En ole käynyt täällä viikkoon.

Pelottavaa. Enkö olekaan addikti? Enkö kannakaan korttani kekoon arktisten bussien (muistinko edes nimen oikein) ohittamisessa?
Kävinpäs tosiaan kotikonnuilla kahden päivän ajan. Ei siellä mitään jänskää näkynyt, mikä tosin ei ollut yllätys. Yhtä vanhaa ystävää näin sattumalta, toiselle yritin soittaa, mutta tällä oli puhelin kiinni. Muuten löhösin kotona ja nautin äidin tekemästä ruuasta.
Nyt olen vielä viikon ja kahden päivän ajan koirallinen ihminen. Haukku tuli meille hoitoon perjantaina, kun isä ja äiti reissaavat pitkin Etelä-Suomea. Jee! Olen tuntenut itseni kovin reippaaksi, kun on pitänyt töissä juoksemisen lisäksi juoksuttaa (no okei, kävelyttää) koiraakin iltasella. Tunnin mittaisen lenkin olen käynyt joka päivä, ja lisäksi tietysti pari-kolme pikkulenkkiä. Luulen, että olen laihtunutkin muutaman kilon. Ihailen litteää vatsaani peilistä joka päivä.
Töissä on kyllä ollut aivan hurja tahti. Mun pitää opastaa kesätyöntekijöitä, mikä aiheuttaa mulle kovasti hämminkiä - he kun ovat minua useita vuosia vanhempia. En halua enkä osaa sanoa tiukasti, vaikka nämä tytöt tuntuvatkin tekevän kovasti turhauttavia virheitä. Eivät ole jotenkin vieläkään päässeet rytmiin sisälle. Se tarkoittaa sitä, että mie joudun suunnilleen lentämään, jotta saadaan kaikki tehtyä. Tuossa työssä täytyy olla nopea ja tehokas, jos aikoo oikeasti pärjätä. Nämä tuntuvat vain haahuilevan, eivätkä yritäkään tehdä juttuja nopeammin ja helpommin, vaikka mie yritän näyttää mallia. Sanovat vain, että ne nopeus- ja laatutavoitteet, joihin pitää päästä, ovat aivan mahdottomia saavuttaa. No yrittäisivät edes, onnistuu se minultakin, vaikken ole kauaa tuolla töissä ollutkaan! Enkä kuitenkaan halua olla mikään pahis, joka suunnilleen piiskaa kesätytöt hengiltä.

Tänään on vapaapäivä, ihanaa. En ole vielä jaksanut edes syödä aamupalaa, vaikka nälkä kurniikin jo mahassa.