Jotenkin tämä on taas niitä unia, jotka jäävät pyörimään koko päiväksi ja sitä on varonut niitä ihmisiä jotka siinä unessa esiintyivät. Tosi jipii
Seassa on ehkä vähän töi-juttuja, mutta myös asioita jotka eivät todellakaan ole töi-juttuja.
Alkuun.
Olin töissä, meidän pomon puheilla hänen huoneessaan, joka kuitenkin oli todella kaunis toimisto. Ihan erinäköinen kuin nykyinen. Punaiset verhot, kauniit tuolit ja harmoninen olo. Kerroin hänelle, että joudun poistumaan hetkeksi töistä, kun pitää käydä kampuksen toisella puolen. Se oli ihan ok ja vaihdoin omat vaatteet päälle työvaatteista.
Tässä kohtaa katselin paljon kelloa ja hermoilin.
Kävin lääkärissä, joka oli hermostunein käynti pitkään aikaan. Tärisin, jännitin, pelkäsin ja sain lopuksi kuulla, että kun "kuvista ei näkynyt kunnolla" ja ennen kuin mitään varmaa voidaan sanoa, täytyy minun käydä ultraäänessä iltapäivällä.
Joo. Pelkäsin kuollakseni. Itketti ja palasin töihin. Siellä oli nyt joka puolella hienoa ja tyylikästä. Piileskelin niissä omissa vaatteissa meidän liinavaatevarastossa
ja itkin. Yksi työkaveri oli lähdössä jakkupuvussa lounaalle ja hän tuli kysymään oliko kaikki ok. En kertonut mitään, mutta sanoin että joudun nyt poistumaan. Meidän taloon oli tullut lasihissit ja olimmekin kerroksessa 9. Hississä minua oli vastassa eräs kaveri, jolle en kuitenkaan kertonut kauhusta. Ei, olin ihan hiljaa vain.
Hän saattoi minut autolle ja kysyi mikä on hätänä. En kertonut vieläkään, joten hän lähti kuskiksini. Autolla ajoimme täydessä hiljaisuudessa jollekin oudolle teollisuusalueelle. Olimme menossa hakemaan "poikia". Nämä "pojat" olivat siellä uimassa. Korostan edelleen, että oli talvi. Autoon pölähti kaksi poikaa, siis lapsia! Ahaa! Jotain alle kouluikäisiä nassikoita, jotka olivat uikkarit päällä ja aivan märkinä. Nostin mekkalan, vaatteettomuudesta pakkasessa ja missä ihmeessä pipot on! Tämä miespuolinen kaverini vain naureskeli. Suutuin hänellekin. Kun poistuimme teollisuusalueelta kerroin että minut pitää viedä takaisin työpaikalle, koska siellä oli vielä asioita kesken. En kertonut siitä ultrasta mitään. Tuijotin vain peloissani kelloa ja sitä, etten ehtisi sinne ajoissa. Oli aivan sysipimeää. Tämä kaveri ajoi minut sinne töihin ja oli hämmentynyt vihastani. Yritti kovasti keskustella, mutta toivotin "kaikki ajattelemattomat vitun kusipäät" (siis myös ne pojat) helvettiin
Menin töihin omissa vaatteissa ja vain tuijotin puhelinta. Kun se soi, siis että sinne ultraan sai mennä, olin aivan varma tulevasta kuolemasta ja siitä, että siellä ultrassa löytyisi jotain ikävää. Siihen heräsin. Varmuuteen, että ultrassa löytyisi syöpä
Siitä jäi kyllä tosi paska fiilis.
Halasin tänään kaikkia rakkaita ihmisiä tosi kovaa.
Sen kaverimiehen kiersin kaukaa. Teki mieli vain huutaa vasten sen kasvoja "miksi kiusaat mua unissa!".
Edelleen itkettää. Värit ja tunnelma oli tosi ahdistava.
Mukana oli myös Antonio ja kolme tätiäni. 
Minulla meni hermot ja päätin lähteä pois. Mutta Stadionilla oli meneillään / oli tehty remontti, eikä ulos päässytkään enää perinteisesti ovien kautta, vaan piti kiivetä jotain levitettyä kangasta pitkin kattorakenteisiin ja jos sinne asti pääsi, piti kai "liukua" jotain samanlaista kangasta pitkin alas. 
Muistaakseni oli joku toinenkin tapa, mutta se oli vielä hankalampaa. 
, mutta uni ehti loppua ennen kuin mitään ehti tapahtua. 
Paula ei ollut kovin edustavan näköinen. Uneen liittyi vahvasti myös junalla ajelu, ja tunne, etten pääse yhtään mihinkään, tai en oikeastaan osannut päättää, mihin menen. (Vaikka siis päädyinkin jotenkin kulkemaan sitä mäkeä pitkin.) Yhtäkkiä tuli kesä ja huolestuin siitä, että en ollut pakannut/ottanut mukaan minkäänlaisia kesävaatteita. En nyt muista, lähdinkö etsimään niitä tai ostamaan, mutta jotenkin jäin sille tielleni. 
(Koskaan en siis ole tanssinut balettia, mutta...) Serkun maalaaman taulun pohjakankaasta oli tehty kansi laatikolle. Muutenkin tuntui, että ihmiset toimivat miten sattuu. 
meidän pihallemme ja käveli talomme avoinna olevasta ovesta sisään ja meni yläkerran vessaan pissalle. Jotenkin näimme talon sisälle ja vessaan, mutta emme tehneet mitään estääkseemme, vaan tuijotimme hämmästyneinä 
). Kun olin lähdössä tutkimaan ulkomaailmaa, heräsin 
) ja paljon kasveja. Kissat ja vierailijoiden koira. 
Niiltä vaan puuttui silmät. Niitä ei oltu kaavittu pois, niitä ei vaan koskaan ollut ollutkaan. Tosin niiden tilalle oli valkoisella liitutaululiidulla piirretty pisteet. En tiedä, miksi ne possut olivat siellä, mutta tiesin, että niistä tulee lihaa jonain päivänä, ja minun kävi niitä hirveästi surku. Tuli myös vahva tunne, että minun ei pitäisi syödä lihaa, tai ainakaan kinkkua enää ikinä.