Levottomat tai levolliset unet

[Kibaya]

Noniin, täällä taas.

Oli semmoinen satama. Semmoinen, missä oli isoja purje- ja muita veneitä, mutta myös sukellusveneitä. Olin menossa yhteen laivaan, mutta se oli niin iso etten päässyt. Yritin kiivetä erilaisia köysiä pitkin, mutta se meni koko ajan ihan pieleen. Pyysin että veneen kapteeni tois veneen vähän lähemmäs että pääsisin kyytiin. No, kapteeni ensin vähän peruutti ja sitten se paatti painui pinnan alle ja siitä tuli sukellusvene Sukellusvene vapautti yhden kumisen hätäveneen (eli tavallisen semmoisen muovisen soutuveneen ) ja kiipesin siihen. Sitten se kumivene nousi samalla laivan pinnalle kun sukellusveneestä tuli se iso paatti

Laivassa oli ihmisiä, enkä tuntenut ketään. Mut majoitettiin isoon yksinäiseen makuusaliin sen veneen kanssa. Mun piti huolehtia siitä veneestä, koska sen avulla pääsisin vain kotiin. Veneessä oli jotain nappeja mitä kokeilin ja siitä avautui portaali! Kurkkasin portaaliin ja totesin että se vie Mikkeliin, enkä mä sinne halua. Painoin nappia uudestaan ja portaali sulkeutui. Totesin että ainakaan en voi nukkua siinä veneessä, koska unissani kuitenkin painelisin niitä nappeja ja sitten oisin jossain ties missä.
Iso laiva lähti liikkeelle ja sit oli talvi. Mulla oli vaan kesämekko päällä. Vähän vitutti ettei kukaan voinut sanoa. Pukeuduin pöytäliinaan, minkä löysin siitä tilasta ihan ylimääräisenä.

Toinen uni sisälsi lastenhoitoa ja jonkun hemmetin oudon auton. Se oli puinen auto, missä oli ropelirenkaat. Yritin patistaa päiväkodin lapsia siihen, mutta ei ne menneet. Paimensin n. 20 lasta mitkä lopulta sidoin jesarilla siihen auton kylkeen ja kyytiin, kun ne pisti hanttiin
Auto ei ikinä lähtenyt liikkeelle, mutta mun tehtävä oli vain saada ne lapset siihen auton kyytiin. Luin siinä auton vieressä niille jotain satukirjaa. Muutama lapsi yritti pistää hanttiin, mutta totesin vaan aina että joskus se lapsen elämä on aika karua ja julmaa, että en voi nyt vielä mitenkään auttaa.


Oiskohan nää kohta jo tässä? Nää houreiset unet

[Kibaya]

Nyt ei oo ees houreita!

Oltiin asuntoautolla menossa Jäämerelle. Minä, Pascal ja Rouva U. Toisessa autossa oli Wildis, L-S ja Suvi. Wildis ajoi henkilöautoa, koska ei suostunut tulemaan "hengenvaarallisen kotteron" kyytiin
Ajeltiin tossa Lahden motaria ja yhtäkkiä oltiin Jyväskylässä. Wildis soitti että pitää pysähtyä pissalle, mutta Rouva U ei voinut, koska nyt oli hyvä vauhti Me jatkettiin ja muut piti pitstopin. Wildis sai kuitenkin meidät kiinni ihan tosi nopeesti, joten eihän se haitannut. Suvi heilutteli karkkipussia takaikkunasta merkiksi että olivat ostaneet karkkia, mutta Pascal heilutti vastaukseksi porkkanaa.
Treenattiin Pascalin kanssa euroviisukaraokeja, koska suunnitelmissa oli laulaa euroviisukaraokea perillä. Sata Salamaa oli ainoa biisi mitä vedettiin.
Sitten nukahdin. Heräsin ja huomasin että Rouva U nukkuu ratissa, mutta että auto menee ihan hyvin eteenpäin. Herätin U:n ja mietittiin että missä me oikein oltiin. Oltiin Paltamossa!
Päätettiin että nyt on pakko pysähtyä. Pakko nukkua kunnolla ja siinä oli Pascalin tietojen mukaan semmoinen paikka mihin pääsisi nukkumaan kunnolla. Ajettiin sinne ja koodattiin Wildis. Olin huolissani että autosta hajoaa virrankannen jakaja ( ) ja pyydettiin paikallista huoltomiestä tarkistamaan asia.
Meille oli varattu Lounge-sali, missä oli kolme patjaa lattialla. Varattiin viereiseen saliin muille paikat. Paikka oli semmoinen siskonpetimäinen, missä oli huoneissa kunnolliset patjat lattioilla ja niissä muhkeat petivaatteet. Kaaduin naamalleni patjalle ja se oli taivaallinen. Söimme hieman kurkunpalasia ja muu porukka saapui myös paikalle. Wildis oli ihan puhki, mutta halusi lähteä kalastamaan. Joku vanha äijä selitti että isoja haukia oli saatu poukamasta ihan vain nostamalla ne veneeseen, mutta nyt kannattaisi käyttää haavia. Wildis selitti olevansa Lapin Muija, eikä käyttele haaveja, ja lähti hakemaan kalaa. L-S mietti rannalla että oisko pitänyt lähteä mukaan soutamaan ja Suvi ihasteli maisemia. Rouva U ja Pascal kävivät nukkumaan ja itsekin totesin että se ihana pilvimäinen punkka on nyt kiehtovampi vaihtoehto kuin odottaa sitä kalaa. Että ei haittaa vaikkei siitä jäisikään meille syötäväksi, meillä oli raparperiä autossa. Menin nukkumaan ja heräsin

Noni, koska lähetään!

[Suvi]

Tämähän on ihan kuin matkarapsa.

[Wildchild]

Messis ku merikapteeni!

[L-S]

Ai vitsi, mahtava reissu!

[Suvi]

Näin unta, että olin Roope Salmisen ja Koirien keikalla "Tavastialla". Tosin se oli enemmän sellainen keikkapaikka, jossa oli puiset pöydät ja siellä istuskeltiin. Tai ainakin itse istuin, ja melko takana. Jossain vaiheessa keikkaan tuli "väliaika" ja päätin mennä ulos, sillä tässä unessa "Tavastialla" oli sisäpiha, jossa oli baari. Minun teki mieli hirveästi lasillista valkoviiniä ja tilasinkin tiskiltä sellaisen. Vähän hämmensi, kun sainkin jotain nestettä muovisen saippuakotelon näköisessä jutussa. Mietin, että pitääkö minun kaataa se viini tästä itse lasiin vai miten. Sitä en kuitenkaan ikinä ehtinyt kysyä, kun minun piti maksaa. Minulla oli vain kortti, ja baarimikkonainen kehotti minua kokeilemaan "uutta maksutapaa", vaikka siinä vieressä oli myös perinteinen maksupääte. Tämä uusi maksupääte oli vähän ohuen padin muotoinen ja näköinen, ja sen sivussa oli paikka kortille. No ei siinä mitään, sain kortin oikeaan paikkaan, mutta kun tuli aika näppäillä tunnusluku, en saanut sitä oikein. Muistin sen koko ajan oikein, mutta näppäimet olivat tahmaisia tai numerot vaihtoivat paikka, joten tunnusluku meni aina väärin. Aloin tuskastua, mutta myyjällä oli koko ajan niin kiire, ettei hän pystynyt auttamaan minua. Hän jopa antoi minulle jotain papereita, josta piti katsoa joku "varaluku". Siltikään ei mennyt oikein. En saanut ikinä sitä lukua oikein, enkä viiniä juotua, kunnes helpotuksekseni heräsin.

[Suvi]

Hyi heevetti. Näen tosi harvoin sellaisia kunnon painajaisia, joista herään henkeä haukkoen, mutta tämä oli kyllä yksi niistä. Näin valveilla kerrottuna tämä tuntuu tosi keijolta, mutta unen tunnelma oli hiivatin ahdistava.

Olin kaverini kanssa yöbussissa. Läheiselle penkille istui nainen(?), joka oli kai trans-ihminen. Hänellä oli Marimekon raitapaita -tyylinen yläosa yllään. Hän alkoi jutella kaverini kanssa, ja heillä synkkasi. Kaverini jopa melkein "flirttaili" tämän henkilön kanssa. Minusta kuitenkin tuntui, että kyseisessä tyypissä oli jotain tosi outoa, vaikka hänessä ei ollut ulkoisesti yhtään mitään pelottavaa. Hän oli jopa tosi kaunis, ja he puhuivat kaverini kanssa ihan normaaleja asioita.

Kun jäimme bussissa pois, luulin/toivoin, että kyseinen henkilö ei jää samaan aikaan pois, mutta hän astuikin jälkeemme ulos bussista ja lähti seuraamaan meitä. Meillä oli vielä aika paljon kävelymatkaa sinne, minne ikinä olimmekaan menossa, ja oli pimeää. Seuraajallemme kertyi lisää "jengiä" (ilmeisesti kaikki naishahmoja), joilla kaikilla oli Marimekon raitapaita, jokaisella erivärinen. ( ) Heissä ei edelleekään ollut oikeastaan mitään uhkaavaa, eivätkä he edes uhanneet meitä millään, ainoastaan seurasivat. Jostain syystä kuitenkin tiesin, että heitä pitää päästä karkuun. Lähdimme juoksemaan, ja yritimme eksyttää heidät johonkin risteykseen, mutta se ei onnistunut. Viimein vastassamme oli enää pystysuora kallio, jota pitkin jouduimme kiipeämään, jotta pääsisimme karkuun (turvaan?). Se kallio ei ollut mitenkään järjettömän korkea, ehkä kolme-neljä kertaa minun kokoisen, mutta siinä ei ollut mitään mihin tukea jalat tai kädet. Jotenkin kuitenkin olimme melkein huipulla. (Itse kiipeäminen ei ilmeisesti tuottanut vaikeuksia). Siinä kallion yläosassa oli viimenein etappi: kahva, johon minun piti tarttua, niin olisin huipulla. (En edelleenkään tiedä, mistä siinä vaiheessa pidin kiinni.) Katsoin käsiäni ja huomasin, että minulla oli kädessä lapaset! Lapaset olivat sen verran liukkaat, etten saanut kahvasta kiinni, vaikka kuinka yritin. Mietin, että heittäisin lapaset vaan menemään, mutta minun oli surku heittää hyviä lapasia pois. ( ) Yritin jälleen kerran tarttua kahvaan, mutta sitten säpsähdin hereille ja olin kauhuissani. En sen jälkeen pystynyt nukahtamaan uudestaan vähään aikaan.

[Kibaya]

Ei ollut levollisia mun unet

Ensin oli semmoinen missä hengasin jonkun sairaalan päivystyksessä ja odotin pääsyä röntgeniin. Olin edellisenä päivänä ollut jo, mutta koska tilanne oli ennallaan, jonotin taas. Olin kuukauden kärsinyt vasemman jalan reiden särystä (eli kipu jalasta tuli uniin ). No, kävipä siinä sitten röntgenin jälkeen ilmi että siinä on murtuma! "Ei ihme että on kipeä, kun siinä on tuollainen murtuma" sanoi lääkäri. Kysyi että pelottaako sen reiden operoiminen. Koska leikatahan se pitää ja sitten kipsata ja laittaa siihen härvelit. Ei pelottanut, mutta ei niitä juttuja koskaan laitettu!

Seuraavaksi oli gangstereita. Piileskelin jengipomojen kanssa vanhassa tehtaassa. Semmoisessa betonirakennuksessa. Poliisi piiritti sitä ja aina välillä joku huusi ulkona että meidän pitää antautua. Ei päädytä vankilaan! Ilmeisesti se betonirakennus oli kuitenkin entinen baseball-halli ja nykyinen vankila. Sain puhelun Jasper Pääkköseltä ( ) että valmista on. Siirryin piiloon yhden sivuoven luo missä oli ihan pilkkopimeää. Sitten toisella puolella räjähti. Pääkkönen tuli mun luo ovelle ja odotettiin siinä hetki. Tämän jälkeen vain käveltiin pois sen poliisien valtaaman pihan läpi autolle. Meidän perässä tuli muutama muukin mafioso ja kiipesi autoihin. Kuitenkin joku voima veti siellä baseball-hallissa poliiseja sisäänsä ja samalla hajotti niitä atomeiksi, kuten koko hallia. Vähän niinkuin X-Menissä kun Jean Grey/Phoenix tuhoaa asioita tomuksi. Halli nousi ilmaan ja vain hiljalleen hajosi palasiksi. En nähnyt sen koko hajoamista, mutta tiedostin sen että punaiset penkit muuntui harmaaksi pölyksi.

Siirryin tämän jälkeen hakemaan apua siihen reiden särkyyn mun akupunktiotyypiltä. Sen mielestä mun piti käydä ensin luututkijalla, mutta koska se luututkija vittuili, niin en mennyt. Hän valitti kun ei seitsemään viikkoon ollut siivoojat käyneet hänen luonaan ja oli mahdotonta tehdä joogaa.
AP-tyyppi sanoi että hän opettaa nyt kyllä sen tavoille. Luututkijan nimi oli Zomaya! Mietin että nyt menee kyllä niin yli että tää on unta. Tämän jälkeen mun viereen tuli istumaan kettu, joka tuijotti mua silmiin ja tiesin mitä mun pitää tehdä.
Muistaisinpa mitä se oli, koska sen jälkeen heräsin

[Kibaya]

Eilen puhuin illalla yhden kaverin kanssa jolla on ihan uus vauva Viikon vanha, semmoinen tosi söpö!
Juteltiin vauvajuttuja ja elämäjuttuja. Tavallaan ne tuli uniinkin

Ensimmäisessä unessa olin toimittaja, reportteri oikeen. Mun piti raportoida köyhyydestä jossain rannikolla, todennäköisesti se oli joku pakolaisleiri. Uni oli englanniksi ja ihmiset puhu refucampista. Seurasin nelihenkistä perhettä, missä oli kaksi lasta ja vanhemmat. Lapset oli semmoisia parikymppisiä kuitenkin. Näistä naispuoleinen oli raskaana. Perheellä oli todella vähän ruokaa ja tämä raskaana oleva piti huolta perheen ruokailuista. Eli kanniskeli isoja vesisaaveja ees ja taas ja muut vaan istua törötti ruokapöydässä valmiina. Nainen kiirehti sinne ja tänne ja yritin kovasti saada haastattelua siitä että millaista oli elää refucampissa raskaana ollessa. Ei onnistunut kauhean hyvin. Lopulta pöydässä oli neljä puhtaan valkoista, isoa lautasta. Nainen asetteli jokaiselle lautaselle hyvin tarkasti yhden sipulirenkaan. Hetken niitä tuijoteltuaan surkeana koko perhe ruokaili. Paitsi että perheen isä otti naisen lautasella olleen sipulin ja söi sen vedoten että tekee eniten töitä perheessä. Nainen taas teki saman sitten veljelleen ja totesi "sinä mulkku se et mittään tarvii" Tämän jälkeen nainen katsoi kelloa, juoksi keittonuotiolle siirtämään herne-maissi-paprikasekoituksen makarooneihin. Hän kiroili aika tavalla ja paiskoi astioita. Tästä johtuen hän sai krampin vatsaansa ja saatoin hänet punaisen ristin teltalle. Heitin sen jälkeen muistiinpanolehtiön roskiin ja lähdin menee.

Toisessa unessa tää teema tavallaan jatkui. Olin menossa johonkin naiselliseen tutkimukseen naistentautien polille. Mut ohjattiin huoneeseen missä oli ovessa lappu "Riisukaa vaatteet ja sairaanhoitaja XXX XXXX (=kaverin nimi, ei oikeasti sairaanhoitaja) saapuu hetken päästä antamaan lisäohjeita. Paitsi että mulla oli mukana hoitaja joka selosti että täytyy koittaa selvittää että mitä meidän pitää tehdä, koska se sairaanhoitaja XXX ei ole enää siellä töissä. Siinä tilassa oli kaikki jotenkin lohenpunaista ja muovista. Semmoista ysärijenkkiä mitä oli tosi monessa tv-sarjassa. Lohenpunaiset tasot, lakanat, sängyn reunat jne, jne. Se hoitsu esitti että mun pitäis asettua istumaan johonkin akrobatialaitteeseen mutta katoin sitä ja sanoin että siihen ei kyllä mua saa millään pysymään paikoillaan. Toisessa paikassa oli niin että ois pitänyt roikkua käsien varassa jalat levällään. Vielä parempi idea! Lopulta siirrettiin yhtä sänkyä missä oli jostain syystä semmoinen vauvojen liukueste keskellä sänkyä. Sieltä sänkyalueelta kävi myös ilmi että siellä oli tutkijoita paikalla, jotka ei todella tienneet mistään mitään. Marski yritti ohjailla niitä käyttämään mikroskooppeja ja kun ei siitä tullut mitään niin Marski vaan lähti menee. Me yritettiin sen hoitajan kanssa saada sitä sänkyä asettumaan aloilleen, mutta se oli vähän hankalaa. Siihen tuli se tutkimuksen tekevä lääkärikin ja oli jotain potilaspaperisekoilua. Samalla sain rauhoittavaa lääkettä ja mut ohjattiin siihen sängylle. Siinä unessa kun nukahdin niin oikeasti heräsin Just ennen ku nukahdin/heräsin kysyin että saanhan semmoisen lohenpunaisen vaatteen myös

[L-S]

Kibsin ekasta unesta tulisi varmasti hyvä lyhytelokuva. Just toi, että lautasella on pelkkä sipulirengas ja kaikkea. Tarjoa käsikirjoitusta jollekin, niin näet sen sitten Sodiksessa joku vuosi.

[Kibaya]

Näin ihanan keijoa unta.
Ensin oltiin Suvin kanssa syömässä sushia. Oltiin Fukussa, mutta ne oli vaihtaneet omistajaa ja ruoka oli ihan kauheeta. Perusnigirien riisi oli tavallista valkoista riisiä mitä saa tukusta. Nigirit hajosi kun niihin koski ja joka paikka oli täynnä sitä irtoriisiä. Kala oli vanhaa ja vaihtoehtoja ei ollut kuin kolme. Lisäksi oli friteerattuja jotain palloja mitkä ui öljyssä. Syöminen ei huvittanut. Tarjoilija kysyi jäikö meille nälkä ja kerroin että todellakin jäi ja ruoka oli ala-arvoista edelliseen kertaan nähden. Siellä törmättiin myös samalla isoon porukkaan ja lyöttäydyttiin niiden sekaan. Sitten oltiinkin isossa salissa sen jengin kanssa laulamassa euroviisuja. Siinä porukassa oli lähinnä englantilaisia ja mukana oli Martin Freeman ja Amanda Abbington. Martin mökötti koko ajan, mutta Abbington oli hulvatonta seuraa. Laulettiin sen kanssa mm. Eläköön Elämää ja julkaistiin siitä audio twitteriin. Sen lisäksi otin pari selfieta twitteriä varten ja naurettiin Abbingtonin kanssa vääränä sille, että tarkoituksena oli hämätä somea luulemaan että BC:Kin olisi suomessa. Otin Martinin takaraivosta kuvan niin että näkyi vr:n mainos ja julkaisin sen ensin. Siihen perään se Abbingtonin kanssa otettu kimpsie missä ei peitellä mitään. Heräsin kun mun puhelin rupesi unessa piippaamaan ihan villinä. Oikeasti ei piipannut mikään muu kuin kissa siinä naaman vieressä

[Suvi]

Amanda ja mököttävä Martin

---

Mä olin menossa festareille tai johonkin keikalle. Olin ilmeisesti vanhempieni luona (lapsuudenkodissa) kylässä. Alkuun unessa oli "perussekoilua": kun irl on hirveä vessahätä, mutta unessa ei tunnu pääsevän millään vessaan. Esimerkiksi siellä vanhempien kodissa olisin halunnut mennä pesemään naamani, mutta yhtäkkiä siinä vessan edessä olikin kova jono (en tiedä, keitä ne ihmiset olivat) Uneen tuli myös semisti Anttilan konkurssi: olinkin yhtäkkiä vanhempien kodin "viereisessä" kauppakeskuksessa, josta tuli mieleen Kaisaniemen metroasema, ja menin Anttilaan etsimään kenkiä ja vaatteita, mutta unohdin mitä olin etsimässä. Muistan, että jokainen kerros oli täynnä kauniin värisiä, mutta ihan hirveän mallisia tätivaatteita. Mallinuket oli puettu johonkin erikoisiin säkkivaatteisiin, joissa oli tavallaan aika mielenkiintoinen leikkaus. Siellä Anttilassa oli muuten varmaan kuusi tai viisi kerrosta, ylin kerros oli ainostaan tyhjä. Olin edelleen muuten menossa sinne festareille. Ohjelmalehden mukaan kello 18 esiintyi joku "katu-uskottava" bändi (joka oli siis ihan tunnettu, mutta en muista nyt mikä se oli) ja 18:20 Sergei Lazarev. (Ohjelmalehtisessä kirjoitettu Sergey) Valitsin tietysti Sergein. Ehdin herätä tai uni vaihtua, ennen kuin pääsin sinne keikalle.

Jossain unen vaiheessa olin Korkeasaaressa erilaisten tyyppien kanssa (henkilöt ilmeisesti vaihtuivat unen edetessä). Korkeaasaaressa oli myös "merimaailma" -puoli (joka on muuten ollut jossain aikaisemmassa unessani), jossa ei "ikinä" käydä. Se oli vähän kuin Sea Life Linnanmäellä, mutta enemmän vesipuisto-tyyppinen. Se oli jotenkin tosi jännä. En osaa selittää sitä tarkemmin, mutta siinä oli jonkinlaista tiettyä salaperäisyyttä, kun se oli vähän "syrjemmässä" eikä siellä tullut usein käytyä. Ilta alkoi hämärtyä ja kuljimme maantiellä (yhä Korkeasaaressa) hylätyn näköisen maalaistalon ohi. Siinä oli vieressä korkeaksi kasvanut, rikkaruohojen täyttämä entinen pelto. Joku muisti siinä olleen ennen lehmiä. Minä olin varma, että siinä oli ollut lampaita. Mitään väittelyä tästä ei kuitenkaan syntynyt vaan jatkoimme matkaa. Muita ihmisiä ei ollut lähettyvillä. Tien varressa huomasimme pienen (meitä pienemmän!) yksin liikkuvan kirahvinpoikasen. Joku antoi sille nimen Mari (En tiedä, oliko se kirahvi tyttö vai poika.) Mietimme, että se on varmaan karannut eläintarhasta, mutta annoimme sen olla rauhassa. Tosin lässytimme sille ja maanittelimme sitä luoksemme paijattavaksi: "Marii, tuleee tänne. Tule tänne pikku-Mari!" Siihen ilmeisesti viimeistään heräsin.

[Kibaya]

Olin töissä, mutten ollut omalla osastolla tai paikassa vaan toisaalla.
Tuolla toisaalla oli potilaita joiden vanhempien oli vaikeahkoa käsitellä asioita ja niinpä siellä oli paljon vihaa ja aggressioita. Meillä oli kansliassa semmoinen pöytäsysteemi että ovesta ei päässyt sisään, vaan siinä oli nouseva tisti edessä. Eräs henkilö kuitenkin vihapäissään pääsi livahtamaan toimistoon ja rupesi lukemaan toisten sairauskertomuksia kovaan ääneen ja huutelemaan asiattomuuksia.
Meidän hoitohenkilökunta yritti ensin saada sitä poistumaan, muttei se tuottanut tulosta. Sanoin että jos ei hän poistu, kutsun vartijat ja että hänen käytöksensä loukkaa minua todella paljon. Istuin hänen eteensä tuolilla ja tein hippadullajuttuja. Pyysin nätisti häntä poistumaan myös oman kunniallisuutensa vuoksi ja sen, että hän saisi jatkossakin tulla tapaamaan lastaan. Tämä tehosi ja hän lähti. Tämän jälkeen toimistoon tuli eräs nuori, joka pelkäsi vanhempiaan. Vanhemmat ärjyivät ja karjuivat käytävällä ja nuori vapisi mun selän takana. Seisoin siinä ja pyysin heitä poistumaan, olemaan puoli tuntia jossain ja palaamaan sitten rauhoittuneina. He katsoivat minua hölmistyneinä ja menivät sitten. Nuori ihmetteli että miten kaikki ne vihaiset ihmiset totteli sitä mitä sanoin, kun en huutanut enkä meuhkannut. Hoitaja siinä kansliassa sanoi että olen siellä heillä kultaakin kalliimpi, koska ihmiset vaan katsoo mua silmiin ja päättää kuunnella mua. Ite sanoin että en ota vastaan heidän vihaansa, enkä pyydä sitä anteeksi. Heillä jokaisella on oma tilansa ja minulla omani ja hyväksyn heidän tunteet sellaisinaan kuin ne on, enkä pyri muuttamaan niitä. Ja se riittää. Olen myös aidosti pahoillani siitä että he joutuvat käymään meidän osaston kautta näitä asioita läpi. En halua kenellekään pahaa, vaan ainoastaan hyvää ja usein se riittää rauhoittelemaan pelonsekaisia ihmisiä. Sitten nuori halasi minua ja meni pois.
Heräsin kun osaston hälytyskello soi ja sisään tuotiin uutta potilasta.

Unessa olin jalat maassa ja todella vahva. Olin jotain semmoista mitä en ole nyt.
Varma, vahva ja täysin tasapainoinen ilman mitään epäilyksiä. Tiesin mitä teen ja sain siitä varmuutta ja rauhaa.
Oli ihan positiivinen uni se, vaikka siinä olikin ympärillä paljon bashaa.

[Pascal Lemoix]

En olisi vielä eilen luullut, että voin nähdä unta Asterixin piirtäjän sihteerivalinnoista, mutta niinkin pääsi käymään.

[Kibaya]

Näin unta että olin töissä Kansallisteatterissa!
Olin viemässä ryhmää tutustujia ulos, kun huomasin että olin jättänyt mun avaimet toimistoon muiden kamojen kanssa. Sain ryhmän kyllä saatettua ulos ilman ongelmia, mutten pääsisi takaisin ilman avaimia. Vähän aikaa mietiskelin siinä oven takana ja ovesta tuli ulos Kristo Salminen joka treenasi samalla repliikkejä, ilmeisesti Shakespearea. Kiitin ja luikahdin ovesta sisään. Kansallisteatteria oli remontoitu ja sille oli rakennettu uusi treenisalisto ja toimistotilat. Tila oli suuri ja harmaa, semmoinen vähän hallimainen, mutta samalla kuitenkin semmoinen vanhaa aikaa huokuva tyylillisesti. Mua vastaan tuli monen monta näyttelijää. Mm. Anu Sinisalo ja sen sijaisnäyttelijä (eli kaksoisolento) tulivat vastaan ja moikkasivat. Anu Hälvä soitti että myöhästyy treeneistä ja haluaa että mä varmistan sitä ennen yhden aikataulullisen muutoksen ja aloitan treenit. Olin vähän pulassa, koska ne avaimet. Törmäsin kuitekin "Reijoon" jolla oli meidän toimiston avaimet myös ja pyysin että tulee avaamaan mulle oven. Yritettiin kiertää yksille tavallisille hisseille, mutta siellä oli ruuhkaa ja mentiin salahissillä sokkeloisten vinttikäytävien kautta
Se reitti oli tosi kaunis ja samalla vähän pelottava, kun oli vain ne puiset käytävät eikä seiniä ollenkaan. Alapuolella oli se valtava halli missä äsken käveltiin ja siinä välissä lasikatto.
Pääsin toimistolle ja Esko Salminen oli siellä jo valmiina, samoin Katariina Kaitue. Kerroin että Hälvä myöhästyy ja Salminen rupesi kertomaan jotain vitsiä
Heräsin ennen kuin se vitsi oli loppu.

Oih, nyt jos koskaan toivon että tässä olisi enneunien palasia

[Kibaya]

En oikein tiedä että mistä tässä unikuvauksessa pitäisi lähteä liikkeelle.
Olin tavallaan junassa, mutta sitten se olikin semmoinen Saimaalla seilaava laiva, joka meni kuitenkin ihan muualle. Siinä oli tosi paljon korealaisia, jotka opetti että uudessa maailmassa juodaan teetä raa'an sipulin kera. Kuppi puolilleen raakaa, pilkottua sipulia ja haileaa teetä päälle. Juodaan yhdellä huikalla ja sitten otetaan lisää, sipuleja tosin ei vaihdeta. Kieltäydyin kohteliaasti heidän tarjoamastaan teestä, koska ei hailakkaa teetä voi kukaan juoda. Kävi vielä ilmi että se oli myös Keltaista Liptonia.

Oli myös mun viimeinen työpäivä korvapoliklinikalla. Juotiin kahvia kodinhoitohuoneessa ja salakuunneltiin silmäpolin henkilökuntaa, joiden kahvihuone oli siinä seinän takana. Sain lahjaksi tekokorvan ja haltiakorvan. Oli haikeaa poistua siitä kodinhoitohuoneesta kun työkaverit lähti pois. Sanoinkin ääneen että yhden aikakauden päätös on nyt siinä ja on uskallettava astua tuntemattomaan.
Ja sitten olin siinä junassa.
Juna pysähtyi Oulussa, mistä kyytiin nousi mun pikkuserkku. Se oli käynyt kuvaamassa vanhoja rakennuksia ja asemalaitureita missä oli puukasoja ja puuta kuljettavia junia. Kiinnostuin yhdestä kuvasta missä oli todella kauniit pilvet ja sitten analysoin niitä pilviä. Lisäksi joka kuvassa oli vettä ja se veti mua puoleensa samalla. Pilvianalyysi keskeytyi kuitenkin lounastaukoon ja niiden korealaisten selityksiin siitä teestä. Mun pikkuserkun kanssa syötiin vaan nuudeleita ja nyökyteltiin. Kiiteltiin kauheasti kumartelemalla ja jätettiin ne teet juomatta. Korealaisia oli ihan älyttömästi ja ne liikkui puoliksi kumartelemalla.

Päästiin lopulta sillä laivalla perille ja oltiin ison järven rannalla olevassa huvilassa. Huvila oli tosi ihana ja tiesin että mun ois siellä hyvä olla. Se oli keltainen
Heräsin kun tuijotin sitä siinä pihalla ja aattelin että kyllä mä mielummin siellä asun ku korvapolilla teen töitä

[Kibaya]

Näin unta että oli Pinkin keikka Helsingissä.
Sain puhuttua itselleni kaksi lippua semikohtuullisille paikoille. Loput lipuista oli 11 henkiselle seurueelle, mutta niitä ihmisiä ei näkynyt missään ja konserttijärjestäjät olivat huolissaan ehtisikö ne ihmiset paikalle. Uutena keikkasääntönä kun oli ettei ketään päästetty enää paikalle jos keikka oli ehtinyt alkaa. Keikkapaikalla oli myös "varakkaampien alue" mikä oli selkä lavallepäin ja siellä seurattiin keikkaa vain screeneiltä ja parkettilattia oli just hiottu tätä varten.
Ihmiset katteli mua nenävarttaan pitkin kun istuin siihen omalle paikalleni hyvillä mielin. Istuin "rahvaan" sekaan ja tulin sieltä toiselta puolelta. Mutta jostain syystä olin yksin ja mulla oli vielä yks lippu taskussa. Mietin kuka asuis siinä keikkapaikan läheisyydessä että ehtis paikalle. En päässyt mihinkään lopputulokseen kun jäin seuraamaan valojen testausta.

[Kibaya]

"Hedelmöitys onnistuu paremmin, jos miehen veljellä on pitkä ja liukas"


Yöllä tää oli maailman mullistavin idea, mitä hoin havahtuessani että tämä pitää muistaa! Tästä aukeaa tieteellinen läpimurto!
Unessa olin jossain seminaarissa ja julkaisin oman tutkimuksen aiheesta Hedelmöityksen kompastuskivet yli sukupuolien, ja -polvien.

[päivänpolttaja]

Mä olin unessa jossain paikassa, johon oli kokoontunut maahanmuuttajia ja Rajat kiinni -porukkaa. Minulle tuli kova halu mennä juttelemaan niiden maahanmuuttajien kanssa, mutta se toinen joukko mulkoili vihaisesti. Lopulta päätin mennä kuitenkin niiden maahanmuuttajien luo. Niiden vastaanotto oli lämmin ja ne kertoivat innoissaan kaikkea. Sitten toisessa pöydässä olevat maahanmuuton vastustajat nousivat, lähestyivät ja muuttuivat suuriksi mehujäätikuiksi.

[Kibaya]

Aku Hirviniemi hukkui piimään.
Hirviniemi oli telttailemassa Himalajalla, kun jostain syystä amerikkalaisesta elokuvasotahelikopterista pudotettiin hidastettuna Akun teltan päälle jotain vaaleaa nestettä. Piimää. Ensin teltalle ei käynyt kuinkaan, mutta kulman takaa tuli Duudsoneiden Jukka ja änkeytyi Hirviniemen telttaan. Se siitä Hirviniemiestä sitten. Duudsoni oli pukeutunut semmoiseen keltaiseen suojavaatteeseen ja selviytyi itse, mutta Hirviniemi hukkui siihen piimämassaan minkä tunkeutui telttaan.

Herätessä oli vähän semmoinen "wtf"-fiilis.
Mutta ei se mitään. Ainakin olen voinut päivän mittaan naureskella itsekseni.

[Shay]

Kiba.

Mulla oli ihmeen väkivaltaisia unia. Kahdesti heräsin yöllä hengästyneenä.

Ekassa olin kotona ja riitelin avomieheni kanssa, vaikka ei se samalta näyttänytkään. Pistoolikin oli esillä ja jossain vaiheessa irrotin siitä lippaan ja heitin sen toiseen huoneeseen. Sitten mies kutistui pieneksi laihaksi voodoo-nukeksi, jolla oli klovnin punaiseksi maalattu iso suu. Laitoin sen muovipussiin jonkin pikkutavaran sekaan, mutta sitten mietin, että sehän tukehtuu, vaikka eihän se enää liikkunut muutenkaan. Otin miehen pään pois pussista ja sen jälkeen heräsin...

Toisessa unessa olin jonkun porukan vankina mökillä. Kaaduin maahan ja sain käteeni pistoolin (taas). Varovasti hivuttauduin nurkan taakse huolimattoman vartijani kanssa, ammuin häntä päähän ja lähdin juoksemaan karkuun. Juoksin ojan pohjaa pitkin, kunnes nousin jonkun kasvimaalle, kun näin talon, josta voisi hakea apua. Olin hirveän hengästynyt ja kontaamalla etenin kasvimaalla. Jonkin matkaa takanani näin miehen tulevan perässäni enkä uskonut jaksavani juosta enää. Siihen heräsin...

[Kibaya]

Noniin. Mun unissa tuli maailmanloppu.

Ensin olin riidoissa meidän porukoiden kanssa ja mun veljet suunnitteli jotain todella outoa.
Asuttiin jossain oudossa paikassa ja oli kesä. Me oltiin isossa talossa mikä oli ison mäen päällä.
Uutisissa tuli juttua oudosta aluksesta mikä lensi ympäri maapalloa ja luultiin että se oli joku miljonääri mikä vaan veti maapallon ympäri. Kuitenkin Venäjä halusi ampua sen alas ja seuraavaksi nähtiin kun se alus syöksyi maahan. Se syöksyi kuitenkin maahan niin että nähtiin kun se katosi horisonttiin ja sitten räjähti. Seuraavaksi taivaalla oli kummallisia pieniä aluksia. Olin ihan kauhuissani siitä ettei meillä ollut mitään maailmanlopun varusteita, eikä varastoja. Pitäisi lähteä heti kauppaan että saisi haalittua edes jotain, koska paniikki iskisi pian. Muhunhan se iski heti.

Mentiin kauppaan, ostettiin paljon säilykkeitä ja muita tarvikkeita mitä ajaltetiin tarvitsemamme. Tietenkin kokista piti haalia, koska se loppuisi ekana ja sitä voisi käyttää aseena. Sit oli sinitarraa ja klemmareita. Ainoastaan että jouduttiin invaasion hyökkäyksen alle ollessamme kaupassa. Haluttiin piiloutua, koska tiedettiin mistä on kyse. Suurin osa ihmisistä ei tajunnut. Piilouduttiin kaupan kellariin ja tehtiin sinne pressuista suoja ettei meitä nähnyt. Osa meistä päätti lähteä tutkimaan tilannetta. Tässä kohtaa jengi vaihtui muuksi kuin mun perheeksi. Hiippailtiin pitkin pimeän kaupan käytäviä ja suunniteltiin reittiä mitä pitkin edetä telkkareille.
SIt unesta tuli leffaa. Kamera jätti meidät sinne kauppaan ja näytti mitä ulkopuolella tapahtuu. Ihmiset oli piknikeillä ulkona ja niitä skannailtiin ihmelaitteilla. Samaan aikaan pienessä lammessa kuoriutui vihertävän kuoren alta ihmismuodossa oleva alien. Sillä oli pitkät hiukset ja ne haisi melanialta. Melania oli ainoa asia mikä erotti sen olennon ihmisistä. Hän suuntasi ensimmäiseen rakennukseen, mintunvihreään omakotitaloon ja suuntasi yläkerran kylpyhuoneeseen. Siellä oli micellar-vettä millä hän putsasi naamansa ja melanian tuoksu hälveni. Kokonaan sitä tuoksua ei saanut pois, mutta riittävästi siihen että ihmiset pitäisi sitä vain hajuvetenä. Alien varasti kaapista vaatteet ja suuntasi ulos. Ääneen hän (tietenkin) puhui miten edellisellä kerralla "se" oli tullut ja nyt maailma oli täynnä "sen" jälkeläisiä. Jälkeläisistä yhdellä olisi olemassa "sen" kyvyt ja tämä jälkeläinen pitäisi nyt vaihtoehtoisesti tuhota tai viedä kotiplaneetalle. Riippuen kuka sen saisi kiinni, hän vai etsintäpartiot.

Heräsin kun se alientyyppi lähti autolla kohti sitä haaksirikkoutunutta isoa alusta

[Kibaya]

Mitä nää sunnuntaipainajaiset on?
Taas v*ttu ihan hirvee painajainen, missä sitten kuitenkin oli lopulta lohtua, mutta silti se ahdistus ja tuska sitä ennen oli ihan hirveetä.

Oli semmoinen kaupunki missä oli paljon raunioita ja hylättyjä rakennuksia. Tiilisiä. Kävi ilmi, että rantojen läheisyyksissä olevissa taloissa oli paljon porukkaa ja piti ottaa selvää ketä ja mitä siellä on. No, siellä oli pakolaisia. Pakolaisia eri maista ja huonossa kunnossa. Osa ruumiskasoissa. Toiset kantoi ruumiita viereisiin taloihin kasoiksi kun ei ollut mitään muuta paikkaa. Pakolaiset oli laittomia ja salakuljetettuja. Kuljin siellä taloissa pienen selvitysryhmän keskellä ja olin vaan kauhuissani niistä kohtaloista. Selvisi, että tätä porukkaa tuotiin järjestelmällisesti paikalle. Heiltä vietiin rahat, vaatteet ja omaisuus. Heitä kidutettiin laivamatkoilla ja heitä kuljetettiin konteissa meren yli, jonka jälkeen heidät vaan kipattiin milloin mihinkin. Ihmisiä oli tuhansia.
Pääsalakuljettaja oli Jari Sarasvuo. Sarasvuon firma käytti alihankkijoita ja siinä ringissä oli muutama kymmenpäinen tyyppi jotka sai isot rahat tästä. Huusin pihalla Sarasvuolle, että miten hän voi tehdä ihmisille noin ja hän vain levitti käsiään ja sanoi että ei ne ole ihmisiä, ne on roskaa. Empatia on kuulema salaliitto millä ei ole mitään väliä. Ihansama.

Ihmisiä varten piti ruveta järjestämään asioita ja lähdin jonkun oudon tyypin kanssa laivalla Ruotsiin selvittämään mikä tilanne siellä on. Laivalla havaitsin että siellä oli poliisiryhmä ja sitten ilmeisesti pakolaisryhmä. Pakolaisryhmä pakeni aina vähän kerrallaan ja poliisit tuli perässä. Semmoista kissa ja hiirileikkiä. Se oli vähän keijoa ja koomista, vaikka tilanne oli ihan kamala. Uutisissa näytettiin miten mereen laskettiin muovilautoittain roskia ja siellä seassa oli ihmisten osia. Muovilautat puristettiin kasaan merikonteissa missä oli vielä pakolaisia sisällä. Ihmisiä siis tapettiin huolettomasti ja ruumiit viskottiin muoviroskien seassa mereen. Siinä haastateltiin jotain randomia kansalaista, jonka mielestä oli pakolaisten oma vika että kuolivat. Ja että pakolaisten, näiden laittomien, vikaa oli myös että merta piti roskata.

Ruotsiin en päässyt, mutta päädyin kuitenkin johonkin pääsykokeisiin. Niissä oli kaksi ryhmää tanssijoita. Mulla oli erilliset pääsykokeet koska en voi tanssia. Mun pääsykokeissa mua valmensi joku outo mies. Katsoin tanssijoiden pääsykokeita ja mua pyydettiin siirtymään toiseen huoneeseen missä oli räsymattoja lattialla ja pieni kissa. Leikitin sitä kissaa kun Elina Knihtilä kysyi nurkan takaa että onko se mun kissa. Ei ollut, mutta leikitin sitä silti. Kävin Knihtilän äänen kanssa jännän keskustelun siitä, mitä mun pitäisi elämässäni tehdä. Lopulta Knihtilä tuli myös leikittämään kissaa ja me itkettiin siinä molemmat.
On tehtävä asioita, joiden keskellä pystyy olemaan vapaa. On oltava lähellä sitä, mikä on itselle oikein. Jos ei tee niin, niin voi verrata itseään siihen Sarasvuohon, joka aiheuttaa muille valtavasti pahaa oloa. On vain itse se joka tekee näin itselleen. Voit myös luottaa omiin kykyihisi. Kyllä sä osaat, kunhan vaan luotat siihen nyt.
Siihen se päättyi. Heräsin.

Vaikka unessa olikin ihan täydellinen tunnelmanvaihto, niin kyllä vaan ne ruumiskasat ahdisti.

[Suvi]

Näin unta, että mun serkku kuoli. Se, joka just sai lapsen. Koko unessa mulla oli sellainen ulkopuolisuuden tunne. Olin jossain hotellissa vähän samanlaisessa huoneessa kuin mun makuuhuone, jopa hoitokisset kävi hyppimässä myös siinä unessa mun päällä. Olin siinä hotellihuoneessa, kun äiti alkoi kertomaan mulle, että ne hautajaiset olivat jo menneet. Ja kukaan ei ollut kertonut mulle niistä. Äiti kysyi multa, että oonko vielä kuun loppuun siinä hotellihuoneessa, ja tajusin, että mulla on koti johon voin ihan hyvin mennä, ja eikä mun tarvitsekaan pakata koko omaisuutta mukaani (en ymmärrä mikä logiikka tossakin oli, kai mä tajusin, että mulla ei olekaan kaikkia tavaroita siinä hotellihuoneessa).

Sitten joku porukka, jossa oli mun ikäisiä sukulaisia ja kavereita oli lähdössä ulos viettämään iltaa, ja olin vähän loukkaantunut siitä, ettei kukaan ollut kertonut siitäkään minulla tai pyytänyt mukaan.

Tämän jälkeen olin vielä jossain isossa kuorossa mukana. Laulettiin yksi biisi, ja se meni hyvin. Tiesin mitä minun pitää tehdä, missä seisoa yms. Seuraava biisi meni sitten ihan pieleen. Ohjaaja huuteli ohjeita kuoron toiselta laidalta, eikä minulle jaettu edes nuotteja. Suutahdin vähän ja kävelin mielenosoituksellisesti ovelle, mihin kukaan ei kiinnittänyt huomiota. Ovella seisoivat Gleestä ainakin Mercedes ja Rachel. Olin ihan, että: "Nyt mua ei ainakaan tarvita!!!11" (Ajatuksena, että he ovat niin hyviä laulajia, että minusta ei ole mitään hyötyä kuorossa.) Kävelin ulos ja paiskasin oven kiinni.

Myöhemmin tapasin Lauri Tähkän, jonka kanssa menimme "uudelle metroasemalle". Olimme kahdestaan, ja sinne metroasemalle piti mennä jostain sivuovesta, joka muistutti ehkä vähän Linnanmäen vanhan vuoristoradan tunneliosaa. Ennen ovea käytävällä oli vartijana erikoinen, vanhempi ehkä vähän vammainen mies, joka päästi meidät sinne laiturille. Ja se oli tosiaan laituri, metro oli vedessä, siten että se kellui veden päällä. Metroon päästääkseen olisi pitänyt hypätä sinne joltain huojuvalta pieneltä puiselta laiturilta. Metrossa ei ollut kuskia, eikä muita ihmisiä ollut tulossa, mutta meillä oli tarkoitus mennä metroon odottamaan kun se lähtee. Pääsimme laiturin päähän, ja metro oli muuttunut noin 20 hengen polkuveneeksi. Lauri kehotti minua hyppäämään, mutta en halunnut enää sinne "metroon", enkä uskaltanut hypätä, joten hyppäsimmekin tasaiselle, kuivalle maalle. Meillä oli määränpäänä "johonkin", mutta en muista enää mikä se oli. Oli aurinkoinen kesäilta, ja kuljimme pellonviertä käsikynkkää, kunnes Lauri aloitti laulamaan Elastinen featin Lempo-biisiä, jalajallajalajalajallavei jalajallajalajalavei -osaa. Minä lauloin mukana. Lauri lauloi hetken myös biisin varsinaisia säkeistojä sanoilla, mutta minä en muistanut muuta kuin sen jalajallavei -osan, mutta hyräilin mukana.

Muuten unen fiilis oli ihan kauhea, mutta Lauri-osuus oli kokonaisuudessaan leppoisa. Lauri oli mun pelastava enkeli.

[Kibaya]

Viime yönä lähti unimopo taas käyntiin.

Uni siirtyi hyvin luontevasti paikasta ja henkilöistä toisiin ja oli tavallaan vai yksi uni, vaikka siinä vaihtui välissä niin ihmiset kuin paikka ja teematkin.

Kaikki alkoi siitä, että lähdin risteilylle jonkun porukan kanssa. Kyseessä oli pitchaus- ja verkostoitumisristeily. Se oli kuitenkin täynnä näyttelijöitä, jotka veti perseitä. SIellä oli kummallinen vanerista rakennettu labyrintti, missä piti yrittää löytää tietyt pisteet missä pitchata itseään tai ideaansa. Olin käsikirjoittaja-tiimissä, minkä piti yrittää myydä tv-sarja ja elokuva, mutta vaihdoin lennosta leiriä ja yritin päästä ohjaajaksi. Lyöttäydyin yhteen Jaana Saarisen ja Satu Silvon kanssa. Jossain kohtaa naurettiin ja juoruttiin Ruusun Aika -sarjasta ja yritettiin löytää Katriina Honkanen. Saarinen otti mun käsilaukun kun suuntasin takaisin labyrinttiin. "hullut sinne vaan menee, mä menen kaljalle" -heiton kera Saarinen poistui ja yritin löytää sen vanhan porukan kenen kanssa olin tullut laivaan. En löytänyt, joten hortoilin baariin, missä Saarinen, mun laukku ja Esko Salminen oli kaljalla. Paitsi että Salminen joi kivennäisvettä, koska kalja ei laivalla ole hyvää.
Otin mun laukun ja lähdin menee.
Törmäsin Kovan Lain Erikoisyksikön näyttelijöihin, jotka intti että onko siinä yhdessä keittiössä hometta vai ei. Päädyin niiden kanssa johonkin sviittiin, missä oli iso kylpylä. Mukana oli jengiä jota en tuntenut ja pidin niitä silmällä, koska ne oli "niiiiiin kuumia" ja mua jännitti että onko se joku salaliitto. Ne oli kuitenkin sitten henkivartijoita, joten se kuumuuskin siitä lieveni. Juteltiin näyttelijöiden kanssa, juotiin skumppaa ja sitten oltiin melkein perillä. Tekstailin Suvin kanssa, joka odotti mua rannassa. Kävi kuitenkin ilmi, että mun piti lähteä niiden SVU-porukoiden kanssa suorittamaan salaista iskua rannikkoseudun pahamaineiseen salakuljetus- ja ihmiskaupparinkiin. Äkkiä olin kiipeämässä pikaveneeseen Mariska Hargitayn ja Raul Esparzan kanssa ja vetämässä pelastusliiviä päälle. Huusin Suville rannan tuntumassa, että juoksee meidät kiinni ( ) ja Suvi veti pikajuoksukengät jalkaan ja lähti juoksemaan veneen perässä.
Vene kiiti semmoisessa turkoosissa vedessä ja mietin että ei hemmetissä olla muutan Tukholmassa enää. Oltiin jossain oudossa paikassa. Rantaan tullessa kiivettiin veneestä, lähdettiin juoksemaan ja meidän oli tarkoitus juosta semmoisen siirtolapuutarhan läpi, koska tukikohta oli siellä seassa. Hargitay naamioitui ettei häntä tunnistettaisi ja se oli hyvä ratkaisu. Päästiin perille semmoiseen puumökkiin, missä ei ollut sähköjä eikä vettä. Se oli vähän kuin pukukopit rannoilla, joten meidä piti myös olla hiljaa. Tuotantotiimi oli kuitenkin saanut meille tuotua viinaa ja kokista. Mietin että tuleekohan ne laivalla olleet näyttelijätkin sinne ja jatkuukohan se pitchaus-tapahtuma enää. Yritin koodata Suville missä olin, mutten onnistunut. Sovittiin että soitan kun se isku siihen rinkiin on tehty .
Heräsin kun piti ruvita pukeutumaan suojavarusteisiin ja Hargitay antoi meille ohjeita mitä sanoa ja missä kamera olisi kuvausten aikana.