Naisten oma ketju! (miesvaroitus!)

Naisten oma ketju! (miesvaroitus!)

ViestiKirjoittaja Maija » La 26 Huhti 2008 19:20

Ei foorumia ilman naisten ketjua, joten pitäähän sellainen tännekin saada. :P

Kävin eilen kampaajalla ja nyt on kiva otsatukka. Vähän erilainen kuin viimeksi leikkautin, nyt enemmän omaa tyyliä. Myös latvoista lähti aika reippaasti pituutta, johan sitä suortuvaa oli jo vyötäisille saakka. Nyt ulottuvat hieman lapaluiden alle.

Viikko sitten pari opettajaani toistelivat koulun risteilyllä koko illan, että olen äijä. (Nautintoaineilla tosin saattoi olla osuutta asiaan.) Kommentti jäi naputtamaan jotenkin tuonne takaraivoon ja olenkin ruvennut ilmojen suosiessa käyttämään hametta. :keijo:
Tänään myös eksyin ostoksille ja mukaan tarttui ihan tosi kiva ja pirteän värinen paita sekä ihanaihana paitamekko. Molemmat Lindexiltä.

Olen siis löytänyt tyttömäisen puolen itsestäni. Ainakin ulkoisesti. :D
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Shay » La 26 Huhti 2008 19:26

Määki aijoin perustaa naisten ketjun, mutten kerenny vielä.

Mää oon löytäny silmämeikin pohjustusvoiteen. :idea: En tiiä miten mää ikinä
oon pystyny elään ilman sitä!!!!1 Mulla on aina levenny rajaukset pitkin naamaa
ja luomivärit pakkautunu luomien puomuihin... eiku... poimuihin :läps: mutta
nyt mun meikki pyssyy siistinä koko päivän. Jumankauta, miksen mää oo tajunnu
tätä ennen!!!!1

Oon myös shoppaillu... liikaa... aivan liikaa... Kuva
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Sippura » La 26 Huhti 2008 19:58

Hei ihanaiset uuden Forden naiset Kuva

Minäkin kävin tänään (vahingossa) shoppaamassa. Onlystä
löytyi nätti tuubitoppi kesäksi, ostin sen mukaan. Se mun
tuleva morsiuspuku (johon olen edelleen ihan rakastunut!)
on hihaton, ja siksi täytyy pyrkiä ruskettumaan mahdollisim-
man rajattomasti tänä suvena. Topin lisäksi ostin suloiset
farkut, jotka suorastaan kirkuivat mun nimeä ja halusivat
päästä mun mukaan. Tai ainakin niin uskottelen itselleni :keijo:
And they can't build a satellite to tell you how loved you are
Sippura
Epäkelpo jäsen
 
Viestit: 1415
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 13:08
Paikkakunta: Täsä. Täälä.

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Bunni » La 26 Huhti 2008 21:38

Mullois maanantaina parturi, ajattelin ottaa hiusmallikseni Katie Holmesin.
Hius on tällä hetkellä tämä
http://www.javno.com/slike/slike_3/r1/g2007/m11/x66154806226439484_5.jpg
ja uudeksi tyyliksi aattelin tätä
http://img.photobucket.com/albums/v604/Bunninalbumi/katie1.jpg
tai toinen melkein samanlainen
http://img.photobucket.com/albums/v604/Bunninalbumi/katie2.jpg

:?
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua.
Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat.
Avatar
Bunni
Hupakko
 
Viestit: 65
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 08:30

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Nugat » La 26 Huhti 2008 21:48

Ostin Espritin mustat puukengät. Kuva
Mulla oli jo aikaisemmin pinkit samanlaiset, mutta niitä ei tullut käytettyä kun eivät sopineet joka hepenen kanssa. Lahjoitin ne äiteelle ja ostin himoitsemani mustat. Uber hyvät jalassa. Kuva
Matkaan tarttui myös pari hamosta vappua ajatellen. Kuva
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Suvi » La 26 Huhti 2008 21:51

Bunni kirjoitti:
ja uudeksi tyyliksi aattelin tätä
http://img.photobucket.com/albums/v604/Bunninalbumi/katie1.jpg


:?


Tämä on niin ihana hiusmalli. Olen myös jossain vaiheessa ajatellut leikkauttaa samanlaisen.
Hiustenkasvatusprojektini on suhtkoht voimissaan. Olisi ihanaa saada välillä hiukset kiinni.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Shay » La 26 Huhti 2008 22:00

Suvi kirjoitti:
Bunni kirjoitti:
ja uudeksi tyyliksi aattelin tätä
http://img.photobucket.com/albums/v604/Bunninalbumi/katie1.jpg


:?


Tämä on niin ihana hiusmalli. Olen myös jossain vaiheessa ajatellut leikkauttaa samanlaisen.
Hiustenkasvatusprojektini on suhtkoht voimissaan. Olisi ihanaa saada välillä hiukset kiinni.

Mulla on vähän tuota tyyliä olevat hiukset, mutta vähän pitemmät edestä. Etuhiukset
pittää kohta leikkauttaa vähän paksummiksi, kun ohensi niitä ihte ensin liikaa ja kampaaja
ohensi niitä sitten vielä lissää... :roll:
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Nugat » La 26 Huhti 2008 22:13

Hiuksista tulikin mieleen, että mitäs muuten kuuluu niille ihmisille jotka heittivät shamppoot menemään ja aloittivat pesemään hiuksia soodalla ja etikalla? Ymmärrättekö/tiedättekös mistä puhun? Kuva Itse ajattelin että kun kesä koittaa kokeilen samaa ja olisi hauska tietää että miten homma on sujunut. :D
Eeehkä täytyisi perustaa jatkoketju asialle or something else..?
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Bunni » La 26 Huhti 2008 22:24

http://nopoo.vuodatus.net/
Tuossa on ainakin Lyyran pitämä blogi aiheesta :idea:
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua.
Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat.
Avatar
Bunni
Hupakko
 
Viestit: 65
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 08:30

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Maija » La 26 Huhti 2008 22:46

Unohdin aloitusviestistäni asian, josta piti mainita.

Kuten tuolla Forden puolella olenkin joskus kertonut, vakikampaajani on aika rasittava tapaus. Hän puhuu puhumistaan itsestään, lapsistaan ja siitä, kuinka erinomaisia he ovat. Tämän vuoksi harkitsin jo kampaajan vaihtoa, ja siksi myös edellisestä hiustenleikkuusta ehti kulua hyvin kauan ennen kuin luovutin ja tilasin ajan samaiselle ihmiselle. Psyykkasin itseäni kunnolla ennen kampaamoon astumista, sillä järkeni ei tahdo aina kestää sellaista puhetulvaa asioista, jotka eivät minua kiinnosta. Päätin, että en anna kyseiselle naisihmiselle tuumaakaan periksi. Joten aina, kun hän alkoi puhua lapsistaan, käänsin puheen tavalla tai toisella itseeni. Aivan väkisin.

Tunti kuluikin sitten rattoisasti keskustellessamme minusta. :D

Voitonriemu oli suuri, kun astuin ulos kampaamosta. Ja tukastakin tuli kiva.
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Vanilla » La 26 Huhti 2008 23:39

Nugat kirjoitti:Hiuksista tulikin mieleen, että mitäs muuten kuuluu niille ihmisille jotka heittivät shamppoot menemään ja aloittivat pesemään hiuksia soodalla ja etikalla? Ymmärrättekö/tiedättekös mistä puhun? Kuva Itse ajattelin että kun kesä koittaa kokeilen samaa ja olisi hauska tietää että miten homma on sujunut. :D
Eeehkä täytyisi perustaa jatkoketju asialle or something else..?

Minä en ole jaksanut mitään blogia asian tiimoilta väsäillä, enkä muutenkaan ole kovin paljoa tästä kokeilusta muille puhunut. Kirjoittelen ainakin nyt tähän ketjuun, kun en tiedä liikuskeleeko täällä muita sampoottomia. :)
Mutta olen ollut ilman sampoota nyt jo kaksi ja puoli viikkoa!

Olen sen verran laiska, etten ole Lyyran tai monien muiden tavoin kokeillut teehuuhteluita saati mitään jojobaöljyjä. Kaksi kertaa olen tänä aikana tehnyt soodapesun, etikkahuuhtelun kolmesti.

Ensimmäisen soodapesun jälkeen hiukseni pysyivät pelkällä vedellä puhtaina ehkä kolme päivää. Sen jälkeen olisi jo tarvinnut pestä soodalla, mutta kun mulla ei ollut mihinkään menoa, venytin pesuvälin muistaakseni viiteen päivään (no kaupassa taisin käydä pipo päässä 8-) ). Toisen soodapesun tein viime lauantaina, ja tähän asti olen pärjännyt. Keskiviikkona tein sen etikkahuuhtelun, sain ihanan kiiltävät ja erityisesti pehmeät hiukset.

Hiukseni puhdistuvat suhteellisen hyvin vedelläkin, mutta nyt loppuviikosta olen huomannut, etteivät pysy enää vedellä puhtaina kuin yhden päivän (aiemmin pesin hiukseni yleensä joka toinen päivä). Joka suihkukerralla olen hieronut päänahkaani ihan kunnolla. Taidan pestä taas soodalla huomenna.

Hiusten latvat ovat ehkä hieman kuivat, mutta muuten tuntuvat hyväkuntoisilta.

Olen erittäin tyytyväinen silti. Uskon, että tämä pesuvälikin vielä normalisoituu :)
"Kyllä se hyvin menee, kun vaan muistaa hengittää oikein."
Avatar
Vanilla
 
Viestit: 343
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 18:39
Paikkakunta: Oulu

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Nugat » Su 27 Huhti 2008 11:17

Eli jokseenkin mukavasti kokeilu sujuu. :) Netissä ympäriinsä lueskelin ja varsin paljon oli positiivista mieltä alkulähmien jälkeen. Yritän aloittaa omat kokeiluni sellaiseen aikaan kun ei ole hirveästi tärkeitä menoja missä täytyis olla erityisen hehkeenä, kun tässä vaiheessa on vaikea sanoa miten omat hiukset reagoivat pesu uudistukseen. :D
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Eärendil » Su 27 Huhti 2008 21:44

Kokeilusta tuli mieleen, että tekaisin itselleni perjantai-illan puhteena
akryylikynnet. Ostin Sokokselta setin, jossa oli tarpeet tähän kyseiseen
DIY-projektiin. Ihan hauskan näköinen lopputulos, mutta lähemmällä
tarkastelulla kyllä huomaa, ettei työn laatu ole kummoista, mutta
toisaalta, ekaa kertaahan sitä vasta kokeilin. Turha tässä vaiheessa
vielä olisi ihmeitä odotella.

Yllättävän nopeasti se sujui, jopa siinä vaiheessa kun oikea käsi
oli jo valmis ja piti vasemman käden kimppuun käydä. Pääsin
kokeilemaan kynnen poistoakin, kun tuli muutamaan kynteen
aika hurjan näköinen lopputulos. Poistaminen oli melkein jopa
laittamista helpompaa, sen kun liotteli kynttä kynsilakanpoistajassa,
ja pyyhki koko homman pois.

Katellaan nyt kauan näitä ekoja räpellyksiä jaksaa kattoa, jos nyt
edes totuttelisi näihin ennen kuin liottelee irti.
Avatar
Eärendil
 
Viestit: 46
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 13:50

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja theia » Su 27 Huhti 2008 22:29

leikkasin hiukset tosiaan lyhykäiseksi, ja värjäsin tummanruskeaksi. tykkään kvoin tästä uudesta lookista :) värjäsin hiukset itse yöllä kahdelta seittemän siiderin jälkeen, mutta tulos on yllättävän hyvä :D

Leikkauskin oli ilmainen, kun aloittelevat kampaajanalut tarvitsivat harjoituspäitä - ohjaaja oli koko ajan vieressä, eli suuria mokia ei päässyt käymään. Siistiii!

haluaisin ihan sikana kirkkaan pinkkejä raitoja, mutta se olis sitten kampaamokeikka. jonne en jaksa vaivautua.
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja friikkis » Su 27 Huhti 2008 23:58

Ite otin juuri viime viikolla kirkkaat ja pinkihtävät raidat, näyttävät kyllä ihan hauskoilta mustalla pohjalla. Kesäistä ja piristävää. Mietin vaan, että mahtaa olla kiva operaatio taas ensi kuussa, kun pitää peittää juurikasvut. Kun pitäisi taas poistaa värit osasta tukkaa ja läträtä kahdella värillä. Noh, se on kampaajan ongelma, ei minun. Eikä se varmaan sitten niin monimutkaista ole kuin ajattelin.

Kengät pitäisi ostaa, mutta en vielä löytänyt niitä oikeilta. Kumma kun ainoastaan converset herätti kaupoissa kunnolla huomioni, mutta kun niitäkin on jo kertynyt kiitettävästi... Jos sitä jotkut avokkaantapaiset läpsyttimet ostaisi. Sellaiset valkomustaruudulliset näytti kivoilta.

Ja paitoja kesäksi. Mitä nyt kauppoja kolusin, niin ei yhtään omantyylistä sattunut eteen. Miksei kaupoissa voi olla enemmän tummia sävyjä? Ja jotain muutakin tyyliä kuin kasaria? Pitänee varmaan taas turvautua bändipaitoihin sekä mentalweariin.
Avatar
friikkis
 
Viestit: 178
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 14:45

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja theia » Ma 28 Huhti 2008 11:17

Yritin löytää uutta mekkoa, kun mulla on tasan yks mekko, joka on ostettu vuonna nakki ja herne. Löysin ihanan mekon, mutta kun se oli halterneck-tyyliä, ei se mulle sitten käynyt :( isorintaisille vaan noi halterneckit on ihan liian antavia. Sitä olisi täytynyt fiksailla suuntaan jos toiseenkin, joten olin fiksu ja jätin mekon kauppaan. Menee hermo näihin kellukkeisiin, kun muuten sopivat mekot (ja paidat ja takit) on liian pieniä tosta rintamuksen kohdalta :( GRR!

Joten nyt pärjättäköön siis yhdellä mekolla. Tokihan sitten hameita löytyy jos minkälaista (laskeskelin, että käytän ainakin neljää eri hametta suhteellisen usein, sen päälle vielä satunnaisesti käytetyt muutama muu hame), joten huomenna päätin mennä metsästämään uutta toppia. Vapputoppia! :)

Ihanaa kun ilmat lämpenee, ja pääsee käyttämään sandaaleita sun muita kesäkenkiä.
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Bunni » Ma 28 Huhti 2008 15:00

Mullon uus hius :pomppuhymy:
Tää on ihana :hymyhali:
tjeu
tjeu2
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua.
Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat.
Avatar
Bunni
Hupakko
 
Viestit: 65
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 08:30

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja shaana » Ma 28 Huhti 2008 15:10

Ihana Bunnin hius, on tosiaan. Joutuukohan sitä kamalasti laittaan aamutuimaan, meinaan että selviääkö naimatakuista ilman tököttejä :D

Mie leikkelin taas tuossa menneellä viikolla otsatukan, ja eilen huomasin että se saattaapi olla hiukan vinossa. Kuitenkin suoraksi kammattuna hiukset ovat samanpituisia. Johtopäätös - joko mun otsa on aivan epämuodostunut tai, todennäköisemmin, toiselta puolen hius kihartuu eri tavalla, enemmän. Doh kyllä se käy silti tämä tukka.
Olen ihmeissäni meikkieni kestävyydestä, tuossa tuli yksi yö valvottua melkein läpeensä sitä sun tätä touhuten, eikä eyelinerit ja ripsarit olleet menneet miksikään :shock: Ei ihan huono juttu, kukaan ei pelästynyt aamulla :P
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Kati » Ma 28 Huhti 2008 15:19

shaana kirjoitti:Olen ihmeissäni meikkieni kestävyydestä, tuossa tuli yksi yö valvottua melkein läpeensä sitä sun tätä touhuten, eikä eyelinerit ja ripsarit olleet menneet miksikään. Ei ihan huono juttu, kukaan ei pelästynyt aamulla.
Mitäs hittoa, mihin on maailma mennyt? Touhutaan eikä edes pakkelit kärsi.
Millä te nykyajan nuoret saatte hellyttäviä kommentteja kohdallenne, jos ette suloisella, mielellään myös hieman krapulaisella pandalookilla?
* * * Kokonaistarve on valtava * * *
Avatar
Kati
 
Viestit: 444
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 09:49

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja shaana » Ma 28 Huhti 2008 15:25

Minä en kyllä muista koskaan saaneeni hellyttäviä kommentteja pandalookistani :D
Että ei se niin haittaa vaikka pysyvätkin pakkelit naamassa. Kyllä voi vieläkin liputtaa Kanebon kolmekasin puolesta siis.
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja theia » Ma 28 Huhti 2008 15:35

Pandalook! Meillä on pandakerho, jäsenkortteineen ja kaikkineen. Kymmenellä Pandapisteellä (joita voi saada mistä tahansa, ja pisteitä voi myöntää pandakerholaiset) saa yllätyksen Pandapussista. :D

---

Bunnin hius on varsin näyttävä. Ite en ikinä uskaltaisi leikata tuollaista, kun se näyttää siltä että sitä pitää olla laittamassa koko ajan ja leikkaamassa, ettei kasva ulos mallista. Mutta nättiskät hiukset! :)
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Gaffa » Ma 28 Huhti 2008 19:50

Bunni kirjoitti:Mullon uus hius :pomppuhymy:
Tää on ihana :hymyhali:
tjeu
tjeu2


Oi, ihanat!
Itse en uskaltaisi leikkauttaa tuommoista mallia, mutta ainakin sinulle se näyttää sopivan oikein hyvin!
Avatar
Gaffa
 
Viestit: 154
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 19:00
Paikkakunta: Vantaa

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja ahkera » Ma 28 Huhti 2008 20:24

Mulla on ollu hirveä ongelma parturien kanssa siitä lähtien, kun olen pääkaupunkiseudulle eksynyt. Tukka on yleensä ollut ihan kaaos ennen mahdollista ajanvarausta. Nyt ajattelin pitää perjantaina rokulipäivän ja varasin Hämpästä ajan vanhalle parturilleni ihan vaan huvikseni. Eikä mun reuhka muistuta vielä lainkaan harakanpesää. Luultavasti vaan vähän siistin rupattelun lomassa, mutta voishan sitä vaikka leikkaa jonkin kampauksenkin.
Huomenna ajattelin mennä shoppaan kynsilakkoja. Vapun kunniaksi voisi yllättää kaverit nätillä kynsillä (niinku ne jotain huomaisivat)
ahkera
 
Viestit: 105
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 19:57

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Deni » Ma 28 Huhti 2008 22:18

Mä olen viime aikoina vähän, krhm, tutustunut Lushin valikoimaan. :nolo:

Ne palashampoot on aivan mahtavia! Ihan pelkästään nekään "yhdistetty shampoo ja hoitoaine" -palaset ei riitä mun tukkaan, useamman päivän jälkeen hiukset alkaa leijailla ja sähköistyä, mutta jos perään lutraa kunnon hoitoainetta niin jo vain! Hiukset lähtee ihanan puhtaiksi, tuoksu on veikeä ja tukasta tulee pehmoinen ja kiiltävä. Lushin Big-purkkishampoo päätyi uudeksi suosikiksi syväpuhdistavien listalle, sillä ei voi pestä joka päivä sillä se todellakin puhdistaa, sen vaikutusta melkein säikähdin ekalla kerralla.



Olen saanut päähäni, että haluaisin farkkuhameen. Muutenkin sellaisten yksinkertaisten, simppeleiden, konstailemattomien, hyvin istuvien hameiden löytäminen on aina niin tuskan takana, eikä asiaa yhtään helpota se että mun kontti on kuitenkin suht tilava. Vanha lempihame päästää edelleen väriä, vaikka se on pesty jo lukemattomia kertoja, ja taisin joskus kännispäiten rikkoa sen vetoketjun niin että pukeminen ja riisuminen on nyt hieman työlästä. Jatkan etsintääni. Mä tiedän että niitä on, kivoja hameita. Ei voi olla niin että ainoastaan hörselöisiä ja riemunkirjavia on tarjolla.l
What's so amazing about really deep thoughts?
Avatar
Deni
 
Viestit: 356
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 21:46
Paikkakunta: Tursu

Re: Naisten oma ketju!

ViestiKirjoittaja Viisauden Lähde » Ma 28 Huhti 2008 23:14

Deni: Mistä tuota Lush-samppoota saa? Jos on noin tehokasta syväpuhdistavaa haluan heti!

Minun piti tänä keväänä värjäyttää hiukset ensimmäistä kertaa elämässäni, kun vaaleat hiukset muuttuivat ihmeellisen vihertävänharmahtavanällöttäviksi. Ilmeisesti vesi sitten on värjännyt, on minulla syväpuhdistavaa shampootakin, mutta se ei enää tunnu tepsivän. Kampaaja teki kyllä minulle aika ihanat hiukset! Näissä on kolmea eri vaalean sävyä ja leikkaus on entistä kerrostetumpi. Nyt vaan alkaa taas näkyä juurikasvussa se ihmeelliseksi muuttunut oma väri. Tuo soodapesu kuulostaa mielenkiintoiselta. Kerkesin tosin just investoida 30 euroa Joicon shampooseen ja hoitoaineeseen, ehkä käytän ne ensin pois... Tuo shampoo on kyllä omaan nenään ihanan tuoksuista eikä liian voimakkaasti hajustettua.

P.S. Koitin lisätä kuvaa hiuksista, tässä on tukka hyvin mutta mummo on tuhannen tuiskeessa :D

http://i22.photobucket.com/albums/b323/Lienakoo/Sekalaista/Kuva182.jpg
Avatar
Viisauden Lähde
 
Viestit: 69
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 18:41

Seuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron