forde.munfoorumi.com

Yksinkertaisuudessaan, kerro mikä on elämäsi ensimmäinen muistikuva.

------

Elämäni ensimmäinen muistikuva on painajainen*.
Tiedättehän, kun painaa korvaa tynyyn, kuulee oman sydämmen sykkeensä. Mielestäni se kuulosti askeleilta ja tästä painajaiseni koostuukin. Unessani näin kuinka makasin pinnasängyssä. Aloin kuulemaan askeleiden ääniä ja mielessäni näin, kuinka joku käveli talon vierttä pitkin ja katsoi jalkoihinsa. Näin siis tämän kävelijän silmin ja muistan selkeästi taloamme kiertävän laatoituksen. Kävelijä pysähtyi sen ikkunan kohdalle, jonka takana nukuin. Askeleet pysähtyivät. Makasin selälläni sängyssä ja MÖRKÖ hyökkäsi päälleni ikkunan läpi että ikkunalasi helisi ja sirpaleet lensivät ympäriinsä!! Sitten heräsin. Säikähdin kamalasti. Itketti. Kapusin nyyhkien isin ja äidin viereen nukkumaan. Olin 2-vuotias. Tiedän sen siitä, että samana vuonna siirsimme makuuhuoneen yläkertaan, eli tämä tapahtui ennen sitä. Ei mörkö olisi yläkertaan osannut kavuta.

Toinen muistikuva on samoilta ajoilta. Pihallamme oli jonkun asuntovaunu. Seisoin siinä ovella ja puristin ötökkäverkkoa, siis sellaista missä roikkui naruja tiheään. Narut olivat paksuja ja karvaisia ja sormeni menivät juuri ja juuri ympäri kun puristin.

*Painajainen. Onpas hauska sana. Miksei se ole kauhu-uni tai jtn. Mutta painajainen? Painitaanko?

Oi tässäpä varsin hauska ketju

En ole ihan varma onko tämä ensimmäinen muisto, mutta se on silti 3 tai 4 -vuotis synttäreiltäni. Muistan kun sain lahjaksi leikkikameran, jolla otin kuvia koko päivän, sekä värityskirjan ja värikynät. Muistan myös todella hyvin, kun valitin, etten osaa värittää niin, ettei väri menisi reunojen yli ja tätini auttoi minua värittämään kirjan ensimmäisen kuvan. Kuva oli (jostain ihmeen syystä) suuri korkokenkä ja se väritettiin mintun vihreäksi.

Muistan myös yhden joulun kun olimme Ruotsissa sukuloimassa. (Itseasiassa tämä taisi tapahtua aikaisemmin, kun nuo synttärit). Sain silloinkin paljon mieleenpainuvia lahjoja. Muun muassa ison hevosen, jossa oli pyörät alla, ja jolla pystyi ratsastamaan. Mietiskelin kauan, miten Joulupukki oli arvannut, ettemme ole kotona, vaan Ruotsissa.

Jostain syystä kaikki varhaiset lapsuusmuistoni liittyy lahjojen saantiin. Ehkä uudet lelut olivat niin harvinaista herkkua.

---

Pakko kommentoida vielä tuohon Nugatin painajaiseen, että minustakin sydämen lyönnit kuulostivat ihan askeleilta. Myöhemmin kun sain tietää, että ääni kuuluikin sydämestä, en enää pystynyt nukkumaan, jos kuulin sen, sillä pelkäsin että sydämeni pysähtyy. (Ja pelkään edelleen)

Nugat kirjoitti:*Painajainen. Onpas hauska sana. Miksei se ole kauhu-uni tai jtn. Mutta painajainen? Painitaanko?

Wikipedia sanoo seuraavaa:

"Suomalaisessa kansanperinteessä Painajainen tai Painaja on alun perin ollut pahansuopa tumma tai musta olio, esimerkiksi sielu, demoni, eläin tai lintu, joka on noussut nukkuvan rinnan päälle, halvaannuttaen ja yrittäen jopa tukehduttaa tämän. Olennoksi on käsitetty pikemminkin unihalvaus ja sen aikaansaama painon tunne rinnan päällä, kuin paha uni. Sanan painajainen merkitys on kuitenkin yleistynyt tarkoittamaan myös pahoja unia. Painajaista olentona vastaa saamelaisilla Deattán-haltija.

Eipä se englanninkielinenkään termi nyt kovin järjelliseltä tunnu. Nightmare = night + mare = yö + tamma = yötamma

Omista ensimmäisistä muistikuvista ei ole havaintoa. Yksi varhaisimmista on, kun kaaduin leikkimopolla päin kaappia ( ), mutta en muista kuinka vanha olin.

Hauska ketju

Mun ensimmäinen muistikuva taitaa olla ajalta, jolloin olin vielä tarpeeksi pieni istu-
maan polkupyörän lastenistuimessa. Äiti polki mummulasta kotiin n. 15 kilometrin
matkan ja mulla oli kädessä pieni muovinen nukke. Muistan, että nukke haisi aivan
kammottavan pahalle, sellaiselle tunkkaiselle muoville ja saan vieläkin sen hajun mie-
leeni kun kirjoitan tätä. En voinut kuitenkaan laittaa nukkea minnekään, vaan minun
piti pitää sitä kädessä koko matkan ajan ja haistella sitä kuvottavaa hajua.

Mun tiettävästi ensimmäinen muistikuva on meidän ameriikkojen matkalta. Olin tuolloin 3-vee. Muistan sieltä kaikkia pätkiä ja tunteita. Miltä musta tuntu, kun halasin Hessua, muistikuvat ja tuoksut siitä, kun meidän hotelli syttyi palamaan ja olen isän sylissä, märkä rätti naamalla portaissa. Ja muistan miltä ne uima-altaat tuoksui ja muita uima-juttuja. Musta ne on aika kivoja muistoja.

Ollaan sukulaisten kesken todettu, että mulla on meistä se tarkin muisti lapsuuden suhteen. Mä muistan sieltä kaikkia aivan kummallisia asioita, jotka meidän äiti/joku muu on sitten vahvistanut. Osa muistikuvista on todella selkeitä kuvia ja osa on just jotain tuoksuja/tunteita/tuntemuksia. Muut muistaa vaan ihan kuvia ja tapahtumia.
Sen takia onkin kiva muistella siskon ja serkun kanssa. Meillä on niiiin erilaiset versiot kaikista tapahtumista. Meilläkin onneksi on aika paljon yhteisiä lapsuusmuistoja.

Kibaya kirjoitti:muistikuvat ja tuoksut siitä, kun meidän hotelli syttyi palamaan ja olen isän sylissä, märkä rätti naamalla portaissa.

Hardcore-muistoja

Mä oon miettinyt usein sitä, että miten paljon sitä oikeasti muistaa juttuja
lapsuudestaan ja kuinka paljon ne omat muistot on vanhemmilta ja muilta
kuultuja juttuja. Itse ainakin koen omiksi muistoikseni paljon sellaisia asioita,
joita olen nähnyt valokuvista tai kuullut kerrottavan ja sitä kautta pitänyt niitä
"oikeina" muistoina.

Tää ei kai periaatteessa voi olla mun eka muistikuva. Kyseisen tilanteen oon nähny myöhemmin videolta, eli ehkä mun muisti tekee tepposet. Mulla on kuitenkin semmoinen mielikuva, että olen vielä vaavi, jolle on hampaita tulossa ja sen takia vähän suru puserossa. Muistan, että olen äidin sylissä ja poski äidin olkapäätä vasten. Poskessa tuntuu vähän ikävältä, kun olkapää hankaa posken sisäpuolta hampinalkuja vasten.

Voiko vauva-ajalta oikeasti muistaa jotain? Missä on kaikki keittiöspykologit?

Mä muistan lapsuudestani paljon asioita, joista en voi olla varma, muistanko ne oikeasti vai olenko vaan kehittänyt muistikuvat sen perusteella, mitä mulle on kerrottu tai mitä olen nähnyt kuvissa. Meillä on esmeks kuva, jossa mä istun murjottamassa ruokapöydällä sukkahousuissani, ja äiti kertoo että mä olen kiukutellut kun olisin halunnut suklaakakkua enkä makaroonilaatikkoa. Kuitenkin mä luulen muistavani, miten istuin siinä pöydällä, ja miltä pöytä tuntui takapuolen alla.

Mutta ensimmäinen juttu, josta uskallan olla varma, on mullakin uni. Näin lapsena painajaista, jossa pikkuveli ryömi lattialla ja välillä muuttui näkymättömäksi, niin että vain sen ryömivät nyrkit jäivät näkyviin. Unessa oli myös suuri musta lintu, joka yritti siepata veljen.

(Hitto, tajusin just, että tuo on ensimmäinen lintupainajainen. Mä näen niitä edelleen, pahoja unia suurista lepattavista linnuista, enkä tiedä miksi.)

Veli on mua kolme vuotta nuorempi, ja jos se on ollut ryömintäiässä ja me asuttiin rivarissa niin kuin unessa, mä en ole voinut olla vielä neljää.



Muokkua. Ehkä varhaisin kuviin liittyvä muisto, jota en uskalla epäillä, liittyy musta otettuihin studiokuviin kun olin pari-kolmevuotias. Mä muistan sen kuvauksen, sen miten mut laitettiin seisomaan pyörivälle tuolille ja miten se oli kamalan kiikkerä, ja muistan miltä se punainen mekko tuntui käsissä. Jotenkin muistan myös sen, että olin tosi hämilläni tilanteesta, enkä ymmärtänyt miksi mun piti istua tai seistä siellä, en ymmärtänyt että musta otettiin kuvia.

Olen jossain joskus aiemminkin joutunut miettimään ensimmäisiä muistikuviani, taisi peräti olla avoimessa, oma pääaineenihan on kiinnostunut muun muassa kaikesta tällaisesta.
Tosin olin silloin jo hirveän pettynyt, kun muistanut mitään tosi tosi varhaista, toisin kuin muut. Minusta on muutenkin aika mielenkiintoista, miten jotkut sanovat muistavansa asioita vauva-ajoiltaan tai toiselta vuodeltaan.

Itse en tosiaan mitään hirvittävän varhaista muista. Ehkä ensimmäiset muistikuvat pyörivät siinä jossain kolmen-neljän vuoden kieppeillä. Nekin sellaisessa sumuisessa ja katkonaisessa sekamelskassa, enkä todellakaan muista tai tiedä, mikä niistä olisi se ensimmäinen.

Muistan sen, kun äiti odotti pikkuveljeäni ja kun se sitten lähti sairaalaan, niin mummo tuli meille minua hoitamaan. Muistan, että mummo keitti mannapuuroa enkä olisi halunnut syödä sitä. Ja muutenkin muistan pitäneeni mummoa vähän ikävänä heppuna. (Johtuen ehkä siitä, että olin ihan kamalan ujo ja vierastin kaikkia pienenä.)

Sitten muistan sen, kun pikkuveljeni tuli kotiin. (Meillä on ikäeroa noin kolme vuotta.) Muistan kuinka se oli kopassa vanhempieni sängyllä ja tiirailin sitä kiinnostuneena.

Muistan myös jotain satunnaisia, ihan vain välähdyksen omaisia kuvia jostain leikeistä ja tilanteista.

elegia kirjoitti:Minusta on muutenkin aika mielenkiintoista, miten jotkut sanovat muistavansa asioita vauva-ajoiltaan tai toiselta vuodeltaan.

Mä en kyllä oikein jaksa uskoa siihen, että noin varhaisilta vuosilta
ihminen mitään muistaisi. Olen joskus lukenut jostain (:keijo:), että
ensimmäisiä muistot olisi mahdollista muistaa n. 3. ikävuoden tie-
noilta. Hatara muistikuva on tämä, joten mitään faktatietoa en voi
pöytään lyödä

[OT]

Jorssi kirjoitti: Eipä se englanninkielinenkään termi nyt kovin järjelliseltä tunnu. Nightmare = night + mare = yö + tamma = yötamma

"Interestingly, the mare in nightmare has nothing to do with a female horse. Instead, it comes from Old English maere 'goblin, incubus.' The word was nigt-mare in 1300, and it referred to an evil female spirit afflicting sleepers with a feeling of suffocation. By 1350, it was nytmare and in 1440 it was nyghte mare. Mare 'goblin' is a cognate with Middle Dutch mare, maer 'incubus,' Old High German mara, Middle High German mar, mare (dialectical modern German Mahr 'nightmlare'), and Old Icelandic mara 'incubus.' Mare comes from the Proto-Germanic word *maron.

Nightmare was used to describe 'a bad dream caused by an incubus' in the 16th century, and by 1829 it was used to describe 'a bad dream' in general. "
- Lähde: Wikianswers-
[/OT]

http://www.tiede.fi sanoo:
"Vauvoja tutkimalla on kuitenkin selvinnyt, että jo puolivuotiaan muisti pelaa.
Se vain vuotaa kuin seula."

Mä en pitäisi mitenkään mahdottomana, että tuttuja, turvallisia ja rakkaita tai pelottavia asioita/tapahtumia jäisi vauvaikäisen muistiin. Toki muisti voi tehdä tepposia ja vanhempana lisäilee tai muuttelee muistamaansa asiaan jotain, mutta noin muuten.


Itselläni ei ole hajuakaan, mikä olisi ensimmäinen muisto. Paljon on juuri tuolta kolmen vuoden iän tietämiltä pätkiä ja muistikuvia, niistä on paha mennä arpomaan, mikä oli ensin. Muistan melko paljon makuja ja tuoksuja. Esimerkiksi toisen mummolan tuoksu. Tai korvatulehdukseen saatu vaaleanpunainen penisilliinilitku (hyi v...). Toisen mummolan pellolla heinäseipäillä kuivuvan viljan tuoksu. Noista seipäistä on myös sellainen muisto, että oltaisiin veljen kanssa tehty niiden juureen heinämajoja Muistaakseni oli varsin kivuliasta mönkiä sellaiseen sisään. Kivuliasta on ollut myös syödä a) raakoja uusia perunoita (nam) ja b) raakoja omppuja (nam), toista testattiin toisessa mummolassa ja toista toisessa Tai ei se syöminen, vaan se jälkitila.

Toisessa mummolassa kiipesin puuhellan vieressä olevan puulaatikon (siis missä säilytettiin polttopuita) päälle. Isoisä (öh, en muista enää, miksikä kutsuin isän isää) nappasi mut siitä reppuselkään, laukkasi pitkin tupaa ja pysähtyi porstuan oven vieressä olevan pienen peilin kohdalle ja sanoi jotain "siellä se mun valkohäntäpeurani on" Mä olen varmaan kysynyt, että mikä se on, koska muistan myös hänen vetäneen mua ponnarista ja sanoneen, että niillä on just tuollainen häntä.

Mitäs muuta... Mummo vatkaamassa kermaa vaahdoksi mummolan tuvassa, sähkövatkaimella. Muistan, kun mummo äsähti jotain ja sanoi mulle, että meni kerma voiksi. Mulle on jäänyt muistikuva, että sanoi myös, ettei tuollaisilla vempeleillä onnistu se vatkaaminen, saattaa olla toki tepponen. Varmaksi muistan sen, kun mummo teki uuden kermavaahtosatsin ja vatkasi sen käsin. Samoin muistan sen, kun kurotin katsomaan mummon ojentamaan kulhoon nähdäkseni sen voin.


Eniten taitaa olla lapsuusmuistoja mummoloista. Mummolat, ja niissä vietetyt kesät

Migreeni kirjoitti:Pakko kommentoida vielä tuohon Nugatin painajaiseen, että minustakin sydämen lyönnit kuulostivat ihan askeleilta. Myöhemmin kun sain tietää, että ääni kuuluikin sydämestä, en enää pystynyt nukkumaan, jos kuulin sen, sillä pelkäsin että sydämeni pysähtyy. (Ja pelkään edelleen)

Nyt kun mainitsit. Juuri tuolla tavoin pelkäsin itsekkin. Vielä nykyäänkin tuntuu inhottavalta kuunnella omaa sydämensykettään. Varsinkin jos se kiihtyy. Sitä yrittää sitten vaihtaa asentoa ettei kuulisi.

Aurora B. kirjoitti:Tai korvatulehdukseen saatu vaaleanpunainen penisilliinilitku (hyi v...).

Minä tykkäsin pienenä tuosta litkusta. Tykkäsin pienenä myös läskistä.

Mulla ei ole käsitystä ensimmäisestä muistosta. Muistot, valokuvat ja kertomukset sekoittuu sellaiseksi mössöksi, josta on vaikea tietää, mikä on omaa muistikuvaa ja mikä nähtyä tai minulle kerrottua.

Muistikuvia on muun muassa lapsuuden leikeistä, joista kukaan ei ole minulle kertonut. Minä en vain tiedä, mikä voisi olla niistä ensimmäinen muisto.

Nugat kirjoitti:

Migreeni kirjoitti:Pakko kommentoida vielä tuohon Nugatin painajaiseen, että minustakin sydämen lyönnit kuulostivat ihan askeleilta. Myöhemmin kun sain tietää, että ääni kuuluikin sydämestä, en enää pystynyt nukkumaan, jos kuulin sen, sillä pelkäsin että sydämeni pysähtyy. (Ja pelkään edelleen)

Nyt kun mainitsit. Juuri tuolla tavoin pelkäsin itsekkin. Vielä nykyäänkin tuntuu inhottavalta kuunnella omaa sydämensykettään. Varsinkin jos se kiihtyy. Sitä yrittää sitten vaihtaa asentoa ettei kuulisi.

Joo en voi minäkään vieläkään nukkua sellaisessa asennossa, missä kuulen oman sydämen sykkeeni. Varsinkin kun minulla on jotenkin omituinen syke. Se heittelee miten sattuu ja nopeutuu ja hidastuu koko ajan. Ja aina silloin kun rupean ajattelemaan asiaa, se vielä innostuu entisestään tekemään kaikenlaisia rytmitemppuja.

Jännää, miten voi pelätä omaa sydäntään enemmän, kuin aavemaisia askelia, joita tyynyssä pienenä kuuli.

Jotkut muistot tulevat ja menevät. Ne tulevat mieleen jossain ihan hassussa tilanteessa. Ainoa aika varhainen muistikuva, jonka juuri nyt satun muistamaan, on kolmevuotissynttäreiltäni. Sain ensimmäisen Barbie-nuken. Olin kuitenkin ilmeisesti aika kiukkuisella tuulella (syystä, jota en muista. Tai eihän syytä välttämättä ollutkaan), sillä muistan, etten ollut yhtään iloinen lahjasta. Vaikka olihan se nyt hurjan hieno lahja, ja varmasti leikin sillä myöhemmin paljon. Meillä on valokuva, jossa istun suu mutrussa ja kulmat kurtussa Barbie sylissäni eteisen lattialla.

Muistan senkin, miltä kyseinen Barbie näytti. Mutta en tiedä, muistanko sen valokuvan ansiosta vai muuten.

Onhan noita muitakin muistoja, tosiaan sellaisia välähdyksiä lähinnä. Tykkäsin esimerkiksi pestä uninalleani ulkona sadevesiämpärissä, ja muistan tilanteen, jossa nalle upposikin suuren ämpärin pohjalle. Luulin jo menettäneeni sen kokonaan. Isin piti varmaan onkia se sieltä.

Yksi mieleenjääneistä lapsuusmuistoista on myös se, kun kuulin isän äidin kuolleen. Tosin silloin taisin olla jo viisivuotias. Olin naapurissa leikkimässä, ja isoveli tuli hakemaan mut sieltä pois. Ensinnäkään en millään ymmärtänyt, miksi piti lopettaa kivat leikit kesken. Toinen ajatus oli, että kun mummua ei kerran enää ole, mun ei tarvitse enää koskaan syödä puuroa, kun mennään mummolaan. Voi lapsen mieltä.

marenkienkeli kirjoitti:

Aurora B. kirjoitti:Tai korvatulehdukseen saatu vaaleanpunainen penisilliinilitku (hyi v...).

Minä tykkäsin pienenä tuosta litkusta. Tykkäsin pienenä myös läskistä.

Mun suurinta herkkua oli raaka jauheliha
Kauppaan kun mentiin niin mun piti aina saada maistiaiset lihatiskistä

[OT]

Mr. Smith kirjoitti:[OT]

Jorssi kirjoitti: Eipä se englanninkielinenkään termi nyt kovin järjelliseltä tunnu. Nightmare = night + mare = yö + tamma = yötamma

"Interestingly, the mare in nightmare has nothing to do with a female horse. Instead, it comes from Old English maere 'goblin, incubus.' The word was nigt-mare in 1300, and it referred to an evil female spirit afflicting sleepers with a feeling of suffocation. By 1350, it was nytmare and in 1440 it was nyghte mare. Mare 'goblin' is a cognate with Middle Dutch mare, maer 'incubus,' Old High German mara, Middle High German mar, mare (dialectical modern German Mahr 'nightmlare'), and Old Icelandic mara 'incubus.' Mare comes from the Proto-Germanic word *maron.

Nightmare was used to describe 'a bad dream caused by an incubus' in the 16th century, and by 1829 it was used to describe 'a bad dream' in general. "
- Lähde: Wikianswers-
[/OT]

Juu, tiesin kyllä tuon. Toi olikin vaan vertaus siihen, kun painajainen-sanaa ihmeteltiin, että yhtä kaukaa haettu se on tuo englanninkielinenkin versio, vaikka sille järkiperäinen selitys olikin. En vaan jaksanu sillon kaivaan mitään tohon nightmareen netistä.[/OT]

Todella mielenkiintoinen ketju.

Ensimmäinen muistikuvani... En taida muistaa. Kamalasti on muistoja,
mutten tiedä, mikä niistä on se ensimmäisin. Minunkin kohdallani on käynyt
niin, että valokuvat ja videot sekoittavat muistikuvani siten, etten tiedä, muistanko
tapahtumat vain sen takia, että niistä on todistusaineistoa.

Toisaalta en taas muista isän tai äidin kertomia asioita, joita varmasti luulisi
muistavan. Toisaalta itse taas muistan ihan omituisia asioita, joita kukaan muu ei
muista.

Varhaisimpia muistikuviani on varmasti joku mökkireissu. (Niitäkin on niin paljon, että
niidenkin muistikuvat sekoittuvat toisiinsa.) Tämä on kuitenkin ensimmäinen, jonka
muistan: Olin varmasti ihan kamalan pieni, koska mökin lattialla oli joku omituinen
koppakuoriainen, jota en ole koskaan nähnyt sen jälkeen. Se koppakuoriainen tuntui ihan
jättimäiseltä.

Sippura kirjoitti:Mun suurinta herkkua oli raaka jauheliha
Kauppaan kun mentiin niin mun piti aina saada maistiaiset lihatiskistä

Mun oli raaka peruna.

Ensimmäisen muistikuvani aikoihin olin jotain parivuotias (suunnilleen). Oltiin siskon kanssa laskemassa mäkeä pulkalla, siis istuttiin samassa pulkassa, ja sitten sisko huomasi tielle osuvan ison kiven. Muistan sen, kun sisko huusi kitarisat heiluen: "TÖYSSYYYYYY!" Sitten lennettiin lumihankeen päälleen molemmat. Tuota lentämistä en niinkään muista, mutta muistan sen karjahduksen.

Mulla on aika samanlaiset tuntemukset, kuin monilla muillakin täällä. En osaa erottaa oikeita omia muistoja kuvistä nähdyistä ja muilta kuulluista jutuista. Ja justiin vähän aikaa sitten puhuttiin serkun ja vanhempieni kanssa jostakin ja huomattiin, että meillä oli ihan erilaiset näkemykset tapahtumista.
Uskon kuitenkin ehkä vahvimmin porukoiden muistoja, kun ne ovat kuitenkin jo sillon olleet aikuisia ja muistavat parhaiten, kun mun ja serkun mielipiteet asioista ovat lapsen muistoja. Pidän aikuisen muistoja luotettavampina kuin lapsen muistoja.

Lumikki75 kirjoitti:

Sippura kirjoitti:Mun suurinta herkkua oli raaka jauheliha
Kauppaan kun mentiin niin mun piti aina saada maistiaiset lihatiskistä

Mun oli raaka peruna.

Ja mun raaka sipuli

Tykkään siitä kyllä vieläkin.

Minullakaan ei ole lapsuudesta kovin paljoa muistoja (oli kai niin tylsä lapsuus ) muuta kuin pätkiä ja aistimusmuistoja sieltä täältä. No, itse asiassa minun muistini perustuu edelleenkin pitkälti aistimuksiin, jos tarkemmin ajattelee. Minun ensimmäinen (oletettavasti) selvä muistikuva on siitä, kun MTV3 alkoi näkyä Ivalossa, varmaan joskus 80-luvun lopulla (?) olisinko siis ollu 2-5 vuotias Muistan tämän sen vuoksi, että isä kävi tuona päivänä (lauantai-aamu itse asiassa) ostamassa uuden töllöttimen ja sitä sitten isä ja isoveli kilvan säätivät ja anteenia (uusi taisi olla sekin) suuntasivat, jotta kanavat näkyisi. Aluksi totta kai alkoi Ylen kanavat näkymään, sitten alkoi tuo maaginen (silloin vielä hyvä) pöllökanava näkymään lumisateen seasta. Ensimmäisessä ohjelmassa taisi olla hevonen, mutten ole varma oliko se Mr Ed vai Musta Ori, sitä tuli kuitenkin tapitettua silmä kovana ja innoissaan Lauantaiksi muistan tämän päivän siksi, että siellä muistaakseni tuli jokin niistä maikkarin (silloisista) lastenohjelmakokonaisuuksista, joissa juontajina toimi muistaakseni jossain vaiheessa Fröbelin Palikat...

Muita lapsuusmuistoja minulla on ainakin yksi toistuva painajainen (yllätys yllätys), joka alkaa iloisessa meiningissä, mutta muuttuu sitten jossain vaiheessa hyvin ahistavaksi. Siinä unessa minä seikkailen aluksi kummikarhujen (gummibears) kanssa, mutta jossain vaiheessa aina eksyttiin luolaan örkkien jahtaamana ja uni loppuu siihen, että olen tyhjässä majassa (siis se on täysin tyhjä, ihan kuin minä olisin se maja, en henkilönä majassa), majan keskellä on vanha puinen pöytä jolla on yksi hento kukka ja ikkunoista (3) paistaa sisälle aurinko. Sitten maa alkaa täristä (siis ihan hirveästi) ja minä tiedän, että se maja luhistuu kohta maavyöryn alle, järinän voimistuessa voimistuu myös ahdistus ja ikkunoista katoaa valo. Lopulta minä herään vain murto-osaa ennen kuin se maja luhistuu ja olen kauhean helpottunut heräämisestä, koska olin aivan varma, että jos olisin ollut tuossa majassa, olisin nyt kuollut... En tiedä sitten, liittyykö tämä entiseen elämääni (kyllä, minä uskon johonkin sen tapaiseen) vai onko tämä viittaus hurjan lapsuuteni melkein kuolemiseen

Edellisestä päästäänkin tähän kokemukseen. Leikin traktorissa, joka oli pysäköity joenpenkalle ja onnistuin jotenkin saamaan käsijarrun pois päältä, jolloin traktori meni tietenkin vauhdilla jokeen. Äiti onnistui minut jotenkin sieltä hakemaan pois ja elvyttämään. Minulla ei ole tästä juuri muuta muistikuvaa kuin se, että minä olen ihan varma siitä, että katselin traktorin ollessa vedessä kaloja, jotka tuijottivat minua tuulilasin läpi ja se, että minä olen äidin sylissä kahden pihapuun välissä, tien laidalla ja ihmettelen miksi äiti itkee. Minä olen ollut varmaan suoranainen enkeli lapsena

Minulla on myös joitain muistoja siitä, kuinka me siskonpojan kanssa leikitään mummilassa ja kuinka ukki seuraa sivusta meidän leikkejä ja sielä leijuu kaikkialla ukin piipputupakan tuoksu. Muistan myös joitain tunteita ja mielikuvia ukin hautajaisista; kirkosta äidin itkemisen, auringon joka pilkisteli ikkunoista, hautuumaalta tihkun ja kuinka ukki laskettiin hautaan ja kuinka suvun miehet nakkoivat maata arkun päälle. En muista että minä olisin sitä täysin silloin tajunnut, että ukki olisi poissa, eikä hän toisaalta minulle koskaan olekaan, sillä muistot ovat hyvin vahvoja, edelleenkin voin joskus haistaa sen piipputupakan tuoksun ja toisaalta niiden lättyjen maun, joita mummo aina meidän sielä ollessa paistoi (ja kuinka ukille tarjottiin se eka lätty reippaalla sokerikuorrutuksella).

Löytyi niitä muistoja kuitenkin aikasta paljon

Migreeni kirjoitti:

Lumikki75 kirjoitti:

Sippura kirjoitti:Mun suurinta herkkua oli raaka jauheliha
Kauppaan kun mentiin niin mun piti aina saada maistiaiset lihatiskistä

Mun oli raaka peruna.

Ja mun raaka sipuli

Mie tykkäsin torneista, jotka kasattiin mariekeksin päälle pätkistä lenkkimakkaraa ja kurkkua Tuli vaan mieleen, lienee sitten yksi näistä varhaisista muistoista. Nautin nimittäin kyseisestä herkusta niihin aikoihin kun asuttiin kerrostalossa, omakotitaloon muutettiin kun olin neljä. Luulen myös elävästi muistavani erään homeisen appelsiinin, jota en syönyt

tome_:n mainitsemista mariekekseistä tuli mieleeni, että eräs varhaisimmista muistoistani on, kun siskon kanssa käytiin iso-mummon luona ja se aina tarjos mariekeksejä. Iso-mummo asui silloin mummon ja ukin piharakennuksessa. Iso-mummo kuoli helmikuussa 1983, joten oon ollut kolme vuotta ja rapiat. Paikoitellen varsin pehmeiksi olivat mariekeksit vanhuuttaan menneet, mutta eihän niistä viitsinyt kieltäytyäkään. Muistan myös sen, kun ambulanssi haki iso-mummon viimeistä kertaa sairaalaan.