Hei vain kaikille.
Olen harrastanut nykyään ilmarointia, sillä runosuoni ei ole sykkinyt pitkille sepustuksille, eikä mulla mitään asiakaan ole ollut.
Työt ovat sujuneet mukavasti, aivan mahtava työporukka! Pieni mutta ihana.
Toivottavasti täällä riittää töitä pitkäksi aikaa, kemiat ovat niin kohdallaan joten jos työpaikkaa joutuu joskus vaihtamaan niin koville tulee ottamaan. Nyt tosin ottaa koville niska- ja hartiaseudulle, myöskin rasitusvamma olkapää yrittää välillä kiukutella. Sitä on miettinyt, että mitä jos tuo olkapää poksahtaa tosissaan, niin silloin se on alan vaihto.
Joten olen yrittänyt sitä jumpata ja uutuutena itselleni käyn nyt hermoratahieronnassa.
Ennen en ole minkäänlaisella hierojalla käynyt, se saa nyrkistä joka koskee mun niskaan, tosin sen jälkeen kun olen käkätyskohtaukselta selvinnyt.
Kutittaa siis. Käsiteltävänä olin ylpeä itsestäni kuinka kauan kestin ilman kohtausta, mutta selän vasemmalta puolelta hieroja löysi sellaisen naurupisteen etten meinannut selvitä ollenkaan.
Jalkapohjat eivät ole lainkaan pahat, mikä on aika jännittävää.
Käyn siis nyt viiden kerran satsin viikon välein, jonka tarkoituksena on "opettaa" kroppa huolehtimaan itse itsestään, jonka jälkeen pitäisi kerran kuukaudessa riittää korjaava hoito. Hieronta kestää mukavasti kaksi tuntia, joten olo hoidon jälkeen on:
Tunnepuolella on ollut vilskettä.
Monta kertaa olen suhdesäätämöön yrittänyt kirjoittaa ja saada ajatuksiani selville, mutta koko homma koostuu seuraavista hyniöistä:
En siis edelleenkään osaa ilmaista itseäni tässä asiassa, mutta ihastumien on typerää. Se ei ole kivaa. Siinä vain kärsii. Varsinkin kun tunne vaikutti molemminpuoliselta, mutta ennen ratkaisevia hetkiä poika joutui muualle hommiin, (mutta kävi kertomassa, että kyllä he varmasti vielä täällä käy
) ja nyt eletään inhottavassa ja kamalassa epätietoisuudessa. Ei elämä voi olla niin julmaa, etteikö me enää ikinä nähtäisi! Tilanne oli vielä aina niin typerä, että ei edes nimeä pystynyt kysymään saatika kahville käskemään.
Enkä mie ole edes varma että tiesikö poika varmasti, että he vielä kävisivät, sillä tyypit vaihtuvat tuolla niin usein, ettei välttämättä samoja heppuja pistetä käymään.
Enpä olisi itsestäni uskonut, että näin hysteeriseksi sitä voi tulla
Kavereita on tullut nähtyä ennätystahtiin, eli useimmin kuin harvoin ja se on ollut piristävää.
Ensi perjantaina on vielä vuorossa Maj Karman keikka (hieronnan jälkeen
) ja muutama viikko siitä Viikatteen keikka.
Ehkä elämä alkaa pikkuhiljaa löytymään!
Heinäkuun kesälomalla meinasi iskeä päänsisäinen kriisi, ilmeisesti pääni järkyttyy arjen muutoksista, miten ihmettä sitä kestää loman ja tylsyyden. Entä jos tylsyys meni yli? Entä jos huomaan olevani... yksinäinen tai jotain?
Ja näitä pohtiessä kyynelkanavat alkoivat avautua siihen malliin, että päätin turvautua hylkäämiin pillereihin. Söin tosin vain pienen pieniä murusia, joten lieneekö niistä muuta hyötyä kuin henkinen tuki, mutta se riitti.
Muutaman viikon söin ja lopetin huomattuani olevani taas normaali itseni. Takapakit ovat varmasti normaaleja, mutta taas se hieman säikäytti, vaikka oma vaivani tuskin niin suuren suuri on.
Oho mikä puheripuli.
Mutta onpahan hivenen päivitetty tilannetta, jos jotakuta vahingossa kiinnostaa.