Ilmotusta

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 03 Joulu 2017 20:16

Jumankekka mikä viikonloppu! :keijoei:
Perjantaina avustaja kävi purkamassa kamoja, satutti ittensä, Tuusi tuli yökylään, oltiin ihan väsypoikki kaikki, mentiin aika ajoissa nukkumaan. Lauantaina tuli veljen neljä lasta aamupäiväksi hoitoon, mistä tuli lennossa päiväksi kestävä hoitoaika. Siinä samalla yritin purkaa tavaroita, pitää hermot kurissa ja oli vaan pakko lähteä postiin. Viisi lasta ja liukas keli, kävely läpi Tikkurilan keskustan ja olin varma että menee hermot tai lapset. Mutta ei mennyt! Tuusi oli isoksi avuksi, päätin lennosta että käydään vielä kaupassa Prismassa (karkkihyllyllä) ja sitten takas. Känkkikset iski lapsiin vasta tässä talon kulmalla. Vähän meinas mennä hermot, mutta sitten taas ei. Oli aika hauskaakin niitten kanssa. Illalla kävi vielä Suvi ja Tuusin kummitäti.
Tänään nukuttiin koko porukka tosi pitkään, heräsin ensimmäisenä seittemältä :jaaha: ja kattelin omassa rauhassa vähän sarjaa ja tuijottelin ikkunasta. Shinyan mielestä se oli ihan tyhmää :virne:
Oltiin tälle päivälle suunniteltu vaan laatikoiden purkamista ja Tuusiksen palauttamista äidilleen. Sitten tuli nopean toiminnan joukot, eli yhtäkkiä täällä olikin mun äiti, veljen tyttö, mun veli ja sen poika ja uusperheen tyttö, joku sen kaveri ja hirvee avohässäkkä. Mun ex-kälykin tuli vielä hakemaan lastaan ja hetken aikaa oli semmonen olo että pää hajoo. Tuusikin huus pariin otteeseen vaan "turpa kiinni" kun sen hermot meni siihen hälinään. Mun kämppis vaan istui ja tuijotti silmät selällään ja kysyi sitten tosi varovasti että onko tää joka viikonloppu samanlaista. Joo, ei todella ole. Kun kaikki poistuivat, pidettiin hiljainen hetki vain sille, että ollaan ihan kahdestaan.

Mutta nyt on suurin osa tavaroista purettu. Jäljellä enää kolme laatikkoa ja vaatteet.
Saas nähdä paljonko tästä vielä karsitaan tavaroita että mahdutaan vähän paremmin, mutta sen näkee ajan kanssa.
Sohvapöydästä meille ehkä tulee riita, kun siitä on niin eriävät näkemykset, mutta uskoisin että sekin selkenee tässä kyllä.

Kissat eivät sähise enää koko aikaa ja ovat olleet jo kasvokkainkin. Myyyyyy uhittelee muille ja yrittää haastaa riitaa muiden kanssa - öisin! Muutoin on käynyt kyllä rapsutettavana ja hakemassa huomiota. Shinyaa ei kiinnosta yhtään, kuhan on ruokaa ja huomiota. Milla ja Viivi on aika samalla linjalla. Viivi sähisee kyllä vielä ja Milla nyt mököttää myös itselleen. Sähisee meinaan tuoleille ja ovenkarmeillekin.

Onneksi on tämä muuttoloma, en jaksaisi herätä huomenna töihin seitsemäksi, mutta fysioterapiaan ennen puoltapäivää on just sopiva :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 04 Joulu 2017 19:56

Voin vain kuvitella tuon hässäkän määrän :ei: Toivottavasti saatte siellä arjen pyörimään mahd. siedettävästi.

--

Hölökohtaisesti odotan eniten, sitä, että tästä Suomi 100 -skeidasta päästään joskus eroon. Erityisesti töissä, mutta joutaa mennä kyllä muutenkin. Laittaa ihmisissä ihan liikaa tunteita liikkeelle.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Ma 04 Joulu 2017 22:30

Pascal Lemoix kirjoitti:Hölökohtaisesti odotan eniten, sitä, että tästä Suomi 100 -skeidasta päästään joskus eroon. Erityisesti töissä, mutta joutaa mennä kyllä muutenkin. Laittaa ihmisissä ihan liikaa tunteita liikkeelle.


:femmat:

Meinasin kirjoittaa tänne ihan samaa. Etenkin, kun koko vuosi on ollut niiden kliseisimpien ja stereotyyppisimpien asioiden toistoa. Voitaisiin edes katsoa tulevaisuuteen.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 04 Joulu 2017 22:32

Hölökohtaisesti olen kyllä samaa mieltä Suomi 100 -meiningistä, ks. toisaalle perustamani kieli poskessa tehty ketju. :keijo: (Vaikka lähiympäristössäni en ole onneksi törmännyt aiheeseen liittyviin tunteisiin tms.)
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 12 Joulu 2017 22:30

Tuntuu että tehtävälistani on tällä hetkellä kuin hölmöläisten peitto: pitenee koko ajan toisesta päästä, vaikka lyhenisikin toisesta. :keijo:

Töissä on vielä paljon kaikkea sälää ratkaistavana ennen joulua ja vähintään sähköpostitse tulee vähän väliä jotain lisää, ja joululahjojen hankkiminenkin on kesken. Pitäisi muun muassa keksiä kaksivuotiaalle sopiva lahja, onko hyviä ideoita? :keijo:

Ja väsyttää, tietenkin. En meinaisi jaksaa edes tehdä joogaa, vaikka se kai virkistäisi.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 12 Joulu 2017 22:40

Kirja on aina hyvä idea! :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja theia » Ti 12 Joulu 2017 22:44

Mäkin sanon, että kirja on aina hyvä idea! :peukku: ei mitään äänekästä :virne:
Tai sit jos joku lelu, niin joku leikkilääkärilaukku - vanhempi voi pötköttää kun 2v tutkii :virne:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 12 Joulu 2017 23:07

Kirjaa olen kyllä harkinnutkin, mutta sitten tulee se, että mikä kirja? :P Mitä kaksivuotiaat jaksavat katsoa ja/tai kuunnella? :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 12 Joulu 2017 23:14

Niitä ääniä päästeleviä kirjoja :virnei: (mut niihin menee aikuisilta aika helpolla hermot)
Suosittelisin sellaisia sivuja mitä saa ite kääntää, eli paksumpia mitä normikirjojen sivut. Jotkut on niin rajuja että sivut repee kun pitää saada ite kääntää. Ei mitään kauhean pitkiä ja monimutkaisia juonikuvioita. Riippuu myös minkä verran on tottunut lukemaan, mutta ihan vauvakirjat ei ehkä ihan uppoo. Siis ne missä on vaan kuvia ja mitä voi syödä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja theia » Ti 12 Joulu 2017 23:25

Tiedätkö L-S yhtään, miten paljon 2v esim puhuu? Siitä pystyy suhteuttamaan varmaan minkälaista kirjaa hakee. Tuo oma 1v7kk tykkää nyt sellaisita, missä on 1-2 lausetta/aukeama. Kaverin 2v sai Puppe-kirjan (niitäkin on toki eri "tasoisia"), tykkäsi kovasti. Meillä kyllä luetaan melkein mitä vaan, suosikkeja on myös Tatu ja Patu -kirjat, joista lähinnä siis katsotaan kuvia :virne:
Äänellisen kirjan kyllä kestäisin :raps: niissä harvemmin on kovin kovat äänet.
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja L-S » Ke 13 Joulu 2017 10:40

Kiitos Kibs ja theia! :hymyhali: Ehkä mä näillä eväillä löydän jotain. Tuo lapsi on jo 2,5 v. joten ehkä joku muutama lause per sivu jo menisi. :tilt:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 19 Joulu 2017 12:06

Jaahas, se olis sit eka avustajahaku tehty henkilökohtaista avustajaa varten. Saas nähdä mitä tästä tulee :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 21 Joulu 2017 08:59

Taksikuski oli eilen ja tänään sama.
Pyysin eilen että laittaa suomipopin pois, koska en kestä Jaajoa, en varsinkaan heti aamulla.
Tänään hän laittoi sen samantien pois. En sitten enää kehdannut pyytää jotain rauhallista puheohjelmakanavaa, kun toinen laittoi HitMix-kanavan. HITMIX! Ysäri"poppia". Kaikissa biiseissä mitä sieltä soi on sama tausta. Kuski naputti koko matkan vielä lisänä rattia tai jalkaa "tahdissa". Sama tahti alusta loppuun. Aluksi se ärsytti, mutta loppua kohden yritin vain olla nauramatta. Erityisesti nauratti se, kun peräkkäin tuli Coco Jambo ja Bailando ja mietin vain että perkele kun se on sama biisi pienillä eroilla, joka tietty siinä aamukoomassa jotenkin korostui omissa ajatuksissa. Ihan hitsin keijoo! Kookko jampooo, bailandooo!

:keijoei: :virnei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Aranwe » To 21 Joulu 2017 13:29

AAAIIJAIJAI KOKO JAMBOO

...


"eioo"
Avatar
Aranwe
 
Viestit: 1257
Liittynyt: Ti 28 Joulu 2010 00:37
Paikkakunta: Brexit Wasteland

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » To 21 Joulu 2017 13:43

Ei sentään tullut Dr. Bombayn I drive my little taxi in Calcutta. :keijo:
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » La 23 Joulu 2017 10:31

Hyvää joulua teille kaikille! :joulukeijoi: :sydän:

Pyrin pitämään somettoman joulun, joten mua ei välttämättä näe täällä ennen välipäiviä. :tilt:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 01 Tammi 2018 23:42

Hyvää uutta vuotta keijot!

Mukavaa aloittaa uusi vuosi. Eiliset bileet olivat hauskat ja tänään tulin yökylästä (Kibsin luota :P) kotiin, ja tuntuu jotenkin siltä, että uutta vuotta pitäisi juhlistaa tekemällä jotain erilaista, joka sopisi uuteen alkuun. :keijo: Olenkin siis mm. ostanut hedelmiä ja tehnyt hedelmäsalaattia, jotta tulisi syötyä jotain kevyempää. Joulun ja uudenvuoden vieton jälkeen olo on melko raskas, varsinkin kun tänään söin vielä roskaruokaa, koska en jaksanut muka laittaa mitään ruokaa. Tein sitten vain sen hedelmäsalaatin kotona. :keijo:

Tämän lisäksi katsoin toisessa ketjussa mainitsemaani Kaurismäkeä sekä aloitin jo musahaasteenkin toteuttamisen sekä tein muistiinpanoja bullet journaliini ja suunnittelin huomenna alkavaa joogahaastetta. :keijo:

Uuden vuoden uusia alkuja ja lupauksia herkästi pilkataan, mutta mielestäni uudessa vuodessa on kuitenkin oma tunnelmansa ja momentuminsa, jota haluaisin yrittää edes jotenkin hyödyntää, vaikka en tekisikään mitään varsinaisia lupauksia.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 02 Tammi 2018 00:11

L-S kirjoitti:Uuden vuoden uusia alkuja ja lupauksia herkästi pilkataan, mutta mielestäni uudessa vuodessa on kuitenkin oma tunnelmansa ja momentuminsa, jota haluaisin yrittää edes jotenkin hyödyntää, vaikka en tekisikään mitään varsinaisia lupauksia.


Uudet alut, tai niihin asennoitumiset on tärkeitä. Helpointahan se on juuri tässä taitekohdassa kun vuosi vaihtuu ja paljon asioita alkaa alusta, se on luontevaa hakea muutosta ja uutta alkua samaan aikaan muuhunkin elämässä.
Koen kuitenkin lupaukset ja jopa tavoitteet itselleni huonoiksi vaihtoehdoiksi. Niitä kohden pitäisi olla aktiivisesti pyrkimässä ja itse olen huomannut että suoritan sitten näitä asioita. Varsinkin näitä elämäntapoihin liittyviä asioita rupean aika pian vain suorittamaan ja itselleni se ei ole optimaalista ollenkaan. Olen havainnut että minulla toimiikin parhaiten toiveiden esittäminen. Toivon asioita uudelle vuodelle, mitä haluan että vuosi sisältää. Olen myös huomannut että toiveita täytyy määritellä tarkempaan kuin vain "onnellisuus" tai "terveys".
Olen vuosittain toivonut matkustamista ja lentelyä. Ensimmäisenä vuonna pääsin lentämään kotimaassa, viime vuonna lensin myös ulkomaille, mutta määrittelyt jäivät vielä vähän heikoille kantimille. Tälle vuodelle olen tarkentanut toiveita vielä vähän, joten katotaan miten käy. :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 02 Tammi 2018 12:52

Kibaya kirjoitti:Olen havainnut että minulla toimiikin parhaiten toiveiden esittäminen. Toivon asioita uudelle vuodelle, mitä haluan että vuosi sisältää. Olen myös huomannut että toiveita täytyy määritellä tarkempaan kuin vain "onnellisuus" tai "terveys".


Toihan on hyvänkuuloinen ajatus, vaikka on se kai määrittelykysymyskin. Jonkun joogaopettajan hörhövideossa ehdotettiin, että lupausten sijaan voisi kirjoittaa vision uudelle vuodelle tai vaikka seuraavalle kuudelle kuukaudelle. Se pitäisi kirjoittaa preesensissä, ikään kuin asiat olisivat totta. :keijo:

En mäkään mielelläni lupauksia tee, mutta jotain potentiaalisia tavoitteita olen asettanut. En halua myöskään ajatella, että niitä pitäisi alkaa suorittaa, joten ehkä toive olisi hyvä määritelmä tässäkin.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » To 11 Tammi 2018 19:03

Mieltäalentavasta putkien painehuuhtelustakin on selvitty. Kolmena päivänä piti suojaukset lattiakaivossa ja lavuaareissa. Lisäksi kellarikomerossammekin on lavuaari väestönsuojatarpeisiin. Sen päälle taas edelliset tai edellisen edelliset asukkaat olivat rakentaneet sinänsä nerokkaasti hyllyn. :epäilevä:

Siitä piti pari lautaa purkaa ja tietysti siirrellä sitä kellarikoppeihin kertyvää "arvotavaraa" pois tieltä. Käytännössähän ainakin 90% siitä tavarasta päätyy jossakin vaiheessa suoraan jätelavalle, mutta eron tuskaa lieventää sellainen 5-10 vuotta kopitusta. :P
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Pe 19 Tammi 2018 22:45

Taisi olla tiistai, kun soitettiin, että nyt DNA Welholta hirveä määrä kanavia ja hintakin putoaa. Menetin vain SVT1:n. Sitten ne eivät kuitenkaan näkyneet. Eikä keskiviikkonakaan. Laitoin viestiä perään ja nyt ne on sitten saatu näkymään.

Tavallaan siis jee, mutta ihme homma, että ton DNAn kanssa on aina jotain säätöä, kun mitä tahansa muutetaan. Pahimmillaan oli netti poikki monta viikkoa. Nykyisestä yhteydestä yritän pitää lujasti kiinni, mutta varmaan ne joskus pakottavat senkin vaihtamaan parempaan ja halvempaan ja virtaviivaisempaan. :huoh:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 20 Tammi 2018 18:26

Olin tänään kissanäyttelyssä :hullu:
Niin paljon kaikkia kissoja! Tai ei edes ollut paljoa, mutta kaikkia ihania kissoja!
:tipahdus:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Emilia » Ma 22 Tammi 2018 15:05

Löysin salasanan. Ja töissä on tylsää.
Kiva olla täällä taas. :hymyhali:
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 22 Tammi 2018 19:09

Emilia kirjoitti:Löysin salasanan. Ja töissä on tylsää.
Kiva olla täällä taas. :hymyhali:


Onpa kiva kun oot täällä.
Tervetuloa :hymyhali:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Dnd » To 08 Helmi 2018 01:33

Tulin vaan sanomaan moi.
Edelleen mietin mitä sitä tekis isona, asun sielä missä ennenkin ja kerään vanhoja pelikoneita.
Siinä kai ne suurimmat.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 18 vierailijaa

cron