Suvi
Meilläkin mummo lähti ns. saappaat jalassa. Omaan kiikkustuoliinsa kuoli kotonaan. Rinnasta oli ottanut ja eno oli ehdottanut lääkäriin lähtöä, mummo ei ollut lähtenyt. Kohta jo mummoa ei ollutkaan.
Harmittaa kun sillon aamulla minun olisi pitänyt lähteä mummoa katsomaan kun eno oli soittanut ettei haluaisi mummoa yksin jättää. Minua kiukutti hirveesti kun olisin halunnu nukkua. Nyt harmittaa se kiukutus. Ja se etten ihan muista halasinko mummoa viimesen kerran ku sitä näin. Luultavasti halasin koska vein mummon kotiinsa jouluaattona kun vietti sen aaton meillä. Mummo kuoli sillon joulun välipäivinä 2004.
Muistan kun isä tuli huoneeseen ja sano vaan, että "Salli-mummos on kuollu". Se oli semmonen äänenpaino jolla se yleensä käskee tekeen jotain. Ensimmäinen sekava ajatus olikin, että "no eikö tästä ny vois neuvotella".
Ihan vasta ajattelin mummoa kun meillä on samana päivänä nimpparit 19.7 ja sillon monesti kun olin pieni niin soitettiin onnittelupuhelu toisillemme. Vanhettua tais se tapa vähän jäädä. Mut muuten oltiin kyllä tiiviisti tekemisissä.
Kyllä mulla vieläkin on ikävä mummoa vaikka siitä onkin jo kuus vuotta. Mut se ei oo samanlaista ikävää ku sillon heti. Enää se ikävä ei oo semmosta surullista vaan pikemminkin vaan lämpöistä ja hymyileväistä.
Mummo