Ilmotusta

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Tr*ina » Pe 30 Heinä 2010 23:09

En ole kirjoitellut fordelle pitkiin aikoihin. Tosin ihmekö tuo: ei ole nettiyhteyttä tänä kesänäkään. Toisaalta fordekaan ei ole vaikuttanut järin aktiiviselta. Onko kaikki keskustelu tässä maailmassa siirtynyt Facebookin? Uusi ulkopuolisuuden ulottuvuus: nettiulkopuolisuus. Ilman Facebook-tiliä olet ulkona kaikesta siitä, mitä netissä tapahtuu.

Tänä kesänä en ole myöskään katsellut televisiota. Muutin sattumalta kerrostaloon, jossa ei ole kaapeliverkkoa. En tiennyt, että tällaisia taloja on vielä Helsingissä.

Mutta ei se mitään: olen kuunnellut radiota.

Tänään radiossa eräs viiden lapsen äiti kertoi harrastuksestaan, 3D-kakkujen leipomisesta. Siis sellaisten täytekakkujen, jotka esittävät jotain. Äiti kertoi leipovansa kakkuja lasten mentyä nukkumaan, joskus aamun tunneille asti. Ei se mitään, kun on rakkaasta harratuksesta kyse, äiti puolusteli.

Mietin omaa elämääni ja sen tapahtumaköyhyyttä. Minulla on ruhtinaallisesti vapaa aikaa jolla en tee mitään. Tuntuu oudolta, että kiireiset ja ilmeisesti väsyneemmät - ihmiset ovat toimeliaampia kuin minä myös vapaalla.

Toisaalta elämäni ei ole tylsääkään. Nautin ajan verkkaasta kulusta. Siitä, kun aamulla saa juodaa teetä kaikessa rauhassa katsellen pihalla heiluvia koivuja. Siitä kun kuumina päivinä saa heittää nurmikolle kirja kädessä tai iltaisin istua meren äärellä taivaan tummumista katsellen. Kaiken tämän hiljaisuuden keskellä kaupassa käyminenkin tuntuu jo suurelta ohjelmanumerolta.

Minulle tämä kuuma kesä on ollut yhtä ihanuutta. Kerrankin on voinut kulkea hellevaatteissa Suomessakin! Ikkunat on voinut pitää apposellaan yötä päivää. On ollut ihmeellistä jälkihikoilla juoksulenkin jälkeen. Mittaisin kellosta: tunnin jälkihiki. Ja kuumuus, sitä on pitänyt paeta sisätiloista ulos. Öitä ei ole jaksanut kukkua, nukkumaan on tehnyt mieli heti kun puolen yön uutiset on radiossa luettu. Kaikkien aikojen kuumin kesä ihan menee kylmät väreet kun ajattelee sitä!

Tänään päivällä huomasin, että puistossa ei ollut enää ihmisiä. Nurmikot olivat tyhjät. Kesä meni, tuli väistämättä mieleen.
Juha Mieto: "Onnellisuus syntyy vuodenaikojen tarkkailusta."
Tr*ina
 
Viestit: 541
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 01:41

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ke 04 Elo 2010 12:37

Sarjastamme "Päiviä, joihin en herännyt". Ihan väsähtänyt olo ollut heti herättyä.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Wiggin » Ke 04 Elo 2010 12:57

Pascal Lemoix kirjoitti:Sarjastamme "Päiviä, joihin en herännyt". Ihan väsähtänyt olo ollut heti herättyä.


Olen onnistunut tässä viimeaikoina järjestämään itselleni iltoja joihin en herännyt. Pikku päikkärit jotka ylittävät sen maagisen rajan "liikaa". Herää ja hiimailee tunninkin tajuttomuuden rajamailla. Kaikki näyttää sumealta ja kuin hidastetusta filmistä. Pelkkä askelluskin on tuskaisen vaivalloista. Tuolle tunteelle kun antaa vallan niin se ei korjaudu kuin seuraavana aamuna (hyvin nukutun yöunen jälkeen). Toinen vaihtoehto on sitten repiä itsensä väkisin ihmisten ilmoille ja mulla se tuntuu toimivan joku fyysinen rasitus.. pyörälenkki tai halkosavotta. Muuten ei kyllä ole paluuta 12 tuntiin :haukotus:
"Rasittava huumorimies seikkailee typerässä kansankomediassa"
Avatar
Wiggin
 
Viestit: 184
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 09:54

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Pvi » Ke 04 Elo 2010 18:30

Päikkärit... :sydän:

ilmoitus:
Koko aamupäivän ja osan iltapäivää kestäneen aamuvenymisen jälkeen yllätin itseni
ja kokkailin tomaattikastikkeen pastalle. Vähän se kärähti, mutta oikeastaan maku
vain parani moisesta paahtumisesta.
Letitin tukan ja nyt pitäisi laittaa jotain asallista päälle, kun kaveri kutsui jonkun
näyttelyn avajaisiin. Samalla kun pukeudun pitää varmaan yrittää keksiä jotain
sopivaa jutun aihetta jos sattuu tilanteeseen jossa pitäisi olla kohteliaan sulava.
Olo ei siis ole millääntapaa sulava.
Mutta koska aurinko tuli esiin, niin minäkin kömmin kotoa maailmaan.
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Pe 06 Elo 2010 14:44

Perjantai! :superhymy:

Tänään on palkkapäivä ja minä aion mennä kaupungille tuhlaamaan vähän. Ihanaa!

Huomenna lähden tyttöin kanssa Tampereelle yhden kaverin luona käymään, sekä kenkäkauppaan, sekä Särkänniemeen. Ihanaa!

Mahtavaa, kun on viikonloput vapaata. :tilt:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja L-S » Pe 06 Elo 2010 18:48

Saan nykyään tosi paljon postipaketteja :superhymy:

Se on varsin positiivinen asia sinänsä, mutta vähänkö ärsyttää kun tajusin vasta tänään, että yleensä joudun hakemaan ne lähes aina Postista erikseen vain sen vuoksi, että Postin pakettien jakelupalvelu on ilmeisesti ulkoistettu eli eri palvelu kuin normaali posti, eivätkä ne jakelijat pääse sisään jos talon alaovi on lukossa, eikä siinä ole kuin ovikoodilaite eikä summeria. Kuitenkin olisin yleensä aamulla vielä kotonakin joskus kahdeksan-yhdeksän aikaan, jolloin ne yrittävät niitä toimittaa, ei vain ole mitään tietoa, että joku olisi siellä ovella sisään pyrkimässä. Luulenpa, että ennen pitkää alkaa aika lailla rassata rampata monta kertaa viikossa Postissa ja tuoda sieltä sitten apostolinkyydillä jotain pahimmillaan monen kilon paketteja. :epäilevä:

On tietenkin äärimmäisen hyödyllistä purnata asiasta tänne, mutta tuskin siitä mihinkään muuallekaan hyödyttää valittaa, joten valitan vain tässä.

Olisi kai jo pitänyt aloitella töitäkin taas, vaikka vastahan mun loma alkoi viikko sitten. Olispa joskus kuukauden loma. No, tänä kesänä on ainakin ollut vaihtelua perustöistä. Muutenkin on ollut ihan hieno kesä, olen ehtinyt vaikka mitä töistä huolimatta, ja vaikka kuinka monena viikonloppuna on ollut jotain juhlan poikastakin. :D
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Pe 06 Elo 2010 19:23

L-S kirjoitti:Saan nykyään tosi paljon postipaketteja :superhymy:


Niin minäkin. Yleensä tulevat lähellä olevassa R-kioskissa olevaan postin toimipisteeseen, johon jo vähän vaivaannuttaa mennä ("taasko tolle tyypille on tullu paketti"), mutta muutaman kerran on tullut jonain MyPackina aivan toisessa lähiössä sijaitsevaan Siwaan, josta on vähän vaikeampi ollut hakea. Tullut on myös muutaman kerran Matkahuollon kautta.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Suvi » La 07 Elo 2010 12:20

Oho, sain äsken tiedon, että kummisetäni on kuollut. :O: En tarvitse paijauksia tai mitään, koska en itse tuntenut koko ihmistä muuta kuin kolmen-neljänkymmenen vuoden takaisista kuvista. (Hän ja tätini erosivat kun olin 2 v.) Mutta ei kai se kummiutta miksikään muuta, vaikka kummeille tulisi ero ja vaikka ei ollakaan yhteyksissä, jos se virallisissa papereissa on. :riips: (Tai en tiedä, onko heidän eropapereissaan mainintaa minusta, mutta tuskin.)
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja seiklus » La 07 Elo 2010 15:22

kävin eilen mummon luona kylässä ekan kerran sitten joulun millon viimeks Suomessa olin
ja mummo ei enää tunnistanu. "kukas se sinä olitkaan?"
onhan tuon hetken tienny tulevan, mut ei se helppoa ollu. :(

nyt kuitenki vika ilta kotikaupungissa, sitten etelä-Suomen kautta taas ulkomaille.
Avatar
seiklus
 
Viestit: 53
Liittynyt: Ke 08 Heinä 2009 23:12
Paikkakunta: Belgium

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Dnd » Su 08 Elo 2010 03:58

Ja päivästä riippuen jotkut vanhat ihmiset voivat hyvinä päivinä tuntea ja huonoina päivinä olla tuntematta. Niin oikukas on ihmisen mieli.

Käytiin Koljonvirralla rompetorilla. Katselemista ja kävelemistä piisasi. Nyt nuo vanhat kengät alkaa levitä ompeluksista. Uudet oonkin jo ostanut.

Meni sähköt. Pullien paisto sujui agregaatin avustuksella. (Haettiin tarpeeseen valovirtahella toiselta talolta peräkärryllä.)
Vettä satoi ja salamoi.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Su 08 Elo 2010 19:29

Särkänniemi koettu ja uudet kengät on ihanat. Siinä viikonloppuni.
Särkänniemi oli vaan niin täynnä, että jonottamiseen meni koko aika. Kuusi tuntia alueella ja pääsin kuusi kertaa laitteeseen. Jee.

Harjottleun aikana mulla on vielä 4 lomapäivää pidettävänä ja ne on nyt sovittu niin, että mulla on loppukuukauden vaan neljän päivän työviikko ja perjantait vapaata! Onko parempaa? Ei. :superhymy:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Dnd » Ma 09 Elo 2010 03:47

No voi kakka. Puolikas hampaasta lohkesi pois. Vielä ei tunnu, mutta jonkinajan päästä voi alkaa tuntumaan. Enkä tiiä miten täälä pääsee hammaslääkäriin, kun tämä on jopa toista lääniä.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Galileo » Ma 09 Elo 2010 10:02

Dnd kirjoitti:No voi kakka. Puolikas hampaasta lohkesi pois. Vielä ei tunnu, mutta jonkinajan päästä voi alkaa tuntumaan. Enkä tiiä miten täälä pääsee hammaslääkäriin, kun tämä on jopa toista lääniä.

Yksityiselle vaan kelakortti ojossa.

Mulla lohkesi etuhampaasta pääsiäisenä pieni pala. Silleen että näyttää hiukan dorkalta kun hymyilee. Kävin hamppitohtorilla paikattavana ja tuli oikein sievä. Kuukauden päästä paikka tipahti kun järsin porsaan kylkiluuta. Uusi paikkaus takuuseen ja sekin tippui taas kymmenen päivän päästä kun puraisin nektariinin kiveä. Viikon päästä taas hattu kourassa tohtorille. :ei:
Rock out, rock out, with your cock out.
Impress your lady friends,
Rock out, rock out, rock out,
'Til your life is at an end.
Avatar
Galileo
 
Viestit: 1326
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 10:52

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Pvi » Ma 09 Elo 2010 10:37

Dnd kirjoitti:No voi kakka. Puolikas hampaasta lohkesi pois. Vielä ei tunnu, mutta jonkinajan päästä voi alkaa tuntumaan. Enkä tiiä miten täälä pääsee hammaslääkäriin, kun tämä on jopa toista lääniä.

Eikö tommoset tulisi ainakin alkuhoitaa kiireellisinä ja silloin ei pitäsi olla väliä missä kunnassa on?
Yksityinen auttaa aina. Julkisen puolen yhteystiedot pitäisi löytyä helposti ainakin numerotiedustelusta.

Hoitotakuuajatuksin terkut yksitoista kuukautta hammastarkistusajanvarausjonossa kiltisti roikkununeelta...
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Emilia » Ma 09 Elo 2010 13:38

skray kirjoitti:Särkänniemi koettu ja uudet kengät on ihanat. Siinä viikonloppuni.
Särkänniemi oli vaan niin täynnä, että jonottamiseen meni koko aika. Kuusi tuntia alueella ja pääsin kuusi kertaa laitteeseen. Jee.

Mä kävin Särkänniemessä viime torstaina ja tosiaan joka paikkaan joutui jonottamaan niin paljon, että hermo oli kyllä tiukalla. Suunnilleen just tuo tunti per laite/ muu hässäkkä (kuten pizzalla käynti) sai varata. Aika syvältä.

Käytiin kattoon delfiinejäkin, mutta se teki mut vaan surulliseksi, kun ne oli opetettu kuin sirkuskoirat ja semmoisessa pikkusessa altaassa asuvat. Jotkut hyppytemput oli vielä sellaisia, ettei delfiinit tee niitä luonnossa ja se tuntui erityisen typerältä.. Koitin ottaa viihteen ja oppimisen kannalta, mutta se kouluttaja hoki vaan, että delfiinit on nisäkkäitä ei kaloja. No kai tuon jo kaikki tietää, kertoisi jotain mielenkiintoisempaa.

Korpilahdella mökkeillessä tuli heitettyä myös talviturkki! :D Tunnen että lomani on tähän mennessä ollut hyvin onnistunut, kun olen tehnyt asioita ensimmäistä kertaa elämässäni (Särkänniemi) ja ollut mökillä ja uinut. Jei, toivottavasti tää toinen viikko on yhtä mahtava.
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Dnd » Ma 09 Elo 2010 15:11

Soitin paikalliselle yksityiselle. Eivät tällä, eivätkä naapuripaikkakunnallakaan ole vuosiin ottaneet enää uusia asiakkaita. Eivät ehdi. Arveli samaa kunnallisesta (jonne ei kyllä uskalla edes täälä mennä, koska voisi joutua sille "arvostellulle".) Lähin mahdollinen on kankaanpäässä ja sekin tulee lomalta huomenna, joten voipa olla asiakasta.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 09 Elo 2010 17:59

Näin kaupungilla viisi Espanjan paitoihin sonnustautunutta miestä. Näyttivät jalkapalloilijoilta ja heidän valmentajiltaan. Nyt sain selville, että Espanjan nuoret (alle 21 v.) kohtaavat Suomen vastaavat Kotkassa ylihuomenna. Että siitä joukkueesta olivat. :D

Jotenkin kivaa huomata, että kukin havainto liittyy johonkin ja kaikella on jokin tarkoitus. :lanppu:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Shay » Ma 09 Elo 2010 21:43

Missä on Lupinki?

Tuli vaan mieleen, ku ei ole näkynynnä pitkään aikaan.. sitäkään... Niin moni entinen
fordeaktiivi on kadonnut aalloilta, valitettavasti.
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 09 Elo 2010 22:03

Niinpä, harmillista. :( Mutta ei kaikilta voi vaatiakaan täällä roikkumista, jos oikea elämä astuu kuvioihin. Silti minulla(kin) ikävä tosi monien kirjoituksia. Näin untakin, että Darkkis teki paluun Master of Movies-ketjussa. :p
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Dnd » Ti 10 Elo 2010 14:36

Hammas kunnossa. Kävin Jalasjärvellä yksityisellä. Sain viikon ainoan vapaan ajan (peruutuspaikan) ja juuri sopivasti kerkesin ajella paikkakunnalle.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Crux » Ti 10 Elo 2010 15:20

Anoppi ja appi ovat Ateenassa lomalla. Anoppi soittelee jatkuvasti miehelle sieltä ja suunnittelevat jo seuraavaa reissua. Miehen pitää ehtiä googlemapsista kuvia ja hotelleja. Siis anoppi soittaa siis sieltä Ateenasta.

Sydämeen ihan sattuu kun on niin älyvappaata toimintaa.

:töktök:
Let me tell you something, pendejo. You pull any of your crazy shit with us, you flash a piece out on the lanes, I'll take it away from you, stick it up your ass and pull the fucking trigger 'til it goes "click."
-Jesus Quintana
Avatar
Crux
 
Viestit: 339
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 14:25

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » To 12 Elo 2010 10:04

Tänään on Taiteiden yö. :superhymy:
Ja huomenna on vapaata, joten saatanpa eksyä baariinkin. Hihi, pitkästä aikaa.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Dnd » Su 15 Elo 2010 01:32

Lyhyehköt yöunet viimeyönä. Aamulla kaheksalta herätys ja liikkeelle. Kuhmoisen Linnavuorelta oli hienot näkymät. Linnavuorelta etenin Kuhmoisiin. Tuli pelattua ekaa kertaa Wiillä, jolla keilaus (ja jousiammuntakin) oli mukavaa. Nyt on kohtalaisen väsy olo. Aamulla taas suunnistettava takaisin työpaikkakunnalle.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 15 Elo 2010 14:11

:haukotus:

Meillä oli teatterin karonkka.
Olimme saaressa sitä juhlistamassa ja osa jäi yöksi. Valvoimme pitkään, puhelimme ja niin edelleen ja niin edelleen. Osalle porukasta maistui viuna toistenkin puolesta.
Näin aina :)

Aamulla heräillessäni mua vaivasi moraalinen ongelma. Tai siis, vaivaa edelleen.
Okei, kaikki paikalla olleet on aikuisia ja kyse on heidän valinnoistaan, mutta silti se moraalinen ongelma vaivaa mua.
Olen aiemminkin ollut tilanteessa, että ystäväni on tehnyt jotain ja jälkeenpäin mies on tullut kyselemään mitä mä tiedän asiasta. Ja kun mä niiiiiiiiiiin vihaan sitä. Onneksi tässä on aikaa miettiä omaa suhtautumista aiheeseen ja ihmisiin.

Noin muutoin.
Koulu alkaa viikon päästä :isosilmä:
Ei siitä sen enempää - vielä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Su 15 Elo 2010 18:00

Kibaya kirjoitti:Noin muutoin.
Koulu alkaa viikon päästä :isosilmä:
Ei siitä sen enempää - vielä.


Hyvä, että sulla alkaa vasta viikon päästä. Mulla alkaa nimittäin huomenna. Ei siitäkään enempää.
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron