Ilmotusta

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ma 24 Syys 2012 08:14

Sarastusvaloni temppuilut alkavat vähitellen rasittaa. Mistäköhän tuohon löytäisi uuden lanpun. Google ei ainakaan auttanut. :riips:


Heräsin aamuyöstä käsivarsi tunnottomana. Ja jotenkin olin jossain unen ja valveen välitilassa, kun samaan aikaan tunsin sen saman käden jossain ihan eri asennossa kuin missä se oli. Ja sitten mun tietoinen valveilla oleva osa alkoi nostaa sitä mun kättä (toisella kädellä) mun mahan päälle liikuttaakseen sitä, että veri alkaisi kiertää (tai hermot heräis tai mitä se nyt sitten onkaan). Ja sitten kuitenkin, kun otin siitä tunnottomasta kädestä kiinni ja aloin nostaa, se tuntui jonkun muun kädeltä, ja hetkellisesti säikähdin että mun vieressä on joku hemmetin ruumis. :friikki: Siinä kohtaa, kun aistin sen käteni jossain eri asennossa, niin jotenkin tuodakseni nää kaks eriävää havaintomaailmaa yhteen, mun piti tuoda se "haamukäsi" kans siihen mun mahan päälle samaan kohtaan kuin missä se oikea tunnoton käsi oli. Sitten heräsin ihan kunnolla.

Ja omituista oli myös, että makasin ihan vaan selälläni ja käsivarsi oli siinä vieressä normaalisti. En ees ollut nukkunut sen päällä tai mitään muuta outoa.
Ei mulla oo ikinä mennyt mikään ruumiinosa noin täysin tunnottomaksi.

Hitto että oli outo kokemus. :friikki:

:friikki:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Ma 24 Syys 2012 13:36

Eikö sarastusvaloon käy ihan tavallinen lamppu, joka vaan on mahdollista himmentää? Vai pitääkö siihen olla joku ihan omanlaisensa? Luulis, että käyttöohjeissa tms. olis sit mainittu mistä niitä uusia lamppuja saa. Ei mulla tollasta lamppua ole, mutta päättelin vaan. :keijo:

Mä en tiedä mistä laatikosta jaksaisin alottaa. Voi vuorta. Nyt huvittaa vaan nukkua sohvalla villaviltin ja niskatyynylampaan kanssa.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ma 24 Syys 2012 13:50

skray kirjoitti:Eikö sarastusvaloon käy ihan tavallinen lamppu, joka vaan on mahdollista himmentää? Vai pitääkö siihen olla joku ihan omanlaisensa? Luulis, että käyttöohjeissa tms. olis sit mainittu mistä niitä uusia lamppuja saa. Ei mulla tollasta lamppua ole, mutta päättelin vaan. :keijo:

On käyttöohjeessa kerrottu, minkälainen pitää olla, mutta pikagooglauksen perusteella sellaisia ei vaan ole enää. :sori:
Viimeksi muokannut Lyyra päivämäärä Ma 24 Syys 2012 14:02, muokattu yhteensä 1 kerran
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Ma 24 Syys 2012 13:55

Lyyra kirjoitti:
skray kirjoitti:Eikö sarastusvaloon käy ihan tavallinen lamppu, joka vaan on mahdollista himmentää? Vai pitääkö siihen olla joku ihan omanlaisensa? Luulis, että käyttöohjeissa tms. olis sit mainittu mistä niitä uusia lamppuja saa. Ei mulla tollasta lamppua ole, mutta päättelin vaan. :keijo:

On käyttöohjeessa kerrottu, minkälainen pitää olla, mutta pikagooglauksen perusteella sellaisia vaan ole enää. :sori:

Omituista kyllä. Onhan se kuitenkin aika uusi tuote, että luulisi markkinoilla vielä olevan sopivia lamppuja. Eri, jos olis joku 15 vuotta vanha juttu.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 24 Syys 2012 19:15

Niin maanantai :ei: Ainut, joka kiitti, oli Selectan automaatti ja sekin veloitti 2,30 kiitoksesta. Yritin käyttää sitä tekstiviestillä, mutta vesipulloa en ainakaan saanut. Tunnit menivät jotenkin vasemmalla kädellä enkä saanut itseäni oikein edes hereille.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 25 Syys 2012 11:41

Maanantait tuppaavat olemaan sellaisia. :epäilevä:

Tosin itselläni oli poikkeuksellisen siedettävä maanantai, työt jopa edistyivät. Illalla menin aikaisin nukkumaan, kun nettikin lakkasi toimimasta ja sitten aloin katsoa telkkaria ja nukahdin jo siihenkin. Herääminen tapahtui varhaisen nukkumaanmenon ansiosta kuuden maissa, mikä on mulle ei-pakon edessä niin harvinaista, että rasti seinään. :keijo: Tyhmää sinänsä, etten voinut sitten samantien mennä vaikka kahdeksaksi töihin, kun yksi asioidenhoito oli sovittu myöhemmälle, mutta tulipahan rauhallinen aamu, tein jopa joogaa ja tyhjensin astianpesukoneen. :pönde: Olin ajoissa bussipysäkillä, vaikka bussi olikin myöhässä ja bussissa ehdin lukea parikymmentä sivua kirjaakin. Kerrankin tehokas olo, vaikka voihan se olla, että vahingossa tapahtunut varhain herääminen kostautuu vielä jonain iltapäiväväsymyksenä.

Tällaisia päiviä saisi olla useammin, vaikka tiedän että ei oikein ole. Yleensä yritykseni mennä varhain nukkumaan kaatuvat siihen, että en saakaan unta seuraavaan kolmeen tuntiin, ja joskus aamulla on tuhoton väsymys vaikka kuinka olisikin nukkunut yli kahdeksan tuntia jostain yhdestätoista asti. Ja joskus väsymys vaan on jatkuvaa, vaikka tekisi mitä. :huoh:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » Ti 25 Syys 2012 13:10

Olen onnistunut suututtamaan Itellan l. postin.

En ole vieläkään saanut Pelit-lehteäni, jonka piti ilmestyä 9. päivä.
Kerran jo lähettivät uuden lehden, mutta eipä siitäkään kuulunut mitään.

Vielä kolmannen yrityksen tekevät saada lehti osoitteeseeni (joka on tarkistettu ja oikeaksi havaittu + lasku on maksettu), mutta sen jälkeen vuorossa on mies vs. jakeluhäiriöilmoitus.

Tiedän, 1. maailman ongelma, mutta kyllä tässä pikkaisen vainoharhaiseksi tulee :salaliitto:
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Suvi » Ke 26 Syys 2012 17:35

Ostin asunnon! :jami: :O: :sekopää:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ke 26 Syys 2012 17:49

Suvi, vau! :jami: Onnea! :hymyhali:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Ke 26 Syys 2012 20:24

Jee Suvi! Onnea! :hymyhali: :jami: :pomppu: :hymyhali:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kuolo » Ke 26 Syys 2012 21:43

Lyyra kirjoitti:Sarastusvaloni temppuilut alkavat vähitellen rasittaa. Mistäköhän tuohon löytäisi uuden lanpun. Google ei ainakaan auttanut. :riips:

Minkäslaisen lampun se sit ohjekirjan mukaan tahtois?
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ke 26 Syys 2012 22:22

Kuolo kirjoitti:
Lyyra kirjoitti:Sarastusvaloni temppuilut alkavat vähitellen rasittaa. Mistäköhän tuohon löytäisi uuden lanpun. Google ei ainakaan auttanut. :riips:

Minkäslaisen lampun se sit ohjekirjan mukaan tahtois?

Meni jo. Kysyin suoraan valmistajalta, että mitä tehdään kun käyttiksen mainitsemaa lamppua ei enää saa mistään. Se neuvoi että osta erilainen. Ja sitten ostin erilaisen.

Ainoa vaan, että kaupan asiakaspalvelija oli jotenkin ihmeellinen. Menin tarkkojen speksien kanssa että tällainen lamppu kiitos. Vastaus oli, että ei kuulu valikoimiin. Ja sitten pähkäiltiin tai se pähkäili jotain ja pähkäili vähän lisää ja mää olin vaan pihalla. Kunnes sitten se koki jonkun valaistumisen hetken, ja sanoi, että "hei yks mulla tulee mieleen." Ja sitten se kaivoi sieltä hyllystä juuri sellaisen, minkä speksien kanssa olin alun perinkin mennyt paikalle. :töktök:

Kai sillä oli vaan pitkä päivä jo takana tai jotain.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » To 27 Syys 2012 09:12

Suvi kirjoitti:Ostin asunnon! :jami: :O: :sekopää:

Onnittelut! :D
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lyyra » To 27 Syys 2012 09:31

Nyt keijot herätys! Kello on jo puoli kymmenen! :puhina:

Mulla alkaa tänään porrastetut tuparit. Ainakin tälle päivälle on ilmoittautunut tulijoita. Huomisesta ja lauantaista ei ole mitään tietoa. :tilt:

Yritän ehtiä leipoa jotain kivaa piirakkaa, mutta kotona on kyllä sen sortin kaaos, että tiukille menee. Ei tää mun suunnitelmani näytä menneen ihan putkeen. :keijo:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » To 27 Syys 2012 10:48

Lyyra kirjoitti:Nyt keijot herätys! Kello on jo puoli kymmenen! :puhina:

Kyllä minä olen täällä töissä ollut jo kahdeksasta lähtien pohtimassa että jos olisin kuunnellut vanhempiani, olisin tälläkin hetkellä kotona akateemisena työttömänä

Jos sanon monta kertaa peräkkäin selkeästi ja hitaasti että LAITA VERKKOJOHTO PAIKOILLEEN JA KÄYNNISTÄ KONE UUDESTAAN en halua kuulla seuraavia lauseita seuraavassa järjestyksessä:
1. "No minä nyt sammutin tämän ruudun, mutta ei tämä kyllä vielä toimi..."
2. "No minä nyt kirjauduin ulos tästä koneesta, mutta ei tämä kyllä vielä toimi..."
3. "No minä nyt sammutin tämän koneen, mutta ei tämä kyllä vielä---ai siinä ei ollutkaan verkkojohtoa kiinni"

:huoh:

Voisin tälläkin hetkellä lukea Sartrea ääneen...
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja L-S » To 27 Syys 2012 11:10

Mr. Smith kirjoitti:Voisin tälläkin hetkellä lukea Sartrea ääneen...


Epäilen, että jos olisit kotona akateemisena työttömänä lukemassa Sartrea, eksistentiaalinen ahdistus olisi vähintään yhtä suuri kuin osaamattoman tietokoneenkäyttäjän edessä. Tai kenties suurempi. :aukku:

Ainakaan en suosittele lukemaan Michel Houellebecqin romaania Halujen taistelukenttä, jossa nuorehko atk-asiantuntija kokee valtavaa eksistentiaalista ahdistusta (joskin ehkä muista syistä kuin asiakkaiden takia, mutta kuitenkin). :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » To 27 Syys 2012 11:17

L-S kirjoitti:
Mr. Smith kirjoitti:Voisin tälläkin hetkellä lukea Sartrea ääneen...


Epäilen, että jos olisit kotona akateemisena työttömänä lukemassa Sartrea, eksistentiaalinen ahdistus olisi vähintään yhtä suuri kuin osaamattoman tietokoneenkäyttäjän edessä. Tai kenties suurempi. :aukku:

Ainakaan en suosittele lukemaan Michel Houellebecqin romaania Halujen taistelukenttä, jossa nuorehko atk-asiantuntija kokee valtavaa eksistentiaalista ahdistusta (joskin ehkä muista syistä kuin asiakkaiden takia, mutta kuitenkin). :keijo:

Missään ei ole hyvä olla :huoh:

Onneksi huomenna alkaa loma :parsis:
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 27 Syys 2012 13:55

:huoh:

En taas tajua tätä "systeemiä". Tai sitten mun jästipäinen pääni ei taivu muutoksiin.
Ottaapa silti vähän päähän. Sillai kevyesti.

Ettäpä mitäs sitä sitten.

Tänään oli vesijunppaa ja nyt on kipeenä.
Semmonen kiva noidankehä tässä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Aurora B. » To 27 Syys 2012 14:46

Mr. Smith kirjoitti:Jos sanon monta kertaa peräkkäin selkeästi ja hitaasti että LAITA VERKKOJOHTO PAIKOILLEEN JA KÄYNNISTÄ KONE UUDESTAAN en halua kuulla seuraavia lauseita seuraavassa järjestyksessä:

Pongasin virheesi. Pienen lapsen vanhempana on jo oppinut antamaan ohjeita yksinkertaistetussa muodossa. Hae kengät eteisestä. [odotetaan, että homma on tehty] Hyvä. Nyt laita kengät jalkaan. [odotetaan, että homma on tehty] Reipas poika!

No, osaa tuo 2-vuotias jo noudattaa pidempiäkin komentosarjoja, mutta kun otetaan huomioon, että ASIAKAS, niin suosittelen käyttämään tuota yksinkertaistettua metodia. Kyllä se siitä :paijaus: :keijo:


Mua kyllä välillä hämmentää kanssaihmisten kyvyttömyys ottaa vastaan yksinkertaisia ohjeita.
Kolo-golo-nay
Avatar
Aurora B.
 
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:16

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » To 27 Syys 2012 15:04

Tuo on...itse asiassa hyvin totta.
Noinhan minun olisi pitänyt toimia :raps:

Kunhan muistaisin saman seuraavalla kerralla kun asiakas soittaa :virne:

Joskin tässä tapauksessa harmaampia hiuksia aiheutti se että taustalla oli vielä joku toinen henkilö, joka häsläsi koneen kimpussa :epäilevä:
Ei oikein tiennyt puhuuko asiakas minulle vai tälle toiselle tyypille ja mitä se oikein siellä teki :friikki:
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Maija » To 27 Syys 2012 19:36

Suvi kirjoitti:Ostin asunnon! :jami: :O: :sekopää:


Onnea Suvi! :D

Ilmoittaisin, että kahvinjuontini on saavuttanut uuden huippunsa.
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Suvi » To 27 Syys 2012 20:32

Kiitos onnitteluista! :D

Olen ollut koulutuksessa tänään ja olen huomennakin. Vitsi, että se on jotenkin aina yhtä raskasta. :p
Huomenna kyllä ostan skumppapullon ja juon sen sisällön. Kun tietäisin vaan missä. :p
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » To 27 Syys 2012 21:21

Aurora B. kirjoitti:
Mr. Smith kirjoitti:Jos sanon monta kertaa peräkkäin selkeästi ja hitaasti että LAITA VERKKOJOHTO PAIKOILLEEN JA KÄYNNISTÄ KONE UUDESTAAN en halua kuulla seuraavia lauseita seuraavassa järjestyksessä:

Pongasin virheesi. Pienen lapsen vanhempana on jo oppinut antamaan ohjeita yksinkertaistetussa muodossa. Hae kengät eteisestä. [odotetaan, että homma on tehty] Hyvä. Nyt laita kengät jalkaan. [odotetaan, että homma on tehty] Reipas poika!

No, osaa tuo 2-vuotias jo noudattaa pidempiäkin komentosarjoja, mutta kun otetaan huomioon, että ASIAKAS, niin suosittelen käyttämään tuota yksinkertaistettua metodia. Kyllä se siitä :paijaus: :keijo:


Mua kyllä välillä hämmentää kanssaihmisten kyvyttömyys ottaa vastaan yksinkertaisia ohjeita.


Meillä se menee niin, että:
Istu alas... istu alas... onks sulla kirjat? Ota kirjat esiin... Ota kirjat esiin... Ota kirjat esiin... sivu 37... tehtäväkirjasta... sivu 37... tehtäväkirjasta... tehtäväkirjasta. Se on se, missä on enemmän valkoista. Eiku just se toinen...

:aukku:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » Pe 28 Syys 2012 09:39

Loma! :D ...ja sopivasti tuntuu tuossa rinnassa silleen mukavan kuumeisesti.
Meillä Turussa kun talvi alkaa vasta joulurauha julistuksen yhteydessä, joten pikku yöpakkaset eivät ole mikään syy laittaa keskuslämmitystä päälle :viha:

(Edit. Säästävätkö taloyhtiöt pattereiden lämmityksessä?: "Lahden Talojen isännöintipäällikkö Matti Koskinen kiistää, että energiakuluja yritettäisiin pienentää tällä tavalla. Hänen mukaansa patterit alkavat ainakin Lahden Talojen kiinteistöissä lämmitä aina, kun vuorokausien keskilämpötila painuu tarpeeksi alas."
Okei, sama varmaan meillä. Lisää peittoa päälle.)

Toisaalta tämä sopii suunnitelmaani olla kämpillä ja katsoa leffoja + tv:tä, kikkailla verkkokaupan säätöjen kanssa sekä muuta mitä yleensä jää tekemättä.
Jos joku tulee käymään, voin kaffet keittää ja tarjota kehostani kasvavia sieniä.
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lumikki75 » Pe 28 Syys 2012 16:48

Mä rakastan Smitin viestejä. Oikeesti. Kertoo Smitti mistä tahansa - vaikka jostain ikävästä asiasta - mulle tulee hyvä mieli kun luen sitä. :hymyhali:

- - -

Ostin älypuhelimen. Se on tosi kätevä. Nyt voin tarkistaa aamulla sähköpostit sängyssä ja jos ei ole mitään kiireistä huomiota vaativaa, voin jatkaa unia! Tämän takia mä opiskelin 9 + 3 + 5 vuotta.

- - -

Muoks: Ai niin, Suville onnea uudesta kodista!
The ships hung in the sky in much the same way that bricks don't.
- Douglas Adams -
Avatar
Lumikki75
 
Viestit: 1022
Liittynyt: Ma 05 Touko 2008 11:49
Paikkakunta: Lahti

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron