Odottelen työtodistuksia. Se työpaikka, josta lähdin huhtikuussa, havahtui viikko sitten kysymään "oletkohan jo saanut työtodistuksesi". Yritin vastata kohteliaasti, vaikka tosiasiassa olin kysynyt työtodistukseni perään jo kolme kertaa. Se työpaikka, johon silloin vaihdoin ja josta lähdin heinäkuussa, ei sekään ole lähestynyt työtodistuksella. Mietin, olenko jotenkin hätäinen vai kehtaisiko jo lähestyä kysymyksellä.
Viihdyn töissä nykyään. Tämä kolmas työpaikka, johon elokuussa vaihdoin, on osoittautunut todella kivaksi. Vastuuta ja itsenäisyyttä on erinäisistä syistä johtuen tullut suunniteltua aikaisemmin ja enemmän, mutta toisaalta, tässä iässä pitäisi jotain jo osata ihan itsekin. Joskus olisi ollut kiva varmistaa joitain juttuja joltain, mutta koska asiasta tietävät ovat olleet poissa, olen etsinyt, selvittänyt, tutkinut, muotoillut ja opetellut asiat itse. Pomo, joka itse on ollut suurimman osan aikaa poissa, kertoo toimistolla käydessään saaneensa todella hyvää palautetta minusta. Suomalaisena en kehuun luonnollisestikaan osaa suhtautua. En myöskään tiennyt, millaista on olla töissä, jossa joka asia ei ensimmäisenä vituta. Tuntuu omituiselta. Kiireisen ja pitkänkään päivän jälkeen en ole puolikuollut. Ensimmäistä kertaa vuosiin jaksan olla yhteydessä kavereihin ja jopa tavata heitä. En tiennyt sellaisen olevan mahdollistakaan.
Olen hammaslääkärikierteessä. Keväällä lääkäri 1 korjasi hankalan hammasvälin. Tiistaina sama hammasväli ajoi minut hammaspäivystykseen, kun en kivulta pystynyt nukkumaan enkä juuri muuhunkaan. Lääkäri 2 antoi ensiavun, mutta jätti tilapäisen paikan koholleen. Kun torstaina tapasin lääkärin 3, kivut olivat jo niin kovat, että hammaslääkärin tuolissa potilas itki ja tärisi kivusta. Sellaista on varmasti ilo hoitaa. Lääkäri 3 totesi, ettei noin kipeää voi ryhtyä hoitamaan, joten hän pystyi vain madaltamaan väliaikaisen paikan ja lähettämään kotiin. Arkuus on hiljalleen hellittänyt siinä määrin, että esimerkiksi kurkkusiivujen ja tomaattiviipaleiden syöminen on jo mahdollista. En kuitenkaan riskeeraa: urheilun ja täysjyväruisleivän pariin palaan vasta seuraavan hoitokerran jälkeen. Lopullisen mielipiteen muodostan vasta, kun juurihoito on ohi, mutta toistaiseksi näyttää siltä, että intialainen lääkärini 3 on varsinainen velho puuduttajana. Kivuttomampaa puudutusta en ole eläessäni kokenut.
Asioita pohdittavaksi pimenevinä syysiltoina. Pitäisikö nöyrtyä maksamaan isot rahat yksityiselle lääkärille ja ymmärtää, että verojen maksu ei vielä oikeuta sen paremmin yhtä käyntiä vuodessa tavallisella lääkärillä kuin hammaslääkärilläkään, puhumattakaan siitä, että jotain jopa hoidettaisiin? Mistä johtuu, että yhdessä työpaikassa voi todella pahoin ja toisessa ei, vaikka kummassakin on sekä ikäviä että kivoja asioita ja sekä kivoja että ikäviä ihmisiä? Millainen on realistinen aika viimeisen työpäivän ja työtodistuksen saapumisen välillä ja milloin ja miten usein kuuluu työntekijän sellaisen puuttumisesta huomauttaa?
Tässä voi mennä tonkka tai kaksi viiniä pohdiskellessa.
I'm not your type. I'm not inflatable.