Ilmotusta

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja lumikukka » Ma 08 Loka 2012 21:39

Komppaan Lyyraa ja suosittelen skrayta hankkimaan kissan tai kaksi. :D
Avatar
lumikukka
 
Viestit: 433
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 19:57

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Ti 09 Loka 2012 10:13

Pari tuntia sen jälkeen, kun olin kirjoittanut edellisen viestini, jäi hiiri nro 2 loukkuun. Napsahdus vain ja siellä se oli. Jee!
Sellanen sähkökäyttönen hiirenkarkotin on kyllä harkinnassa, mutta keskustelin niistä työkaverin kanssa, joka myös maalla asuu ja heillä hiiriä on. Hän kertoi, että heillä sellainen sähkökarkotin oli toiminut hetken, mutta sitten kun syntyi seuraava sukupolvi hiiriä, jotka alusta asti ovat äänen kuulleet, eivät häiriintyneet siitä, eli karkotin ei sitten enää karkottanut, vaan toimi taustaäänenä. En tiedä sitten, pitäisikö sellaista käyttää sitten vaan syksyisin, kun hiiret tulevat ulkoa etsimään lämpöä talveksi. No, harkinnassa on kuitenkin.

Kissaa ei voida ottaa, koska ollaan niin allergisia. Muuten meillä olis jo kaks.
Koiraa tuo mieheke nyt kuitenkin yrittää mulle myydä, mutta en tiedä.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lumikki75 » Ti 09 Loka 2012 12:50

skray kirjoitti:Kissaa ei voida ottaa, koska ollaan niin allergisia. Muuten meillä olis jo kaks.
Koiraa tuo mieheke nyt kuitenkin yrittää mulle myydä, mutta en tiedä.

Voiko koiran ottaa, vaikka olisi niin allerginen ettei kissaa voi ottaa? Onko niissä jotain eroa? Mä oon aina kuvitellut, että jos on allerginen, ei voi ottaa mitään karvaista.
The ships hung in the sky in much the same way that bricks don't.
- Douglas Adams -
Avatar
Lumikki75
 
Viestit: 1022
Liittynyt: Ma 05 Touko 2008 11:49
Paikkakunta: Lahti

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ti 09 Loka 2012 13:51

Lumikki75 kirjoitti:
skray kirjoitti:Kissaa ei voida ottaa, koska ollaan niin allergisia. Muuten meillä olis jo kaks.
Koiraa tuo mieheke nyt kuitenkin yrittää mulle myydä, mutta en tiedä.

Voiko koiran ottaa, vaikka olisi niin allerginen ettei kissaa voi ottaa? Onko niissä jotain eroa? Mä oon aina kuvitellut, että jos on allerginen, ei voi ottaa mitään karvaista.

Allergiat voivat olla hyvinkin spesifejä. Jotkut on allergisia kissoille, toiset koirille, kolmannet hevosille ja neljännet kaikille edellämainituille. Ei kissa-allergia tarkoita etteikö koiraa voisi ottaa, kunhan ei ole allerginen koirillekin.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Ti 09 Loka 2012 22:22

Joo, ja joillekin koirille olen huomannut olevani allerginen, yleensä pitkäkarvaisille. Kissa olis kyllä kivempi, kun pitäis huoltaa vähemmän, esim. lenkit jne. Ja varmaan pärjäis itsekseen paremmin kuin koira esim. silloin kun me ollaan töissä.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lumikki75 » Ti 09 Loka 2012 23:18

Pitäisi melkein mennä tuonne Mitä opin tänään -ketjuun: mä olin oikeasti luullut, että kun on allerginen jollekin eläimelle, on allerginen kaikille. :keijo:

Jos vähänkin epäilyttää, että jaksaako sitä koiraa hoitaa, kannattaa mieluummin ottaa kissa (siis jos voi ottaa). Koira on oikeasti Projekti isolla P:llä. Kissa on kuitenkin niin paljon helpompi, yksinelävä eläin kun on luonnoltaan.
The ships hung in the sky in much the same way that bricks don't.
- Douglas Adams -
Avatar
Lumikki75
 
Viestit: 1022
Liittynyt: Ma 05 Touko 2008 11:49
Paikkakunta: Lahti

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Ke 10 Loka 2012 08:45

Joo, koira on todellakin projekti isolla P:llä. Mieheke vaan olis niin innoissaan, kun heillä on kotona metsästyskoiria aina ollut. Mutta erona niissä ja tässä mitä me otettais olis se, että ne on aina ulkona häkeissä ja isänsä on kouluttanut ne siellä metsällä, kun tää meidän taas kuseskelis alussa joka paikkaan täällä sisällä ja tarvii oikeesti ihan hemmetisti opettamista joka asiassa ja koko ajan. :keijo:
Mieheke ei oikeen taida tajuta sitä, että sitä koiranpentua ei niin vaan jätetä alussa heti kotiin yksin noin yhdeksäksi tunniksi kun me lähdetään töihin. :keijo:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 10 Loka 2012 09:38

Koiranpentu vaatii järjettömästi kärsivällisyyttä toistaa ne opetukset uudestaan ja uudestaan ja sittenkin vielä uudestaan.
Eikä koiraa voi jättää kouluttamatta. Kyllähän kissanpentuakin pitää opettaa ja kouluttaa, mutta siltikin kissa on niin paljon helpompi. Kissa ei oletuksellisesti tarvitse sinua joka hetki. Sekin riippuu kissasta. On niitäkin kissoja nähty joissa kiintymys ja riippuvuus on koiran luokkaa.

Mä olen allerginen koirille :keijo: Ainakin ollut allerginen koirille.
On olemassa koirarotuja, joiden lähellä tunnen että alkaa yskittää enemmän ja nokka vuotaa. Esim. mäyräkoirat tuntuu toisenlaisilta omassa olemisessa kuin lapinkoira. Veljen saksanpaimenkoira ei tunnu miltään - paitsi märkänä! Pari kertaa se on märkänä tullut viereen istumaan ja mulla on yskä räjähtänyt keuhkoissa. Toki nämä ovat eniten henkilökohtaisia asioita, mutta lievemmillä allergioilla varustettu henkilö voi kestää eri tavalla eri eläimiä. Hevoset ahdistaa mun henkeä paljon enemmän kuin koirat.

--

Me oltiin eilen perhepäiväreissulla Tallinassa :isosilmä:
Hullun touhuahan se oli lähteissä. Minä, avokäpy, musti ja kaksi lasta. Toinen vaunuissa ja toinen menevä 4-vuotias. Hirrrrveen kiva.
Loppujen lopuksi kaikki meni ihan hyvin. PIkkumuija jaksoi kävellä yllättävän paljon. Mekin tarvottiin hyvä määrä.
Nyt on semmoinen olo, että jokainen kehon lihas on jossain krampissa. Mullahan veti siellä paikan päällä jo pari lihasta kramppiin ja ennestään vaikea liikkuminen vaikeutui, kun tolle paremmalle jalalle ei voinut kunnolla astua :keijo:

Kotiin selvittiin, mutta nyt on vähän kropalla kohmelo. Eikä edes juotu alkomahoolia siellä :virne:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6016
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ke 10 Loka 2012 14:00

Kibaya kirjoitti:Koiranpentu vaatii järjettömästi kärsivällisyyttä toistaa ne opetukset uudestaan ja uudestaan ja sittenkin vielä uudestaan.
Eikä koiraa voi jättää kouluttamatta. Kyllähän kissanpentuakin pitää opettaa ja kouluttaa, mutta siltikin kissa on niin paljon helpompi.

Mää oon täysin päinvastaista mieltä. Koira on paljon helpompi. Se oppii paljon nopeammin ja sitä kiinnostaa totella, toisin kuin kissaa. :virne:
Siitä kyllä olen samaa mieltä, että koira on pakko kouluttaa, jos sen kanssa aikoo elää. Meillä asui ennen jästipäinen ja liian fiksu koira, jota ei jaksettu kouluttaa kunnolla. Sen kanssa oli hankalaa, kun eri ihmiset koulutti eri tavoilla. Muuten se oli maailman ihanin sessu. :hymyhali:



Mun ilmoitukset? No, nää vois jakaa kaikki eri ketjuihin, mutta en jaksa, kun ovat niin lyhyitä juttuja. Tentti tulossa reilun viikon päästä. Pitäis lukea ja sisäistää neljä kirjaa sitä ennen. Ja tämä kaikki päivätöiden jälkeen kotona väsyneenä. :aukku:

Varasin ajan lääkärille, koska lenssu jätti jälkeensä hakkaava yskän, ja mua ahdistaa, että se on suurin piirtein astma tai ödeema tai jotain. Perjantaina mennään. Toivottavasti se ei ole mitään pitkäkestoista tai vakavaa.

Olikohan vielä jotain..? Kahvin kulutukseni on vähentynyt roimasti toimistotyön alettua. :isosilmä: Luulin sille käyvän päin vastoin. Mutta nyt maistuu tee paljon paremmin kuin kahvi. Ehkä se johtuu osittain myös siitä, että toimistokahvi on pahaa. :kieli:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Dnd » Ke 10 Loka 2012 15:12

:valelääkärimoodi in: Viikon verran imeskelet Flixotide diskusta (kortisonivalmiste) ja eiköhän se sillä ohi mene. :valelääkärimoodi out:
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1725
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ke 10 Loka 2012 17:17

Valelääkäri määrää siis astmalääkettä ihmiselle, jolla ei ole astmaa. Eikös tuo ole reseptinkin takana? :keijo:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Dnd » Ke 10 Loka 2012 19:14

Se siihen kuitenkin auttais. Valelääkäri lainaa reseptiä, kun sillä on rasitusastma ja oikee läkäri kehotti vastaavassa tilanteessa näin tekemään. (Ei siis lainaamaan reseptiä, vaan käyttämään kyseistä ainetta.) :kyllä:
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1725
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Aranwe » Ke 10 Loka 2012 19:33

Kibaya kirjoitti:Mä olen allerginen koirille :keijo: Ainakin ollut allerginen koirille.
On olemassa koirarotuja, joiden lähellä tunnen että alkaa yskittää enemmän ja nokka vuotaa. Esim. mäyräkoirat tuntuu toisenlaisilta omassa olemisessa kuin lapinkoira. Veljen saksanpaimenkoira ei tunnu miltään - paitsi märkänä! Pari kertaa se on märkänä tullut viereen istumaan ja mulla on yskä räjähtänyt keuhkoissa. Toki nämä ovat eniten henkilökohtaisia asioita, mutta lievemmillä allergioilla varustettu henkilö voi kestää eri tavalla eri eläimiä. Hevoset ahdistaa mun henkeä paljon enemmän kuin koirat.


Oon allerginen aika monelle asialle, välillä allergiat katoaa, välillä ilmaantuu uusia. Allergisoivilla eläimillä on mulla yleensä sellainen voimakas mielleyhtymä johonkin hajuun, jonka tunnistaa jo kaukaa. Kissa on kuiva villasukka, koira on märkä villasukka, hevonen taas on kasa kuivaa heinää.

Ristiallergioiden vuoksi ollaan yleensä allergisia useammalle kuin yhdelle eläimelle tai ruoka-aineelle. Esim. koivun siitepöly on allergeeneiltään läheistä sukua mm. tomaatille, porkkanalle, kiwille, omenalle, päärynälle ja monille pähkinöille, eli pahimmillaan on allerginen noille kaikille.

Olen tai olen ollut allerginen enemmän tai vähemmän ainakin kissoille, koirille, hevosille, koivulle, heinille, saksanpähkinöille ja omenalle. Noista hevoset ja saksanpähkinät on olleet ne pahimmat (ahdistaa henkeä, iso pala kurkussa), mutta yksi päivä huomasin syöneeni vahingossa saksanpähkinää ilman mitään oireita, joten ota näistä sitten selvää. Kissoista ja koirista toisinaan saan lieviä oireita, toisinaan en mitään. Hasselpähkinä aiheutti ennen voimakkaita oireita, muttei enää. Manteleista tulee pientä kutinaa, omenasta tuli aiemmin, muttei enää.

Koivun siitepölykausi oli viime keväänä kuulemma pahin 30 vuoteen. Olin ihan täysin ilman mitään oireita, kunnes sain kevätflunssan ja sen jälkeen tuli sitten tosi lievät oireet. Joinakin vuosina olen tarvinnut Duactit ja nenäsumutteet ja silmätipat, että olen selvinnyt siitepölykauden yli.

Väittävät, että D-vitamiinilla on iso vaikutus allergioihin ja sitä on tullut nyt pari vuotta popsittua 125µg päivässä, joten tiedä tuota sitten, onko se auttanut, mutta reilu kuukausi sitten kestin raveissa 6 lähtöä, kunnes alkoi tuntua siltä, että on pakko lähteä pois, vaikken käynyt 10 metriä lähempänä hevosia ja olin ulkoilmassa koko ajan.
Avatar
Aranwe
 
Viestit: 1236
Liittynyt: Ti 28 Joulu 2010 00:37
Paikkakunta: Ulukomailla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Maija » Ke 10 Loka 2012 20:50

Mulle kävi tänään vahinko.

Tulin pitkän päivän jälkeen kotiin ja ajattelin rentoutua juomalla pari lasia viiniä. Join ja muistin, että olen viimeksi syönyt aamulla. Joten, hups. :keijo:

Onneksi huomenna on vapaapäivä. :tilt:
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Triple H » To 11 Loka 2012 03:22

Mun pohkeilla minusta tulisi kuulemma hyvä Drag Queen. Ei mulla muuta.
Käpykangas are you ready?
Kuva
Jumalan edessä olemme kaikki savolaisia -Piispa Wille Riekkinen
Avatar
Triple H
 
Viestit: 1310
Liittynyt: La 25 Loka 2008 04:05
Paikkakunta: Unknown

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » To 11 Loka 2012 10:54

Eilen tuli peilikaappi kotiinkuljetuksena. :woohoo:
Mieheke alkoi koota sitä eilen ja saa sen tänään toivottavasti valmiiksi, että mä saan alkaa purkaa tavaroita sinne. Siihen mahtuu vaikka kuinka paljon kaikkea säilöön.. ja vihdoin sais tätä muuttolaatikkohelvettiä katoamaan vielä lisää. Sitten ei pitäis jäädä kuin muutama loota jotain kamaa.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Maija » Pe 12 Loka 2012 10:12

Tänään alkaa syys"loma". :D

Huomenna on kekkerit, joita olen odottanut ihan täpinöissäni jo kauan. Jee!

Lisäksi muru tulee tänään kotiin. :pilvi:
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja damn » Ma 15 Loka 2012 08:20

Ah, mikä ihana aamu. Leivänpaahdin syttyi tuleen. Jopa minä heräsin aamukoomastani, kun tämä tapahtui.

Nyt on "syysloma", joka tarkoittaa, ettei mulla ole ollenkaan lomaa, vaan istun joka päivä kirjastossa klo 9-15. Kiinnostaa... Sain muutama viikko sitten aikaan paljon, mutta sen jälkeen taannuin taas sille tasolle, etten saa tehtyä mitään opparin eteen. Nyt pitäisi tehdä opettajien antamat korjausehdotukset ja kirjoittaa raportti oikeaan muotoon. Mutta koska olen mielestäni jo sanonut sanottavani, niin se korjausten tekeminen ja tekstin lisääminen ei oikein motivoi.

Lisäksi mun ihmissuhteissa tapahtui outo käänne tai mikä lie, joka mietityttää, enkä tiijä miten mun pitäs olla. Rakas eksäni oli koko viime viikon minun luona ja oltiin se aika kuin kuherteleva pariskunta. En tiedä mitä haluan! Tai mitä saisin edes toivoa, kun en tiiä mitä tämä tarkoittaa. Sen kanssa on niin hyvä olla, mutta sitten taas mietityttää, että jos se juttu ei sillon toiminut niin miksi se toimisi nyt. Vaikka itse olen ainakin muuttunut joissain asioissa ja tilanteet on muutenkin vähän erilaiset kuin silloin pari vuotta sitten. Näytän nyt koko ajan tältä: :sekopää: . Pitäisi vaan olla rauhassa ja antaa ajan näyttää, mitä tämä tarkoittaa, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1495
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ma 15 Loka 2012 08:27

damn kirjoitti:Ah, mikä ihana aamu. Leivänpaahdin syttyi tuleen. Jopa minä heräsin aamukoomastani, kun tämä tapahtui.

Nyt on "syysloma", joka tarkoittaa, ettei mulla ole ollenkaan lomaa, vaan istun joka päivä kirjastossa klo 9-15. Kiinnostaa... Sain muutama viikko sitten aikaan paljon, mutta sen jälkeen taannuin taas sille tasolle, etten saa tehtyä mitään opparin eteen. Nyt pitäisi tehdä opettajien antamat korjausehdotukset ja kirjoittaa raportti oikeaan muotoon. Mutta koska olen mielestäni jo sanonut sanottavani, niin se korjausten tekeminen ja tekstin lisääminen ei oikein motivoi.

Nyt damn menee sinne kirjastoon ja tekee ne opettajien antamat korjausehdotukset. :soosoo:
Yksi kerrallaan vaan, ja jokaisen jälkeen saat pitää tauon ja kehua itseäsi. Palkinnoksi jokaisesta saat :superhymy: -hymiön.
Sitten kun kaikki on tehty, saat jonkun kivemman palkinnon, vaikkapa :woohoo: n. (Oikeesti kannattaa käydä vaikka kakkukahvilla tai jotain.)

Tee ne korjaukset nyt heti alkuviikosta alta pois, niin sitten saat loppuviikon aikaa lomailla hyvällä omallatunnolla. :tilt:

:kannustus- ja tsemppausyritys:


Mää vihaan maanantaita. Tänään pitää mennä somistamaan jotain koppia virastotalolle, enkä varmaan osaa. Tykkäisin nähdä asiat etukäteen, että voisin mielessäni hahmotella asioita. Nyt vain menen sinne ja alan räiskimään. :friikki:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lumikki75 » Ma 15 Loka 2012 13:22

Komppaan Lyyraa. Mulla ainakin toimii tuo itseni palkitseminen hyvin. Jos on oikein raivostuttava käännöstyö nenän edessä, sovin itseni kanssa, että mun pitää kääntää x sanaa ja sitten kun ne on tehty, saan pelata pari tasoa Cake Maniaa, syödä sen kaapissa odottavan viinerin tms. Hitaamminhan se työ noin etenee kuin normaalisti, mutta sentään etenee! :virne:

Heräsin tänään aamulla omituiseen ääneen ikkunan takana. Kun raotin verhoa, harakathan ne siellä levitteli siipan kuistille jättämän roskapussin sisältöä ympäriinsä. En välttämättä tykkää aloittaa maanantaipäivääni sillä, että kerään terassilta suodatinpapereita ja tyhjiä jauhelihapakkauksia...
The ships hung in the sky in much the same way that bricks don't.
- Douglas Adams -
Avatar
Lumikki75
 
Viestit: 1022
Liittynyt: Ma 05 Touko 2008 11:49
Paikkakunta: Lahti

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 15 Loka 2012 19:48

Joskus toivoisin, että olisin parempi matematiikassa. :keijo: Muuten olen mielestäni ihan fiksu, mutta numerot ei mene jakeluun. Jotkuthan pystyvät hetkessä näkemään monimutkaistenkin laskutoimitusten lopputuloksen, mutta ei onnistu multa.

Tänään kohtasin kaupassa vaikean matemaattisen dilemman:

Tarkoitus on ostaa kaksi pakettia nenäliinoja. Kaupan oman merkin nenäliinapaketeissa on 100 kpl nenäliinoja, ja paketti maksaa 1,40 . Tunnetun nenäliinavalmistajan brändipaketissa on 75 kpl liinoja. Brändinenäliinat ovat tarjouksessa, kaksi pakettia 2,00 . Kumpi tulee halvemmaksi siten, että yksittäisen nenäliinan kappalehinta on vähäisin?

Tässä teillekin pohdittavaa. :keijo: Ero ei toki ole suuren suuri, eikä mun talous ole siitä kiinni, joten tein valintani lopulta sen perusteella, että kaupan oman brändin nenäliinoissa oli (ainakin näkyvämmällä paikalla) ympäristömerkki.
Namaste, allez!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3338
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Annis » Ma 15 Loka 2012 20:52

Tää ei selkeesti ollut mun päivä vaan ihan selvä maanantai.

Ensin mä stressasin uusista kyytijärjestelyistä enkä saanut nukuttua, kun pelkäsin, et myöhästyn töistä. No oikeesti mä olin siellä melkein puol tuntia etuajassa. Otsatukkaa kammatessa rupesin ihmettelemään, että mitä mun hiuksille tapahtuu. Kammalle oli valunut tosi öljyistä rasvaa, jota ei saanut pois ja mun hiukset näytti ihan karmeilta koko päivän ja otsaan tuli jotain näppylöitä. Töissä mun ompelukone alkoi pitämään jotain omituista kilinää ja sitten se lakkasi kokonaan toimimasta. Ei siinä oikeastaan mitään, jos mä en ois jo torstaina hajoittanut yhtä toista konetta, se alkoi vaan peruuttamaan. Sitten sain kuningasidean, että syödään tacoja ja tehdään kurjasta päivästä hyvä ja kerrankin mä muistan tehdä itse guacamolea. No sitä tehdässä muistin, että hitto, mähän taisin olla allerginen avokadolle, nyt on sitten käsistä iho rikki ja kutittaa ja mun huuli turpos kaksinkertaiseksi. Ja jos tämä ei olis vielä riittänyt, tiputin mun kaikki lävistyskorut (osia on yhteensä noin 50kpl) kylppärin lattialle ja sain kaivella niitä viemäristä ja vessanpöntöstä ja viemäristä mun käsiin tuli jotain mustaa likaa joka ei vaan lähde millään pois.

Nyt olen ihan valmis menemään nukkumaan, en jaksa tätä maanantaita enää. Kohta mä kuitenkin kolhin itseni jotenkin.
Annis
 
Viestit: 436
Liittynyt: Ke 14 Touko 2008 12:29

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ma 15 Loka 2012 21:33

L-S kirjoitti:Tänään kohtasin kaupassa vaikean matemaattisen dilemman:

Tarkoitus on ostaa kaksi pakettia nenäliinoja. Kaupan oman merkin nenäliinapaketeissa on 100 kpl nenäliinoja, ja paketti maksaa 1,40 . Tunnetun nenäliinavalmistajan brändipaketissa on 75 kpl liinoja. Brändinenäliinat ovat tarjouksessa, kaksi pakettia 2,00 . Kumpi tulee halvemmaksi siten, että yksittäisen nenäliinan kappalehinta on vähäisin?

En minäkään tuota päässäni osaisi laskea, kun on monimutkaisia numeroita, mutta laskimella kyllä:
Toisessa kupissa sulla on 100 liinaa, jotka maksavat yhteensä 1,40 e -> 1,40 e / 100 = 0,014 e / kpl.
Toisessa kupissa on 150 liinaa, jotka maksavat yhteensä 2,00 e -> 2,00 / 150 = 0,01333... e / kpl.

:tilt:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 15 Loka 2012 21:43

Joo, kyllä mä itsekin ton jo ratkaisin, mutta ajattelin että muutkin saisivat pohtia. :keijo: Päässälaskussa yritin lähteä siitä, että kun toisessa satsissa on 50 nenäliinaa vähemmän, niin mitä niiden hinnaksi tulee.
Namaste, allez!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3338
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Emilia » Ma 15 Loka 2012 21:53

11 päivää ilman tupakkaa :woohoo:
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2930
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa