Sivu 158/203

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 07 Syys 2014 09:33
Kirjoittaja skray
Onnea puolis ja puoliso! :)

Minä ilmoitan, että tänään on ihana lökösunnuntai, enkä aio tehdä mitään, mitä en halua.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 13 Syys 2014 22:04
Kirjoittaja Kibaya
Pari päivää ollut nopeantoiminnanjoukkojen kokoontumisajoja.
Eilen olin mutsilassa tekemässä Aukun pikkuleipiä ja synttärikakkua tälle päivälle, mutta juuri kun kaivettiin kamoja kaapista, soitti Avokälypuoli ja kertoi että heidän pesukoneestaan irtosi luukku kesken pesuohjelman :virnei: Oli vaan tippunut lattialle ja that's it. Onneksi ennen linkousta.
Ei sitten tehty kakkua, vaan hypättiin autoon. Se muu porukka lähti hakemaan uutta pesukonetta ja mä jäin veljenpojan kanssa vähän leikkimään.
No, ne haki koneen ja me päästiin sitten tekemään kakkua joskus seitsemän jälkeen. Oltiin kymmenen tienoilla valmiita ja mutsi nukahti alle vartissa. Jouduin jäämään yöksi sinne :keijo:
Pääsin vasta tänään käymään kotona vaihtamassa vaatteita ja vähän ruokkimassa kissoja.
Päivän piti olla tänään rento ja riemuisa, mutta mutsihan otti ja tippui tuolilta jalkansa päälle ennen kuin oli mitään edes alkanut.
Tämän jälkeen olikin sitten hässäkkää, kun oltiin kaikki samaan aikaan saman katon alla ja siellä olin kaksi vauvaa, yksi taapero ja yksi eskari-ikäinen, yksi koiravauva, se koipi koholla oleva Mummi ja hammassärkyä poteva sisko. Fiuh ja fauh vaan kuului.

Kotiuduin illalla ja mietin että aikamoinen päivä. Ihan kuin viikko olisi mennyt kahden päivän aikana.
Ne molemmat vauvat nukahti mun syliin. Toinen jopa tarkoituksella, toinen vahingossa. Se taaperokin nukahti ja sitten sitä heräteltiin, se kun ei saanut enää siihen aikaan nukkua. Meillä on ollut perheen sisäinen heitto että mulla on nukuttamisen lahja lapsien suhteen ja nyt se oli jo vähän liikaa :keijo: Noi äidit oli ihan just sitä mieltä, että on ihan väärin tommoinen että kaikki nukahtaa mun syliin tai läsnäoloon :virne:
Eikä mun tarttenut tehdä mitään! :keijo:

Huomennahan on vasta sunnuntai, eikö? :helpotus:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 14 Syys 2014 17:49
Kirjoittaja skray
Kiballa on ollut kiirettä. :virne:

Meillä on tänä viikonloppuna maalattu. Eilen autotalli niin pitkälle kuin kukin kykeni pituutensa ja kolmien tikkaiden kanssa. Ei ihan ylös asti saatu maalattua ja tänään mieheke onkin jatkanut siitä mihin eilen jäätiin. Talkoohenkisesti miehekkeen kaksi siskoa oli avittamassa ja olivatkin eteviä maalareita. Tänään mä oon maalannut saunaa, tosin motivaatio nollassa, joten kesken se on edelleen ja odottaa maalaajaansa tuolla ulkona. Jopa imuroin, pesin vessan ja pyyhin pölyt mieluummin kuin maalasin, joten nyt on kämppäkin taas vähän raikkaammassa kuosissa.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 27 Syys 2014 22:57
Kirjoittaja Kibaya
Tänään oli vähän rennohko aamu. Heräsin migreenissä, joka oli yöllä kehittynyt päänsärystä migreeniksi. Särki ihan älyttömästi ja seitsemältä tönimään tullut kissa ei ollut kovinkaan mieluisa kokemus.
Aamupäivän istuskelin ja ihmettelin. Puhuin siskon kanssa puhelimessa ja mietin mitä ruokaa tekisin.
Vähän puolenpäivän jälkeen mutsi soitti ja kertoi siskon ajaneen kolarin. Hellurei vaan.
Lievästi pisti pienen paniikin päälle ja huolestuin ja muuta ymmärrettävää. Mä otin siskon koiran hoteisiini ja äiti lähti siskon luo.

Kissat eivät ihan ymmärtäneet koiraa. Koira olisi halunnut leikkiä heidän kanssaan. Tai heillä.
Olipahan vauhtia parin tunnin ajan. Koira kyllä nukkuikin, mutta kissat eivät silti kauheasti ehtineet vapautua piiloistaan kirjahyllyssä. Myyyyy oli kerran jo tulossa, mutta Shinya herätti koiran varoittamalla Myyyytä naukumalla :virne: :keijo:
Ei, kämppä ei päätynyt remonttiin, eikä eläimet vahingoittuneet fyysisesti. Henkisesti molemmat varmastikin kärsivät traumoja :keijo:

Siskokin on ihan ok. Mitä nyt varmaan huomenna kipeä lihaksista.
Toinen veli kävi tyhjentämässä auton tavaroista ja toiselle veljelle ei sitten muistettu soittaa :keijo:
No, toisaalta ihan hyväkin, se on rentoutumassa ja olisi varmaan tullut pois sieltä mökiltä jos ois saanut tiedon aiemmin.
Nyt se voi tulla huomenna ja suoraan siskon luo kotiin, eikä sinne inhottavaan sairaalaan. Haetaan huomenna sisko pois sairaalasta Tuusin kanssa.

Onneksi telkkarista tuli Yle Livessä Cheekkiä. Pidettiin Tuusin kanssa herkkuilta syömällä popkorneja, karkkia, limua ja bailaamalla Cheekkiä. Sen hetken ajan hänellä ei ollut huolta kaikesta.

:huoh: mikä päivä.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ma 29 Syys 2014 18:50
Kirjoittaja Pascal Lemoix
Onneksi tuossa ei sitten käynyt pahemmin.

--

Eilen varattiin syyslomaksi paljon istumista, varsinkin bussissa. Myös jäähalleissa istutaan. Kaupungeista tulee nähtyä Tampere ja Rauma ja vaihtoyhteyksien verran myös Pori.

Onnibus ajaa Porista Helsinkiin ja Raumalta pääsee puolella hinnalla, kun ajaa ensin vakiovuoron Poriin ja sieltä sitten Helsinkiin. Matkahuollon hinnat ovat... no, korkeat :keijo:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ma 06 Loka 2014 20:32
Kirjoittaja skray
Tapoin äsken kärpäsen koppaamalla sitä lätkällä ilmassa ja kärpänen lensi kaaressa maahan niin, että kopsahti. :virne:
Musta on tullut kärpästen herra. :muahaha:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ti 07 Loka 2014 09:51
Kirjoittaja theia
Pascal Lemoix kirjoitti:Onneksi tuossa ei sitten käynyt pahemmin.

--

Eilen varattiin syyslomaksi paljon istumista, varsinkin bussissa. Myös jäähalleissa istutaan. Kaupungeista tulee nähtyä Tampere ja Rauma ja vaihtoyhteyksien verran myös Pori.

Onnibus ajaa Porista Helsinkiin ja Raumalta pääsee puolella hinnalla, kun ajaa ensin vakiovuoron Poriin ja sieltä sitten Helsinkiin. Matkahuollon hinnat ovat... no, korkeat :keijo:

Raumalle ei oo helppoa päästä ei :keijo: Me kesällä oltiin jo valmiiksi Turussa, sisko otti bussin sinne ja ajeltiin laina-autolla (appivanhemmilta niin oli edullista :virne: ) sitten Raumalle.

Nyt on taas kiireistä. Miten musta tuntuu että on koko ajan kiireistä? Nyt on lauantaina frendin synttärit, sitten ensi viikolla kahen kaverin läksärit. Yksi elokuva (Noitapiiri :hymyhali: ), johon aateltiin yhdistää dinneriä. Sitten taitaa olla pari viikkoa taukoa, ja sitten taas alkaa. Kaverille perjantaina, sit lauantaina lähdetään rymyristeilylle lukio/kotikotikaupungin kavereiden kanssa, sunnuntaina myöhään kotiin. Seuraavana viikonloppuna sitten Tampereelle nettituttuja tapaamaan.

Häämatkakin lähenee. Tänään 73 päivää jäljellä! :superhymy:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ti 07 Loka 2014 21:48
Kirjoittaja Emilia
Piti ostaa pinnasänky ja lipasto vauvan vaatteille ja muille tavaroille. Ostin Lenovo-täppärin. Hupsista. :hullu:

Ensi viikolla uusi yritys noiden huonekalujen kanssa.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ke 08 Loka 2014 15:35
Kirjoittaja marenkienkeli
Mua jaksaa kerta toisensa jälkeen sadesäällä ihmetyttää se, miksi kenkä, jossa on pohjassa reikä, ei päästä vettä läpi, mutta se kenkä, jossa ei ole reikää, päästää vettä läpi. Elämän suuria kysymyksiä. :virne:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ke 08 Loka 2014 20:56
Kirjoittaja damn
Olin eilisen ja tämän päivän saikulla ja nyt tuntuu ihan sunnuntailta. Vähän voi olla sekaisin päivistä sitten perjantaina, kun yrittää tajuta, että taas on viikonloppu :sekopää: . Selkä tuntuu jo paremmalta, ei koske kovin paljon, mutta on sen verran jumissa, että kävely näytti ja tuntui kovin jäykältä ja vaivalloiselta. Pienoisia motivaatio-ongelmia huomisen työpäivän ja aamuheräämisen suhteen.

Olen ihan varma, että pudotin äsken mustikoita syödessäni yhden sängylle. Nyt sitten mielenkiinnolla odotetaan mistä se löytyy ja kuinka pahan sotkun se aiheuttaa, sillä en ole onnistunut vielä löytämään sitä. Jännittävä päivä :ei: .

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 12 Loka 2014 06:24
Kirjoittaja Emilia
Google ei tunnista sanaa isikänni mutta minäpä kerron. Se on sitä, kun päälle kolmekymppiset perheenisät kokoontuvat ja ryypiskelevät. Koska ihmismieli on heikko ja sosiaalinen paine kova, pitää sitä viinaa sitten ilmeisesti juoda koko vuoden edestä kerralla. :töktök:

Voisiko noita isejä päästää ulos vähän useammin, että ne oppisivat olemaan.

Pomppiksen juomismotiivit on mulle tässä kohtaa hieman mysteeri. Ehkä sen tuli vahingossa otettua pari shottia liikaa. Oikeastaan ei edes kiinnosta mutta ärsyttää, kun pitää aikuista miestä herätellä vessanpöntöltä. Ärsyttää, että aikuisen miehen kaitsemiseen meni tunti ja nyt mennyt vielä puoli tuntia odotellessa, josko nukkumatti tahtoisi tulla vielä käymään. Nälkähän tässä tulee.... Sai kyllä olla viimonen kerta kun tuossa kunnossa tulee kotiin. Jatkossa menköön hotelliin, jos meinaa vetää tolkun pois iteltään.

:friikkipeukku:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 12 Loka 2014 20:09
Kirjoittaja Kibaya
Ilmeisesti isikänni iski myös veljeeni eilen, vaikka se nyt on kyllä päässyt ulos enemmän kuin kerran vuoteen.
Toisella veljellä oli tuparit ja ne oli siellä juoneet viski-kola-boolia, menneet baariin ja sieltä sitten toinen veli ja eräs kaveri olivat maksaneet känniveljen taksin ja pitsan. Oli pitsa kainalossa kontannut kotiin - kirjaimellisesti :keijoei:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ti 14 Loka 2014 03:38
Kirjoittaja Kibaya
Rekkayö.
Terveisiä Porista. Kohta nukutaan hetki ja sitten taas jatkuu :keijo:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ti 14 Loka 2014 18:04
Kirjoittaja Pascal Lemoix
Onhan se, kun harvoin saa viinaa, niin sitten siinä viinatilassa haluaisi olla ja pitkittää sitä.

Jos ei voi juoda viikolla eikä viikonloppuna, niin silloinhan ei voi juoda oikeastaan koskaan.

Paitsi jossain työpaikan pikkujouluissa erittäin varovasti, ettei vaan a. sano mitään tai b. tee mitään. Alkuillasta on jo hyvä valita kiintopiste seinästä, jota voi tuijotella ajan ratoksi.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ti 14 Loka 2014 20:47
Kirjoittaja Kibaya
Lähin kotoa eilen puol neljä. Tulin kotiin kymmenen minuuttia sitten :friikki:
Nukuttu on n. 3 tuntia Yyterin Teboilin pihassa, rekkassa. Sen lisäksi vietetty aika hauska yö.
Kuultu aika legendaarisia tapahtumia eräästä vähemmän fiksusta rekkakuskista (Piti mennä Valkeakoskelle, menikin Anjalankoskelle :rolf: Ja unohti ottaa kamat kyytiin ja ajoi Jyväskylään Helsingistä. Tyhjänä. :virne: ), juotu ihan liian vähän vettä, tultu pois Porista, irkattu rekkasta ja kotiuduttu Keravalle, jossa vielä kaiken päälle leikkautin tukkaa. Junalla kotiin ja fillarin talutus kotiin. En uskaltanut ajaa, kun silmissä vähän heitti pimeässä.

Tänään ei taida olla unensaantivaikeuksia :keijo:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ti 14 Loka 2014 21:53
Kirjoittaja marenkienkeli
Kibaya kirjoitti:Tänään ei taida olla unensaantivaikeuksia :keijo:

Jollei käy niin kuin mulle viime viikolla. Parina yönä olin nukkunut ihan liian vähän ja huonosti. Kolmantena yönä olin sitten jo niin poikki, että en meinannut millään saada nukuttua, kun elimistö oli niin ylikierroksilla, että sydän löi ihan liian tiheästi. :keijoei:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: To 16 Loka 2014 19:30
Kirjoittaja marenkienkeli
Oli kyllä naurussa pidättelemistä, kun tiistaina kuuntelin äidin ja pojan (noin 4 v.) keskustelua bussissa.

P: Äiti, kuka se Jeesus oli?
Ä: Jumalan poika.
P: Oliko Jumala se paha, ilkeä mies? ( :virne: )
Ä: Ei ollut. Se oli kiltti.
P: Aijaa. (Ihmetystä äänessä) Elääkö ne vielä?
Ä: Ei.
P: Miksi ne kuoli? ( :O: :virne: )
Ä: (harmi, että en kuullut tätä vastausta.)
P: Aijaa. Missä ne asui?
Ä: No, jossain Palestiinassa, Lähi-idässä.
P: Onko se kaukana?
Ä: On. Tosi kaukana...Hei, nyt meidän pitää jäädä.

Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mihin keskustelussa lopulta päädyttiin. :tilt:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Pe 17 Loka 2014 22:32
Kirjoittaja skray
On viikonloppu! :superhymy:
Kun tämä viikko alkoi, luulin ettei viikonloppu tule koskaan. Mutta sitten viikko menikin todella nopeasti ja tässä sitä nyt sitten ollaan.
Leipasin äsken omenpiirakan ja voi että se olikin hyvää. Vaniljakastikettakin oli. :kuola:

Huomenna olis entisaikojen nuorisoseuralla kunnon ysäribileet. Jos olis rahaa, lähtisin oitis sinne. Nyt mietityttää, kun ei oikein olisi varaa. T. 17e tilillä ja palkka tuli viikko sitten.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 19 Loka 2014 17:23
Kirjoittaja Kibaya
Olin viikonlopun ystävän mökillä puutalkoissa. Mentiin perjantaina, syötiin, saunottiin ja suunniteltiin seuraavalle päivälle vähän mitä tehdään ja missä järjestyksessä. Liuta miehiä oli tekemässä puuhommia ja meitä oli kolme naista laittamassa mökkiä talviteloille.
Olin kuitenkin perjantaina niiiiiiiiin väsynyt, että kymmenen uutisten loppukevennys tuli nähtyä, mutten muista siitä mitään. Nukahdin kun viileässä makuuhuoneessa peitto oli vielä viileä. Yöllä heräsin vain kerran, mikä on aika harvinaista.
Aamulla olikin kello sitten soimassa ja siitä alkoi hommien vääntäminen. Tehtiin ruokaa, haettiin kananmunia ja unohtuneita juttuja kaupasta ja kärsin hammassärystä, siivottiin kaappeja, tehtiin ruokaa, käytiin välillä katselemassa miesten edistymistä, täytettiin mökin, saunan ja kodan puulaatikot ja vaikka mitä. Lopulta miehet saivat puuhommansa valmiiksi ja päästiin syömään. Muut söivät lasagnea ja mä soppaa :keijo: Maistoin lasseakin ja kirosin sitä sitten. Hampaalle liian tiukkaa. Lämmitettiin sauna, otettiin vähän siideriä ja lonkeroa, saunottiin paljon, juotiin lisää, saunottiin lisää ja lopulta päästettiin miehetkin saunomaan. Miehillä oli omat kuviot ja me muijat katteltiin Twilight vielä loppuun. Jossain puolenyön kieppeillä en enää voinut istua pöydän ympärillä dokaamassa, vaan hiivin nukkumaan. Oli aamulla vähän väsynyttä porukkaa :keijo:

Tänään vedettiin vain loput kamat kasaan, irroteltiin sähköpiuhat, siivoiltiin ja miehet tyhjensivät vessan. Lähtemään päästiin joskus kolmen korvilla.
Koska saa mennä nukkumaan?

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: To 23 Loka 2014 17:42
Kirjoittaja theia
Jouduin vauvapohdinnoista kierteeseen ja nyt mietin elämäni tarkoitusta. :keijo:

Ei mulla muuta :keijo:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Pe 24 Loka 2014 16:33
Kirjoittaja Kibaya
Terveisiä ristiäisvalmisteluista!
Häärätään AKP:n kanssa kakkuja ja muita mukavia.
Kävin vilkaisemassa Kelan juttuja ja siellä oli päätös mun odottamasta jutusta.
:woohoo:
Olen saanut Kelan myöntämän laitoskuntoutusjakson!
Se on myönnetty, vaikka vuoden lopussa on usein toudella vaikea saada noita yksilöjaksoja laitoksissa.
:pomppuhymy:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 02 Marras 2014 22:30
Kirjoittaja skray
Muistin kääntää forden talviaikaan ja harmittelen sitä, että huomenna pitää mennä töihin.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 02 Marras 2014 23:05
Kirjoittaja Suvi
En olisi muuten edes muistanut vaihtaa forden asetuksista talviaikaa, jos en olisi lukenut tuota skrayn viestiä. :keijo: Mä en jaksaisi mennä huomenna töihin. Tekisi mieli vaan olla kotona, lukea ja syödä suklaata. :keijo:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ti 04 Marras 2014 19:27
Kirjoittaja skray
Suvi kirjoitti: Mä en jaksaisi mennä huomenna töihin. Tekisi mieli vaan olla kotona, lukea ja syödä suklaata. :keijo:


:femmat: Koko viikon on tuntunut tuolta.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ke 05 Marras 2014 23:07
Kirjoittaja Suvi
Onpas ollut jotenkin outo päivä.

Iltapäivällä selailin Facebookkia ja luin uutisen, että Benedict Cumberbatch on mennyt kihloihin. Menin jotenkin hyvällä tavalla siitä sekaisin. :keijopeukku: Tai en mä tiedä, onko se mitenkään tervettä, että aikuinen ihminen sekoaa tuollaisesta.

Myöhemmin oli Finnkinossa Bowie-näytös, johon mentiin Kvatin, Kiban ja mun kaverin kanssa. Kiitos wildis! :hymyhali: Käytiin BC:n kihlajaisten kunniaksi ennen näytöstä Kvatin ja kawerin kanssa lonkerolla. :keijo:

Siellä lonkerolla ollessa mun veli soitti ja kertoi, että yksi mun tädeistä on kuollut. :( Mä en ole oikein vieläkään sisäistänyt tuota uutista. (Tulin noin tunti sitten kotiin ja olen soittanut tässä välissä vielä isälle.)

Pitäisi varmaan nukkuakin. Yritän nyt katsoa vielä vähän Hyviksiä, vaikka en tiedä, jaksanko keskittyä siihen.