Tietyllä tavallahan ajateltuna elämä on jatkuvaa muutosta. Seurustelu muuttuu, parisuhde kehittyy, tuleeko perhe, eikö tule perhettä, työpaikkamuutokset, ystävyyssuhdemuutokset ja niin edelleen, niin edelleen. Mikään muu elämässä ei ole niin varmaa kuin muutos.
Mutta joskus tietyntyyppiset muutokset voivat olla niitä joihin sopeutuminen vie enemmän aikaa ja voimia.
Oletko miettinyt että kirjoittaisit itse itsellesi noista peloista ja ahdistuksista ja saisit sitä kautta enemmän niihin selkoa?
Aika varmasti auttaa ja se, että sille toiselle voi puhua. Käydä ehkä lävitse niitä best case ja worst case -tilanteita ja sitä kautta hakea vaihtoehtoja omalle ajattelulle.
Pelkoihin ei oikeastaan auta muu kuin mennä niitä päin. ( Hiljaa siellä takarivissä, kiitos!) Pelko saa voimaa siitä, että annat pelolle valtaa. Mieli on siitä jännä, että se pystyy ihan itsekseen kasvattamaan pienestä asiasta helevetinmoisen järkäleen, missä ei välttämättä ole hiventäkään totuutta mukana. Eihän kukaan fiksu ja järjellinen ihminen pelkää vaikka verikoeneulaa. Mutta sanopa se siinä tilanteessa neulakammoiselle ihmiselle. Voi olla että turpaan tulee. Pelko ei ole rationaalinen. Pelko ei ymmärrä järkipuhetta, se ymmärtää vain sen tilanteen. Pelkoa voi haastaa, ja pitääkin haastaa! Pelon ja ahdistuksen kanssa joutuu vain tekemään helvetisti töitä. Jos niille antaa enemmän valtaa, ne varmasti piinaavat pitkään. Itse olen juurkin sen neulakammoni ja korkeanpaikankammoni kanssa tehnyt töitä. Ja teen varmasti vielä pitkään. Pelko ei tee sinusta kuitenkaan huonoa tai heikkoa ihmistä.
Pelko ja ahdistus myös ruokkivat toinen toisiaan.
En tiedä onko tästä mitään apua, mutta mua auttaa ahdistuksessa hengitysharjoitukset. Se, että pyrkii siihen tilaan missä sitä hyväksyy sen ahdistuksensa (mikä on muuten ihan stnan vaikeeta silloin kun ahdistaa paljon) ja antaa sen vain olla. Ahdistus ja pelkokin ovat kaikenkaikkiaan vain ajatuksia, eivätkä lopullisia totuuksia.
Ole itsellesi lempeä.