Ilmotusta

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 20 Marras 2015 22:58

Olin akupunktiossa :haukotus:
Kotimatkalla juna 50min myöhässä, koska joku oli vissiin nostanut pyörän ajoradalle. Junassa kuulutettiin että joku on jäänyt alle.
:haukotus:
Junassa matkaseurana teinijonneja, jotka kiusas vissiin snäpchatissa tai jossain somessa missä voi lähettää livekuvaa, jotain heidän luokkalaista poikaa esiintymällä tyttönä. Onneksi se vähän kosahti omaan nilkkaan, koska se joka siellä toisessa päässä hölötti ei jaksanut olla kiinnostunut. Kundit vaihtoi "tiliä" (tai jotain :ei: ) ja sen jälkeen alkoi ihme haukkuminen. Homottelun alkaessa tuijotin niitä kundeja ihan suoraan silmiin. Vaivaantuminen oli huomattavaa. Sain sanottua vain "hävetkää". Olin sanaton. Helvetti. Yksi niistä kundeista rupesi sen jälkeen puhumaan että se touhu oli aika typerää ja toinen komppas. Kolmas oli sitä mieltä että oli vielä joku "Jone", joka ansaitsi saada "inhoo". Kun nämä kaksi eivät lähteneet siihen mukaan vaan sanoivat sen olevan dorkailua meni se kolmas kundi ihan sekaisin. Ne sai aikaan riidan ja se jengin liideri, pahin kiusauskulma sai omaa lääkettään.
Okei, teinit on teinejä ja pennut on pentuja, mutta silti toi oli just sitä itteensä :epäilevä: :ei:
:haukotus:

:friikkihaukotus:

Toi akupunktio on edelleen jännä juttu. Toivon tosi paljon että se auttaa migreeniin. Mulla oli taas neulat mahassa. Kolme neulaa, kolmion mallisesti. Ekan neulan kohdalla rupesi oksettamaan. Tokan kohdalla sattui selkään ja kolmannen kohdalla siihen kolmion sisäpuolella laskeutui kivasti painon tunne. Tai ei kivasti. Se on ihan hirvee tunne. Polvien ja jalkojen pisteet oli niin kipeet että jalkaan koskettaessa se lähti alta. Lisäksi ne on aiemmin olleet kipeät niin että neula tuntuu vasta kun se on akupisteessä paikallaan, nyt se tuntui jo kun neula läpäisi ihon.
Neulahan ei meinaan tunnu väärässä paikassa miltään. Ei yhtään miltään. Mikä ekan kerran oli järkyttävää, mutta nykyisin osaan sanoa jos neula on väärässä paikassa. Toisinsanoen, voin sanoa onko mitään vaikutusta.

Nyt oon niinsanotusti ihan heevetin poikki :friikkihaukotus:
Silti istun tässä, kone sylissä, ruoka odottamassa ja teen jotain muuta kuin sitä mikä parantaisi oloa ja ajaisi kohti höyhensaaria. Tosin luulen että haluan hetken vaan istua ja hengähtää ennen nukkumista.

:keijoei: :friikkpeukku:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja theia » Ma 23 Marras 2015 10:26

Viikonloppu meni taas unisena. Perjantaina oltiin oikein villejä duunikaverin kanssa ja käytiin töiden jälkeen syömässä. Hesessä. :virne: Sen jälkeen puksuttelin kotiin nukkumaan, ja selvensin whatsapissa em. duunikaverille että juu, Kerava on kaupunki eikä Vantaan kaupunginosa :töktök: :rotflmao: (Ps. tuo rotflmaon koodin kirjoittaminen vaatii aina sen avaamista sana sanalta)

Lauantaina oli toisen työystävän tuparit, jossa kävin kääntymässä (mä oonkin oikeasti sosiaalinen :tipahdus: en vaan viinan ansiosta :tipahdus: :virne: ), mukavia uusia ihmisiä tapaamassa :tilt: Siellä jengi lisääntyi ja kävi kovaääniseksi niin vaihdoin seuraa siskoon :keijo: Siskonkaan kanssa ei hetkeen oltu nähty, joten sain vietyä Lontoon tuliaiset samalla :tilt:

Tällä viikolla on kovasti aamuheräämisiä (valohoitoa) ja on kamala jänskätys jo nyt päällä kun torstaina sitten on se rakenneultra :hullu: Maha kasvaa ja alkaa näyttämään vauvamahalta läskimahan sijaan ja tänään mun huppari ei mennyt kiinni enää tissien kohdalta :keijo: mahan yli viel kuitenkin meni :virne:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 27 Marras 2015 16:52

Mä oon hukannut yhden mekon :keijo:
Oikeesti, keneltä häviää mekot? Villasukat ja sukat mä vielä kestän, mutten että mun käyttövaatteet katoaa. Oon kääntänyt pyykkikasat ja -korin ympäri moneen kertaan ja ei vaan löydy. Todistajan havainto on että se on ollut mun päällä tässä syksyllä. Todistajan lausunnon mukaan se ois yli kuukaus sitten nähty viimeksi, että mihinköhän mä oon sen jättänyt? :virne:
Tai sitten oon tunkenut sen kotona vahingossa johonkin epämääräiseen paikkaan.
Tosin, vietiinhän täältä yks roskasäkillinen kamaa tossa sen jälkeen pois. Oonko mä heittäny sen roskiin :keijoei:
Kadonneen mekon mysteeri.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 29 Marras 2015 22:19

Olipa ihana tänään päästä laulamaan :sydän:

Pieni Merenneito sing-a-along Orionissa Suvin ja Anti-Keijon kanssa. Alkuperäinen versio, jonka visuaalisessa näkymässäkin oli jotain todella retroa :hullu:
Yleisö oli ihanan messissä. On se vaan ihana :hullu:
Tämän jälkeen jatkettiin laulamista vielä Anna K:ssa karaoken muodossa. Mennessä ei ollut muita ja suunniteltiin että lauletaan Niilin Hanhet, mutta sitten tuli sen verran väkeä ettei enää kehdattu :keijo:
Laulettiin kuitenkin Monty Pythonia Suvin kanssa.

Kotimatkalla mietin että sunnuntait on siitä kivoja että voi hengailla leppoisasti. Väkeä on ehkä vähemmän liikkeellä. Varsinkin jos valitsee paikkansa oikein. Nyt ei ehkä kannata hengailla ostoshelveteissä tai suosittujen kauppakatujen läheisyyksissä :P
Junassa oli kotimatkalla ihan hitokseen porukkaa kassien ja pussien kanssa :epäilevä:

Huomenna työkokeilun alku.
Tänään siis ajoissa nukkumaan ja niin edelleen.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Wildchild » Ti 01 Joulu 2015 09:54

Marraskuu on ohi taas vuodeksi! :pomppuhymy:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 01 Joulu 2015 12:37

Heräsin aamulla pikkuoravien joululauluun. Jee, joulukuu :epäilevä:
Joo, saa soittaa joululauluja radiossa, mutta pitääkö sitä joskus kuuden ja seitsemän välille heittää niitä sieltä hirveimmästä päästä? :gaah:
:epäilevä:

Jippii.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Aranwe » To 03 Joulu 2015 21:27

Mitä hittoa tälle Fordelle on tapahtunut, kun tää toimii ihan halvatun nopeasti :o:
Avatar
Aranwe
 
Viestit: 1257
Liittynyt: Ti 28 Joulu 2010 00:37
Paikkakunta: Brexit Wasteland

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 03 Joulu 2015 23:16

Osallistuin tänään skypejoululauluihin skypen välityksellä junasta.
Oli aika hienoa! En olisi koskaan uskonut että Trololoo:kin taipuu jouluversioksi :keijotäpinä: Niin sekin vain kaikui ja mä nauroin junassa niin että paheksunta oikein sateli osakseni :virne:
Jouluyö, juhlayö:stä laulettiin useampi kieliversio. Mm. klingon ja swahili.

Mukana lauloi myös porukan koira :virne:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja theia » Pe 04 Joulu 2015 14:15

Eilen oli kiva päivä :tilt: Kävin lounaalla ex-duunikaverin kanssa Bistro Sinnessä, ja sen jälkeen hurauttelin junalla Hyvinkäälle kahvittelemaan toisen kaverin kanssa :tilt: Toisen kaverin kanssa oli vähän enempi vilskettä kun kahvittelemassa oli mukana myös 3v ja 1,5 v lapsensa :keijo: Kaveri yritti sanoa että hei hyvää harjoitusta sietokyville äitiyttä varten, ja mä totesin että mä harjoittelen mielelläni oman muksuni kanssa sitten :keijo:

Muuten tää lomaviikko on mennyt aika rauhakseen ja oon lähinnä nauttinut siitä ettei ole tarvinnut olla töissä :virne: X-filesejä on tahkottu eteenpäin ja kerran jopa tein ruokaa :tipahdus: Tarkoitus olisi ehkä tänäänkin tehdä :keijo:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja damn » Ma 07 Joulu 2015 10:51

Ihanaa, vapaapäivä! Onneksi tajusin pyytää tämän päivän vapaaksi, sillä on kyllä viikonlopun jäljiltä niin nuutunut olo.

Perjantaina oltiin kavereitten kaa Riston keikalla, tanssittiin hiki päässä pari tuntia. Ei tullut edes kauheasti juotua, mutta olin syönyt ja juonut vettä kovin huonosti sinä päivänä, niin varmaan nestehukka ja vähäiset yöunet aiheutti seuraavalle päivälle darran. Lauantaiaamuna kahdeltatoista keskustaan ja juhlimaan kaverin synttäreitä. Miehillä oli puvut ja naisilla mekot, oltiin niin tyylikkäinä :gay: . En jaksanut sinä iltana olla liikenteessä kuin yhteen yöllä, koska juhlinnan oli aloittanut niin aikaisin.

Eilen olisi ollut itsenäisyyspäivän juhlat kutsuvierastilaisuutena yhdessä ravintolassa ja meidän piti mennä sinne, kun avopuolison ystävä omistaa sen paikan. Alkoi kuitenkin viikonloppu painaa jo sen verran, että ei millään jaksanut taas laittaaa mekkoa päälle, meikata ja näyttää edustavalta. Oltaisiin muutenkin menty sinne autolla ja oltu vesilinjalla, niin ei oikein napannut mennä pienessä darrakohmelossa kun muut siellä juhli. Ensi vuonna sitten...

Nyt siis tässä nautin vapaapäivän aamusta ison kahvimukin kanssa. Ehkä jos jaksaisi niin käyn kaupungilla asioita hoitelemassa ja uimassa.
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja theia » Ke 09 Joulu 2015 10:33

Nyt väsyttää :bubbles: Alkaa tää valohoito+työ -rumba olemaan vähän väsyttävää :bubbles: Tai valohoito+työ+raskaus+muut menot :bubbles:

Onneks mun esimies on paras ja päästää mut tänään kotiin 5 h etuajassa :aukku: Tänään olis tulossa välittäjä-tyyppi tekemään paperit että saadaan asuntoa myyntiin, niin ehtii sitten siivotakin ja nukkua päikkärit :pilvi:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 09 Joulu 2015 19:09

Joo :bubblesfriikki: :friikkipeukku: väsymykselle.
Mähän oon vetänyt tätä "arkea" vasta viikon. Tai siis puoltoista.

Tänään kirjaimellisesti meinasin sammua sinne töihin. Perehdyttäjä istuu siinä vieressä ja mulla nytkähtää pää ja havahdun että hupssssssistsstasaatana meinaan nukahtaa. Nauruksi se onneksi meni, mutta kyllähän se perehdyttäjä ihmetteli että enkö muka oo nukkunu tarpeeksi kun kerta tuun niin myöhään töihinkin. Yritin selittää että mähän nukahdin eilen kyllä ihan ajoissa, muttaettä...joo. En halua sanoa tuolla sitä että mun voimavarat ei fyysisesti ole "normaalilla" tasolla.
Totesin ite että väsyneenä teen ihan hirveän paljon helpommin kirjoitusvirheitä ja multa saattaa pudota tekstistä perussanoja pois, jolloin lauseet on ihan bimboja :keijo:

Kaks päivää tätä viikkoa, kaks päivää. Jaksetaan, jaksetaan.
Yritin miettiä että saanko mä rauhotettua mun menoja mitenkään, mutta aika heikolta näyttää. Mutta jos sais tehdä tammikuusta alkaen etähommia, niin vois olla että voimat riittäis paremmin. Ainakin luulen niin.

Emmätajua miten ihmeessä ihmiset jaksaa tätä suuremmilla tuntimäärillä :tipahdus: :haukotus:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja viima » Ke 09 Joulu 2015 21:30

Mulla on ollut tänään täysin vapaa päivä enkä ole tehnyt kerrassaan mitään muuta kuin nukkunut ja surffaillut netissä :keijo:

Viime kuussa onnistuin tekemään yli 250 tuntia töitä, mikä oli kaikkien aikojen henkkoht typerä ennätys, syynä toisen hommat yyteet ja päivätyöpaikan väenvähyys.
Yleisinä kuulumisina voin kertoa että olen valitettavasti muuttanut Lahteen, valitettavasti sen takia että elämä ei ole muuttanut perässäni :huoh:
viima
 
Viestit: 88
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:04

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja damn » To 10 Joulu 2015 07:50

:gaah:
Mulla on tässä iltavuoroa ollut ja menin nukkumaan eilen melko myöhään(tosin minun melko myöhä on yhdeltätoista, sillä yleensä menen yhdeksän jälkeen, koska herääminen on puoli kuusi) ajatuksella, että kerkiinhän mä nukkua vaikka kymmeneenkin! No.. Heräsin viideltä ja sitten en ole nukkunut. Nyt on suht virkeä olo, tosin olen juonut kahviakin pannullisen, kun yleensä juon vain kupillisen. Voipi olla että 12 tunnin päästä ei ole virkeä olo töissä. Mulla on kaksi tuntia pyörinyt päässä taukoamatta Riston Ihmisen kaltainen-biisi ja pari muutakin. Nauran täällä itekseni yliväsyneenä miten ankeeta on kun päässä soi huume- ja mielenterveysongelmista kertovia biisejä, juon kahvia mun Trainspotting-mukista ja tosiaan nauran itsekseni. Vaikuttaa hyvin lupaavalta. :epäilevä:
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Pe 11 Joulu 2015 18:56

Muille se on viikonloppu, mulla menee koko loppuviikko! :kailotus:
Huomenna on lauantai, näillä näkymin kotilauantai.
Sunnuntaina joululahjaostoksille, saas nähdä mitä siitä tulee. En oo vielä ostanu yhtään joululahjaa, eikä ole ideoita ja ainakin pari pitäisi hankkia. :keijo:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 11 Joulu 2015 19:56

Selvisin koko viikosta. Tänään tosin jouduin turvautumaan kipuapuihin lääkkeiden ja muiden linimenttien muodossa.
Haisin siis hyvin vahvasti (haisen edelleen) eukalyptuksen ja mentholin sekoitukselle. Tokihan se vähän aina auttoi, muttei sen suuremmin. Nyt jalat sätkii ja nykii. Kivaa!

Huomenna ei tartte laittaa kelloa soimaan.
Saako mennä jo nukkumaan? :friikkipeukku:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Mooch » La 12 Joulu 2015 21:12

Mie vain sitä, että olen elossa! Ja tässä näin hengailen shaanan kanssa! :D Heipat peipit! :D
<Miki> Mooch: Ei se oo se koko vaan se karäktääri.
Avatar
Mooch
 
Viestit: 77
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 13:17
Paikkakunta: Sodankylä

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Wildchild » La 12 Joulu 2015 23:27

Heippa Muutsi ja shaana! :D

********

Mie oon rikki. :friikki: Kiva päivä: Tuomaan markkinoita ja totaali sushiähky ( :nolo: ), ja himaan päästyäni intouduin tekemään ruokaa pidemmän kaavan kautta, pesemään saunan ja vaihtamaan lakanoita. Ny on sit syöty ja saunottu, ja moon poikki. :o:
Vanhus oon. :munmo:

Tein muuten huomion tänään keskustassa. Kaikki se, minkä vuoksi halusin aikoinaan muuttaa Helsinkiin, on kääntynyt mua vastaan. Enää en jaksa ihmismassoja ja kaikkea sitä häsläsählää mitä tuolla on. :ei: Ja kun sillon 11 vuotta sitten se oli niin siistiä ku on eloa ja meininkiä eikä ihan pystyyn kuollutta menoa. :keijoei:
Pitäiskö vaan muuttaa takas Lappiin? :aukku:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 13 Joulu 2015 11:54

Wildchild kirjoitti:
Enää en jaksa ihmismassoja ja kaikkea sitä häsläsählää mitä tuolla on. :ei: Ja kun sillon 11 vuotta sitten se oli niin siistiä ku on eloa ja meininkiä eikä ihan pystyyn kuollutta menoa. :keijoei:


Mietin eilen ihan samaa. Tai itse en ole koskaan "tykännyt" ihmismassoista, vaikka kuitenkin olen asunut aina Helsingissä, mutta aikoinaan niitä jotenkin sieti paremmin. Kai se on osittain sitäkin mihin tottuu. Kun itse asui keskustassa, ihmismassat olivat arkipäivää. Nykyään kun asuu kaupungin laidalla poissa älämölön ulottuvilta ja kun on töissä myös kaukana keskustasta, niin ei "siedätä" itseään joka päivä ihmismassoille. Tai sitten se on myös iän tuomaa seesteisyyttä, että kaipaa enemmän rauhaa kuin aikaisemmin. :P

Mutta kiitos miitistä! :hymyhali: Oli kivaa :D En mä muuten varmaan olisi Tuomaan markkinoille (tai ylipäätään keskustaan) olisi itseäni saanut mitenkään. Vaikka en ostanut sieltä mitään, oli kuitenkin kiva käväistä siellä.
Kävin vielä muutaman tunnin ajan etsimässä itsekseni joulukortteja. Luin korttien valmiita tekstejä, ja pillitin itsekseni niille. :töktök: Dear Eki, oonx normaali? :P
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 18 Joulu 2015 21:05

Matkalla kotikonnuille joulunaluspäivien viettoon. Viereen istui parfyymimyrkyttäjä. Hyh. Onneksi hän istui vieressä alle tunnin.

Mä kyllä tykkään edelleen Helsingistä. Tosin missään vaiheessa se ihmishälinä ei ole ollut mun juttu. Mutta ratkaisuna on asua pikkuisen kauempana keskustasta. Julkisilla pääsee hyvin liikkumaan, mutta on mukavan rauhallista. :tilt: En haluaisi ikinä muuttaa paikkaan, jossa pitää olla oma auto. Toki joskus voi olla pakko, mutta toivottavasti ei.

Wildis, ei kannata muuttaa Lappiin. :keijoei:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Wildchild » Pe 18 Joulu 2015 21:40

marenkienkeli kirjoitti:Mä kyllä tykkään edelleen Helsingistä. Tosin missään vaiheessa se ihmishälinä ei ole ollut mun juttu. Mutta ratkaisuna on asua pikkuisen kauempana keskustasta. Julkisilla pääsee hyvin liikkumaan, mutta on mukavan rauhallista. :tilt: En haluaisi ikinä muuttaa paikkaan, jossa pitää olla oma auto. Toki joskus voi olla pakko, mutta toivottavasti ei.


Olen huomannut että tämä kyllä vaikuttaa itellänikin paljon. Ensimmäinen Helsingin koti oli Kalliossa linjoilla ja silloin lapsettomana se oli just ihanteellinen paikka. Lempibaarikin suoraan alakerrassa. :sydän: :virne:
Nyt asutaan 20-25min bussimatkan päässä keskustasta ja se on just jees. En pahemmin käy keskustassa jos ei ole mitään pakottavaa tarvetta. Isommatkin shoppailut hoidan joko lähikauppakeskuksissa tai sitten netin kautta tilaamalla. :P
Mutta ei tää silti voita sitä Lapin totaalihiljaisuutta. :hullu:

marenkienkeli kirjoitti:Wildis, ei kannata muuttaa Lappiin. :keijoei:


Tuutta sit kylään jos sinne asti joskus päädyn/päädytään. Takuu yömajapaikka Keijoille. :keijo:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » To 24 Joulu 2015 12:04

Hyvää joulua forde ja fordelaiset! :hehei:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja theia » Pe 25 Joulu 2015 21:59

Miten aivastelun saa loppumaan? Mulla menee hermo kun mies aivastelee _koko_ajan_ :virne: :keijo:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Su 27 Joulu 2015 12:54

Oon joskus kuullut, että siihen pitäisi auttaa se, kun puristaa nimetöntä tosi kovaa sormen päästä. Auttaakohan se? :keijo:

Vielä viikko lomaa. :sydän:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Jorssi » Su 27 Joulu 2015 15:12

Mä saan "peruutettua" tulevan aivastuksen niin, että kutitan kielenkärjellä kitalakea. En tiedä, toimiiko kaikilla.
"Hope is a good thing, maybe the best of things, and no good thing ever dies." - Red (The Shawshank Redemption)
Avatar
Jorssi
 
Viestit: 3287
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 11:29

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron