Sivu 18/204

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Pe 27 Maalis 2009 08:58
Kirjoittaja Sippura
Miehellä on viikonloppuna synttärit, joten vien hänet tänään ylläripyllärinä ulos
syömään :D Sen jälkeen luvassa on Kotiteollisuuden keikka, joten illan suunni-
telma vaikuttaa varsin hyvältä. Varsinaisena synttäriaamuna toimitan tietenkin
kahvit ja kakut sänkyyn, kuin myös varsinaisen synttärilahjan. Mua jännittää
varmasti Miestä enemmän noitten yllätysten järkkääminen :täpinä:

Ja huomenna ja sunnuntaina saa nukkua niin pitkään kuin unta riittää :tipahdus:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Pe 27 Maalis 2009 09:39
Kirjoittaja Galileo
Eilen oli lehdessä vallan mainio pikku-uutinen. Nauratti niin, että aamiaisen palat sinkoilivat. Japaniassa oli löydetty jamppa, joka oli vuonna '45 elokuussa mennyt vierailemaan Hiroshima nimiseen kylään.

Kuva

Jamppa oli saanut hieman palovammoja, mutta muuten pyyhkinyt pölyt vaatteistaan ja päättänyt lähteä takaisin kotiinsa. Nagasakiin.

Kuva

Nyt jamppa haluaa kertoa meille nuorille, että pommit on vaarallisia. Itse taas en oikein osaa päättää, onko mies tosi huono vai hyvä onninen, kun on sattunut kaksi kertaa ydinpommin alle mutta selvinnyt.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Pe 27 Maalis 2009 10:25
Kirjoittaja Mr. Smith
Oliko se tyyppi tämännäköinen:
Kuva

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Pe 27 Maalis 2009 12:33
Kirjoittaja Kuolo
Ei hitto :virne: :virne:

No nyt sit pitää siivoilla roiskeet pois näytöstä.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Pe 27 Maalis 2009 20:19
Kirjoittaja Nugat
Huomenna valtiopäiville. :tilt:

Saa nähdä. Ovat niin kovasti mainostaneet, että kovat pippalot tulossa, mutta saas nähdä. Tällaiset kyläjuhlat tuppaa usein keskittymään markkinoiden puolelle. :virne:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 28 Maalis 2009 00:19
Kirjoittaja Emilia
Mä en voi osallistua mihinkään visoihin, kun en pysty olee täällä niin paljon, ettei Fantsu tai Lyyra olis jo ehtinyt vastaamaan oikein. :pillitys: Huomaan aina olevani myöhässä, vaikka olisin jotain tiennytkin. :hullu:

Systeri tulee sunnuntaina ottamaan multa läppärin pois. :kauhistunut: Ties kuinka kauan joudun olee ilman. Toisaalta hyvä. Opinpa tekemään jotain hyödyllistä iltaisin, luen vaikka kirjoja ja siivoan. :)

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 28 Maalis 2009 00:44
Kirjoittaja Purple
Emilia kirjoitti:Systeri tulee sunnuntaina ottamaan multa läppärin pois. :kauhistunut: Ties kuinka kauan joudun olee ilman. Toisaalta hyvä. Opinpa tekemään jotain hyödyllistä iltaisin, luen vaikka kirjoja ja siivoan. :)

Välillä sitä miettii, miten paljon enemmän illassa olisikaan tunteja, jos ei istuisi tämän tai telkkarin ruudun edessä. Mut toisaalta, jos kerran viihtyy niin..

Tajusin tänään, että vaikka koulussa se, että yhden kurssin tunnit oli perjantai-iltapäiväisin ja vielä tuplatunteina, jotka jo olemukseltaan oli syvältä, oli riittävä syy jättää ne tunnit väliin, niin jos en oisi jättänyt, olisin ehkä tajunnut nyt jotain ilman että se täytyy selittää kolmeen kertaan. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Tai jotain.

Kaverilta tuli eilen viesti, että järjestävät syyskuussa bileet. Meiningin on tarkoitus olla niin kova, että on syytä pelata varman päälle ja aloittaa kirkosta. Kivaa. :D (ei kirkko, mut asia, ja toisaalta, enpä tajunnutkaan kuin vasta nyt, etten oo koskaan käynyt Helsingissä kirkossa ja miten oiskaan mukava päästä tutustumaan johonkin nättiin kirkkoon, ei uskonnolliselta vaan arkkitehtuuriselta tai taiteellliselta eli nätteyskannalta ja näemmä parikin olutta on riittävästi aiheuttamaan jaarittelua ja runsaspilkkuisia lauseita).

Aattelin ottaa vielä kolmannenkin.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 28 Maalis 2009 02:18
Kirjoittaja @gen.fi
Emilia kirjoitti:Systeri tulee sunnuntaina ottamaan multa läppärin pois. :kauhistunut: Ties kuinka kauan joudun olee ilman. Toisaalta hyvä. Opinpa tekemään jotain hyödyllistä iltaisin, luen vaikka kirjoja ja siivoan. :)


Juu niiinpä :virne:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 28 Maalis 2009 13:16
Kirjoittaja Lyyra
Lyyra kirjoitti:Oon kokkaillut hulluna kaikkea. Kaalipataa, kaalikääryleitä, kasvissosekeittoa, leiponut leipää (joka epäonnistui), kirjolohipastaa, täytettyjä paprikoita, uunipuuroa. Ihmeellistä.

Unohdin mainita listasta, että keitin myös mustaherukkahilloa. Kyllä nyt kelpaa aamupuuroja keitellä. Hilloon meni ihan liikaa sokeria, mutta kyllä tätä näin puuron kanssa syö. Maistuu siis myös mustaherukalle.

Kokkailuvimmani muuten selittyy köyhyydellä. Pakko laittaa ruuat itse.
Tänään ohjelmassa uusi yritys uudella leipäreseptillä. Sijoitin tuoreeseen leivinjauheeseen ja linsseihin, joista ajattelin pyöräyttää levitteen leivälle.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 28 Maalis 2009 21:23
Kirjoittaja Nugat
Valot pois kymmenen minuutin päästä. :tilt:

Ketkä ovat mukana?

Nugat tykkää kynttilöstä. :sydän:

Lasketaanko näytön valo lampuksi?

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 28 Maalis 2009 21:39
Kirjoittaja Fantsu
Meillä on valot pois, mutta läppäri päällä - obviously.
Discovery laskeutuu noin puolen tunnin päästä ja sitä odottelen.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 28 Maalis 2009 22:27
Kirjoittaja Lyyra
En voittanu lotossa. :huoh:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 29 Maalis 2009 04:35
Kirjoittaja Suvi
Nugat kirjoitti:
Ketkä ovat mukana?

Nugat tykkää kynttilöstä. :sydän:

Lasketaanko näytön valo lampuksi?


Meillä/täällä olivat valot pois, mutta oli se "huvittavaa" katsella, kun melkein vieressä olevan isohkon firman ja työmaan valot olivat päällä melkein koko viikonlopun.

:huoh: Maailma on niin outo paikka.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 29 Maalis 2009 11:32
Kirjoittaja Maija
Kai täällä ollaan muistettu siirtyä kesäaikaan? :tilt:

Kovin kesäiseltä/keväiseltä sää ei kyllä vaikuta, kun pihalle katsoo. Lunta satoi eilen enemmän kuin varmaan koko talvena on ollut ja nyt on paksut hanget. Onneksi ovat sulamaan päin.

Aamu on alkanut formuloilla ja kahvilla ja jatkuu tästä hyvin pian siivouksella. Ajattelin pitää tänään liikuntapäivän, sillä nyt on ylimääräistä energiaa kulutettavaksi. :D
Lisäksi viikonlopun aikana on tullut syötyä aika raskasta ruokaa, joten pakko helpottaa oloa liikkumalla.

Sunnuntai. :sydän:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 29 Maalis 2009 11:51
Kirjoittaja Sippura
Eilinen Earth hour meni kynttilänvalossa fiilistellessä :D Omista ikkunoista
katsottuna yhdessä lähitalossa näkyi joku pieni valo olevan päällä, muuten
tienoo oli yllättävän pimeä. Ja jossain vaiheessa tuli ihan joulufiilis, kun
kynttilät paloi ja ulkona satoi hiljalleen lunta. Oli vähän WTF-olo maaliskuun
lopussa :friikki:

Miehen synttäriyllätys meni vähän pieleen, kun hän herätteli mua jossain
vaiheessa että hän on ollut jo vähän aikaa hereillä, oliks sulla jotain suun-
nitelmia tälle aamulle :virne: Keitin silmät solmussa kahvit, tarjoilin leivonnai-
set sänkyyn ja nukahdin uudelleen kun Mies oli saanut aamuherkut syötyä :hullu:

Äsken tein elämäni ensimmäisen jauhelihakeiton ja kohtapuoliin lähdetään
kotipuoleen missä odottaa saunatreffit siskon kanssa :D Ihana päästä sau-
nomaan pitkästä aikaa :hymyhali: Ja tietty nähdä siskoa, hänellä raskaus alkaa olla
jo niin pitkällä että vatsa on jo selkeästi pömpöllään. Suloista.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 29 Maalis 2009 12:38
Kirjoittaja Nugat
Kellojen siirtäminen on raastavaa. :friikki: Sitä kuvittelee heränneensä aikaisin, mutta kun huomaa, että oma kello on vanhassa ajassa, niin se on masentavaa. Tällainen on ihan turhaa.

Tänään ei pitäisi tapahtua mitään jännittävää. Koneelta pitäisi saada selattua kaikki valokuvat lävitse ja pistää osa kehitykseen. Sitten kaikki kuvat pitäisi polttaa cd:lle, mutta huomasin, ettei cd:tä taida olla tarpeeksi. Nämä vain ovat näitä hommia, jotka siirtyvät ja siirtyvät, kunnes kone meinaa pimahtaa kuvien painosta.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 29 Maalis 2009 14:42
Kirjoittaja marenkienkeli
Muistin siirtää kellon. Nyt ei käynyt niin kuin syksyllä jolloin siirsin vahingossa kelloani kaksi kertaa. :keijo: Nyt tosin olisi paljon kivempi tehdä niin. Olisi kiva huomata illalla, että kello onkin kymmenen sijaan yhdeksän tms. :tilt:

Poika kävi luonani. Aika pikavisiitiksihän tuo jäi. Hän tuli luokseni eilen melko myöhään (itse asiassa tämän päivän puolella) ja joutui lähtemään puolisen tuntia sitten. Mutta ai että oli ihanaa nähdä häntä. :sydän: Illalla hänen kainalossaan maatessa meinas itku tulla. Olin vain niin onnellinen. :hullu: Nyt taas menee ainakin kolme viikkoa ennen kuin taas nähdään, mutta eiköhän se aika mene melko nopeasti, kun harjoittelukin alkaa keskiviikkona. Nyt kun sanon noin, parin päivän päästä olen kuitenkin täällä taas valittamassa, kuinka ikävä mulla on.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 29 Maalis 2009 15:25
Kirjoittaja Emilia
:superhymy:

Järjestettiin eilen ex tempore Guitar Hero World Tour -iltama. Välissä käytiin vähän baarissa ja tultiin taas jatkamaan. Oli ihan tosi hauska ilta! :D Kivointa pitkään aikaan. Aamulla herättiin kolme ihmistä mun sängyssä ja kaks kämppiksen. Tilattiin pitsaa ja katottiin formulakooste. Ei ole paha krapula. :D Vähän rasittaa toi kellon siirtäminen, mutta se iskee vasta huomenna aamulla kunnolla tajuntaan, kun tänään ei tajua mennä ajoissa nukkumaan. :p Eikä systerikään tuu vielä tänään. Saan pari lisäpäivää läppärin kanssa. :) Mainio sunnuntai.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 29 Maalis 2009 18:53
Kirjoittaja Suvi
Minullakin oli kiva ilta eilen. :D Meillä oli tosiaan Moulin Rouge-henkiset bileet ja oli kiva nähdä, että ihmiset olivat oikeasti pukeutuneet teeman mukaan. Harmi vain että oli niin surkea ilma (satoi "lunta" suoraan naamaan käytännössä koko ajan sen ainoan hetken, kun ulkona jouduin olemaan), että kampaus ja tunnelmakin osittain hieman lässähtivät. Luulin, että löydän tekoripsetkin kohta jostain poskilta, mutta ne pysyivät aamuun asti. Minulla oli harmi vaan niin "tylsä" yläosa, että pirskeistä otetuissa kuvissa näytän ihan tavalliselta. :p Tunnelmaa pilasi myös hiukan se, että olin vähän huolissani yhdestä ihmisestä ja siksi vähän hermona. Mutta nyt on kaikki hyvin. :)

Luulin, että kunnon darra iskisi, mutta olo helpottui kun lähdin raittiiseen ilmaan. Näin serkun ja hänen vauvansa, jotka olivat tulleet susirajalta käymään. Harmi, etteivät he asu lähempänä.

Kellojen siirto meni osaltani siten, että olin baarissa, ja pilkku tulikin ihan liian aikaisin. Kaikkia kodissani olevia kelloja en ole vielä jaksanut siirtää, mutta se nyt ei ole hankala homma.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 29 Maalis 2009 21:11
Kirjoittaja shaana
Jou mään! :superhymy: Tsikaako! :superhymy:

Olen hengissä, toistaiseksi. Olen vaihteeksi Levillä, tänäänkin oli hyvät sessiot mäessä, olin jopa parkissakin! Kuvailin kaverista pätkää ja oli hauskaa. On tullut piletettyäkin vähän, eilen olin Paula Koivuniemen keikallakin. :superhymy: Vielä ensi viikko täällä, I H A N A A. Näkisitte ton auringon, se on kyllä komia, vaikkei nyt enää paistakka. Tsirp tsirp, miijau! :superhymy:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 29 Maalis 2009 21:16
Kirjoittaja Nugat
Mää jo mietinki, että mihin se shaana on hävinnyt. :D Viestistä huomaa selvästi, että varsin elossa ollaan. :virne:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 29 Maalis 2009 21:36
Kirjoittaja elegia
Kirjamessuilla oli kivaa!:D Tuli nähtyä Sofi Oksanen ja Imbi Paju, Timo Parvela, Veltto Virtanen (:pepsodent: Ei tainnut itsekään tietää mistä maailmasta on kotoisin...), Rosa Meriläinen, Milla Paloniemi ja Tabermanin eroottisia runojakin kuulin. :D Kauheasti tuli kierreltyä myös kirjaosastoja ja käytettyjen kirjojen osastoa. Tuli aikamoinen runsauden pula, kun olisin kaikkea halunnut ottaa mukaani kotiin. Lopulta toin vain Pikku Prinssin ja jotain ilmaisjuttuja. Hö.
Viinipuolella kävin myös kuikuilemassa, mutta totesin että olisin aivan liian nolo amatööri siellä, niin en kehdannut lähteä maistelemaan. :D

Illalla meillä oli Leevi and the Leavings-bileet. Koko ilta Elämänmenoa ja muuta hienoa musiikkia, teemaruokana uunilenkit ja nakit, loppuillasta vähän sorruttiin ysärihumpan puolelle. Mutta oli kivvaa! :D
Tänään musta tuntuu siltä, että olen kadottanut yhden kokonaisen päivän jonnekin. Ei tuo kello voi olla jo kohta kymmenen! Huomenna tentti. :(

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 29 Maalis 2009 22:16
Kirjoittaja marenkienkeli
Suvi kirjoitti:Minullakin oli kiva ilta eilen. :D Meillä oli tosiaan Moulin Rouge-henkiset bileet ja oli kiva nähdä, että ihmiset olivat oikeasti pukeutuneet teeman mukaan.

Mulle oli yllätys, kun viime teemabileisiin ei ollut juuri kukaan pukeutunut miksikään. :( Itse olin aivan innoissani ja pukeuduinkin kunnolla teeman mukaan.

elegia kirjoitti:Illalla meillä oli Leevi and the Leavings-bileet.

:tipahdus: Mäkin haluan Leevi and the Leavings -bileet! Harmi, ettei kaverit pidä niiden musiikista lähellekään yhtä paljon kuin minä. :( Ehkä saan ujutettua Leevi and the Leavingsin mukaan joskus vaikka lautapeli-sauna-Leevi and the Leaving -illaksi. :juoni:

elegia kirjoitti:Tänään musta tuntuu siltä, että olen kadottanut yhden kokonaisen päivän jonnekin. Ei tuo kello voi olla jo kohta kymmenen! Huomenna tentti. :(

:femmat: Mullakin on huomenna tentti. Pelottavan paljon on vielä luettavaa siihen. Saa nähdä, olenko huomenna tentissä valvomisen takia tämän näköinen: :bubbles:

Muoks. kirotusvihre

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 29 Maalis 2009 22:26
Kirjoittaja damn
Eilen oli siskon polttarit :superhymy:. Oli hauskaa, mutta uuvuttavaa. En tiedä missä olen rymynnyt kun joka paikkaan sattuu kamalasti, ihan kuin olisin enemmänkin urheillut. Pientä krapulaa ja univelkaisuutta on havaittavissa ja täytyykin kohta mennä nukkumaan, niin jaksaa aamulla mennä kouluun.

Elämään mahtuu myös inhottavia väärinkäsityksiä. Kuulin eilen jutun, joka laski mielialaa kamalasti. Stressasin ja hermoilin siitä asiasta vuorokauden, kunnes äsken kotona tajusin, että olen kuullut erään nimen väärin, eikä asia koske minua mitenkään. Hyvä etten itkua vääntänyt yhden ihmisen takia, kun olin niin vainoharhainen ja epätoivoinen. Kannattaisi vissiin joskus kuunnella jutut kunnolla loppuun asti ja mahdollisesti kysyä, jos jää jotain epäselvää. No, loppu hyvin, kaikki hyvin ja nyt voin vaan nauraa omalle vainoharhaisuudelleni :jaaha:.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Ma 30 Maalis 2009 19:06
Kirjoittaja Emeritus
Olkoonkin viime joulukuulta, eli wanha, mutta nyt sattui silmään Iltalehden sivuja selatessa (joo, en ollut ollenkaan surffailemassa päämäärättömästi... Pois se minusta. :vihellys:) sen luokan jännä, että jo oli aikakin että olivat tuosta ilmiöstä nostaneet tieteellistä keskustelua. Monasti olen itse tuumaillut tuota.
On se jännä ilmiö tuo aivastelu... :raps: Se on kai hermoradat sekaisin sitten minulla.

Ketään muita täällä jotka aivastelevat ajatusten voimalla?