Sivu 25/204

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: To 30 Huhti 2009 13:06
Kirjoittaja Maija
Hyvää vappua kaikille! :D

---

:pomppuhymy:

Sain väkerrettyä viimeisetkin lukion kurssit valmiiksi ja näin ollen, jos mitään sekaannuksia ei tapahdu, tästäkin laiskiaisesta tulee sitten ylioppinut. :D
Pyytelin kovasti anteeksi eräältä (vanhemmalta) naisopettajalta, että olen taas tällainen Maija Myöhäinen, ja harmittelin sitä, että kaadan vielä viime tipassa hänen harteilleen tarkistettavaa. Kovin hän oli ymmärtäväinen, sillä en kuulemma ollut ainoa. Ja sanoi myös, että olin kuitenkin ainoa, joka on pyytänyt anteeksi toimintaansa. Kertoi siitä tulleen hyvän mielen. :tilt: Silti kyllä pikkuisen käy sääliksi edelleen. Opettajaparat.

Nyt sitten alkavat vappuvalmistelut. Sää on aivan ihana ja illalla pitäisi mennä kaverin synttäreitä juhlimaan. Teemabileet, jee. :D
Loppuillasta sitä kuitenkin Seurabaariin tulee päädyttyä, mutta samapa tuo, kunhan seura on hyvä. Ja sehän on. :D

Kevät on hienoa aikaa. :superhymy:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: To 30 Huhti 2009 13:54
Kirjoittaja Pascal Lemoix
Jotenkin ei tämä oma vappuilu ole oikein löytymässä. Huomisen ohjelma on toki selvä, mutta tämä aatto vain jotenkin jää tähän väliin. Eli opiskelen normaalisti ja kiiruhdan kotiin katsomaan jääkiekkoa.

On tuo sääkin tuommoinen viileätuulinen, vaikka periaatteessa lämmin. En ole oikein sellaista biletysvappua koskaan osannut viettää. Aattoa ainakaan. Ennen oli mummon synttärit aina 1.5. ja silloin oli sellaista perhejuhlaa aina tiedossa ja tämä on jäänyt vapun kuvaksi aika pitkälti.

Pullon Koskista ostin, jos vaikka PMMP:n huomisen keikan jälkeen sattuisi janottamaan. :p

Ja sitten katsoin alivaltiosihteerin vappu-jakson: "Viihdettä raittiille" - vinkkejä vapun viettämiseen selvin päin. :virne:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: To 30 Huhti 2009 13:56
Kirjoittaja puolikarkea
Aurora, toivottavasti ne työasiat siitä alkaa setviytymään.
Lyyralle pikaista toipumista!
Ja Maija, onnittelut! :halirinki:
Kaikki muutkin saa osallistua kimppahalailuun tahtoessaan.

Miulla on vähän sama homma, kuin Maijalla, joskin kyse on amk-opinnoista. Oon jo täällä jossain huudellutkin, että opinnot olis aika lailla paketissa. No, tänään sain viimeisetkin työt palautettua, että periaatteessa homma olis siinä. Nyt vaan odottelen kiivaasti opintopisteiden ropinaa plakkariin. Tuntuu siltä, että on vappujuomansa ansainnut. :D

Hauskaa vappua kaikille keijokaisille!

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: To 30 Huhti 2009 14:32
Kirjoittaja Aurora B.
Oj, kimppahali! I'm in :halirinki:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: To 30 Huhti 2009 17:00
Kirjoittaja Suvi
Hamppakili : :halirinki: (Kaikille.)

Ei ole yhtään vappufiilistä. Päätä särkee ja väsyttää, mutta ilmeisesti jossain vaiheessa olen lähdössä jonnekin. Kukaan ei vaan tunnu tietävän mihin ja milloin. :p Taidan laittaa KOM-teatterin levyn soimaan ja siivoilen samalla. Ehkä se tästä. On ainakin siideriä ja serpentiiniä jossain laatikon kätköissä.

Kun on kuitenkin noin hyvä ilma, olisi kiva mennä ulos ja nähdä vähän ihmisiä.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: To 30 Huhti 2009 18:01
Kirjoittaja Fantsu
Itse tehtyjä munkkeja... Nam... :D

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: To 30 Huhti 2009 21:18
Kirjoittaja Nugat
Mä en oikeastaan ymmärrä vappua. :friikki: Ryypätä voi arkenakin jos siltä tuntuu. Tulee vain aivan turhaa sotkua ja roskaa moisesta hömppäjäisestä.

Mulle ei oikeestaan kuulu mitään. No, viisi päivää aikaa saada lopputyö valmiiksi. :friikki:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Pe 01 Touko 2009 14:55
Kirjoittaja Maija
Myöhäinen osallistuja halirinkiin! :halirinki:
Ja onnittelut samalla myös puolikarkealle! :hymyhali:

---

Eiliset pippalot menivät oikein mainiosti. Koska synttärit olivat Pojan kaveritytön, oli porukka minulle pikkuisen vierasta, vaikkakin tosi mukavaa. Osa tutuimmista oli itse asiassa peruskoulun aikaisia pahimpia kiusaajia, jotka menivät vähän vaikeiksi, kun vain reippaasti tervehdin toisin kuin vuosia sitten, jolloin olisin vain ujosti vilkaissut. Kummallisinta tilanteessa oli se, että heidän touhunsa oli aivan täsmälleen samanlaista kuin silloin muinoin. He eivät olleet muuttuneet tippaakaan, mikä on aika hassua. Samoja yläasteikäisiä he olivat edelleen, tosin nyt vain parikymppisten ruumiissa.

Onneksi pirskeissä oli mukana myös Pojan ystävän (joka myös on minulle hieman tutumpi) aivan ihana tyttöystävä, jonka kanssa höpöttelimme oikeastaan koko illan. Hänkin tunsi olonsa vähän ulkopuoliseksi, joten lyöttäydyimme yhteen ja juttu lensikin alkukankeuden jälkeen hyvin vapautuneesti. Oli oikein mukavaa. :D
Seurabaariin päädyimme loppuillasta Pojan kanssa, mutta koska minä olin melkein selvinpäin ja Poika taas aika juovuksissa, emme jaksaneet siellä enää oleskella, vaan tulimme puolen tunnin jälkeen kotiin nukkumaan.

Nukuin kylämme perinteisen vapputorin ohi, mutta eipä tuo jaksanut hirveästi haitata, sillä samanlainen se on joka vuosi. Nyt on hyvä fiilis, sillä ei ole krapulaa, kohta saa murua rinnan alle ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Ja mummuni tulee tänään vierailulle. :hymyhali:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Pe 01 Touko 2009 18:09
Kirjoittaja Dnd
Täällä on vietetty työn päivää purkamalla (jälleen) eräs vanha kaappi. Tällä kertaa kaappi lähti kävelemään kamarista.
Laminaatit oli täräytetty tuvan lattiaan reissussa olon aikana, joten siihen ei tarvinnut osallistua. Ei ainakaan ennen kuin samainen operaatio suoritetaan kamareissa.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Pe 01 Touko 2009 20:28
Kirjoittaja Shay
Kimppahali! :o: *hyökkää kasan päällimmäiseksi* :halirinki:

Ei ilmoitettavaa, mutta huomenna aion tehä jotain... :tilt:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 02 Touko 2009 09:44
Kirjoittaja Lumikki75
Nugat kirjoitti:Mä en oikeastaan ymmärrä vappua. :friikki: Ryypätä voi arkenakin jos siltä tuntuu.

:femmat:
En ymmärrä myöskään juhannuksen tai uuden vuoden ryyppäjäisiä. Joka baarissa on ihan tupaten täyttä (paitsi juhannuksena, jolloin kaikki metsät ovat tupaten täynnä) ja siellä sitten örvelletään kuin sillit suolassa. Henk. koht. tykkään (tai siis tykkäsin, kun nykyään en juo ollenkaan) enempi baarireissuista keskellä viikkoa ihan normaalina päivänä, kun joka paikassa oli tilaa olla ja hengittää. Mutta mä olenkin ihmisjoukkorajoitteinen.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 02 Touko 2009 11:55
Kirjoittaja Fantsu
No vaikkei sitä ehkä ensi silmäyksellä huomaakaan, noiden juhlien päätarkoitus ei ole ns. ryyppäjäiset. Monet saattavat oikeasti ajatella niin, mutta itse olen löytänyt juhlista myös jotain muuta sisältöä. Tuhansien ihmisten kanssa yhdessä juhliminen voittaa myös aina tavanomaiset baari-illat. Näin toisena näkökulmana... :)

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 02 Touko 2009 12:12
Kirjoittaja Lyyra
No mikä vapun päätarkoitus sitten on?

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 02 Touko 2009 12:20
Kirjoittaja marenkienkeli
Tulin vain ilmoittamaan, että olen hengissä. Vappuaattona menin suoraan töistä juhlimaan. Siitä jatkettiin Mantalle. Lakituksen onnistuimme missaamaan. Senaatintorilla seisoskeltiin kauan ja päädyin kaverin luo yöksi erinäkisten bileiden jälkeen. Aamulla kaupan kautta Ullikselle, jossa viihdyin iltaan asti. Uusien tuttavuuksien kanssa Suomen peliä katsomaan ja 1,5 tuntia sitten tulin kotiin.

Tänään on taas vuorossa biletystä. Turnauskestävyys tosin meinaa olla vähän koetuksella. No, uuteen nousuun vaan. Kyllä tämä tästä.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 02 Touko 2009 12:52
Kirjoittaja Fantsu
Lyyra kirjoitti:No mikä vapun päätarkoitus sitten on?

Vappu. Hämmästyttävästi Suomessa ei liputeta vain kansallisen kännin vuoksi. Sääli, että niin monet tuntuvat ajattelevan niin.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 02 Touko 2009 12:56
Kirjoittaja Annis
Oli aika laimee vappu, tai ainakin erilainen kuin muina vuosina. Tai no, tein itse munkkei ja niistä tuli hyviä, vaikka en ollut ennen tehnyt :D .
Eilen käytiin piipahtaa vapputorilla, mut eipä siellä oikein mitään ollut. Eilen kans juhlittiin vähän kavereiden kihloihin menoa ja grillattiin.
Tänäänkin ois kiva tehdä jotain, mut ei sit tiiä mitä. Huomenna pitäis täyttää vuosia, mut synttärit on aina olleet jotenkin masentavia.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 02 Touko 2009 13:14
Kirjoittaja Lyyra
Fantsu kirjoitti:
Lyyra kirjoitti:No mikä vapun päätarkoitus sitten on?

Vappu. Hämmästyttävästi Suomessa ei liputeta vain kansallisen kännin vuoksi. Sääli, että niin monet tuntuvat ajattelevan niin.

Paperillahan se on joo työväen ja ammattiliittojen juhla. Ei se vaan siltä näytä niin mitenkään.
Syy siihen, miksi monet pitävät vappua kansallisen känniääliöyden riemujuhlana, on se, että vappu on kansallisen känniääliöyden riemujuhla.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 02 Touko 2009 14:25
Kirjoittaja Fantsu
Yllättäen vapun ymmärtämisestä päädyttiin siihen, että koko juhla on vain känniääliöitä varten. Tuttavapiiri ei ainakaan tuota kyllä allekirjoita. Minulla on lukuisia mukavia muistoja Turun vappuaatoista, kun seisoin tuhansien ylioppilaiden joukossa Taidemuseonmäellä kuuntelemassa puhetta ja odottamassa lupaa lakin laittamiseen päähän. Yhteisöllisyys oli uskomatonta. Kun lupa vihdoin saatiin, pistettiin lakit ja käännyttiin katsomaan valkolakkien peittämää katua alas. Tuntui, että olimme kaikki yhdessä saavuttaneet ja saaneet aikaan jotain suurta, enkä tarkoita vain tutkintopaperia. Olimme yhdessä ylpeitä itsestämme ja Suomesta. Ja sitä on Vappu.

Olen pahoillani, jos tämä tunne on jäänyt muilta kokematta. Suosittelen, että ette anna känniääliöiden enää jatkossa pilata omaa vappuanne. Oikea vappu on edelleen olemassa.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 02 Touko 2009 15:12
Kirjoittaja Suvi
Asiaa pikkukiville:

Minun vappuni meni suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Kun aattona vihdoin pistin nokkani ulos, mentiin serkkujen ja yhden kaverin kanssa pussikaljalle. Kun aurinko laski tuli ihan järkyttävän kylmä. Kävelin sitten keskustaan ja näin ystäväni ja hänen miehekkeensä. Isompikin porukka oli ollut, mutta muut olivat lähteneet jo sivistyneesti kotiin. Menimme vielä baariin, mutta keski-ikäisesti lähdimme sieltä reilusti ennen pilkkua kotiin, sillä musiikki oli tylsää ja liian kovalla. :virne: Väsymyksellä oli kyllä suuri vaikutus.

Vappupäivänä eli eilen olin todella väsynyt. Krapulaa ei ollut yhtään, mutta väsytti niin paljon, etten päässyt sängystä ylös, eikä tehnyt mieli nukkua, kun kerran olin hereillä. :p Lopulta joskus viiden aikaan kävin keskustassa katsomassa, tapahtuisiko siellä mitään. Lähdin melkein samantien takaisin kotiin. :friikki: Odotin vähän kutsua vappupiknikille, mutta sitä ei koskaan tullut. :( Toisaalta saatoin ehkä sanoa, etten edes ole tulossa. :p

Tänään on ollut ihan normaali lauantai (vaikka herätessäni luulin, että on sunnuntai). Menen (taas) leffaan. :D

Myöh: Ai niin, ystäväni menee ensi vuoden kesänä naimisiin ja hän pyysi minua kaasokseen. Hyvä, etten alkanut itkeä ilosta, kun hän kysyi. Olen niin onnellinen hänen ja hänen miehekkeensä puolesta ja tästä kunniasta. En tosin tiedä yhtään mitä kaasot tekevät (tai no ehkä vähän), enkä ole kovinkaan hyvä järjestelmään asioita, mutta enpä ole tässä yksin. :D

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 02 Touko 2009 20:10
Kirjoittaja friikkis
Vappu menni känniääliöidessä, hauskaa oli! Lakituksen jätin väliin, ei innosta se tungeksinta. Muuten oli ihan mukavaa, aattona nautiskeltiin pussisiideriä, jonka jälkeen piipahdettiin juottolassa. Vapunpäivänä oli vuorossa lisää pussisiideriä ja baareilua. Tänäänkin oli alunperin tarkoitus jatkaa, mutta ei innosta enää. Tajusin, että viikon sisällä on ollut huikeat kaksi selvää päivää, jotenka pistin stopin nyt päälle. Ei enää juhlimista. Ainakaan viikkoon.

KOM-teatteria ja Agit-proppia ajattelin soitella tänään, kun eilen pääsi unohtumaan.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: La 02 Touko 2009 21:47
Kirjoittaja Nugat
Vappuna heitin talviturkin rannalle. :tilt: Hukutin flunssan! :muahaha:

Vesi oli raikasta. :D Näin kun tottuu kylmään veteen ei heinäkuun lämpimät vedet enää säväytä. Siinähän vain kastuu. :nirppa:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 03 Touko 2009 00:07
Kirjoittaja Dnd
Annikselle onnittelut.

Nyt on haudat siivottu, kamarin lattiaa varten laminaatit haettu ja todella täysi kirjahylly tyhjennetty, jotta sitä voi siirrellä. Huomenna olisi kai tarkoitus laminaattia iskeä lattiaan.
Mistähän saisi nykyään kunnollisa suuria kirjahyllyjä (koko seinän kokoisia), jotka kestäisivät muutakin kuin koriste-esineitä ja valokuvia. Nuo mitä yleensä on myynnissä on aivan surkean kokoisia.

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 03 Touko 2009 00:20
Kirjoittaja dena
Työn-orjat! Sorron yöstä nouskaa!
maan äärin kuuluu kutsumus.
Nyt ryskyin murtuu pakkovalta,
tää on viime ponnistus.
Pohja vanhan järjestyksen horjuu.
Orjajoukko taistohon!
Alas lyökää koko vanha mailma,
ja valta teidän silloin on!
:,: Tää on viimeinen taisto!
Rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään! :,:

Ei muuta johtajaa, ei luojaa,
kuin kansa kaikkivaltias.
Se yhteis-onnen säätää, suojaa,
se on turva tarmokas.
Eestä leivän, hengen, kunniamme,
yössä sorron, turmion,
kukin painakaamme palkeitamme,
kun käymme työhön, taistohon!
:,: Tää on viimeinen taisto!
Rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään! :,:

Lait pettää, hallitukset sortaa,
verot köyhälistön verta juo
ja köyhän ihmisoikeuskin
on vain tyhjä lause tuo!
Pois jo kansat holhouksen alta!
Veljeyden sääntö on:
kellä velvotusta, sillä valtaa
ja oikeutta olkohonl
:,: Tää on viimeinen taisto!
Rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään! :,:

On kurjan kurjat kunniassa,
raharuhtinaat nuo röyhkeät;
ei koskaan tee ne itse työtä,
vaan ne työtä ryöstävät.
Varat kansan hankkimat on menneet
kaikki konnain kukkaroon.
Pois kansa velkansa jo vaatii,
nyt ryöstösaalis tuotakoon!
:,: Tää on viimeinen taisto!
Rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään! :,:

Työmiehet, kyntäjät ja kaikki
työkansan joukko nälkäinen:
maa meidän on ja olla täytyy,
vaan ei laiskain lurjusten.
Nälkä meill' on aina vieraanamme;
vaan kuin korpit haaskoiltaan
me kerran kaikki karkotamme,
niin päivä pääsee paistamaan.
:,: Tää on viimeinen taisto!
Rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään! :,:

Loppusävelen sanat

Jo nouskaa,
jo nouskaa!
Rintamaamme rientäkää!

Myöhästyneet vaput :)

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 03 Touko 2009 17:45
Kirjoittaja urakka
Dnd kirjoitti:Mistähän saisi nykyään kunnollisa suuria kirjahyllyjä (koko seinän kokoisia), jotka kestäisivät muutakin kuin koriste-esineitä ja valokuvia. Nuo mitä yleensä on myynnissä on aivan surkean kokoisia.


Lundia on yks vaihtoehto. Onhan se monen mielestä varastohyllyn näköinen, mutta myyhän ne nykyään kaikenlaisia juttuja millä hyllyn ulkonäköä voi vähän viimeistellä, eikä sen tarvii olla enää myöskään sitä iänikuista oranssia mäntyä. Ainakin kestää käyttöä, mulla on käytössä samat tikkaat ja iso kasa hyllyjä mitä mutsi on joskus nuoruudessa 70-luvun alussa ostanu, vaikka kokoelmaa onkin jouduttu vähän laajentamaan aikojen saatossa. Onhan ne aika hintavia, mutta laadussa hakkaa ikean kamat sata-nolla.
________________
Mainostauon jälkeen voin ilmoittaa, että epäilen kevään tulevan. Kohtasin tänään kymmenen minuutin sisällä kaksi sääilmiötä: järjettömän sadekuuron ja auringonpaisteen. :tilt: Jos tuo ennakoi kesän kelejä, niin harkitsen vakavasti maasta häipymistä. :epäilevä:

Re: Ilmotusta

ViestiLähetetty: Su 03 Touko 2009 18:47
Kirjoittaja marenkienkeli
friikkis kirjoitti:Vappu menni känniääliöidessä, hauskaa oli!

:femmat: Mulla oli paras vappu ikinä. :D

Tämä päivä on mennyt nukkuessa. Vielä eilen meidän vappu jatkui bilettäessä opiskelukavereiden kanssa. Ruokaa, juomaa, laulua, Suomen peli, tanssia. Mulla oli äärimmäisen hauskaa! :superhymy: Huomenna on töiden takia herätys klo kuuden jälkeen. Vaikeaa tullee olemaan.