forde.munfoorumi.com

Mitä se on?
Paranormaaleja ilmiöitä? Ufoja? Hallitusten salaliittoja tai muita Salaisten Kansioiden materiaalia?
Kummituksia, henkiä vai ihan vaan kädestä ennustamista ja silmien räpsyttelyä.

Forden Hörhö-osasto laajenee ilmarista yleiseen jakoon.

OIkeastaan idea tästä lähti eilen, kun Nugat pyysi pientä palvelusta, johon sisältyi olennaisesti tarot-kortit. Eihän toki kerta ollut ensimmäinen.

Itselleni tämä hörhöjen ja monen mielestä huuhaan maailma on "aina" ollut läsnä. Usein näihin liitetään noituus, luonnonvoimat ja kaikki vähääkään pelottavat ja oudot asiat. Usein näitä on tieteellisesti vaikea havainnoida ja paljon pohjautuukin ihmisten kokemuksille, tuntemuksille ja valitettavasti myös mielikuviteen.

Mummi on mulle lapsesta asti höpissyt luonnon parantavista elementeistä ja käskenyt olemaan avoin maailmalle. Ettei aina pidä ensimmäisenä uskoa sitä mitä lehdessä lukee ja myös haastanut kyseenalaistamaan tieteelliset asiat
Ehkä siinä on ollut oivaa pohjaa pitää itseltään kanavat auki tietyllä tavalla.
Lapsena mä haaveilin omasta haamusta jonka kanssa olisi voinut jutella. Kummitustarinat ja sellaiset vähän epäilyttävät oudot asiat ovat myös kiehtoneet. Jossain kohtaa toki ne pelotti enemmän kuin kiehtoi, mutta nykyisellään se pelko on hiipumassa pois.

En mäkään kuitenkaan ihan kaikkea niele.
Osa tässäkin on tavallaan satumaailmaa ja vanhojen kansojen uskomuksia, jotka piristävät hauskalla tavalla elämää. Kuten vaikka saunatontut ja metsätontut.

Tehdessäni sitten illasta Nugatille sitä tarot-juttua löysin samalla sen jonkun olennaisen osan mikä niiden tekemisessä on mua itseäni aina häirinnyt. Tarot-korttipakkoja on tuhansia ja samalla myös tapoja tehdä tulkintoja on tuhansia. Osa tykkää käyttää niitä "perinteisiä" ja niistä onkin aloittelijoiden helppo lähteä liikkeelle. Itse olen yrittänyt niiden avulla tehdä, mutta aina niistä on jäänyt jotain puuttumaan. Olen tehnyt siis sen mukaan mikä tuntuu hyvältä ja tavallaan miten intuitio on ohjannut.
Eilen kuitenkin se vain naksahti. Tulevaisuushan sen kertoo miten ne Nugatille istuvat

Jäin illalla pohtimaan koko Hörhöyttä ja niiden tuomia asiota elämässäni. Miten muutama vuosi sitten intialaisen päähieronnan mukanaan tuomat oudot asiat pistivät tutkimaan niitä ilmiöitä, jotka herättelivät minun sisäistä Hörhöä. Lopulta kokemukset, jotka vahvistivat hörhöyden olevan jotain semmoista minussa minkä kieltäminen ei kannata, olivat varmasti skeptikon mielestä vain mielikuvitusta ja sattumaa.

MIkä siis on loppujenlopuksi Hörhöä?
Jäin myös miettimään eilen sitä, miten tunnun usein törmänneeni sellaiseen missä nykyisellään kaikki henkistyminen ja itsensä etsiminen koetaan hörhöksi. Ennen se oli vain se itsensä etsimismatka Intiaan, mutta nykyisin jopa kirkossa käyminen on hörhöksi leimaavaa. Tämä tuntuu kauhean kylmältä.

Ylipäätään henkisyys ja "yliluonnolliset" asiat koetaan asioiksi, joista ei kannattaisi julkisesti puhua. Sen sijaan materia, raha ja muut kovat ja jäyhät asiat vallitsevat. Myös julkisuudessa on puhuttu kovista ja pehmeistä arvoista politiikassa.
Miksi näin on?
Ovatko kaikki toivoa ja tieteellisten tutkimusten ulottumattomissa olevat asiat joutumassa asennekielteisten tai vähättelyn kohteeksi?
Olenko vain törmännyt vääriin ihmisiin ja liian höperöitynyt mökissäni?

Kibaya kirjoitti:Olenko vain törmännyt vääriin ihmisiin ja liian höperöitynyt mökissäni?

Olet, etkä ole päässyt karkuun!

Mitä sitä edes osaa kertoa omasta hörhöydestä. Se ei ole edes kovin hörhöä loppujen lopuksi, jos vertaa mitä kaikkia ihme hiihtäjiä maailmassa pyörii.

Kaikki on varmaan alkanut meidän tien jännästä mutkasta. Siinä mutkassa on sellainen kohta, mistä en ikinä muksuna päässyt juoksematta ohi ja vanhempana kiristelin hampaita ja mutisin itsekseni, että en juokse. Se on sellainen 10m pätkän. Tein haastatteluja ja esim. naapurin muksu huitoi siinä aina sählymailalla. Mun mielestä siinä on ollut mies, keski-ikäinen, harmaat vaatteet ja joku lätsä. En ole nähnyt, se on jokin kuva mikä mun mieleen tulee. Ei varmaankaan kovin vaarallinen jos ihan elävänä siinä olisi, pikemminkin hämmentävä ukko.
Pari vuotta sitten siinä oli tapahtunut jotain, kun sitä "oloa" ei mutkassa enää ollut. Ei vaikka kuinka siinä tepasteli ja haki kohtaa. Uskaltauduin kysymään naapurilta, että onko sen mielestä tuolta kadonnut jotain. Se vaan meinas, että täällä on ollut muutenkin hiljaisempaa, ja olin vain notta . No hän on hörhöillyt itse täyttä vauhtia. Siitä se ajatus sitten jotenkin lähti.

Muksuna tiesin milloin meidän lemmikit kuolee, eikä se ollut kivaa, joten suljin sen. Sitten mietin näin jälkikäteen kun pelkäsin, että meidän ikkunoista joku kurkkii koko ajan, niin kurkkiiko oikeastikkin. Tämä olisi hauska selvittää, mutta kun ei itse näe ja jos joutuu luottamaan sellaisiin, jotka "näkee oikeesti", niin näkeekö ne vai esittääkö vaan, kun mä en ite nää niin en usko. Eräs meedio kuvaili kyllä niin tarkkaa erästä iso-vanhempaani joka oli mukamas läsnä, että hämmennyin tavattomasti. Nimenomaan siinä kun hän vain antoi vaudikkaasti tulla suustaan mitä tämä iso-vanhempi sanoi. Ihmisillä on kuitenkin tietyt tyylit puhua ja kertoa asioita, niin en voi mistään kuvitella miten se meedio olisi niitä juttuja voinut itse keksiä. Ja en ollut edes sanonut koko aikana mitään! Ollut vain: Kuvaili hän miltä tämä henkilö näyttikin, mutta jos ajatellaan vanhempia ihmisiä niin kaikilla naisilla on ollut pitkä vaaleanruskea tukka ja miehillä jonkinlainen parta. Ja mihin ikään ihminen sitten edes muuttuu kun henki lähtee? Tämän meedion mukaan siihen, missä henkilö on tuntenut elävänsä onnellisinta aikaa.

Toisaalta turvallisen oloista, että tuttuja on koko ajan ihan tässä kuulomatkan päässä, kuten iso-vanhempini sanoi. Mutta aika pelottavaa tosiaalta. Mutta auttamassa kuulemma vain ovat, kunhan vain pyytää. Ja painotti, että mun pitäis oikeesti varoa niitä tikarappusia ja jakkaroita. Askel kerrallaan hyvä lapsi! Edellisenä päivänä olin vähän...khöm.. askel osui harhaan.

Meneeks tää jo tosihörhöks? Ei se mitään jatketaan!

Ufot. Metsän henget. No ehkä laajemmassa mittakaavassa kuin keiju ja jotain. Hallitusten salaliittot. Pakko jotain sellaista on olla. Ei valtaa ja rikkauksia haluavat ihmiset tyhmiä ole.

Ennustamiseen. Tyhmä sana. En usko siihen enää. Ehkä voi katsoa nykytilanteen mukaan, että jos teen näin niin tapahtuu todennäköisesti noin, mutta jos et tee niin sitten ei. Sitä voi kuitenkin aina itse päättää mitä tekee, sanoi ennustajaeukko mitä tahansa. Enemminkin pidän esim. tarot-kortteja psykologisina työvälineinä. Ne pakottavat miettimään asioita eri kulmista ja joskus vähän ikävistäkin. Mutta lopulta niissä on se positiivinen sanoma, että loppujen lopuksi kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Joskus elämä kolhii mutta siitä voi vain oppia. Sellaista mielen sparrausta. En saa korteista juuri mitään irti jos itselleni teen, on mukavampi keskustella ja jutella korteista katsojan kanssa, koska hän todennäköisesti näkee tilanteen puhtaammin, ilman että omat päässä myllertävät ajatukset sotkeutuisivat niihin. Olen muutenkin keijo niiden korttien kanssa, en ole saanut pöytä-älynväläystä kuten Kiba.

Näitä on kiva pohtia, vaikka mitään en erityisen vakavasti ota. Kaikkea on vain kiva kokeilla, koska kuitenkin aina itselleen tulee paljon ajatuksia kohdata maailmaa. Ja jännäähän se on kuulla omista entisistä elämistä ja tämmöisistä, aina tarinoista oppii jotain vaikkei uskoisikaan! Enemminkin se on se mielen sparraus se juttu. Jos aina ajattelee ensin, että perseelleenhän tääkin menee niin se on suorastaan tilaus tuonne jonnekkin, ja perseellehän se sitten menee. Se pitäisi osata kääntää toistepäin. Tosi helppoa. Ja jos jokin asia ei mene kuten suunnitteli, niin pitäisi jotenkin kääntää se niin, että no hyvä juttu kuitenkin, tästähän on taas mahdollisuuksia vaikka mihin ja jopa parempaankin.

Oh nyt täytyy huilata.

Ja niin, löydä sitten kaiken tarjonnan keskeltä sellainen selvännäkijä/meedio mikä lie, joka ei kuvittele itsestään liian suuria. Aika onnekasta. Mutta uskon että hyviäkin on.

Ja toivottavasti tää ei jää vain mun ja Kiban kahdenkeskiseksi hörhöyskeskusteluksi.

No jos mä yritän kans pusertaa yliväsyneistä aivoistani jotain tänne


Jos mun pitäisi luonnehtia itseäni pikaisesti jotenkin, väittäisin itseäni jalat maassa olevaksi, melko analyyttiseksi epäilijäksi, jonka mieli lepää, kun asiat on helposti ja luotettavasti todistettavissa. Se ei kuitenkaan sulje pois kiinnostusta asioihin, joita ei voida tällä hetkellä mitenkään selittää. Mun aivot tarvitsevat aina silloin tällöin pientä ravistelua pysyäkseen virkeänä, ja mikäs niitä paremmin ravistelisi kuin selittämättömät asiat

Mulla on aina ollut kausia, jolloin olen kiinnittänyt syystä tai toisesta huomiota joihinkin selittämättömiin ilmiöihin. Mun ensimmäinen muistikuva tällaisesta on ala-asteella vallinnut kiinnostus horoskooppeihin. Veli oli tuolloin erittäin kiinnostunut astronomiasta, ja mä sain siinä sivussa osani. Jostain syystä aloin miettiä, että voiko noilla taivaankappaleilla oikeasti olla jotain merkitystä siihen, millainen ihminen minä olen. Eihän näin suurien kysymysten äärellä voi olla tutkimatta asiaa Mä luin tuolloin astrologiaa ja astronomiaa käsitteleviä kirjoja ahmimalla. Se oli hauskaa, jännää ja mielenkiintoista. Lopputulema oli kuitenkin se, etten saa itseäni uskomaan siihen, että planeettojen asennot määrittävät minut. Varsinaista valaistumista en kyllä kokenut tuossakaan, vaan kiinnostus vain pikkuhiljaa hiipui sitä mukaan kun törmäsin epäjohdonmukaisuuksiin ja ristiriitaisuuksiin. Silti lueskelen horoskooppeja huvikseni aina silloin tällöin

Muita selkeitä kausia olen viettänyt mm. paranormaalien ilmiöiden (poltergeist, kummitukset, spiritualismi, aurat, etc) parissa, ufo-havaintoja ja viljapeltokuvioita tutkiessa, Nostradamuksen ennustuksia lukien, wiccalaisuutta ja satanismia opiskellen. Yksi kestosuosikeista on kuitenkin selvännäkeminen. Ja salaliittoteoriat, tietenkin

Ei musta kuitenkaan kunnon hörhöä taida saada. Mun mielenkiinto kohdistuu pääosin selittämättömän selvittämiseen, uuden oppimiseen, omaan henkisyyteen/hengellisyyteen tutustumiseen ja toisten ihmisten ajatusmaailman avaamiseen. Silti jossain syvällä on selkeästi halu tai tarve uskoa johonkin, mitä ei voi eikä tarvitse todistella. Ja olen vakuuttunut, että maailmassa on asioita, joita ei voida mitata, laskea tai määritellä niin, että tiedemaailma hyväksyisi ne. Ja se on eri jännää se

Mä uskon kummituksiin. Tai "sieluihin jotka vaeltavat maan päällä kun eivät ymmärrä että ovat jo kuolleet". Kaikkia ei näe, mutta tuntee, esim. kylmänä tuulena/olona. Hyvänä esimerkkinä mieheni ukin hautajaiset jokunen vuosi sitten. Istuimme kirkon penkkirivissä niin että minun viereeni jäi vielä yksi tyhjä paikka. Kesken kaiken minulle tuli aivan järkyttävän kylmä olo vaikka oli kesä ja helteet ja hiki valui kaikilla. Ja "tunsin" (jos nyt niin voi sanoa) kuinka mieheni ukki istui vieressäni tyhjällä penkillä. Tätä tuntemusta kesti n. minuutin kunnes jälleen tunsin kuinka hän poistui siitä. En puhunut kenellekään tästä, en edes miehellenikään, koska kaikki eivät vain ymmärrä. Kunnes mieheni mummi sanoi jälkeenpäin että hänkin tunsi kuinka "Matti" oli paikalla. Miehen mummin kanssa olemme käyneet myös pitkiä keskusteluja mm. enkeleistä. Molemmat uskomme myös niihin.

Muutenkin uskon kuoleman jälkeiseen elämään. Mutta näistä asioista on vaikea puhua ääneen koska kaikki ei todellakaan ymmärrä. Mutta siksihän sanotaan että ne näkee/tuntee näitä asioita jotka uskovat. Että kummitukset yms. eivät ilmesty ihmisille jotka eivät usko tai ymmärrä heitä. Mene ja tiedä sitten.

Tää oli ja on ehkä se hörhöin asia mihin minä uskon.

Joskus olen miettinyt että olisi kiva käydä ennustajalla. Ihan vain huvikseen että mitä minulle ennustettaisiin ja myöhemmin sitten miettiä kuinka hyvin se toteutui. Teininä ystäväni äiti ennusti sormuksen avulla että tulen saamaan kaksi lasta, ensimmäinen on tyttö ja toinen poika. No, eipä niin ole käynyt.
Olisi myös mukava tavata esim. Lisa Williams, jolla on tv-ohjelmiakin siitä kuinka hän näkee näitä kummituksia ja henkiä ja Lisan kautta he voivat kommunikoida elossa oleville läheisilleen. Että kuinka huuhaata tämä on vai onko ollenkaan. Lorna Byrne olisi toinen mielenkiintoinen tavattava, hän kun näkee enkeleitä.

Jos taas mietitään vähän kevyempiä aiheita, uskon myös hieman horoskooppeihin. Ja tonttuihin. Niin sauna- kuin joulutonttuihinkin. Koska joulupukkihan on olemassa.

Onpa vaikea muuten kirjoittaa tästä aiheesta ilman ettei vallan hörhööntyisi.

Olin katsomassa Lornaa Finlandia-talolla.
Olihan se ihan mielenkiintoista, monellakin tapaa.
Osa ihmisistä oli kuin uskonnollisessa hurmoksessa. Tuli mieleen lähdekritiikitön ajattelu kun seurasi sitä meuhuamista ja hypetystä näiden ihmisten kesken.
Jollain tapaa mieleen tuli kova jonkun bändin fanittaminen tai uskonnollinen hörhöys. Kovaa tavaraa kuitenkin se uskollisuus, joka tähän liittyi. Kysyinkin, että onko niillä ihmisillä koskaan ollut mielessä, että joissain asioissa Byrnen sanomiset eivät ole absoluuttinen totuus eli :varmatieto: ( ).
Hörhöasioissa olen oppinut niin vahvasti sen, että ihmiset kokevat asiat yksilöllisesti ja tuntevat asioita eri tavoin. Kuin myöskin, että Byrnen puheissa voi olla vain osa totuutta tai muuten vain ettei ihan täysin uskoisi kaikkea.
Sain melkein ne ihmiset silmilleni ja he kyseenalaistivat minun läsnäolon ja haukkuivat melkein kerettiläiseksi ja lopettivat keskustelun "skeptikon" kanssa
Vähän tuli se wtf-momentti siinä.

Byrne kuitenkin puhui ihan mielenkiintoisesti siitä, että jokaisella on suojelusenkeli. Onko, sitä en tiedä. Voi olla tai olla olemattakin.
Hän puhui myös muista enkeleistä. Ns. "isojen voimien" enkeleistä, työttömistä enkeleistä ja auttaja-enkeleistä.
Kokonaisuudessaan koko homma kesti muutaman tunnin ja se aika vain hävisi johonkin.
Läsnäolo Byrnellä on myös mielenkiintoinen
Mutta se ei ole hörhöä ollenkaan.

MItä siitä luennosta jäi käteen oli ehkä avoimempi katsantokanta ympärilleen. Oli niitä enkeleitä tai ei, niin kyllähän se miten asioihin suhtautuu vaikuttaa paljon siihen, miten maailman näkee. Jos pitää epäillä kaikkea, niin saako siitä mitään irti? Eikö voisi vain nauttia eteentulevista kokemuksista ja vähän pelottavistakin asioista? Negatiivisuus ei vie eteenpäin ja siihen voi vaikuttaa. Ehkä myös pitäisi vaikuttaa. Koska hitaasti se pessimistisyys ja negatiivisten asioiden vatvominen jähmettää ihmisen. Ainakin näin jälkikäteen ajateltuna se on herättänyt näitä. Siinä aivan heti samojen päivien aikana jäin pyöriämään kaikkeen siihen Rakkaus-juttuun mitä siellä oli. Koska se oli ajankohtaista. Onhan se tavallaan edelleen, mutta nuo positiivisuus - negatiivisuus aspektit on nyt taas tässä hetkessä enemmän läsnä.

Hörhöilyä löytyy Elävästä arkistosta.

Hörhökatsontakannalta viimeiset 4-5 vuotta ovat olleet monelle todella raskaita aikoja, energiat, planeettojen asennot ja mitkä siihen nyt ovat vaikuttaneet. Mulla oli näin, aivan selkeästi kun elämäni kaarta katsoo. Olen tutustunut myös ihmisiin, joilla on ollut vieläkin kurjemmin. Kaikki vain alkoi silloin PAM! ja alamäki alkoi. Nyt ollaan onneksi jo menossa seesteisempään suuntaan.
Entä sinulla?

Sellainen arkihörhöily tuli taas mieleen, kun meillä ei koskaan anneta suolaa kädestä käteen. Se täytyy ensin laskea pöydälle, josta suolaa tarvitseva ottaa sen sitten itse käden ulottuvilta. Tietää muuten huonoa jos näin ei tee.

Nugat kirjoitti:Sellainen arkihörhöily tuli taas mieleen, kun meillä ei koskaan anneta suolaa kädestä käteen. Se täytyy ensin laskea pöydälle, josta suolaa tarvitseva ottaa sen sitten itse käden ulottuvilta. Tietää muuten huonoa jos näin ei tee.

Vanha tapahistoria joka on lähtöisin siitä että suola-astia oli matala kulho josta lusikalla otettiin suolaa. Lusikan varsi aiheutti
vähemmän ongelmia kun ruokailijat ottivat astian itse pöydän kautta. Samoin oletetaan että kun suola oli niin arvokasta niin
pöydän kautta otettuna nähtiin ketkä sitä haaskasivat. Toisaalta sanotaan että suolan kokkareet pienenivät kun suola kopautettiin
pöydän kautta.

Vastaavia jäänteitä: puvun takin hihansuun napit (Napoleon esti nenän pyyhkimisen hihansuuhun), niin ritarillinen
naiset ensin tapa (ritarit laittoivat naiset menemään ovista ensin välttääkseen väijyvät salamurhaajat), oikean puoleinen
liikenne (Napoleonin lanseeraama, N ei vallannut Englantia ja Englannissa ajellaan vieläkin vasemmalla).
Ja jos Nugatilta meni "pasmat sekaisin" kun pilaan hörhöilyketjun historialla, pasma oli langan mitta kutomateollisuudessa.
Kutomokoneet seisoivat kun pasmat menivät sekaisin

Vanhat tapahistoriat on just jänniä. Saa kertoa lisää. Monet hörhöydetkin kun ovat saaneet alkuunsa tällaisista.

Tuli mieleen vielä sellainenkin, että silläkin on merkitystä, miten päin veitsen asettaa lautasen viereen kattaessa. Muutakin kuin oikeaoppisuusmielessä. Mutta en koskaan muista että miten ja mitä. Äitee muistuttaa aina tästäkin jos laitan veitsen väärin. (Ja äitee ei edes ole kovin hörhö... )

En ole juurikaan hörhör-ihminen. Kai sekin tosi jonkin mittapuulla on hörhöyttä, että uskon Jumalaan. En suoralta kädeltä tyrmää moniakaan juttuja, mutta osa jutuista on mun mittakaavalla täyttä humpuukia ja rahastusta.

Mä en voi ikinä onnitella etukäteen. Se tuottaa epäonnea. Mitä jos onnittelee vaikka syntymäpäivän johdosta etukäteen ja kyseinen henkilö ei näekään seuraavaa syntymäpäiväänsä?

Mummat ovat molemmilta puolilta enemmän tai vähemmän hörhör-ihmisiä. Edesmennyt äidin äitini oli sellainen, että hänellä oli hyvin vankat mielipiteet siitä, mihin sänky pitää sijoittaa, että saa kunnolla nukuttua. Joissain paikoissa oli liikaa energiavirtoja tai jotain.


Toinen mummani oli paapan kuoleman hetkellä juossut ulos (kyläilijöiden ihmetykseksi) ja huutanut, että auttakaa joku, paappa (tohon tilalle paapan lempinimi) kuolee. Samaan aikaan paappa oli joutunut auto-onnettomuuteen. Isänikin olisi saattanut olla kyydissä, mutta onneksi vanhempi sukulaisflikka oli pyytänyt leikkimään ja isä ei ollut lähtenyt mukaan autoilemaan. Kohtaloa tai ei, jännä ajatella, että mua ei olisi ainakaan tässä muodossa, jos isäkin olisi kuollut samassa auto-onnettomuudessa lapsena.

On mumma enneuniakin nähnyt. Talo oli palanut (ei vakuutuksia), kun joku pyromaani oli sen polttanut. Oli kovat velat yksinhuoltajaäidillä miehensä kuoltua. Mumma näki unessa tulevat lottonumerot. Vain viimeinen numero oli sumuinen eikä sitä nähnyt kunnolla. Mumma kävi lottoamassa - ja se sumuinen numero oli ainoa, mikä meni sitten väärin siinä lottoarvonnassa.

Meediot-sarja saattanee kiinnostaa hörhöilijöitä. Ja miksei muitakin. Poistuu ens vuoden helmikuussa Areenalta.

Muoks. Mukana tuossa meediot sarjassa on myös .

Mietin mihin ketjuun kirjoittaisin seuraavaa.

Olin ilmoittautunut Vantaan Opiston kurssille otsikolla "tietoista hengittämistä". Olin myös unohtanut sen. Sain siitä pari päivää sitten sähköpostimuistutteen ja mietin, että onko mun nyt pakko mennä sinne ja voihan plääh ja hohhoijaa. Viikko oli aika heavy kokonaisuus ja mietin että kuormitunko liikaa.
Eilisen drag-jutun jälkeen totesin että mikäpä siinä on mennä sinne. Sehän hengittämistä, eli rentouttamista, kehon happitasojen ja hapenottokyvyn lisäämistä, joten mikäpä sinne on mennä?!

No mikäpä niin. Kannatti mennä. Heti alkuunsa kävi ilmi, että vetäjä on mun akupunktiotyypin tuttuja, meitä henkisen tason ihmisiä ja myös henkisen tason kouluttaja Jee! Hippadulla-hengittelyjä!

Tarkoitus oli ensin käydä läpi hengitysharjoituksia, sitten tehdä chi kung-harjoitteita ja sitten lounastauon jälkeen tehdä hengitysharjoitteita, jolla lisätä tietoisen hengittämisen tasoja ja keinoja, jonka jälkeen kahvitauko ja sitten vielä uuden ajan energioiden läpikäymistä ja harjoitus missä mielikuvaharjoitteilla haetaan yhteyttä kosmisten energioiden pariin.

Alku oli jo tosi voimakas. Meitä kehotettiin ottamaan omaa tilaa ja vetäydyin aika kauas muista. Tunsin taas kädet liekeissä muiden energioita ja se vei aika paljon voimia. Sitten siinä aika alkuvaiheessa ryhmään tuli myöhästynyt, joka tuli ihan liian lähelle. Yritin moneen otteeseen sanoa että menisi vähän kauemmas, kun mä en päässyt, mutta ei. Se hiipi aina lähemmäs ja pariin otteeseen jouduin jättämään harjoitteen kesken, kun sen toisen energia sattui muhun. Onneksi chi kung-harjoitteet oli tuttuja, joten tiesin että pääsen niihin kiinni myöhemminkin, vaikken just siinä hetkessä pystynyt. Olisin siirtynyt heti muualle, mutta mulla oli niin paljon kamaa, että se olisi häirinnyt muita liikaa.

Siinä ennen lounasta käytiin läpi sitä, miten hengitys oikeasti on ratkaiseva tekijä ihan kaikessa. Jos pidätät hengitystä, jännität koko kehoa. Jännittämällä koko kehoa, luot tukoksia ja tiukkuuksia kehoon, jotka sitten myös vaikeuttavat hengitystä. Ihmiset yleisesti hengittävät liian pinnallisesti, paitsi tietysti liikkuessaan enemmän, mutta mm. juoksemisen aiheuttama hengästyminenkin on pinnallista hengitystä, kun juoksemisessa hengitys on myös pinnallisen tason hengitystä. Joogassa, uinnissa ja venyttävissä liikuntamuodoissa hengitetään helpommin syvempään, koska siinä ihminen tekee kehollaan enemmän. Juoksussa, kuntosaleissa ja semmoisessa "treenaamisessa" ihmisen ajatukset ovat päässä ja tärkeintä on suoritus, kun vaikka just se jooga vie ajatukset kehoon ja ihminen keskittyy kehotuntemukseen. Kehotuntemus on tärkeämpää kuin suorittaminen ylipäätään, minkä takia hengittäminen syvemmälle on avainasemassa. Kun ihminen on "päässä" eli suorittamisessa hän arvottaa asiat oikeaan ja väärään, mustaan ja valkoiseen, ihmisen elämän keskiössä on järkeily, analysointi, arvottaminen. Sitten kun ihminen löytää keinon kehoyhteyteen se vähenee ja poistuu hiljalleen ja tilalle tulee myötätunto, avoimuus, hyväksyntä, tasapainoisuus. Tärkeintä on ehkä sen arvostelun ja arvottamisen poistuminen, kun se muuttuu merkityksettömäksi. Erityisesti tuomitsevuuden väheneminen ja armollisuuden lisääntyminen vie ihmistä lähemmäs kehoyhteyden vahvistumista. Lisäksi kehoyhteydessä hyväksytään kaikki tunteet, eikä niitä arvoteta itseltä tai muilta hyvä-paha -akselistolle, kun sellaisia arvoasteikkoja ei ole.
Itse odotan että tämä lisääntyisi ihmisissä yleisestikin, koska olen huomannut miten multa häviää voimat sellaisesta tarkoituksettomasta arvostelusta ja siitä "mitähän muutkin ajattelee"-tyylisistä jutuista. Olen ehkä päässyt itse sen kanssa jo sellaiselle tasolle, missä en jaksa tuhlata energiaa sen pohtimiseen mitä muut ajattelee. Ne on vaan niiden ajatuksia, eivätkä faktoja. Mitä sitten mitä muut ajattelee, tärkeämpää on mitä itse ajattelee. Jos itse tuhlaa energiaansa keskittymällä siihen mitä muut tekee, eli ajattelee miltä joku toinen näyttää tai mitä joku toinen tekee, niin sehän on vain itselle haitallista.
Pinnallisella hengityksellä tarkoitan sitä hengitystä mikä ei aktivoi aluetta navan alapuolella, sekä nopeatahtista hengitystä. Mikäli syvähengittää puuskuttamalla, hyperventiloi.

Lounaan jälkeen siirryin salin toiselle puolelle, paikkaan missä oli enemmän tilaa. Ensin tehtiin pari harjoitusta missä hengitykseen lisättiin ääni, sitten siirryttiin selinmakuulle tehostamaan näitä harjoituksia ja tunnistamaan selän liikettä syvähengityksessä.
Lisäksi tehtiin energiatasoja nostavia harjoitteita, sekä yhdistämällä syvähengitykseen erilaisia liikkeitä. Hierottiin kasvoja, päätä, hakattiin jalkoja ja selkää lattiaan. Se lähti oikeastaan jo siitä kun hieroin alaleukaa. Sieltä aukesi piste, mikä vyöryi suruna pintaan. Annoin itkun tulla ja se tulikin aika helposti. Lattiatasolla tehtiin harjoitusta missä nostettiin lantiota n. milli ja päästettiin rennoksi ja omaan tahtiin sai kokeilla nostaa ylemmäskin. Tarkoitus oli, että se irti päästäminen laskee lantion rentona alustaan. Musta tuntui kun joku olisi lyönyt sinne nyrkillä ja sitten lähti. Se ei ollut kipua, se oli tunteita. Keskityin vain hengittämiseen ja kyyneleet valuivat korviin. Yritin uudestaan, mutta ei onnistunut. Ohjaaja tuli kysymään miten sujuu, näki tilanteen ja kysyi saako auttaa. En tiennyt miten siinä voi mitenkään auttaa, mutta sitten tunsin miten keho halusi hengittää vielä syvempään ja päästää ääntä. En tiedä miten kauan siinä meni, se tuntui ikuisuudelta, mutta itkin niin kovaan ääneen etten ole varmaan lapsuuden jälkeen itkenyt. Keikoilla on tullut huutoitkettyä, ehkä sitä voisi verrata tuohon. Huusin suu auki suoraa huutoa uloshengityksen tahdissa, kehon täristessä ja ohjaajan painaessa kahdella sormella rintalastan molemmin puolin. Kun itku ja tärinä loppui, tajusin että mun selkään ei sattunut enää niin paljon kuin hetkeä aiemmin. Lisäksi mun aamulla alkanut päänsärky oli poissa. Myönnän sen olleen erittäin terapeuttista. Harjoitteluja jatkettiin vielä tekemällä eritaajuuksisia ääniä, kehon eri värähtelykohdissa tuntuvia ääniä ja hengitystä ja kasvojen aktivointia. Sitten toistettiin chi kung -liikkeet, avattiin chakroja, sekä rentouduttiin. Ympärillä kuorsasivatkin jotkut.

Kahvitauon jälkeen tuli sitten sen tosi hippadullaosuus, jonka jutut oli mulle aika tuttuja, joten mietin niiden aikana aika lailla muitakin juttuja. Mietin että miten se päivä olisi ollut "liian hippadullaa" aika monelle, mistä taas lähti ajatuskehrä siihen että miksi hippadullaa ja energiatasoista puhumista pidetään hippien tai hörhöjen juttuna? Oonko mä vaan törmännyt niihin niin paljon että ne on siksi mulle ihan normikauraa, vai oonko vaan liian syvällä siinä universumitason energian kanavoinnissa tai siitä puhumisessa? Mutta kun mietin miten oma tietoisuus on lisääntynyt, niin ei ne yksisarvisterapiat vieläkään ole sellainen asia minkä kouluttautumista nyt lähtisin tässä hakemaan ja sitä tekemään. Että ei, musta ei tule yksisarvishoitajaa.

Omassa elämässä pitäisi hakea enemmän niitä asioita, joissa mun energiatasot tasapainottuu ja toi kurssi oli yksi sellainen.
Helsingissä olisi syksyllä semmoinen kolmen vaiheen kurssi, missä otetaan kehotason hengitys paremmin haltuun. Se tuntui aika mielenkiintoiselta.

Kibaya kirjoitti:Siinä ennen lounasta käytiin läpi sitä, miten hengitys oikeasti on ratkaiseva tekijä ihan kaikessa. Jos pidätät hengitystä, jännität koko kehoa. Jännittämällä koko kehoa, luot tukoksia ja tiukkuuksia kehoon, jotka sitten myös vaikeuttavat hengitystä. Ihmiset yleisesti hengittävät liian pinnallisesti, paitsi tietysti liikkuessaan enemmän, mutta mm. juoksemisen aiheuttama hengästyminenkin on pinnallista hengitystä, kun juoksemisessa hengitys on myös pinnallisen tason hengitystä. Joogassa, uinnissa ja venyttävissä liikuntamuodoissa hengitetään helpommin syvempään, koska siinä ihminen tekee kehollaan enemmän. Juoksussa, kuntosaleissa ja semmoisessa "treenaamisessa" ihmisen ajatukset ovat päässä ja tärkeintä on suoritus, kun vaikka just se jooga vie ajatukset kehoon ja ihminen keskittyy kehotuntemukseen. Kehotuntemus on tärkeämpää kuin suorittaminen ylipäätään, minkä takia hengittäminen syvemmälle on avainasemassa. Kun ihminen on "päässä" eli suorittamisessa hän arvottaa asiat oikeaan ja väärään, mustaan ja valkoiseen, ihmisen elämän keskiössä on järkeily, analysointi, arvottaminen. Sitten kun ihminen löytää keinon kehoyhteyteen se vähenee ja poistuu hiljalleen ja tilalle tulee myötätunto, avoimuus, hyväksyntä, tasapainoisuus. Tärkeintä on ehkä sen arvostelun ja arvottamisen poistuminen, kun se muuttuu merkityksettömäksi. Erityisesti tuomitsevuuden väheneminen ja armollisuuden lisääntyminen vie ihmistä lähemmäs kehoyhteyden vahvistumista. Lisäksi kehoyhteydessä hyväksytään kaikki tunteet, eikä niitä arvoteta itseltä tai muilta hyvä-paha -akselistolle, kun sellaisia arvoasteikkoja ei ole.

Kuulostaa kiinnostavalta! Kysymykseen siitä miksi hippadullajuttuja pidetään hörhöilynä vastaisin, että onhan niitä eri tasoisia juttuja. Nuo hengitysjutut kuulostavat ihan järkeenkäyviltä ja uskottavilta, ja joogan suhteen olen huomannut juurikin kehotuntemuksiin keskittymisen vaikutuksia, vaikka on siinä varmasti mulla tekemistä, enkä myöskään ole tasolla, jossa en lainkaan välittäisi siitä mitä muut ajattelevat tms. (tarkoituksetonta arvostelua sen sijaan inhoan). Mutta en itsekään lähtisi mihinkään yksisarvisjuttuihin.

Jotkut chakrat ja niihin liittyvät energiat esimerkiksi, joista olen joogan yhteydessä oppinut, kuulostavat tiettyyn pisteeseen asti ihan hyviltä jutuilta, mutta sitten niihinkin liittyy joskus ajattelusuuntia, jotka tökkivät mun ajattelua vastaan. En ole niin tarkkaan opiskellut näitä asioita, että pystyisin nyt muistamaan mitä ne jutut olivat. Mutta itse ainakin olen ja haluan olla ihminen, joka vaatii asioille perusteluita ja todisteita, ja hippadullaan nyt liittyy paljon sellaista, mitä ei ole mitenkään tieteellisesti todistettu. Toisaalta uskon kyllä, että kaikkea, varsinkin ihmisen mieleen liittyvää, ei vaan (vielä) tiedetä. Ja monesti nämä jutut ovat sellaisia, että niitä voi ajatella myös jotenkin vertauskuvallisesti, esimerkiksi ne energiat ja tukokset. Ja toisaalta tuossa Kibsin yllä kirjoittamassa on paljon sellaista, mikä voidaan käsittääkseni kytkeä esimerkiksi johonkin psykologian tutkimuksiin, esim. mindfulnessiin, mitä on kuitenkin jossain määrin tieteellisestikin tutkittu.

Mutta luulen, että jos itse olisin ollut tuossa koulutuksessa, olisin tiettyyn pisteeseen asti pitänyt niitä hyvinä ja kiinnostavina juttuina, mutta ehkä jossain kohden olisi saattanut tulla joku epäilys tai vastareaktio.

L-S kirjoitti:

Kibaya kirjoitti:Siinä ennen lounasta käytiin läpi sitä, miten hengitys oikeasti on ratkaiseva tekijä ihan kaikessa. Jos pidätät hengitystä, jännität koko kehoa. Jännittämällä koko kehoa, luot tukoksia ja tiukkuuksia kehoon, jotka sitten myös vaikeuttavat hengitystä. Ihmiset yleisesti hengittävät liian pinnallisesti, paitsi tietysti liikkuessaan enemmän, mutta mm. juoksemisen aiheuttama hengästyminenkin on pinnallista hengitystä, kun juoksemisessa hengitys on myös pinnallisen tason hengitystä. Joogassa, uinnissa ja venyttävissä liikuntamuodoissa hengitetään helpommin syvempään, koska siinä ihminen tekee kehollaan enemmän. Juoksussa, kuntosaleissa ja semmoisessa "treenaamisessa" ihmisen ajatukset ovat päässä ja tärkeintä on suoritus, kun vaikka just se jooga vie ajatukset kehoon ja ihminen keskittyy kehotuntemukseen. Kehotuntemus on tärkeämpää kuin suorittaminen ylipäätään, minkä takia hengittäminen syvemmälle on avainasemassa. Kun ihminen on "päässä" eli suorittamisessa hän arvottaa asiat oikeaan ja väärään, mustaan ja valkoiseen, ihmisen elämän keskiössä on järkeily, analysointi, arvottaminen. Sitten kun ihminen löytää keinon kehoyhteyteen se vähenee ja poistuu hiljalleen ja tilalle tulee myötätunto, avoimuus, hyväksyntä, tasapainoisuus. Tärkeintä on ehkä sen arvostelun ja arvottamisen poistuminen, kun se muuttuu merkityksettömäksi. Erityisesti tuomitsevuuden väheneminen ja armollisuuden lisääntyminen vie ihmistä lähemmäs kehoyhteyden vahvistumista. Lisäksi kehoyhteydessä hyväksytään kaikki tunteet, eikä niitä arvoteta itseltä tai muilta hyvä-paha -akselistolle, kun sellaisia arvoasteikkoja ei ole.

Kuulostaa kiinnostavalta! Kysymykseen siitä miksi hippadullajuttuja pidetään hörhöilynä vastaisin, että onhan niitä eri tasoisia juttuja. Nuo hengitysjutut kuulostavat ihan järkeenkäyviltä ja uskottavilta, ja joogan suhteen olen huomannut juurikin kehotuntemuksiin keskittymisen vaikutuksia, vaikka on siinä varmasti mulla tekemistä, enkä myöskään ole tasolla, jossa en lainkaan välittäisi siitä mitä muut ajattelevat tms. (tarkoituksetonta arvostelua sen sijaan inhoan). Mutta en itsekään lähtisi mihinkään yksisarvisjuttuihin.

Jotkut chakrat ja niihin liittyvät energiat esimerkiksi, joista olen joogan yhteydessä oppinut, kuulostavat tiettyyn pisteeseen asti ihan hyviltä jutuilta, mutta sitten niihinkin liittyy joskus ajattelusuuntia, jotka tökkivät mun ajattelua vastaan. En ole niin tarkkaan opiskellut näitä asioita, että pystyisin nyt muistamaan mitä ne jutut olivat. Mutta itse ainakin olen ja haluan olla ihminen, joka vaatii asioille perusteluita ja todisteita, ja hippadullaan nyt liittyy paljon sellaista, mitä ei ole mitenkään tieteellisesti todistettu. Toisaalta uskon kyllä, että kaikkea, varsinkin ihmisen mieleen liittyvää, ei vaan (vielä) tiedetä. Ja monesti nämä jutut ovat sellaisia, että niitä voi ajatella myös jotenkin vertauskuvallisesti, esimerkiksi ne energiat ja tukokset. Ja toisaalta tuossa Kibsin yllä kirjoittamassa on paljon sellaista, mikä voidaan käsittääkseni kytkeä esimerkiksi johonkin psykologian tutkimuksiin, esim. mindfulnessiin, mitä on kuitenkin jossain määrin tieteellisestikin tutkittu.

Mutta luulen, että jos itse olisin ollut tuossa koulutuksessa, olisin tiettyyn pisteeseen asti pitänyt niitä hyvinä ja kiinnostavina juttuina, mutta ehkä jossain kohden olisi saattanut tulla joku epäilys tai vastareaktio.

Tietyllä tavalla hippadullajuttujen siinä osiossa mikä herättä skeptisyyttä on just se, että niiden tieteellisen todistamisen vaikeus on olemassa, mutta sitten samalla se puoli että kun siirrytään henkisellä tasolla pois siltä "pään tasolta" se tieteellisyyden todistelun tarve poistuu, koska ihminen tietää henkisen puolen asioista tarpeeksi intuitiivisella tavalla. Ei tarvitse todentaa tieteellisten keinojen kautta, koska tieteelliset keinot eivät ole riittäviä, jolloin juurikin henkisiin asioihin (sieluymmärrystasoon) ei edes yritetä todistella niitä enää. Tietenkiin asioita, joita voidaan tutkia tieteellisesti ja joita kannattaa tutkia tieteellisesti, tutkitaankin. Eikä henkisyys poista tieteen tarvetta. Tulee kuitenkin myös aina olemaan se osa ihmisiä, jotka eivät löydä henkistä kasvua ja sitä kautta myös skeptikkoja. Itse ajattelen että skeptikkoja tarvitaan myös siinä että itse on herkempi huomaamaan mikä on itselle tarpeellista, mutta tästä on tietääkseni olemassa erilaisia mielipiteitä.

Sekin on sinänsä mielenkiintoista miten energiatasolta kääntyy asioita käsiteltäviin muotoihin. Energia virtaa ihmisen läpi parhaiten avoimia kanavia pitkin ja jos joku kanava on tukossa, virtaus estyy ja tulee helposti fyysisiä oireita. Sitten on kiinalaisen lääketieteen maailma, missä ajatellaan myös että tiettyjen meridiaanikanavien on oltava auki ja tukokset aiheuttavat fyysisiä oireita. Hermoratahieronnassa käsitellään samoja paikkoja, hermoradat kulkevat niitä kanavia pitkin missä on energiakanavat ja meridiaanit. Sitten siinä on vielä länsimaisen lääketieteen puolelta samoissa kohdissa faskiakiinnittymiä ja trigger-pisteet. Trigger-pisteet itseasiassa ovat akupunktiopisteitä, mutta ne on vain käännetty sopivaksi koululääketieteen keinoksi käsitellä asioita. Kaikki on samaa, mutta käytännössä niillä on eri nimet, mutta keinot käsitellä niitä on aika samat (paitsi ettei triggereihin laiteta neuloja). Tietyllä tapaa ihminen voi liikkua hyvinkin henkisessä maailmassa tietämättään ja tehdä itselleen henkistä tasoa edistäviä asioita tiedostamattaan. Se mikä mua siinä häiritsee on sitten se, että väitetään ettei asia X ole mahdollista, vaikka puhutaan näistä samoista asioista. Toki ymmärrän että kun on siirrytty pois siitä taikauskoisesta maailmasta ja tultu faktapohjaiseen maailmaan, on vaikea suhtautua siihen että joku asia ei ole todistettavissa tieteellisin keinoin ja on ehkä sitten vähän sitä taikauskoisen maailman tapaista. Sivistynyt ihminen kuitenkaan ei halua taipua enää siihen sivistymättömyyteen missä muita ihmisiä ohjasivat ne joilla oli sivistyneisyyttä ja tietoa. Papit, opettajat ja lääkärit oli ne, joiden sanomisia uskottiin kuitenkin ja vanhan ajan maailmassa he myös käyttivät sitä valtaansa ohjaillakseen ihmisiä. SIvistyksen myötä ihmiset tajusivat tämän, eikä paluuta siihen haluta. Väitän kuitenkin että meillä myös on jonkinlainen tarve sille henkiselle kehitykselle, sille henkisyydelle. Ei niinkään uskonnolle itsessään, mutta uskonnot ovat olleet sen vanhan maailman tapa tuoda henkisyyttä ihmisille lähelle.

Tuolla olisi ehdottomasti ollut sellaisia missä aika moni mun läheinen olisi pyöritellyt silmiään.