Minä täällä taas.
Näin kaksi unta.
Ensimmäisessä olin tutkijatiimissä tutkimassa jonkun mystisen tapauksen johtolankoja ja todisteita. Menimme maaseudulla taloon, jonka ulkokuori antoi merkin ettei siellä ollut oltu paikalla pariin kuukauteen. Ei vielä mitenkään ränsistynyt, mutta vähän kuihtuneita kukkia ja sen semmoista. Ovet olivat auki ja sisällä oli suhteellisen siistiä. Sieltä ei oltu poituttu kiireellä, muttei myöskään otettu mitään tärkeitä tavaroita mukaan. Emme käyneet laatikoita läpi,vaan kiersimme talon huoneita. Autotallin sisäänkulun vieressä oli lukittu ovi mustalla lasilla. Muut tutkijat sivuuttivat asian ja minua jäi häiritsemään. Tuntui kuin joku tuijottaisi ja haluaisi minun menevän siihen huoneeseen. Muu porukka sopi hakevansa purkutiimin avaamaan ovea ja että talo pitäisi tutkia evidencecarin kanssa
Sanoin jääväni paikalle odottamaan.
Menin ovelle ja yritin tuijottaa sisään. Sitten joku löi lasiin oven toiselta puolen ja siihen tuli hiusmurtuma. Se oli viimeinen niitti ja tiirikoin itseni sisään. Vedin oven varovasti kiinni, hiivin täydelliseen pimeyteen varovasti. Pienen tilan toiselta reunalta heijasti valoa, mutta mitään ei kuulunut. Menin peremmälle ja tulin varaston kaltaiseen tilaan, jossa oli kaikkea rojua ja sänky. Sängyn vieressä oli ovi ja ikkuna takapihalle. Sängyssä oli nukuttu ja siinä oli lepositeet kiinni. Niissä ei ollut nyt ketään. Katsoessani sänkyä hiljainen ääni nurkasta varoitti minua ja sanoi että minun pitää mennä pois.
Nurkasta tuli esiin rähjäinen ihminen, jolla oli ranteissa ja nilkoissa mustelmat. Kysyin kuka häntä pitää siellä vankina ja samantien oviaukossa seisoi aivan hirveän näköinen nainen. Hiukset rasvaiset ja likaiset, repaleiset harmaat vaatteet, keltaharmaa iho jne. Luulin sitä ensin zombieksi (näin yöllä pienen hetken walking deadia, siis tasan kanavasurffauksen hetken), mutta hahmo alkoi puhumaan täysin selkeällä, vähän raakkuvalla äänellä. Tunnistin kuitenkin ettei nainen ollut elävä! Se oli haamu! Miten haami piti ketään missään vankina? vanki-ihminen kertoi hänen voivan materialisoitua kaikkeen muuhun paitsi ihmisiin. Haamu ei siis voinut koskea minuun, mutta kaikkeen ympärilläni. Ahaa...
Haamu uhkaili minua ämpärillä, piiskalla ja lopulta kuivaustelineellä. Meille tuli pieni kähinä ja kävi ilmi että siinä pimeässä tilassa olisi tutkijoiden etsimät todistusaineet tutkimamme murhatapauksen ratkaisemiseksi. Haamu ei halunnut meidän saavan niitä käsiimme. Lopulta päädyimme tappelemaan ja pidin haamua vankina sen kuivaustelineen avulla. Se vankina ollut tyyppi pääsi pakenemaan ja huusi että minun pitäisi etsiä hänen kissansa. Aloin etsimään kissaa ja haamu säksätti sen olevan ulkona. Menin takapihalle, jossa oli täydellisesti hoidettu puutarha. Siellä oli myös hiekkalaatikko, jossa oli hiekan sijasta popcornia! Löysin kissan kukkapenkistä, se oli tekeytynyt kukaksi. Poistuin etupihalle ja heräsin.
Öö... wtf?!
Jännää oli se, että vaikka unessa oli aika häiriintyneitä yksityiskohtia ja asioita, ei missään vaiheessa ahdistanut tai pelottanut. Homma oli hyvin selkeää. Jopa sen haamun kanssa taisteleminen. Eikä mikään voinut vahingoittaa oli myös hyvin selkeä asia.
Toisessa unessa oli vähän enemmän vaihteluita.
Se alkoi siitä, että oli Suvin syntymäpäivät
Olimme sopineet menevämme wildiksen, suvin ja l-s:n kanssa hienoon ravintolaan syömään. Menimme aika hulppean näköiseen paikkaan, siellä ei vain ollut ketään. Ei edes tarjoilijoita. Oven luona oli lappu "TERVETULOA, KÄYKÄÄ PÖYTÄÄN. PALAAMME TUOSSA TUOKIOSSA!". Suvin nimellä oli varattu pöytä ja kävimme sen ääreen. Pöydässä oli coolerissa skumppaa ja kilistimme siinä odotellessamme suvin syntymäpäiville. Sitten saapui tarjoilija. Hänellä oli vaaleansininen neulottu villamekkko kaulasta nilkkaan asti ja se oli vähän outo. Hän oli myös ikäryhmässä 80+. Eli munmo! Kuitenkin varsin pirtsakka munmo. TIlasimme ruokaa, söimme hyvässä fiiliksessä ja jälkkärin kohdalla munmo saapui kitaran kanssa pöydän luo, löi soinnut ja alkoi laulamaan onnittelulaulua
Koko ravintola yhtyi tähän lauluun.
Kaikki nousivat seisomaan ja tanssivat tietynlaista tanssia, jota suvin kanssa kutsumme Bafucin-tanssiksi (
). Tämän jälkeen tietysti raikuvat aploodit ja sitten lähti musa päälle. Alkoi himmeet bileet. Emme tunteneet ketään ravintolassa olevia, mutta ei se haitannut koska meininki oli tosi kiva. Viina oli ilmaista ja ihmiset mukavia.
Meidän takaa avattiin ovet ulos ja siinä oli lumiliukumäki! Porukka alkoi laskemaan mäkeä siitä ja joku outo jätkä veti multa pari kertaa tuolin melkein alta. Pyysin ensin nätisti ettei koskisi minun tuoliini ja se vai yllytti tätä tyyppiä. Hänellä oli myös moderni tabletti mukana, jonka päällä hän laski tätä mäkeä. Kun hän taas tuli siihen ottamaan mun tuolista vauhtia, nappasin tabletin sen käsistä ja suutuin. Hän vain naureskeli, menin perässä ja siitä seurasi riita. Riitelimme aikamme, kunnes hän tajusi että mulla oli se tabletti. Painoin siitä jostain napista ja hän pyysi anteeksi käytöstään. Hänestä kuoriutui tämän jälkeen herrasmies ja hän vei minut portaita pitkin ylös. Tämän jälkeen kukaan ei enää laskenut sitä mäkeä niin läheltä meitä, että se olisi haitannut. Bileet jatkuivat ja tanssittiin.
Yhtäkkiä paikalla oli myös perheenjäseniäni. Tuusi, sisko, avokälypuoli ja vellit. Toinen velli toi rekkalastillisen hedelmäsalaattia ja kippasi sen keskelle pihaa. Ihmiset menivät kaikki lusikat kädessä syömään sitä. Se oli oikein makuista ja hups vaan kun se oli kaikki syöty
Tämän jälkeen alkoi jotain outoja juttuja. Sisarellani oli huono olo ja joku kysyi miksi. Hän vastasi syöneensä vain liikaa hedelmäsalaattia. Totuus oli, että hän oli raskaana
Siitä keskusteltiin ja pohdiskeltiin ja pelattiin jotain outoa lautapeliä. Hän kertoi saaneensa jostain huoneesta viileän tuulahduksen ja se oli ollut viimeinen niitti. Se oli kuulema raskaana olevien naisten etiäinen. Asian selvittyä muillekin seurasi keskustelu abortista ja sen tarpeellisuudesta. Aborttilakiin oli juuri tehty joku muutos ja me pohdimme missä abortin saisi suoritettua laillisesti. Vaihtoehtoja ei ollut kovin montaa.
Itse lähdin tutkimaan sitä paikkaa missä se viileä henkäys oli kuulunut. Päädyin johonkin outoon hotelliin/sairaalaan. Samalla paikalle tuli myös Sherlock. Sherlockin kanssa aloimme tutkimaan asiaa. Hän ajoi huvipuiston törmäilyautolla ja harjoittelija istui sen tarakalla selkä menosuuntaan. Sherlock tiesi mihin piti mennä. Menimme hänen salaiseen toimistoon, johon tultiin heittämällä ensin se harjoittelija salaluukusta sisään ja sitten menemällä itse siististi. Tulimme eteisen komerosta, takkien alta. Harjoittelijan tarkoitus oli viedä kengät meidän tieltä
Ei ollut kenkiä edessä.
Niin alkoi hyvin Sherlockmainen tutkinta. Paljon vihjeitä, nopeita liikkeitä ja yhtäkkiä olin japanilaistyylisessä huoneessa, jossa makuualustana oli puulaveri lasiseinää vasten ja kerros oli jotain 48. Kävin pitkäkseni, nukahdin ja heräsin ovikellon sointiin. Siis siinä unessa, en oikeasti herännyt. Yritin nousta ja makuulaveri raksahti allani. Ehdin juuri saamaan laverille johtaneista portaista kiinni, kun se alusta hajosi ja putosi altani tyhjään kuiluun. Hinasin itseni portaille, kurkkasin kuiluun ja totesin sen olleen hilkulla. Oven alta oli tullut lappu, jossa luki "avaa radio". Avasin radion, jossa oli menossa toivetunti. Kappaleen loputtua kuuluttaja sanoi seuraavan kappaleen tulevan Angielta Kiballe ja viestinä "tiedät mitä tehdä". Kappale oli David Bowieta. Tiesin tämän olevan merkki tuonpuoleisesta, sillä Angie oli kuollut. Samalla ovikello soi ja hotellin henkilökunta toi uuden, vahvemman ja eri materiaalista olevan laverin. Hän näytti epäilyttävältä ja otin laverin ja kiitin. Jäin miettimään sitä David Bowieta, vein punkan makuutilaan ja menin viereiseen huoneeseen. Sherlock oli hereillä ja sanoi kuulleensa kaiken. Hän tiesi kuka oli syyllinen.
Heräsin