Levottomat tai levolliset unet

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 15 Tammi 2010 21:54

Näin kerran todella sekavaa ja omituista Aku Ankka/Muumi -unta. En muista nyt mitään kertomisen arvoista, mutta oudointa tässä oli, että herättyäni teki mieli tilata Aku Ankka -lehti. Haluaisin yhä tilata sen.

Viime yönä oli taas mielenkiintoista: Olin käymässä siskon tai veljen luona. Olimme kuitenkin kaikki sisarukset siellä. Samassa rapussa asui Ulla Tapanisen näköinen nainen, joka vainosi ja kyttäsi meitä koko ajan. Ainakin itse olin ihan paniikissa kun vain näinkin hänet. :friikki: Lopulta hiivimme ulos "Ulla Tapanisen" näkemättä, menimme pihalla seisovaan autoon ja ajoimme pois. Mietin, että palaammekohan enää koskaan. Ajoimme vailla päämäärää, kunnes lopulta päädyimme junarataa muistuttavalle tielle. Mietin ääneen, että saakohan tästä ajaa, johon kuskin paikalla istuva siskoni tokaisi kuin pitäisi minua hiukan tyhmänä: "Totta kai saa!" "Tiellä" ei ajanut muita autoja, paitsi yksi joka tuli meitä vastaan.

Seuraavaksi kävelin yksinäni jossain maalla. Olin matkalla juna-asemalta(?!) mökkiin, jossa minun oli tarkoitus asua (en tiedä miksi). Kävelin siis pientä ja kapeaa, mutta pitkää tietä pitkin peltojen välissä. Vastaan ei tullut ketään, paitsi yksi ainut mies, jota hieman pelästyin. Jostain syystä en mennytkään mökkiin, vaan virolaiseen(!) kirjakauppaan (tai ehkä mökki olikin kirjakauppa :friikki: ). Kauppa oli valtava. Se muistutti hieman Helsingin keskustan Akateemista kirjakauppaa, mutta oli isompi ja vanhanaikaisempi. Ylimmässä kerroksessa oli pieni osasto suomenkielisille kirjoille. Sieltä pääsi suoraan baariin :virne:, joka kuului kirjakauppaan, eikä siis ollut mitään eri firmaa. Menin baariin, ja tapasin siellä tuttuja, esim. esimieheni, jonka kanssa ilmeisesti joimme tuopilliset.

Unen loppuun liittyi kaikenlaista sekavaa mm. Jasper Pääkkönen ( :friikki: ) sekä siskon Afrikkaan lähtö, joka oli jotenkin haikeaa. (Siskoni on nyt siis ihan oikeastikin Afrikassa.) En muista lopusta oikein mitään, mutta silti herättyäni mietin hetken, onko siskolla kaikki hyvin.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja shaana » Pe 22 Tammi 2010 15:32

Olen nähnyt tällä viikolla unia asioista, jotka olen kieltänyt itseltäni.

Yhtenä yönä näin unta polttavani tupakkaa, unessa poltin sitä kauhealla vimmalla, kunnes tumppasin muutaman raivokkaan henkosen jälkeen, ja toistin tätä varmaan tupakka-askin verran. Jo unessa koin syyllisyyttä tupakoinnista, ja aamulla tämä tunne vaivasi myöskin.

Toinen uni liittyi ihmiseen, jonka olen kieltänyt itseltäni. Lähinnä painokelvotonta pehmopornoa taisi uni pääosin olla. :friikki:

Viime yönä näin unta nauttivani urheiluravinteita ja palautumista nopeuttavia litkuja (tätä en normaalisti oikeastaan koskaan tee), ja aamulla kaupassa käydessä oli niin hyvä tarjous palautusjuomista, että oli pakko ostaa muutama. :tilt:
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Dnd » To 04 Helmi 2010 06:30

Olin jostain syystä sopinut tapaamisen jonkun ihme pariskunnan kanssa nähtävästi Rovaniemelle. En tuntenut heitä. Istuin samassa huoneessa heidän kanssaan. Olimme heillä ja istuimme nojatuoleissa, vaikka toisaalta en kai siellä ensin ollutkaan, sillä taustalla kyselin varmistuksia ajo-ohjeisiin. :p
Pariskuntahan olikin täysiä mulkeroita, sillä tapaamispaikaksi tuli jokin muu kuin heidän talonsa. (Jossa siis jo olimme.) :p
Sitten ne puheli keskenään, että ei olisi uskoneet minun oikeasti tulevan ja siksi sopineet tapaamisen. Ihmeellistä oli sellainen touhu mielestäni. Sitten äijä rupesi vaahtoamaan että heille en saa tulla, koska minulla on jotain rikkinäistä. En tajunnut outoa sanaa, jota hän käytti ja piti kysyä kahdesti mitä hän tarkoitti, ennen kuin se tuli selvällä suomella. Sukat. Istuin siis heillä edelleen tuolissa ja nyt katsoin jalkoihini, joissa olevien sukkien pohjat olivat joistain kohti kuluneet lähes läpikuultaviksi. Sitten taisi mietityttää, että tuollaisenko takia ajoin niin pitkän matkan ja heräsin.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Emeritus » Ma 08 Helmi 2010 14:34

Viime yönä näin taas jotain ihme outoja. Muistan vaan sen viimeisimmän, ja se vasta outo olikin. Se oli kuin telkkaria olisi katsonut, jotain ostos-tv:n esittelyä. Siinä oli joku villisian ruhon dissektio meneillään, ja operoija selosti siinä työ touhussa. Ensin kaivettiin antaumuksella korvaa (siis sen villisian). Sitten se vaan nappas sen kallon yläosan irti, tyyliin Tuomion Temppelin apinanaivojen syönti, kuin se olisi etukäteen leikattu, vaikkei siltä vaikuttanut. Sitten niitä aivoja kauhottiin jollain jätskipallokauhan tapaisella astalolla. :friikki:

Muutama päivä takaperin näin unta että oltiin koko perhe matkalla. Lentokoneella piti lähteä joko sinne tai takaisin. Veikkaan että takaisin, päätellen kiitoradasta ja yleensäkin järjestelyistä. Lentoonlähtö tapahtui tavallisuudesta poiketen tieltä. Eikä nyt miltään reilun kilometrin pätkältä suoraa moottoritietä, vaan jonkun pikkukaupungin tai kylän keskeltä. Taloja ei ollut tiellä, sitä ongelmaa ei ollut, mutta suoran pituus kyllä vähän.
Turvavyöt kiinni ja lähdettiin liikkeelle. Kone kiihdytti minkä pystyi, mutta suora meinasi loppua. Kapteeni kuulutti ihan normaalilla äänensävyllä että "meinaa tämä suora tienpätkä loppua, mutta koitetaan kääntää kone mutkasta". Iso matkustajakone yllättäen taittui mutkasta ihan mukavasti.
Mutta tämän toinen suora olikin kinkkisempi. Se oli ylämäkeä, ja toisella päässä oli reilua metsää. Kiihdytys jatkui ja kapteeni ilmoitti taas normaalilla äänensävyllä, ikäänkuin tämmöiset nousut olisivat ihan arkipäiväistä menettelyä, että "nyt näyttää käyvän hiukka vähiin tämä kiitotie, eiköhän tämä tästä ilmaan saada, mutta valmistautukaa kuitenkin törmäykseen". Ei sitten muuta kuin kaikki matkustajat siihen etukenoon, kädet niskan suojaksi. Ihan normimeinkiä näköjään sillä lentoyhtiöllä. Siinä sitten vähän jänskätti että näinköhän sitä rysähtää se koko rakkine hatelikkoon. Ei mennyt, pilotti sai kuin saikin koneen juuri ja juuri ilmaan kuusenlatvojen lähes hipoessa koneen pohjaa.
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 08 Helmi 2010 21:15

Olisi kolme unta kerrottavana. Pitkää juttua tulossa. Varoitus. :friikki:

Kibaya järjesti tuparit ja myös minut oli kutsuttu sinne. Kiba oli muuttanut pienestä, kulahtaneesta yksiöstä, jossa hän oli asunut äitinsä ja kissojensa kanssa (!) järjettömän suureen, Hollywood-tähtimäiseen kämppään. (Jos joku on nähnyt Judy Garland-leffan A Star Is Born, niin asunto muistutti aika paljon sen leffan pääpariskunnan taloa. Paitsi ettei se sijainnut meren rannalla, eikä siinä ollut parveketta, pelkkä kuisti vain.) Asunto sijaitsi valtavan ostoskeskuksen yläkerrassa.

Bileet olivat tupaten täynnä väkeä, ja lisää oli koko ajan tulossa. Suuri osa vieraista oli kuistilla tupakalla tai muuten vaan tupakoitsijoiden kanssa hengailemassa. Siellä oli mm. Miki, ex-X-forden mode TapioK ja Kuolo, jolle olisin mielelläni mennyt juttelemaan. Olisin myös halannut häntä ja sanonut kuinka huolissani olen, kun häntä ei ole vähään aikaan näkynyt. (Tämän unen näkemisestä on siis jo monta viikkoa.) En kuitenkaan kehdannut. :nolo: Sen sijaan join yhden siiderin ja olin pelkästään sen juomisen jälkeen kännissä kuin käki ja ihan kuin jossain aineissa.

Myös jotain kavereitani oli tulossa bileisiin ja päätin lähteä heitä vastaan sinne valtavaan ostoskeskukseen, joka muistutti myös vähän lentoasemaa, mutta oli siis kuitenkin ostoskeskus. Yhä kännissä sitten hortoilin siellä ja lopulta eksyin. :friikki: Lopulta ilmeisesti löysin kaverini ja "pienen" mutkan kautta pääsimme takaisin Kiban tupareihin. "Pieni mutka" tässä tapauksessa tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että piipahdimme kaupungin keskustassa kiusaamassa tupakoivia teinejä ja kävimme hissillä Kibayan talon ylimmässä kerroksessa. Jossain vaiheessa huomasin, että suurin osa vieraista oli sukulaisiani ja kaikki olivat vaihtaneet yöpuvun päälle. He olettivat automaattisesti, että voivat jäädä yöksi.

En muista mitä seuraavaksi tapahtui (luultavasti ei mitään), mutta uni jatkui siten, että seuraavana (lauantai)aamuna heräsin noin kello viisi epätodelliseen kauniiseen kesäaamuun (edellisenä iltana oli vielä ollut talvi!). Päätin lähteä etsimään erästä koulutuspaikkaa. Seikkailin jossain toisessa ostoskeskuksessa. Muistan ainakin loputtomat rullaportaat, joissa tuli taas joku kaverini vastaan. Lopulta olin bussissa. Näin tienviitan osoittavan sinne paikkaan, minne olin menossa ja hyppäsin samassa bussista pois. En ollut katsonut yhtään, mitä tienviitassa oikeasti luki. Siinä oli kyllä oikea paikan nimi, mutta tienviitan mukaan matkaa sinne olisi kuitenkin melko paljon. En tiennyt yhtään missä olin, mutta kesäaamu oli edelleen kaunis ja fiilikseni hyvä. Lopulta päädyin johonkin lähistöllä olevaan päiväkotiin shoppailemaan. :p Ihmettelin hieman, että miksi päiväkoti oli lauantaiaamuna auki, mutta sinne joka tapauksessa jäin. :virne:

Erässä toisessa unessa olin töissä jossain varastossa. Siellä oli myös töissä siskon ja minun yhteinen miespuolinen tuttu (jota ei oikeasti ole olemassa), joka oli kai enemmänkin siskoni kaveri. Olin kai tähän tyyppiin jotenkin ihastunut. Muistan, että hän ei ollut mitenkään hyvännäköinen, mutta omalla tavallaan söötti. Semmoinen vähän hölmö, ja hänellä oli r-vika. :tilt: Jossain vaiheessa olimme kuitenkin varastossa kahdestaan. Päätin kietoa käteni hänen ympärilleen tai pelkästään ottaa häntä kädestä ja sanoin: "Ei me tähän ketään muita tarvita.":D En oikein tiedä mitä sillä tarkoitin, mutta vaikkei siinä unessa kai mitään sen kummempaa tapahtunut, oli jostain syystä seuraavana päivänä hyvä fiilis. :hullu:

Sitten tässä eräänä yönä olin ruotsinkokeessa :friikkipeukku: Muuten se olisi ollut suhtkoht normaalia, mutta koe jostain syystä oli päätetty pitää katoksen alla keskellä autotietä. :friikki: Valvovana opettajana/kokeen laatijana oli kaiken lisäksi yksi erittäin tiukka ruotsinopettaja lukiosta, joten ihmettelin vähän sitä, että koe oli melko helppo, mutta hiukan erikoisesti laadittu. Meillä oli pöydällä siinä katoksen alla kasa ruotsinkielisiä matkaesitteitä ja peli-/kuvakortteja, joihin oli "piilotettu" vastaukset. Ja vastauksetkin olivat hieman outoja. Esimerkiksi eräässä kysymyksessä piti tietää mikä on ruotsiksi poro. Vastaus oli: tage. :riips:

Minun lisäkseni kokeessa oli ehkä enintään kaksi ihmistä, jotka hävisivät nopeasti paikalta. Opettajakin katosi jonnekin. Jäin katselemaan yhtä kuvakorttia, jossa oli jonkun 1700-luvun prinssin/aatelisen kuva. Yhtäkkiä huomasin, että prinssi seisoikin vieressäni ja olimme hänen takkahuoneessaan. Jäin juttelemaan hänen kanssaan. Leppoisan jutustelumme keskeytti se, kun huoneen ovi avautui ja ruotsinopettaja ryntäsi sisään.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 09 Helmi 2010 15:43

Suvi :hymyhali:
Mä lupaan, että jos muutan joskus ostoskeskuksen yläkertaan, missä on Hollywood-tunnelma, niin sut (ja vaikka ne sukulaisetkin) on ehdottomasti kutsuttu tupareihin!
Ihana :superhymy:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 13 Helmi 2010 14:14

Kiba. :hymyhali:
---

En tiedä, olenko lukenut liikaa kakkavaippaketjua vai mitä, mutta tässä eräänä yönä näin unta, jossa olin serkun lapsen lapsenvahtina. Tai oikeastaan lapsi oli yötä luonani. Hän nukkui vieressäni, koska kotonani oli liian kylmä, eikä minulla ollut pinnasänkyä. Kävimme pitkiä lapsi/aikuinen -keskusteluja. Hassuinta tässä oli, että lapsi oli ulkonäöltään ja kooltaan kuin pieni vauva, iältään oikeasti ehkä 2-3 -vuotias, mutta jutut olivat kuin esikouluikäisen.

Jossain vaiheessa (aamu)yötä sitten "heräsin" ja lapsi oli yhä vieressäni. Päätin lähteä viemään häntä kotiinsa, koska ajattelin, että hänen vanhempansa ovat varmaan jo tulleet kotiin. :keijo: Muistaakseni laitoin en vaihtanut edes yöpukua pois, vaan laitoin vain takin päälle. Lapselle puin nopeasti vain jonkun villa-asun, otin hänet syliini ja lähdin ulos kylmään talviyöhön.

Seuraavaksi istuin metrossa. Nyt kun tarkemmin ajattelen, en tiedä oikein mihin olin menossa, kun en oikein enää tiedä, kenen serkun lapsi oli kyseessä. Joka tapauksessa, kummankaan kotiin ei metrolla pääse. Kaiken lisäksi olin liikkeellä sellaiseen aikaan, jolloin metrot eivät oikeasti kulje. Lapsi istui sylissäni, ja hän oli ottanut villa-asun pois, koska "hänellä oli kuuma". Nyt hänellä ei ollut vaatteita ollenkaan. :p

Jonkin aikaa metrossa istuttuani kuitenkin tajusin, ettei ehkä olisikaan hirveän hyvä ajatus viedä lasta kotiin keskellä aamuyötä, vaan päätin lähteä takaisin kotiin. Lapsen villa-asu oli kadonnut johonkin. Viimeinen asia, mitä unesta muistan oli se, että taivalsin kotiin pimeässä, tuulisena talviaamuna alaston lapsi takkini sisään suljettuna.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 26 Helmi 2010 22:06

Pari yötä sitten palasin lomalta töihin. Lomani aikana töissä oli tehty "pieniä" uudistuksia, esim. remontti, jossa oli purettu kaikkien työhuoneet. Työhuoneiden sijaan noin 20 ihmistä oli tungettu käytävälle pulpetteihin, kaksi ihmistä per pulpetti. Lisäksi kaikki työskentelyohjelmat oli vaihdettu, enkä saanut minkäänlaista koulutusta niihin. Näiden 20 ihmisen joukossa oli jotain entisiä ala-asteen aikaisia "kavereita", joita en todellakaan olisi halunnut nähdä. Käytävällä kävi hirveä pulina, ja näytin olevan ainoa, joka ei pystynyt keskittymään työhönsä.

Olin raivoissani ja epätoivoinen, mutta kaiken huippu oli se, että entisessä työhuoneessani oli ollut kamalasti henkilökohtaisia tavaroitani, mm. hyllyllinen DVD:itä, jotka vain olivat "kadonneet" jonnekin. Raivopäisenä sitten menin huutamaan ja itkemään osastomme "isolle" pomolle, joka inisi että "tämä nyt on vain tällainen väliaikaisratkaisu" ja kaikkea muuta sellaista yleistä selittelyä.

Ihmeellistä miten unessa voi olla niinkin raivoissaan. :O: Aamulla kyllä jo nauratti, kun kerroin tätä unta työkavereille. :D
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 27 Helmi 2010 12:54

Olin työpaikan koulutuksessa/virkistyspäivillä. Päivillä oli edustettuna koko Suomen osastot sekä näiden lisäksi muita työpaikkoja, esim. vanhempieni työpaikat. Isä ja äiti siis olivat kummatkin siellä, ja ainakin myös sisko. Saimme päivän ohjelman käteemme, ja siitä kävikin ilmi ilmi, että koulutus olisikin jossain hotellissa, joka oli saman niminen kuin hotelli, jossa olen ollut Berliinissä. Kaikki kutsutut olivat jo kokoontuneet työpaikan suureen saliin (jota ei todellisuudessa ole), joten ihmettelin, että minkä takia me sinne hotellille menemme. Hotelli oli ihan lähellä, ja lähdimme kävelemään sinne. Mietin, että muualta tulleilla voi olla vähän vaikeuksia mennä hotellille, koska joutuvat tulemaan niin kaukaa (vaikka siis heillä oli siis ihan sama matka siitä salista kuin muillakin :keijo: ). Lähdimme kävelemään rantaa pitkin aurinkoisessa talvisäässä.

Ennen hotellille lähtöä "jouduimme" kuitenkin katsomaan opetusmielessä jonkun leffan (ehkä Jali ja suklaatehdas) ja päätin lähteä käymään pikaisesti kotona. Ennen kotiin sain kuitenkin tehtävän: Minun piti hakata rikki joku nurkassa oleva kivi. :keijo: Sain kiven yhdellä huitaisulla rikki, ja sen sisältä paljastui iso kasa arvokkaita timantteja ja helmiä. Kahmaisin kaikki ne nopeasti syliini (minulla alkoi tässä vaiheessa olla mukamas jo ihan kamala kiire) ja lähdin juoksemaan. Seuraavaksi olin metrossa. Jostain olin pöllinyt ostoskärryt, joihin olin latonut ne kaikki timantit ja helmet, jotka tippuivat koko ajan kärryjen pohjasta ulos. En ollut tajunnut kerätä niitä ja lopulta jäljellä oli vain kolme tai neljä timanttia, jotka tajusin ottaa "turvaan" taskuihini. Tyhjiä ostoskärryjä työntäen sitten onnistuin menemään metrolla koko ajan väärään suuntaan. :keijo: Kiire jatkui koko ajan, ja en tainnut koskaan päästä käymään kotona. :friikki:

Nyt ilmeisesti selvisi, mitä olin alunperin mennyt hakemaan: Olisin tarvinnut bilevaatteita illan työpaikan juhlia varten. Päädyin Clas Ohlsonille shoppailemaan. Sieltä löysin vihdoin mustat talviulkoiluhousut ja ostin ne ja puin ne samantien ylleni. Minulla oli myös jaloissani omasta mielestäni hienot talvikengät ja tyytyväisenä uudesta asustani saavuin hotellille. Poissa ollessani oli kuitenkin tullut kevät ja minulle tuli taas "huoli" siitä, mitä laittaisin päälleni. Mieleeni tuli kotonani olevat kulahtaneet tennarit (jostain syystä tässä unessa minulla oli pelkkiä rumia vaatteita ja kenkiä) ja jotenkin sain ne ajatuksen voimalla hotellille. :keijo: Päälläni olevat housut saivat kelvata. :keijo: Yhtäkkiä ihmisillä oli kuitenkin yllä pelkkiä nättejä kesämekkoja ja tulin entistä epätoivoisemmaksi. :friikki: Jotenkin siihen uneen sekoittui vielä taas koulu, ja selvisi, etten ole kertaakaan käynyt liikuntatunneilla, mutta samalla mietin, että ehkä niitä ei ole järjestettykään. :friikki: Lopulta mietin, että ehkä selviän tästä tilanteesta parhaiten jos vaan herään. Sitten heräsin. :keijo:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Aurora B. » Ti 02 Maalis 2010 14:56

Ensimmäinen vauvauni :isosilmä:

Poika tuli, ja ihmettelin kätilölle, että mitä kummaa nyt tehdään, kun ei ole kuin tytön nimi keksittynä :keijo: Siinä sitten pähkäiltiin, että onpas hankala tilanne. Onneksi ihmettelyä edeltävät tapahtumat eivät olleet kovin realistisia nekään :p
Kolo-golo-nay
Avatar
Aurora B.
 
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:16

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja skray » Su 21 Maalis 2010 12:13

Näin unta, että olin laihtunut viisi kiloa.

Olispa se totta. :huoh:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » To 01 Huhti 2010 18:15

Tämän unen näkemisestä on jo monen monta viikkoa, mutta yhä se välillä palaa mieleeni. Olin tapani mukaan taas kävelemässä yksinäni jossain. Ilmeisesti olin menossa Suomenlinnaan tai Korkeasaareen, sanotaan nyt sitten vaikka Suomenlinnaan. Erikoista tässä oli ainakin se, että "Suomenlinnaan" pääsi Helsingin keskustasta muutaman metrin pituista siltaa pitkin. Tämä silta oli ihan keskeisellä paikalla Helsingin keskustaa, ja sen vieressä oli pieni yleinen uimaranta, ihan siinä jonkun vilkkaan autotien varrella.

Kävelin "Suomenlinnassa" aikani, ja jossain vaiheessa menin kahville. Siellä minulle selvisi, että olin tehnyt jonkun mukamas tosi ison mokan töissä, ja se oli selvinnyt pomoille siellä. Tämä moka oli paljastunut theian ja hänen poikaystävänsä yksityisten sähköposti-/facebook -viestien avulla. (Mitä hemmettiä? :riips: ) En tiedä, kuka niitä viestejä oli lukenut, mutta ilmeisesti pääsin siellä kahvilassa nettiin, koska minulle näytettiin ne kaikki viestit. :friikkipeukku: Minua ei kiinnostanut muu kuin oma osuuteni niissä, ja aikani luettuani pelästyin niin paljon, että katsoin parhaaksi lähteä sieltä kahvilasta karkuun. (Ihan kuin se jotain olisi auttanut.)

Jatkoin kuitenkin "Suomenlinnassa" kävelyä normaaliin malliin. Päädyin johonkin pieneen hienoon elintarvikeliikkeeseen. Se oli täynnä kaikenlaista lihaa. Kauppa oli todella puhdas ja siisti, mutta kaikki lihat olivat jotenkin epähygieenisen näköisesti esillä hyllyillä, esim. ne eivät olleet missään kylmässä. Hyllyillä oli ainakin kynittyjä viiriäisiä ja keskellä lattiaa oli suuri kalkkunan ruho. Tuli hieman ällöttävä fiilis...

Lopulta lähdin "Suomenlinnasta" pois, ja tulin takaisin sillalle. Päätin käydä uimarannalla uimassa, koska oli kuitenkin kaunis kesäpäivä. Vesi oli kuitenkin sen verran matalaa, että kahlaamiseksihan se enemmän meni kuin uimiseksi. Ja kun katsoi tarkemmin, vesi ei ollut kovinkaan puhdasta. Kun tulin vedestä pois, huomasin, että siellä olikin joku pienikokoinen "Loch Nessin hirviö". En tiennyt oliko se elävä vai kone, mutta joka tapauksessa tuli hieman pelästynyt olo, kun huomasin, että luultavasti olin "uinut" vain parin metrin päässä siitä otuksesta. :O: Kauempana rannalla istui rivissä pikkupoikia, joista jokainen alkoi vuorollaan vajota rannan heiniin kuin suohon. Rannalla oli kuitenkin työntekijä, jonka tehtävä oli nostaa näitä pikkupoikia ylös "suosta". Tehtävä näytti toivottomalta, koska juuri kun hän oli saanut yhden pojan nostettua, toinen jo vajosi... :friikki:

Pari yötä sitten näin unta, jossa olin Mad TV:n kuvauksissa. En pahemmin pidä ko. sarjasta, mutta kiinnostavaksi tämän kuvaustilanteen teki se, että Mad TV:n vakkarityyppien lisäksi mukana oli John Cleese, Michael Palin ja Putouksen tyypeistä ainakin Jukka Rasila ja Aku Hirviniemi. Minun tehtäväni oli istua kahvilan pöydässä "asiakkaana" selkä näyttelijöihin ja kameraan päin, lukea Aku Ankkaa ja pitää naama niin peruslukemilla kuin mahdollista. Se oli erittäin vaikeaa, koska lehti oli täynnä tyhmiä "vitsejä" ja kaksimielisyyksiä vähän tähän tyyliin:
"Panetko teen kiehumaan?"
"Panettaako?"
"Panettaako?"
Näille sitten hihittelin, ja toivoin ettei kukaan huomaisi. :friikkipeukku:

Jostain syystä Monty Pythonin tyypit esiintyivät toisenkin kerran unessani tällä viikolla. Pääsin mukaan heidän comeback(?)-"show'hunsa", joka oli keskellä metsää noin 20 hengen yleisölle. Lavastuksena oli vain yksi pieni pöytä. Itse olin saanut harjoitella vain kymmenen minuuttia, koska mukamas osasin muutenkin kaikki sketsit ulkoa. :friikkipeukku: Carol Cleveland ei ollut enää mukana, joten sain esittää hänen osansa, joka oli huomattavasti suppeampi kuin oikeasti. Merkittävin roolini oli olla kaulapannassa ja talutushihnassa, jossain ihan käsittämättömässä koirasketsissä. :friikki: Muuten yritin parhaani mukaan pysytellä poissa tieltä. :keijo: Yritin jopa mennä piiloon pöydän alle tai pukukoppiin, joka oli hieman leikkimökkiä isompi. Pukukoppiin piiloutuminen ei oikein vaan onnistunut, koska Pythonit kävivät siellä itsekin, ja siellä olin taas tiellä.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 02 Huhti 2010 22:37

Kerrottiin tarinaa, että kaupungissa riehui öisin vihainen ja ilkeä jättiläinen. Serkkuni vanhemmatkin olivat kuulemma nähneet sen. Päätimme muutaman kaverini ja serkun/serkkujen kanssa valvoa yön, jotta näkisimme jättiläisen. Menimme jonkun vanhan pariskunnan kotiin, koska sieltä näkisi parhaiten. Ilmeisesti tämä pariskunta oli kuitenkin jonkun meistä isovanhemmat, eivätkä he siis olleet ihan täysin tuntemattomia minullekaan. He asuivat kerrostalossa ihan meren rannalla vähän Kalasataman metroaseman ympäristöä muistuttavassa paikassa. Siis paras paikka jättiläisen tarkkailuun olisi heidän parvekkeensa, koska sieltä näki suoraan merelle, ja jättiläinen riehui ilmeisesti aina merellä. :p

Saavuimme pariskunnan kotiin. En sanonut mitään muuta heille kuin tervehdin miestä. Kiinnitin huomiota hänen ulkonäköönsä: Hän oli pyörätuolissa ja näytti vähintään yhdeksänkymppiseltä, vaikka oli ehkä vasta noin 70-vuotias. Menimme siis kaverini, serkkuni ja minä heidän parvekkeelleen. Minua hiukan jännitti, mutta muut tuntuivat ottavan aika rennosti. Parvekkeen kaiteet olivat tosi huterat, ja pelkäsin myös sitä, että jos pelästyn jättiläistä, niin että minun pitää ottaa kaiteesta kiinni tai nojata kaiteisiin, ne eivät pidäkään, vaan putoan mereen. Olimme sitä paitsi melko korkealla, ja korkean paikan kammokin siinä taisi iskeä. :friikki:

Katselin myös muiden vaatetusta. Ei ilmeisesti ollut talvi, mutta yöstä oli tulossa todella kylmä, ja muilla (ehkä minullakin) oli yllä vain yöpuku. Katselin kaverini paljaita varpaita ja kysyin, miksi kukaan ei ollut laittanut enempää vaatetta päälle. Kaverini vastasi: "Ei tässä mene kuin viisi minuuttia." Itse olin ajatellut valvovani koko yön jättiläistä odotellen, mutta muut tuntuivat tietävän tarkan hetken, milloin se ilmestyisi. Eikä kestänyt kovinkaan kauan kun alkoi tapahtua: Heti kun tuli pimeää, mereen muodostui pieniä, mutta pinta-alaltaan isoja väreitä ja ehkä jotain varjoja. Jostain kaukaa kaikui kovaa matalalla äänellä laulettuna: "Sua vain yli kaiken mä rakastan..." :keijo: Tavallaan tunnelma oli aavemainen ja jännittävä, mutta odotin, koska jättiläinen ilmestyisi. Muut kuitenkin sanoivat: "Se oli siinä. Nyt voidaan mennä nukkumaan!" Menimme nukkumaan, ja olin pettynyt. :friikki:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja skray » Ma 05 Huhti 2010 20:25

Olin nyt pääsiäisenä mummulla kylässä ja siinä vieressä on joki, joka tulvii nyt vähän. Talo on aika korkealla mäen päällä ja joki siellä alhaalla pienen pellon takana.

Näin sitten ekana yönä unta, että joki tulvi niin, että se ulottui mummun talon verannalle asti. Samoin vesi tuli sisälle asti kylppärissä. Vesi kuitenkin pysyi kylppärissä, jos ovi oli kiinni. Kylppärin viereiseen huoneeseen se ei tulvinut, vaikka talon ulkopuolella sitten taas oli vettä. Halusin mennä suihkuun, mutta iskä kielsi, koska kylppärin ovea ei voinut avata, koska vesi olisi muuten tullut siihen huoneeseen missä me oltiin. Kylppärin ovi oli myös hirveän korkealla, niin kuin sinne olisi pitänyt mennä porras, muttei mennyt kuitenkaan. Avasin sitten kuitenkin kylppärin oven ja sieltä roiskahti noin sangollisen verran tulvavettä lattialle.

Sitten en muista enempää, tai se uni loppui. Tai jotain.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 05 Huhti 2010 20:58

Työuni. :huoh:

Taas oli tehty työpaikallani jotain tosi "järkeviä" uudistuksia, esimerkiksi kaikki Etelä-Suomen toimistojen työntekijät oli kaikki siirretty jo ennestään ahtaaseen kerrokseemme. Taas vaihteeksi huoneista oli luovuttu ja yhden isohkon pöydän ympärille oli tungettu niin monen työntekijän työpisteet kuin mahdollista, mutta esimerkiksi samoja hommia ja toisiaan eniten "tarvitsevat" työntekijät oli kuitenkin siroteltu ympäriinsä, ja siinä saman pöydän ympärillä oli sitten ihan eri hommia tekeviä työntekijöitä. Sisäistä postiakaan ei enää jaettu kenellekään erikseen, vaan kaikki posti meni esimiesten kautta. Tämä perusteltiin sillä, että postia tai muitakaan papereita/tulosteita tarvittu, sillä meillä oli nyt "paperiton toimisto". Silti koko ajan minulle jostain syystä tuli ihan väärää postia, jota kiikutin jatkuvasti työkaverilleni, joka ennen oli istunut viereisessä huoneessa, mutta hänet oli siirretty todella kauas minusta.

Kiikutin taas jälleen kerran yhtä paperia tälle työkaverille. Hänellä oli kuitenkin jostain syystä oma huone, jonka ovi oli ollut jo pitkään kiinni. En ollut nähnyt häntä vähään aikaan. Koputin oveen. Hän avasi oven. Järkytyin: Työkaveri näytti vanhentuneen vuosia. Hän oli väsynyt, lihonut ja pöhöttynyt ja näytti aika paljon puliakalta. Mietin, että koskakohan hän on viimeksi käynyt kotona. :friikki: Palasin takaisin työpisteelleni, jossa vieressäni istuva uusi työntekijä yritti koko ajan kysyä neuvoa asiasta, josta en ymmärtänyt yhtään mitään, ja hän tunki koko ajan omia papereitaan minun "puolelleni".

Työpaikalle oli hankittu myös uusi "taideteos". Työpisteiden ja seinän välissä oli joku oja/viemäri. Seinälle oli heitelty mutaa. Muta-"asetelma" jatkui seinältä toiselle. Joku työkaveri juoksi innoissaan taideteoksen luo ja alkoi hypistellä mutaa. "Ai että mä oon kaivannut tätä!" hän sanoi. :friikki:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Shay » To 08 Huhti 2010 06:38

Aamuyön levottomina tunteina näin unta, että kaadoin vahingossa olutta pöydällä
olevaan kaakaopurkkiin. Turhautuneena katsoin, miten kaakao reagoi kuohuen
olueeseen (miten tuo ees kirjoitetaan? :riips: ) ja muovautui hetken päästä
ihan normaalinnäköiseksi kaakaoksi. Ottaen huomioon, että purkki oli lähes täynnä
ja olutta lorahti vain desi tjsp, mulla oli kuiten täysi purkillinen olutkaakaota. :friikkipeukku:
Pitäskö kokeilla tosielämässä? :raps:
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja skray » To 08 Huhti 2010 11:07

Olueen. :tilt:

Ei mulla muuta.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ti 13 Huhti 2010 19:22

Broidilla oli yhtäkkiä tyttöystävä nimeltä Tytti. Olin ihmeissäni, että mitä hittoa, kun en tiennyt hänen edes käyvän missään tai olevan suhteen haussa. "Laitoin alastonkuvani nettiin", sanoo hän kuin kovastikin itsestäänselvän asian "ja ei siinä mennyt sitten kauankaan, kun Tytti otti yhteyttä". :isosilmä:

Ajattelin vain, että... kai se noinkin käy :o
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja skray » Ke 14 Huhti 2010 09:56

Ei mulla uniasiaa ole, mutta olin ihan että :täh: ennen kuin tajusin, että kyse ei olekaan todellisuudesta ja olenkin uniketjussa, enkä ilmoitusluontoisissa niin kuin luulin. Siksi pascalin "ilmoitus" kuulosti aluksi todella järkyttävältä. :virne:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Shay » Ke 14 Huhti 2010 16:59

Eikun kokeilemaan vaan. :pahasetä:
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Dnd » Ke 14 Huhti 2010 17:39

Forden oma alastonkuvaketju. :pahasetä:
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Ma 19 Huhti 2010 19:24

Olin lapsuudenkodissa, jossa kaikki oli vinksallaan. Pihan puut ja pensaat oli jotenkin revitty keskeltä poikki ja naapurin kissa kulki huoneissa osan karvoituksestaan menettäneenä jatkuvasti valittavaan sävyyn maukuen. Huonekalut olivat osin rikki, kaappien ovet selällään ja vuoteet petaamatta. Yhtään ihmistä ei ollut paikalla.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja puolikarkea » Ti 20 Huhti 2010 10:16

Olin ekaa kertaa lentävän lautasen kyydissä. Ohjaajana oli sellainen pieni, ehkä 140 cm pitkä olento. Kyytiin nousi myös toinen ihminen ja lento otti vatsanpohjasta. Noustessamme ilmaan kuski nosti kierroksia ja totesi nopeuden vastaavan tukevaa känniä, mikä oli unessa ihan järkeenkäypä vauhdin määre. :virne:

Aluksen lähtiessä etenemään kohti rakennusta säikähdin, että törmäämme, mutta pääsimmekin vaivattomasti kulkemaan seinien läpi. Kuski kertoi, että ainoastaan avaruusolioiden omia rakennusmateriaaleja on varottava. Yritin kysellä mistäs sen sitten tunnistaa, jos joku muokkaa ja maalaa varottavan materiaalin toisenlaiseksi, mutta en saanut vastausta.
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Ti 20 Huhti 2010 15:47

Oletko varma, että se oli unta: ehkä sinut abduktoitiin oikeasti? :virne:

Itse näin viime yönä unta, että löysin paperin, jonka mukaan vuonna 1987 syntynyt tyttöystäväkandidaatti, jonka kanssa siinä unessa ilmeisesti seurustelin, olikin syntynyt oikeasti vuonna 1947. Tunsin syvää pettymystä ja aloin valittamaan, miten hän on valehdellut minulle ikänsä ja etten voi mitenkään seurustella äitiäni vanhemman naisen kanssa. Päivittelin myös sitä, miten hän voi näyttää niin monta kymmentä vuotta nuoremmalta.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja puolikarkea » Ti 20 Huhti 2010 15:59

Pitänee puolisolta kysyä onko se kuullut yöllä mitään outoja ääniä. :isosilmä:

Tyttöystävältä ihan hyvä huijaus. Ei se kaikilta uskottavasti onnistuisi väittää itseään 40 vuotta nuoremmaksi. :virne:
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa