Levottomat tai levolliset unet

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ke 20 Elo 2014 21:42

Olin pari yötä mökillä ja näin aika hienoja unia. :keijo:

Ensin oli jotkut juhlat ja lähdimme isolla porukalla kävelemään juhlapaikalle. Porukassa oli paljon duunikavereitani ja kävelinkin yhden vanhemman duunikaverin vieressä ja juttelin ja poltin hänen seurassaan tupakkaa, sellaista tosi ohutta savuketta. Toisaalta hävetti ihan kamalasti kun taas vedin jotain poskisavuja, enkä "osannut" polttaa oikeasti. :keijo: Matkalla kävelin vain ihan sattumalta jonkun tyhjän vaateliikkeen läpi. En oikein tiedä, mitä siinä tapahtui. Ilmeisesti menin sinne liikkeeseen ikkunasta ja olin vain siinä läpikulkumatkalla. :P

Sitten selvisi, että ne juhlat olivatkin minun hääni! :keijo: Menin naimisiin "Keski-Maan kuninkaan" kanssa. :keijo: Miestäni ei vaan ikinä koko unessa tainnut näkyä, :epäilevä: ei edes vihkimisseremonian aikana. Siitä huolimatta, että menin naimisiin, minulla oli kuitenkin kosija. :keijo:

Häitä seuraavana päivänä istuin ainakin veljeni ja isäni kanssa kahvilla. Siinä oli vieressä vähän hienomman väen kahvila, mutta me istuimme ilmeisesti jossain "huonommassa" kahvilassa. Jostain syystä olin kuitenkin jättänyt kännykkäni sinne paremman kahvilan pöydälle. Luuri oli vähän ysärikännykän näköinen. Kävin aina välillä katsomassa sitä kännykkää, mutten ikinä ottanut sitä mukaan toiseen kahvilaan. :töktök: Joka kerta, kun kävin vilkaisemassa puhelinta (se saattoi unessa olla myös "joka aamu"), pöydälle kännykän viereen oli jätetty pari palaa suklaata tai keksiä ja välillä aina joku pieni lahja. Ne olivat kosijaltani, joka ei hänkään aluksi näyttäytynyt, mutta oli joka kerta enemmän näkyvissä ja samalla itse olin joka kerta lähempänä häntä. Joku kerta sitten huomasin, että kosijani onkin oikeastaan aika söpö ja kun olimme tarpeeksi lähekkäin, annoin hänen antaa suukon poskelleni. Se oli oikeastaan aika romanttista. :hullu:

MUTTA valveillani ollessani olen miettinyt, että kosijassani oli jotain omituista. Joka kerta, kun lahja oli jätetty, puhelimeni kuoret oli avattu ja akku poistettu sieltä sisältä, mutta mitään ei ollut kuitenkaan viety. Unessa tuo ei juurikaan haitannut. :keijo:

---

Viime yönä olin jossain etelän lomakohteessa, jossa olin mukamas aikaisemminkin ollut, joten tunsin sieltä kaikki paikat. Kadut tulvivat ja olivat täynnä lämmintä vettä, jossa kahlasin onnessani. Kahlasin myös polviani myöten mudassa ja nautin siitäkin. :keijo:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 26 Elo 2014 12:23

Näin viime viikolla unta että olin Kätevän Emännän käsikirjoitustiimin hakutilaisuudessa.
Hakutilaisuus oli aika simppeli. Joitain randomeita tyyppejä kyseli kysymyksiä ja Kätevän Emännän tyyppejä oli verhon takana piilossa.
Vastailin kysymyksiin rennosti ja yhtäkkiä Maria Sid vinkkaa verhon takaa että mun pitää mennä sinne. Verhon takana on salakäytävä ja mennään sitä pitkin portaita vähän alaspäin ja parin toisen verhosysteemin läpi ja poukkoillaan sinne tänne. Pölähdetään ulos, mennään jonkun vanhan pakettiauton takaosaan ja siellä Lari Halme antaa mulle turvavaljaat ja kulkuluvat. Tämän jälkeen Kivelän Minna tulee kyselemään mun nimeä ja mitä oon kirjoittanut aiemmin. Oon vähän pihalla ja sönkötän jotain outoa.

Lopulta mut viedään vanhaan varastoon, osittain maan alle. Varastossa on muu Kätevän Emännän porukka ja ne testailee uusia sketsejä, joista osa on tosi kaameita. Sketsit kirjoitetaan paikanpäälllä ja Maria Sid pomottaa muita tarjoamalla vain omia ehdotuksiaan. Hän yrittää saada mullekin menemään läpi jotain juttuja. Pidän pääni ja kirjoitan omat jutut, tarjoan Annu Valoselle, joka meinaa tukehtua nauruun. Testaavat muutamaa sketsiä ja Maria Sid suuttuu. Pääsen jotenkin ineen siitä mitä halutaan ja kirjoitan pari pientä juttua. Minna Kivelä haluaa että pukeudun pukukoodin mukaisesti. Lotta Lindroos ei innostu uudesta kaudesta ollenkaan ja äijät vaan hengaavat sivussa.

Lopulta mulle puetaan puku päälle, koska pukukoodi. :keijo:


Jotain tommoista :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » To 28 Elo 2014 20:13

Yhtenä yönä kuulin unessa Apulantaa, jonka lyriikka meni:

"Krapula. Kaksi sanaa: En omista."

:D
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 20 Syys 2014 22:24

Viime yönä oli kyllä aikamoista MasterMindia!

Oltiin Lontoossa Suvin kanssa.
Lontoo oli kuitenkin aikalailla laatoitettu semmoisella tummalla Harry Potter-laatalla, joka oli vielä sateesta liukas. Kaikki ulkopinnat olivat sitä samaa tummaa, lähes mustaa laattaa. Yritimme liukastella eteenpäin. Meitä vastaan tuli kuitenkin jatkuvasti semmoisia säkkipilliä soittavia, marssivia joukkioita. He marssivat kolme rinnakkain ja täyttivät kadut ja aika usein kaikki pubien sisäänkäynnit. Yritimme päästä johonkin pubin, muttemme ikinä onnistuneet. Suvilla paloikin sitten käämit siihen soittokuntaan ja hän päätti että nyt riittää. Lähdimme liukastelemaan kohti teatteria.

Teatterin sisällä oli samettinen sisustus. Kaikki oli samettia. Tuolit, lattia, seinät, kaikki. Vain ovien kahvat ja käsinojat olivat puuta.
Olimme tehneet varauksen ja saimme liput jonon ohi. Paikkana oli National Theatre ja meidän täpinä oli aika suurta.
Kiertelimme lämpiötä ja hipelöimme lähes kaikkea aina välillä kihertäen.
Teatterisali oli kuin jääkiekkokaukalo. Meidän paikat oli parvelta, kaarteesta. Alhaalla näkyi katsomoiden lisäksi teatterin poikki kulkeva catwalk-näyttämö. Valkoinen lattia herätti minussa hieman hämmennystä, mutta ajattelin sen vain kuuluvan juttuun. Pian alkoi tapahtua.
Helen Mirren asteli hitaasti catwalkin toisesta päästä näyttämölle ja aloitti monologinsa. Meidän paikat olivat jostain syystä sivuttain, joten jouduimme nousemaan ylös ja siirtymään reunan luo. Seinällä, meidän takana oli screen-tyyppinen peili, josta olisi myös pystynyt seuraamaan näytöstä. Halusimme kuitenkin nähdä lavan, joten seurasimme reunan luota (pleksilasitkin oli :keijo: ) tapahtumia. Mirren puhui ensimmäisen neljänneksen kävellen hitaasti ja tämän jälkeen lähti juoksemaan ja puhe muuttui huudoksi. Päästyään lähes catwalkin päähän Mirren nousi ilmaan ja lensi yleisön halki. Hän lensi katossa olevien valkoisten lakanoiden päälle, jossa lopetti monologinsa sanoihin "even death is better than to just be miserable".
Mirrenin ilmalennon aikana häneltä putosi kenkä, joka päätyi syliini. Ihmiset yrittivät repiä kenkää minulta, mutta sain pidettyä sen itselläni. Moni alkoi myös tivaamaan mihin hintaan meinaan myydä kengän. Olin äimistynyt ja kerroin palauttavani sen teatterille. Haukuin ihmsiset tyhmiksi ja Suvi nauroi tilanteelle.
Esityksiä tuli vaikka miten monta. Väliajalla kävi ilmi että mukana olisi myös suomalainen pienoisnäytelmä. Olin palauttamassa kenkää vahtimestareille, mutta saimmekin kutsun palauttaa kenkä toisen puoliajan jälkeen suoraan Mirrenille itselleen. Toisen puoliajan aikana emme oikein keskittyneet tapahtumiin lavalla. Suomalainen pienoisnäytelmä oli aika outo, siinä oli kalevalaa ja Shakespearea sekaisin. Sali kuitenkin antoi positiivisen reaktion ja mekin taputimme. Ehkä eniten odottamamme asia oli kuitenkin Benedict Cumberbatchin ja Tom Hiddlestonin yhteisjuttu, dialogi. Suvi ei tällä kertaa pyörtynyt, mutta heräsin siihen että meidän paikoille oli jätetty punaiset ämpärit ja BC ja Tomppa etsivät näitä ämpäreitä. Ne, kenen paikalla ämpärit olivat, piti välittömästi palauttaa ämpärit lavalle tai he rupeaisivat nirhaamaan ihmisiä yleisöstä :virne: Mentiin ihan paniikkiin ja heräsin siihen kun lähdettiin kohti näyttömöä ämpärit kädessä :keijo:

:virne:

Koskahan sitä pääsis Lontooseen :keijoei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 21 Syys 2014 13:21

Kiban unet. :rolf: Legendaarista. :virne:

Mulla on joku ihme fiksaatio näyttelijä Jussi Vataseen. Näin eräänä aamuna unta, että Jussi Vatasesta oli tullut uusi esimieheni. Meillä oli joku projekti/ryhmätyö duunissa meneillään ja istuin pöydässä työkavereiden kanssa suunnittelemassa sitä projektia. Jussi istui vähän kauempana toisessa pöydässä ja kun käänsin katseeni, hän tuijotti suoraan minuun. Samassa jalkani menivät täysin veteliksi, ja mietin miten ikinä pystyn tekemään Jussin kanssa töitä. Siihen heräsin.

----

Eilen aamuyöstä kun tulin baarista kotiin, söin puoli pussillista sipsiä nälkääni. :keijoei: Siis oikeasti, ei unessa. :P Ennen heräämistäni minulla oli hirveä jano, ja näin unessa kauniita, mehukkaan näköisiä omenoita. Mietin myöhemmin päivällä, että olikohan tuo joku enneuni, koska eilen iltapäivällä sitten sain kaverin porukoilta pussillisen omenoita. :virne: Toisaalta uni varmaan kertoi, että minulla oli jano ja nälkä. :keijo:
Googletin kuitenkin ihan huvikseni omenoiden merkitystä unissa ja törmäsin tällaiseen: "Omena on hyvä enne, varsinkin jos jätät sen syömättä. Punaiset omenat rohkaisevat: nyt on oikea aika toteuttaa haaveesi. Mätä omena on petollinen ystävä."
No, en syönyt niitä omenoita ko. unessa. :keijo: Törmäsin myös sellaiseen, että omenat(kin) symboloivat seksuaalisuutta ja hedelmällisyyttä. :virne:

Nyt kun kirjoittelin tätä, muistinkin tuon omena-unen alun. Mä olin jossain kaupungissa liikkeellä, ilmeisesti :keijo: jen kanssa. Siinä tapahtui kaikkea, mutta yhtäkkiä olin yksinäni jossain ja saavuin johonkin puutarhaan, joka oli täynnä luonnonkosmetiikka myyviä tyyppejä. :keijo: He tarjosivat minulle kaikkea, mutta en kuitenkaan saanut mitään. Sain ison korillisen kosmetiikkaa ja hedelmiä, mutta he eivät ikinä antaneet niitä minulle. Kaikki ne tuotteet olivat koko ajan "tiskin alla", joten en päässyt niihin käsiksi. Kun kysyin, missä ne tavarat ovat, aina joku sanoi: "Minäpä selvitän." ja siihen tuli aina uusi tyyppi. Jossain vaiheessa huomasin maksaneeni niistä kamoista 3,50 €, vaikka ne kaikki tavarat piti saada ilmaiseksi. Olin tosi kärsivällinen, mutta vihdoin mietin, että olisipa jo kiva päästä pois täältä. Vähän meni hermot siihen kaikkeen sähellykseen, mutta en sanonut mitään. Oli kiinnostavaa nähdä, mitä tässä lopulta tapahtuu. Kun en jaksanut enää seistä, menin yhteen seinän viereiseen pöytään istumaan. Se oli selkeästi "henkilökunnan pöytä", joten siinä ei olisi saanut istua. :keijo: Nojailin pöytään, ja mietin, milloin joku huomaa. :keijo: Vihdoin siihen tuli joku tyttö, joka sanoi kauhistuneena: "Mitä sinä täällä vielä teet?" Vastasin, että odottelen vieläkin sitä koriani. Tyttö osoitti pöydän alle ja sanoi: "Siinähän se on koko ajan ollut, jalkojesi juuressa!" Katsoin jalkoihini, ja kori oli todellakin siellä. Asia oli sillä selvä. :keijo: Lähdin menemään kori olallani. Kohtasin matkallani muitakin koettelemuksia, mutta vihdoin saavuin jonkun mökin pihaan, jonka portailla istuivat Kiba ja ystäväni. Kummatkin olivat vain: "Mikä sulla kesti?"

-----
Viime yön unessa olin mökillä ja samana päivänä oli serkkuni häät (kukaan ei tiennyt, että tällä serkulla oli edes mitään tulevaa puolisoa, kunnes oli tämä hääpäivä) jotkut ristiäiset ja ilmeisesti vielä hautajaiset. Jokaiseen näistä juhlista vielä pitäisi laittaa eri vaatteet. :P Minulla oli ihan hirveä vaatekriisi. Pengoin kassiani ja olin ihan varma, että olin ottanut mukaan mustan juhlamekkoni (joka minulla oli L-S:n juhlissa), mutta sitä ei löytynyt mistään. Tätini oli siellä ja sanoi, että minä saisin lainata hänen kesämekkoaan. Kokeilin mekkoa ja minua alkoi ahdistaa. Tätini on siis todellisuudessa huomattavasti minua isompi, mutta mekko kiristi ihan vääristä paikoista. Päätin sitten, etten mene johonkin niistä juhlista ollenkaan, koska vaatekriiseily oli vienyt niin paljon aikaa. Sitäpaitsi kriiseilin ihan hirveästi myös siitä, että mitä kaikkea ottaisin mukaan mökiltä, koska tulisin vasta seuraavana kesänä takaisin sinne. Esimerksiksi yksi hylly oli täynnä kirjoja, jotka minun oli ehdottomasti saatava mukaan. :keijo: 25-vuotias serkkuni tuli jostain juhlista. (Ilmeisesti mökki oli tässä unessa vähän niinkuin kaikkien kääntymispaikka.) Tuo serkkuni näytti tässä unessa noin 12-vuotiaalta. Hän vaihtoi vaatteet ja laittoi jotkut värikkäät farkut ja t-paidan. Silloin vaatekriisini helpottui ja päätin laittaa yhden liilan hellemekon. Vielä olisi pitänyt kuitenkin käydä suihkussa. Naamani ja kainaloni olivat ihan hikiset, mutta olinkin yhtäkkiä siellä hautajaisissa. Minulla oli joku mustavalkoinen kukkamekko päällä. Toimitus ei ollut vielä alkanut, kun löysin jostain hanan (joka oli keskellä käytävää) ja aloin pesulle. Siihen (ehkä onneksi) heräsin. :keijopeukku:

Tuossa "omena-unessa" oli jossain vaiheessa myös vähän samantapaista vaatekriiseilyä. :friikki:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kumkvatti » Su 21 Syys 2014 14:30

Jokunen yö sitten oltiin jollain porukalla katsomassa Outolinnun laamaa. :keijo:
Laama oli aika valtava, ihmettelimme sitä vierestä kun samalla Outolintu teki sille jotain, nyppi siltä karvoja tms. ja laama alkoi nostella takajalkojaan siihen malliin että kohta tulee potku. Oli siis syytä siirtyä kunnioittavasti vähän sivummalle. :keijo:
Sitten Outolintu esitteli hienoa systeemiään, jolla saa kuljetettua mukana kaiken tarpeellisen kuten koiran, lapset ja laaman. :keijo: Oli iso henkilöauto ja pienempi henkilöauto, ja ensin koira pakattiin pikkuautoon ja ajettiin sillä isomman auton sisään vinottain. Sitten lapset aseteltiin penkeille istumaan, ja lopuksi laama laskostettiin paikalleen vapaaksi jääneeseen koloon. Tästä järjestelystä oli oikein kaavakuvakin olemassa, sitä ihmeteltiin hetki ja sitten kaikki muutkin läsnäolijat ahdettiin vielä samaan autoon ja lähdettiin johonkin. :keijo:
Avatar
Kumkvatti
yybersalama
 
Viestit: 444
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 14:29

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 28 Syys 2014 10:29

Nyt kyllä! Unessa keijoja ja muita.

Mentiin porukalla bilereissua varten semmoiseen huoneistoon, mikä oli samalla kuitenkin risteily. Yöpyminen oli kuitenkin hotellin kaltaisessa huoneistossa, jossa meillä oli aika isokin kämppä. Asunto oli malliltaan samanlainen kuin L-S:llä, mutta keittiön tilalla oli yksi makuuhuone ja vielä sitä vastapäätä oli huone missä oli amme. Muutoin kuitenkin ihan samanlainen. Ei vain ollut keittiötä :keijo:
Meitä oli reissussa Suvi, Wildis, L-S, Marenkienkeli, yks mun tuttu, Wildiksen äiti ( :virne: ), Pascal, Mr. Smith ja yksi Radio Novan tuottaja.

Alhaalla oli semmoinen tosi hieno disco ja tanssibaari, ihan kuten laivalla aina. Ruokailutilassa oli kiinalainen sisustus ja kävikin ilmi, että tarjolla olisi vain kiinalaista ruokaa. Meitä se ei haitannut, meillä oli myös omat eväät!

Ilta kuitenkin meni rankemmanpuoleisen bailaamisen merkeissä. Me käytiin marskin kanssa aina välillä syömässä ja muut hillui discossa. Wildiksen mutsi piti haaremia tanssibaarin puolella ja me muut discossa. Meillä oli kaikilla myös minihameet päällä :keijo:

Suvi piti huolta kellosta. En muista tarkkaa aikaa, mutta tiettyyn kellonaikaan lähdimme kaikki "kämpille". Siellä oli olohuoneeseen levitetty patjoja ja petivaatteita. Hypättiin sinne pyjamissa. Sen jälkeen tapeltiin telkkariohjelmasta mitä piti katsoa. Marskin kanssa piipahdettiin taas syömässä. Tullessamme takaisin oli riita ratkennut ja porukka hengaili olohuoneessa katsomassa elokuvaa. Wildiksen mutsi ja haaremi oli toisessa samanlaisessa asunnossa, mikä oli ihan meidän vieressämme.
Jossain kohtaa nukahdin. Herätessäni myös muu porukka nukkui. Mun silmälasit olivat kadonneet ja siirryin siristellen sinne keittiön tilalla olleeseen makkariin nukkumaan. Herätessä silmälasit olivat tyynyn vieressä :keijo:
Könysin ylös. Suvi nukkui yksin olkkarissa. Oli pinonnut kaikki patjat isommaksi kasaksi ja nukkui siinä. L-S nukkui toisessa makkarissa ja mun tutun löysin ammeesta. Muita ei näkynyt. Paitsi kaksi koiraa, joista toinen oli tämän tuttuni koira. Wildiksen mutsin kämpässä oli vain se haaremiporukka. Muut puuttuivat paikalta. Yritin kysellä missä marski on, muttei kukaan oikein tiennyt. "Varmaan syömässä" sanoi Suvi ja käänsi kylkeä. Pukeuduin ja lähdin etsimään. Löysin muun porukan tanssibaarin brunssilta ja helpotus oli ilmeinen. Wildis kertoi että olivat tulleet discoon vielä leffan jälkeenkin ja muutama henkilö oli vetänyt hirveät perseet. Pascal ei ollut nukkunut yhtään ja Mr.Smith oli löytänyt sarjakuvakellarin laivasta. Siinä istuessamme ja nauttiessamme brunssia alkoi joku show. Siinä oli akrobatiaa ja bodareita. Kunnes yhtäkkiä lavalle kuulutettiin räppäri, jonka nimeä en enää muista. Wildis oli seota sukkiinsa ja täpisi ihan huolella. Kävi kuitenkin ilmi, että tämä Radio Novan juontaja oli se räppäri. Tyyppi veti sen hetken suurinta hittiä ja meidän porukka villiintyi täysin. Iskettiin yläfemmoja esiintyjien kanssa biisin jälkeen, kun koko se sakki istui meidän pöytään - tietty!

Jossain kohtaa tultiin maihin - New Yorkiin, mutta me ei haluttu käydä maissa, vaan jatkettiin bailaamista sen räppäriporukan kanssa.
Heräsin kun laiva lähti takaisin kohti Helsinkiä.

:virnei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja L-S » Su 28 Syys 2014 11:38

Voi keijo. Joo, kuulostaa ihan todennäköiseltä skenaariolta tämä. :virne:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ti 30 Syys 2014 12:22

L-S kirjoitti:Joo, kuulostaa ihan todennäköiseltä skenaariolta tämä. :virne:

Kyllä. :kyllä: Missä marski on? Varmaan syömässä. :virne:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja theia » Ti 30 Syys 2014 14:12

Miehen isä soitteli mulle tossa taannoin, ja puhui ensi vuonna tulevista tasajuhlista. Että miehen tasajuhlille olisi lahjaksi miettinyt järkkärikameraa. Että mies oli vihjannut kamerasta kesällä, tuleviin tasajuhliin lahjavinkiksi.

No, tämä tasajuhlien toistelu ilmeisesti vaikutti mun alitajunnassa, sillä puhelua seuraavana yönä näin unta, jossa mulle selvisi, että mies täyttääkin 40 vuotta, eikä 30 vuotta kuten olin luullut. Olin aivan järkyttynyt että miten mies koskaan ei ollut korjannut mua kun olin puhunut että ollaan samanikäisiä.

:keijoei:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 01 Loka 2014 09:06

Sua on huijattu!

Mun unessa oli viimeyönä paljonkin porukkaa :virne:

Oli meidän perhe/sukujutut. Ei mitään juhlia, vaan joku tapahtuma. Hitosti lapsia. Mä näin unta, että näin unta siitä miten hait liikkuu vedessä ennenkuin ne käy ihmisten kimppuun. Ajattelin sitä katsoessani, että se nyt on ainakin vaan unta, koska ei hait tollai toimi. Heräsin unestani ja mun avokälypuolet - nykyiset ja yksi eksä - olivat hereillä siinä samassa huoneessa. Olivat olleet kuulema jo pitkään ja syöneet aamupalaakin. Närkästyin, koska oli sovittu että tehdään aamupala yhdessä. Ihmettelin ettei mua herätetty, vaan olin saanut nukkua monta tuntia siinä niin. Puin äkkiä päälle. Lähdettiin keräämään lapsia kasaan. Mulla oli kuitenkin hirveä nälkä ja kävin hakemassa jonkun ihmeellisen ruuan, ilmeisesti kreikkalaista noutoruokaa, vähän matkan päästä, pihalta. Mulla oli korvanappi, johon meidän mutsi huuteli ohjeita lapsiryhmän hallintaan. Mukana oli myös ulkopuolisia valvojia.

Sain syötyä sen ruuan, löysin lapsiryhmän ja sitten vain hengailtiin paikasta toiseen. Ensin oltiin tanssitunnilla, sitten kauppakeskuksessa, missä toiselle avokälypuolelle selvisi miten hänen kuvaansa oli käytetty markkinoinnissa ja me saatiin ilmaisia mekkoja siitä hyvästä. Mekot oli oikein silkistä käsintehtyjä :keijo: Mun isäpuoli ei halunnut mekkoa :virne:

Mekkojutun jälkeen yritin saada porukkaa taas kiinni ja törmäsin lapsuudenystävän perheeseen. Ystävä yritti myydä sipsipusseja vitosella oven vieressä ja hänen äitinsä ja siskonsa istuivat sisällä syömässä. Naureskelivat siinä vielä ettei taida myyntityöstä tulla mitään, kun ei se siellä häissäkään suostunut laulamaan. Pyörittelin päätä ja törmäsin meidän mutsiin, joka olisi halunnut että mä autan tätä ystävää niiden sipsien myynnissä. Kieltäydyin ja yritin löytää sen meidän porukan. Osa valvojista seisoskeli semmoisen erikoisen näköisen talon ulkopuolella ja isäpuoli kertoi että lapset oli viety sinne kattomaan jotain, minkä yhden lapsen julkkisvanhemmat olivat saaneet aikaan. Me mentiin isäpuolen, Elastisen ja BC:n kanssa siksi aikaa syömään. BC kertoi että tietää yhden paikan missä saa olla tosi rauhassa ja se sopi meille. Oltiin siis Helsingissä. Mentiin Forumiin, siellä oli miesten vaatekauppa, jonka takahuoneessa oli yksi pitkä pöytä ja numeroidut paikat. Tarjoilija antoi BC:lle ohjeet ja BC sitten johdatti meidät pöytään. Ohjeet oli, että jos haluttiin muutakin kuin ranskalaisia, piti laittaa kuppi nurin. Elastinen halusi pihvin, mun isäpuoli vain niitä ranskalaisia ja BC päätti että me syödään sushia. "You need to have this sushi. I'm buying and I insist, you're not the one who eats fries." :keijo:
Elastinen yritti kysellä mistä BC tiesi paikan, kun hänkään ei tiennyt, mutta sai osakseen vain myhäilyä. Elastinen oli vaihtanut alaa ja ruvennut rekkakuskiksi ja oli mun isäpuolen harjoittelija sillä hetkellä. Kaipuuta musiikkiin ei ollut :keijo:
Pöydän muissa paikoissa istui jotain ihan outoja julkkiksia ja ovella hengaili vartijat, jotka hääti ihmeellisesti porukkaa pois. "Kyllä mä tiedän kuka sä oot, mutta sulla on liikaa valokuvaajia perässä, mene pois"-lause kuului aika usein. BC:n tilaama sushi oli aivan taivaallista ja heräsin kun se loppui.

:keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ke 01 Loka 2014 19:32

Voi miten legendaarisia unia. :virne: Kiba näkee enemmän unia BC:stä kuin minä. :huoh:

Tuon sushiunen jälkeen tuli hirveä sushinpuutos. :huoh:

Mä oon unohtanut kertoa yhden keijo-unen. Yritän kertoa tämän lyhyesti, koska en muista siitä enää paljoakaan. :keijo:

Oltiin Tyttöjen kanssa Turussa. Wildiksen oli pakko päästä Turun lentoasemalle. Minä "tiesin", että se on "ihan kulman" takana, joten lähdin Wildikselle oppaaksi. L-S ja Kiba jäivät hengaamaan, ilmeisesti L-S:lle. :keijo: "Turku" muistutti aika paljon jotain pienehköä paikkakuntaa. Tuli mieleen vähän Sodankylä, mutta kaikki oli tässä unessa jotenkin värikkäämpää kuin Sodiksessa. :keijo: Lopulta olimme kävelleet Wildiksen kanssa monta tuntia ja koko ajan se lentoasema oli "ihan kulman takana". Menimme mm. jonkun metsän läpi. :keijo: Kun vihdoin saavuimme sinne asemalle, ei siellä mitään lentokoneita ollut. Enemmän ko. paikka muistutti isoa Tiimaria tai Helsingin keskustan Akateemista kirjakauppaa, jossa oli pelkkää krääsää. Wildis oli ihan innoissaan ja nosteli looseista jotain kamoja (en enää muista, mitä) ja hihkui täpinöissään: "Nää sopisi niin hyvin pojille!" (Tarkoittaen pojilla siis omia lapsiaan.) Totta kai Wildis osti ne, mitä ikinä olivatkaan. :virne:

----

Viime yönä oli jotain duunijuttuja, jossa oltiin mm. yhden duunikaverin kanssa jossain epämääräisessä paikassa. :epäilevä:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 01 Loka 2014 21:33

(Suvi, pssst, mä katon illalla aina ihan vikana mun kännykän taustakuvaa :vihellys: :ahihi: Mun alitajuntaa on helppo manipuloida)
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 03 Loka 2014 12:43

Moi! Yllärinä näin unta. Näin oikeastaan kaksikin unta, mutta muistan vain toisen. Koska se oli intensiivisempi.

Olin menossa loppukesästä juhliin. Olin laittautunut aika viimetten päälle ja olin ehkä hieman epävarma itsestäni. Katselin juhlapaikkaa ulkopuolelta, se oli todella hieno kartano veden rannalla. Sinne mentiin siltaa pitkin sen veden yli. Seisoskelin siinä sillalla ja katselin sitä paikkaa. Ilmeisesti paikalla oli mulle iso merkitys, sillä pohdin siinä sillalla että onko kovinkin järkevää mennä sinne, mutta tunnepuolella halusin mennä ja yrittää edes selvittää asioita parempaan suuntaan. Kyseessä oli iltajuhlat ja arvelin auringon laskevan veden suuntaan. Halusin nähdä auringonlaskun, jos ei mitään muuta.
Juhlissa oli rento tunnelma. Ruokaa oli paljon, siellä soi kelvollinen musiikki ja takapihan luona oli mielenkiintoisia rakennelmia juhlijoita varten. Tunnistin yhden rakennelman luona tuttujani ja liityin heidän seuraansa. Heillä oli kuohuviiniä, mutta itse join alkoholitonta. Juteltiin siinä niitä ja näitä, kun istahdin kiviaidalle. Aidan alapuolella joku tarttui käteeni. Saatana, Mikko Alatalo!! Mikko se huhuili mua nimeltä ja sanoi että tuntee mun isän. Yritin päästä irti, mutta se oli aika mahdotonta siitä vinkkelistä. Mikko oli vetämässä mua reunan yli, mutta seuralaiseni saivat minut kiinni ajoissa. Mikkokin päästi irti kun lupasin mennä tervehtimään häntä sinne alas. En mennyt. Vähän harmitti yhteys isään, mutta enemmän nauratti koko Mikko Alatalo. Paikalla oli myös muita "julkkiksia", mutten sinänsä kiinnitänyt heihin mitään huomiota. Se, ketä odotin pysytteli etäällä.
Aurinko ei vaan laskenut, vaan tilalle tuli yhtäkkinen sadekuuro. Ihmiset juoksivat hökkeleihin suojaan. Yksi oli selkeästi lasten, mutta meitä kykki siellä aikuisiakin. Sateen aikana vesistö hieman riehaantui ja kuohui oikein huolella. Meille kerrottiin ylimääräisen veden juoksuttamisesta pois, jotta maisema pysyy kauniina :keijo:
Päätin että lähden tutkimaan kartanoa sisältä. Ihmiset olivat kuitenkin lähes kaikki niissä hökkeleissä ja sisällä oli väljempää.
Sisällä kuljin huoneesta huoneeseen. Äkkiä vieressäni oli kuitenkin mies, jonka selkeästi tunsin. Hän pyysi minua mukaansa ja kiersimme ulkokautta kellariin. Ilmeisesti olin odottanut tapaavani juuri hänet, sillä olin erittäin iloinen. En kuitenkaan näyttänyt sitä ulos ennen kellaria. Kellarissa halasimme voimakkaasti ja huokaisimme helpotuksesta. Puhuimme toistemme päälle ja halasimme uudestaan. Meidän välillä oli suuria tunteita ja iso side. Puhuimme toisillemme elämäntilanteistamme ja hän avautui minulle avio-ongelmistaan, jotka nyt oli selvitetty ja takanapäin. Hän kuitenkin kertoi minulle vaimonsa olevan hieman epäileväinen, mutta haluaisi esitellä meidät ja selkeyttää tilanteen. Vaimo epäili hänellä olevan suhteen, mutta missään kohtaa hän ei ollut osannut kertoa vaimolle siitä, ettei meillä ole mitään semmoista menossa. Sanoin ettein halua joutua mihinkään tyhmään väliin, enkä ainakaan aiheuttaa turhia ongelmia hänelle. Vielä vähemmän antaa hänen vaimolleen turhia huolia. Hän sanoi yrittävänsä puhua vaimolle, nyt kun kerta olin siellä. Halasimme vielä tiukasti ja sitten poistuin. Hän meni kellarista sisäkautta sisälle taloon. Korvissani kaikui sanat muista että voit soittaa koska tahansa ja puhua kaikesta loopilla. Törmäsin tuttuihini, mutten jaksanut heidän seuraansa. Sen sijaan yritin etsiä Mikko Alataloa, mutta hän oli jo poistunut paikalta. Aurinko oli laskenut ja kirosin että olin missannut sen. Kuulin kaikkien olleen paikalla ihailemassa sitä. Samassa tajusin että minä ja se mies jäätäisiin nyt kiinni. Yritin olla sulava ja menin sisälle. Kuljin kerrosten välillä ja etsin tätä pariskuntaa. Kuulin ylimmästä kerroksesta huutoa ja kuljin sinne varautuneena. Siellähän he, tappelivat oven takana. Kurkkasin viereiseen huoneeseen, missä oli tyhjää ja sujahdin sinne. Heidän tappelunsa kuului hyvin suoraan tuohon huoneeseen. Kuuntelin siellä tappelua ja olin surullinen sen miehen puolesta. En niinkään siitä, että nainen syytti minua kaikesta, vaan siitä, että kaikki meidän ponnistukset olivat menneet hukkaan. Lopulta nainen lähti ovet paukkuen. Päätin lähteä perään. Hän oli ihan tolaltaan ja meinasi kaatua portaissakin pariin kertaan. Seurasin häntä parin askeleen päässä. Hän kulki talossa ns. sivuhuoneistoon ja päätin että menen perässä ja korjaan tilanteen. Hän hieman yllättyi minun seuratessa perässä. Hän ei tuntenut minua, joten esittelin itseni ja kysyin oliko hän kunnossa. Juttelimme siinä niitä näitä alkuun ja sitten nainen alkoi avautua riidasta. Yritin lohduttaa, puhua ja lohduttaa lisää. Keskustelu oli pitkähkö ja mietin kokoajan miten tuoda asioita toiselle kannalle. Nainen oli suurinpiirtein rauhoittunut, kun mies tuli huoneeseen. Mies hämmästyi nähdessään minutkin siellä ja yllättäen nainen tajusi meidän tuntevan toisensa. Heräsin siihen että nainen kirkui ja huusi.

Mietin herättyäni unen symbolisia merkityksiä. Erillään oleva talo, myrsky, kellari, auringonlasku, portaat, huoneet ja keskustelujen sävyt. Myös unen tunteet jäivät voimakkaasti mieleen. Niitä oli. Mielenkiintoisinta ehkä kuitenkin se, etten todellakaan oikeasti tuntenut ketään näistä ihmisistä. En sitä miestä, naista, enkä niitä tuttuja. Mikko Alatalo oli ainoa kenet tunsin/tiesin. :keijo:

Tässä olis kyllä unitulkitsijalle materiaalia vaikka mihin :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 05 Loka 2014 19:40

Suvi kirjoitti:
Oltiin Tyttöjen kanssa Turussa. Wildiksen oli pakko päästä Turun lentoasemalle. Minä "tiesin", että se on "ihan kulman" takana, joten lähdin Wildikselle oppaaksi. L-S ja Kiba jäivät hengaamaan, ilmeisesti L-S:lle. :keijo: "Turku" muistutti aika paljon jotain pienehköä paikkakuntaa. Tuli mieleen vähän Sodankylä, mutta kaikki oli tässä unessa jotenkin värikkäämpää kuin Sodiksessa. :keijo: Lopulta olimme kävelleet Wildiksen kanssa monta tuntia ja koko ajan se lentoasema oli "ihan kulman takana". Menimme mm. jonkun metsän läpi. :keijo: Kun vihdoin saavuimme sinne asemalle, ei siellä mitään lentokoneita ollut. Enemmän ko. paikka muistutti isoa Tiimaria tai Helsingin keskustan Akateemista kirjakauppaa, jossa oli pelkkää krääsää. Wildis oli ihan innoissaan ja nosteli looseista jotain kamoja (en enää muista, mitä) ja hihkui täpinöissään: "Nää sopisi niin hyvin pojille!" (Tarkoittaen pojilla siis omia lapsiaan.) Totta kai Wildis osti ne, mitä ikinä olivatkaan. :virne:



Olen muuten unohtanut kirjoittaa tästä unesta tänne yhden olennaisen asian: kun oltiin siellä metsässä jollain kalliolla, juteltiin Wildiksen kanssa siitä, miten hänen pitää laulaa radiossa, että voi voittaa jonkun kisan. (Tämä kohta perustuu tositapahtumiin.) Wildis suhtautui tähän laulamiseen radiossa tässä unessa tosi rennosti ja sanoi vain, että "ei mun tarvitse laulaa muuta kuin la-la-laa ja se on siinä." :virne: (Ymmärtääkseni todellisuudessa se laulaminen jännitti aika paljon.) Siinä matkamme aikana kuitenkin selvisi, että Wildis ei ollut voittanut sitä kisaa ja en ole nyt ihan varma, pääsikö hän edes laulamaan. En uskaltanut kertoa tätä täällä aikaisemmin (eli oikeastaan siis ennen kuin se oikea kisa olisi ohi), kun pelkäsin, että tämä oli enneuni. :hullu: :keijo:

-----

Viime yö/aamuyö olikin sitten vilkas unien suhteen. Siinä heijastuivat lähes kaikki edelliseen päivän tapahtumat, lukuunottamatta BC:tä, vaikka Kiba näyttikin kännykkänsä taustakuvaa mulle. :P

Unessa toistui aluksi useita kertoja tietty tapahtumasarja vähän Päiväni murmelina -tyyliin. Olin mukana Vain elämässä ja hups vaan kävelin aina sieltä VE-paikalta Helsingin keskustaan aamupalalle johonkin museoon ja sen museon kahvilaan. Aina joka kerta tunnistin sen paikan siitä, että ihan ensimmäisenä vastassani oli museon kauppa. "Heräsin" aina siinä kahvilakohdassa ennen kuin ehdin tilata mitään. Aina joka kerta olin siellä itsekseni, mutta liittymässä aina eri tyyppien seuraan. Jollain kerralla minun piti nähdä siskoni, jollain kerralla kaverini. Heitä ei kuitenkaan koskaan näkynyt. Ajattelin aina, että he ovat sittenkin jääneet sille "VE-leirille". Eräällä kerralla kun olin jo ehtinyt kiertää koko kahvilan etsien istumapaikkaa tai tuttujani ja olin menossa museon kauppaan, huomasin kahvilan jonossa Vesa-Matti Loirin. Hän oli siellä jonkun nuoren, vaalean, pitkähiuksisen naisen kanssa, joka oli ilmeisesti tuttuni. Päätin liittyä heidän seuraansa, koska olimme samaa Vain elämää -porukkaa. Minua kuitenkin jännitti, muistaako Vesku ollenkaan minua. :hullu: Olin nimittäin ilmeisesti jostain somesta tuttu, vähän niinkuin Soikku Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. :keijo: Ehdin tilata teen ja korvapuustin ja sitten "heräsin".

Seuraava muistikuva unesta on, että näen Myyyyyn hyppäävän tyynykasan päälle kuten ihmiset ja käpertyvän tosi söpölle kerälle. Se kuitenkin sekoittui "VR:n mainokseen", jossa seikkaili Kiban robotinmuotoista teesihtilää muistuttava tyyppi VR:n vihreissä varusteissa. Se robottityyppi saapui mainoksen lopussa ovelle, jossa luki: "Kotona sinua odottaa aina VR." (tjsp) :keijo:

Seuraavaksi olin Kiban makuuhuoneen lattialla patjalla, jossa oikeastikin nukuin, mutta huoneessa olikin isäni ja jotain hänen kavereitaan. Oli aamu ja minun olisi pitänyt nousta sieltä patjalta, koska muutkin olivat jo ylhäällä. Minä sanon, että minun täytyy laittaa jalat niskan/pään taakse venyttääkseni alaselkääni, ennen kuin pystyn nousemaan sieltä patjalta (siis näin). (En kyllä ikinä tee tuota liikettä juuri kun olen herännyt, mutta muuten kyllä saatan venytellä noin.) Makasin vielä patjalla, kunnes yhtäkkiä näin yläpuolellani Kai Hyttisen naaman. :eivirne: Kai Hyttinen katsoo minua tiukasti ja sanoo vihaisesti: "Miksei ne jalat ole jo siellä niskan takana?!" Kun yritän venytellä, niin seuraavaksi naamaani tungetaan keinutuolia, josta näen vain selkämyksen. Ja sekin on peitetty "umpeen" toiselta puolen tyynyillä. Taustalla soi Nelly Furtadon I'm Like a Bird ja näen mielessäni/edessäni sen videon, joka muistuttaa enemmän Nelly Furtadon Maneater -videota. Sitten heräsin ihan oikeasti. :eivirne:

Kuju Hyttisen olin vain maininnut jossain keskustelussa päivällä ja kaikki muukin oli tosiaan heijastusta päivän tapahtumista. Ainoastaan tuota Nelly Furtadoa ja keinutuolia en ymmärrä. :virne:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 05 Loka 2014 21:56

Ai helvetti toi Kai Hyttinen naurattaa edelleen :rolf:

Ite nukuin aika kevyttä unta aamun viimeisenä tuntina ja siinä oli kanssa vähän tämmöinen että tajusin vasta herättyäni sen olleen unta. Oltiin mun makkarissa Suvin ja Anti-Keijon kanssa. Oltiin herätty ja makoiltiin kukin vielä peiton alla. Yhtäkkiä AK kysyi "miksi helvetissä sulla on tapetoitu katto?" Kohautin vain olkia ja mietin sitä itsekin. Koko huone oli tapetoitu punakultaisella tapetilla. Selitin vain että se oli systerin kämppä ja ollut sellaisena. "Helvetin rumahan tää on" totesin vielä ja naureskelin itsekin.
Aamulla Suvin kertoessa tuota Hyttistä vilkaisin kattoon ja tajusin että se olikin vain unta! :virne:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 07 Loka 2014 10:39

Huhhuh. Pitkästä aikaa Amerikkalaista meininkiä unessa.
Oli niinku tää porukka, joka treenas tullakseen astronauteiksi. Ne oli tosi kovii ja kuulei jätkii ja mimmei. Ne treenas keskellä aavikkoo sijaitsevaa koulutuskeskusta ja niitä kävi tsekkailees semmoinen ylipäälikkö-äijä joka sitten tekisi sen päätöksen pääsiskö ne kaikki tyypit sinne avaruuteenkin.
Ne tyypit veti oikeesti tosi kovaa treenii. Oli punttii ja lenkkii ja semmosii haasteratoi, ugh, ugh, habahaba. Sit aina välillä ne tyypit jutteli siitä et kuka pääsis läpi ja aina oltii niinku frendin puolella. Kaikkien piti päästä läpi, eikä frendii saanu jättää pulaan.

No, oli sit taas sen ylipäällikkö-äijän vierailupäivä. Jostain syystä yks niist muijist oli vähä niinku ehkä lihonu, ehkä ei. Mut se kuitenki liikku tosi oudosti. Nää muut yritti vähän niinku suojella sitä yhtä ja pitää sen piilossa. Mutta se jäi kuitenki kiinni hitaudesta ja oli jäämässä pois jengistä. Mut sit ne muut salakuljetti sen sinne avaruuskeskukseen mistä ne loput siirtyisvät sukkulaan. "Megan run" oli niinku sit se mihin se päätty kun ne sai sen sinne jeesattua. Nii ja se oli siks vähän lihonu ku se oli sit niinku salaa tullu raskaaks.

:virnei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 10 Marras 2014 00:11

Mulla on pitkästä aikaa kertomisen arvoisia unia.

Ensimmäinen oli aivan ihana uni. :hullu: Oltiin Kiban kanssa Tom Hiddlestonin kanssa jossain takahuoneessa ja juotiin skumppaa. Tai oikeastaan se oli Tompan yksityinen pukuhuone, jossa oli hieno valkoinen design-sisustus. Tompalla oli Shakespeare-näytäntö jäähallilla (ihan pieni produktio :virne: ) Hänen olisi pitänyt valmistautua tähän näytökseen, mutta kuitenkin mieluummin hengaili meidän kanssamme. :hullu: Muistan, että istuimme jollain sohvalla, joka muistutti enemmän vanhaa parvisänkyäni, mutta silti se oli paljon tyylikkäämpi. :P Hiddleston oli tosi kohtelias ja sanalla sanoen aivan ihana. :hullu: Lopulta pääsimme Kiban kanssa esityksen joukkokohtaukseen avustajiksi ja meillä oli jotkut kansallispuvut päällä. :keijo: Mutta oi tuota unen tunnelmaa! :tipahdus: :pilvi: Ihan paras uni pitkään aikaan. :sydän: Tomppa. :hymyhali:

Sitten "heräsin" tuosta unesta ja uni vaihtui johonkin tosi kummalliseen uneen, jota en kehtaa edes kertoa. :friikki: Voin sen verran kertoa, että olin menossa naimisiin siinä unessa sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa minun ei todellakaan pitäisi mennä naimisiin. Tiesin sen jo siinä unessa, mutta toinen osapuoli halusi vain naimisiin. :friikki:

Tänä viikonloppuna nähdyssä unessa oli joulu ja menimme ukille käymään. Siellä oli muitakin sukulaisia, mm. serkkuni, joka on juuri kuolleen tätini tytär. Tunnelma oli jotenkin synkkä. Muistan, että annoin tälle serkulleni lahjaksi drinkkilasin, jossa oli vähän lämmennyt drinkki. :P
Sieltä ukilta lähdimme siskon kanssa "kruisailemaan". Pysähdyimme jonkun tunnistamattomaksi jääneen talon pihaan. Siellä pihassa oli lapsi leikkimässä, ja jostain syystä siskoani ärsytti tämä lapsi ihan älyttömästi. Pihalla oli lauma hämähäkkejä, joita sisko lakaisi kohti lasta. Hän innostui vielä lakaisemaan ne hämähäkit jonkun kotioven eteen. :keijo: Sillä aikaa minä istuin autossa kuskin viereisellä paikalla, kun yhtäkkiä auto lähti luisumaan hitaasti taaksepäin. Käsijarru ei ollut päällä. Minä paniikissa yritin etsiä autosta käsijarrua, mutta en löytänyt. Auto jäi pyörimään siinä pihalla edestakaisin. Se oikeastaan teki kiepin vähän kauemmaksi pihasta ja tuli takaisin siihen, mistä se oli lähtenytkin.

Uni jatkui/vaihtui siten, että töissä meidän kerrokseen tuli iso kirjasto. Se kirjasto oli aivan upea. Siellä oli kunnon musiikkiosasto ja DVD:itä ja kaikenlaisia erilaisia kirjoja. Jouduimme taas muuttamaan työhuoneita ja asiakkaita alkoi vierailla meidän kerroksessamme, mutta se ei haitannut, koska se kirjasto oli niin hieno! Olen muuten nähnyt aikaisemminkin samanlaisesta kirjastosta unta. Yleensä se on ollut jossain koulussa. Nyt tässä kirjastossa oli vielä jossain pöydäkulmassa kiinni pahvinen BC:n kuva. Mietin, että kehtaisinko pölliä sen. Olin juuri katsomassa, olisiko kuvia kiinnitetty useampia päällekkäin siihen pöydänkulmaan kun heräsin. :P
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 10 Marras 2014 11:45

Näin taas monta unta. Yhdessä ei ollut mitään järkeä. Siinä pohdittiin saunomisen syvintä olemusta ja valokuvaamista saunassa. Samalla käveltiin portaita ylöspäin :keijoei:

Toisessa unessa asuin New Yorkissa. Tai olin juuri muuttanut sinne. Asunto oli joku pilvenpiirtäjäjuttu, koska maisemat olivat aika upeat. Aurinko paistoi ja maisemassa oli kaupunkia ja merta. En asunut kuitenkaan Manhattanilla, kun ilmeisesti osa sitä oli siinä maisemassa. Pari kerrosta ylempänä oli joku kuntosali. Tai joku tanssistudiojuttu. Istuin omassa ikkunassa ja yritin katsoa mitä siellä tapahtuu. Liuta porukkaa seisoi ainakin kolmessa rivissä semmoisen oudon liikkuvan ison laatikon sisällä. Sen osan ikkunat olivat pelkkää lasia, joten koko tilan näki todella hyvin. Laatikkokin oli lasia tms. pleksiä. Laatikko liikkui aaltomaisesti eteenpäin, sivuille ja takaisin. Lisäksi rakenteissa kaikui basso. Ihmiset kopin sisällä tekivät jotain koreografiaa ja yllättäen pysyivät pystyssäkin :keijo: Se oli aika jännän näköistä ja mietin mitähän kautta sinne tilaan pääsisi, koska se oli talon bisnespuolta, jonne asukkailla ei ollut avaimia. Samalla suljin ikkunan :keijo: Ja heräsin.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 12 Marras 2014 12:01

Theia yritti yöllä selkeästi manipuloida mun unia :virne:
Lopputulemana tästä, näin unta hiuksista :virne:
Ja PKT:stä :epäilevä:
Olin kampaajalla, joka värjäsi mulle todella hienosti liekinväriset hiukset ja PKT veti itsensä kaljuksi :keijo:

Että näin! :keijo:
Pitää tänään antaa vissiin alitajunnalle enemmän materiaalia, jotta sieltä tulisi ruudulle niitä toivottuja tyyppejä :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ke 12 Marras 2014 22:52

Kibaya kirjoitti:
Että näin! :keijo:
Pitää tänään antaa vissiin alitajunnalle enemmän materiaalia, jotta sieltä tulisi ruudulle niitä toivottuja tyyppejä :keijo:


Plääh, joo. :P Mä tässä pari yötä sitten ärsyttävää unta, jossa pussailin bussipysäkillä jotain ex-deittiäni/heilaani, eikä se ollut edes siinä unessa kivaa. :epäilevä: Olin tosi helpottunut kun tyyppi vaihtui kaverikseni. En sentään onneksi pussaillut kaveriani. :virne: Oltiin tyypin kanssa jätetty rautatieaseman yösäiliöön hirveät määrät kamaa, vaikka ilmeisesti koko ajan oltiin jossain Itäkeskuksen tienoilla. Lähdettiin sitten kaverin kanssa hakemaan niitä minun kamojani ja se säilytyspaikka olikin siinä ihan vieressä. Tunnistin siinä säilytyspaikan vieressä työkaverini kavereita, joita en ole koskaan edes nähnyt. Jossain vaiheessa sitten pääsin itsekseni tai kaverin kanssa bussiin. Oli tarkoitus mennä kotiin, mutta bussi tekikin ympyrän ja kävi ilmeisesti keskustassa ja kohta oltiinkin siinä samassa paikassa, josta lähdettiin. Lähdin sitten kävelemään kotiin.

Mutta etenkin tuo pussailukohta on vaan ärsyttänyt pari päivää. Pussailisin edes jotain kivoja tyyppejä, eikä mitään urpoja ex-heiloja. :epäilevä:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 18 Marras 2014 17:07

Eilinen vaikutti selkeästi :virne:

Näin pari ahdistavaa unta, mutta sitten kaiken kruunasi se, että oltiin Suvin ja L-S:n kanssa englannissa. Oltiin jossain tosi hienossa paikassa ja odotettiin talon kirjastossa joitain ja ihasteltiin paikkaa. L-S mietti onko sisustus alkuperäinen vai restauroitu. Se oli vähän semmoinen Downton Abbeyn kartanon kaltainen paikka. Lopulta seuraamme liittyi Benedict Cumberbatch mukanaan punaviiniä. Viini oli kauniissa karahvissa ja hän kaatoi meille jokaiselle lasilliset. Viini oli talon omaa. Pian seuraamme liittyi myös Tom Hiddleston ja Alan RIckman. Hekin nauttivat punaviiniä ja BC kehui meidän tuomia viinilaseja hienostuneiksi. Ei tehty mitään muuta. Juotiin viiniä ja juteltiin mukavia.

:keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 18 Marras 2014 17:16

:virne:
Kuulostaapa mukavalta illalta. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja theia » Pe 21 Marras 2014 19:09

Näin taas unia (paljon on nähty unia lähiaikoina :) ), viime aamuyönä useampiakin, mutta muistan vaan yhden.

Oltiin menossa kaverin kanssa Hartwall Areenalle jonkun metallibändin keikkaa katsomaan, mutta siellä oli aivan kourallinen ihmisiä, ja bändi oli lavalla viulistien jne orkesterin ympäröimänä. Muutamat ihmiset istuivat muutamien metrien päässä bändistä ja "kuiskasin" kaverilleni että eihän nää ees diggaa tästä kun kaikki vaan istuu paikoillaan.

Käytiin istumaan omille paikoillemme vähän kauemmas, ja soineen biisin loputtua kaveri viittasi, odotti kysymysvuoroaan ja kysyi kuuluvaan ääneen bändiltä "No mimmosta musiikkia te ite oikeesti kuuntelette?" johon bändi vastasi että "no dubsteppiä...", ja samalla aloittivat dubsteb-biisiä soittamaan. Kaverini nousi seisomaan ja "tanssimaan" tätä dubsteppiä. Unessa bändi oli Abbot & Costello (WHAT?! :virne: ), ja bändissä siis soitti ~60 vee miehiä.

Yhtäkkiä maisema siirtyi siihen että selostin tapahtumaa siskolleni: "Oltiin kattomassa Abbot & Costellon keikkaa, ja yhtäkkiä ne alkoi soittamaan dubsteppiä. Olikohan se Above & Beyondin salanimi!" sisko: "no en oo koskaan kuullutkaan noista!" ja sitten heräsin.

Analyysiä, anyone? :P
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Jorssi » Su 23 Marras 2014 01:48

theia kirjoitti:Analyysiä, anyone? :P
Oot ehkä vähän sekasin. Mutta ei se mitn. Jatkakaa kirjottelua. Näitä on hauska lueskella.
"Hope is a good thing, maybe the best of things, and no good thing ever dies." - Red (The Shawshank Redemption)
Avatar
Jorssi
 
Viestit: 3287
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 11:29

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron