Levottomat tai levolliset unet

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Nugat » Su 04 Tammi 2009 20:26

Näin taas karhu-unia. :pillitys: Ei siis tapahtunut mitään vakavaa, mutta kun ne karhut aina jaksaa jahdata ja niistä selviytyminen vie niin pirusti voimia ja aamulla on sekaisin. Nää karhu-unet on saanut mussa karhupelon aikaiseksi. En mä niitä osannut ennen pelätäkkään, kun metsässä köpöttelin, mutta nyt :sekopää: . Tai varmasti olisin säikähtänyt ja järkyttynyt pahasti, mutta en ajattelut asiaa koskaan etukäteen.

Sitten näin sellaista ihanaa unta, jossa Viikatteen Kaarle oli Agentsin solistina, meillä oli jostain syystä esiintymislava eteisessä, ja Kaarle lauloi Muistan kesän. :sydän: Se oli niiiiin kaunista ja ihanaa, ja ajattelin, että tuon biisin ne sais levyttää. :tilt: Muistan vieläkin miltä biisi kuulosti. :D Kaarle ja Agents. :hymyhali:
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Sippura » Ma 05 Tammi 2009 08:26

Viime aikojen jutut Samuli Edelmannista Saarioisten mainoksesta tuli mun uniin :virne:

Siinä Edelmann esiintyi ensin jossain konsertissa, täydessä kännissä ja kalsareillaan.
Sen jälkeen se ilmoitti, että mä olin voittanut jonkun arvonnan ja palkinnoksi hän lau-
suu mulle runon. Siinä mä sitten istuin Samuli Edelmannin sylissä kuuntelemassa jotain
herkkää rakkausrunoa jota se lausui sopertaen ja mein äiti kihisi kateudesta yleisön
joukossa.
And they can't build a satellite to tell you how loved you are
Sippura
Epäkelpo jäsen
 
Viestit: 1415
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 13:08
Paikkakunta: Täsä. Täälä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ma 05 Tammi 2009 13:52

Näin viime yönä ahdistavaa unta ja edelleen on ahdistunut olo. Huomaa kyllä joutuneensa tosissaan pelkäämään. :( Alussa uni oli ihan mukava, mutta loppu oli todella ahdistava.

Olin kotikotona ja äitini kertoa naapuriimme muuttaneen eräät tuttumme. Äiti osoitti ikkunasta taloa, johon he olivat muuttaneet. Ilmeisesti perheen vanhemmat olivat eronneet, sillä ainoastaan perheen äiti ja kaksi lasta (Oikeasti lapsia on vissiin neljä) oli tuohoon pieneen taloon muuttanut. Kävi sääliksi perhettä, sillä talossa oli vain yksi huone ja kaikki siis joutuivat nukkumaan siellä. Perheen äiti antoi mulle 200, sillä olin kuulemma auttanut niin paljon talon löytämisessä. Perheen tyttären kaverit mutisivat kateellisina ties mitä solvauksia.

Yhtäkkiä talosta löytyi luukku, jota kautta lähdin tunneliin, sillä en halunnut jäädä yöksi, vaikka ensin meninkin siellä nukkumaan. Yhtäkkiä tunnelissa oli perheen poika, joka oli muuttunut joksikin kummajaiseksi. Ihmiseksi hänet kyllä tunnisti, mutta hänessä oli paljon suden piirteitä. Pelkäsin hurjan paljon, mutta selvisi, että hän ei tee pahaa. Hän muutti myös ystäviään jonkun taikaesineen avulla eläin-ihmisiksi. Oli karhu-ihmisiä, käärme-ihmisiä ja niin edelleen. Yritin kyllä estellä, sillä kukaan ei tiennyt, pystyvätkö he vielä palata entiselleen. (Eräs pojista oli hirmuisen pettynyt karhumaiseen ulkonäköönsä. Minä kuitenkin totesin, että hän on mielestäni komea, sillä pidän kuitenkin ulkonäöllisesti eniten pikkuisen rotevimmista kavereista eikä mistään hintelistä tyypeistä. :p Tästä tyyppi pikkuisen piristyikin.)

Lähdimme tunnelista pois ja vastaamme tuli mies, joka alkoi heti uhkailemaan. Yhtäkkiä perässämme oli hirmuinen lauma ihmisiä. Oli vain juostava, sillä tiesi, että heidät tapettaisiin, jos he jäisivät kiinni. Minä saattaisin selvitä hengissä, koska minua ei oltu muutettu eläin-ihmiseksi, kidutukseen kyllä joutuisin, jos jäisin kiinni. Jotkut jäivät kiinni ja tuntui hirveältä, kun tiesin, että en heitä enää näkisi. :( Minä en kuitenkaan jäänyt kiinni.
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja shaana » Ke 07 Tammi 2009 19:43

Aamuöisin on tullut nähtyä enemmän ja vähemmän ahdistavia unia, eikä näihin liskot liity mitenkään. :friikki:

Viime yönä heittäydyin kimppaan jonkun järkyttävän miehen kanssa ja kärsin suhteessa. Seuraavaksi löysin youtubesta itsestäni jonkun erittäin nöyryyttävän videon siitä, mitä olin touhunnut jossain allasbileissä ja baarissa. :friikki:
Melkein itketti aamulla. :friikki:
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja friikkis » To 08 Tammi 2009 12:51

Viime yönä oli kamala kiire Ruisrockiin, mutta kovasta yrityksestä huolimatta en ikinä ehtinyt festareille. Naamassa ei ollut meikkiä, enkä löytänyt meikkipussia mistään. Iik! Tajusin myös, että kun mennään festareille, niin pitää olla bändipaita päällä. Löysin jostain vanhan Cradle of Filth -paidan, jonka olen omistanut 14-vuotiaana. Unessa se tosin oli tajuttoman siisti, toiselta puolelta musta ja toiselta pinkki. Ja siinä oli hihassa sellaien painatus, että kun siitä painoi, niin alkoi kuulua CoF:in musiikkia sellaisen piipityksenä. Cool! :D

Jossain vaiheessa isä ja serkku tuli käymään kylässä, ja ne halusi välttämättä huudattaa Trio Niskalaukausta stereoistani. Tämän johdosta naapurit tuli pimpottamaan ovikelloa ja valittamaan melusta. Kello alkoi olla jo kymmenen illalla, enkä edelleenkään ollut saanut meikattua tai vaihdettua vaatteita, ja ahdisti aivan valtavasti. Tiedä sitten, pääsinkö koskaan Ruisrockiin. Luultavasti en.
Avatar
friikkis
 
Viestit: 178
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 14:45

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » To 08 Tammi 2009 21:49

Taas oli jotkut sukujuhlat. Tällä kertaa serkku oli päättänyt järjestää synttärijuhlansa suvulle meidän perheen kotona. Juhlat pidettiin. Ulko-ovella oli vielä "mainos": Kahvia tiistaina klo 16-21, samppanjaa keskiviikkona klo 18-22! tai jotain sen tapaista. :riips: Juhlien ollessa parhaimmillaan menin yläkertaan. Siellä oli käynnissä Kirjamessut; kävijöitä, kirjailijoita ja henkilökuntaa oli yhteensä ehkä noin kymmenen ihmistä ja kirjoja suunnilleen kaksi. :keijo: Toinen näistä kirjoista oli Monty Pythonin maailma (Monty Pythonin mukaan). Ja kukas olikaan esittelemässä kirjaa: Graham Chapman! Sanoin hänelle aivan suoraan (ja suomeksi): "Luulin, että olet kuollut." :riips: Harmi, etten muista mitä hän vastasi, mutta ihan selkeää suomea hänkin puhui.

Katselin kirjaa, ja kysyin Chapmanilta, saanko ottaa kirjan. "Totta kai", hän vastasi. Taisin pyytää vielä omistuskirjoitustakin. "Odota hetki", Chapman sanoi, otti kirjan ja häipyi takahuoneeseen. Kun hän tuli takaisin, oli hän sotkenut kirjan kannen täyteen teintyttömäisiä kirjoituksia. :keijo:

Lähdin Kirjamessuilta kirja mukanani ullakolle (sillä huomasin yhtäkkiä, että talossa oli ullakko). Serkun "bileet" olivat ilmeisesti siirtyneet sinne. Kaikki sukulaiset istuivat hiljaa tuoleilla tai sohvilla. Käynnissä oli jonkinlainen tietokilpailu. Aloin etsiä reppuani, sillä halusin laittaa kirjan sinne. Kun en löytänyt omaa reppuani, laitoin kirjan lähinnä olevaan reppuun, joka sattui kuulumaan toisen serkun miehelle. :keijo:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Nugat » Ma 12 Tammi 2009 09:58

Näin unta että olin raskaana. Se ei ollut se jännittävä asia, vaan että jätkä jonka kanssa olin hässinyt oli myös raskaana. Selvisi myös, että meillä oli laskettu aika samoihin aikoihin, joten olin äärettömän mustasukkainen. Kenen kanssa jätkä oli ollut? :salaliitto: Myös jätkän ystävä (mies myös) oli raskaana, joten rupesimme tietenkin vertailemaan vaivoja. Jätkillä ei ollut ilmennyt mitään ihmeellistä, mutta mua närästi, maha oli turvonnut ja mahan vasemmalla puolella oli nyrkin kokoinen patti. Kun sitä tunnusteli ja puristi, se tuntui selvästi vauvalta. :friikki: Olin hivenen järkyttyny, sillä lapsen siittämisestä oli vasta kuukausi ja näin se jo näkyi. Mietin jos ehtisi tehdä abortin, mutta eihän se enää onnistunut kun tila näkyi jo niin selvästi. Jätkät vain hörähti vaivoilleni. Unen aikana pohdin myös syvällisiä asiota, että onko minusta äidiksi ja miten minä yksin lapsen hoidan jos jätkällä on omansa? :friikki: Eihän se mua ehdi auttamaan.
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 12 Tammi 2009 23:24

Mä löysin unessa tuon Nugat'n avan jostain netistä. Tai sen oikean kuvan, josta Nugat oli askarrellut-paskarellut omansa liittämällä mukaan YleX:n logon.

Suunnilleen tuossa pullon paikalla oli se logo. :virne:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Nugat » Ti 13 Tammi 2009 13:11

Pascal Lemoix kirjoitti:
Suunnilleen tuossa pullon paikalla oli se logo. :virne:


Se ei ole pullo, vaan öljylanppu. :viisastelija: :tilt:
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kati » Ti 13 Tammi 2009 13:38

Jos oli Nugat kumppaneineen raskaana, niin itse olin koko viime yön astetta pidemmällä, synnyttämässä.
Ihan järkyttävää puuhaa, koko hommassa ei mitään tolkkua ja kesken kaiken piti lähteä vielä ruokaostoksillekin. Paluumatkalla tielle sattui kasa tuttuja, jotka eivät edes tienneet, että tässä ollaan tiineenä ja niille piti sitten kertoilla, että juu, kyllä on lapsi tulossa ja synnytys tässä kesken.

Lopputulos jäi näkemättä.
* * * Kokonaistarve on valtava * * *
Avatar
Kati
 
Viestit: 444
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 09:49

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 16 Tammi 2009 21:57

Puolentoista tunnin "päikkärit", herätys ennen kuin uni alkoi muuttua painajaiseksi:

Meillä oli siskon kanssa yhteinen huone, joka oli täynnä kirjahyllyjä. Sain hyllyt hienosti järjestykseen, mutta yksi hylly jäi ikävästi vajavaiseksi. Kirjat eivät olisi pysyneet pystyssä ilman kirjatukia. Olin antanut ainoat kirjatukeni äidille jotain muuta tarkoitusta varten, joten lähdin kauppaan ostamaan uusia.

Olin ilmeisesti Stockmannin, Anttilan tms. ison tavaratalon ylimmässä kerroksessa. Tässä samalla paljastui, että siskon ja minun huone/huoneisto sijaitsi tässä samassa kerroksessa. Huomasin, että olinkin tulevaisuuden tavaratalossa. :raps: Ei siinä nykyisyyteen ollut mitään muuta eroa, kuin että hissejä ei enää ollut, vaan alempiin kerroksiin laskettiin persmäkeä pitkiä, umpinaisia putkia pitkin. Putket olivat sen verran ohuita, että niihin mahtui yksi ihminen kerrallaan. Ei mitään hajua, miten päästiin ylöspäin, vaikka "seikkailin" aika paljon kahden kerroksen välillä. :keijo:

Aluksi olin astiaosastolla, jossa ajattelin: "Pitäisiköhän vihdoinkin ostaa auto..." :raps: Teekuppiosastolla oli niitä niin hyvin saatavilla. :keijo: Keskustellessani myyjän kanssa autot kuitenkin muuttuivat teepannujen kokoisiksi, vaikka olivat ilmeisesti ihan normaaleja autoja. :keijo: Katselin pitkään pieniä, söpöjä teepannuja ( :sydän: ), mutta en päässyt ikinä siihen vaiheeseen, että ostin niitä. Päädyin juttelemaan jonkun pariskunnan kanssa vaatenaulakoista, ja päätin ostaa itselleni muutaman koukun vaatenaulakon. :raps:

Unen lopussa valitsin itselleni vaatenaulakkoa. Minulla oli mukanai paketti neuloja, jotka levisivät lattialle, kun yritin ottaa naulakkoa käteeni. Etsin lähimmän pöydän ja yritin tunkea neuloja takaisin pakettiin. Lähellä ei ollut ketään muuta, mutta silti käteni tärisivät, kun paniikissa yritin järjestellä neulapakkausta. Paketti meni kuitenkin vain enemmän sekaisin, esimerkiksi en saanut isoimpia neuloja mahtumaan. Lisäksi yhdessä neulassa oli langanpätkä, joka sotkeutui muihin neuloihin, ja sekoitti lopullisesti kaiken. Heräsin tässä vaiheessa.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja shaana » La 17 Tammi 2009 17:29

Lappiaiheisia unia viime yönä. :D

Äiskä sai houkuteltua hiihtämään vuosien tauon jälkeen. Lupasin yrittää, jos mentäisi vain perinteistä eikä luistelua ollenkaan. Hiihtäminen oli hieman hankalaa, kun ei ollut siteitä (vai mitkä ne nyt suksissa ovatkaan) eikä monoja. Vietiin kaikki kamat huollettaviksi edellisenä päivänä ennen poislähtöä, eikä saatu niitä enää takaisin, huoltamon täti tarjosi pullaa ja nauroi evilmäistä hohotusta meille. :keijo:

Viimeisenä aamuna löysin äiskän työkaverin ja hänen poikansa mökistä, joka oli keskellä laskettelurinnettä. Parvekkeella paistoi aurinko, ja nähtyäni hiirihaukan taivaalla hyppäsin laudalla alas parvekkeelta ja laskin taiturimaisesti alas keskukseen, jossa oli jo yö.

Meikäläistä odotettiin taas, kaikki oli pakattu autoon jo. Parkkipaikalla näin puolikarkean :D , joka ei halunnut päästää mua lähtemään. Jostain syystä puolikarkea suuttui mulle kun kuitenkin olin lähdössä, ja juoksi itse autoon, joka oli täynnä miehiä. Hämmentyneenä juoksin puolikarkean auton perässä useita kilometrejä, mutta mua ei otettu kyytiin eikä auto pysähtynyt. Luovutettuani takaa-ajon jäin hankeen istumaan, kunnes äiskä koppasi mut kyytiin ja vei kotiin.

:pahis:
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 18 Tammi 2009 21:36

Mieleen tulee välillä muistikuvia unesta, jossa Jenni Vartiaisesta oli tullut ruma. Tämä johtui siitä, että hän oli värjännyt hiuksensa. :keijo:
Enkä ollut vahingoniloinen. Enemmänkin uni oli tyhmänpuoleinen.

:riips:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja puolikarkea » Ma 19 Tammi 2009 17:11

Shaana pahoittelen uniminäni käytöstä. :virne:

Miunkin unissa on muutamia fordelaisia näkynyt, theia ainakin on käynyt pari kertaa seikkailemassa jossain sivuroolissa. Viimeisimmässä unessa, jossa oli fordelta tyyppi, tapasin syksyisellä peltoaukealla Crazy_Clownin. Me moiskautettiin nopea, märkä suukko ja juostiin sitten kiireen vilkkaa toisiamme karkuun. Ihan kuin jotkut pikkupojat, "yäääk, tyttöbakteereja." :keijo:
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Nugat » Ti 20 Tammi 2009 17:11

Tulipas nähtyä fordemainen uni. :keijo:

Oli tulossa keijojen kokoontuminen ja Pascalin kanssa sovittiin, että hänen luokseen voi sitten tulla yöksi sinne tapaamispaikalle. Tapahtuma paikka sijaitsi jossain järven rannalla koulumaisessa rakennuksessa, joka koostui käytävästä jonka varrella oli Pascalin huone, ja käytävän päässä oli pieni juhlasali pitkine pöytineen muovisten koulutuolien kera. Paikalle menessä seuranani oli luultavasti Suvi tai Maija, se vaihteli pitkin unta että kumpi se nyt olikaan, joka osoittautui vanhaksi ystäväkseni. Astuimme sisään ja Pascal tuli meitä vastaan kättelemään. En ole koskaan tavannut Pascalia enkä osannut odottaa minkälainen tapaus tuli ovelle vastaan. :O: Juuri tuollainen kuin kuvassa mutta kumaraisempi. :virne: Pascal johdatti meidät huoneeseensa, jossa oli valmiina kolme sänkyä, mutta ei mitään muuta. Käsitimme, että muillakin forden merkkihenkilöillä oli vastaavia huoneita, mutta käytävällä ei tosiaan ollut muita kun tuo huone.
Jätettyämme tavaramme huoneeseen menimme saliin jossa oli kakunjako tilaisuus juuri alkamassa. Asetuin kakkujonoon ja vuoroni koittaessa ja ottaessani kakkulapion käteen tuli viereeni minua lyhyempi likka, joka naama punaisena kiljui ettäs kehtasit ohittaa! Olin että höö, luulin että tässä oli jono? V*ttuuks se sulle kuuluu, huusi likka ja otti kädestäni lapion ja otti aimo annoksen kakkua. Pohdin mielessäni, että kukahan fordelainen hän on ja keksinkin unessani henkilöllisyyden, mutta en muista sitä enää. :keijo: Huomasin myös, että eihän meitä ole esitelty toisillemme, mutta siinä vaiheessa meidän piti mennä jo Pascalin huoneeseen nukkumaan. Katsottuani vielä kerran saliin, huomasin että kaikki fordelaiset olivat yläaste ikäisiä pissiksiä jotka löhösivät tuoleilla ja lattioilla kuin mitkäki varhaisteinit. :O:
Herättyämme aamulla menin Pascalin ja Suvi/Maijan kanssa pienelle rannalle kahlaamaan. Pohja oli täynnä hienon hienoja simpukoita joita rupesimme keräämään. Kesken tämän touhun metästä kajahti huuto; "Karoliina Blackburn on kadonnut!" Sitten metsästä kuului Pascalin ja Suvi/Maijan mukaan huutoa, mutta minä en sitä kuullut. Mennessämme huudon suuntaan metsän läpi, olimme kotini peltotiellä jossa oli vihainen koira. Joku sai koiran kiinni ja menimme autoon. Koira ilmeisesti piti viedä jonnekkin. Koira yritti luonnollisesti raadella meitä, mutta puhuin sille nätisti ja lepertelin, jolloin koira rauhoittui.
Jostain syystä olimme taas meidän peltotiellä koiran kanssa. Vastaan tuli eräs rinnakkasiluokkalainen joka huusi jo kaukaa, ettei koiraa saa kiusata. Sitä pitää kuulemma käsitellä hellävaroen.
Lopputapahtumia en sitten muista, mutta sellainen forde tapaus. :keijo:
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ti 20 Tammi 2009 19:26

Nugat. :sydän:
Sain unestasi parhaat naurut tällä viikolla. :virne:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Maija » Ti 20 Tammi 2009 22:40

"Karoliina Blackburn on kadonnut!"

:rotflmao:

Nugat, vähän paras! :virne:
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja annastindeli » To 22 Tammi 2009 00:25

Miä oon nähny viime aikoina aika jänniä unia. Yhdessä oli hirmunen joukko porukka kotipaikan pihalla talvella
ja minä kiisin jonkinlaisella kelkalla pihan poikki yhden kaverini kanssa suoraan metsään. Metsää ei edes nykyisin ole olemassa,
se hakattiin pois pari vuotta sitten. Siellä metsässä me tultiin jonkun jyrkänteen reunalle jossa oli jostain syystä kaverille kuuluva (?)
kirjava peruukki joka putos kuitenkin reunan yli. Sitten miä menin johonkin mökkiin joka oli siinä vieressä. Ovet oli auki ja menin
itekseni sisään. Keskellä lattiaa oli jakkara jolle miä istuin ja yhtäkkiä jostain hyökkää pien äkänen musta koira joka puree miua ranteisiin.
Väännän sen aina irti lattiaa vasten, mut se hyökkää aina uudestaan. Varsin ahdistavaa oli se.

Ja sit se jännempi. :keijo: Alkuun siinä ajeltiin valkosella pakulla pitkin maaseutua jonkun ihme lössin kanssa. Me etsittiin jotain muita ihmisiä,
koska liikkuminen jalan oli vaarallista koska kaikkialla oli krokotiileja. Jossain tässä tienoilla havahduin hetkeks kun mieheke nous sängystä ja jotenkin
unenpöpperössä ajattelin että älä mene sinne kun lattialla on krokotiileja. :keijo: Uni kuitenkin jatkui sujuvasti tästä huolimatta. Toinen isoveljeni oli mukana
pakussa, mutta jossain vaiheessa se hän katosi ja miä olin ihan paniikissa ja ja huusin yhdelle tutulle naiselle naama punasena että: se on p*****le miun veli!
kun se ei tuntunu uskovan että olis mitään syytä huolestua. Veli kuitenkin löyty ja olin ihan mielettömän helpottunut. Sitten me oltiinkin jossain korkealla paikalla
ja jotain tärkeää putos rinnettä alas. Sitä piti lähteä hakemaan. Alasmeno oli helppoa, liu'uttiin vaan rinnettä alas älyttömän pitkä matka. Rinteen yläpuolella oli jotain kattorakennelmia joitten päällä oli paljon painavia juttuja. Ja alasmennessä tiedettiin että kun ylös lähdetään tulemaan, niin jotenkin automaattisesti katto romahtaa.
Ja niinhän siinä kävi, ylös kuitenkin yritettiin. Matkan varrella tultiin kuitenkin johonkin huoneeseen jossa oli kummallinen laite. Miä kiipesin sen päälle,
siinä oli satulantapainen istuin ja jatain kahvoja. Sillä aikaa joku muu, tyttö se oli, en tiedä kuka, tappeli joittenkin olioitten kanssa. Miä otin kiinni kahvoista
ja nousin lentoon. Ja kun kahvoja työns eteenpäin niin se laite ampu. Voitin kaikki ja nousin valtaisaan halliin joka oli ku jostain scifi-leffasta. Siinäkin lähdin
pyrkimään ylöspäin.

Osaan tuosta lopusta tuntui että vaikutin itse, ainakin siihen ampumiseen ja lentoon nousuun. Oli kyllä hämärin uni vähään aikaan. :p
Avatar
annastindeli
 
Viestit: 274
Liittynyt: Ti 06 Tammi 2009 21:44

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 24 Tammi 2009 12:30

Oho, aika paljon kirjoitusvihreitä noissa omissa unikuvauksissani. :friikki: No, ehkä pointti tuli selväksi.

Menneellä viikolla näin unta kadonneista lapasista ja että suutuin siitä, että joku pikkulapsi otti ne. Jossain toimistossa tapasin häkissä olevan, kissaa pienemmän irokeesipäisen eläimen, joka muuttuikin kissaksi. :friikki:

Viime yönä lähdin isäni kanssa katsomaan siskoni uutta kotia. Siskoni, köyhä opiskelija oli muuttanut pienestä halvasta asunnostaan 70 neliön kämppään, jossa oli kallis vuokra. Pidin asiaa ihan normaalina, ja sanoin hänelle: "Onneksi sulla on ainakin tilaa, niin ihmiset mahtuu nukkumaan tänne." :p

Lähdin sieltä pois, joko omaan kotiini tai vanhempien kotiin. Matkalla kävin kuitenkin kaupassa, jossa kolhin ostoskärryillä vastaantulijoita ja kaikkea muutakin. :friikki: Kassalla oli töissä eräs serkuistani, joka oli tullut susirajalta asti töihin Helsinkiin. Aluksi en edes tuntenut häntä, kun hän alkoi juttelemaan minulle. :P Sain ostokseni tehtyä ja menin siihen kotiin, johon olin matkalla.

Avasin tietokoneen ja menin Keijofordelle. :keijo: Se olikin poissa ollessani muuttunut täysin.:pillitys: Kaikilla tyyleillä tausta oli täysin musta, teksti valkoista ja parhaimmat ketjut oli poistettu kokonaan (esim. tämä).:kauhistunut: Alueita oli tosin tullut lisää, mutta ne eivät olleet enää näitä perinteisiä. Musiikkialuetta ei enää ollut ollenkaan, vaan sen tilalla oli Hector-alue, jossa oli kymmeniä ketjuja Hectorista. Ai niin, ja osa ketjujen nimistä oli sensuroitu siten, että ne oli "väritetty" mustalla.

Ilmarichatti oli entisensä, ja siellä oli käyty vilkasta keskustelua.:O: IS-/mainosbannerin tilalle oli tosin tullut fortuna- tai flipper-peliä muistuttava härpäke, jossa oli Suomen kartan kuva. Tausta muodostui fordelaisten kuvista, ei siis avatarista. Ainakin minun kuvani olivat kaikki sellaisia, joita on pelkästään omalla koneellani, eikä missään julkisessa levityksessä. Pelin vieressä oli myös samoja kuvia kuin pelin taustalla, mutta ne vaihtuivat aina kun fordelainen lähti tekemään jotain muuta. Samalla siihen kuvien viereen ilmestyi selitysteksti vähän tähän tyyliin: "Suvi lähti nukkumaan." tai "shaana sammui jo alkuillasta!" Ilmeisesti peli oli jotenkin yhteydessä siihen, että fordelainen joutui poistumaan esimerkiksi edellä mainituilla tavoilla. Eli siis mitä huonommin peli meni, silloin "tippui" ko. keijo pois.

Huh, se siitä. Toivottavasti ei ollut enneuni. :friikki:

Uni jatkui siten, että etsin meidän firman jonkun esihenkilönaisen kanssa "lehtimyyjää", joka oli myös meidän duunista. Kyseessä oli vähän kuin joku leikki, johon kuului "arvostella" tätä "lehtimyyjää". Esimerkiksi kun vihdoin löysimme hänet ja välimatkaa oli noin parikymmentä metriä, esihenkilönainen sanoi: "Katso nyt miten se on laittanut huulipunaa ja ripsiväriä! Oikein loistaa tänne asti."
Tässä vaiheessa taisin itse vasta ymmärtää jutun juonen ja heittäydyin oikein ilkeäksi: "Joo, ja se on laittanut piponkin!" :pahis:
Lopulta saavuimme "lehtimyyjän" luo. Tietenkään hänellä ei ollut yhtään lehteä. Kysyin häneltä: "Sulla taitaa olla kaikki maailman lehdet tuolla takin taskussa?"
"Joo", hän vastasi.
Hyvin hämärää. :friikki: En edes pysty päättelemään, mihin tuo liittyi. :friikki:

Ennen heräämistä näin unia heräämisestä: Kaikenlaista siihen liittyvää, että olin mukamas hereillä mutten oikeasti ollutkaan. Esimerkiksi yritin katsoa kelloa, mutten nähnyt oikeasti paljon se oli ja yritin sytyttää valoja, mutta ne eivät syttyneetkään, vaikka painoin katkaisijaa, vaikka kuinka monta kertaa. Itse asiassa näen tuollaisiakin unia suhteellisen usein. :p
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja shaana » La 24 Tammi 2009 13:15

unestaan Suvi kirjoitti:
"shaana sammui jo alkuillasta!"

Huh, se siitä. Toivottavasti ei ollut enneuni. :friikki:



Ei voi mitenkään olla enneuni ainakaan tuolta kohdalta. :virne:
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 24 Tammi 2009 13:19

shaana kirjoitti:
unestaan Suvi kirjoitti:
"shaana sammui jo alkuillasta!"

Huh, se siitä. Toivottavasti ei ollut enneuni. :friikki:



Ei voi mitenkään olla enneuni ainakaan tuolta kohdalta. :virne:


Itse asiassa nimimerkit eivät menneet ihan kohdalleen tuossa sepustuksessani. En muista, ketkä siinä oikeasti olivat kyseessä. Heitin vain siihen jotain melko aktiivisia keijoja. Olisi pitänyt mainita se jo aikaisemmin, mutta en jaksanut kun oli niin paljon muuta kirjoitettavaa. :p
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja shaana » La 24 Tammi 2009 23:12

Suvi kirjoitti:
shaana kirjoitti:
unestaan Suvi kirjoitti:
"shaana sammui jo alkuillasta!"

Huh, se siitä. Toivottavasti ei ollut enneuni. :friikki:



Ei voi mitenkään olla enneuni ainakaan tuolta kohdalta. :virne:


Itse asiassa nimimerkit eivät menneet ihan kohdalleen tuossa sepustuksessani. En muista, ketkä siinä oikeasti olivat kyseessä. Heitin vain siihen jotain melko aktiivisia keijoja. Olisi pitänyt mainita se jo aikaisemmin, mutta en jaksanut kun oli niin paljon muuta kirjoitettavaa. :p


Huokaisen helpotuksesta! :D
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 26 Tammi 2009 23:00

Minä täällä taas. :friikki:

Viikonloppuna näin unta, että alakerrassani oli asunut kaksi vuotta sitten ranskalainen taiteilija, jonka naapurini halusivat vasta nyt häätää (vaikka hän oli siis muuttanut jo pois). :p He keräsivät adressia, jonka "kunniaksi" järjestettiin juhkat minun kotonani. Minulle ei ilmeisesti ollut kerrottu mitään, sillä saavuin vieraiden pariin juuri heränneenä, yöpuvussa, hiukset ja naama tietenkin laittamatta. Naapureiden lisäksi oli taas ilmestynyt joukko sukulaisiani paikalle. Mietin vähän pitäisikö tässä tehdä jotain, sillä tädit hääräsivät keittiössä. Kaikilla muillakin tuntui olevan kauhea kiire.

En tehnyt kuitenkaan mitään, vaan lähdin kuljeskelemaan ympäri asuntoani, joka koko ajan tuntui suurenevan. Lopulta se muistutti osittain isohkoa kauppaa. Esimerkiksi hyllyissä oli kymmennittäin sipsipusseja hienossa järjestyksessä. Tädin mies oli tehnyt jotain kauniin näköistä eksoottista ruokaa, jossa oli ainakin oikeaa ananasta. En "uskaltanut" maistaa kuin pelkkää ananasta.

Lopulta vieraat lähtivät. Heidän joukossaan oli toimittaja, joka halusi minulta lausunnon ilmeisesti koskien poismuuttaneen ranskalaistaitelijan häätöä. Olin edelleen yöpuvussa, ja sain soperrettua jotain. En halunnut enää nähdä naapureitani, vaan lähdin äidin kanssa karkuun urheiluliikkeeseen. En ollut vieläkään vaihtanut vaatteita. :p

Viime yön unessa aloitin Väinö Linnan Sotaromaanin lukemisen (siis sen Tuntemattoman sotilaan "sensuroimattoman" version). Teos poikkesi aika radikaalisti tietämästäni Tuntemattomasta. Kaikki keskushenkilöt oli poistettu, ja mitä pidemmälle pääsin lukemisessa, sitä enemmän tarina keskittyi kahden nuoren naisen melko eroottissävytteiseen rakkaustarinaan. :nolo: Ei mitään hajua, keitä he olivat ja miten he liittyivät koko juttuun. Mietin kuitenkin, että suhteellisen rohkeaa, sillä päättelin jostain, että näitä kohtauksia ei mukamas ollut alun perin sensuroitu. Luettuani kirjan olin joka tapauksessa pettynyt. :p
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Sippura » Ti 27 Tammi 2009 09:27

Ihmettelin viikonloppuna Wanted-leffan posteria ja Angelina Jolien epämääräistä
kättä, joten tulihan se koko leffa nyt sitten uniin :friikki:

En ole edes nähnyt leffaa, mutta olin viime yönä unessani siinä mukana. Pommit
paukkui ja autolla kaahattiin joka käänteessä, oli mulla sentään nätimpi mekko
siinä kuin Angelinalla :ahihi: Sellainen limenvihreä liehuva satiiniunelma. Brad Pittkin
oli unessa, ja Jennifer Aniston petti sitä jostain syystä.

Ja aamulla väsytti kun oli ollut maailmanpelastushommia koko yön :p
And they can't build a satellite to tell you how loved you are
Sippura
Epäkelpo jäsen
 
Viestit: 1415
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 13:08
Paikkakunta: Täsä. Täälä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Saku » Ti 27 Tammi 2009 10:32

Sippura kirjoitti:Brad Pittkin
oli unessa, ja Jennifer Aniston petti sitä jostain syystä.

Eiväthän Brad Pitt ja Jennifer Aniston ole edes enää yhdssä! :O:

Sippura näkee ihan kummallisia unia.
Luukut auki, täältä tulee hauki!
Avatar
Saku
 
Viestit: 59
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 17:50

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron