Mulla oli eilen vapaapäivä ja yskästä huolimatta nukuin varmaan kymmenen tunnin unet. Masa oli pitkästä aikaa laittanut unihiekkaan jotain vahvempaa, koska mulla oli todella vilkas uniyö.
Unen alussa toistui mun nykyiset vakkariaiheet:
a) Olin koulussa, eikä mulla ollut lukujärjestystä/en tiennyt, mitä kirjoja pakata reppuun seuraavaa päivää varten.
b) Mun vanhemmat oli yhdessä/asuivat saman katon alla ja vietin siellä enemmän aikaa kuin kotonani ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että miksi asun täällä vaikka mulla on omakin koti.
Siinä tapahtui paljon muutakin, mutta sitten "heräsin" ja päätin kirjoittaa unen päiväkirjaan, jotta voin sitten kirjoittaa sen fordelle. Ennen fordelle kirjoittamista (vaikka olin jo kirjoittanut päiväkirjaan) uni piti kirjoittaa muistiin joogamaton kokoiselle pahvijulisteelle, jossa oli oranssinpunaisia (ehkä keltaisia myös) ja sinisiä raitoja.
Sen jälkeen uni jatkui, ja oli jotain työjuttuja. Kaikki saivat koristellun sähköpostin, jossa kerrottiin, että yhdellä duunikaverilla (sanotaan vaikka, että hänen nimensä on Eeva) on oikeus hoitaa kissojaan työaikana.
(Tiedän, että ko. "Eevalla" on oikeasti yksi kissa). Eeva oli tosi onnellinen tästä sähköpostista ja lähti heti kotiin.
Sitten taas kohtaus vaihtui ja olin vapaalla. Oli vähän sellainen sumuinen, syksyinen sää, mutta oli selkeästi (arki)päivä, eikä liikkellä ollut minun lisäkseni oikein ketään muuta. Halusin käydä kahdessa ravintolassa, ja minun oli ehdottomasti käytävä niissä saman päivän aikana. Toinen niistä sijaitsi Harjussa/Kalliossa ja toinen jossain lähiössä. Päätin ensin käydä siellä lähiössä, Pasi Rautiaisen(!
) uudessa ravintolassa. Otin sinne bussin numero 4 (
), tosin en ollut täysin varma, meninkö oikeaan suuntaan. Olin kai edelleen bussissa, mutta se kiiti lujaa vauhtia jotain kapeaa katua, ja ehdin kuitenkin katsella tienviereisiä isoja kerrostaloja. Niitä oli paljon ja vieri vieressä tiheästi, melkein kuin siinä olisi ollut kokonainen kaupunki. Ne kaikki talot olivat täysin valkoisia, mutta jokainen parveke, ainakin kaide ja parvekkeen alaosa oli maalattu tietyllä värillä. Sama väriteema toistui aina tietyin väliajoin. Se oli... jos ei kaunista, mutta jollain tavalla tosi upean näköistä.
En muuten ikinä päässyt sinne Pasi Rautiaisen ravintolaan (
), koska olinkin yhtäkkiä "kotona". Olin ostanut jonkun mummon kämpän, jostain lähiöstä, talon alimmasta kerroksesta. Siinä asunnossa kaikki oli vähän nuhjuista, hallitseva värisävy oli beige. Vähän tuli mieleen jonkun alkoholistin asunto, tosin en usko, että olin itse tässä unessa alkoholisti. Luonani oli tämä aikaisemmin mainittu Eeva kissojensa kanssa ja jotain muita ihmisiä, työkavereita ehkä, mutta ei ketään tunnistettavissa olevaa tyyppiä. Suunnittelimme kai jotain bileitä, ja silitin kissoja. Muistan, että tyrkytin vieraille, etenkin kissaihmisille, niitä kinder-munien muovisia "munia". Jostain syystä mulla riitti niitä ihan hirveästi.
Sitten vieraat sekä kissat lähtivät. Lähtiessään kissat alkoivat yhä enemmän muistuttaa Cats-musikaalin hahmoja, siten että ne liikkuessaan muistuttivat yhä enemmän ihmistä. Yhä ne kai olivat selkeästi kissoja. Jäin yksikseni täyttämään jääkaappia. Mulla oli jostain syystä hitokseen jotain pieniä hillopurkkeja (ei mulla oikeasti ikinä sellaisia ole
). Jääkaappikaan ei ollut oikein kunnollinen. Se oli mikroaaltouunin kokoinen ovi seinässä. Siihen oveen sitten piti lapata kaikki. Mutta se oli yllättävän toimiva (vaikkakin tosi pieni), kun sen oven sai kasaan.
Jääkaappi oli beigen sijasta harmaa ja täynnä leivänmuruja. Mietin niitä hillopurkkeja sinne lappaessani, että miksiköhän olen ostanut tämän asunnon.
Sen jälkeen lähdin katsastamaan "uutta asuinaluettani". Siellä oli jotkut "markkinat", joka tarkoitti kai yhtä kojua. Polttelin koko matkan sähkötupakkaa/eshishaa (tai olin aloittanut jo sen polttelun ennen kuin lähdin ulos), jossa oli se hienous, että aina kun se "hupeni", sen huvennen osan pystyi syömään.
Oikeastaan se polttelu tarkoitti samalla siis myös syömistä.
Saavuin jollekin huonosti ylläpidetylle kävelytielle. Vähän sellaista likaista lunta oli maassa, ja saavuin vanhan ränsistynen, töhryjä täynnä olevan puisen rakennuksen luo. Mietin siinä, että "Tämähän on kauheampi paikka kuin Kontula."
Eikä siinä paikassa kuitenkaan ollut loppujen lopuksi vikaa, kun katsoi pidemmälle. Ihan siinä kävelytien vieressä oli kivan näköinen metsäreitti, jota pitkin käveli lapsiperheitä vaunuineen.
Seuraavaksi halusin katsastaa "uuden asuinalueeni" lähikaupan. Olin S-marketissa, ja jostain syystä ajoin siellä sähköpyörätuolilla. Tietääkseni minussa ei ollut mitään vikaa, mutta ilmeisesti minulla oli kuitenkin joku "syy" sen sähköpyörätuolin käyttöön. En ostanut kaupasta mitään, oikeasti tsekkasin sen kaupan vaan läpi. Ja ajoin muuten lujaa sillä tuolilla.
Sitten halusin pois, ja lähdin hisseille. Hämmästyksekseni huomasin, että hissit olivat liian kapeita sille pyörätuolille.
Sinne olisi mahtunut ehkä yksi apuvälineetön ihminen per hissi, jos ihminen olisi vetänyt vatsan sisään.
No, invahissin oli pakko olla jossain. Löysin vihdoin narikoiden luota epämääräisen nuolen, jossa luki "hissi". Sen alle oli liimattu vielä invatarra. Päättelin, että tuolla on sitten varmaan invahissi.
Invahissi löytyi, ja kukas muukaan siellä odotti kuin Kibs!
Hissi oli epämääräinen lasinen akvaario, joka roikkui niin kummallisesti, että sitä oli vaikea saada kohdalleen. Hissi oli seinän vieressä erillisessä "tilassa", jonne johti - tittididii - alaspäin vievät portaat! Tuli vähän joku scifijuttu mieleen. Eikä mitään ramppia missään, pelkkiä portaita. Portaat eivät olleet pitkät, joku neljä-viisi askelmaa niissä oli. Hissiä odotti minun ja Kibsin lisäksi pari muuta naista. En ole varma, olivatko ne tuttuja vai ei, mutta heillä oli Kibsin kanssa vilkas keskutelu meneillään. Kenelläkään muulla ei ollut apuvälineitä, jopa Kibs seisoi "omilla jaloillaan", ilman keppiä. Minä kirosin hetken, nousin pyörätuolista, otin tuolin kainalooni, ja kapusin portaat alas.
En istunut enää loppu-unen ajaksi siihen tuoliin ollenkaan, vaan sähköpyörätuoli(!) oli kasassa koko loppuajan. En tiedä miten pääsimme hissiin, mutta koko hissimatkan istuin hissin lattialla kyyryssä ja pidin silmiä kiinni. Hissi oli siis joka puolelta lasinen, en ole ihan varma oliko lattiakin, mutta joka tapauksessa siitä näki koko ajan ulos, ja menimme lujaa alaspäin. Kun hissi oli "perillä", siltä kesti hetki aikaa asettua kohdalleen. Kukaan muu ei kuitenkaan jaksanut odottaa hissin lopullista pysähtymistä, vaan kaikki hyppäsivät ulos hissistä ennen sitä. Jäin yksikseni hissiin. Harkitsin hetken, mitä tekisin, ja kohta jo hyppäsin. Siihen taisin herätä.
Ennen heräämistä päässä soi Agit-Propin Olen kommunisti.