Levottomat tai levolliset unet

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 29 Touko 2015 11:14

Antti Tuisku-uni! :sydän:

Antti Tuiskulla oli keikka jossain tosi oudossa paikassa. Antin piti kulkea pukuhuoneelta esiintymispaikkaan ihan normi katuja pitkin. Siinä oli joitain faneja paikalla. Ite tupsahdin paikalle vahingossa ja näin kun Antti ja tanssijat olivat tulossa ulos pukkariparakista. Antilla oli päällä ne kuuluisat nahkahousut, tanssijoilla oli samanlaiset. Antilla oli punainen Peto-liivi ja joku outo maski. Tajusin että se oli Madonnan Confessions-tourin hevosnaamari ja samaan aikaan Antti ja tanssijat lähtivät liikkeelle. He liikkuivat kuin hevostanssissa tai lasten hevosleikeissä "laukaten". Samaan aikaan heidän ympärillään soi Peto on irti. Fanit olivat ihan hämillään ja mua vaan nauratti. Antti moikkas mulle kuitenkin kohdalla ja heitettiin yläfemmat. Kalle Lindroth oli yhtäkkiä mun vierellä ja moikkas ihan kuin joku vanha kaveri. Kertoi että Antilla on menossa elämänsä kesäkiertue ja tämmöiset tosi huonot paikat aiheuttaa sille hirveesti stressiä. Vaikka kuulema lava on just hyvä, mutta tämmöiset oudot pukkarit parakissa ja stalkkaavat fanit :keijoei:
Tähän mennessä se kiljuva fanilauma oli siirtynyt johonkin muualle ja seistiin siinä ulkona kahdestaan. Juteltiin niitä näitä Tuiskusta, levystä ja muusta. Kalle totesi että keikan loppu taitaa olla lähellä ja kohta siinä on hirveä lauma faneja ja Antti pitää kuljettaa äkkiä turvaan sen tullessa ulos. Paikalla oli joku musta bemari ja Kalle kysyi haluaisinko lähteä mukaan, vähän niinkuin jatkoille?! No tottakai halusin!
Pistettiin bemari käyntiin, avattiin talon puoleinen takaovi ja jäätiin odottamaan. Meni tosi lyhyt aika, kun Tuisku syöksyi autoon takapenkin jalkatilaan, joku paiskasi oven kiinni ja Antti huusi takapenkiltä "aja Kalle, aja niin saatanasti!" :rolf:
Meidät ympäröi välittömästi hirveä lauma teinejä, jotka tempoi ovea ja hakkasivat autoa. Kalle painoi torvea, joka oli sumutorvi ja painoi kaasua. Päästiin karkuun ja Antti könysi ylös sieltä jalkatilasta.
Keikka oli kuulema mennyt ihan ok, ei mitään mokia tai muita, mutta vaikka Antti pitääkin faneista, niin just nyt oli vähän liikaa liian innokkaita tyyppejä. Lavalle oli lentänyt banaaneja ja pippurisuihkeita. Ja joku tyttö oli näyttänyt tissit. Tälle Tuisku irvisti. Niihin oli kuulema piirretty naamat, jotta järjestäjät eivät heittäisi tätä tyyppiä ulos.
Päästiin jatkopaikkaan, mikä oli hallirakennus punaisilla seinillä. Antti tarjosi meille skumppaa ja vasta siinä tajusi että mä olen ihan uppo-outo. Esittäydyin ja Antti kysyi heti että en kai mä aio käydä sen kimppuun? Paikalle saapui myös taustatanssijat joilla oli edelleen ne hevosvaatteet. Sen jälkeen puhuttiin Madonnasta, juotiin skumppaa ja vettä ja tanssittiin pöydillä. Kallen kanssa kävin jostain syystä ihan mielettömiä keskusteluja avaruudellisista hahmottamisista ja Tuisku improsi aina välillä biisejä. Laulettiin yhdessä myös Madonnaa :tipahdus:

Heräsin kun Shinya aivasti mun naamalle :rolf:

Ehkä stressittömin uni pitkään aikaan.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 02 Kesä 2015 10:35

Conchita :hullu: :sydän:
Mun unessa :tipahdus:

Conchita oli Helsingissä. Järjestettiin konferenssia missä Conchi oli puhumassa suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Samalla myös pitämässä muotinäytöstä Versacen mekoilla. Olin avustamassa tapahtumassa ja odotellessamme Conchin puheenvuoroa juteltiin takahuoneessa. Istuttiin aivan jumalaisissa nojatuoleissa ja kumpikin oli sitä mieltä että tekisi mieli jäädä vain siihen, mutta duty calls ja jossain kohtaa olisi pakko nousta. Vaihdettiin tarinoita, puhuttiin ihan asiaakin. Siitä noustessamme sitten Conchi totesi että tätä pitää jatkaa ja olisi mukava jos voisin hengata hänen kanssaan koko päivän. Tietenkin se sopi! :ahihi: Autoin vielä vähän peruukin kanssa, joka meinasi jäädä tuoliin kiinni ja saatoin Conchin puhumaan. Itse seurasin puhetta salin takaosasta ja ihastelin miten helpolta se tuntui. Vaivatonta ja hienostunutta.

Muotinäytös oli vähän keijo. Se oli maikkarin aamutv:ssä. Tai se kuvattiin iltapäivällä seuraavaa aamua varten. Siellä oli paikalla studio-ohjaaja Parska (joka on lähes kaikissa semmoisissa jutuissa missä on yleisöä paikalla, kanavasta riippumatta) joka kompasteli johtoihin. Mekot tuli esiteltyä. Musiikkina oli jotain tosi keijoa tiluliitä ja se ärsytti vähän kaikkia.

Siirryttiin siitä Conchin kanssa Finlandia-talolle. Kysyin olisiko helpompi olla olematta Conchin vaatteissa, mutta kuulema oli rasittavaa se vaatteidenvaihto, joten sillä housupuvulla mentiin ( :tipahdus: ). Finlandia-talolla oli harjoitukset, mutta tässä kohtaa mä heräsin johonkin kolahdukseen. Otti päähän ihan sikana. Käänsin kuitenkin vain kylkeä ja nukahdin uudestaan. Ja olin takaisin samassa unessa!! :woohoo:

Conchi ihmetteli mihin hävisin koska nyt oli kiire! Conhita oli yllätysesiintyjänä SIltsun konsertissa. Istuskelin Conchin kanssa verhon takana lavan reunassa ja jatkettiin meidän keskusteluja. Juteltiin rohkeudesta, uskalluksesta ja siitä ettei hän ollut mikään drag queen. Samoin kuin siitä, että pitäisi rohkeasti olla sitä mitä on. Juuri ennen "yllätys"hyökkäystä lavalle hän vielä katsoi mua syvälle silmiin ja iski silmää. Tämän jälkeen kääntyi salamana ympäri ja kipitti korkokengissään Siltsua yllättämään. Itse poistuin verhon takaa yleisön puolelle. Conchita esitti kappaleensa Heroes ja omisti sen "rohkeudelle ja itsensä arvostamiselle". Siltsu istui tuolilla vieressä kyynelehtimässä :keijo: Kappaleen jälkeen vilkutin Conchitalle ja heräsin.

:hullu:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 04 Kesä 2015 10:25

Ei ollu unissa Conchia, ei edes Månsia. :hytinä:
Oli hämähäkkejä, tai jotain sen sorttisia nivelisiä elikoita, joilla oli torakan keskivartalo ja jotain levittyviä haaroja. Ei olleet karvaisia, mutta semmoisia limaisen oloisia. Lisäksi ne oli vähintään kämmenen kokoisia, osa isompia. Ja sitten ne "lensi". Siiman varassa laskeutuivat alaspäin, mutta pystyivät liikkumaan samalla myös sivulle. Mä makasin sängyssä niiden alapuolella. Ne oli jokainen katossa semmoisessa omassa pussukan tapaisessa jutussa, vähän niinkuin pesässä. Sieltä, yksi kerrallaan, ne lähti liikkumaan alaspäin. Eka tuli ihan mun naaman eteen. Yritin vain olla huutamatta, vaikka olin ihan varma että se käy mun kimppuun. Naamasta. Puhalsin vähän ja se otus meni sitten seinälle katon sijasta. Vielä kaksi otusta laskeutui alas ja puhalsin niitä vähän. Kun yksikään otus ei liikkunut, poistuin huoneesta juosten. :hytinä: :*: :ei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 05 Kesä 2015 10:35

Unimasaaa, mikä sua vaivaa?

Oltiin bussissa menossa johonkin. Bussissa oli useita eri kansallisuuksia. Mm. kiinalaisia, intialaisia ja sveitsiläisiä. Ensin mentiin vuoristossa ja oli aika puuduttavaa. Sit pasahdettiin sieltä Japaniin :keijo:
Tarkemmin vielä Fukushiman rannikolle. Se oli ihan autio. Pyysin hirveästi anteeksi ja otin pari kuvaa. Oli aika hämärää vaikka oli päivä. Pysähdyttiin, jokaiselle jaettiin yllätyspussit ja ohjeet. Piti mennä paikalliseen kouluun pyytämään aina vihjeen mukaista tyyppiä kertomaan seuraava vihje. Vähän niinkuin joku Amazing race, muttei kuitenkaan. Vihjeestä saisi aina pisteitä ja eniten pisteitä kerännyt päättäisi mihin mentäisiin seuraavaksi.
Kiinalaiset äijät yritti sotkea mun vihjepelin. Selvittelin siinä vihjeitä mihin luokkaan mennä ekana ja ne mun vihjelaatat vaan lisääntyi kokoajan. En päässyt sitten edes ulos bussista kun heräsin.

:keijoei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Pe 12 Kesä 2015 18:54

Olin opettajana vanhassa koulussani. Jostain syystä ilmeisesti luulin taululiituja liitulakuiksi, ja aloin syödä niitä ahmimalla. Kun suuni oli jo täynnä liituja, tajusin niiden olevankin oikeita liituja. Olin pystynyt puhumaan samalla, kun pistelin niitä suuhuni, mutta nyt se oli niin täynnä, etten saanut puhuttua. Oli vaikea hengittää, mutta olin lähinnä huolestunut siitä, etten pysty opettamaan suu liituja täynnä. Oppilaatkin vaikuttivat hermostuneilta.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kumkvatti » Ma 15 Kesä 2015 13:13

Kvatin tuoteideat täällä taas hei! :hei:

Olin käymässä töissä vanhassa työpaikassa, mutta jossain takavarastossa jossa oli lastausovi. Juttelin työkaverin kanssa, kun lastausovi aukesi, ja sieltä lipui itsekseen sisään noin henkilöauton kokoinen sinikeltainen Ikean kontti. Kontilla oli automainen "naama" ja sen kyljessä luki sen nimi, Erno. Kontti alkoi taitella itseään auki, ensin siitä aukesi kansi ja takaluukku, sitten huonekalunkappaleita alkoi kääntyillä paikoilleen kuin jossain transformers-lelussa. :keijo: Kappaleista alkoi muotoutua metallinen pukuhuoneen lokerokaappi. Ihmettelin työkaverille että onpa tämä nykyaika hienoa, hän vain totesi että joo, meille tulee aina kaikki kalusteet näissä konteissa. Kontin sisällä olevassa lapussa luki, että jokaisella kontilla on oma nimi, jotta ne voidaan ongelmatapauksessa tunnistaa. Kun Erno oli saanut kaappinsa kasattua, se jätti sen paikoilleen, taitteli taas itsensä kasaan ja poistui ovesta ulos.

Olis hirmu kätevää kyllä jos Ikeasta saisi tilattua tällaisia itsestäänkasautuvia huonekaluja! :D
Avatar
Kumkvatti
yybersalama
 
Viestit: 444
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 14:29

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Su 28 Kesä 2015 16:04

Tarkoitukseni oli matkata junalla jonnekin, mutta päädyin Varkauden (!) rautatieasemalle, joka oli vähän kuin joku metroasema syvennyksessä maan alapuolella. Halusin pian pois Varkaudesta, mutta junia ei enää lähtenyt mihinkään sellaiseen paikkaan, jonka kautta pääsisin kotiin. Menin kysymään aseman lippupisteestä neuvoja, mutta kassa puhui karjalan murteella jotain, että "siun täytyy nyt jää-ä Varkauteen." Tulin vihaiseksi, ja lähdin Varkauden Citymarketiin hengailemaan. Kun marketin sulkemisaika tuli, tulivat vartijat hätistelemään minua pois. Päädyin sitten menemään Varkauden elokuvateatteriin, johon sitten päätin jäädä yöksi.

Tiedän kyllä, ettei Varkaudessa rauatieasemaa taida olla, enkä ole siellä koskaan käynyt, joten en tiedä Citymarketistakaan.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » To 23 Heinä 2015 22:19

Näin unta SirPetin polttareista. :superhymy: Olin mukana vain ensimmäisellä rastilla, jossa Sirpa kellui märkäpuku päällä jossain suolavesialtaassa. Sitten lähdettiin porukalla eteenpäin. Puolessa välissä matkaa seuraavalle rastille huomasian unohtaneeni reppuni sinne suolavesialtaan viereen ja lähdin sitä hakemaan. Yritin soittaa Kiballe, että missä se seuraava rasti on, mutta en millään tiennyt, mihin mennä. Polttaripaikka vaikutti paljolti kotikunnaltani Pohjanmaalla, mutta olisi pitänyt löytää tie metsän läpi Tokoinrantaan (Helsinki). :töktök: Itku kurkussa harhailin ja toistelin Kiballe, että en mä tiedä missä se Tokoinranta on. :pillitys: :keijoei: :virnei:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 30 Heinä 2015 11:56

Näin viime yönä unta että mun veli oli kuollut :huoh:
Olin jossain koulussa ja siellä yhtäkkiä tajusin että se on kuollut. Juoksin vessaan romahtamaan ja heräsin.
Ei mikään mieltä ylentävä uni.

Toissa yönä taasen näin hippadulla-inception-unta :keijo:

Ensimmäisessä osassa olimme yhden porukan kanssa erään henkilön pihalla olevassa mökissä. Asettauduttiin ihmeelliseen kehään. Kaksi randomia paukkasi sisään kysellen klo 19 saunavuoroa ja hätisteltiin ne pois. Asettauduttiin uudestaan siihen kehään. Sain käsiini tyhjiltä jätskitikuilta näyttävät jutut, toinen otti kiviä käsiinsä ja kolmas laittoi ne tikut suuhunsa :virne:
Sen jälkeen tapahtui kaikkia pieniä hippadullajuttuja.

Ja alkoi toinen uni.
Siinä oli pääosassa nainen joka yritti päästä höyryjunaan. Höyryjuna kuitenkin ehti lähteä juuri ennenkuin nainen pääsi asemalle. Vaatetus ja tyyli oli jostain todella kaukaa. Tyyliin pieni talo preerialla, mutta tummempaa ja röyhelöisempää. Nainen sai kuitenkin lainattua hevosen millä lähteä kaupunkiin. Kuitenkin hän myöhästyi siitä laivasta mihin yritti ehtiä. Laivassa olivat hänen lapsensa. Nainen oli aivan murtunut, mutta päätti että yrittää keinolla millä hyvänsä päästä lastensa luo. Paitsi että se laiva upposi seuraavana yönä. Nainen murtui ihan täysin ja heittäytyi kalliolta mereen ja kuoli.
En itse ollut tuo nainen.

No, tästä jatkui unen ensimmäinen osa. Heräsin ilman vaatteita sen mökin nurkasta. Minulla oli kuitenkin todella iso kylpytakki ympärillä. Olin aivan poikki, kun taas muut olivat ihan ok ja rennosti siinä. Meinasin nukahtaa siihen mökissä olevalle sängylle, mutta muut pitivät minua väkisin hereillä.
Heräsin kun minua läpsittiin poskille unessa :tilt:

--

Nyt taidan laittaa veljelle viestiä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 23 Elo 2015 21:06

Kuolema-unet ovat kyllä ahdistavia. :huoh: Onneksi en itse ole nähnyt niitä paljon, enkä edes vähään aikaan.

----

Tässä muutama uni, jotka olen luvannut (ainakin itselleni) kirjoittaa tänne. Muitakin olisi, mutta ylläripylläri: olen taas unohtanut ne. :keijoei:

Ensimmäinen (jonka näin jo varmaan kesän alussa, mutta en vaan ole jaksanut kirjoittaa sitä tänne):

Olin parin kaverin tai tutun kanssa Tommi Korpelan kotona. Meillä oli joku työjuttu, johon tehtiin käsikirjoituksia tai luonnoksia tms. Elina Knihtilä ja heidän lapsensa eivät olleet kotona, mutta siellä oli ainakin kaksi pientä koiraa ja muutama kissa. Lisäksi pöydillä lojui muutamia erilaisia kännyköitä. Olisin halunnut kirjoittaa jotain juttuja omaan kännykkääni, mutta otin aina pöydältä väärän kännykän. Ehdin jo ottaa kännykän käteeni ja päästä kuvakansioon, mutta siellä olikin aina jonkun toisen kuvia. :keijo: Lopulta löysin oman kännykkäni ja helpotus oli suuri.

Sitten oltiinkin jossain asemahallissa, jossa Korpela oli kuuluttajana. En muista, oltiinko menossa junalla vai lentokoneella jonnekin. Korpela hoiti ne kuulutukset vähän radio-DJ:n tyyliin jonkun toisen tyypin kanssa ja soitti jopa jotain biisiä. :keijo: Se biisi soi vielä herättyänikin päässäni.

Yhtäkkiä olinkin niiden kavereiden tai tuttujen kanssa "Nigeriassa", Angry Birds -puistossa. :keijo: Tosin tämä puisto oli huonossa kunnossa ja metsän keskellä. Metsäkin oli ihan kuiva ja täynnä pelkkiä risuja. Jossain vaiheessa joku sytytti sen metsän ja puiston palamaan, ja viimeinen muistikuvani tästä unesta onkin roihuavat liekit hämärtyvässä illassa.

Sitten kaksi unta lyhyen ajan sisällä, joissa olin raskaana. :töktök:

Ensimmäisessä olin käynyt lääkärissä, ja lääkäri oli sanonut minulle varmana tietona, että olin raskaana. Kuitenkin yli yhdeksän kuukautta oli mennyt (itseasiassa melkein kaksi vuotta :virne: ), eikä vatsani ollut yhtään kasvanut, ja olin ihan varma, että siellä on pelkkää ilmaa. :keijo: Sitten näin vanhan duuni"kaverin", jonka kanssa en ole ollut missään tekemisissä vuosiin, joka sanoi: "Jos se lääkäri sanoi, että olet raskaana, niin sit sä olet raskaana!" Sitten mietin, että kukakohan sen lapsen isä on, ja päädyin yhteen tyyppiin, jonka kanssa olen ollut tekemisissä juurikin parisen vuotta sitten. :epäilevä:

Toisessa raskausunessa olin raskaana tutun miehelle, jota en ole koskaan edes oikeassa elämässä nähnyt. Tuttuni ei ollut vihainen, mutta ennen kuin heräsin, tehtiin yllättävän fiksuja järjestelyjä minun ja vauvani elättämisen suhteen. :P

Tuohon ensimmäiseen raskausuneen liittyy uni, jossa olin erilaisilla "kursseilla". Ne järjestettiin alueella, jotka muistuttivat lapsuuden/teiniajan mestojani. Ne kurssit olivat vähän kuin työväenopiston kursseja, mutta kestivät enintään pari päivää, ja osa niistä oli vähän Harry Potter -henkisiä. :keijo: Ei niissä harjoitettu taikuutta tai mitään, mutta ehkä miljööstä tai niistä paikoista, joissa ne järjestettiin, muistuttivat vähän Potterista. :P Niitä kursseja oli todella paljon, ja niistä oli vaikeaa valita mieleisensä. Päädyin sitten johonkin improkurssille (ehkä Kiban kanssa?), joka myöhemmin paljastui ihan paskaksi kurssiksi. Tämä kurssi tosin oli jossain pienessä jumppasalissa. Muilla kursseilla sai lounasta tai välipalaa, meille ei tarjottu mitään. Ja siellä kurssilla piti olla koko ajan joku köysi mukana, ja se kiinnitettiin hakasella johonkin vaatteeseen. Ne köydet roikkuivat katosta. :P Menimme niiden köysien kanssa ympyrää siellä jumppasalissa ja lopulta olimme alusvaatteisillamme. :keijoei:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 28 Elo 2015 09:11

No nyt!
Antti Tuisku-uni! :täpinä:

Olin menossa keikalle. Isolle keikalle :D
Sain kuitenkin tilaisuuden osallistua organisaatioon ja otin sen vastaan. Keikassa oli kaksi (!) väliaikaa. Olin ekan puoliajan lavalla aukomassa verhoja, keskipuoliajan lavan takana ja viimeisen yleisössä.
Fanit oli ihan sekoja. Ne huus ja kiljui ja yritti päästä lavalle. Ja lavan taa.
Salina oli sama koulusali missä oon unessa ollu kerran kattomassa Cheekkiä. Oli siis tutut paikat ja se helpotti.
Keikan suurin juttu oli kuitenkin Tuiskun nopeus. Meni lavalta pois ja tuli samantien toiselta puolelta takaisin eri vaatteissa. Sillä oli kaksoisolento joka veti puolet biiseistä ja se meni täysillä läpi! Me verhotyypit annettiin aina merkki kun esiintyvä sai mennä lavalle. Oikea Tuisku hihitteli tälle aina vaatteenvaihdossa ja tuplaaja fiilisteli peruukkeja. Ekalla väliajalla Tuisku oli ihan mielettömän ihana. Oli ollut mun idea kokeilla kaksoisolentoa ja se kävi halailemassa ja tuomassa skumppaa mulle ja käytiin pitkä keskustelu missä käytiin läpi loppukeikkaa.
Keskipuoliajan jeesasin vaatteiden kanssa oikeaa Tuiskua. Se halus peruukkeja tälle osiolle ja ne oli semmosia kaameita liimalettitukkia ja homma lähti lapasesta nauruineen. Myös Kiss-asu oli yhdessä biisissä.
Toinen väliaika oli mun merkki siirtyä yleisöön. Jengi oli vessajonossa ja pääsin aika hyvin keskelle salia. Siellä oli salainen suunnitelma toteutuksessa. Saliin oli rakennettu salakäytävä mitä pitkin Tuisku tulis vikaan biisiin. Mun ja parin muun piti mennä rakentamaan käytävän päälle rakennelma minkä päällä esiintyä. Selittää että ollaan vippejä ja tultais siihen lavalle. Fanit suuttu ihan järjettömästi. Ne yritti estää meitä pöllimällä niitä rakennelman osia. Lopulta järkkärit tuli estämään tätä. Saatiin lava tehtyä. Meitä istui siellä lavalla kaks tyyppiä ja saatiin tosi paljon paskaa niskaan. Varsinkin kun Tuisku huomioi meitä lavalta ja pyysi yleisöä huomioimaan vipit :keijoei:. Vikan biisin aikana ne huudelleet fanit oli sitten ihan äimänä kun Tuisku olikin siinä ja me mentiin pois.

Heräsin kun Tuisku tuli halaamaan ja kiittämään keikasta :hullu:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 29 Elo 2015 10:53

Mulle tungetaan viestejä :hullu:
Tässä hetkessä ne jopa tuntuu tulevan tarpeeseen.

Olin menossa häihin. En omiini, enkä kenenkään semmoisen ketä tunnen. Joku vaan, mutta ilmeisesti se oli kuitenkin mulle tärkeä tyyppi, koska olin menossa niin innoissani. Tiesin siellä olevan työtuttuja. Ja niin olikin. Niitä mukavimpia ihmisiä meidän töistä, mukana myös PKT. Jostain syystä pidin etäisyyttä PKT:hen. Näin hänet kyllä, mutta moikkauksen jälkeen menin aina eri suuntaan. Paikka missä juhlat olivat, oli valtava ja näin taktiikka myös toimi. Se oli vähän semmoinen coctail-tilaisuuden tyyppinen juttu mihin saavuin. Drinkkien jälkeen istuimme penkeille riviin :keijo: Ei mihinkään alttarin eteen, vaan lavan. Lavalla oli soittimia ja mietimme niiden työkavereiden kanssa että mitähän tapahtuu. Muutama hihitteli ja mä olin ihan pihalla. Eräs mukavimmista tyypeistä sanoi "odota vaan" ja iski silmää. Tämä hämmensi entisestään.

Lopulta morsian käveli lavalle. Hänellä oli hieno valkoinen housupuku. Hän pyysi lavalle vähän kerrallaan niitä mun työkavereita ja kertoi että ihan siihen alkuun hänen työkaverinsa haluavat tehdä jotain yllätyksellistä ihmiselle, joka tarvitsee vähän buustausta itselleen. Tämän jälkeen mulle annettiin iso ja painava kirja, johon oli kerätty valokuvia. Se morsian ojensi mulle kaksi puista, järjettömän kaunista korvakorua ja kuiskasi korvaan "älä lähde vielä, kuten näet, sua tarvitaan täällä". :keijo:
PKT ei sanonut mitään, piti vain sitä kirjaa ja katsoi silmiin.

Oli vähän semmoinen olo siitä herätessä että tota joo.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 07 Syys 2015 08:46

Olipa jännät unet.

Näin unta että olin menossa kouluun tai töihin, mihin olin viemässä toffeeta. Pihalla törmäsin vanhoihin kavereihin, joista yksi oli pukeutunut morsiuspukuun ja oli selkeästi menossa naimisiin :keijo: Jäin juttelemaan ja häät olivat jo toiset, mutta polttarit piti järjestää. Ne oli siinä pihalla myymässä karkkia, mutta veitsi puuttui. Lainasin veistä ja menin sisälle rakennukseen. Kävin siellä sanomassa heipat ja lähdinkin kuntoutusporukan kanssa johonkin. Siellä jossain miedän piti yrittää koodata selville meidän viikon ohjelma. Ja kävellä testirata läpi. Testiradalla oli ensin pieniä eläimiä lasikopeissa. Ihmettelin tätä ja jatkoin matkaa. Sitten piti vähän polkea pyörällä ja pistellä neulalla styroksiseinää ja lopuksi piti ohittaa erilaisia hämähäkkilajikkeita lasikopeissa. Ne oli oikeastaan aika söpöjä hämähäkkejä ja moikkailin hämyjä ihan rennolla otteella. Jostain syystä kuitenkin tokavika hämy otti mun hiuksista kiinni ja jäin jumiin. En panikoinut, vaan olin että wtf. Pääsin irti ja tulin tilasta pois niin, että laitoin pitkät hiukset oven väliin ja vedin ne tosi pienestä raosta. Ideana se, että jos siellä hiuksissa olisi hämäkkejä, niin ne jäis oven toiselle puolelle kaikkineen. Ja jäikin. Ei tullut hämähäkkejä tai hämähäkin osia mukana. Selvisin siis moitteetta. Sen hämähäkin nimi oli Purple Rain, joka tarttuu kaikkia pitkätukkia hiuksista. Mutta se ei tarkoita mitään pahaa! Se on hyvis! Joo! :keijo:

Tämän jälkeen analysoitiin sitä, että miten nopeasti sen radan suoritti. Ja että menikö paniikkiin Purple Rainista. Suoriuduttiin kaikki ihan ok. Tämän lisäksi piti vielä tehdä palikkatesti. Palikat piti asetella torniksi ja tönäistä kumoon :keijo:
Lähdin tässä kohtaa käymään yhdellä kaverilla. Siellä kaverilla kuitenkin törmäsin taas ötököihin. Jotain ihmeellisiä mutaatio-elukoita oli niiden kaapeissa ja sitä yritettiin selvittää. Mua vähän inhotti ja päätin lähteä pois. En mennyt paniikkiin, mitä tavallaan odotin koko ajan. Lähdin vain pois. Kuntoutusuksessa oltiin jo siinä vaiheessa, että suunniteltiin loppua. Piti täyttää palautelomakkeita ja liirumlaarum-papereita. Oli myös puhelinaplikaatio mitä piti käyttää ja kaikki vastusti sitä. Lopulta kaikkien puhelimet oli latauksessa ja sekaisin. Osa lähti vain menemään ja puhelimet pirisi. Heräsin siihen kun jaoin puhelimia luukulta halukkaille. Sai just sen puhelimen minkä halus. Ihan sama kenen se oikeasti oli.

:keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 11 Syys 2015 09:52

Whoa mitä unijuttua :keijo:

Lensin lentokoneella :tilt:
Lennettiin jonkun porukan kanssa Vaasaan. Lento itsessään oli ihan ok. Lentokoneessa oli bileet pystyssä ja laulu raikas. Oikeen kunnon fiesta! Drinkkejä, biisejä (DJ!) ja paljon naurua. Laskeuduttiin kuitenkin johonkin pellolle. Lentoemännät tiedottivat että meille on kuljetus kuitenkin järjestetty kentälle. Olikin. Traktorin kauha! :rolf:
Traktorit oli jonossa siinä koneen vieressä odottamassa meitä. Naurettiin sille vähän ja mietittiin että mitenköhän tässä käy. Aika monella oli jatkolento mihin piti ehtiä. Päästiin sitten perille kuitenkin. Vaasan kenttä vaan oli muuttunut aika paljon. Se oli kuin vanha linja-autoasema, pieni ja hikinen. Oli kesä, hitokkeen kuuma ja siellä sai polttaa sisällä. Tiskillä olevat muijat poltti koko ajan.
Tiskejä oli neljä. Kaksi ulkomaanlennoille ja kaksi kotimaanlennoille. Olin itse jatkamassa Australiaan. Samoin eräs nainen joka oli tullut mun kanssa samalla lennolla. Mentiin ulkomaanlentojen tiskeille. Naiset löi laput luukulle ja lähti kahvitauolle. Tullessaan takaisin palvelivat todella hitaasti. Yritin selvittää että mitkä mun lentojen välilaskupaikat oli. Hongkongia veikkasin toiseksi ja toiseksi se tympääntynyt virkailija sanoi New Delhiksi :keijo:. Meinasi hermo mennä että eihän siinä nyt ole mitään järkeä ja voisiko sen tarkistaa. Ei, röökitauko. Tauon jälkeen aloitin alusta sen jankkaamisen. Joku kävi kysymäksä miksen mene vain Asikkalaan, kun lentoaika kuitenkin ois sama :virne: 1.58! Tunnissa Australiaan ja kaks välilaskua, yksi vaihto!
Se palvelu ei kuitenkaan muuttunut missään kohtaa. Kävin tekemässä kenttävahdille valituksen että kaksi tuntia olen yrittänyt saada selville mistä portilta mun kone lähtee ja mitkä on välilaskupaikat kuitenkaan saamatta mitään selkoa. Edes mun laukkuja ei oltu otettu. Kenttävahti meni röökipaikalle (mikä oli siis ikkunan takana olevat muovipenkit) ja huusi niille naisille kuin hullu. Naiset raahustivat takaisin röökit huulissaan ja sain kuulla että välilaskupaikat on Hongkong ja Taj Mahal :keijo: Sen jälkeen se löi mulle papereita käteen ja opasti sisään vaaleanpunaisista ovista.
Heräsin :keijo:

Ilmankos heräsin vähän väsyneenä :virnei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 12 Syys 2015 10:05

Synkempää unimateriaalia. Mietin ensin kirjoitanko tätä tänne ollenkaan, mutta antaa tulla. Untahan se vaan oli.
Mutta! Synkkyydestä huolimatta se tunne ei ollut musertava, mikä on mielestäni positiivinen asia. Niitäkin unia on ollut näiden aihealueiden puitteissa.

Olin paikassa, mitä en tunnista. Ilmeisesti jonkin sortin kuntoutuslaitos tai muu vastaava. Meitä oli iso porukka ja aika alkuvaiheessa meidät jaettiin kahteen ryhmään. Tai oikeastaan meitä ei jaettu ryhmiin, vaan meille kerrottiin että meidän pitää aina tietyissä jutuissa jakautua kahteen ryhmään. Saatiin itse valita ihmiset, mutta ryhmäkoko oli oltava tasan 50-50. Oltiin vesijunpassa ja sitä oli kahta erilaista. Toisessa oli enemmän venyttelyä ja toisessa kovaa hikitreeniä. Halusin mennä venyttelyyn ja päädyin sinne yksin. Vetäjä oli minulle tärkeä ihminen (en oikeasti tiedä kuka se oli :keijo: Oli siinä unessa tärkeä.) ja ennen sitä tunnin alkua juteltiin siinä niitä ja näitä, kunnes hän yhtäkkiä rupesi puhumaan tunteistaan. Olin vähän wtf-fiiliksellä, mutta kuuntelin. Hän kertoi ihastumisistaan ja parisuhteistaan ja lopuksi totesi että haluaisi yrittää kieltää tunteensa minua kohtaan, mutta koska se ei onnistu, hän haluaisi parisuhteeseen. Säikähdin ja sanoin etten voi lähteä siihen. Etten voi vastata hänen tunteisiin sillä tasolla mitä hän toivoo. Koko tämän ajan hän oli teipannut jesaria rintakehäänsä ja etureisiinsä. Hän pyysi repäisemään ne irti, jotta fyysinen kipu veisi henkisen kivun pois ( :keijo: ). Repäsin teipit irti. Hetki tämän jälkeen tilaan saapui muitakin venyttelyyn tulijoita. Aloitimme tunnin, mutta vetäjä rupesi muutaman alkujutun jälkeen huomauttelemaan minulle epäasiallisesti asioista ja lähdin pois. Totesin vain lähtiessäni "vittu mä tämmöseenkään kyllä rupea!" ja poistuin itku silmässä. Olin menettänyt minulle tärkeän ihmisen, koska en ollut valmis vastaamaan hänen tunteisiinsa. Olin raivoissani ja päätin että mä menen sitten sinne toiselle tunnille. Menin sinne, hyppäsin veteen ja jähmetyin. Tein jotain pieniä liikkeitä ja yritin parhaani mukaan, mutten saanut itseäni tekemään niitä ohjattuja juttuja. Ei vaan lähtenyt. Muut ryhmässä haukuivat ja mollasivat että olen pilannut heidän tunnin ja lähdin sieltä huutojen saattelemana pois. Päätin että räjäytän koko paikan sitten paskaksi ( ai että miten fiksu veto :keijoei: ). Keräsin itselleni pommitarvikkeet reppuun. Ihmiset yrittivät pysäyttää ja kysellä mitä kuuluu, mutten vastannut mitään. Tein pienen rikkeen ja jouduin "puhutteluun". En sielläkään vastannut mihinkään, eikä mikään tuntunut miltään. Halusin vain räjäyttää koko paikan paskaksi. Puhuttelussa oli tämä "tärkeä ihminen" mukana myös. Hän syytti minua jostakin mitä en edes kuullut ja paikan johto oli hänen puolellaan. Minua vastapäätä oli kahdeksan ihmistä. Kuitenkin ikkunan ohi kävellessään muutama meidän ryhmäläinen kulki ohi ja he olivat kauhuissaan. "Se on siellä ihan yksinään, meidän pitää tehdä jotain" kuului oven takaa ja kaksi näistä ryhmäläisistä tuli siihen mun taakse seisomaan. "On epäreilua syyttää jotakuta täysin aiheettomasti ja viedä vielä mahdollisuus tulla kuulluksi! Tämä on törkeää toimintaa! Emme hyväksy!" He huusivat selän takaa ja nostivat minut seisomaan. Tämän jälkeen poistuimme. Minulla oli edelleen ne pommikamat mukana. Päätin että menen keskelle sitä rakennusta ja räjäytän sen siinä saman tien. Ihan ilman tunteita, ilmeenkään värähtämättä.
Heräsin ennenkuin pääsin siihen keskellä olevaan ympyrään.

:keijo:

Vaikka uni oli aika tummansävyinen ja ahdistava, niin tunteet eivät siirtyneet mukanani aamuun.
Siksi päätin kirjoittaa tuon tänne. Vähän niinkuin itelle talteen :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 13 Syys 2015 19:05

Mun vuoro välillä. :keijo:

Yhdessä unessa poltin pitkästä aikaa tupakkaa. Oltiin kaverin kanssa jossain ja mentiin sitten ulos terassille tupakalle. Minulla oli ollut täysi aski tupakkaa ja järkytyin, kun huomasin, että minulla oli enää vain pari röökiä jäljellä. Pitkään herättyänikin vainosi hirveä syyllisyydentunne siitä, että olin päästänyt sen askin melkein tyhjäksi. :(

Toisessa unessa olin "vankilassa". Tai se oli joku oleskeluhuoneen tapainen, jossa oli pieni kirjahylly, ja sohvalla istuskeli lisäkseni muita eri ikäisiä naisia tai näiden sukulaisia. Sieltä ei kuitenkaan päässyt pois. :P

Tuohon "vankilauneen" kuitenkin liittyi toinen uni: Olin Wildiksen kanssa liikkeellä ja jostain saatiin tietoomme, että Måns Zelmerlöw oli lähistöllä. Löydettiin itsemme jonkun hienon ravintolan lähimailta, ja jäätiin katselemaan sitä vähän kauempaa. Se muistutti vähän pienehköä Kalastajatorppaa tai vanhaa kasvihuonetta. Måns oli seurueensa kanssa ilmeisesti tässä ravintolassa. Jostain saatiin tietoomme, että joku järjestää kilpailua, jossa Månsia pitää seurata. Ei siis missään sosiaalisessa mediassa, vaan ihan fyysisesti seurata. :virne: Sitten näimmekin, kun Måns seurueineen poistui ravintolasta ja hirveä lössi faneja oli heidän perässään. :keijo: Siinä ei ollut yhtään mitään fanihysteriaa, vaan Måns kävelemässä rauhallisesti ja fanit yhtä rauhallisesti perässä. :keijo: Måns seurueineen kuitenkin onnistui "hämäämään" näitä faneja siten, että kiersikin toista kautta takaisin sinne ravintolaan. :keijo: Kukaan muu ei huomannut tätä "harhautusta" kuin me Wildiksen kanssa. Seuraavaksi istuimme ravintelin pöydässä Månsin kanssa. Seurue oli kadonnut ja pöydässä oli vain minä, Kiba, L-S, Wildis ehkä vielä (jos ei ollut mennyt jo kotiin :keijo: ) ja jostain syystä myös Pascal. :virne: Olimme ilmeisesti voittaneet sen kilpailun. :keijo:

Pari yötä sitten näin sitten unen, jossa oli ilmaisia keikkoja eri puolilla kaupungin keskustaa (ilmeisesti Helsingin) ja halusin ehtiä niistä mahdollisimman moneen. Ensin kuitenkin olin joidenkin vanhempien ihmisten (ehkä duunikaverieni, tai joidenkin työhön liittyvien tyyppien) kanssa syömässä itämaistyyppisessa ravintolassa. Juuri kun olin selaamassa ruokalistaa, takaovesta ilmestyi ystäväni niin kamalassa kännissä, että se oli oikeasti jo huolestuttavaa. Vaihdoin hänen kanssaan pari sanaa, mutta jostain syystä minun oli ihan pakko olla vielä niiden työtyyppien kanssa ravintolassa. Ystäväni lupasi mennä kotiin ja sanoi pärjäävänsä. Myöhemmin kuitenkin hänen toinen kissansa tuli samaan kohtaan, missä ystäväni oli äsken ollut. Kissa oli täysin vapaana ja yksin, mutta katosi sitten hetken päästä. Alkoi vähän ahdistaa, kun ystävä kuitenkin pitää hyvää huolta kissoistaan, eikä päästä niitä ulos kotoaan kulkemaan vapaina.
Sitten yhtäkkiä olinkin siskoni kanssa etsimässä niitä keikkapaikkoja, ja löysimme jostain sivukujalta jonkun klubin, josta kuului kovaäänistä bassojytkettä, mutta se keikka oli vasta myöhemmin. Yksi keikkapaikka olisi ollut ison akvaarion näköisessä paikassa, joka on vaan pystytetty johonkin lavalle. Menin/menimme kuitenkin tähän klubiin. Muistan, että minulla oli ihan järjettömän hyvä paikka suhteellisen lähellä lavaa, mutta halusin kuitenkin kauemmaksi, ja lopulta päädyin ulos katselemaan ja kuuntelemaan tätä keikkaa ison ikkunan takaa. :P Siinä ulkona avasin jonkun sovelluksen puhelimesta, ja sen mukaan ystäväni on vieläkin liesussa ja jossain Hotelli Vantaalla. :P Tästä unesta jäi vaan sellainen fiilis, että pitäisikö huolestua vai ei (siis lähinnä ystävästä).

Viime yönä näin Downton Abbey-unta. Sepustukseni tästä unesta on varmaan ihan hepreaa niille, jotka eivät sarjaa ole seuranneet yhtään, mutta ei tässä unessa muutenkaan ole järkeä. Unessa kaikki oli vähän sekaisin. :P Olin oma itseni ja nykyajan "Lontoossa" sarjan hahmojen kanssa, mutta heillä oli sarjan ajankuvan mukaiset vaatteet ja tyyli. Lähellä oli reitti, josta olin ihan varma, että olen kävellyt sitä pitkin jossain aikaisemmassa unessa. Odotuskumppaneinani olivat ainakin Cora ja Thomas, joka oli pyörätuolissa. Koskaan ei selvinnyt, ketä tai mitä odotimme, koska seuravaaksi tutkin jonkun vanhemman miehen, ehkä Lordi Granthamin, kanssa Iso-Britannian karttaa. Mies halusi näyttää minulle, missä on Lontoo, ja se olikin tässä kartassa jossain Liverpoolin kohdalla. :keijo: Seuraavaksi olin lady Mary ja nukuin palvelijan sängyssä. Mr. Molesley tuli herättämään minut. Halasin häntä ja sitten heräsin.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 15 Syys 2015 09:58

Elastinen mun unessa :jami: :joujou:

Oltiin Suvin, Wildiksen ja L-S:n kanssa menossa laivalla ulkomaille katsomaan Elastisen keikkaa. Meillä oli joku sviitti hyttinä ja hiton makeet maisemat. Wildis höpisi että meidän pitäisi mennä kiertelemään laivaa ja yrittää mahdollisesti bongata Ela ja sen frendit. Koska jossain instassa oli ollut kuva missä saattoi ehkä mahdollisesti olla laiva, koska siinä oli pala valkoista. Me muut oltiin vähän epäileviä ja yritettiin että voihan se valkoinen olla myös lentokonetta, mutta meidän epäilyt meni kuuroille korville. WIldis raahasi meidät puoliväkisin ravintolaan istumaan. Olin ite aika kipeenä, joten jäin siihen päivystämään muiden lähtiessä tutkimaan laivaa ja sen ostoshelvettiä :keijo: Jäin juomaan kokista "baarin" puolelle. Istuskelin ja tuijottelin ulos, kun mua tönäistiin takaapäin ja putosin tuolilta. Huusin aika kovaa ja kirosin ihan saatanasti. Se mies tuli nostamaan mut ylös ja pyyteli anteeksi todella vuolaasti. Oli ehkä pikkaisen humalassa ja mua ärsytti vain enemmän. Huusin sille että on se nyt jumalauta että tyhjässä baarissa ei osaa tähdätä ryntäilyjään niin että ei töni ketään alas tuolilta. Lisäksi mun päälle oli kaatunut jotain viinaa, joten voitte kuvitella miten helvetin vihainen mä olin. Huusin ihan suoraa huutoa sille ja se oli tosi nolona. Se pyyteli anteeksi ja tarjosi maksamaan mun vaatteiden pesetyksen. Halusin osoitteen mihin voisin lähettää laskun, koska pelkkä raha ei riittäisi. Hän sanoi että hänen tavaransa olivat pöydässä ja menimme sinne. Pöydässä ja sen ympärillä istui jotenkin väsähtänyttä porukkaa. Tämä tönäisijä esitteli mut niille "naisena" ja kertoi että oli törttöillyt ja kaatanut viinat mun päälle. Ne kundit ja muut huuteli sille että se on törppö ja naisia ei kohdella noin ja se sai sieltäkin vähän vihaa niskaansa. Olin edelleen ite vihainen, enkä kiinnittänyt näihin tyyppeihin mitään huomiota. Sain yhteystiedot ja sanoin että jos ne olisivat jotenkin feikit, niin mä ettisin ne käsiini. "voit luottaa, ei olla kusettajii" sanoi joku. Lähdin hyttiin vaihtamaan vaatteet.

Palasin sen baarin liepeille ja ihmettelin mitä jotkut teinit parveili siinä baarin ovella. Multa kysyttiin paperit. Muut oli tulleet takaisin ja ihmettelivät missä mä olin viipynyt. Ja miksi mulla oli verkkarit jalassa? Kerroin edellisestä äksidentistä. Muut pyöritteli päätään ja nyökytteli että oikein kun pyysin yhteystiedot. Muut eivät olleet nähneet Elaa tai sen possesta ketään. Mutta ostoksia voisi mennä tekemään. Sanoin ettei multa löydy virtaa siihen. Ihmeteltiin mitä ne pennut pyöri siinä baarin ovella.
Wildis kävi hakemassa siiderin ja takaisintullessa oli ihan naanantalin aurinkona. Hän oli nähnyt jonkun "elalaisen". Meitä muita nauratti, koska oltiin varmoja että se oli vaan joku joka näytti samalta. Jäätiin juomaan siideriä siihen ja näin taas sen urpon joka kaatoi viinat mun niskaan. Se tuli meitä kohti ja Wildis ja L-S meinasivat seota. Tökkivät mua ja Suvia ja hokivat "kato, kato, kato, kato". Suvi selasi kännykkäänsä eikä reagoinut juuri mitenkään ja mä totesin että helvetti :norsu: sentään. Se mies tuli siihen pöydän päähän ja pyysi anteeksi häiriötä. Hän ojensi mulle kirjekuoren missä oli 200 euroa ja meni pois. Kerroin että toi oli se äijä kun kaatoi mut. Wildis huitoi käsiään ja huusi äänettömästi.
"TOI?!!!! TOI ON ELAN TUPLAAJA!!!".
No.. jaa.
Mua ärsytti se raha. Koska en ymmärtänyt että mitä hittoa. Otin sen kuoren, lähdin päättäväisesti sinne missä se väsynyt jengi oli aiemmin ollut. Wildis ja L-S tuli melkein kantapäillä ja Suvi tuli perässä myös.
Wildis bongasi Elan sieltä jengin seasta. Kaikki oli Elan possea, kuulin Wildiksen kuiskivan mun takana.
Kysyin siltä mua tönäisseeltä että mikä se raha oli? Kun eikös me sovittu että lähetän laskun vaatteiden pesettämisestä? Etten mä tykkää tommoisesta ihme perseilystä yhtään. En mä kenenkään mitään rahoja halua, vaan reilua kohtelua, saatana.
Ela sanoi siitä mun vierestä että se oli lähettänyt ne rahat kivusta ja särystä, koska naisia ei kohdella niin. Eikä niin, ettei edes kysytä nimiä. Ojensin mun käden ja sanoin mun nimen, edelleen vähän vihaisena. Koska ärsytti! WIldis yritti tökkiä mua ja mä suutahdin sillekin "lopeta nyt jumalauta" ( :virne: ). En siis tunnistanut Elaa, vasta kun hän ojensi oman kätensä ja esitteli itsensä tajusin. Muutama siinä porukassa yritti olla nauramatta, koska muakin vähän nauratti jo. Pidin kuitenkin pintani ja heitin vielä että ihan nyt mä ja mun posse poistutaan, koska siellä on vaan tommoisia perseilijöitä. Koko huone räjähti nauramaan, me myös. Oltiin kyllä lähdössäkin, mutta meidät pyydettiin liittymään seuraan. Jäätiin siihen istumaan sillä ehdolla ettei kukaan kaada meidän päälle viinaa tai töni tuoleilta alas.

Istuttiin baarin pöydässä ja juteltiin niiden kanssa ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ela pyysi anteeksi sen kaverinsa puolesta joka mua töni, koska niillä oli ollut rankka alkumatka ja mä totesin vain että eiköhän se asia ole jo selvitetty. Ja että mä kyllä lähetän sen laskun, oli minkä tason julkisuudenhenkilö tahansa. Puhuttiinkin sitten siitä, että on välillä raskasta miten missään ei oikein saa olla rauhassa, mutta kuitenkin itse haluaisi olla muuallakin kuin hytissä. Ihmettelin että he ylipäätään olivat laivalla reissussa. Kuulema lentokone oli rikki :keijo:

Poistuttiin baarista koska väsytti. Huikattiin moikat posselle ja nurkan takana Wildis meinasi seota sukkiinsa. Mentiin hyttiin ja oltiinkin jo perillä. Käveltiin laivasta ulos suoraan keikkapaikalle. Se oli pieni klubi. Istuttiin meidän paikoille ja odotettiin keikan alkua. Keikka alkoi, Ela käveli lavalle ja jäi tuijottamaan meitä hetkeksi. Tämän jälkeen nauroi ihan kippurassa, huusi "MOI!" ja osoitti meitä :keijo:.
Heräsin ennen kuin keikka alkoi.

:keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 18 Syys 2015 12:42

Oi mun alitajunnan ja unimasan liitto sentään :keijoei:

Olin reissussa ja naamioitunut makuupussin avulla. Piilouduin erään vanhan asemarakennuksen alle ja jäin odottamaan yötä. Jostain syystä mut oli kuitenkin lastattu rekkaan siellä rakennuksen alla olevan puutavaran mukana. Kai nyt, näytinhän mä tukilta. Otti vähän päähän, koska en nyt päässyt purkautumaan mun naamioinnista pois. Puulastia vartioi kuitenkin joku tosi outo juttu. Ensin ihmettelin että miksi hitossa siinä maantasalla pyörii oranssi mytty, kunnes tajusin että se on peruukki. Whaaaat? No, peruukki pyörähti ympäri ja huomasin että se oli kissan päässä! Kissan! Kyllä! Kissa oli vartijana puukuormalle ja kierteli ja kaarteli siinä rekan ympärillä. Kissa kuitenkin huomasi mut siellä puiden lomassa. Se rupesi mouruamaan ja yritti hypätä sinne lavalle. Rekan kuljettaja tuli katsomaan mitä tapahtuu ja joutui ottamaan kissasta kiinni. Ihmetteli toki ääneen että mitähän se sekoilee kun ei ketään näy missään. Huokasin helpotuksesta ja pistin silmät kiinni. Päätin että pakko mennä sinne minne ne puutavarakin ja yrittää siellä päästä karkuun.
Puukuormaa ei kuljetettu pitkälle. Pääsin purkautumaan paikastani ja karkaamaan. Pingoin kissaa karkuun ihan hulluna. Se oli vaihtanut peruukin ja mietin vaan että mitä helvettiä maailmassa tapahtuu. Pääsin kissaa karkuun kiipeämällä metalliseen sähkötolppaan. Jouduin vähän fiksailemaan että sain naamioitua itseni siihen, mutta onnistuin!
Tolpan ohitse kulki outo munmo ja nappasi kissan kassiinsa. Kissa kuitenkin heitti peruukin munmon naamalle ja pakeni.
Jatkoin matkaani, vilkuillen koko ajan taaksepäin ja odottaen koska se kissa tulee ja löytää mut.

:keijoei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 21 Syys 2015 10:41

Rupesin eilen illalla kattomaan Gleetä ja uniinhan se vaikutti :keijoei:

Ekassa unessa oli näyttelijäporukkaa jossain mökillä, saaressa. Oli kevät. Anu Hälvä, Tommi Korpela, Pirjo Lonka, Elina Knihtilä, Pertti Sveholm, H-P Björkman, Minna Haapkylä ja joitain epämääräisiä hahmoja joista en tiennyt ketä ne on. Siellä harjoiteltiin uutta näytelmää, josta tehtäisiin sitten tv-elokuva. Ehkä. Käsikirjoitus ja ohjaus muotoutuisiva siellä. Itse olin paikalla kirjoittamassa ylös niitä puheita mitä siellä käytiin. Vähän niinkuin käsikirjoittajan assarina.
Korpela halusi tupakalle, mutta Hälvä kielsi. Syntyi hirveä riitä joka päättyi siihen että Korpela lähti sinne tupakalle. Itse halusin vähän raitista ilmaa ja piipahdin oven ulkopuolelle. Korpela potki siinä pihalla olevia kiviä ja kiroili. Kerroin että mulla olis kyllä yks idea saunan takana :keijo:
Korpela kirosi ettei häntä nyt ideat auttaneet, kun hän halusi vain helvettiin sieltä. Lähteä ei voinut, koska sanktiot. Sain ylipuhuttua Korpelan kuitenkin lähtemään sinne saunan taa :keijo:. Oltiin hiippailemassa sinne, kun Sveholm tuli ulos saunasta. Pysähdyttiin siihen sitten vaan ihailemaan maasta nousevia kukkia siihen vuodenaikaan :vihellys:. Sveholmin mentyä otettiin pieni spurtti. Saunan takana oli kumivene. Kerroin että sillä voisi yön tullen päästä pois. Korpela epäröi, koska sakot olivat aika kovat. Mutta jos vain kadottais, ei kukaan tietäis että ollaan rikottu sopimusta. Oltais pari päivää poissa ja tultais takas.
Mentiin takaisin muun porukan luo, missä välit oli edelleen tulenarat. Jostain syntyi uusi riitä ja porukka päätti heittää Hälvän pihalle.

Heräsin kun Hälvää kannettiin ulos :keijo:

Tokassa unessa oli mun veli, joka mietti työuran lopettamistaan :P
"urat on ihan turhia. raha on jees, mut urat ei. pakko mun on vielä ajaa, mutten mä mitään uraa halua. saatana. täytyy hakea kellarista patja". Veli poistui. Asuin kämpässä missä oli ympärillä kolme baaria. Yks samassa talossa, "takana", toinen ihan ikkunan vieressä tien toisella puolen ja kolmas sivustalla niin, että ulko-ovi oli ainoa seinusta missä ei ollut baaria näköetäisyydellä. Se oli kerrostalo, aika avara. :keijo: Heräsin hiippailtuani jonkun aikaa ja näin että veli tulee baarista.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 08 Loka 2015 22:41

Ilmeisesti revontulien tuijottelu löi maailmanlopun meininkiä mun alitajuntaan.
It is agent-time!

Olin FBI:n agentti. Palvelin maailmanlopunestämiseen erikoistuneessa porukassa mikä metsästi säteilypisteitä. Säteilypisteet käytiin tukahduttamassa ja "sulkemassa" ettei säteily päässyt leviämään maanpinnalle. Säteilyporukan duuni oli ihan perkeleen tarkkaa. Jokaisella maalla tuli olla omansa ja hommaa oltiin käynnistämässä. Itse olin kuitenkin jenkeissä, koska suomi oli ns. "safezone" mihin säteily ei yltänyt ja siellä ei ollut vaaraa että säteily nousisi pintaan. Suomessa oli oma valvontayksikkönsä ja täällä oli valmius heti kasata puruporukkaa jos tarvetta tuli.

Enihau. Uni oli englanniksi :keijotäpinä:
Käytännössä hommaa hoiti kaksi tiimiä. Toinen tiimi laskeutui maan alle, toinen pysytteli pinnalla. Pinnallakin oli vielä "inner" ja "outer"-porukat. Inner-tyypit hoiti hommia pisteelle kasattavan teollisuushallin ( :töktök: ) sisäpuolella ja "outer"it tietenkin siellä ulkopuolella. Kuuluin alunperin "outer"eihin, mutta olin räätälöinyt itelleni hommat niin että tiedotin "inner"eiden löydökset ja lopputulokset "outer"eille. Lisäksi hoidin pressitiedotuksen ja informoinnin FBI:n osastopäällikölle. Käytännössä höpöttelin kivoja niiden kavereiden kanssa jotka laskeutui sinne maan alle ja join kahvia odotellessa että säteilypiste saatiin tukahdutettua.
Tämä päivä oli kuitenkin erilainen. Olin saanut meksikosta viestin, että maailmanlaajuinen säteily oli muuttumassa ja siihen piti varautua. SIellä oli pistettä tukahdutettaessa päässyt vuotamaan halliin säteilyä ja kaikki työntekijät joutui karanteeniin. Mutta koska en halunnut ite joutua siihen, niin päätin että en mene halliin sillä kertaa. Hommasin itelleni langattoman walkytalkin, taskulampun ja minigrip-pussin. Tiedotin innerit siitä että jäisin hallin ovelle ja olisin valmiudessa siinä. Meksikosta käyneestä vahingosta en sanonut mitään. Siellä säteilyä oli päässyt vuotamaan 15 yksikköä yli normaalin. Normaali oli 5 yksikköä. Kukaan ei kiinittänyt huomiota siihen että muutin käytäntöä. Mietin että jos sama toistuisi meillä, niin käytäntöjä pitäisi muuttaa ja säteilypisteiden tukahduttaminen pitäisi ruveta hoitamaan jotenkin toisella tavalla ettei ihmisiä olisi vaarassa. Puhumattakaan siitä, miten paljon pitäisi värvätä uusia agentteja, mikä olisi pirun vaikeeta koska kukaan ei tiennyt meidän yksiköstä että mitä me oikeesti tehtiin. Pressitilaisuuksissa puhuttiin aina vaan siitä että korjattiin hajonneita asvaltteja uuden suojamenetelmän turvin :virne:

Heräsin kun mun walkikseen huudettiin että vuotaa ja pitää hälyyttää paikalle siivousyksiköt. Otti päähän etten ollut puhunut mitään siitä Meksikon onnettomuudesta.

Agenttiunet :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 30 Loka 2015 00:25

Ei jösses mikä uni. :keijoei: :virne: :tipahdus: :keijo: Heräsin siihen viime yönä kello 2:53, naureskelin hetken unelle ja sitten päätin kirjoittaa sen tärkeimmät kohdat ranskalaisilla viivoilla muistiin. Muistiinpanoni näyttävät erittäin levottomilta. :virne:

Ensin olin jossain laivalla/veneellä satunnaisen porukan kanssa (joka koostui lähinnä sukulaisista). Meillä oli joku jousiammuntakisan tapainen kannella jonkun "kuuluisan urheilijan" kanssa. Se keskeytyi kuitenkin myrskyyn, ja tätini oli tehnyt ruoaksi jauheliha-makaronimössöä. Kaikki muut istuivat pöytään syömään ruokaa ja minä jäin :nirppa: - na pöydän viereen seisomaan kädet puuskassa, koska minua ei erikseen kehotettu pöytään istumaan. :norsu: :eivirne: Muut söivät ja minä seisoin vieressä :norsu: / :nirppa: -na. :virne:

Sitten siirryin sieltä pöydästä jonkun kanssa johonkin varastoon, josta en muista yhtään mitään. (Olen vain pitänyt sitä olennaisena, koska se on merkitty muistiinpanoihini. :virne: )

Mutta JÖSSES, sitten olen pitkänmatkan linja-autossa ja kuskina on Antti Holma! :tipahdus: Olen Kibsin, Wildiksen kaverin (jonka olen nähnyt vain kerran, ja jonka nimeä en tässä unessa tunnu muistavan millään) ja äitini kanssa reissussa. Tosin Kibsiä ja Wildiksen kaveria ei näy missään. Istumme äidin kanssa bussin etuosassa, siten että äiti istuu ikkunanpuoleisella penkillä ja minä hänen oikealla puolellaan ja meidän ja kuskin välissä on vain kaksi etupenkkiä. Minä jopa jossain vaiheessa otan niiden penkkien selkänojat irti, jotta näen kuskin paremmin. :rolf: :virne: Jossain vaiheessa selviää että olemme matkalla Lappiin, jossa mukamas olemme olleet perheen kanssa parikin kertaa (ilmeisesti jossain toisessa unessa :virne: ). (Muutenkin tässä unessa on paljon viittauksia joihinkin toisiin uniini, joita ehkä joskus mahdollisesti olen nähnyt, mutten muista viittauksia enkä ko. unia enää.)

Tarkemmin sanottuna olemme menossa Sodankylään, joka muuttuu jossain vaiheessa Poronkyläksi. Kun saavumme kylään, ikkunasta näkyy jotain käpylehmiä muistuttavia eläimiä jossain puisessa aitauksessa. Emme kuitenkaan ole perillä, vaan lähdemme nousemaan sillä bussilla ihan JÄRKYTTÄVÄN korkeaa ja jyrkkää mäkeä. Jos joku on ollut bussissa Madeiralla matkalla ylöspäin, tässä oli tunnelma vähän sama: kapeahko tie, ja bussin ikkunasta näkyy suoraan alaspäin. :kauhistunut: Olemme jo melko korkealla, mutta erotamme alhaalta jotain otuksia. Ne ovat kuulemma "mammutteja", jotka ovat Poronkylän matkailuvaltti. :keijo: Otukset ovat nätisti rivissä alhaalla olevan tien varressa, ja mietin ovatko ne täytettyjä vai eläviä, koska eivät liiku. Mietin samalla, onko Poronkylässä kaivettu joskus mammutinluita, ja enpä tiennyt että Suomessakin on löytynyt vielä kokonaisia mammutteja. :o: Itse asiassa otukset muistuttavat enemmän biisoneja kuin mammutteja, mutta ovat erittäin vaikuttava näky auringonlaskussa bussin noustessa yhä ylöspäin. Näyttää itse asiassa siltä, että olemme samalla korkeudella kuin matkustajalentokoneet, mutta ihan selkeästi vielä bussissa, eikä bussi esim. lennä, vaan on tiukasti maankamaralla.

Kun olemme jo tosi korkella ja samalla tulee tiukka mutka, Holma laittaakin bussiin automaattiohjaukselle ja tulee juttelemaan minun ja äidin kanssa. :o: Luulisi, että tuollaisessa tilanteessa olisin pelännyt hirveästi, mutta Antilla tuntuu olevan niin selkeästi homma hallussa, että fiilis on ihan levollinen. Edessä oleville penkeille on jossain vaiheessa tullut jotain teinipoikia, joita en ole missään vaiheessa aikaisemmin huomannut. :keijo: Äiti ja Holma keskittyvät enemmän keskusteluun, mutta minä en saa sanaakaan suustani, koska minulla on purkkaa suussa. :keijo: Äidille olen sanonut jossain aikaisemmassa vaiheessa: "Etsä tiedä kuka toi on?!!? :täpinä: " ja olen muutenkin ihan täpinöissäni. Äidillä ja Antilla on jotain ihmeellistä keskinäistä hyväntahtoista(?) vittuilua. Jossain vaiheessa äiti sanoo Antille: "Mutta mä oonkin toimittaja! :nirppa: " ja siihen heidän "vittuilunsa" päättyy. :töktök: (Äiti on siis oikeasti kustannustoimittaja.)

Jossain vaiheessa joku ehdottaa bussiin karaokea, ja äiti osoittaa Holmaa:
"Tuoko muka osaa laulaa? :epäilevä: " En tiedä, mistä äiti oli saanut päähänsä, että juuri Antti edes laulaisi karaokea.
Minä vastaan vaan: "Joo!!! :täpinä: "

Ja hupsista vaan - yhtäkkiä ollaan Lontoon Heathrow’n lentoasemaa "muistuttavassa" paikassa, tai siis ollaan jo siellä puolella, jossa ne kaikki kaupat ovat. Meidän pitää jäädä odottamaan sinne jotain, ei oikein ikinä selviä mitä. Kuljen koko paikan läpi, ja toisessa päässä on tyhjä pieni karaokelava, josta Kibs huikkaa minulle. Hänellä on vaalea Lady Gaga -peruukki päässään. Wildiksen kaveri istuu tuolilla lavan ulkopuolella. Melkein heti kun näemme Kibsin kanssa, Kibs sanoo (melkein huutaa) minulle: "Jumalauta toi Antti on KUUMA!" :keijo: :virne:
Äiti on kadonnut jonnekin, mutta tällä kertaa en ole huolissani (vrt. aikaisempi Antti Holma Tallinnassa -uneni). Selviää myöskin, että Kibs ja Wildiksen kaveri ovat tulleet toisella bussilla, jonka kuskina Antti Holma on myös ollut.

Jossain vaiheessa selviää, että Antti Holma on mukana tämän kauden Vain elämässä. :keijo: Keskellä lattiaa on vanhanaikainen putkitelkkari, jota yritämme Kibsin ja Wildiksen kaverin kanssa saada toimimaan. Antti tulee juttelemaan meidän kanssa ja tarjoaa apua. :hullu: Minulla on siinä vaiheessa niin paljon purkkaa suussa, etten edelleenkään saa puhuttua, ja kun yritän heittää purkkaa roskiin, se vaan tarttuu käsiin ja iso osa purkasta jää silti vielä suuhun. :keijoei: Sitten herään. :virne:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 30 Loka 2015 00:43

Suvi kirjoitti: Melkein heti kun näemme Kibsin kanssa, Kibs sanoo (melkein huutaa) minulle: "Jumalauta toi Antti on KUUMA!" :keijo: :virne:


Montako kertaa tää on oikeesti myös käynyt :virne:
Se on KUUMA! :tipahdus:

--

Mäkin näin pari yötä sitten AH-unta. En tosin noin kattavaa, mutta Holma kuitenkin.

Olin sisällä rivitalossa, joka sijaitsi ensin jossain Englannissa (vähän niinkuin Emmerdalessa), mutta sitten kuitenkin Helsingissä - todennäköisesti idässä. Purin muuttolaatikoita ja Antti Holma tuli ovesta sisään. Ryntäsin halaamaan ja Antti tuli purkamaan mun kanssa kamoja. Soitettiin suuta toisillemme ja Antti kysyi että oonko mä muistan pakata mun kaikki dildot mukaan. Totesin että perkele, oon kyllä unohtanut ja nyt mun elämä kuihtuu. "no ei kuihdu, mä lainaan omiani" heitti Holma ja naurettiin vitsille kippurassa.
- "mieti ku ois semmonen dildovuokraamo missä vois lainata dildoja niinku vaikka tunniksi kerrallaan.
- "vähän niinku että ei tarttis huoriin mennä, niinkö?"
- "joo! ja sit se vuokraamo vois mainostaa niitä dildoja julkkisten nimillä. että lainaa tästä Susanna Penttilän käyttämää dildoa".
Keskustelu jäi vähän kesken, koska Holman piti lähteä heiluttamaan persettä telkkariin :keijoei:

Jatkoin laatikoiden purkamista kunnes ikkunoista vyöryi lunta sisään ja samalla snoukkasi ikkunasta sisään Tomppa. Se heitti vaan yläfemmat ja suihkas olkkarin ovesta ulos :keijo:

Uneen liittyi myös muita outoja kohtaamisia. En missään kohtaa saanut tavaroita purettua kokonaan ja päätin vaan heittää loput roskiin, koska vitutti. Heitin ne sitten toisen kerroksen ikkunasta vaan ulos :keijo:
(toi kohta oli kyllä suoraan sidoksissa mun ajatusmaailmaan ja sen tuulettamiseen. Tai ainakin koin sen niin)

Mutta se Holma :rolf:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 31 Loka 2015 01:27

Kibaya kirjoitti:
Suvi kirjoitti: Melkein heti kun näemme Kibsin kanssa, Kibs sanoo (melkein huutaa) minulle: "Jumalauta toi Antti on KUUMA!" :keijo: :virne:


Montako kertaa tää on oikeesti myös käynyt :virne:
Se on KUUMA! :tipahdus:



Niinhän se on! :tipahdus:

:sydän: :hullu:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » To 05 Marras 2015 23:26

Lisää Antteja mun unissa. Tällä kertaa Tuisku! :täpinä:

Lyhyesti kerrottuna olimme siskoni ja Antti Tuiskun kanssa jossain palloiluhallissa ja pelasimme sählyä. Oikeasti se "peli" meni niin, että löhösimme siskon kanssa sängyllä, Antti heilui innoissaan mailan kanssa ja heitimme hänelle sieltä sängyltä palloja, joita hän huiski sen mailan kanssa. :töktök:

Sitten "heräsin" ja olin ihan innoissani tuosta unesta. Täpisin ja ajattelin, että on ihan pakko twiitata Antti Tuiskulle tuosta unesta ja kirjoittaa vielä siihen: "Emme pelanneet salibandya vaan SÄHLYÄ!" :keijotäpinä: Se kuulosti siinä vaiheessa tosi fiksulta twiitiltä. :P

Sitten Tuiskulla olikin keikka minun vanhalla ala-asteellani. :keijoei: Koulun ulkopuolella oli penkkirivi (sellaisia ärsyttäviä koulun jumppasalin tuoleja) ja huomasin, että Antti istuu siinä vieressäni. Hän moikkasi minua ja lähti siitä suoraan keikalle. :D Siihen taisin sitten herätä.

Seuraavaksi mun unessa on varmaan Antti Rinne :töktök:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 05 Marras 2015 23:26

Näin unta Skanssenista :keijo:

Oli kauden vika skanssen, mutta poikkeuksellisesti syksyllä. Joskus elo-syyskuun vaihteessa. Oltiin L-S:n ja Suvin kanssa katsomassa sitä. Mukana oli myös meidän kolmen äidit :keijoei:
Mun äiti valitti kun ei ymmärrä mitä ne puhuu. Suvin äiti luki samalla jotain kirjaa ja yritti tuputtaa sitä L-S:lle ja L-S:n äiti lauloi helvetin kovaa nuotin vierestä. Vaikkei ollut edes biisiä niin se veteli siitä lauluvihosta ihan omaan tahtiin mitä sattuu.

Lavalla oli helvetin iso orkesteri. Oli viulut ja puhaltimet ja järettömän isot patarummut ja arvatkaa kuka täpisi siinä niin että tytöt joutui pitämään musta kiinni. Yleisössä oli jotain talkoolaisia jotka olivat saaneet vaparit niihin penkkeihin mitä kuvataan. Juontajana oli semmoinen vanhempi mies, aika komea ja Suvin äiti vilkuili sitä aina silloin tällöin lukiessaan sitä romaania. Suvi kysyikin äidiltään että onko se komee, mutta äiti vaan veti kirjaa lähemmäs naamaansa ja kieltäytyi kommentoimasta tai puhumasta tuollaisia tyttärensä läsnäollessa.

Laulettiin joitain biisejä ja biisi biisiltä mun haikeus nosti päätään. Vikan biisin jälkeen purskahdin ihan hillittömään itkuun ja hoin vaan että on niin väärin että Skanssen loppuu. Se juontaja tuli siihen meidän kohdalle kyselemään mikä on hätänä ja Suvin äiti selitti että oon vaan niin murtunut. Päästiin sitten kulissikierrokselle sen takia. Se mies silitti mun päätä ja hoki ettei ole mitään hätää, kaikki järjestyy kyllä. Mieli kohentui vähän kun pääsiin näkemään miten orkesteri purki kamojaan. Pääsin kokeilemaan niitä rumpuja ( :tipahdus: ) ja meille soitettiin sitten yksi spessubiisi että ei ois paha mieli. Juontaja lauloi suomeksi ja siitäkös se vapaaehtoisten joukko suuttui "saatans kiss-ass" kuului jostain ja meidän äiti totes etä no sen se ymmärsi :keijo:
Kierroksen jälkeen käveltiin isoa hiekkakentää pois ja kiiteltiin kaikkea. Jostain syystä kiitin kuitenkin sanomalla "grattis" :keijo: Meille toivoteltiin kivaa iltaan ja vastasin "tack tillbacka" :keijo: Äidin mielestä se oli hienoa että puhuttiin kielillä. L-S:kin huuteli kovaan ääneen grattista ja Suvi nauroi meille. Suvin äiti oli kadonnut ja Suvi mietti että lähtiköhän se metsästämään sitä juontajaa. L-S:n äiti mietti näkyikö meitä telkkarissa.

Heräsin siihen että poistuttiin alueelta ja kaaduin betoniporsaaseen :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron