Työ- ja koulukuulumiset

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » Pe 06 Syys 2013 13:59

Tämä perustuu johtoportaan (ala- ja välikerros tietää millainen katastrofi meidän irtisanominen on, mutta norsunluutorniin ei kuulu meidän tai heidän ääni) päätökseen, jonka mukaan ihmiset pyytävät vain asioita A, B ja C eli kuka tahansa voi hoitaa ne 30 sekunnissa .

Mutta eilenkin kollega joutui kamppailemaan aamun ensimmäisessä puhelussa ongelman A kanssa 30 minuuttia, koska soittaja oli niin pahvi

Ja tänään jo yksi onneton luuli olevansa fiksu, ja aiheutti ongelman D :friikki:

Veikkaan että jos virma tekee kuin Pimeyden Sydän, he palkkaavat nuoria jotka osaavat just ehkä avata tietokoneen ja lähettävät ne vinku-intiaan. Palkaksi annetaan vinku-intian palkka eli ainaskin puolet Suomen tasosta. Sillä he elävät tyytyväisinä paikan päällä, mutta auta armias jos haluatkin palata.
Olet ansainnut alle puolet Suomen palkoista, eli onnea uuden elämän alkuun köyhyysrajan alapuolelta.

Noh, nuoret saavat kokemusta ja seikkailua, mutta Pimeyden Sydän onnistui pyörittää tuota puoli vuotta ennen kuin kaikki tulivat maitolentokoneella takaisin.
Sitten alkoivat kysellä vanhoja työntekijöitä takaisin, mutta nämä olivat jo löytäneet uutta duunia.

Onhan tässä uuden mahdollisuus, mutta en voi olla pohtimatta että kun viimeinkin löysin onnen (viitaten seurusteluuni) niin tapahtuu näin :friikkipeukku:
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Dnd » Pe 06 Syys 2013 15:00

Jospa onnen määrä onkin vakio... Jos sitä tulee liikaa, niin toisaalta täytyy poistaa... (Tosin se onni tuossa työpaikassa voi olla suhteellinen käsite.) :riips:
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » Pe 06 Syys 2013 15:39

Täällä on ilmaista kahvia :virne:
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » Ke 11 Syys 2013 10:52

Sana kadulla on että huomenna ratkeaa YT-kohtalo.

Koska olen tehnyt jo sormi-vesilasiin-ja-jääkö-kolo-veteen-korvaamattomuus-testin, on aika googlettaa: "otanko irtisanomispaketin?", "ansiosidonnainen päiväraha", "uudet työpaikat", "CV:n päivitys", "kuinka paljon uskallat viedä toimistotarvikkeita?", "kuinka elätät itsesi myymällä toimistotarvikkeita", "voiko toimistotarvikkeita syödä?" ja "näin rakennat toimistotarvikkeista itsellesi majan talveksi" :keijo:

Mutta vitsit sikseen, aika oikeasti heitellä sosiaalisia verkkoja ja toivoa että jokin tärppää.
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja L-S » Ke 11 Syys 2013 10:59

Smith :paijaus:

Eihän sitä tiedä, voihan siinä käydä hyvinkin. Tai jos ei, eli saa potkut, niin ehkä siltikin käy hyvin ja tilalle löytyy äkkiä parempaa.

Mietin aamulla, että lomasta on jo puolitoista kuukautta, ja se alkaa myös tuntua. Tai sitten syksy käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Tarjolla olisi siis Berocca-Samarin-cocktailia aamupäivän piristykseksi, koska olo on sen arvoinen. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » To 12 Syys 2013 09:56

Vielä odotellaan virallisia tuloksia.

Keskustelin naapuri-deskin kanssa: jos yksi lähtee, ovat k*sessa. Jos kaksi lähtee, sama ripustaa hanskat naulaan koska sitten homma menee niin kuralle, että ei ole tosikaan :friikkipeukku:
------
Ai niin, tuossa äsken asiakkaan oma asiantuntija soitteli tuohtuneena että hänen työkaverinsa oli laittanut työpyynnön ja se oli toimitettu heidän tiimilleen! Miten se voi tulla heidän tiimilleen jos he kerran pyysivät hoitamaan sen!?

Mitä sanoin: "tässä on varmaan tapahtunut jokin virhe, minäpä laitan sen oikeaan paikkaan heti :virne: "

Mitä EN sanonut: "tästä näkyy että valopää-kaverisi on tehnyt työpyynnön ja sitten lähettänyt sen teidän tiimiinne eli omaan tiimiinsä itse. Kukaan muu ei ole koskenut koko pyyntöön :pepsis: "
-------
Eniten tässä yt:ssä hermostuttaa että kun kalliista & isosta kämpästä pitää luopua (ennenaikaisesti, alkuperäinen ajatus oli vuodenvaihteessa), niin mihin tungen ison ruokapöydän/sohva/vuoteen/vihaamani Ikean kaapit jotka äiti pakko-osti aikoinaan?
Noh, varastotilaa metsästämään :virnu:
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja theia » To 12 Syys 2013 10:07

Huhhei että on töissä vaikeeta, ollut tän pari viikkoa jo melkeinpä. Asiakkaat on epäkohteliaita, ja ärsyttäviä, "ei koskaan kukaan aiemmin oo näin sanonut/tehnyt" :epäilevä: Joo, ei varmaankaan, eihän tää meidän toimitatapa oo ollut kun se kaikki 8 vuotta mitä oon täällä töissä ollut :epäilevä:

En vaan nyt jaksaisi ömmmömmmömmmööö-tyyppejä :( Ja sitten vahingossa (piilo)vittuilen niille, vaikka ennen lomaa olinkin päässyt zen-tilaan ja todennut että se vittuilu vahingoittaa eniten mun omaa jaksamista.

Saattaapi vaikuttaa kyllä tähän päivään myös eilinen tyhmä pieni riita joka kotona käytiin eikä selvitelty ennen nukkumaanmenoa :huoh:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emilia » To 12 Syys 2013 18:48

Theia :paijaus:
Mr. Smith kirjoitti:-------
Eniten tässä yt:ssä hermostuttaa että kun kalliista & isosta kämpästä pitää luopua (ennenaikaisesti, alkuperäinen ajatus oli vuodenvaihteessa), niin mihin tungen ison ruokapöydän/sohva/vuoteen/vihaamani Ikean kaapit jotka äiti pakko-osti aikoinaan?
Noh, varastotilaa metsästämään :virnu:

No ei kai sentään kämppä YT:n takia alta mene? :hämillään: Voihan olla että duunisi jatkuvat. Jos ei jatku, voihan olla että saat heti uuden. Ja varmaan nyt ainakin loppuvuodeksi voi pankin kanssa sopia järjestelyitä, jos silloin meinaat kuitenkin luopua. Sori, ei tietenkään tarvitse kommentoida asiaa, jos on liian henkilökohtainen. En vaan nyt ihan tajunnu.

Ps. Ikean kaapit Sorttiin (tai mikä se siellä päin ikinä onkaan), ei niillä mitään tee käytettynä kuitenkaan. :p
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Outolintu » To 12 Syys 2013 20:42

Narkki tuli tänään hakemaan lääkehiiltä, kun "kissanpentu söi rauhoittavan lääkkeen". Kun kysyin, miten kauan tästä on, niin "puolisentoista TUNTIA" :epäilevä: On kuulemma aika tokkurassa jo. Eikä tietenkään mihinkään eläinlääkäriin voi lähteä. Pisti kyllä myös epäilemään, syökö muka kissanpentu vapaaehtoisesti mitään tabletteja, vai onko se syötetty sille.

Harvoin työasiat jää mietityttämään, mutta tuon pienen puolesta on sydän sykkyrällä huolesta. Ja pistää niin vihaksi :viha:

Miksi pitää ottaa eläimiä, jos ei itsestäänkään kykene kunnolla huolehtimaan? :ei:
“I meant," said Ipslore bitterly, "what is there in this world that truly makes living worthwhile?"
Death thought about it.
Cats, he said eventually. Cats are nice.”
Avatar
Outolintu
 
Viestit: 385
Liittynyt: Ma 12 Touko 2008 20:05

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Shay » Pe 13 Syys 2013 09:23

Mr. Smith kirjoitti:Mitä EN sanonut: "tästä näkyy että valopää-kaverisi on tehnyt työpyynnön ja sitten lähettänyt sen teidän tiimiinne eli omaan tiimiinsä itse. Kukaan muu ei ole koskenut koko pyyntöön :pepsis: "

Onneksi olkoon! Olette asiakaspalvelija!

Mää olisin vaan viettäny minuutin facepalmaten ja sitten avautunut asiasta työkaverille kovaan ääneen kiroillen, jonka jälkeen olisin suhteellisen ystävällisesti muotoillut vastaukseni idiootille niin, että olisin VARMASTI antanut heidän ymmärtää, että 'oma vitun vikanne tuo on, mutta MINÄ hoidan sen, (kun ette itse osaa)'.

---

Meilläkin on YT:t päällä ja vaikka työnjohtaja on fiksu ja ymmärtäväinen, on hän silti nuori ja vietävissä, joten luultavasti minä tulen olemaan ainoa tiimistämme, joka lomautetaan. Pääsin tänä vuonna uusiin, hieman parempiin hommiin (jollain tasolla), mutta sain taas palkkaneuvotteluiden päätyttyä huomata, että minun panostani ei meijän firmassa arvosteta. Ammattikoulun käyneet laiskat paskat, joita ei kiinnosta mikään muu kuin isompi palkka, jotka käyvät töissä vain, koska on pakko, saavat suuremman palkan, koska heillä on arvostettu amistutkinto ja heidät on firman sisällä koulutettu parempiin hommiin, joista saa parempaa palkkaa. Minuahan ei ole koskaan koulutettu firman sisällä mihinkään. Aktiivisesti vaan työnnän pääni joka paikkaan ja yritän oppia uutta, sillä haluaisin firman toimivan paremmin ja tehokkaammin. Minulle ei silti mitään erityiskoulutusta suoda, sillä en ole mikään kunnon amis vaan pelkkä insinööri, enkä ole mies. Mielelläni en vedä sukupuolikorttia esiin, mutta tätä hommaa vuosikaudet katseltuani on käynyt selväksi, että miehet pistetään tietoteknistä ja elektronista taitoa vaativiin tehtäviin, heillä nousee palkka, kun taas naiset junnaavat vuosia peruspalkalla paskimmissa hommissa.

Minä niin toivoin, että asiat muuttuisivat uusien tehtävien myötä, mutta tuntuu siltä, että ihan sama,mitä teen ja kuinka kovaa yritän, niin saan vaan saapasta niskaan ja käskyn painua takaisin turpeesseen muhimaan muiden turhanpäiväisten ihmisten kanssa, jotka eivät edes halua suostaan nousta. :huoh:

Itkettää, masentaa, vituttaa. Ei vain jaksaisi aina yrittää parastaan, kun ei siitä ikinä mitään kiitosta saa. Tai kiitoksen ehkä saa työnjohtajalta, mutta kiitos ei lämmitä, kun sitä ei pueta rahalliseen muotoon tai ammatilliseen arvostukseen.
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 13 Syys 2013 18:08

Tuntisuunnitelman laatimista. Ohjeissa lukee näin: "Tohtorikoulutettavien kohdalla ohjeellinen opetustuntien määrä on sopimuksen mukaan enintään 56 tuntia lukuvuodessa, johon ei sisälly valmistelun osuus." :epäilevä: Labrakurssin tuntimäärä oli/on 140 tuntia (mukaan laskettu ensi viikon varmat tunnit). Menisköhän läpi, jos sanoisin, että tässä oli nyt sitten mun 2,5 vuoden opetushommat. :keijo: (Joo, ei menis. :epäilevä: ) Vääryyttä p**kele!
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Lyyra » Pe 13 Syys 2013 18:32

No kannattaa kai siitä silti sanoa, että by the way. :sori:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 13 Syys 2013 19:53

Joo, kyllä mä tuun pullikoimaan kaikin keinoin, jotta tämä ei tule toistumaan ja että suositeltu enimmäismäärä alittuu jatkossa reilusti. :tilt: Tää nyt vaan oli tällainen valitettava poikkeustilanne tänä vuonna, kun suuri määrä porukkaa vaihtoi työpaikkaa hiljattain (valmistumisia, uusia työpaikkoja ym.) ja muutenkin monilla on kaiken maailman konferensseja ja koulutuksia.
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja kmaria » Ma 16 Syys 2013 10:54

marenkienkeli kirjoitti:Joo, kyllä mä tuun pullikoimaan kaikin keinoin, jotta tämä ei tule toistumaan ja että suositeltu enimmäismäärä alittuu jatkossa reilusti. :tilt:


Niin tai voisitko vaatia, että sulle maksetaan tuntiopetuksena noi ylimenevät tunnit? Vedoten juurikin tuohon 56 tuntiin ja/tai työehtosopimukseen, jonka suositus on, että tohtorikoulutettavilla opetuksen määrä on enintään 5 % kokonaistyöajasta.
kmaria
 
Viestit: 430
Liittynyt: Su 04 Touko 2008 23:44

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » Ma 16 Syys 2013 13:46

Emilia kirjoitti:Theia :paijaus:
Mr. Smith kirjoitti:-------
Eniten tässä yt:ssä hermostuttaa että kun kalliista & isosta kämpästä pitää luopua (ennenaikaisesti, alkuperäinen ajatus oli vuodenvaihteessa), niin mihin tungen ison ruokapöydän/sohva/vuoteen/vihaamani Ikean kaapit jotka äiti pakko-osti aikoinaan?
Noh, varastotilaa metsästämään :virnu:

No ei kai sentään kämppä YT:n takia alta mene? :hämillään: Voihan olla että duunisi jatkuvat. Jos ei jatku, voihan olla että saat heti uuden. Ja varmaan nyt ainakin loppuvuodeksi voi pankin kanssa sopia järjestelyitä, jos silloin meinaat kuitenkin luopua. Sori, ei tietenkään tarvitse kommentoida asiaa, jos on liian henkilökohtainen. En vaan nyt ihan tajunnu.

Ps. Ikean kaapit Sorttiin (tai mikä se siellä päin ikinä onkaan), ei niillä mitään tee käytettynä kuitenkaan. :p

Juu, ei kämppä alta lähde (anteeksi moniepäselvyyteni :nolo: ), mutta sen hinta on suolainen Turku-mittapuulla :virne: (se on siis vuokrattu)
Eli jos pitää alkaa säästää, muutto halvempaan on edessä. Olin joka tapauksessa ajatellut vuodenvaihteessa muuttaa pois, koska hinta siis on yksin maksettavana liian iso.

...Lisäksi on erään henkilön kanssa keskusteltu yhteenmuuttamisesta, mutta ei siitä nyt täällä enempää... :hullu:

Ikean kaapit lähtee sorttiin, joko nyt tai myöhemmin, kiitos vinkistä :) Maailman epäsopivimmat ja tilaa tuhlaavimmat vaneripuun kerpleet... :norsu:
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ma 16 Syys 2013 19:07

kmaria kirjoitti:
marenkienkeli kirjoitti:Joo, kyllä mä tuun pullikoimaan kaikin keinoin, jotta tämä ei tule toistumaan ja että suositeltu enimmäismäärä alittuu jatkossa reilusti. :tilt:


Niin tai voisitko vaatia, että sulle maksetaan tuntiopetuksena noi ylimenevät tunnit?

:lanppu: Enpäs tullut ajatelleeksi. :keijo: Perjantain palaverissa voisi ottaa asian puheeksi.
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » Ti 17 Syys 2013 11:36

Kollega soittaa aamulla pomolle: "hhei mhä pidhän vhielä phäivän vhaphaata, okhei?" :pahis:

Tätä oli edeltänyt se, että hän oli aika lailla salaa laittanut itselleen pitkän viikonlopun eli ma-ti vapaata pari viikkoa sitten. Nyt kun muutenkin on porukkaa poissa aidoista syistä, kaikilla pinna kireällä YT-neuvottelujen vuoksi ja ma-ti ovat aina ne kiireisimmät päivät...ehkä olisi saanut jäädä ottamatta, mutta eihän tuolle enää mitään voinut.

Koska tämä ei ollut eka kerta tällaista viime hetken ilmoittelua (ja muutenkin haloo?!) pomo sanoi jyrkästi "ei".

Pikakelataan pari tuntia eteenpäin -> nyt se on käynyt hakemassa "burn out"-sairasloman loppuviikoksi :epäilevä:

Jos joku ihmettelee miten joku uskaltaa näin YT:iden alla, niin kyseessä on vuokratyöläinen eli heitä ei olla heittämässä pellolle. Muutenkin tuntuu että ei taida häntä napata, kun ei kerran työkavereistakaan välitä :epäilevä:

Ihan v*tun jepa :pitsläp:
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja theia » Ti 17 Syys 2013 16:36

Tämän jaoin jo facebookissa, mutta kerrottakoon nolouteni täälläkin

Tuntematon numero soitteli omaan luuriini.
Minä: "Theia"
Tyyppi: "No Tyyppi Tyypperöinen Osuuspankista tässä moi"
Minä: "Moi! Miten voisin auttaa?"
...ei jumpe... ehkä toi tapa vastata duunissa tohon luuriin ei sovi kun joku mulle soittaa :virne: Se tyyppi kyllä onneks jatkoi ihan normaalisti omaa rooliansa. Miten niin fraasit on aika tiukassa kiinni?

Toisellekin työkaverille on käynyt sama :keijo:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 17 Syys 2013 16:58

Theia :virne:

Tollaiset fraasit kyllä automatisoituvat helposti. Aikoinaan mä olin sihteerinhommissa, ja vastailin sitten puhelimeen, että "paikka X, oma sukunimi". Vielä pitkään sen jälkeenkin, kun olin jo ihan muualla töissä, paikassa jossa ei kovin usein tarvinnut vastata puhelimeen, tuli sitten kuitenkin lankapuhelimen joskus harvoin soidessa mieleen toi fraasi ja monta kertaa olin vähällä niin vastatakin. Kännykkään vastaamiseen se fraasi ei onneksi yltänyt, se tuntui pätevän vain siihen epämiellyttävästi piipittävään lankapuhelimeen...
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ti 17 Syys 2013 18:03

Minä vastasin kerran töissä henkilökohtaiseen puheluun, että "Kirppiksellä Lyrtsi!" :keijo:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ti 17 Syys 2013 20:27

Vuokratöitä satunnaisesti tekevänä on aina vaikea muistaa, mitä pitääkään työpaikan puhelimeen vastata. Sen onneksi tiedostaa.

Kerran toivotin kaupassa edelliselle asiakkaalle: "Kiitos, hei!" Asiakaspalveluvaihde oli mennyt 10 minuuttia liian ennen päälle. :virne:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emilia » Ti 17 Syys 2013 22:39

Meidän töissä avautui mielenkiintoinen posti. Hain sitä just.

Tiedän, että taidoiltani ja tiedoiltani olen täydellinen hommaan, mutta tiedä sit millaista tyyppiä nuo hakevat. Tänään ei tunnu yhtään hyvältä tyypiltä, joten oli vähän hankalaa kirjottaa toi hakemus. Pitää tsemppaa sit sinne haastatteluun. Jännittää.

Ai niin. Pomppis haki samaa paikkaa. :virne:
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja theia » Ke 18 Syys 2013 18:14

Toivotaan parasta! :D Toivotaanko kuitenkin että pesti lankeaisi jommalle kummalle teidän perheeseen? :virne:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Su 22 Syys 2013 23:12

Oikoluin yhden gradun sunnuntain ratoksi. Palkkioksi vinkkasin lahjoittamaan hyvää viskiä. :P

Nyt mulla on siis jo kahden gradun oikolukukokemus. Eka meni ruokapalkalla ja toka juomapalkalla. Pitäisiköhän tästä kehittää sivutoimi. :raps:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja theia » Ma 23 Syys 2013 13:31

Mulla on pieniä angsteja, joista osasta lienen jo avautunut, mutta avaudutaanpa uudelleen.

- Asiakas tahtoo varata "koko viikon". Kysyttäessä tarkennusta, asiakas tuhahtaa "no maanantaista perjantaihin!". Toki, toki. Mulla oli hassusti sellainen käsitys että koko viikko on ma-su. Oon kai vaan tyhmä...

- Sama juttu on "viikonlopun" kohdalla. Viikonloppu voi asiakkaiden mielestä olla mitä tahansa pe-ma välillä, yksi tai useampi yö. Koska kysyn tarkennusta, olen järjettömän tyhmä.

- Käsite "ensi viikonloppu" on myös haasteellinen. Se tarkoittaa eri ihmisille eri viikonloppuja - mulle "ensi viikonloppu" tarkoittaa nyt seuraavaa, tulevaa viikonloppua, joillekin muille vasta viikon päästä tulevaa viikonloppua. "Ensi viikonlopusta" puhuttaessa perjantaina asia vain monimutkistuu.

- Kahdestoista ei sanota että kakstoistas. Se on vain väärin. (Sama pätee ykstoistaseen.)

- Asiakkaat tahtoo varata normaalia huonetta (ilmeisesti tarkoittaen perusluokan huonetta?). Tekisi mieli sanoa, että kaikki meidän huoneet on normaaleja, sviititkin. En kuitenkaan sano.

- MIKSI ne numerot pitää luetella tyyliin "Neljäkymmentä - yksi - kolme - kolmetoista - kahdeksan" ?!? Ymmärtäisin ehkä vähän jos ne lueteltaisiin edes samalla kaavalla koko litania, mutta sitä vaihdellaan ihan miten sattuu.

- Luottokorttiasiat... kuka ihmeessä säilyttää luottokorttiaan autossa? "Ihan hetki, käyn hakemassa luottokortin autosta" MIIIIIKSIIIII sun luottokorttisi on autossa?!? Ei ole kovin turvallinen paikka säilyttää. Ja toinen mikä huolestuttaa on kysymys "Mikä on luottokortti" (aikuisilta ihmisiltä!). Varsinkin kun se luottokortti sieltä lompakosta löytyy.
:puhina:

Kiitos ja anteeksi. Helpotti.
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron