Ensimmäinen neljästä esimiesviikosta on takana.
Olen vielä hengissä, talo on vielä pystyssä, asiakkaat on suht tyytyväisiä. Oon onnistunut selvittämään pienet kriisinpoikaset, isoihin en onneksi vielä ole törmännyt. Tähän asti kaikki on hyvin, mä toivon että sama meno jatkuu.
Mukavaa on kyllä ollut huomata, mitä kaikkea mun pomo "unohti" kertoa mulle ennen lähtöään. Onneksi tuolla on yksi vanhempi työntekijä, jonka kanssa ollaan yhdessä säädetty ja yhdistetty tietomme, niin että on löydetty ne tarvittavat nappulat joita painaa. Voisin kyllä vähän potkia pomoani naamaan, kun se kehtasi jättää mut näin huonosti valmennettuna tuonne yksin vastuuseen.
Pidin tänään puhutteluntapaisenkin yhdelle työntekijälle. Että voisiko se sanoa ääliöteini-poikaystävälleen, ettei sen tarvitsisi iltaisin odottaessaan häiriköidä työpaikan pihalla. Ralli talon ympäri, ikkunoiden takominen ja muu pikkukiva ei ole mukavaa kenestäkään, ja useampi työntekijä on ehtinyt jo valittaa mulle siitä. Että josko ääliöteini odottaisi jossain muualla tai edes antaisi meille työrauhan. Aamulla vietettiin puoli tuntia ennen töiden alkua etsien kadonnutta mainostaulua, joka puhelinsoittojen perusteella oli kannettu korttelin päähän... hyvin vaikea uskoa, etteikö kyseessä olisi ollut samainen ääliöteini kavereineen, kun olivat illalla taas rellestäneet pihalla tunteroisen sulkemisajan jälkeen.
Stressaan kyllä ihan vitusti koko ajan.