Sivu 15/132

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ma 06 Loka 2008 14:00
Kirjoittaja Aurora B.
Mä kävin ainakin melko ahkeraan marmattamassa omalle porukalle sähköpostietiketistä. Erityisesti HUUTAMISESTA. Meillä kun tärkeimmässä työohjelmassa on vain isot kirjaimet käytössä, niin se oli sitten joillekin jäänyt päälle. Siis isoilla kirjoittaminen. Nyt ei enää kukaan huuda kirjoittaessaan :tilt: Pieniä erävoittoja.

Pomo kirjoittaa ihan päin prinkkalaa koko ajan, siitä en jaksa edes käydä sanomassa. Kyllä tuo itsekin sen tietää, ettei aivan putkeen mene, ja tärkeät jutut suodattuukin mun kautta, mutta normaalin päivittäisen sähköpostinsa hän hoitaa itse. Joskus kyllä hävettää niin maan perusteellisesti lukea sen viestejä... Useimmiten tosin naurattaa :tilt:


Pikkuvirheistä ei mun mielestä kannata käydä muita ojentamassa, sattuuhan noita. Vaikka itsekin olen melko huolellinen, niin viimekin viikolla meinasi mennä englanninkieliselle asiakkaalle jännittävät terkut: Best retards :virne: Repeilin tälle vasta myöhemmin, koska töissä hatutti niin maan perkeleesti just silloin, hyvä kun sain hymähdyksen tuolle aikaiseksi (ja se niistä työkuulumisista).

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ma 06 Loka 2008 14:06
Kirjoittaja theia
Mun on ihan pakko nyt copypastettaa tässä mitä se lähetti mulle (tilanne oli siis että kävin inisemässä sille ihan asiallisesti sen tekemästä virheestä, josta se sitten laittoi mulle viestin):

anteeksi mutta ehkä olisit voinut esittää asiasi muuten kuin heti hyökkäämälläkysymyksilläsi miksi antamatta minun rauhassa tutkia asiaa
ja toisaalta olen ihminen en kone joten joskus jää jotain huomaamatta niin kuin täällää kaikille muillekin mutta asia varmaan korjattavissa

-- asiakkaalle se ei nyt ihan noin pahasti laita viestiä, mutta kyllä mun mielestä sisäisessä ja henkilökohtaisessakin viestinnässä jotkin speksit pitäis olla. Mutta jos tyyli on toi, you get the point.

Pisteet, välilyönnit, isot kirjaimet, kirjoitusvirheet... ohmygod.

En nyt vaan tiedä että mitä mun pitäis sanoa. En mä sille suoraan aio sanoa (vaikka olis rehdein ja paras keino), kun sillä on tapana ottaa marttyyrin asenne ja "en mä oo tehnyt mitään väärin :nirppa: ja seliseliläpäläpälässynlää" :epäilevä:

...yllättävän paljon helpottaa jo tääkin.

Muks. Repesin ihan kympillä tolle best retardsille. :virne:

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ma 06 Loka 2008 14:14
Kirjoittaja Lumikki75
Emilia kirjoitti:
Lumikki75 kirjoitti:Toivottavaahan se olisi, että sähköpostit olisivat oikeakielisiä ja ymmärrettäviä, mutta kun ei ne sitä aina ole, virallisetkaan.
Mutta mukavaa tietty, että joku jaksaa taistella tuulimyllyjä vastaan. :)

:o: :o: :o:

No, jos se ei asiakkaitakaan haittaa, nii mitäs hittiä tässä sitten stressaamaan...

Siis mua kyllä haittaa aika paljonkin saada esim. sillä tavalla kirjoitettuja viestejä kuin tuo theian esimerkki, mutta kun tuolla tavalla kirjoittelevia ihmisiä on (varsinkin vanhemmassa ikäryhmässä) niin jumalattoman paljon, että siihen jotenkin turtuu. Itse kyllä kirjotan aina sähköposteissa ihan oikeita lauseita välimerkkeineen kaikkineen ja huolehdin myös järkevästä kappalejaosta.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ma 06 Loka 2008 14:15
Kirjoittaja Aurora B.
Mä olin just saanut koulutettua oman väen huolellisuuteen sähköpostiviesteissä, niin meillä tuli konsernitasolla tietohallinnosta sähköpostietikettiin ohjeet. Ihan hyvä veto, se kyllä vaikutti selkeästi kirjallisen viestinnän tasoon.

Olisko teillä mahdollisuutta tuollaiseen? Pistä kehitysaloite menemään.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ma 06 Loka 2008 14:35
Kirjoittaja shaana
Aiheeseen lisätäkseni, on muuten myötähäpeällistä seurata meilläkin esimiesten sähköpostiviestintää sekä asiakkaille että sisäisesti. Toinen kirjoittaa CAPS LOCK päällä, toinen ilman välimerkkejä ja isoja alkukirjaimia ja kolmannen viestistä ei ota mitään tolkkua kirotusvireiden vuoksi. :D Olisi jotenkin ymmärrettävää, jos tällaista tapahtuisi yksikön sisäisessä ns. pikaviestinnässä, mutta muihin yksiköihin ja asiakkaille menevissä viesteissäkin.. Ongelmia havaittavissa pienimmistä esimiehistä isoihin Business managereihin. :jaaha:

--

Laitoin lomatoiveet menemään. Toivottavasti tulee pitkä joululoma, paree olis.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ma 06 Loka 2008 20:24
Kirjoittaja Shay
Meillä eräs ylempitasoinen kollega oli kirjoittanut sen sortin viestin tänään, että meinasin ruveta
nauramaan/itkemään ennen kuin huomasin hänen olevan tosissaan viestinsä kanssa. :friikki: Ei hlevetti!

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ma 06 Loka 2008 22:22
Kirjoittaja Maija
Best retards. :rotflmao:

Olen ihan innoissani uudesta jaksosta. Varsinkin, kun on kaksi kurssia äidinkieltä. Toinen niistä on oikeinkirjoituskurssi, jolla taidan olla ainoa tyyppi, jonka ilme on tunneilla tätä luokkaa: :täpinä:.
Ihanaa, kun porukalle taotaan yhdyssanat ja pilkutukset takaraivoon oikein kunnolla. Eikä se huonoa itsellenikään tee.

Äidinkieli. :sydän:

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ti 07 Loka 2008 00:42
Kirjoittaja marenkienkeli
theia kirjoitti:anteeksi mutta ehkä olisit voinut esittää asiasi muuten kuin heti hyökkäämälläkysymyksilläsi miksi antamatta minun rauhassa tutkia asiaa
ja toisaalta olen ihminen en kone joten joskus jää jotain huomaamatta niin kuin täällää kaikille muillekin mutta asia varmaan korjattavissa

:bubbles: Karmivaa luettavaa sanoisin. Itseäkin ärsyttää, kun perusjuttuja ei osata (?) tai niihin ei vain jakseta kiinnittää huomiota. Helppohan sitä on omaa tekstiään lukea (tai no, ei sekään taida helppoa olla), kun tietää, mitä siinä pitäisi lukea, mutta jos jonkun muun pitäis saada selvää tekstistä, sen ulkoasuun pitäis kyllä kiinnittää huomiota.

------
Opiskelut etenee melko hyvin. Välillä vaan meinaa yllättää päivät, jolloin pitäis tietyt tehtävät tehtynä. Onneksi on kaveri, joka pitää huolta, että muistan ne ja itse taas pidän huolta siitä, että toinen kaveri muistaa. :tilt: Tänään taas suurinpiirtein tällainen keskustelu: "Miksi me näitä tehtäviä tehdään? Niiden tekemiseenhän on vaikka kuinka kauan aikaa?" "Ne pitää olla maanantaina tehtynä. Muina päivinä ei ehditä kattoo niitä yhdes." " :O: Ai jaa. Pitääkö ne olla jo silloin tehtynä?" "Pitää." :virne:

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ti 07 Loka 2008 11:11
Kirjoittaja LazyBastard
Aurora B. kirjoitti:Pikkuvirheistä ei mun mielestä kannata käydä muita ojentamassa, sattuuhan noita. Vaikka itsekin olen melko huolellinen, niin viimekin viikolla meinasi mennä englanninkieliselle asiakkaalle jännittävät terkut: Best retards :virne: Repeilin tälle vasta myöhemmin, koska töissä hatutti niin maan perkeleesti just silloin, hyvä kun sain hymähdyksen tuolle aikaiseksi (ja se niistä työkuulumisista).


Näitähän sattuu, kun joutuu kirjoittamaan paljon sähköpostia. Joku aika sitten kirjoitin sähköpostin alkuun tervehdykseksi, että "Gei!" ja huomasin vasta jälkikäteen...

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ti 07 Loka 2008 21:04
Kirjoittaja Vanilla
Maija kirjoitti:
Olen ihan innoissani uudesta jaksosta. Varsinkin, kun on kaksi kurssia äidinkieltä. Toinen niistä on oikeinkirjoituskurssi, jolla taidan olla ainoa tyyppi, jonka ilme on tunneilla tätä luokkaa: :täpinä:.
Ihanaa, kun porukalle taotaan yhdyssanat ja pilkutukset takaraivoon oikein kunnolla. Eikä se huonoa itsellenikään tee.

Äidinkieli. :sydän:

Aivan kuin mie kolme vuotta sitten! :D (Hui kamala, siitä on jo niin pitkään.)


Pakko sanoa, että mie kyllä ymmärrän täysin Theian kauhistuksen. :bubbles: Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin huomata, että niin moni ei oikeasti välitä kielenhuollosta. Ei siinä mitään jos kaikki pilkut eivät osu kohdilleen, ja pitäähän kenen tahansa joskus tarkistaa vaikeimpia yhdyssanoja. Mutta jos teksti on tuollaista yhteen pötköön kirjoitettua, kokonaan pilkuttamatonta ja lauserakenteetkin ihan pielessä, niin mie en kestä.

Tai ehkä mie vielä joskus turrun tuollaiseenkin tekstiin. En kuitenkaan vielä. :donquijote: :gaah:

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ke 08 Loka 2008 12:40
Kirjoittaja pampula
10 viikon työharjoittelu alkaa olla loppusuoralla. Olen viihtynyt hyvin ja löytänyt oman paikkani - ja saan näillä näkymin tehdä tänne jatkossa juttuja freelancepohjalta. Tää on palkaton harjoittelu, mutta äsken bossi tuli sanoo, että noi on päättänyt antaa mulle 500 egee, koska kuulemma "se on vähintä mitä voidaan tehdä!"

:superhymy:

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ke 08 Loka 2008 13:00
Kirjoittaja Mr. Smith
Hienoa pampula :D
----------------------------
Omia ilmoituksia: kävin tuossa wanhan koulukaverin (piiitkä juttu, sanotaan vaan että hassua miten elämä meitä heittelee) kanssa korjaamassa erästä tietokonevikaa. Tai siis hän korjasi, minä vasta-alkajana katsoin vierestä ja yritin olla kyselemättä koko ajan "mikä toi on? Mitä sä teet? Miksi sä teen noin? Miksi se tekee noin? Mikä toi on? Ärsyttääkö tää kysely sua" :keijo:

Hänen mukaansa kielenkäyttöni on muuttunut ronskimmaksi sitten sen jälkeen kun viimeksi hengailimme yhdessä.
Vastasin tietenkin "(/&¤#¤#) mitään on muuttunut", mutta hetken itsetutkiskelun jälkeen oli myönnettävä, että näinhän tässä on käynyt :huoh:

It-ala on julma rakastaja: nyt se on vienyt uskoni ihmiskuntaan, viattomuuteni ja kykyni olla käyttämättä /&#"=/%# pilkun sijaan ja antanut...no niin no joo.

Lapset, jos arvostatte mitään noista asioista, sanokaa It-alalle ei.

:huoh:

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ke 08 Loka 2008 13:04
Kirjoittaja Deni
Palkanlaskija istuu mun rahojen päällä. :epäilevä:

Tuurasin pomoa elokuun, ja mun piti saada siltä ajalta vuoropäällikön palkkaa. En sitten kuitenkaan saanut kuin alkukuulta. Ensin mä lähetin palkanlaskijalle viestiä, sitten pomo, kun rahat ei ilmestyneet vielä seuraavaankaan tiliin... ja eilen katsoin uusinta tilinauhaa, ja eihän niitä rahoja sielläkään ole. Palkanlaskija ei ole edes vastannut viesteihin. Lähetin pomolle kiukkuisehkon tekstarin, ja nyt se ilmeisesti vie asian aluepäällikönkin tietoon. Onhan se nyt perhana outoa, jos mulle kieltäydytään maksamasta rahaa jonka mä olen ansainnut ja joka mulle on luvattu.

Ei se iso summa ole, seitsemisen kymppiä. Mutta ne on mun rahoja silti.




Musta varmaan tulee ihan oikeakin vuoropäällikkö tässä, pääsen kursseille ja kaikkea. Taidan roikkua tuolla töissä vielä jonkin aikaa, ja ottaa kaiken ilon irti... näyttää huomattavasti paremmalta työtodistuksessa sitten.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ke 08 Loka 2008 18:58
Kirjoittaja elegia
Noniin, nyt olisi jonkin sortin graduaihe. Siihen tarvittiin kaksi ohjauskertaa, yksi seminaari-istunto (mistä ei oikeastaan saanut mitään irti), kommunikointia jatko-opiskelijan kanssa sekä tiukkaa päätöksen tekoa. :virne: Silti musta tuntuu, että aihe on ennemmin löytänyt minut kuin minä aiheen. Mulla oli tuhat erilaista mielenkiinnon kohdetta ja olisi edelleen, mutta sitten ihan yhtäkkiä huomaan olevani tässä. Nyt pitäisi vaan tehdä pientä hienosäätöä, miettiä tarkempaa kontekstia ja sitten alkaa vimmainen pörrääminen arkistolla. Jee! :täpinä: :virne:

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: To 09 Loka 2008 21:41
Kirjoittaja Kumkvatti
Haa, pääsin koulutukseen. :D On taas vähäksi aikaa jotain kunnollista tekemistä.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Pe 10 Loka 2008 21:40
Kirjoittaja Dnd
Yes! Pääsen tekemään taas vakihommia ja pois tylsästä puhelintyöstä. :superhymy:

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ma 13 Loka 2008 10:39
Kirjoittaja shaana
Meinasin viime viikolla laittaa paperit vetämään aikuiskoulutuksena suoritettavaan koulutusohjelmaan. :o: Ei olisi ollut varmaankaan ihan mahdoton ajatus käydä silloin tällöin lähiopetuksessa arki-iltaisin, mutta se nyt jäi ainakin tältä erää.

Kauhukseni jouduin myös huomaamaan, että mun koko koulu- ja työhistorian sisältävä kansio on jossain hukuksissa. :kauhistunut: Olen etsinyt töistä, kotoa ja äiskän luota. Jossain se lymyää, hyvässä jemmassa kaiketi. Olisihan se ihan asiallista löytää, siellä kun tosiaan on kaikki. Saahan noita todistuksia haalittua jälkikäteenkin kasaan, mutta kaikkia en saa millään ja muutenkin kovin työlästä olisi se.

Voinhan mä tässä samalla mainita, että töihin otettiin kuin otettiinkin (ooh!) jälleen yksi pomon ystävä. Tämä uusi työntekijä tekee vain kuusituntista työpäivää, eikä siis ole meidän muiden vuorokierrossa mukana. En ole lainkaan yllättynyt. Eikä tähän ole mitään hymiötä olemassa.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ti 14 Loka 2008 16:09
Kirjoittaja Vanilla
:gaah:

Miksi opiskelun vältteleminen on niin kivaa? Pitäisi ylihuomiseksi vääntää yksi kymmensivuinen raportti, tehdä saamen kotiläksyt ja miettiä yhtä ryhmätehtävää, jota teemme huomenna.

Mulla on ollut aikaa periaatteessa kahdestatoista asti, enkä ole saanut vielä mitään tehtyä. Tuota raporttia olen kirjoitellut jo ehkä seitsemän sivua, mutta teksti on niin kamalaa, että paranneltavaa riittää.

Tenttejäkin olisi tiedossa kolme, ensimmäinen niistä kahden viikon päästä.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ti 14 Loka 2008 19:43
Kirjoittaja Emilia
Mä haluaisin uuden duunin, mutta oon nyt taas jotenkin niin vieraantunu noista työnhakukuvioista, etten uskalla. :nolo: Mitä mitä, en osaa eikä huvita kehuskella itteään eikä oo oikein mitään hajua, millasiin hommiin omat rahkeet edes riitäisi. Ei nyt riitä itseluottamus oikein mihinkään, mutta en vaan halua enää olla nykyisessä paikassa (enkä tehtävissä). Jotain palkkatoiveitakin pitäis esittää. Pysyn siinä naurettavassa summassa, jonka heitin omalle pomolle palkkakeskusteluissa, sitten varmaan. Emt. :sori:

Ei vaan kestä enää enempiä nöyryytyksiä ja kusetuksia.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ke 15 Loka 2008 08:45
Kirjoittaja Mr. Smith
Emilia kirjoitti:Mä haluaisin uuden duunin, mutta oon nyt taas jotenkin niin vieraantunu noista työnhakukuvioista, etten uskalla. :nolo: Mitä mitä, en osaa eikä huvita kehuskella itteään eikä oo oikein mitään hajua, millasiin hommiin omat rahkeet edes riitäisi.

Antakaas kun otan esille vanhan levyn, jota tykkään soittaa aina näissä tilanteissa vaikka kukaan ei oikeasti enää jaksaisi kuunnella.
Sen nimi on "oletko harkinnut vuokratyöfirmaan ilmoittautumista?"

Kokeile ainakin, ei siinä mitään häviä :) Siellä kyllä kysellään osaamiset ja osaamattomuudet ja soitellaan puolestasi työnantajille.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ke 15 Loka 2008 09:18
Kirjoittaja Lyyra
Vuokrafirmat :epäilevä:
Niitten kanssa pitaa tapella. Eivat meinanneet mulle maksaa joulunpyhilta arkipyhakorvauksia ollenkaan.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ke 15 Loka 2008 09:26
Kirjoittaja Mr. Smith
Minusta tuntuu että tuokin vähän riippuu missä vuokratyöfirmassa on. En sano että oma eloni olisi ollut helppoa omassanikaan (palkanlaskija tekee välillä "hups"-mokia ("hups, unohdin maksaa lomarahasi", "hups, unohdin maksaa iltalisäsi"), mutta kun niistä on huomauttanut, ne on heti korjattu. Ja muutoin olen ollut hyvin tyytyväinen toimintaan.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ke 15 Loka 2008 10:42
Kirjoittaja Galileo
Tarkoitatko, että jos vaihtoehtoina olisi suora työsuhde yritykseen ja vuokrafirman kautta sama homma, menisit mieluummin vuokrafirman kautta?

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ke 15 Loka 2008 12:38
Kirjoittaja Mr. Smith
Hmmm... :raps:

Alkuperäinen ajatukseni, joka ei materialisoitunut, oli se että itse ainakaan en koskaan olisi saanut luultavasti mitään paikkaa ilman vuokratyöfirma. En olisi tiennyt kenelle soittaa, minne soittaa tai milloin soittaa, eli kiitokseni vuokratyöfirmalle tästä.

Mutta varsinaiseen kysymykseesi pitää vastata, että aika kova kysymys.
Toisaalta jos olisi ns. oikeasti virmassa töissä, niin olisihan se coolia. Toisaalta taas vuokratyöfirma on saanut minulle jo yhden palkankorotuksen (toisesta palkankorotuksesta vastausta siis odottelen vielä. Oikeat työntekijät eivät ole saaneet...no viimeiseen kymmeneen vuoteen. Oikeasti), helpottanut palkanmaksua (Palkka tulee automaagisesti. "oikeat" työntekijät joutuvat täyttämään jonkin ihmesepustuksen joka kuukausi, jonka tekemiseen tuntuu menevän aikaa, verta ja hermot), saan sieltä syntymäpäivä- ja joululahjan (oikeat työntekijät...no arvaattekin jo) jajaja...

Okei, taidan juuri tajuta miksi täälläpäin on heitelty vihjeitä vakinaistamisestani. Ne kurjat :kiro:

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiLähetetty: Ke 15 Loka 2008 12:47
Kirjoittaja Galileo
Mä taas yritän viestittää, että ensin kannattaa kokeilla muita kanavia ja sitten vasta kääntyä työvoimanvuokraukseen. Koko konseptihan on lähtenyt siitä, että ay-liikkeet ja muut tahot ovat saaneet työntekijän aseman ja sitä suojaavan lainsäädännön sen verran hyväksi, että työntekijän hommaaminen ja pitäminen on aika raskasta firmalle. Vuokratyöfirmalla voidaan railakkaasti näitä säädöksiä ohitella. Toki vuokrafirma ja sen kautta työllistyminen voi hyväkin juttu olla.

En oikein usko 10 vuoden palkankorotuksettomuuteen. Korotus se on indeksikorotuskin ja yleissitovat TES:t ne on aika erikoisillakin aloilla.