Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Wildchild » To 01 Helmi 2018 20:59

Kibaya kirjoitti:En ole lukenut käsikirjoituksen pohjana ollutta Keekki-kirjaa,


Huomasin että leffa tukeutui kirjaan aika vahvasti. Itse olen lukenut JHT - Musta Lampaan muutaman kerran ( :pahis: ), eli tiedän miten asiat ns. oikeasti meni, miten ne leffassa meni, ja miten leffassa jotkut kohtaukset oli todella tynkiä tukeutuen siihen että jengi on lukenut kirjan.
Hyvä esimerkki on tästä se että hihittelin asioille joille Kibs ja Suvi ei hihitelly, ja puolestaan noi K&S hihitteli silloin kun mä en nähny asiassa mitään hauskaa. :virne:

Mutta eihän toi leffa mitenkään Oscarin arvoinen suoritus ollu. Antti Holmalle tosin propsit siitä että oli oikeasti opetellut räppäämään: sanojen lisäksi osasi oikeanlaisen tavutuksen, painotuksen ja hengittämisen niin ettei se kuulostanut juosten kustulta. :D

Hyvää viihdettä Cheek-diggareille, ja pizzamainos-tyypeille ja heittereille sit jotain muuta. :keijoei:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 15 Helmi 2018 23:22

The Post

Jos samaan elokuvaan castataan pääosiin Meryl Streep ja Tom Hanks, niin voi olla ettei mun tartte ollenkaan miettiä menenkö katsomaan sitä. Lisäksi turhautti olla kotona neljän seinän sisällä. Noniin, siinä motiiveja mennä yllätyksellisesti leffaan.

The Post sijoittuu 70-luvulle, Vietnamin sodan vaiheisiin, Yhdysvaltojen valtion ja presidenttien salailuihin ja semmoiseen vehtailuun ja sen paljastamiseen. En ole ihan varma onko tapahtumat tosia, enkä ole jaksanut tarkistaa.

Streep ja Hanks samoissa kuvissa herättää mussa jotain tosi jänniä tunteita. Tykkään siitä yhteispelistä mitä heillä on ja ehkä se on kokemus mikä näkyy myös. Streepin rooli on yhdistelmä maneereja useasta vanhemmasta roolista ja Hanks näyttää vähän oudolta, mutta kun ne unohtaa niin hyvin menee. Streepin hauras ja pelokas hahmo alisteisessa roolissaan on kuitenkin hyvin tarkkaan tehty äänähdyksiä ja huulen mutristuksia myöden. Hanks taas on kokoelma omia maneerejaan, äänenpainot tuo monia aiempia rooleja mieleen. Hanksinkin hahmo on tarkasti tehty, mutta siihen toivoisi välillä jotain lisää ja maneereja vähemmälle. Elokuvassa on liuta muitahkin hahmoja ja tuttuja naamoja, pitkän linjan tekijöitä, mutta enhän mä niiden nimiä muista :keijo:

Draama on kuitenkin tarkkaa ja jännitys pysyy yllä kohtauksesta toiseen. Elokuva on helppo katsoa ja sen seurassa viihtyy.
Mitkään tapahtumat eivät sinänsä yllätä. Käsikirjoitus on toimiva, henkilöhahmot toimivat ja kuvauksessa on mielenkiintoisia jippoja, joita jää kaipaamaan. Lisäksi elokuva nojaa näihin kokeneisiin näyttelijöihin ja kuvaukseen. Musiikki on ajoittain vähän outoa, mutta sitten taasen tukee tilanteita ja luo jopa vähän huumoria. Paikoittain mietin että katsonko komediajaksoa Salaisista kansioista, mikä on myös koomista :keijo:

Streepiä on kehuttu ilmiömäiseksi, Hanksiä myös ja omalla tavallaan niin onkin. SIlti olen nähnyt molemmilta parempiakin suorituksia.
Ei siinä, hyvä elokuva kokonaisuutena. Tykkäsin, viihdyin ja ilahduin. Toimiva draamaelokuva on aina miellyttävää :pilvi:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 21 Helmi 2018 23:24

Black Panther

Marvelin viimeinen itsenäinen elokuva ennen Avengersin Infinity waria.

Historiaa tekevä elokuva, missä pääosissa on vain rodullistettuja ihmisiä ja yhdessä sivuosassa valkoihoisena Martin Freeman.

Mietin leffaan mennessä lukeamiani kommentteja ja kolumneja siitä, miten joidenkin tahojen mielestä Black Panther ei ole historiallinen tai mitenkään tärkeä kenellekään. Että mitähän höpötystä tämä nyt on ja miksi ei ole yhtään valkoihisia näyttelijöitä? Näissä kolumneissa ja kommenteissa valkoihoiset, keskiluokkaiset henkilöt kritisoivat elokuvaa sen ihonväristä ja rakenteista. On loukkaannuttu siitä, että fiktiiviseen on rakennettu jotain sellaista mikä ei olisi ikinä mahdollista. Lisäksi osa näistä kirjoittajista ja kommentoivista on sitä mieltä, että elokuvassa harrastetaan rasismia valkoisia kohtaan, sorretaan heitä selkeästikin. Valkoisten mielestä elokuva ruokkii stereotypisiä ajatuksia rodullistetuista, eikä edistä tasa-arvoa ja on vain haitaksi niin feminismille, kuin rasismin vastaiselle työllekin.

Elokuvassa on erittäin hyvin rakennetut ja vahvat naishahmot, vahva kannanotto humaaniin empatiaan ja sen tarpeeseen, eristyneisyyden purkamiseen ja anteeksiantoon. Itselleni uppoaa eniten Okoye, Black Pantherin, kuningas T'Challan henkivartija/kenraali hänen suojeluskunnassaan.

Elokuvan tärkeys yhteiskunnallisesti on mielestäni kiistaton. Olen iloinen siitä, että meillä on tässä elokuvallisesti tarjolla nykypäivässä kiinni olevia hahmoja, sankareita, maailmanpelastajia, monipuolisia, monin tavoin rakennettuja hahmoja joihin samaistua. Heimot, hahmot ja yhteiskunta on toki fiktiivinen, mutta inspiraatiot ja muut nousevat kyllä vahvasti historiasta ja nykyisistäkin afrikkalaisista juurista. Tanssiliikkeet, puvustus, perinteet ovat kaikki saaneet osansa eri valtioiden perinteistä ja ominaisuuksista.

Jos jotain pitää sanoa negatiivisena, niin huomaan ärsyyntyväni siitä miten korostetusti afrikkalainen korostus on tehty puheeseen. Tulee mieleen brittinäyttelijöiden keino tehtä stereotyyppinen jamaikalainen tietyllä nuotilla ja meidän tapa tehdä venäläiskorosteinen aksentti ja ärsyynnyn siihen. Mm. Forest Whitakerilla on pari sellaista kohtausta missä puren hammasta annan sen mennä vain ohi.

Odotan sitä päivää, että voin käydä eräidenkin lasten kanssa keskustelua elokuvasta ja sen teemoista.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 27 Helmi 2018 11:08

Three billboards outside Ebbing, Missouri.

Kävin viime viikolla katsomassa tämän kehutun ja oscar-voittajaksi spekuloidun elokuvan. Olen yrittänyt miettiä mitä siitä voisi sanoa, koska elokuva oli todella vahva ja koskettava. Sen tarinankerronnallinen ote piti hyppysissään ja se oli pitkästä aikaa todella ihanaa. Elokuvassa on muyös hetkiä kun huomaan istuvani käsi suudenedessä hämmentyneenä. Tavallaan mitään ei tapahdu odottamatta, mutta sitten kuitenkin tapahtuu. Elokuva on tavallaan epärealistinen, ollessaan silti samalla realismin ytimessä tunteiden kanssa. Ei niitä voi väistää, ei vaikka kuinka haluaisi.

Elokuva on hengityksen salpaava, koskettava ja pysäyttäväkin. Sen omanlaisensa tasalaatuisuus pakottaa kiemurtelemaan penkissä. Yllätyksellisyys ei ole sitä lajia mikä vetää turpaan, vaan se hiipii selän taakse ja säikäyttää, saa odottamaan seuraavaa pamausta, mitä ei ehkä tule. Katsojanakin pystyy eläytymään henkilöiden turhautuneisuuteen, mitä on jatkuvasti joka paikassa.

Suosittelen katsomista, mutten krapulassa tai huonona päivänä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 27 Helmi 2018 19:57

Kuin tyhjästä (Aus dem Nichts)

Fatih Akinin ohjaus.
Sain kaverilta lipun, kun oli sen jo ostanut ja olikin itse kipeänä.
Olin nähnyt trailerin kyllä ja ohjaajan vuoksi se kiinnosti muutenkin.

Katjan perheessä tapahtuu tragedia, jonka jälkeistä elämää seurataan hyvin läheltä ja tiiviisti. Tunteet tuodaan hyvin iholle, eikä ne aina ole helppoa katsottavaa. Elokuvassa on mielenkiintoisesti eritelty neljän otsikon alle.
Katjan tekemät ratkaisut tuntuvat aika luontevilta, enkä pysty kuvittelemaankaan miten itse toimisin. Silti ihmisluonteen raadollisuus on mitä on. Kosto elää, katkeruus kasvaa ja viha synnyttää enemmän vihaa. Elokuva osuu tämän hetken tarpeisiin äärettömän hyvin ja onkin saanut sisältönsä tositapahtumien valosta. Kylmää on, hyvin kylmää.

Elokuvassa on niin paljon asioita, joita on järjellä tai tunteella vaikea ymmärtää. Siinä on paljon ahdistusta, pelkoa. Ihmisten tuhovoima on ehkä pahin kaikista. En osaa muodostaa selkeitä ajatuksia, enkä pysty jäsentämään yksityiskohtiakaan kuten haluaisin. Diane Kruger on pääosassa kylmäävän huikea. Pikkutarkka roolityö melkein sattuu fyysisesti. Hiljaisuus on varmaan pahinta, sillä se pitää sisällään hirveän määrän tietoja ja tunteita. Mitä jos... -ajatukset rupeaa pyörimään itselläkin päässä.

Tässä elokuvassa on jotain samaa mitä Ebbingin mainostauluissa, vaikka on tarinaltaan aivan toinen.
Suosittelen kyllä katsomaan tämän elokuvan, monestakin syystä, vaikka onkin rankka.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 30 Huhti 2018 11:02

Nähtynä Orionissa 1945. Unkarilainen elokuva, jossa on englanninkielinen tekstitys. Sain vinkin, että tuo kannattaisi katsoa. Päivä oli vähän vaikea eli perjantai töiden jälkeen, kun saattaa olla väsynyt. :haukotus: Ja kyllä siinä niin kävi, että osa tuli nukuttua ohi.

Itse elokuva oli aika hidastempoinen ja siitä oli vaikea ymmärtää kaikkea. Alussa järjestetään häitä. Hiljiaselle asemalle saapuu juna, jota on vastaanottamassa asemavirkailija ja kolmen venäläisen sotilaan joukko. Kylään saapuu kaksi juutalaista, jotka jo läsnäolollaan käynnistävät ketjureaktion, joka repii rikki kylän näennäisen rauhan.

Yhden päivän kuvauksessa käydään läpi iso joukko asioita ja monet ristiriidat kärjistyvät. Yhteisön kollektiivinen rikos on ollut se, että kun juutalaiset on häädetty, heidän omaisuutensa on omittu omaan käyttöön.

--

Leffa piti analysoida Coronassa ja siinä tunsi jonkinlaista kuulumista ikään kuin oikean elokuvan maailmaan. Yksi Cointreau tuli nautittua Pellonpään valvovien silmien alla ja kaurismäkeläinen baarinpitäjärouvakin tuli taas nähtyä. :keijo:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Pe 11 Touko 2018 16:27

Infinity War

Mielestäni oli huomattavan laadukas ja uskottava Marvel-elokuva, jota poikkeuksellisen vähän rasitti hahmojen iänikuinen esittely.

Onnistumisia:

-BC on hyvä Tri Outo, vaikka Sherlock mielessä käväisikin. Mutta täytyy soololeffakin katsoa, jäänyt kiireiden alle.

-Thanos oli mielestäni kuvattu uskottavasti.

-Toiminta oli näyttävää ja Marvel-tasolla uskottavaa.

-Huumoria oli ja hauskoja hahmokohtaamisia.


Epäonnistumisia:

-Ei Peter Parkerin sentään noin rasittava rääpäle pitäisi olla :viha:

-Tähtilordi oli aika lailla vain tyhmä, rasittava kiroilija.


Kokonaisuutena huomattavan hyvä ja odotan jatkoa. 4½/5 ehkä. :aukku: Virkistelin muistiani myös Ikuisuuskivistä ja vanhoista klassikkojutuista.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ke 06 Kesä 2018 20:14

Totuus vai tehtävä (Truth or dare)

Mentiin asenteella "johonkin leffaan vaan" ja tämä meni kellonajallisesti sopivimmin. Mitään ennakkotietoa ei ollut ja alku soljui ihan mukavasti. Sitten elokuva osoittautui kauhuksi. Melko nuoren yleisön reaktioita tehosti vieressäni istunut teinityttö, joka säikkyi erittäin voimallisesti, välillä melkein itki ja nauroi. Ilman tätä olisi varmaan tuntunut valjummalta.

Leffa kävi vähän tylsäksi, kun asetelma vakiintui siihen, että joukosta vain kuolee tyyppejä yksi kerrallaan. Sitten paljon tällaista, että osa jo tietää, miten homma etenee, mutta muutama tyhmä haraa vastaan. No joo, ratkaisu jää tietysti ihan loppuun ja ei sekään nyt mielestäni hirveän hyvä ollut.

Tulipahan nähtyä. 2/5.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 16 Elo 2018 10:49

Blackkklansman

Miksei meidän lehdistö kirjoita elokuvasta enempää?
Siksi, koska siinä on poliittinen kannanotto.
Jos se olisi vain viihde-elokuva ja liirumlaarumia, olisi meidän kaikki lehdet kirjoittaneet sitä ja tätä, mutta nyt oli hyvin maltillista kirjoittelua. Mielestäni Peter Franzenin CSI-roolista ruumiinakin kirjoitettiin enemmän :keijo:

Mutta itse leffa on katsomisen arvoinen. Pääkkösen suoritus on todella paljon katsomisen arvoinen. Ei ole jäykkä, ei ole epäuskottava ja englanti ei todella ole rallienglantia. Välillä pysähdyin vain tuijottamaan roolisuorituksen tekniikkaa, mikä upposi muhun kyllä ihan täysin.
Tykkäsin leffan huumorista, se auttoi pitämään erillään sen, että tositapahtumiin perustuvan elokuvan tapahtumat on oikeasti ihan hirveitä. KKK:n puheet ihmisistä, tavallisten ihmisten puheet toisista ihmisistä ja niin edelleen.
Loppua kohden rakennetut jännitteet ovat odotettavissa, mutta kyllä siinä vähän henkeään pidättelee.

Silti Spike Lee saa lopussa annettua nyrkillä kovan iskun palleaan.
Spoiler alert.
Älä lue jos et halua yhtään spoilaantua.

Neljännen seinän rikkominen ja tositapahtumien tuominen isolta kankaalta naamalle sen hetken jälkeen, kun on luonut katsojalle tunteen, että kaikki on ok. David Duken puhe tänä päivänä saa voimaan niin pahoin että melkein oksennan. Itken hiljaa kun ihmiset kertovat silmittömästä väkivallasta ja haluaisin paeta. Oksettaa myös se, että tästä toiminnasta ei meillä uutisoida.
Pelottaa, että meillä myös annetaan tälle natsismille tilaa ja nämä kuvatut tilanteet voivat tapahtua myös meidän lähellä.


/spoilers

Kannattaa katsoa päivällä tai niin, että on sen jälkeen mahdollista tyhjentää päätä ajatuksista.
Elokuva, mikä ihan jokaisen pitäisi nähdä. Ihan. Joka. Ikisen. Ihmisen!
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja L-S » Pe 17 Elo 2018 18:35

En ole nähnyt itse elokuvaa, mutta mielestäni ainakin Jasper Pääkkösen roolista ko. leffassa on kirjoitettu jo tosi monessa lehdessä, että me luetaan varmaan eri lehtiä. :keijo:

Itse leffan sisältöä laajemmin käsitteleviä juttuja en ole niinkään nähnyt, mutta siinä sitten varmaan tulee vastaan se, että Suomi-media olettaa, että ei tää meitä kosketa kun ei Ku Klux Klan ole meidän historiaa, vaikka itse aihe on oikeasti laajempi.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 27 Elo 2018 18:03

Katsottiin viime viikolla yhden illan päätteeksi pätkä Kaurismäen Calamari unionia ja se oli kyllä melkoinen piristysruiske. Se maailma näyttää niin vanhalta, monet tyypit kuten Kari Väänänen, niin nuorilta ja sitten dialogi on sellaista viittaustulvaa, ettei mukana pysy. :D

Mutta silti niin sykähdyttävä!
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 21 Loka 2018 19:14

A Star is Born

Bradley Cooperin ja Lady Gagan tähdittämä elokuva, minkä Cooper on myös ohjannut.
Mukana myös drag-tähdet Shangela ja Willam.

Tarina lähtee kulkemaan ihan hyvin ja jouhevasti. Aika perusjuttuja, tähti kohtaa lahjakkaan aloittelijan, jolla ei ole olemassa vielä uraa ja ottaa tämään mukaansa. Kyseessä on kolmas uusintafilmatisointi olemassa olevan elokuvan tarinasta, joten mikään juonellinen tai tarinallinen yllätys elokuva ei ole. Biisit kuitenkin (muistaakseni) on tehty uusiksi ja osa tarinasta tuotu tähän hetkeen.

Elokuva on yllättävän raskas. En tiedä johtuuko se päähenkilön ratkaisuista vai alkoholismin raastavasta kuvauksesta, mutta elokuvan jälkeen on sellainen olo että päälläni on liikaa asioita. En edes tajua sitä ensin, mutta ensimmäisen tullessa lähelle huomaan että haluan vain piiloutua ja olla rauhassa.
Tykkään elokuvan musiikista ja Gagan roolityöstä. Bradley Cooper on ohjaajana ihan kelvollinen, kuvakerronta toimii, tarina kulkee eteenpäin ja kerronta on sinänsä selkeää. Yleensä se, kun ohjaaja näyttelee itse pääosaa ei ole toimiva ratkaisu, mutta tässä sitä ei niin ehkä huomaa. Tai en kiinnitä siihen niin huomiota elokuvan aikana.

Elokuva on ihan ok sunnuntaipätkäksi. Välillä ajatus harhailee todella pahasti, mutta ei se oikeastaan haittaa.
Ei kuitenkaan semmoinen kevyt viihde-elokuva, tai aivoton hömppä, vaikka onkin luokiteltu romanttiseksi. Draamaa riittää ja tragediat kuljettavat tarinassa omia osiaan.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ti 23 Loka 2018 18:31

Johnny English iskee jälleen

Asetelmiltaan aika kevyt ja ilmiselvä elokuva, jonka huumori onnistuu olemaan jotenkin hauskaa, vaikkei se oikeastaan mitenkään yllätä. Atkinson käyttää Bean-kikkoja ja muita vanhoja bravuureitaan.

Theresa Mayn pilakuva on selkeimpiä heijastuksia nykyajasta.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 12 Helmi 2019 23:05

Aurora

Kotimainen elokuva, naisohjaaja ja käsikirjoittaja.

Lähdin kaverin houkuttelemana katsastamaan Itiksen leffateatterin. En pitänyt sen automatiikasta, enkä epäkäytännöllisisiltä tuntuvista ratkaisuista mm. poistumisreitin suhteen. Varmaan ruuhka-aikaan kätevää kun voi ohjata ihmiset ulos eri kerroksesta, mutta nyt kun sisääntulokerroksen aula oli tyhjä ja kakkoskerros täynnä ihmisiä, oli ärsyttävää yrittää vaeltaa sen ihmismassan läpi, kun alakerrasta olisi päässyt suoraan ulos. Muutoinkin jouduimme kiertämään yläkerrasta "turhaan" reittiä pitkin, mikä muutoin olisi ollut suhteellisen suora reitti ulos. Että kiitos ja ei kiitos.

Mitä elokuvaan tulee niin se oli viihdyttävä, jokseenkin epämiellyttävä jat mietin että kaipa se nyt sitten voi jonkun jussin saada, jos ei jää unohduksiin. Miitta Sorvali oli sivuroolissa ihan kuin luonneroolissaan. Mikä oli samalla kamalaa, mutta ihanaa.

Välillä elokuva polkee paikallaan ja tulee fiilis että tavallaan asiaa toistellaan, jotta ei unohtuisi jokin asia. No, ei se unohdu, mutta tarpeettomalta tuntuvaa toistoa on välillä.

Käsikirjoituksen alku on vähän kökkö. Juna ei lähde rullaamaan, vaan yskähdellen liikkuva veturi hakee paikkaansa. Mutta sitten kun alkaa selventyä missä mennään, niin se on hyvin jouhevaa ja sujuvaa. Vitsit toimivat, ovat jopa paikoitellen ihanan epäsopivia, koska ovat liian todellisia asioita. Osa sattuu, osa naurattaa.

Mun lempihahmo on ehkä kuitenkin Juha. Se miten Juha on näytelty on niin realistista ja samalla olen ihan vereslihalla. Juha kehittyy, vaikka on samalla niin perkeleen suomalainen että hohhoijaa.

Aurora sen sijaan on mulle vähän turhan näköalaton hahmona. Joo, muutos tapahtuu ja on alku-keskikohta-loppu ja ihminen, mutta silti hahmoon on vaikea tarttua. Ehkä siksi kun ei ole mitään samaistuttavaa. En ole nuori, bailaaja, ryyppääjä, enkä tehnyt tiettyjä valintoja vaikka lähtökohdissa elämään on paljon samaa ja samaistuttavaa siinä mielessä.

Kotimaiseksi elokuvaksi Aurora on palanen sitä virkistävää elokuvaa, jossa on viihteellisyyttä, mutta myös jotain muuta kuin Arto Paasilinnan (tai muun komediakirjailijan) kirjasta tehty sovitus missä mikään ei anna mitään katsojalle.

Mimosa Willamo on kuitenkin näyttelijänä edelleen raikas ja tekijänä sellainen mitä olen "odottanut" alalle pitkään. Hänessä on paljon samaa kuin Krista Kososessa uransa alussa ja sitä on niin ihana katsella.
Elokuva on muutoinkin aika hyvin roolitettu. Ainoa mikä vähän töksähtelee on Riia Kataja, mutta onneksi on niitä muita rooleja siinä ympärillä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ti 05 Maalis 2019 20:07

I, Tonya

Ristiriitaisen luistelijan Tonya Hardingin tarina. Muistetaan osallisuudesta kilpailijan polven telomiseen rautaputkella. Tällaista amerikkalaista ryysyistä rikkauksien kautta takaisin ryysyihin -tarinaa.

Iso osa elokuvaa kerrotaan haastatteluina, joissa oikeita ihmisiä esittävät näyttelijät. Tämä on saatu toimimaan yllättävänkin hyvin. Toki myös ihan näytellään tapahtumia.

Imi vaikuttavasti mukaan ja piti otteessaan. Hyvyys ja pahuus meinaavat valua henkilöiden tyhmyyden isoon laariin. Tätä pitäisi helposti epäuskottavana, jos ei olisi oikeasti tapahtunut. Totuus The Incidentistä hajoaa johonkin moniääniseen kirjoon eikä elokuvakaan kerro varmasti, mitä tapahtui.

Fun fact: Miespääosan Sebastian Stan esittää hämmentävän hyvin Jasper Pääkköstä. ;)
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 25 Huhti 2019 13:36

Kävin eilen katsomassa Avengers End Gamen kahdesti. Ensin 2D:nä isossa salissa ja sitten 3D:nä pienemmässä salissa (iSense vs. Tennari 3).

Kolmen tunnin pläjäys, alussa hitaampaa, tiukempaa lähikuvaa ja tunnelman luomista. Sitten häppenings ja lopussa vähän rymistelyä.
Mutta ai että oli kaunis lopputaistelu. Hidastuksia sopivan keijoissa paikoissa, mutta myös onnistuneissa paikoissa, luomassa oikeanlaista tunnelmaa.
Ihan siinä finaalitaistelussa oli kyllä useampikin kohta mistä ei saanut mitään selvää, mutta who cares, kun sitten oli sellaisia erittäin koskettavia ja kauneutta vaalivia kohtia visualisesti, joiden kohdalla saatoin liikuttua.

Lopussa pari juttua mitä on vaikea sulattaa, mutta semmosta sitten.

Nyt vielä vois käydä kattomassa IMAX-näytöksen niin all is complete.

Erittäin miellyttävää ja viihdyttävää.

Mutta tässä se mitä voin sanoa spoilaamatta mitään. :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja L-S » Su 30 Kesä 2019 11:42

Sodankylän elokuvajuhlilla näin monta elokuvaa, mutta parhaiten mieleen jäi Selma Vilhusen Hölmö nuori sydän.
En tiennyt siitä paljoakaan etukäteen, tiesin vain että ohjaaja on hyvä, joten se kannattaisi nähdä, ja että elokuvassa käsitellään teiniraskautta. Ehkä olin jotain muutakin kuullut, esimerkiksi maahanmuuttoteemoista, mutta olin unohtanut. Harvoin näkee elokuvaa, joka noin yllättäen iskisi ilmat pihalle. Se oli tehty niin koskettavasti ja herkästi, että puolet ajasta tuntui siltä, että tekisi mieli itkeä. En kuitenkaan uskaltanut antaa itkun tulla kunnolla, koska siitä ei varmaan olisi sitten tullut loppua. Elokuvan loputtua emme elokuvaseuralaisen kanssa pystyneet puhumaan siitä pitkään aikaan. Heti alkuun tuntui siltä, että jos sanoisi yhtään mitään, alkaisi itkettää.

[älä lue enempää jos et halua spoilereita]

Elokuvassa toimi juuri ristiriitaisuus, se että siinä oli äärimmäistä myötätuntoa herättäviä tapahtumia ja toisaalta asioita, joista tuli vaikeampia tunteita, ahdistusta, ärtymystä. Elokuvassahan käsitellään teiniraskauden lisäksi rasismia ja maahanmuuttovastaisen porukan toimintaa. Se on tietysti ahdistavaa ja inhottavaa, mutta samalla se oli esitetty siten, että se sekoittui kaikkeen siihen muuhun, jolloin mikään ei ole mustavalkoista, eikä rasismiin ajautuvaa nuorta poikaa voi yksiselitteisti tuomita. Hänellähän on vaikea tausta ja hän etsii vain itselleen tukea ja isähahmoa. Ei kyse ole siitä, että elokuva, tai minä katsojana, mitenkään puolusteltaisiin rasistisia tekoja, joihin nuori päähenkilö ajautuu. Mutta elokuva esittää kaiken tämän niin toteavan yksinkertaisesti, että katsojan on pakko tutkia omia tunteitaan, repiä ne auki. Mikään ei ole mustavalkoista eikä mitenkään ratkaistavissa.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 15 Heinä 2019 13:13

Hard Ticket to Hawaii.
Nyt on syvintä keijoutta! Sitä parasta keijoutta, mitä on harvoin tarjolla! :sydän:

Ronn Moss – one and only. Vuonna -86 tehdyssä pätkässä, jossa ei monitulkintaisuuksia tarvita, eikä ihmiskohtalot jää yhtään avoimiksi. Hyvin yhdentason lineaarista toimintaa.
Ennen elokuvaa meille tarjoillaan Ronn Mossin itsensä kuvaama videotervehdys missä hän kertoo elokuvan tekemisen olleen kivaa ja erittäin kivaa ja ”we had FUN”. Moss kertoo myös miten elokuva on tehty ihan hänen uransa alkuvaiheilla, mutta suurimman osan ajasta mä näen vain sen Ridgen siellä. :keijo:
Moss kertoo myös miten Tarantinon hyvä kaveri on kertonut hänelle heidän katsoneen elokuvan 37 kertaa. Aina ajoittain nauran tälle leffan aikana… Aika hardcore!
Andy Sidaris, elokuvan ohjaaja on tehnyt 12 elokuvan sarjan samalla idealla; paljasta pintaa ja taistelukohtauksia, kevyehköllä juonella. Tässäkin on mm. kohtaus missä Moss ja toinen miespäähenkilö treenaavat ja siinä treenin ohessa tekevät taisteluäänet itse :rolf:

Muutoin tarkoituksenmukaistahan on mennä porealtaaseen puolialasti vain tutkiakseen löytösaalista. Kohtauksen kesto oli ehkä minuutin ja pääfokus ihan vain tisseissä :tissit:.
Elokuva on myös täynnä klaffivirheitä ja kuvauskeijoutta. Mm. liitovarjolla lentänyt henkilöä oli kuvattu lähikuvassa ja vain yhdessä kulmassa. Mieletöntä! Mun lemppareita oli se, kun pariskunnan annetaan ymmärtää olevan kahdestaan rannalla ja tilanne on hyvin intiimi, mutta yhtäkkiä kuvan reunaan ilmestyy jonkun havajipaita ja käsivarsi. Aissatana! :rotflmao: :rotflmao: Toinen samanmoinen on kun taistelun tiimellyksessä metsässä on tyyppi millä on ihan kirkkaan punainen paita. Hän myös painuu ”piiloon” puun taakse.
Lisäksi juoneen liittyvä käärme on niin hienosti tehty että en pystyisi parempaan! WHo cares mitkään cgi:t, kyllä muovi on parasta.
Nauroin niin paljon että naamaan sattuu edelleen.

Leffa löytyy myös youtubesta. Ehdottomasti hyvä treffileffa!!
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ti 22 Loka 2019 17:58

Fingerpori

Mietin, miten tämä kääntyy leffaksi. Trailerin perusteella odotin jotain Luokkakokous-tasoa, mutta siihen suuntaan ei kyllä menty.

Alussa putoili Fingerporin yksittäisvitsejä ja havaitsin, että suurin osa noin 35 katsojasta ei nauranut. Ilmeisimmät klassikot, kuten "Tulit juuri Mieleen" olivat ihmisille tuttuja eikä löytämisen riemua ollut, joten ei nauruakaan. Muutenkin irtovitsit tuntuivat monesti päälleliimatuilta pohjavireeltään jopa aika surumielisessä leffassa.

Tapahtumapaikka on 1970-80-lukulainen Suomi, vaikkei aikaa missään sanotakaan. Neljästä episodista koostuvan elokuvan kukaan päähenkilö ei ole varsinaisesti onnellinen. Kari Väänänen, Pirjo Lonka ja Jenni Kokander onnistuvat vyöryttämään esiin yksinäisiä ihmisiä, joita käy sääliksi. Väänäsen hahmo vaikuttaa ihmiseltä, johon melkein hengittäminenkin sattuu.

Muutamia hauskoja firngerporilaisuuksia on, joita en itse ainakaan muistanut. On erinäköistä hauskaa, jolle ei ehkä naura ääneen, mutta hymyilee. Silti kokonaisuus on suhteellisen merkillinen keitos. Ei täysin onnistunut, mutta silti jotenkin vahva. Eräällä tavalla hukattu vakavan elokuvan tilaisuus tai sitten ei. Ei harmittanut, että näin.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 19 Joulu 2019 00:36

Jojo Rabbit.
Ohjaus Taika Waititi.

Oltiin eilen mysteerinäytöksessä ja siellä tuli Jojo Rabbit.

Taika Waititin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva on erinomainen. Se on satiiri, ihan hiton hyvä satiiri.
Se jättää jälkeensä lämpimän ja pehmeän olotilan siinä missä naurusta kipeän naaman.
Sen huumori on niin ovelaa ja satiiri viiltää syvältä, että haluaisin että kaikki näkevät tämän.
Lisäksi Waititi on Adolf Hitlerin roolissa niin perkeleellisen hyvä että pahaa tekee.

Näyttelijäkaarti on myös aika kohtuullinen. Scarlet Johansson, Sam Rockwell, Alfie Allen ja Rebel Wilson.

Ensi-ilta on 10.1.
SIlloin on talvi ja jos ei lunta ole, niin ehkä vähän ankeaa. Jojo Rabbit piristää ja ilahduttaa.
Mene elokuviin.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 17 Kesä 2020 10:31

Mulla on vielä Sodis-paketeista leffoja katsomatta ja totesin että haluan nähdä sieltä muutaman.
Osasta päättyy katseluoikeus aika nopeastikin, joten rainat tulille.
Katsoin eilen kolme elokuvaa.
Ensimmäisen jälkeen mietin onko tässä mitään järkeä, koska aiheet ei ole mistään kevyestä viihteestä.

Will it snow for christmas.

Jossain päin ranskaa on maatila, jossa viljellään vimmatusti. On sipulia, purjoa, tomaattia, salaattia ja aina kun satoa korjataan, korjataan uutta einettä. Sadon puolesta tila voi hyvin.
Sitä riittää.
Tilalla asuu perhe, jossa on hitokseen lapsia. Esittelytekstin mukaan 7. Vanhimmat on jotain ehkä 17 ja nuorin on arviolta 8-9 kuinen vauva elokuvan alkaessa.
Vanhin tytär auttaa vauvan hoidossa äidin ollessa työn touhussa ja kaikki lapset on maatila töissä. Elokuva alkaa kesästä. Vettä virtaa ja vaatteita on pienimmillä tasan alushousut. No mikäs siinä, kun on kerta kesä ja hitokkeen kuumakin. Lisäapuvoimaa on myös ja jengi tekee hikipäässä töitä.
Satoa korjaa ilmeisesti omistaja, joka on myös lapsikatraan isä.
Samalla hänellä on perhe "kotona". Siihen kuuluu parikymppisiä lapsia. Pääosaperhe ja muut eivät syö samassa, vaan alempiarvoinen porukka suljetaan pois niistä tiloista missä työ- ja omistajaporukka joko ruokailee tai syö.
Isä lyö lapsia.
Aikaa kuluu.
Ja niin edelleen.

Vaikka kauniit maisemat ehkä antavat ymmärtää miten leppoisaa onkaan viljellä vihanneksia, niin samaan aikaan tekee tosi pahaa pääosaperheen takia. Kaikki raatavat aivan hemmetisti ja samalla heidän isänsä kurittaa heitä kovalla kädellä. Osa lapsista pistää isälle kyllä vastaankin, mm. haistattelemalla ja kiukuttelemalla. Vanhemmat lapset haluaisivat lähteä, muuttaa johonkin muualle ja aloittaa elämän ilman kyseistä paskiaista. Mutta rahaa ei ole? Isä ei maksa perheelle mitään tekemästään työstä.

Kesän jälkeen tulee syksy.
Syksyn jälkeen talvi.
Lämmitystä ei ole.
Joulu lähestyy.
Eräs nuoremmista toivoo joululahjaksi lumisadetta.

Lopun käänteet ovat karuja. Lamaannun, enkä meinaa haluta katsoa loppua.
Vähän sama fiilis kun katsoessa Phoenixia, että kuristusote on koko kehosta ja sitä vaan salpaantuu.
Jouluaattoyönä sataa lunta.

Jäljet.

Elokuvan kuvausteksti antaa jo ymmärtää ettei se tämäkään ole mikään kevyt tai rentouttava elokuva.
Siinä on että jahtaajasta tulee jahdattava.
Visuaalinen kuvakerronta on kuin animaatiosta, todellisuuden ja epätoden rajalta. Sumuiset, utuiset peltomaisemat ja metsässä vilahtelevat eläimet ovat kuin satua.
Sitten niitä ammutaan ja hyi helmetti miten pahaa se tekee.
Ensin kuolee eläimiä, sitten ihmisiä.
Poliisillekin pitää todistaa ja koko ihmeellinen oikeuskuvio oikeastaan vituttaa.
Hyväveli-verkosto on ihan saatanan vahvaa ja saunan sijasta asioista sovitaan metsästysreissuilla.
Metsästäjät myös salametsästää ihan avoimesti luvallisten aikojen ulkopuolella ja julmasti.
Kaikki tietää tämän.
Kukaan ei tee mitään.
Paitsi sitten kuitenkin muutama ihminen kuolee.
Paikalta löytyy jälkiä, jotka näyttävät metsäkauriin jäljiltä.

Elokuva pitää otteessaan ja tavallaan epäilee jatkuvasti kaikkia. Paitsi niitä joita syytetään.
Mukana on myös prostituutiota, ihmiskauppaa, väkivaltaa, alistamista ja eläinten kaltoinkohtelua.
Että ei mitään kivaa tai kevyttä katsottavaa.
Olen aivan helvetin tyytyväinen etten näe tätä miltään isolta kankaalta.
Käännän katseeni aika usein pois.

Loppua kohden kuitekin elokuvan sävy vähän muuttuu. Toivo pilkahtaa. Tulee jopa huumoria. Niinpä, aivan.
Jotain myös räjäytetään, mitä toivoin aiemmin, nähtyjen yksityiskohtien takia.
Lopussa olen tyytyväinen että sain katsottua elokuvan. Melkein tekisi mieli suositella tätä, mutta sitten taas ei ainakaan elokuvissa katsottavaksi. Eikä jos ei kestä eläinväkivaltaa. Tai nyljettyjä eläimiä.
Elokuva sisältää myös uskontokritiikkiä omalaatuisella tavallaan.

Involuntary.

Viimeisenä otan vielä De ofrilligan (engl. Involutary).
En lue esittelytekstiä, kuhan vain katson.
Paljastuu että elokuvassa on useampi episodimainen tarina, joiden välillä liikutaan vähän töksähdellen. Mietin että jos alkuun esitellään päähenkilöhahmo ärsyttävänä tai sellaisena johon ei löydy tarttumapintaa, niin miten häntä koskevat käänteet vaikuttaa katsomiskokemukseen.
Kännisten ihmisten touhujen seuraaminen on ärsyttävää. Ihan sama minkä ikäisiä ne on, mistä sosiaaliluokasta ne on, mutta vituttaa känniurpot.
Myös manspleinausta on alkuvaiheessa just sen verran että kiristelen hampaita. Helvetti.

Kaikkia yhdistävä tekijä on nimensämukaisesti vapaaehdottomuus. He joutuvat tilanteisiin osittain muiden valintojen takia, tai vahinkojen takia.
Opettaja näkee miten toinen opettaja toimii väärin ja joutuu näin tilanteen todistajaksi.
Nuoret sekoilee ja koskemattomuuden rajoja rikotaan, sekä itsemääräämisoikeus häviää. Seksuaalinen väkivaltakin on läsnä. Miten siitä eteenpäin?
Entäpä kun yhden ihmisen pää on niin kova, ettei lääkärin saa millään, vaikka useampi ihminen yrittää.
Miten tuoda ilmi ne omat rajat, kun toiset rikkovat niitä toistuvasti.

Tarinoista jossain kohtaa ahdistaa jokainen. Vaatimaton bussimatkakin voi muuttua ahdistavaksi aika nopeasti. Puhumattakaan niistä tarinoista missä se viina virtaa tai väkivaltaa on selkeästi.
Jokainen tarina voisi myös tapahtua suomessa, vaikka nyt ollaan ruotsin puolella. Ja todennäköisesti suurin osa asioista tapahtuukin.

Lopussa kuitenkin elämät jatkuu.
Lopetus on oikeassa kohtaa.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 05 Loka 2020 13:16

Tove
Zaiba Bergroth

Zaida on ollut mulle tarkkailussa oleva nimi vuodesta 2011, Hyvän pojan jälkeen.
Miami oli ihan ok ja Marian paratiisi oli enemmänkin vain historiankuvausta, eikä siihen päässyt juoneen kiinni. Silti odotin Tovelta paljon.
Kaikilla on jokin suhde Tove Janssoniin, jos ei muuten, niin muumien kautta. Mä en pidä muumeista. Tai siis, en pidä muumikrääsästä ja tuotteistuksesta mikä on rakennettu muumien ympärille. Jos tavaran kyljessä on muumi, sillä on 4e enemmän hintaa kuin muumittomalla vieressä. Lisäksi muumeja tungetaan ihan hitosti joka paikkaan ja koko ajan. Ja sitten ne on niin usein niitä japanimuumeja. Niistä on hävitetty se suku- ja ikäpolvirajoja rikkovat tekijät. Ja mitä vanhemmaksi ja tietoisemmaksi tulen, sen vähemmän mä pidän siitä.

Mutta elokuvassa ei keskitytä muumeihin, vaan Tove Janssoniin.
Siihen ihmiseen, taitelijaan kaiken sen takana mitä Tove nyt on. Siihen Toveen, jota ei oikeastaan ole käsitelty aiemmin.
Aiemmat tarinat nostavat Janssonin kehyksiin tittelin "muumien luoja". Elokuvan ajat ovat ennen tätä titteliä, kun rahaa oli vähän ja menoja silti. Tunnetun isän varjosta taiteen tekemisen haasteet on kuvattu myös läpi elokuvan.

Elokuvassa on herkkyyttä, haavoittuvaisuutta ja me koemme sen tunne-elokuvana.
Se kertoo tunteista ja tunteista taiteessa. Eikä vain yhdessä taidelajissa, vaan useammassa. Isän tunteet kuvanveistossa, ystävien tunteet taidemaalauksessa ja teatteritaiteen tunteet.
Näin esimerkkinä.
Lisäksi rakkauden ja läheisyydenkaipuun tunteet, ihmissuhteiden tuomat tunteet ja kaikki ne semmoiset yksityiskohdat luovat kyllä kuvan, mikä kunnioittaa kohdettaan. Ketään ei mielestäni aseteta epäsuotuoisaan tai pahaan valoon.

Rakastan sitä ettei turhaa dialogia ole, vaan katsoja saa tehdä oman tulkintansa näyttelijöiden kehonkielestä, kasvoista. Se tuo teatterin elokuvaan ja se on onnistunutta.
Näyttelijäntyö on tehty tarkkaan ja pieteetillä.
Alma Pöysti on huikea ja kyllä ehdottomasti pääroolinsa kuva.
Krista Kosonen on samaan aikaan huikea, rakastettava ja ihan saakelin ärsyttävä.

Loppukaneettina totean, että maailma tarvitsisi enemmän Tovea. Enemmän iloa, lapsenmielisyyttä ja juhlia.
Ehkä sitä kautta syntyisi myös enemmän empatiaa ja pehmeyttä.

Suosittelen.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 12 Helmi 2022 23:56

Kuolema Niilillä

Nyt kun teatterit on taaaas avattu, menin leffaan.
Halusin päiväleffaan. Olen huomanut että iltahommien pitää olla taas tosi kepeitä, mutta tämä ei ole ketju sitä varten.

Kenneth Branaghin ohjaama ja tuottama Poirot-elokuva on jo toinen Agathan Christien romaaneihin perustuva elokuva. Tässä ja Idänpikajunassa on sama käsikirjoittaja ja Branagh esittää taas Poirottia. Kuvaajia en muista, mutta visuaalinen ilme on samanlainen. Siksi oli helppo mennä katsomaan tätä. Tavallaan "tuttua ja turvallista".

Alkukohtaus on erittäin tyylikäs. Ainoa mikä jää vaivaamaan on Poirotin naama, joka tuntuu olevan tehty jollain tietokonetekniikalla. Sen huomaa vain kun hän puhuu. Osa asioista menee aivan ohi kun vain tuijotan sitä tietokonesuuta ja muita liikkeitä.

Rooleihin Niilille on tuotu jälleen isoja nimiä, kuten Pikajunasssakin. Gal Gadot, Annette Benning, Dawn French, Jennifer Saunders, Rose Leslie, Sophie Okonedo ja Letitia Wright pyörivät ja hyörivät. Välistä mietin miten hyvin casting on tehty. Annette Benning on edelleen käsittämättömän upea, Saundersin ja Frenchin keskinäinen yhteistyö ja historia huomioon ottaen tuntuu ettei heille ehkä löydy tarpeeksi aikaa ja tilaa. Saunders on pilkuntarkka, mutta huomaan jääväni kaipaan enemmän heidän yhteistä... jotain.
Gal Gadotin pariksi tuotu Armie Hammer jää aika monen muun jalkoihin. Elokuvan jälkeen havahdun etten mä oikein edes muista miltä tämä tyyppi näytti? Oho.
Vaikka en tarkoita etteikö hän olisi ollut hyvä. Jokainen mukana ollut näyttelijä on hyvä ja tarpeellinen, mutta myös taidokas. Yksityiskohtia on niin korostettu, että heikommat näyttelijät olisivat rikkoneet niiden tehon.

Vaikka samaan aikaan vähän karsastan Branaghin tapaa toimia ohjaajana, vetää päärooli ja toimia tuottajana, on elokuva tyylikäs ja ehdottomasti Agatha Christien arvoinen. Yksityiskohdat, visuaalinen ilme, casting ja niin moni asia kolahtaa nappiin. Mutta ehkäpä juuri siksi, ettei Christiensä tunteville tarina tarjoa niitä yllätyksiä tai sinänsä tarttumapintaa, on mahtavaa kun voi nauttia visuaalisesta antimesta. Egyptin maisemista on saatu kuviin ne kuuman päivän auringonnousut, kosteat illat, sekä paahteinen keskipäivä. Historian havinaa faaraoiden mailla ja samalla muutama ruumis. Puvustus on upeaa, laivan lavastaminen ei ole mikään helpoin veto ja huomaan että on hankala hahmottaa laivan sisällä tapahtuvia kuvia. Mikä huone missäkin kohtaa? Se hieman hankaloittaa, kun ei ole varma missä päin laivaa ollaan ja mihin on mahdollista mennä.

Lopputuloksena: toivon että nuoremmat polvet löytävät Christien pariin. Toivon myös että Branagh tekee lisää Poirottia. Tai muuta Christietä. Tavallaan haluaisin nähdä lopputuloksen "eikä yksikään pelastunut"-romaanista. Hänellä on selkeästi oma näkemys tarinoiden suhteen, mikä on kiinnostava suurimman osan ajasta. Mutta muutamassa kohdassa sorrutaan turhaan kikkailuun. Vaikka tässä elokuvassa päästään hyvin siihen lukijakokemukseen, missä lukijana arvaa tekijän ja on vain kiinnostavaa seurata miten lopputulos nivotaan yhteen ja miten monta kertaa tarinalla saadaan myös uskoteltua ettei se oma arvaus olekaan paikkaansa pitävä. Vaikka siis tokihan tässä tiesin tarinan ja lopputuloksen, mutta silti kokemus siitä että edes hetkeksikään herpaannuin ajattelemaan olisko se voinut mennä toisin tai olisiko se voitu tähän elokuvaan kirjoittaa toisin on merkki onnistuneesta kuljetuksesta kuvauksen ja käsikirjoituksen yhteistyössä.

Lisäksi toivon että joku onnistuisi tekemään Neiti Marplesta myös sellaisen uskottavan. Rakasta Marplea, mutta koen ettei hänen hahmoaan kohtaan ole koskaan oikein löytynyt sellaista oikeanlaista. Poirotista David Suchet tulee varmasti olemaan "ainoa oikea" ollessaan niin ylivoimainen. Ei tuo Branagh huono ole, mutta vaikea pitää häntä Poirottina. Nytkin välistä ajattelin hänen olevan vain tehokas etsivä.

Näin kevyenä lauantaikatsottavana, päivällä, Kuolema Niilillä oli oikein onnistunut valinta.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 11 Maalis 2022 22:52

Oscarit jaetaan maaliskuun 26.-27.3. välisenä yönä.
53:sta ehdokkaasta olin etukäteen nähnyt 10, muutamia on mitä en todennäköisesti aio edes katsoa ja osaa on tosi vaikea löytää.

Olen nyt katsonut pääosaehdokkaiden, parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen listoilta leffoja.

Miespääosaelokuvista olin nähnyt kaksi, nyt olen katsonut yhden lisää, naispääosista en ollut nähnyt yhtään ja parhaasta elokuvasta olin nähnyt kolme ja olen katsonut nyt yhden lisää, yksi ei kiinnosta edes ja loput on odottamassa.

Mutta nyt.
Spencer vs. Being the Ricardos.

Spencer on ehdolla vain Kristen Stewartin naispääosasta, kun taas Being the Ricardosissa ehdolla on molemmat pääosat ja yksi sivuosa. Otan nyt käsittelyyn ensin naispääosat.
Molemmissa elokuvissa on ns. hyvät lähtökohdat ja todelliset henkilöt. Diana ja Lucille Ball aka Lucy ovat olleet yleisölleen tuttuja ja molemmista on olemassa materiaalia mitä työstää. Toki Lucysta on kauemman aikaa ja harvempi ihminen on ihan niin perillä Ricardojen elämästä. Dianaa taasen riepotellaan edelleen, spekuloidaan ja "löydetään" uusia asioita missä ei sitten kuitenkaan ole mitään uutta.

Spencer ei kuitenkaan tarjoa katsojalle mitään uutta. Ei ainakaan mikäli on länsimaisen median äärellä ollut 90-luvulla. Spencer on täynnä ahdistusta ja hiljaisuutta, joka ei ihan joka hetki kuitenkaan aukea valinnoiltaan. Ohjaaja keskittyy vain pahaan oloon ja ahdistukseen ja jättää samalla kaikki muut pahvisiksi pastisseiksi seisomaan valokuvaan. Hovi kuvataan myös värittömänä ja täysin hiljaisena. En tiedä onko se olevinaan Dianan näkökulmaa, mutta jokseenkin vaivaannuttavaa että tämä on kuvattu tällä tavoin.
Ainoastaan Diana, hovimestari, kokki ja lapset ovat jonkinlaisessa puhekyvykkäässä tilassa. Charlesin kanssa on olevinaan jotain, mutta sitten taas ei. Niin ja se yksi pukija/naispalvelija, jonka kanssa Dianalla on luottamuksen kaltainen kommunikaatiosuhde. Muut ovat sitä paperinukke-mallia.

Lucyn tilanne taasen on erilainen ja hänet kuvataan vahvana toimijana, mikä tietysti on olennaista ja onhan naisten välillä erilainen tarina. Lucyn kohdalla silti suurin osa on myös kuin statisteja. Vaikka elokuvassa yritetään kertoa Lucyn ja Desin suhteen ja tilanteen vaikeudesta, niin en ole varma mitä tarinaa elokuva yrittää keskittyä kertomaan. Samalla on pöydällä useampi vaihtoehto. Lucysta kerrottu kuva on kasa ristiriitoja ja ihan kuin se olisi käsikirjoitukseen kasattu useasta eri lähteestä, mutta ei ole osattu päättää mikä on se vallitsevin ja uskottavin tarina. Lucy on samalla inhottava, mukava, alistuva ja muita pompottava. Eikä sillä lailla yhtenäisenä kokonaisuutena, vaan kuin palapelin palasia olisi yritetty iskeä vasaralla kasaan ja kun se ei onnistu, niin teipattu jesarilla päälle. Samaa jesaria on ollut Spencerissä Dianan kohdalla kun on vedetty muut henkilön ulottuvuudet piiloon kuin ahdistuneisuus.

Kumpikaan henkilökuva ei oikein onnistu yrityksessään. Ricardosin aikana sentään voi muistella hauskaa tv-sarjaa, Spencerissä alkaa ahdistaa ja vituttaa.
Vaikka Nicole Kidman on huippunäyttelijä ja osaa olla moniulotteinen, ei sitä oikein saada tuotua Ricardosiin mukaan ja se jää maskeerauksen alle. Siinä missä tarina ontuu, maskeeraus onnistuu ja Kidman on saatu näyttämään Lucille Ballilta. Kyllä Stewartkin näyttää Dianalta ja onnistunut tuomaan Dianan julkisuuden maneerit kuviin, välillä jopa liiankin korostetusti.

Javier Bardemin rooli Desi Arnazin roolissa jättää myös hämmentyneen olon. Bardem on myös oscar-ehdokkaana, vaikka tässäkin kohtaa taas mietin että miksi. Roolityö ei ole mitenkään erikoinen, hahmo on kirjoitettu ontoksi ja jää ontoksi. Vaikka yritystä on näyttää hänet katkerana tai vaimonsa suosiosta kateellisena, mutta samalla suojelunhaluisena pettäjänä, niin mikään ei oikein onnistu. Tuntuu että tässä on tehty sama kuin Lucyn kohdalla, että lähteistä on kasattu sillä jesarilla outo kombinaatio ja menty sillä. Elokuvan puolenvälin paikkeilla hahmon ydin muuttuu ja sitä on vähän wtf-olo. Takaumat eivät myöskään auta tätä hahmoa ollenkaan.

Elokuvia yhdistää tietyllä tapaa raskaus katsoa niitä.
PItäisi olla koko ajan keskittymässä johonkin yhdessä kuvassa olleeseen paperinpalaan tai kupin asentoon ja se on uuvuttavaa.

Seuraavaksi pitää katsoa Adrew Garfieldin Tick, tick, boom ja Denzel Washingtonin Tragedy of Macbeth sekä Jessica Chastainin Eyes of Tammy Faye ja Penelope Cruzin Parallel mothers. West side storya en aio katsoa.
Jos saan 20-25 elokuvaa katsottua olen jo tosi voitolla omien tavoitteiden kohdalla.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 12 Maalis 2022 23:53

Annette

Elokuvan taikaa-blogin arvostelu.

Annette on musikaali. Tai "musikaali", riippuu keneltä kysyy. Sen konsepti on kummallinen, erilainen ja mielenkiintoinen. Ainakin siihen asti kunnes tajuaa perusjuonen. Se lässäyttää tunnelmaa. Elokuva on myös aivan liian pitkä. Kun ensimmäinsen 10 minuutin aikana tulee juonen pääkäänne ilmi, sitä pedataan kuitenkin 40 minuuttia. Se on turhauttavaa ja ärsyynnyn siihen hetki hetkeltä enemmän.

Adam Driver näyttelee stand up-koomikkoa ja Marion Cotillard sopraanolaulajaa. Sitten he rakastuvat ja tämän pitäisi olla siirappia.

Positiivista elokuvassa on musiikin outous ja erilaisuus. Lisäksi lavastus ja kuvaus pelaavat yhteen ja toimivat erinomaisesti, siihen on löytynyt paljon paukkuja.
Adam Driver on tasavahva, vaikka laulaminen ei olekaan hänen vahvinta alaa. Kuitenkin hänen näyttelijäntaitonsa pääsee erinomaisesti esiin outojen stand up-keikkojen myötä. Cotillard, josta en niin henkilökohtaisesti ole koskaan oikein tykännyt, on oivallinen roolissaan.

Spoilervaroitus.
En pysty ilmaisemaan mielipidettäni ilman seuraava kappaletta. Jos et halua tietää juonen vahvinta tekijää, niin skippaa se.

Vaikka kuinka pohdin, en pääse yli että tässä on taas yksi elokuva missä mies on mustasukkainen ja tappaa naisen. En vain saatana pääse sen yli, että muutoin mahtavaan elokuvaan on jätetty näin ennalta-arvattava "juoni". Meillä on näitä elokuvia niin miljoonia ja ne on oikeasti kaikki nähty. Niitä on 25 tusinassa. Ja olen siksi aivan raivoissani tästä. Miksei toisipäin? Miksi se on se saatanan mies, jonka pitää olla niin mustasukkainen tai niin rakastunut, että oho ups eikun vahingossa tappaa naisen, vaikka siitä on ollut viitteitä alusta asti. Lisäksi hän vielä vetää henkisen väkivallan ja hyväksikäytön kehiin omaa (tyttö)lastaan kohtaan?! Kaikki tämmöiset naisvihamielisen hahmon puolet tuodaan ihan siihen eturiviin tutkittavaksi, mutta kun ne on jo niin nähty. NIIN NÄHTY! :raivo:. Jos olisin katsonut tämän elokuvateatterissa, olisin lähtenyt menemään.

Noniin, se spoileri sitten siinä.
Jos haluat katsoa erilaisen musikaalin, jonka kesto on yli 2h, on aivan liian pitkä ja saattaa ärsyttää niin sitten katso tämä.
Jos kestät ärsytyksen, anna mennä. Aloituskohtaus lupaa jotain makeeta, mutta sitä ei jatku kuitenkaan pitkään.
Siinä on hienoja näyttelijöitä, hieno kuvaus ja onnistunut lavastus. KÄsikirjoitus on ihan paska.

Surettaa, että tässä oli potentiaalia, mutta ei sitten.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

EdellinenSeuraava

Paluu Leffa.tv



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron