Mulla on vielä Sodis-paketeista leffoja katsomatta ja totesin että haluan nähdä sieltä muutaman.
Osasta päättyy katseluoikeus aika nopeastikin, joten rainat tulille.
Katsoin eilen kolme elokuvaa.
Ensimmäisen jälkeen mietin onko tässä mitään järkeä, koska aiheet ei ole mistään kevyestä viihteestä.
Will it snow for christmas.
Jossain päin ranskaa on maatila, jossa viljellään vimmatusti. On sipulia, purjoa, tomaattia, salaattia ja aina kun satoa korjataan, korjataan uutta einettä. Sadon puolesta tila voi hyvin.
Sitä riittää.
Tilalla asuu perhe, jossa on hitokseen lapsia. Esittelytekstin mukaan 7. Vanhimmat on jotain ehkä 17 ja nuorin on arviolta 8-9 kuinen vauva elokuvan alkaessa.
Vanhin tytär auttaa vauvan hoidossa äidin ollessa työn touhussa ja kaikki lapset on maatila töissä. Elokuva alkaa kesästä. Vettä virtaa ja vaatteita on pienimmillä tasan alushousut. No mikäs siinä, kun on kerta kesä ja hitokkeen kuumakin. Lisäapuvoimaa on myös ja jengi tekee hikipäässä töitä.
Satoa korjaa ilmeisesti omistaja, joka on myös lapsikatraan isä.
Samalla hänellä on perhe "kotona". Siihen kuuluu parikymppisiä lapsia. Pääosaperhe ja muut eivät syö samassa, vaan alempiarvoinen porukka suljetaan pois niistä tiloista missä työ- ja omistajaporukka joko ruokailee tai syö.
Isä lyö lapsia.
Aikaa kuluu.
Ja niin edelleen.
Vaikka kauniit maisemat ehkä antavat ymmärtää miten leppoisaa onkaan viljellä vihanneksia, niin samaan aikaan tekee tosi pahaa pääosaperheen takia. Kaikki raatavat aivan hemmetisti ja samalla heidän isänsä kurittaa heitä kovalla kädellä. Osa lapsista pistää isälle kyllä vastaankin, mm. haistattelemalla ja kiukuttelemalla. Vanhemmat lapset haluaisivat lähteä, muuttaa johonkin muualle ja aloittaa elämän ilman kyseistä paskiaista. Mutta rahaa ei ole? Isä ei maksa perheelle mitään tekemästään työstä.
Kesän jälkeen tulee syksy.
Syksyn jälkeen talvi.
Lämmitystä ei ole.
Joulu lähestyy.
Eräs nuoremmista toivoo joululahjaksi lumisadetta.
Lopun käänteet ovat karuja. Lamaannun, enkä meinaa haluta katsoa loppua.
Vähän sama fiilis kun katsoessa Phoenixia, että kuristusote on koko kehosta ja sitä vaan salpaantuu.
Jouluaattoyönä sataa lunta.
Jäljet.
Elokuvan kuvausteksti antaa jo ymmärtää ettei se tämäkään ole mikään kevyt tai rentouttava elokuva.
Siinä on että jahtaajasta tulee jahdattava.
Visuaalinen kuvakerronta on kuin animaatiosta, todellisuuden ja epätoden rajalta. Sumuiset, utuiset peltomaisemat ja metsässä vilahtelevat eläimet ovat kuin satua.
Sitten niitä ammutaan ja hyi helmetti miten pahaa se tekee.
Ensin kuolee eläimiä, sitten ihmisiä.
Poliisillekin pitää todistaa ja koko ihmeellinen oikeuskuvio oikeastaan vituttaa.
Hyväveli-verkosto on ihan saatanan vahvaa ja saunan sijasta asioista sovitaan metsästysreissuilla.
Metsästäjät myös salametsästää ihan avoimesti luvallisten aikojen ulkopuolella ja julmasti.
Kaikki tietää tämän.
Kukaan ei tee mitään.
Paitsi sitten kuitenkin muutama ihminen kuolee.
Paikalta löytyy jälkiä, jotka näyttävät metsäkauriin jäljiltä.
Elokuva pitää otteessaan ja tavallaan epäilee jatkuvasti kaikkia. Paitsi niitä joita syytetään.
Mukana on myös prostituutiota, ihmiskauppaa, väkivaltaa, alistamista ja eläinten kaltoinkohtelua.
Että ei mitään kivaa tai kevyttä katsottavaa.
Olen aivan helvetin tyytyväinen etten näe tätä miltään isolta kankaalta.
Käännän katseeni aika usein pois.
Loppua kohden kuitekin elokuvan sävy vähän muuttuu. Toivo pilkahtaa. Tulee jopa huumoria. Niinpä, aivan.
Jotain myös räjäytetään, mitä toivoin aiemmin, nähtyjen yksityiskohtien takia.
Lopussa olen tyytyväinen että sain katsottua elokuvan. Melkein tekisi mieli suositella tätä, mutta sitten taas ei ainakaan elokuvissa katsottavaksi. Eikä jos ei kestä eläinväkivaltaa. Tai nyljettyjä eläimiä.
Elokuva sisältää myös uskontokritiikkiä omalaatuisella tavallaan.
Involuntary.
Viimeisenä otan vielä De ofrilligan (engl. Involutary).
En lue esittelytekstiä, kuhan vain katson.
Paljastuu että elokuvassa on useampi episodimainen tarina, joiden välillä liikutaan vähän töksähdellen. Mietin että jos alkuun esitellään päähenkilöhahmo ärsyttävänä tai sellaisena johon ei löydy tarttumapintaa, niin miten häntä koskevat käänteet vaikuttaa katsomiskokemukseen.
Kännisten ihmisten touhujen seuraaminen on ärsyttävää. Ihan sama minkä ikäisiä ne on, mistä sosiaaliluokasta ne on, mutta vituttaa känniurpot.
Myös manspleinausta on alkuvaiheessa just sen verran että kiristelen hampaita. Helvetti.
Kaikkia yhdistävä tekijä on nimensämukaisesti vapaaehdottomuus. He joutuvat tilanteisiin osittain muiden valintojen takia, tai vahinkojen takia.
Opettaja näkee miten toinen opettaja toimii väärin ja joutuu näin tilanteen todistajaksi.
Nuoret sekoilee ja koskemattomuuden rajoja rikotaan, sekä itsemääräämisoikeus häviää. Seksuaalinen väkivaltakin on läsnä. Miten siitä eteenpäin?
Entäpä kun yhden ihmisen pää on niin kova, ettei lääkärin saa millään, vaikka useampi ihminen yrittää.
Miten tuoda ilmi ne omat rajat, kun toiset rikkovat niitä toistuvasti.
Tarinoista jossain kohtaa ahdistaa jokainen. Vaatimaton bussimatkakin voi muuttua ahdistavaksi aika nopeasti. Puhumattakaan niistä tarinoista missä se viina virtaa tai väkivaltaa on selkeästi.
Jokainen tarina voisi myös tapahtua suomessa, vaikka nyt ollaan ruotsin puolella. Ja todennäköisesti suurin osa asioista tapahtuukin.
Lopussa kuitenkin elämät jatkuu.
Lopetus on oikeassa kohtaa.