Elokuvakriitikon painajainen - elokuva-arvosteluketju

[Deni]

Me käytiin halloweenin kunniaksi katsomassa Sauna.

Perhana, että oli hyvännäköistä kuvaa! Eikä mikään ole niin karmivaa kuin suomalaiskansallinen mystiikka ja usvainen metsä. Äänimaisema sopi elokuvaan aivan täydellisesti ja loi todella hyytävää tunnelmaa, kylmät väreet juoksi pitkin selkää tuon tuostakin. Ja tarinakin oli oikein kelpo. Ei annettu liikaa vastauksia eikä selitetty tapahtumia puhki, vaan elokuvan jälkeen jäi positiivisella tavalla hämmentynyt olo - mitä hittoa siellä oikein tapahtui, ja miksi. Muutama säikyttelyefektikin osui ainakin muhun aivan kympillä.

Oudoin hetki oli ehkä kuitenkin se, kun näytettiin suonsilmäkettä, jota sorkittiin miekalla. Ihan oikeasti, ihan fyysisesti, mä sillä hetkellä haistoin nenässäni suoveden tuoksun. Pelottavaa, mutta samalla aivan superjännää, ja toivoin koko loppuleffan ajan että se tempaisisi mut uudelleen mukaansa niin täydellisesti että sekoittaisi aistit.

[Kati]

Minäkin tykkäsin Saunasta kovasti. Mietin leffan jälkeen, että jäikö minulta jokin asia ymmärtämättä kun se tuntui niin vaikuttavalta. En muista pitkään aikaan leffan vetäneen niin hiljaiseksi.
Pidin kuvamaailmasta, tunnelmasta ja siitä alusta saakka vallinneesta lohduttomuudesta ja toivottomuudesta. Jotenkin Sauna piti otteessaan siinä maailmassa, vaikka juonellisesti se ei ehkä tarkempaa syyniä kestäkään. Dialogissakin oli kömpelyyksiä, jokainen v**** ja se yksi jippiaijee olivat selkeitä tyylirikkoja. Kumma, että ne on leffaan jätetty.
Kuvailmaisu on paljon velkaa japanilaiselle kauhulle, mutta se toimi. Puvustus ja roolitus myös. Hienoa työtä.

Tuo Denin kuvailema suokohta tuntui jollain tapaa häijyltä. Sitä koetti nähdä jotain, mutta ei tiennyt mitä, koska jotenkin pelkäsi mitä tulee näkemään.

[Deni]

Mäkin olin vähän yllättynyt elokuvan kielestä. Toisaalta, jos on käytännössä mahdotonta matkia uskottavasti 1500-luvun puheenpartta, josta ei edes kovin kaksista kirjallista aineistoa löydy, niin kai sitten on sama puhua suoraan nykykieltä ja antaa etenkin muksujen puhua luontevasti ominta kieltään. Toisaalta, kun sitten kuitenkin oltiin välillä pyritty vanhahtavaan...

[tiipetti]

Erämaan armoille

Christopher McCandless oli 22-vuotias, kun hän päätti kadota. Collegesta valmistunut varakkaan
perheen poika oli kurkkuaan myöten täynnä kaksinaamaisia ihmisiä ja heidän rakentamaansa
yhteiskuntaa. Edes loistava tulevaisuus Harvardissa, tai vanhempien tuputtamat menestymispaineet
eivät lämmittäneet itseään ja onneaan etsiskelevän nuorukaisen mieltä.

McCandless antoi kaikki säästönsä hyväntekeväisyyteen, hävitti luottokorttinsa, poltti viimeiset
käteisvaransa ja hylkäsi vielä autonsakin. Nuoren miehen mielessä siinsi vain Jack Londonin
Erämaan kutsun innoittama ajatus Alaskan ikikorvesta ja yksinäisyydestä luonnon keskellä.
Vain siellä mies voisi olla täysin onnellinen.

McCandless vaihtoi nimensä Alexander Supertrampiksi ja aloitti matkan halki Amerikan, vain
rinkallinen kirjallisuutta ja peukalo apuvälineinään. Matkallaan hän kohtasi ihmisiä, jotka
jättivät jälkensä häneen ja päinvastoin. Oli jälkihippien leiriä, Amerikkaa ihannoivia tanskalaisia,
lain väärällä puolella keplottelevaa farmaria sekä elämänsä ehtoopuolta yksinään elävää vanhaa sotilasta.
Kaksi vuotta vaellettuaan Supertramp pääsi viimein unelmiensa määränpäähän, Alaskaan.

Tarinan opetus: Kirjallisuus vaarantaa terveytesi (Huom! Älä lue, jos et halua spoilaantua.)

Vaikutuin niin paljon, että ensin jouduin istumaan elokuvateatterin pimeydessä viimeiseen lopputekstiin
asti. Vasta sen jälkeen uskalsin nousta ylös suunnistaakseni vessaan pyyhkäisemään silmäkulmaani
ilmestyneen roskan. Sumentunut suuntavaistoni ohjasi minut miesten vessaan.

Tokihan leffassa oli täytekuvana maisemaa ja muutaman asian olisi ymmärtänyt ilman alleviivaustakin,
mutta silti. Onnistui jotenkin raapaisemaan pintaa syvemmältä. Kaiken lisäksi tarinan taustalla joikhasi
itse Eddie Vedder Pearl Jam -komppaniasta.

Hienoa työtä, Sean Penn. Tähtiä saat neljä ja yhden puolikkaan.

[urakka]

Ostin kesällä jostain tarjouksesta Breaking and Entering-nimisen elokuvan, suomennettu Murto ja varkaus (mikä kuulostaa lähinnä joltain veijarikomedialta. ). En saanut aikaan katsoa leffaa ennenko nyt, aina on ollu jotenkin sellainen fiilis, että ei mitään britti-draamaa nyt.

Muttamutta. Tää olikin hyvä, tykkäsin tosi paljon. Vaikka tarina ei mikään erityisen kummoinen ole, niin visuaalinen puoli oli onnistunut. Koko leffa oli jotenkin meriveden värinen, siis sellainen sameanvihreä, mikä toimi kyllä hyvin. Jälleen kerran oli erotettu hyvät ja huonot tilat toisistaan selkeillä lavastuksellisilla jutuilla, huonoissa tai ikävissä paikoissa oli paljon valkoista, kliinistä tunnelmaa ja hyvissä paikoissa oli sitten maanläheisempi tunnelma. Johtuu varmasti myös hahmojen taustoista, toiset tulee pakolaisina Serbiasta ja toiset on syntyperäisiä Lontoolaisia maisema-arkkitehtejä, on siinä varmaan joku ero että mitä pitää kauniina ja mitä ei. Mutta musiikki ja valo toi elokuvaan sellaista ilmavuutta ja leijuvuutta, mikä vaan korosti niiden kaikkien ihmisten ongelmia ja vaikeuksia, kaunis kuva muutti tilanteet tavallaan irvokkaiksi. Kaunis elokuva, kauniita ihmisiä, onnellisia loppuja ja jotain mitä jäädä edes hetkeksi miettimään, näitä kai maailma lopulta miltä tahansa tarinalta haluaa.

Ehkä erityisintä mulle tässä oli se, että herätti taas välittömästi tarpeen päästä johonkin mahdollisimman kauan tästä pisteestä missä nyt olen. Siis päästä johonkin sellaiseen paikkaan missä mua ei tunneta, ja missä pystyn toteuttamaan itseäni ihan eri tavalla kuin kotikaupungin ahtaissa ympyröissä. Jostain syystä Lontoo on aina ollut yksi niistä paikoista mihin muuttamisesta olen haaveillut koko pienen ikäni.

Pääosissa oli Jude Law, Juliette Binoche ja Robin Wright Penn, joista kaks ensimmäistä oli ennakolta tuttuja. Voisin tälle antaa tuollaiset kolme ja puoli tähtöstä.

edit. opettelen heti ensi viikolla kirjoittamaan kerralla oikein..

[Jorssi]

Ten Inch Hero

Mä en ole mikään hyvä kirjottamaan syvällisiä arvosteluja oikein mistään, mutta tästä leffasta on pakko edes yrittää. Leffassa nuori nainen muuttaa uudelle paikkakunnalle 15-vuotiaana synnyttämänsä lapsen perässä. Nainen menee töihin voileipäkahvilaan, jossa on "hieman erilaisia" työntekijöitä. Juoni oli mielestäni hyvä, joskin hieman ennalta arvattavissa. Näyttelytyöskentely oli loistavaa. Varsinkin Jensen Ackles, Clea DuVall ja Elisabeth Harnois hoitivat roolinsa kunnialla. Huumori oli rakennettu pitkälti sutjakan sanailun varaan, joten jos tämä joskus suomennetaan, siitä ei tule helppoa. Elokuvasta jäi todella hyvälle mielelle koko loppupäiväksi, eikä sitä pystynyt lyttäämään edes MTV3:lta tullut Katti, jonka käännös oli kaiken lisäksi toteutettu todella huonosti. Muutamat alastonkohtaukset eivät ihan sopineet filmiin, mutta kai niillä on yritetty saada lisää katsojia. Pienen budjetin indy-leffaksi ja varsinkin romanttiseksi komediaksi todella hyvä elokuva. Suosittelen lämpimästi kaikille.

9/10

[Shay]

Katoin aamupalaksi poksilta Sawn. Harmittaa, että Saw II jäi tallentamatta.

Olen aikaisemmin kahtonu Saw III:n, joka oli ihan mielenkiintoinen elokuva, vaikka takaumien määrä
häiritsi ja sekoitti elokuvaa. Sama ongelma oli tässä ensimmäisessä osassa. Ärsytti vähän myös, että
kolmannessa osassa käsiteltiin eka osan asioita, joten osaksi tiesin, miten lopussa käy. En voi
mitään suurempaa analyysiä tämänlaisesta elokuvasta kirjoittaa, sillä sillä ei liene suurempaa
taiteellista merkitystä, mutta viihdearvoltaan elokuva oli 3 tähden luokkaa.

Jotkut asiat elokuvan toteutuksessa jäivät kuitenkin häiritsemään. Elokuvan lopussa tuli melko
järjetöntä höttöä tuutin täydeltä.

***

SPOILERIVAROITUS!


Kun aika loppui ja asioita alkoi tapahtua, alkoi elokuvan alamäki. Se takaa-ajokohtaus oli kyllä
mielenkiintoisesti toteutettu. Mutta loppu oli kyllä, ah, niin sekavaa...

1) Miksei tohtori Gordon vetänyt soivaa puhelinta luokseen paidallaan? Ei se ny niin sekasi ollu.

2) Miksei se sahannut jalkaansa poikki nilkasta vaan säärestä? Eikö olisi parempi muutenkin
amputoida nivelen kohalta? ( Saatan olla vääräsä.)

3) Eikö tohtorismies olisi osannut tehä hiuuuukan paremman kiristyssiteen ihtelleen, ettei olisi
vuotanut kuiviin alle tunnissa?

4) Miksei Adam käyttänyt asetta ampuakseen ketjunsa lukon irti?

5) Eikä kukaan huomannu, että kuollu mies keskellä huonetta hengitti?

Jäi vielä vähän mietityttämään, miten Adamille kävi.

[DarkSide]

En enää osaa suhtautua Hesarin/Nytin telkkarista tulevien leffojen arvosteluihin.

Aiemmin pystyi suurin piirtein luottamaan, että yhden tähden elokuviin ei elämäänsä kannata tuhlata ja kolme tähteä yleensä oli jo katsomiskelpoinen, usein jopa hyvä.

Nyt arvostelijasukupolvi on vaihtunut, eikä hesarilaisista ennakkoarvioista enää ole samanlaista hyötyä. Kolmea tähteä ropsahtaa ala-arvoisille eddiemurphyille ja datemovieille, joita ei pysty pitämään edes taustametelinä. Riisuttu mies - joka toki ei ole mikään mestariteos, mutta kuitenkin katstottava - saa yhden tähden.

Ehkä vain en ymmärrä mitään. Jospa lihavien pilkkaaminen on sittenkin kolme kertaa parempaa elokuvaa kuin kirkkoinstituution kritiikki.

---

No okei, myönnetään. Tällä viikolla linja näyttäisi olevan kunnossa. Klassikot Diktaattori ja Kummisetä saavat viisi tähteä kun taas Levottomat 3 yhden. Olisiko puikoissa eri mies kuin viime viikolla?

[Galileo]

Elokuva-arvosteluista pitää lukea se teksti eikä tuijottaa tähtiä. Tekstistä kumminkin pitäisi selvitä mitä vasten tähdet määräytyvät.

Date movielle nyt ei kyllä pitäisi antaa millään perusteella katsomissuosituksia tai huomioida sen elokuvallisia ansioita, koska niitä ei ole.

[DarkSide]

Elokuva-arvosteluista pitää lukea se teksti eikä tuijottaa tähtiä. Tekstistä kumminkin pitäisi selvitä mitä vasten tähdet määräytyvät.

Totta, mutta usein tulee tähtiluokituksen perusteella noukittua mahdollisia katsomiskelpoisia vaihtoehtoja harkintaan.

Leffateattereissa pyörivien leffojen arvosteluja pyrin lukemaan mahdollisimman vähän. Ennakkokäsitykset ja tulkinnat usein vievät katsomisnautinnosta terän.

[Galileo]

Hesarissa, tai oikeastaan Nyt-liitteessä, on myös ollut arvosteluissa hiukan sellaista ongelmaa, että nyt tuppaavat tekemään juonipaljastuksia. Ei leffasta voi toki hirveän yleisellä tasolla kirjoittaakaan ilman että jotain paljastuu, mutta selkeät "ja lopussa käy näin" -jutut on kiusallisia lukea.

Vanhempien leffojen arvosteluissa itse saan katselukimmokkeen yleensä "ohjaajan välityö, ennen läpimurtoaan" tai "tästä elokuvasta alkoi film noir -kausi" tyyppisistä toteamuksista.

[Pascal Lemoix]

Mika Kaurismäki: Kolme viisasta miestä

Valittelin tuossa aiemmin, että en ole oikein syksyn sarja- tai elokuvatarjonnasta löytänyt mitään kauhean kiinnostavaa juttua. Nyt löysin! Tämä oli jotenkin niin loistava elokuva, etten oikein tiedä, mitä sanoisin... Osui ja upposi!

Sen verran varmaan voi sanoa, että elokuvan keskeinen juoni on kolmen elämää nähneen miehen kohtaaminen. Näitä miehiä näyttelevät erinomaisesti Kari Heiskanen, Pertti Sveholm ja Timo Torikka. Kaksi ensin mainittua ovat varmaan kaikille tuttuja, mutta laitetaan nyt Torikan kuva varmuuden vuoksi, koska kasvot saattavat olla tutummat kuin nimi:



Miehet ovat erilaisissa elämäntilanteissa ja keskeinen kysymys on, että mitä jos joskus puhuttaisiin niistä kipeistä asioista.

Ja sitten on tosiaan joulu, joka monesti alleviivaa elämässä juuri sitä onnettomuuden tunnetta. Tiheätunnelmainen elokuva, joka ei kuitenkaan mene liian raadolliseksi tai tuskalliseksi. Elokuva, jollaisia saisi olla enemmänkin. Kenties vähän teatterin suuntaan, mutta silti ehdottomasti elokuva.

Varoituksen sana: perheen pienimmät saattavat pitkästyä, kun elokuvassa ei räjäytetä yhtään helikopteria eikä elokuvan hahmoja voi ostaa action-figuureina.

Elokuvan loputtua olin aika pajatso tyhjänä, että olipahan.

Suosittelen Juice-faneille, Kaurismäki-faneille ja niille, ketkä muistavat 80-luvun. Kumikameli-fanien kannattanee vältellä.

Meikäläisen leffaraati antaa täydet viisi tähteä tälle elokuvalle.

[Galileo]

Etusivu uusiks'



Billy Wilder vähän heikossa terässä ohjasi farssin suuntaan kallistuvan komedian lehtimiehestä joka pyrkii hommista pois samalla kun media seuraa teloistuksen valmistelua 20-luvulla. Jack Lemmon ja Walter Matthau höpöttelevät pääosissa parhaansa mukaan, mutta eivät onnistu nostamaan elokuvaa keskinkertaista korkeammalle. Aihepiiri on vähän synkkä, eikä elokuva pysy tarpeeksi hyvin liikkeessäkään toimiakseen kepeänä komediana.


Cat in the hat



Dr.Seussin filmatisointi jatkui Jim Carreyn Grinchistä Mike Myersin Cat in the hattiin. Seuraavaksi nähtiin parhaaksi ottaa Jim Carrey taas remmiin ja vaihtaa suosiolla tyyli animaatioksi Horton Hears a Who!hon. Hesari kertoi, että Mike Myers viljelee Austin Powers maneereitaan, mutta kyllä Myersillä on ollut samat maneerit jo ennen Austin Powersseja. Ihan hauskaa, jos tykkää. Lapset elokuvan pääosassa ei yleensä toimi, joskin Dakota Fanning on ihan kiva. Suurin ongelma on kumminkin animaatiohenkinen toiminta silattuna huonoilla tietokone-efekteillä. Näyttää kömpelöltä. Erittäin kömpelöltä näyttää Myersin kissapuku. Teknisesti heikko leffa, jossa muutama hauska vitsi.


Riisuttu mies



Jee, Turku. Edelman näyttelee aina munasillaan. Ja Louhimies on tylsä ohjaaja. Mutta mitä, tämähän olikin melkein komedia, eikä levottomat 4. Hekottelin pitkin elokuvaa Edelmanin tulkitseman papin pökkelöinnille ja repliikeille. Jos loppupuolella ote ei olisi löystynyt, olisi tämä noussut yhdestä parhaista tämän vuosituhannen suomalaiselokuvista minun kirjoissani. Kyllä se nousi melkein nytkin.

[Pascal Lemoix]

Hannu Kahakorven ohjaama Päätalo ei ollut suunnaton elokuvakokemus.



Päätalosta on näkyvillä lähes koko matkan vain yksi ulottuvuus, joka on ahkera, rehellinen ja naisiinmenevä. Elokuvan pääilme on jurotus, tietynlainen Koskelan Jussius.

Kai Lehtinen vetää kyllä roolin sen verran hyvin, ettei lopputulos näytä pelkästään Kai Lehtiseltä hattu päässä. Yhdessä sivuosassa on tietysti Kari Hietaniemi, vai mikä se oli. Esitti kuitenkin Veikkoa, vai kuka se oli.

Elokuva pyrkii turhan voimakkaasti liikuttavuuteen, jota tietysti huippukohdissa tähdentävät sahaavat viulut. Tarina on klassinen: On mies, unelma ja päämäärä. Ja sitten siinä välissä on elokuvan mittaan nähden sopiva määrä vastoinkäymisiä, jotka sankarin tulee selvittää. Jossain kohtaa sankari meinaa uupua ja tulla toivottomaksi, mutta sitten alkaakin kirkastua.

Aika lailla valmiiksi ajateltu elokuva. Kaksi tähteä.

[Pascal Lemoix]

Katselin TV-elokuvan Suuri performanssi vaihtelevalla mielenkiinnolla läpi. Joissakin paikoin oli hyvinkin hauskaa, ajoittain niin tylsää, että teki mieli lähteä kesken saunaan.

Modernia taidetta pilkattiin melko raskaalla kädellä. Perusidea oli sellainen, että tavallinen muurari otti tiilillä käsitetaidetta tehneen paikan jälkimmäisen kuoltua. Haki taideapurahaa: "Tiilipuolelle. Kun jäi Tolvaselta se paikka auki."

Raidin näyttelijät taisivat olla kaikki mukana pois lukien Kari Sorvali ja Oiva Lohtander. Sen sijaan mukana oli tällä kertaa Esko Salminen. Kai Lehtinen esitti pääosaa tyypilliseen tyyliinsä ja Mari Rantasila naispääosaa tyypilliseen tyyliinsä. Näyttelypuolelta ei valtavia tunne-elämyksiä.

Kahden tähden viihdettä. Kyllä sen kerran jaksoi katsoa läpi, mutta ei sen suurempia mietteitä arkielämään jäänyt.

[Galileo]

My Name Is Bruce

Bruce Campbell on mahtava näyttelijä, mutta juuttunut sivuosiin ja b-filmeihin Evil Deadien jälkeen (pois lukien toki kaikkien suosikkisarja Brisco County jr.). Tämä filmi kuuluu jälkimmäiseen joukkoon ja on suunnattu lähinnä fanikunnalle. Leffassa Campbell näyttelee itseään, joskin kyseessä on fiktio, eli karrikointia ja itselle nauramista on mukana. Pieneen kylään tupsahtaa muinainen kiinalainen sodan jumala zombi, joka pistää porukkaa matalaksi. Kylän suuri Campbell-fani hakee Brucen apuun. Hiukan köpöinen käsikirjoitus ja b-tuotannon laatu heikentää kokonaisuutta, mutta Campbell-fanina nautiskelin kumminkin. Muille en suosittelisi.


The Killing

Stanley Kubrickin ensimmäisiä menestyselokuvia. Dokumentaarisesti usean henkilön näkökulmasta kuvattuna ja aikajanaa rikkoen esitetty rikoselokuva (40 vuotta ennen Pulp Fictionia). Studio lisäsi ilman Kubrickin suostumusta kertojaäänen, joka on aika perseestä, mutta elokuva muuten aika lailla mainio. Peukut ylös tälle, ei ole Kubrickin loppu-uran taideskeidaa.


Framom främsta linjen

Åke Lindman ohjata pöräytti vanhoilla päivillään Suomen sotiin perustuvan, tosipohjaisen elokuvan. Elokuva seuraa suomenruotsalaisen komppanian meininkejä rintamalla. Tosipohjaisuus sotkee punaista lankaa. Alussa elokuva pyörii pitkälti yhden henkilön ympärillä, joka kumminkin joutuu puolivälin jälkeen pois kuvioista, jonka jälkeen seurataan enemmän taistelua. Ehkä kantava teema on kumminkin pakkoruotsin puolustaminen suomessa, sen verran pyhimyksinä svenska talande bättre soldat esitetään. Korsussa vaan filosofiaa luetaan taisteluiden välissä ja pohditaan Sokrateksen ja Platon eroja. Elokuvateknisesti ehkä hieman vaatimatonta kuvaa, mutta erittäin toimivia on aitojen valokuvien lisääminen elokuvaan kohtiin, jossa sotilas silloin tällöin ottaa kuvia. Mustavalkoisen aidon sotafilmimateriaalin lisääminen ei toimikaan niin hyvin. Kaiken kaikkiaan ihan katsottava kokonaisuus ja vaihtelua Tuntemattomalle Sotilaalle.

[DarkSide]

Yritin katsella telkkarista Spider-Man 2:sta. Junnuna tykkäsin Hämis-sarjakuvista kyllä, mutta leffa oli sellaista tuubaa, että ei pystynyt katsomaan. Kuraa.

[Galileo]

Aika harva sarjakuvafilmatisointi on kovin hääppöinen, muttei ne Hämyhäkkimiehet sentään sieltä heikoimmasta päästä ole. Onhan niissä kunnianhimoa tarinassa.


Navaronen Tykit

Kreikan kallion kupeesta natsit hallitsevat merireittiä jolloin niitä tuhoamaan itsemurhatehtävään lähetetään Gregori Pekkisen johtama joukko, jossa mukana myös David "viiksiäni en aja" Niven. Toimintaäksöniä ja natsien kurmootusta - mikäs sen parempi elokuvan aihe. Hiukan tästä Alistair MacLeanin kirjaan perustuvasta leffasta tuli Likainen Tusina mieleen, mutta ehkä hiukan ylätempoisempana versiona. Äänen käyttö oli heikkoa. Pitkiä toimintajaksoja, joissa kukaan ei sanonut mitään eikä musiikkiakaan ollut oikein mukana. Erittäin katsottava elokuva silti.


Cinderella Man

Hyvä ajoitus Ron Howardin suuren laman aikaan sijoittuvan nyrkkeilyelokuvan esittämiselle. Russell Crowe on nouseva haastaja, sitten kehäraakki ja taas lähtee ura nousuun, hence tuhkimo. Ron Howardin tapa kuvata nyrkkeilijän elämän huonontumista, ja kumminkin miehen hyväsydämisyyttä, on vähän vaivaannuttava. Niin on kiltti ja koko ajan potkitaan päähän aina vaan hiukan kovempaa. Leffa onkin 3 tuntisena reilusti ylipitkä. Näin pitkänä sen katsomista voi suositella vain varauksin. Jos ei saa näppylöitä siirappisuudesta ja Paul Giamatin äänestä, niin silmät auki - muutkin osaavat tehdä nyrkkeilyfilmin kuin Stallone.


Vaarallinen Romanssi

Hitchcockin perusteemaa syyttömästä tai muuten tavallisesta hemmosta, joka sotkeentuu epämieluisiin asioihin, tällä kertaa nostaessaan baarissa kätensä väärään aikaan. Olen nähnyt tämän ainakin kolmesti aavikon lentokoneen väistely -kohtauksesta eteen päin, mutten koskaan alusta asti. Korjasin virheen. Siinä missä Navaronen tykeissä oli pitkiä vaivaannuttavia hiljaisia jaksoja, tekee Hitchcock asian tyylikkäämmin ja onnistuen. Pitkiä kamera-ajoja ja tunnelman luomista. Hienoa. Ja Gary Grant vitsikkäänä, muttei komediallisena kuten yleensä. Mainiota.

[Sippura]

Viikonloppuna löytyneen Indiana Jones Quadrilogy -boksin ostamisen kunniaksi
katsoin kaikki leffasarjan leffat läpi. Olen katsonut kolme ensimmäistä leffaa
vähintään 10 vuotta sitten, joten en muistanut niistä juurikaan mitään.

Kolmas Indy, Viimeinen ristiretki, nousi tällä katsomalla ehdottomaksi suosikiksi
Sean Connery on aivan ihana Indyn isänä Kadonneen aarteen metsästäjätkin oli
hyvä, ainoastaan toinen leffa, Tuomion temppeli oli kökkö, vaikka aiemmin se oli
näistä suosikkini

Sarjan uusin elokuva, Kristallikallon valtakunta oli yllättävän hyvä, varsinkin Indyn ja
Marionin keskinäinen välienselvittely oli hupaisaa seurattavaa.

Vaikka arvosteluni oli lähinnä pintaraapaisu, annan kuitenkin peukkuja seuraavasti:

Kadonneen aarteen metsästäjät
Tuomion temppeli
Viimeinen ristiretki
Kristallikallon valtakunta

[Galileo]

Navaronen Haukat

...On myös Alistair McLeanin kirjaan perustuva jatko-osa Navaronen Tykeille. Pääosan Peck ja Niven ovat vaan vaihtuneet toisiin miehiin, joka syö heti kaiken uskottavuuden. Sen sijaan mukana on nuori Ford Harrison sekä Apollo Creed, vai mikä Carl Weathers se kastenimeltään onkin. Nimekästä, joskin b-luokkaista kastia ovat myös Franco Nero sekä Bondin Rautahammas karvalakissa. Soltut sompailee jossain keskieuroopan vuoristossa ja natsit hilluu. Tyyppien tehtävä ei tunnu kiinnostavalta, toisin kuin Tykkien tuhoaminen jotta kalusto voi kulkea ja kreikkalaiset merellä kreikan pelastua. Huono leffa, kivoja näyttelijöitä.


39 Askelta

...On Hitchcokin englannin tuotantoa. Jännäri, jossa viaton mies sotkeutuu vakoilumeininkiin, eli perusasetelma ohjaajalle. 30-luku alkaa olemaan niin kaukana, että ajankuvaan on vaikea päästä sisälle, joka heikentää leffan imua, kuten satunnainen tekninen kömpelyys. Silti katsottava elokuva. 39 Askeleessa on selkeä MacGuffin, joka oli Hitchcockin nimitys asialle, josta elokuvan henkilöt ovat kiinnostuneita ja joita vakoilijat etsivät tms. mutta josta katsoja taas ei ole kiinnostunut. http://en.wikipedia.org/wiki/MacGuffin

Nainen katoaa

...On kolme vuotta tuoreempaa Hitchcockia ja yrittää naittaa vakoilujännäriä ja komediaa. Tämä ilmenee siten, että ikkunasta ammuskellessa kerrotaan kuivia juttuja ja vieraalle maalle lumen saartamina, ilman yhteyttä kotimaahan, ovat britit kuoleman kiinnostuneita krikettipelin tuloksista. Komedian olisi voinut jättää pois ja keskittyä trilleripuoleen (kuten myöhemmin ohjaaja teki) joka toimii hyvin. Nimi kuvailee juonen aika hyvin. Kelpo leffa.

[Aurora B.]

Mä haluan kertoa teille, että kävin katsomassa elostelukuvateatterissa rainan Australia.

Oi oi ja voi voi kun oli upeat puitteet elokuvalle. Se sijoittuu Pohjois-Australian karjatiloille toisen maailmansodan alkuaikaan. Nicole Kidman esittää brittiladya, joka lähtee hakemaan Australian takamaihin (tai sen naisiin) rakastunutta aviomiestään ja sikäläiseen karjatilaan investoituja rahoja kotiin. Paha vain rahat ovat kiinni lihoissa, eikä miestä kohdannut tragedia helpota tilannetta. Karjatilallisten valtataistelun ja vilunkipelin seurauksena lady joutuu itse hoitamaan sarvipäänsä myyntiin. Apuun laukkaa karjanajajaa esittävä Hugh Jackman.

Kuten sanottu, puitteet olivat upeat. Australia-kaipuu iski yllättävällä tavalla, pakko päästä käymään ja toteamaan henkilökohtaisesti nuo karun jylhät maisemat Päätapahtumien lisäksi kertomukseen lomittui paljon pienempiäkin asioita, joista erityisesti jäi mietityttämään aboriginaalien kohtalo. Aika vähän totesin tietäväni heidän historiastaan ja nykyisistä oloista. Ehkäpä siksi minussa herkästi ärsytystä aiheuttava mystisyys aiheutti ennemmin "oih"-reaktion kuin "argh"-tyyppisen tunnelman Tai sitten se johtui Brandon Waltersin söpöydestä Hänen esittämänsä Nullah on osittain koko tarinan kertojan roolissa, ja iso osa tarinasta liittyykin myös häneen. Lisäksi elokuvassa tuodaan esiin toisen maailmansodan alkuhetkiä ja sen vaikutuksia Pohjois-Australiaan.

Elokuva on melko pitkä, 170 minuuttia. Pari tuntia vierähtää ihan huomaamatta jännittävien ja romanttisten kohtausten soljuessa jouhevasti eteenpäin. Parin tunnin jälkeen jossain vaiheessa tapahtumakulku pysähtyy niin, että katsoja odottaa elokuvan loppuvan. Sitä se ei kuitenkaan tee. Sen jälkeen oli vaikea päästä enää tunnelman kelkkaan mukaan ja loppuosa, vaikka viihdyttävä olikin, aiheutti kellonvilkuilua ja pitkittynyttä lopun odottelua. Hetkittäin myös vahvat assosiaatiot Minun Afrikkani -elokuvaan häiritsivät, mutta ei mitenkään pahasti.

Muutoin ihana, upeasti kuvattu elokuva, jossa on kivasti jännitystä, draamaa, romantiikkaa ja silmäniloa. Se saa Aurora-rankingissa

[ToyWiz]

Sam Peckinpah - Rautaristi

Peckinpahin, kaikkien aikojen parhaana sodanvastaisena elokuvanakin pidetty Rautaristi tuli viimein katsastettua kokonaisuudessaan - kiitos kotimaisen yleisradiomme. Itärintaman natsisotilaiden näkökulmasta kuvattu sotafilmi oli ohjaajansa tyylin mukaisesti raakuuksia säästelemätön ja toimintatäyteinen, mutta lopulta kuitenkin melkoinen pettymys.

Sotaelokuvien ystävänä Peckinpahin käyttämät tehokeinot hidastuksineen tai tarinan ns. syvällisyys eivät saaneet missään vaiheessa innostumaan ja lopputuloksena on hyvin näytelty, hieman keskivertoa laadukkaampi 70-luvun sotaelokuva. Plussaa tietysti elokuvan päättävälle viskinhuuruiselle ja inspiroidulle haistattelulopetukselle.

Saman aikakauden sotafilmatisoinneista Apocalypse Now toimii noin satakertaa paremmin ja toiseen maailmansotaan perustuvista esim. The Great Escape rullaa sujuvammin.

3/5

[@gen.fi]

Kai pitää ohjaajaa hieman puolustella, että tuotantoyhtiö on käsittääkseni tuon lopputuloksen takana.

[Kati]

Olen istunut leffassa urakalla, vielä kun kykenen.

Aukunkin katsoma Australia ei minuun ihan yhtä suurta vaikutusta tehnyt. Pidin, mutta en menisi ylistämään. Ehkä se ensimmäinen tuntemus oli pieni hämmennys. Tarina kun on sinänsä peruskamaa ja varsin ennalta-arvattava, joten en kovin suuria odottanutkaan, mutta toteutus jätti vähän höntin olon. Alussa oli vähän jopa komediallista otetta, sitten ollaankin ihan selkeässä epookissa ja yhtäkkiä kuvamaailma onkin vähän sadunomainen ja sitten taas jotain peruskuvaa ja vähän maisemilla herkuttelua. Sadunomaisuus sinänsä oli varsin kaunista ja Baz Luhrmannin kädenjälki tunnistettava, mutta kauas jää Australia Moulin Rougen vangitsevuudesta.

Nullahin söpöys ei minuun purrut. Hugh Jackman sen sijaan on kyllä ihan ihana. Ei sentään Wolverine-tason ihana, mutta sängellä oikeinkin kelpoisa.

Sivuhuomio: kolme tuntia paikallaan istumista alkoi olla jo äärirajoilla.

Oliver Stonen ohjaus W. kiinnosti niin tarinansa kuin pääosan esittäjänsä (Josh Brolin) osalta, ei niinkään ohjaajan nimen vuoksi.
Mikä lie iskenyt, kun jäi hapan maku. Elokuvaa on pidetty kovin lempeänä kritiikkinä George Junioria kohtaan, minusta se meni aidan matalimmasta kohdasta ja oli vain ilkeä. Sellainen sormella kylkeen tökkivä lällätys ilman todellista, edes lempeää kritiikkiä. Kaipasin terävyyttä, muutakin kuin hölmön hölmöksi tekemistä. Sellainen on liian helppoa. Leffan paras jännite on kohdassa, joka on myös poliittisesti kiperin - miksi Irakiin hyökätään. Kohtaus on pelkkiä puhuvia päitä, mutta puheessa on voimaa.
Josh Brolin oli kyllä etevä, taovittaa W:n elekielen ja olemuksen täysin, myös siinä hönömäisyydessä.

Välipalaelokuvana Flash of Genius, Marc Abrahamin tositapahtumiin perustuva ohjaus suurta autoteollisuutta vastaan taistelevasta miehestä, joka rahan sijaan hakee oikeutta, mutta maksaa siitä kalliin hinnan.
Näitä Erin Brockovich -henkisiä tarinoita, joita nähdään maikkarin sunnutain perheleffapaikalla. Hyvin tehty, mutta ei sykähdytä missään kohtaa. Harmiton ja pienen ihmisen asialla. Antaa joillekin uskoa huomiseen.

Ja vielä se kirsikka kakussa, teiniKatin sydämen murskanneen Mickey Rourken paluu, Wrestler.
Randy "The Ram" Robinson, eläköityvä vapaapainija, jota elämäkin potkii. Suhde tyttäreen kuralla ellei olematon, ihastus strippariin toivotonta rakkautta. Painia kroppa ei kestä, lopettaminenkaan ei onnistu.
Juonellisesti jälleen elokuva, jossa ei ole mitään mullistavaa. Kerronnallisesti kuitenkin toimiva, on uhoa, hauskanpitoa ja herkkyyttä.
Jossain arvostelussa kehuttiin tapaa, jolla Randystä näytetään usein selkä, ei kasvot. Siinä pidettiin siitä, miten vanhenevan miehen hengityksen annettiin kertoa tarinaa. Samaa mieltä, pidin tehokkaana keinona. Ja se kumara käveleminen. Ne hennohkon näköiset raajat ja alistuva asento, askellus, josta puuttuu tahto. Lysyssä olevat hartiat, joissa joskus oli voimaa.

Painijaahan on hehkutettu Mickey Rourken vahvana paluuna, leffan tähdet ja kiitokset on käytännössä annettu hänelle. Minulle Rourke ei ole ikinä poissa ollutkaan. Ja jos vähän oli, niin paluu tapahtui kyllä jo Sin Cityssä Marvina.

Tähtiä en jakele, mittari olkoon se, että näistä vain Wrestler tulee päätymään kotihyllyyn.

[Galileo]

Painijaahan on hehkutettu Mickey Rourken vahvana paluuna, leffan tähdet ja kiitokset on käytännössä annettu hänelle. Minulle Rourke ei ole ikinä poissa ollutkaan. Ja jos vähän oli, niin paluu tapahtui kyllä jo Sin Cityssä Marvina.

Tähtiä en jakele, mittari olkoon se, että näistä vain Wrestler tulee päätymään kotihyllyyn.

Paluu viittaa paluuseen päärooleihin. Sivurooleissahan mies on ollut siellä täällä jo ennen Synnin Stadiakin. Wrestler on katsomislistalla itselläni vielä.



Romper Stomper

...On mainonnan mukaan Russel Crowen läpimurtorooli. Leffassa skinit urpoilee ja pieksee aasialaisia. Hesari oli hiukan yliarvostanut tätä, johtuen vissiin Australialaisesta alkuperästään. Juoni on aika mitätön sekä yllätyksetön ja dialogi kahden sanan kökköä. Jos nyt jotain hyvää hakee, niin neonatsismi on valtavirrasta poikkeava aihepiiri, mutta kyllä American History X silti palkitsevampi katsottava on. Tässä aihetta ei käsitellä muuten kuin taustaksi hiukan. Skinit örveltää ilman töitä ja sättii ravintoloissa työskenteleviä maahanmuuttajia. Aha. Jos Australialaista pitää katsoa, niin mieluummin sitten Mad Maxia tai Crocodile Dundeeta.