forde.munfoorumi.com

Street Kings
Väkivaltaan ja omankädenoikeuteen uskova LAPD:n erikoisyksikön etsivä Tom Ludlow (Keanu Reeves) sotkeutuu murhavyyhteen, joka uhkaa kiristyä hänen itsensä ympärille. Ludlow'n entinen partneri ammutaan epäselvissä olosuhteissa ryöstön yhteydessä ja paikalla ollut Ludlow joutuu sisäisen tutkinnan silmätikuksi. Toimistotöihin siirretty asesankari ei kuitenkaan voi pysytellä työpöytänsä ääressä, vaan päättää selvittää tapauksen omin päin.

Täytyy sanoa, että lähdin katsomaan kyseistä elokuvaa hivenen negatiivisella asenteella. Street Kings osoittautui kuinkin ihan toimivaksi ja vauhdikkaaksi jännityselokuvaksi, joka jaksoi kantaa teemansa lähes loppuun asti. Vain loppukohtaus oli lievästi ilmaistuna laimea, sillä tarinan rakentamat asetelmat olisi voitu hyödyntää paremminkin ja ilman turhia selittelyjä.

Parasta elokuvassa oli lievästi lihonnut Keanu Reeves ja pienen sivuosan gangstapapana tehnyt Cedric the Entertainer. Keanu kuuluu itselläni todellisiin luottonäyttelijöihin, jonka hieman kömpelön hölmistyneeseen näyttelytyöhön voi aina luottaa. Forest Whitaker oli sen sijaan ärsyttävä.

Lopullinen tuomio klassisella viiden tähden arvosteluasteikolla on:
***

Ihan kelpo toimintapläjäys.

Miehän kävin kans kattelemassa tuon Street Kingsin - sen vuoksi ettei muuta mennyt sopivaan aikaan.
Keanu ei ollut paha hikisenä ja ei-rimmattuna kollina, osaahan se näköjään näytellä niinkun muutenkin kun vatsalihaksillansa :virne:
Loppu oli - miunkin mielestä - tosi laimea. Elokuva kuitenkin osasi jopa yllättää ajoittain juonensa puolesta. Ei huono.

TV:stä tuli eilen Kundun .
http://www.imdb.com/title/tt0119485/

Tiibet-leffa sopivasti ajoitettuna Olympialaisten kahakointiin, joten pakkohan se oli katsoa.

Epookkielokuvana onnistunut. Tiibet näytti satumaisen kauniilta, paikalliset seremoniat luomoavilta, tavat kiehtovilta. Ihan passeli johdanto nykyisen Dalai Laman elämään ja toivottavasti rohkaisi ihmisiä tutustumaan maan tilanteeseen tarkemmin. Näiden maailmojasyleilevien teemojen ulkopuolella elokuva ei keskikastia korkeammalle kohonnut.

***


Perjantaina tuli brittileffa TV:stä, Hellä suudelma.
http://www.imdb.com/title/tt0380366/

Teemana oli multietninen romanssi nyky-Glasgowssa. Pakistanilainen poika ja irlantilainen tyttö yrittivät rakastaa. Niin kovasti.

Elokuva kiukutti mitä pidemmälle edettiin. Katsojaa koetettiin manipuloida tytön puolelle. Ja samalla länsimaisen kulttuurin. Pakistanilainn kulttuuri Englannissa näytettiin vääränlaisena: taantumuksellisena ja eurooppalaiseen kulttuuriin sopeutumattomana. Voisitko harkita muslimiksi kääntymistä, poika kysyi. Voisin, vastasin tytön suulla. Tyttö vastasi ei. Sama vastaus tuli elokuvan edetessä muihinkin pojan pyyntöihin. Tai pojan sukulaisten. Tyttö voitti lopulta 6-0. Sai pojan ja suhteen sellaisena kuin halusi. Ja kaikki oli niin kuin pitikin katsojia ohjailevan moraalisen käden mukaan.

Järkytyksekseni totesin, asiaa myöhemmin tutkittuani, että kyseinen elokuva on maineikkaan Ken Loachin ohjaama ja vuonna 2005 parhaana eurooppalaisena elokuvana Césarilla palkittu!

Silti:

*

Mr. Bean lomailee

Mielestäni paljon Bean-mäisempi, kevyempi ja hauskempi elokuva kuin Bean - äärimmäinen katastrofielokuva. Tällä kertaa Bean matkustaa Ranskaan noin kahden sanan sanavarastolla: "oui" ja "gracias" Tästä johtuen hän ei Ranskassa juurikaan puhu ja koko elokuva kommunikoi pitkälti mykän komedian keinoin, mikä on aina ollut Mr. Beanin keskeisintä aluetta.

Aiemmassa elokuvassa Bean oli Amerikassa, jossa häntä pidettiin lähinnä idioottina. Nyt Beaniin ei kohdistu juurikaan painetta muuttua normaalimmaksi.

Koska tunnen laajalti Rowan Atkinsonin keskeiset roolit, on miehen ilmaisuvarasto kieltämättä käynyt melko lailla tutuksi. Niinpä samoja vitsejä tulee vastaan enemmän kuin toivoisi. Silti mielestäni elokuva pysyy kepeän raikkaana ja tulee siinä hillitysti naurettuakin läpi matkan, vaikka mitään totaalista putoamista en kyllä kokenutkaan, niin kuin joskus nuoruuteni alkuvuosina, kun ensimmäisiä Beanejä televisiosta näki.

****

Itsekin katsastin tuon Hellän suudelman. En pitänyt, en sitten yhtään.

Pakko tunnustaa, että jo leffan nimi yritti niin pahasti silittää mua vastakarvaan, että miltei jätin vallan katsomatta. Ihan hirveä, hirveämpänä tulee mieleen tähän hetkeen vain Keanu Reevesin tähdittämä Rakkauden pilvipuutarha. Hrrr.

Moraaliseksi ohjailuksi tosiaan meni. Elokuvan suurin ongelma oli kuitenkin se, että sillä oli hirveä kiire edetä kohti pakistanilainen kulttuuri vs. eurooppalainen kulttuuri -vertailua, jolloin henkilöhahmot jäivät aika ohkaisiksi. En ehtinyt kiintyä niistä yhteenkään, vaan hahmot olivat koko leffan ajan itselleni hyvin vieraita. Päähenkilöiden välisten tunteiden syntyminen jäi aika hämärän peittoon. Ensitapaamisesta siirryttiin suoraan suhteeseen ja sen ongelmiin.

Ei ole ikinä kovin hyvä merkki, jos tekee mieli jättää elokuva kesken. Siksi siis vain yksi tähti.

*

Sweeney Todd - Fleet Streetin Paholaisparturi

Alkuun ei ollut suuria odotuksia, vaikka Tim Burton on lempiohjaajiani.
Elokuva kuitenkin alkoi hyvin Burtonmaisesti (vrt. Jali ja suklaatehdas)
Tikkurilan verenpunaisen maalin valuessa ympäriinsä. (Eikö niillä tosiaan
ollu parempaa tekoverta käytettävissä vai oliko tuon punaisen maalin
käyttö tarkoituksellista? )

Depp lauloi ihmeen hyvin ja Helena Bonham Carterkin osasi kiikata, mutta
elokuvan suurimpia ongelmia oli juurikin Burtonin vaimo! Se ei passannu
pätkääkään rouva Lovettin rooliin, jossa olisi pitänyt olla vanhempi, pulskempi
ja muutenkin tätimäisempi henkilö. Ei kuitenkaan liian tätimäinen pilaamaan
ns. romanssia norsunhutun takana piileskelevän söpön Deppin kanssa. Sama
ongelma vaivasi minua Jali ja suklaatehdas -elokuvaakin kahtoessa. Carter
on liian nätti ja siro tuollaisiin rooleihin.

No, elokuvan huonot puolet eivät loppuneet tähän. Se oli tylsä. Mua ei pelottanu
tai ees jänskättäny pätkän vertaa missään kohti (Paitti pikkasen siin... no,
se hourula ja ne plikat, ku ne sekos).

Sacha Baron Cohen toi kyllä hienoista väriä ja osaltaan myös tahattoman koomisen
lisän elokuvaan italialaiskeikarina, jota kahtoessa ei voinu aatella kuin... 'Mitähän
se oikeasti on tuonne haaruksiinsa tunkenu?'

Loppu oli hieman töksähtävä ja jäin miettimään, mitä muille hahmoille tapahtui
loppujen lopuksi. Se Toby-kersa oli kyllä sulonen.

Ei kovin hyvä Burton-elokuvaksi. Joskohan se kohta hankkis avioeron...

**½

Hallam Foe

Elokuvan kertoo äitinsä kuoleman jälkeen järkkyneen pojan elämästä. Toisten ihmisten elämän tirkistelystä on tullut poijjaalle henki ja elämä. Uuden äitipuolen kanssa ei tulla toimii ja ristiriidat kotona johtavat lopulta siihen, että kotoa lähdetään. Tästä seuraa sitten tirkistelyä, seksiä, rakkautta ja väkivaltaa. Sovitustakin on vähän luvassa.

Elokuva on aika erikoinen ja siitä on vähän vaikea saada kiinni. Itseäni kun ei tirkistely kiinnosta oikeastaan millään tasolla, niin on vähän vaikea eläytyä päähenkilön asemaan. Erikoisuudestaan huolimatta elokuva on kuitenkin sympaattinen ja sopivasti rosoinen, joten viihdyin kyllä koko ajan varsin hyvin.

***½


Persepolis

Iranilaissyntyisen sarjakuvataiteilija Marjane Satrapin sarjakuvaan perustuva elokuva on aivan loistava. Satrapin lapsuudesta ja nuoruudesta Iranissa kertova elokuva siirtyy vaivattomasti henkilökohtaisesta yhteiskunnalliseen, välttää turhaa sentimentaalisuutta ja on erittäin traagisista elementeistään huolimatta vielä erinomaisen hauskakin. Tekninenkin toteutus hivelee silmää. Tämä elokuva pistää ajattelemaan. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille.

*****

Eilen näin vihdoinkin Swimming poolin, kun se tuli televisiosta.

Tykkäsin kovasti elokuvan tunnelmasta. Kesä ja Ranskan maaseutu hehkuivat kukkeana. Kuivakiskoisen kirjailijattaren ja elostelevan teinitytön välinen jännite taas oli hilpeää katseltavaa. Elokuva leikitteli taitavasti eroottisella väreellä ja tuhon odotuksella.

Lisää tällaisia elokuvia!

****

Airport

70-luvun katastrofielokuvabuumin aloittanut filmi, jossa lentokentällä on hässäkkä kovan myrskyn takia ja yhdessä lentokoneessa on vielä pummi. Ja pommi! Onneksi lentokenttää hoitaa Burt Lancaster ja lentokonetta lentää Dean Martin, joten no worries.

Genressään keskinkertainen elokuva ei tarjoa intensiivisen musiikin ja vekkuleiden leikkauksellisten kikkojen lisäksi mitään maata mullistavaa. Mukavaa, että tätä genreä näytetään nyt televisiossa satunnaisissa pyrskähdyksissä. Alkuperäisen Poseidonin haluaisin nähdä seuraavaksi. Tai Earthquaken.




Kiss me, stupid

Billy Wilder on ollut Teeman, öh, teemana. Leffassa pikkukaupungin pianonopettaja on mustasukkainen viehkeästä vaimostaan mutta joutuu tiukkojen eettismoraalisten valintojen eteen, kun kaupunkiin tupsahtaa laulajatähti, jolle pianonopettaja huoltoasemanhoitajakaverinsa kanssa haluavat tuputtaa tekemiään lauluja, jotta Teostomaksut täyttäisivät tilin.

Wilderin leffoissa on melko ohut sukupuolinen kuri, eli köyrintään suhtaudutaan keveästi. Tällekin leffalle Vatikaani antoi ilmestyessään banaania. Leffa on kumminkin vallan mainio ja yltää, imo, Wilderin paremman tuotannon joukkoon, Some Like It Hotin rintamuksille. Nerokasta on Dean Martin näyttelemässä itseään, tai Dinoa. Mies vetää oman persoonansa huvittavan pitkälle, ollen lähinnä naisten perässä juokseva urpo. We're going to Hollywood with Sammy Davis Jr. and Frank Sinatra to make a film. It's called Little Women.




The Apartment

Wilderin kevyt moraalinen ote jatkuu. Jack Lemmon pyrkii etenemään urallaan lainaamalla asuntoaan johtoportaalle, joka vie sinne sihteerikkönsä tai muut heilansa katsomaan postimerkkikokoelmaansa, kun vaimo on kotona esteenä. Hankaluuksia tulee siinä vaiheessa, kun Lemmonin romanttiset aikomukset risteävät johtajan kanssa, kohteena ollessa Shirley MacLainen tulkitsema hissityttö Kubelik.

Elokuva on kohtalaisen viihdyttävä, mutta jää mielestäni Kiss Me, Stupidista sekä Wilder/Lemmon/MacLaine -kolmikon jatkotyöstä Irma La Doucesta, jossa oli kyse jo ihan reilusti prostituutiosta.

Iron Man

Kuuma sarjakuvafilmatisointien kesä (mm. Iron Man, Hulk, Hellboy II, Batman...) on alkanut! Ensimmäisenä teattereihin ennätti Iron Man, jota ainakin henkilökohtaisesti odotin kovasti, vaikka kyseistä sarjakuvaa en sarjakuvalehdistä ole koskaan erityisen tarkasti seurannut.

Pääosassa on siis Tony Stark (Robert Downey Jr.), aseita tehtailevan Stark Idustriesin pääjohtaja, joka eräällä Afganistaniin suntautuneella myyntireissullaan joutuu afgaanisissien kaappaamaksi. Sissit tunnistavat herra Starkin ja pakottavat hänet valmistamaan heille aseita. Toivotun ohjusjärjestelmän sijasta Stark kuitenkin väkertää itselleen teräspuvun, jonka avulla hän onnistuu pakenemaan sissien leiristä.

Kotimaahan päästyään Stark päättää kääntyä hyväksi ja jättää asetehtailun, mutta pian hän huomaa joutuneensa suurempien tahojen pelinappulaksi. Tiedot Stark Idustriesin valmistamien aseiden aiheuttamista tuhoista maailman konflikteissa saa Starkin pukeutumaan uudestaan teräsasuunsa ja taistelemaan paremman maailman puolesta. (Oikeassa Iron Man -sarjakuvassa Stark taisteli kommunismia vastaan, mutta nyt juonta on päivitetty hieman paremmin nykyaikaa vastaavaksi. :)

Tykkäsin elokuvasta yllättävän paljon. Se oli sarjakuvafilmatisoinniksi erityisen onnistunut ja toi mieleen lähinnä Hämähäkkimies II:n. Myös näyttelijäkaarti onnistui tehtävässään kiitettävästi, erityisesti parivaljakko Robert Downey Jr. - Gwyneth Paltrow. Elokuvan ainoa miinus oli Starkin hieman heppoinen kääntyminen asetehtailijasta asevarustelun vastustajaksi, mutta tämänkin voinee antaa anteeksi, kun kyseessä on sentään vain sarjakuvan juoni.

Iron Man on oiva kesäleffa sarjakuvista, roboteista ja räiskinnästä pitäville.
****

High Sierra

Mad Dog Earle armahdetaan vankilasta ja vanha kriminaalikelmi pyytää tämän tekemään vielä keikan. Mad Dog on alkanut vanhentumaan ja haluaa eläkkeelle, vaimokin olisi kiva, mutta keikka ensin. Keikkaa varten mukaan tulee pari nuorempaa jolppia sekä näiden seuraan imeytynyt tanssityttönen.

Kun Bogart astuu huoneeseen, on intensiteetti sitä luokkaa, että tapetit menee rullalle. Valitettavasti leffassa on turhan paljon suvantoa. Alku on kiinnostavaa nousua ja loppu on raju, mutta välissä juonellisesti tyhjää henkilödraamaa. Kotikatsomossa katsottiin myös hieman kieroon geneeristä neekeripalvelijahahmoa "yhm, yes sir boss" mutta toisaalta iloittiin, kun mukana oli It's a wonderfull lifen enkeli Clarence. Erityismaininta myös hurjasta takaa-ajosta, jossa kaikkien autojen renkaat vinkuivat hiukalla.

Pankkikeikka - The Bank Job

Katsastin tämän tositapahtumiin perustuvan brittiläisen toimintajännäripläjäyksen, jonka pääosassa kovisteli saarivaltion oma brucewillis Jason Statham. On kova jätkä se. Elokuvahan kertoo siitä, mitä todellisuudessa tapahtui vuonna 1971, kun Baker Streetin pankki ryöstettiin ja syyllisiä tai ryöstösaalista ei koskaan "löydetty". Tapahtumien kulku julistettiin tuolloin korkeimmien tahojen puolesta 30 vuodeksi salaiseksi, koska ryöstösaaliseen kytkeytyi sekä kuningasperheen että korkeimpien poliisivirkamiesten kunnia.

Elokuva sopi eiliseen sopivasti häröön mielialaani ja sitä oli ihan muksa seurata. Astetta mielenkiintoisemman leffasta teki sen perustuminen todellisuuteen. Viihdyttävä menoleffa!




*** ja puoli! Puolikas ihan vaan Jasonin vuoksi

FST:ltä tuli tänään ruotsalaiselokuva Yksityiskohtia. http://www.imdb.com/title/tt0330212/

Elokuvan alkaessa totesin nähneeni sen leffateatterissa joskus aikoinaan - silloin kun elokuviin tuotiin muitakin kuin lasten- ja nuortenelokuvia. TV-kuuluttajan mukaan elokuvan käsikirjoittaja Lars Noren on ruotsin nimekkäin nykydramaturgi. Elokuvassa seurataan keskiluokan ahdinkoa kahden pariskunnan kautta.

Elokuvassa näkyy teatterimaisuus. Dialogi ei pyri arkimaisuuteen vaan siinä on teatterille tyypillistä voimakkuutta, nasevuutta. Toisaalta elokuvassa liikutaan useilla tasoilla: kuolemanjälkeisessä elämässä ja nykyhetkessä. Tyyliltään elokuva on unenomainen, mikä entisestään korostaa elokuvan hahmojen irrallisuutta elämissään, onnettomuutta ja kyvyttömyyttä toisten kohtaamiseen.

Yksityiskohtia ei ole mieltä ylentävää katsottavaa. Loppua kohti elokuva vaipuu entistä syvemmälle synkistelyn suohon. Elokuvassa on kuitenkin omat ansioinsa. Sen unenomainen tyyli on paikoin jopa lumoavaa.


Pari viikkoa sitten YLE1 esitti lähes kolmenkymmenen vuoden takaa amerikkalaiselokuvan Tavallisia ihmisiä. Elokuva on Robert Redfordin ohjaama. http://www.imdb.com/title/tt0081283/

Tämäkin elokuva käsittelee keskiluokan ongelmia. Elokuvan keskushahmo on lukiolaispoika, joka toipuu veljensä kuolemasta ja omasta itsemurhayrityksestään. Perhe joutuu kohtaamaan torjutut tunteensa kulissien romahtaessa.

Tykkäsin elokuvasta: sen verkkaisesta rytmistä ja tasapainoisesta lähestymisestä vaikeisiin aiheisiin. Pääosaa esittönyt Timothy Hutton sai roolistaa aikoinaa Oscarin - tosi oudosti sivuroolista. Valitettavasti Huttonia ei sen koommin ole nähty merkittävissä elokuvarooleissa.



Maikkarilta koitin katsoa Gladiaattoria. Vajaassa tunnissa ehdin kyllästyä pitkitettyihin tappamis- ja tappelemiskohtauksiin, päähahmon luonteen epäloogisuuteen ja juonen ennalta-arvattavuuteen. Korean kuoren alla kumisi tyhjyys.


Yksityiskohtia ***
Tavallisia ihmisiä *****

Noiduttu sydän
Alkuperäinen nimi Angel Heart (1987)

Tarina kertoo yksityisetsivä Harry Angelista (Mickey Rourke), joka saa salaperäiseltä mieheltä, Louis Cyphreltä (Robert De Niro), toimeksiannon löytää Johnny Favourite. Homma ei kuitenkaan ole ihan niin yksiselitteinen kuin voisi luulla...

Luin ensin kirjan, johon elokuva perustuu (William Hjortsbergin Falling Angel). Kirjasta pidin erittäin paljon. Alussa leffa seurasi hyvinkin kirjaa, mutta sitten lähdettiin sivuraiteille. Perusidea pysyi samana, mutta tapahtumapaikat olivat toiset ja joitain mielestäni tarinan kannalta hyvinkin tärkeitä tapahtumia ei ollut elokuvassa ollenkaan. Loppu oli kaikkein heikoin, koska siihen oli pitänyt lisätä yksi varsin kökkö yksityiskohta, jota kirjassa ei ollut. Elokuvan loputtua olin aluksi pettynyt, mutta sitten mietin mitä mieltä olisin ollut elokuvasta, jos en olisi juuri lukenut kirjaa, ja huomasin, että olisin varmasti pitänyt siitä. Ei siis mikään superhuippuhyvä elokuva, mutta keskimääräistä parempi. 4/5

Indiana Jones ja Kristallikallon meiningit



Uusi Indy oli kovasti odottamani ja olin ehtinyt lukea jo paljon-paljon arvosteluja ennen katsomistani. Harrison kuulemma on jo jäykkä jätkä ja toiminta tuntuu väkinäiseltä. Paskat. Fordi oli ikäisekseen kovinkin vetreänä, tai ainakin stunt-vaihdot olivat onnistuneet. Menoa oli kuin muissakin leffasarjan osissa, eikä neljäs pätkä häpeä ollenkaan niiden seurassa. Ajankuva vaatteineen, vekottimineen ja muutenkin ajan henkineen on kiehtova, kuten muissakin sarjan osissa. Natsit ovat vaihtuneet Neukkuihin. Shia LaBeouf hiukan epäilytti aluksi, mutta onnistuu roolissaan erittäin hyvin ja sopii elokuvaan kuin käsine hidalgon poskelle. Ainoa itseäni häirinnyt tekijä on cgi-tehosteiden määrä. Kyllä ne yleensä hyppää silmälle epäaidon näköisinä. Maalatut taustakankaat ja muut vanhan koulun kikkailut näyttäisi paremmilta, miinus Kadonneen Arkin lopun still-kamera rakennetut pään sulamiset. Hyvää shittiä, ostan hyllyyn.


The Big Sleep



Raymond Chandlerin romaaniin pohjautuvaa film noiria Lauren Bacallilla ja Humphrey Bogartilla. Kovaksikeitettyjä gangstereita tulee ovista ja ikkunoista Bogartin näyttelemän Philip Marlow'n tiputellessa kylmää tekstiä niin että korvissa suhisee. Leffa on juonellisesti melko sekava. Jotain kertoo ehkä se, että käsikirjoittajat eivät keksineet kuka tappoi yhden tyypin leffassa ja lähettivät sähkeellä kysymyksen Chandlerille. Chandler lähetti vastaukseksi "en tiedä". Jos ei yritä liikaa pysyä selvillä siitä, kuka on kuka, voi kumminkin nauttia erittäin laadukkaasta genre-elokuvasta, joka herättää halun pukeutua poplariin ja lierihattuun.


Supercop



Televisiosta tuli viehkeä Jackie Chanin Hong Kong -elokuva. Police Story -sarjan kolmasosa oli nimetty Supercopiksi ja jälkiäänitetty englanniksi, ilmeisesti jenkkijulkaisu oli siis kyseessä. Nelonen olisi voinut näyttää Hong Kong -version mieluummin. Leffana tämä on miehen parempaa tuotantoa. Chanin leffat voisi jakaa kolmeen osaan; ensimmäisenä historiallinen kung fu -elokuva, toisena Hong Kong toimintarymistelyt ja kolmantena jenkkimarkkinoiden purukumitoimintakomediat. Hong Kong -pätkät voi katsoa vakavimmiksi elokuviksi, vaikka niissä onkin vahva Buster Keaton -henki kokoajan läsnä. Stuntit ovat kumminkin näissä näyttävimmät ja mies vedossa. Leffassa itseäni ilahdutti myös Michelle Yeohin naispääosa. Michelle


The Forbidden Kingdom



Chania taasen, mutta kiinnostava jo siksi, että tässä elokuvassa Idän suurimmat tähdet sitten Bruce Leen näyttelevät yhdessä ensimmäistä kertaa, eli Jet Li ja Chan. Heikompaa yhteistyössä on se, että Chan on reippaasti yli viidenkymmenen sekä Jet Li on myös yli neljänkymmenen, elokuva on jenkkituotantoa, ohjaajan aiempi meriitti on Stuart Little ja Leijonakuningas plus mukaan on lätkitty tietokonetta. Leffassa kung fu -pätkistä innostunut jenkkiteini tupsahtaa muinaiseen Kiinaan, jossa puhutaan murtaen englantia. Tietokonegrafiikkaa ei onneksi aivan ylettömästi käytetä, mutta liikaa kumminkin. Vaijeriakrobatiaa sen olla pitää. Leffa on puristettu puoleentoistatuntiin, joten pitkästymään ei kerkeä. Koreografian on hoitanut Yuen Woo Ping, joten se puoli on kunnossa ja pääkaksikon kohtaamisessa on kieltämättä imua ja historiallista havinaa. Vahinko että kokonaisuus on vain keskinkertainen.

Kuoropojat - Les choristes tuli juuri TV1:ltä.

Elokuva alkaa siitä, kun luokanopettaja saapuu uuteen työpaikkaansa, Lammenpohja-nimiseen koulukotiin. Opettajalla on edessään diktaattormainen rehtori ja kokoelma kauhukakaroita. Nokkela opettaja keksii kuitenkin keinot taltuttaa vastustajansa: kuorolaulanta.

Kuoropoikia ei voi katsoa silmät kuivina. Niin kaunis humaani pikkutarina on. Ja niin kauniisti pojat laulavat.

Toisaalta, elokuva tuntuu vanhan teemaan uudelleen lämmittelyltä. Kylmiltäänkin tulee mieleen heti kolme elokuvaa (Kuolleiden ruonoilijoiden seura, Näkemiin lapset ja eräs chileläiselokuva, joka tuli reilu kuukausi sitten tv:stä), joissa on käytetty samaa teemaa: humaani opettaja saa kovia kokeneet oppilaansa kukoistamaan. Ja koska kyse on teemavarioinnista kaikissa elokuvissa loppukin on ollut prikulleen samanlainen. Siksi Kuoropojilta olisi toivonnut jotain uutta aiheeseen. Edes sen erilaisen lopun. Mutta ei. Ei sitten millään!

Kuoropoikien sijaa suosittelen tämän teeman vahvinta teosta, Louis Mallen Näkemiin lapset (Au revoir les enfants).
http://www.imdb.com/title/tt0092593/

Kuoropojat ***

Kävin katselemassa Sex and the City - Sinkkuelämää

Henkilöt olivat omia itsejään, ja muutama hymyilyttävä läppäkin oli saatu mukaan. Uskoisin, että aika pitkälle elokuvan tunnepitoisuus johtaa juurensa siitä, että hahmoihin on niin monen vuoden mittainen suhde. Yllätin itseni kyynel poskella nimittäin. Musisoinnilla oli saatu aikaan paljon. Ennalta-arvattavuus ei oikeastaan haitannut. Miinuksena suutelokohtaukset, ei mua niin olisi kiinnostanut tuhlata aikaa moiseen siirrappisuuteen. Mr.Big oli aika vetävä Muotiakin siellä taisi vilahtaa, eikä se onneksi ottanut kuitenkaan pääosaa. Leffa ei ollut niin shaibaa kun ajattelin.
Itse näytöksessä oli monta Carrie Bradshaw-look-a-likea, kyllä mua vähän hymyilytti heidät nähdessäni, myönnetään.

Sex and the cityn seuraan sopii seuraavakin...

Näin tänään nimittäin elokuvan, jonka olen nimennyt merkittävimmäksi Suomessa tehdyksi elokuvaksi. Elokuva on Arto Halosen dokumentti Pyhän kirjan varjossa.

Ennen tätä elokuvaa maailmalla ei tiedetty Turkmenistanista mitään. Korkeintaan se, että kyseinen valtio oli ennen neuvostotasavalta. Elokuvan jälkeen olo on kuin olisi käynyt jossain toisessa universumissa. Turkmenistanista piirtyy kuva diktaattorin hallinnoimasta utopisesta valtioista, jossa ihmiset elävät todellisuudesta irrallisina, propagandan tainnuttamina uhreina.

Turkmenista outo tarina kiertyy yhden kirjan ympärille ja sen nimi on Ruhnama. Ruhnamalle on rakennettu patsaita, moskeijoita ja jopa yliopisto, jossa kirjan oppeja opetetaan. Peruskoulussa matematiikan tunneilla ei lasketa yhtälöitä vaan luetaan Ruhmanaa. Maan kanssalliseepokseksi tituleeratun kirjan takaa löytyy yksi mies: maan entinen diktaattori ja tämän visio kansan alistamiseksi.

Ruhmana on levinnyt myös ulkomaille. Maassa toimiville ulkomaalaisille yrityksille on asetettu yksi ehto: kirjan kääntäminen. Tätä prosessia dokumentti lähtee jäljittämään. Elokuva kasvaa tämän myötä tutkielmaksi liike-elämän etiikasta. Miten on mahdollista, että arvostetut yhtiöt suostuvat tällaiseen humpuukkiin? Ja tukemaan diktaattoria, joka on tukahduttanut kaiken opposition maassa, sananvapauden ja ihmisoikeudet.

Elokuva esitettiin tänään Pohjois-Karjala -tapahtumassa Helsingissä. Paikalla ollut yleisö jäi keskustelemaan ohjaajan kanssa pitkäksi toviksi. Arto Halonen kertoi lisää Turkmenistanin vaikeasta tilanteesta ja Euroopan riippuvuudesta Turkmenistanin kaasuvaroista. Mm. Bulgarian valtion on sopinut luovuttavansa Bulgariassa vangitun turkmeeni-ihmisoikeustaistelijan jos pääsee maan raharikkaille markkinoille. Erikoisen valuuttasysteemin kautta ulkomaalaiset yhtiöt pystyvät seitsenkertaistamaan voittonsa (paikallisvaluutan vaihto ulkomaan valuuttaan). Arto Halonen kertoi myös Alexander Stubbin juuri vierailleen maassa ETYJ-asioissa. Stubb nosti keskusteluissa esille Halosen esille tuomia ihmisoikeuskohtia.

Lisää aiheesta voi lukea nettisivulta Freedom For Sale:
http://www.freedomforsale.org/

Eilen videovuokraamossa mä en oikein voinut keskittyä, kun hauva möykkäsi pihalla, ja poika kieltäytyi mun ehdottamasta Tidelandista varsin ponnekkaasti. Ikävä kyllä se ei itsekään keksinyt mitään parempaa, ja päätyi nappaamaan hyllystä Katja Kallion Sooloilua -leffan, vaikka mä kitisinkin jo kirjan olleen niin huono että heitin sen seinään alle 20 sivua luettuani.

Elokuva oli... surkea. Henkilöhahmot olivat toinen toistaan ärsyttävämpiä, etenkin se pääosaa esittävä vänkyjä, jonka suusta jokainen repliikki kuulosti siltä kuin se tulisi suoraan salkkarikuvauksista. Dialogi ontui, tarina oli epäuskottava, huumori ala-arvoista ("no niin, mitataanko kuume suusta vai pyllystä? Suusta vai pyllystä? Suusta vai pyllystä?") eikä edes Kristiina Elstelä pystynyt pelastamaan tätä uppoavaa laivaa.

Suunnilleen puolessa välissä leffaa poika keskittyi leikkimään hauvan kanssa, ja mä selitin sille miten kattolampun jälkikuvat näyttää ihan pääkalloilta kun silmiä räpyttää. Sitten huomattiin että on oikeastaan nälkä ja ruvettiin tonkimaan mun jääkaappia.



Paskaa-asteikolla antaisin Sooloilulle neljä pökälettä.



Älkää hyvät ihmiset sortuko.

Onko kellään muulla sellasta vikaa, että vaikka elokuva ois kuinka huono tahansa, se pitää kahlata kunnialla loppuun? Esimerkiksi Isä Amaron rikosta katsellessa ei voinu muuta kun huvittua ja tylsistyä vuorotellen, mutta silti katoin sen loppuun, vaikka osa seurueesta nukahtikin ja kuorsasi kuuluvasti.



EDIT: Niin ja tuo arvosteluosio tulee tässä: Isä Amaron rikos, yksi tähti Gael Garcia Bernalista, joka ei nätteydestään huolimatta mitenkään pelastanut elokuvaa. Se ei jättäny mitään muistijälkiä, joten en pysty oikein sen syvällisemmin tonkimaan.

Leirum kirjoitti:Onko kellään muulla sellasta vikaa, että vaikka elokuva ois kuinka huono tahansa, se pitää kahlata kunnialla loppuun?

O. Harvinaisen rasittava piirre, ainakin mun mielestä. Ei vain voi lopettaa kesken, vaikka on kuinka persiistä Toisaalta muhun myös uppoaa mitä uskomattomin huttu, melkein kaikki käy viihteestä mulle

Ainut elokuva, jota en vain ole saanut katsottua loppuun asti, vaikka yrityskertoja on jo useampia, on Dyyni. En tiedä miksi näin, eihän se nyt niiiiiiiiiiiiiin huono ole. Olen katsonut huonompiakin. Ja leffa löytyy omasta DVD-hyllystäkin (tai siis lattialta DVD-kasan keskeltä), voisin katsoa sen koska vain. Ja tituleeraan itseäni silloin tällöin scififriikiksikin. Ei voi ymmärtää Hämmentävä poikkeama.


En kyllä ikinä vuoraisi/ostaisi/menisi katsomaan esimerkiksi mitään Woody Allenin (puistatus) leffaa, koska ne jäisi kesken satavarmasti. Valikointi vähentää keskeytysprosenttia melkoisesti.


...Arvosteltavaa leffaahan mulla ei tähän hätään ole, joten meni hitusen ot:ksi

Aurora B. kirjoitti:

Leirum kirjoitti:Onko kellään muulla sellasta vikaa, että vaikka elokuva ois kuinka huono tahansa, se pitää kahlata kunnialla loppuun?

O. Harvinaisen rasittava piirre, ainakin mun mielestä. Ei vain voi lopettaa kesken, vaikka on kuinka persiistä

Jes. Koko ajan vaan odottaa, että jos jotain mielenkiintosta tapahtus, muttei
kuitenkaan tapahu ja elokuva vielä loppuukin tökerösti.

Sama juttu - sen Juoksee Saksien Kanssa-leffankin katsoin, vaikka oli ihan tuubaa.

Aurora B. kirjoitti:En kyllä ikinä vuoraisi/ostaisi/menisi katsomaan esimerkiksi mitään Woody Allenin (puistatus) leffaa, koska ne jäisi kesken satavarmasti. Valikointi vähentää keskeytysprosenttia melkoisesti.

Mitä-mitä! Woody Allenhan on tehnyt ihan vinkeitä leffoja! Tai ainakin minä olen parista viimeisestä tykkäillyt, Cassandra's Dream'iakin olen nyt pari viikkoa päässäni pyöritellyt. Vaikuttava elokuva. Vanhemmista teoksista en kyllä uskalla mennä sanomaan mitään, Annie Hall'in näin joskus vuosia sitten, mutta en siitä mitään muista

Miulla on sellainen linjaus, että jos olen elokuvasta jotain maksanut, katson sen loppuun. Eli vuokratut elokuvat katson vaikka hampaat irvessä loppuun. Jos nukuttaa, jatkan aamulla. Leffateatterissa katson vain elokuvat, joita en millään jaksa odottaa DVD'n julkaisuun asti - jotenka siis teatteristakaan en lähde kesken.
Jos lainaan leffan kaverilta tai katson telkkarissa, saatan jättää kesken jos ei kiinnosta. Näin kävi esimerkiksi The Crow elokuvalle

Aurora B. kirjoitti:En kyllä ikinä vuoraisi/ostaisi/menisi katsomaan esimerkiksi mitään Woody Allenin (puistatus) leffaa, koska ne jäisi kesken satavarmasti. Valikointi vähentää keskeytysprosenttia melkoisesti.

Minäkään en ole suuri Woody Allenin ystävä, sillä omassa neuroottisuudessanikin on kestämistä. Silti uskallan
suositella ainakin yhtä Allenin elokuvaa: Radio Days vuodelta 1987. Aivan loistava.

Mutta eteenpäin, kuin rapu merrassa. Viime viikolla piti käydä tarkistamassa vuoden tyttöleffa.



Sex and the City - Sinkkuelämää

Juonikuvioita tuskin tarvitsee kerrata, sillä eiköhän tästä leffasta ole jauhettu vähän jokaisella suunnalla jotain.
Ilmeisen suosittukin raina on, sillä viikko sitten leffateatteriin hipsuttaessani sain lippuluukulla kuulla, että
jäljellä on enää kaksi vapaata paikkaa. Molemmat eturivissä.

Niskathan siinä kipeytyivät, mutta so not. Ennakkolukemisteni perusteella odotin elokuvan olevan kökkö, liian
pitkä ja väkinäinen, mutta kaikkea muuta. Vaikka loppuratkaisun olisi kyynikkokin osannut arvata, itse tarina
oli juuri niin viihdyttävä ja vaahtokarkkimainen kuin sen pitikin olla. Enkä tiedä, mitä se minusta kertoo, mutta
repeilin elokuvan pieru-kakka-huumorille ja Meksiko-ennakkoluuloille ihan kympillä. Ainoa seikka, mikä vähäsen
tökkäsi silmään, oli nelikon välillä liiankin teennäinen hymistely ja ilmehtely, mutta en antanut sen haitata elämääni.

Oli tämä enemmän kuin ihan kiva. Kolme tähteä ja yhden puolikkaan lykkäisin arviokseni.