forde.munfoorumi.com

Mitä tapahtuu, kun ihmiseltä/perheeltä otetaan pois ensin televisio, sitten tietokone ja lopuksi kännykkä? Tilalle annetaan videokamera, johon voi pitää päiväkirjaa.

Tulokset eivät olleet kovin rohkaisevia. Kokeiluun osallistui kaksi lapsiperhettä, yksi kihlavaiheessa oleva pariskunta ja kaksi single-ihmistä. Oikeastaan kaikilla muilla pinnat kiristyivät, mutta kihlapari tuli keskustelleeksi enemmän keskenään ja kokeilleeksi kirjasta opeteltuja seksuaalisia asentoja

Keravalainen Jari oli täysin virtuaalimaailmassa elävä tyyppi, joka keskusteli sähköpostilla kaukaisen tyttöystävänsä kanssa. Kun laitteet vähenivät, ei Jari löytänyt mitään tilalle. Aluksi kuunteli radiota, jonkin verran käveli ja vieraili äitinsä luona. Ei toivoakaan hylätä laitteita ikinä.

Yhdessä lapsiperheessä äiti halusi luoda yhteenkuuluvuutta varhaismurrosikäisiin tyttöihinsä. Tytöt linnoittautuivat äitiään vastaan yhä tiukemmin. Perheen isä puolestaan tilaili kanavapaketteja jo valmiiksi siksi, kun kokeilu päättyy.

Toisessa lapsiperheessä meni vähän paremmin, mutta enemmän hekin keskittyivät valittamiseen.

Yksin asuva Karoliina kuvasi bileillan jälkeen kännistä itseään ja sanoi, että jos olisi laitteet, niin hän menisi tietylle keskustelufoorumille känni-topicciin keskustelemaan. Kuulemma paljastaa kännissä itsestään asioita, jotka hävettävät aamulla. Lisäksi hänen oli vaikeata tottua viisarikelloon, kun oli katsonut ajan aina kännykän kellosta.

--

Tässä nyt on otettu tuntumaa itsekin siihen, mitä on kun yksi sivusto viedään ja onhan jo siitäkin elämä suorastaan sivuraiteella. Puhumattakaan, että vietäisiin kaikki. Kännykässä tosin en valtavasti menettäisi, mutta telkkari ja tietokone ovat syvässä.

Varmaan tulisi luettua ja kuunneltua musiikkia enemmän, jos tällaiseen kokeiluun osallistuisi.

Testasin itse asiassa tätä (tahtomattani) joulukuussa. Olin Suomessa vain hetken enkä sitä varten viitsinyt nettiyhteyttä hankkia - enkä ollut vielä löytänyt naapurin suojaamatonta yhteyttä.

Luin paljon sen kuukauden aikana. Ja kuuntelin musiikkia. Todella kuuntelin. Elämä oli rauhallista. Silloin joskus kun nettiä tarvitsi, lähdin pariksi tunniksi läheiseen kahvilaan. Sekin oli kivaa: kahviloissa kun ei muuten tule enää paljon istuttua. Mitä kaikkea olen netissä tehnytkään, mietin. Oli se keskustelufoorumi siellä, toinen täällä, kolmas jossain muualla. Mihin kaikkeen turhaan olen aikaani käyttänytkään!

Ja totta; nyt kun taas netti on (naapurilla siis ), netissä tulee oltua yhtenään. Nukkumaan mennessäkin on jotenkin hektinen olo kaiken sen nettihyörinän jälkeen. Liikaa ärsykkeitä, liian levotonta.

Kaipa tämä siis jonkinlainen riippuvuus on. Tai pako henkisestä tyhjyydestä. Kun täyttää elämänsä hömppä-, tieto- tai aistitulvalla voi unohtaa kaiken sen, mitä elämästä puuttuu.

Osittain tätä on tullut testailtua kovastikin, tosin vain yksi asia kerrallaan.

Tuoreimpana muistissa on television menettäminen digiajan myötä. Syyskuun alusta tammikuun loppuun elin käytännössä täysin ilman telkkaria, mitä nyt joulun aikaan katselin vanhempien kotona. En tainnut edes kavereiden luona telkkarin pauloihin joutua. En kokenut menettäväni elämästäni sisältöä millään tavalla. Vähän harmitti pikkuasiat, kuten "missaan sen-ja-sen sarjan uudet jaksot", mutta siinäpä oikeastaan kaikki. Alkuvaiheessa katselin paljon vuokraelokuvia ja sivistin itseäni klassikoilla. Se oli eri kivaa kyllä, mutta jäi sitten syyskuun lopulla pois rutiineista kun sain työpaikan, ja illat meni siellä.

Netittä elin syyskuusta joulukuuhun 2004, kun aloitin opiskelut ja uudessa kämpässäni ei ollut nettiyhteyttä. En muista millä korvasin tyhjiön, joka varmasti turhautti kovasti paatunutta nettieläjää. Allekirjoitan kyllä tuon, että kun nettiä ei ole kotona, ja käy satunnaisesti vaikka lainakoneella tai julkisella koneella netissä, ei sitä oikeasti tiedä mihin sitä on aikansa tuhlannut. Ehkä se johtuu siitä, että omat suosikit puuttuu listoilta. Lisäksi, jos kotona on netti jatkuvasti saatavilla, mulla tulee tarkistettua kaikki pikkuasiat esimerkiksi wikistä. Jos vaikka askarruttaa yhtäkkiä että mitenkäs se koiran hajuaisti toimiikaan, niin tarkistan asian yleensä saman tien.

Kännykän kanssa mulla on viha-rakkaussuhde. Vihaan sen sointia ja herätysääntä - ja oikeastaan kaikkea siihen liittyvää - yli kaiken, ja minusta on ihanaa unohtaa puhelin kotiin kun käyn jossain. Toisaalta taas (ainakin Suomessa) onkin sitten aika syvällä pissassa, jos sattuu jotain ja pitää soittaa apua. Täällä ei ole niin vakavaa, kun puhelinkoppeja on vielä olemassa, mutta silti.
Sain (lue: jouduin ottamaan) ekan puhelimeni "vasta" joskus lukion tokalla. Vastustin vihoviimeiseen asti koko kapistuksen hankkimista. Siihen asti soittelin tosiaan puhelinkopeista puhelinkortilla, silloinkin enimmäkseen iskälle kun sen piti ottaa mut kyytiin kotimatkalla. Kaverit kyllä valitti kun muhun ei saa yhteyttä koskaan, mutta en tiiä millä asialla ne olis mulle soitelleetkaan heh.

[ot]Kännyköissä ja internetskussa on se huono puoli, ettei kenenkään luo voi enää mennä soittamaan ovikelloa tyyliin "onko maija kotona, voiko se alakaa?" Kaikki pitää sopia etukäteen, ja mua raivostuttaa. Mitään ei voi koskaan tehdä spontaanisti. Mulle on vaan hullun hankalaa suunnitella tekemisiäni puolta tuntia pidemmälle, kun koskaan ei tiedä mitä sattuu. Koulussakin kerran sovittiin jotain esitysdeadlineja jonnekin monen kuukauden päähän, ja ihmettelin jotain että "en tiedä sopiiko mulle tuolloin, kun en tiedä vielä silloisista menoistani". Opettaja sitten totesi, että "jos sulla ei oo mitään merkattuna siihen, niin ei sulla oo luultavasti mitään sovittuna siihen."
Jollekin ihan itsestäänselvyys ehkä, mutta en minä tajunnu ennen kuin opettaja sanoi [/ot]

En tiedä miten elämä onnistuisi ilman puhelinta. Ilman nettiä ja telkkaria voisin kuvitella pärjääväni, vaikka mun parhaat ystävät on käytännössä virtuaalisia, mutta kännykkä - niin paljon kuin sitä vihaankin - on aika tarpeellinen loppupeleissä. Lankapuhelin olis kivempi tosin, jos vaan niitä puhelinkoppeja olis vielä olemassa.

Television kanssa minulla ei ole ongelmia. Suomen televisiosta tulee kuitenkin paljon hyviä sivistysohjelmia (tosin ei Jimiltä, josta Cristal Snown mukaan tulee "hyviä dokumentteja" ) ja toisaalta elämässä saa olla hieman viihdettäkin. TV:ssä pyörii myös parempia elokuvia kuin leffateatterissa. Omassa huushollissani televisio ei ole koskaan turhaan päällä. Jopa urheiluruudun ajaksi laitan television pois päältä tai äänettömäksi, vaikka sen jälkeen jatkaisinkin katsomista. Mainoksia vihaavana katselen harvoin mainoskanavia.

Kännykästä:

Vihaan sen sointia ja herätysääntä

Samma här! Oma kännyni on ohjelmoitu soimaan vain kerran ja joskus kotona pidän sitä pelkälle piippaukselle. Tekstariääni on usein mykkänä.

Vaikken tuota (jääräpäisesti edelleen digiboxiton) nähnytkään, niin saanhan kommentoida, saanhan?

Musta olisi aivan mielettömän hienoa testata tuollaista. Vaikka kuukausi ilman mitään härpäkettä häiritsemässä. 8 kuukautta ilman telkkua on mennyt ihan tuosta noin vain. Aina välillä tosiaan tulee pieniä harmituksen paikkoja, että olisipas sekin ja tuokin kiva nähdä, mutta hyvin harvoin. Ällistyttävän hyvin olen(-mme) sopeutunut elämään ilman telkkaria.

Kännykkä olisi ihan yhtä helppo heivata. No problem.

Tietokone(et) sen sijaan olisi haaste. Iso sellainen. Mä luulen, että itse kykenisin pinnistellen, mutta perheen toinen puolisko ei. Raukka näivettyisi viikossa puolikuoliaaksi.


Olisi kyllä huippua testata, keksisikö sitä oikeasti tekemistä sille ajalle, jonka viettää koneen ääressä. Muutakin kuin lukemista, siis. Minähän nyt luen vaikka kirjan päivässä, parhaimmassa kaksi. Mutta tuskin edes minä jaksaisin lukea kuukautta putkeen. Salilla tietty tulisi vierailtua useammin. Ja varmaan pelattua lauta- ja korttipelejä. Kyykittyä puutarhassa. Askarreltua ja leivottua. Vierailtua kavereiden ja perheen luona. Jopa rempattua

Ai hitto. Sitähän voisi vahingossa saada oikeasti jotain aikaiseksi Pitäiskö ehdottaa kotona tuollaista?


Btw, onko tuo siis jokin sarja vai vain yksittäinen "dokumentti"?

Joskus pari vuotta sitten mietin vielä, etten halua televisiota tulevaan omaan kotiini. En varmaan haluaisi vieläkään, jos yksin asuisin, mutta kun on tuo kanssaeläjä... Toisaalta, katson leffoja mieluiten omalta kotisohvalta (ehkä vain siksi, että leffateatterissa käynti on niin kallista). Ei meillä oikeastaan muuta katsotakaan tv:stä kuin Lost ja satunnaisia elokuvia. Siksipäs en ole tuotakaan tutkivaa dokkaria nähnyt.

Tietokone ja kännykkä tekisikin sitten paljon tiukempaa. Olen sen verran tottunut kännykän käyttöön, että elämä lankapuhelimen kanssa tuntuisi vaivalloiselta. Miten sitä sitten ilmoittelisi kavereille muuttuvista menoista? En kyllä oikeastaan käytä puhelinta juurikaan "turhaan", siis tekstaile tai soittele huvin vuoksi. Minulle se on aika puhtaasti hyötyesine.

Olisi mielenkiintoista pakottaa itsensä käyttämään nettiä pelkästään hyötytarkoituksiin, mutta mulla ei ainakaan juuri nyt ole hirmuisesti motivaatiota siihen. Jonkun pitäisi pakottaa. Olisi varmaan ihanaa, ehkä tulisi käytyä jopa lenkillä? Ja luettua kirjoja, ja tehtyä parempaa ruokaa.

Tuo on viisiosainen sarja. Neljännen jakson voi vielä nähdä (jos on digiboksi) ja viides jakso ensiesitetään sunnuntaina (uusinnat maanantaina ja tiistaina). Myös YLE Areena tosiaan näyttää YLEn ohjelmia, vaikka sitä ei moni usko Ainakin nelosjakso löytyy sieltä vielä.

Eräs koehenkilöistä totesikin ohjelmassa, että ei tämä perheelliselle niin paha kokemus ole, kun "joutuu" olemaan enemmän yhdessä, mutta yksinäiselle voisi olla aika hankalaa. Ja tsiuh! kuva leikkaa Keravan Jariin, joka istuu yksin huoneessaan.

Jos nyt pitäisi olla ilman TV:tä, niin seuraisin pian alkavia lätkän MM-kisoja radion ja netin kautta. Jos nekin vietäisiin, lukisin lehdistä samaa asiaa. Jos nekin vietäisiin, niin taidettaisiin viedä minutkin johonkin

Eli en laskisi tätä esimerkiksi sellaiseksi TV:n katseluksi, jota haluaisin koettaa olla. Ruudun vangeissakin koehenkilöt saivat lankapuhelimet tärkeitä puheluita varten. Eli TV:ttömyyskokeilussa pitäisi saada käyttää mustavalkoista 14-tuumaista välttämättömyyskatseluun (sellainenkin meillä vielä on). Sitten voisi karsia sitä turhaa katselua, jota itsellä on melko vähän.

Kokeiluperheet noin muutenkin raportoivat lähes kaikki, että asunnossa on tullut käsittämättömän hiljaista. Se on varmaan vaikutus, joka ei heti tule mieleen. Yllättävän ison osan äänimaisemasta täyttää televisio. Ja kyllähän jos ajattelee olevansa yksin kotona illalla, niin kummasti luo turvallisuudentunnetta radio tai TV tai stereot.

Minähän elin melkein kymmenen vuotta ilman TV:tä ennen kuin aloin seurustella televisionarkkarin kanssa. (Oltiinkohan kaksi kuukautta seurusteltu, kun tyyppi rahtasi matkatelevisionsa minun asuntooni, koska täytyyhän ihmisellä nyt telkkari olla, hyvänen aika sentään.) Aika nopeasti muistaakseni aikoinaan totuin televisiottomaan elämään, vaikka olin vielä kotikotona asuessani katsonut suht paljon TV:tä. Tai tarkennetaan, että viimeiset kotona asumani vuodet katsoin paljon TV:tä - lapsena katsoin telkkaria todella vähän.

Noista kymmenestä vuodesta elin noin kahdeksan vuotta myös ilman nettiä ja yhdeksän vuotta ilman kännykkää. Oli minulla sähköpostiosoite, mutta harvemmin sitä pääsin tarkastamaan. Ja oli toki myös lankapuhelin, mutta varsinkin viimeisinä vuosina lähipiiristä alkoi kuulua melkoista valitusta siitä, ettei minua koskaan tavoita. Painostus kännykän hankkimiseen oli siis suuri. Muistan kyllä että kun sen kännykän sitten viimein hankin, se oli aika usein pois päältä, koska tuntui niin ahdistavalta olla koko ajan tavoitettavissa.

Teknologisoitumiseni taphtui siis suht lyhyessä ajassa, elettyäni sitä ennen suorastaan järkyttävän vanhanaikaista elämää. Jos nyt pitäisi teknologiasta luopua, helpointa olisi varmaan edelleen se televisiotta eläminen. (Minulle - kanssaeläjä kuolisi...) Vaikeinta olisi varmastikin netistä luopuminen, koska sitä tulee käytettyä niin paljon, ja huomaan kyllä ahdistuvani, jos nettiyhteys on pidempään poikki. TV:tä katson edelleen yksikseni aika vähän, mutta netissä tulee roikuttua ihan liikaa. Yritän kyllä tietoisesti aina välillä vähän rajoittaa netinkäyttöä ja pakottaa itseni muihin puuhiin. Mutta että elämä kokonaan ilman nettiä - sitä ei osaa enää edes kuvitella.

Mietin, että kuinka vaikeaa tällaiseen kokeiluun olisi lähteä mukaan.. ja tajusin, että tällä hetkellä mun olisi 'mahdotonta' olla kuukausi ilman puhelinta. kommunikaatio uuden pojan kanssa on nyt kuitenkin täysin puhelimella (paitsi kun nähdään, n. kolmen viikon välein, tietty). En pystyisi, en suostuisi.

Televisiosta olisi mielenkiintoista luopua, ihan vaan jotta näkisi kuinka paljon saisi aikaan.

Netin kanssa olisi ongelmia, jos töistäkin se poistettaisiin (paitsi työhön liittyvissä asioissa). On yhteydenpito facebookin kautta, ja foorumi, sen verran iso osa, että saattaisi hieman ahdistaa.

Tulisi varmaan enemmän luettua, kuuneltua musiikkia, ehkä jopa innostuisin liikkumaan. Huvikseen ei tuollaista tosin viitsi kokeilla...

Luulen, että mulle ilman telkkaria eläminen olisi aika helppoa. Kun muutin ensimmäistä kertaa asumaan yksikseni, ei minulla ollut telkkaria moneen kuukauteen ollenkaan. Sitten naapuri halusi lahjoittaa vanhan telkkarinsa minulle, mutta aika vähän sitä tuli katsottua. Nykyisestä taloudesta tv kyllä löytyy, mutta aika vähän sitä tulee katsottua. Oikeastaan ihan säälittävän vähän, koska sieltä tulisi toisaalta aika paljon mielenkiintoistakin ohjelmaa.

Ilman nettiä eläminen ottaisi taasen vähän kovemmille. Istun koneella ja netissä todella paljon, useita tunteja päivässä. Lisäksi tämä on mulle kuitenkin ehkä suurin kommunikointiväline, kännykkääkin tärkeämpi. Luultavasti myös tuntisin itseni aika yksinäiseksi ilman nettiä. Tottahan se, että ilman tätä tulisi varmaan liikuttua ulkona enemmän, varmaan luettuakin enemmän ja kenties tehtyä jotain luovaa. Muistan kun meillä ei vielä kotona nuoruudessani ollut nettiä, mutta kone kuitenkin ja sitä oli pakko räplätä, niin tuli kirjoiteltua aika paljon kaikenlaisia tarinoita ym. Nykyään sellainen on kovin jäänyt. Vaan enpä mä kyllä siltikään ilman nettiä tahtoisi elää, viekää vaikka kännykkä ja telkkari, kunhan ette vie nettiä!

Olin kirjoittaa aiheesta Ilmoon, mutta sitten muistinkin tämän ketjun, joten jatkan tänne.

Tällä viikolla on tullut kokeiltua sekä televisiottomuutta että netittömyyttä. Tulokset ovat olleet yllättävät: en ole ollut yhtään tylsistynyt, päinvastoin. Olen saanut tehty sellaisia asioita, jotka tuottavat iloa, pieniä asioita, rauhallisuutta lisääviä asioita.

Tänään olen taas ollut entisen nettimaniani vallassa: erääseen ketjuun täälläkin kirjoitin neljä päivittelyviestiä. Nettimaailma saa minut useammin ärsyyntyneeksi kuin iloiseksi. Tai ehkei se ole netti, vaan netin välittämä tieto siitä, että ihmiset ovat idootteja, ihmiset haluavat tehdä toisilleen pahaa. Tai olla muuten vaan ilkeitä. Nettimaailma on oikeastaan julmempi maailma kuin oikea maailmaa. (Tai totuudenmukaisempi? ) Oikeassa elämässä ihmiset ovat mielin kielin korrektiuden ja kohteliaisuuden nimissä, eivät ilmaise mitä mieltä asioista oikeasti ovat. Netissä annetaan piut paut näille säännöille, ollaan omia itsejään eli ilkeitä, panettelevia, kateellisia, pätemisentarpeisia pikkusieluja.

(Tämän purkauksen siivitti HS-keskustelu aiheesta peliriippuvuus.)

Netissä päivät pitkäni ovat menneet närkästyneisyyden tilassa. Sama televisiota katsoessa: miten kauhea maailma onkaan, miten hirveitä vääryyksiä tapahtuukaan, miten epäreilua kaikki onkaan!

Minun kohdalla ei siis toimi väite, että netti ja TV tarjoavat unohduksen ja paon arkitodellisuudesta. Se on juuri päinvastoin! Netti ja TV muistuttavat kaikesta pahasta.

Toisaalta netti ruokkii myös turhautumista. Netti antaa uskoa, että sinulla on merkitystä mm. tällaisten foorumien kautta. Täällä sitä huutelee päivät pitkät bittiavaruuteen, joka on itse asiassa tyhjyyttä. Kaipa se jotain tarvetta kuitenkin tyydyttää, että saa olla äänessä. Se, onko tämä tarve minkään arvoinen, on sitten eri juttu.