Pettäminen

[Dnd]

Pvi: Toi on kyllä perseestä. Jos toinen lähestyy, niin eihän se ole mitenkään lähestyttävän vika tosiaankaan jos lähestyjä on moraaliton p*sk*. Munista hirteen sellaiset varatut toisia vikittelevät ukot...

Muoks: Aina sekoitan nämä kaks fordeilijaa keskenään... Nimimerkki nyt korjattu...

[Lyyra]

Dnd varmaan tarkoitti Pvi:ä?

[Dnd]

Hupsista. Kyllä. Nimimerkki nyt korjattu oikeaksi.

[Pvi]

Niin... Taas yksi sormuskaveri. Hieman liian humalassa jotta keskustelu olisi ollut vastavuoroista, mutta ihan hauskoja juttuja. Sormus kuulema oli vaan pelkkä sormus ja mies toivoi löytävänsä jonkun, joka jakaisi hänen kiinnostuksen kohteensa... Tiedä sitten millainen riita tyypin harrastuksesta oli takana ja minä satun paikalle ollen sopiva kohde, jonka päälle voi asettaa omat haaveet ja toiveet.
No, onneksi mulle ei jäänyt tästä tyypistä paha mieli.

[shaana]

Mä nyt ajattelin lueskella tän läpi ja ihmetellä asiaa itekseni kans vähän, kon joku sanoi ettei nyt niin löyhämoraalinen ole, että varattujen kanssa pelehtisi. Onko se "toinen" oikeasti niin löyhämoraalinen? Munsta se, joka pettää, on roisto, jos sellainen tarvitaan.

Mä en ole koskaan pettänyt - oman mittapuuni mukaan. Varmaan sanoisin siinä mahdollisen suhteen mahdollisessa pisteessä, että nyt tuntuu tältä ja mitäs tehdään, en tiedä. Minua ei ole petetty - ainakaan niin, että tietäisin. Tilaisuus tekee ehkä varkaan ja voi jotain muutakin sopimatonta tilaisuuden tullen tapahtua. Mä kuitenkin uskon, että tunteet voivat muuttua ja ajatus siirtyä muualle sieltä, missä sen pitäisi olla. Mulla on parikin kertaa käynyt niin, että samalla aaltopituudella olleista varatuista tyypeistä on kehittynyt jotain määrittelemätöntä ajan kanssa, ja olen nähnyt noiden tapausten kanssa sen kouristelun, jota kahteen suuntaan haikailu ja tunteilu aiheuttaa. Uskoisin näkemäni todeksi myös.

[Shay]

Mä nyt ajattelin lueskella tän läpi ja ihmetellä asiaa itekseni kans vähän, kon joku sanoi ettei nyt niin löyhämoraalinen ole, että varattujen kanssa pelehtisi. Onko se "toinen" oikeasti niin löyhämoraalinen? Munsta se, joka pettää, on roisto, jos sellainen tarvitaan.

Jos tietää, että toinen on varattu, niin kyllä se melko ilkeämielistä/insert negative adjective here mennä pelehtimään sen kanssa. Pettäjä on tietenkin aina pahempi roisto ja syypää kaikkeen, mutta eipä pettäjän rikostoverikaan ihan viaton ole.

Mää en oo koskaan pettäny, vaikka joku mies niin voisi väittääkin. Vähän vaikea pettää, jos ei ole suhteessa ja toinen ei halua suhdetta eikä vastuuta eikä mitään vakavaa ja käskee mennä etsimään jonkun toisen, mutta sitten loukkaantuu, kun menee ja etsii jonkun toisen. (Nuoruuden juttuja ) Eikä mua ole mun tietääkseni koskaan petetty. En kyllä ole koskaan ollut niin pitkässä suhteessa, että toiseen olisi kerennyt oikeasti tylsistyä. En usko, että itsekään pettäisin pitkässä suhteessa, mutta useamman vuoden/vuosikymmenen suhteessa uskollisuus punnitaan ihan erilailla kuin lyhyemmässä suhteessa.

[Emilia]

Mä nyt ajattelin lueskella tän läpi ja ihmetellä asiaa itekseni kans vähän, kon joku sanoi ettei nyt niin löyhämoraalinen ole, että varattujen kanssa pelehtisi. Onko se "toinen" oikeasti niin löyhämoraalinen? Munsta se, joka pettää, on roisto, jos sellainen tarvitaan.

Jos tietää, että toinen on varattu, niin kyllä se melko ilkeämielistä/insert negative adjective here mennä pelehtimään sen kanssa. Pettäjä on tietenkin aina pahempi roisto ja syypää kaikkeen, mutta eipä pettäjän rikostoverikaan ihan viaton ole.

Minä sen taisin sanoa. Ja Shay jo sanoikin sen, mitä olisin itsekin kommentoinut.

Musta se nyt vaan on aika alhaista piirittää parisuhteessa olevaa ihmistä, kun maailma on miehiä/naisia puolillaan. Voihan sen sanoa, jos on tosi rakastunut toiseen, mutta tarkoituksellinen viettely on vaan jotenkin törkeetä.

[Lyyra]

Mä en oo koskaan kokenut mitään tän ketjun aiheista omakohtaisesti (sivusta olen seurannut kerran), mutta jotenkin muutamien viestit tuntuvat kovin mustavalkoisilta. Pettäjä (eli ilmeisesti parisuhteen osapuoli, joka harhautuu toisiin miehiin/naisiin) on aina roisto jasyypää kaikkeen. Kuulostaa todella jyrkältä.

Mun mielestä se suhteen ulkopuolinen henkilö on ihan samalla tavalla pettäjä. Mun mielestä pettäjiä on aina kaksi. Paitsi jos se parisuhteen ulkopuolinen ei tiedä kumppaninsa olevan jo parisuhteessa. Silloin pettäjiä on vain yksi, mutta siinä tapauksessa hän pettää kahta ihmistä.

En nyt muista, onko ketjussa määritelty sitten sitä pettämistä. Riittääkö pelkkä seksi tai vaikka suudelma, vaiko peräti vain muiden katsominen väärällä tavalla? Vai onko kyse syvemmästä kiintymyksestä ja tunnetason jutuista?
Mä uskoisin pystyväni unohtamaan satunnaiset yhden yön jutut, jotka eivät merkkaa mitään, mutta tunne ja suunnitelmallisuus tekevät virheestä petoksen.

[Pvi]

Millä tavalla sitä sitten varattuja (tai vapaita) miehiä vikitellään? Näin perstuntumalta voisin kuvitella, että tässäkin on taas näkökulmasta kiinni, että mitä pidetään lähestymisenä.

Jos juttelee miehen kanssa, voi hänen tyttöystävänsä pitää sitä iskemisenä, vaikka itsellä ei olisi mitään tarkoitusta herätellä varatussa miehessä hempeyttä. Pitääkö minun juttelijana ottaa vastuu miehen tunteista? Sehän on mahdotonta.

Entä jos on tilanteessa, jossa varattu mies on kiinnostunut, mutta ei ole ilmaissut tuntemuksiaan. Miten ihmeessä minun taas pitäisi lukea ajatuksia ja ottaa vastuuta toisen tuntesta. Arvuutella, että nyt varmaan mennään jossain liian pitkällä, joten ei parane pyytää autokyytiä kotiin, jos meillä on sama suunta.

Entä jos vietän aikaa miehen kanssa. Jutellaan, puuhataan juttuja ja minä ihastun. Ehkä se toinenkin, mutta koska sitten ottaa puheeksi, että mulla muuten on tyttöystävä. Ennen vai jälkeen kun mies houkuttelee yöuinnelle. Kumpikaan ei tietenkään voi lukea toisen ajatuksia. Tai tietää missä toisen tai omat tunteet seikkailee.

Entä jos on baarissa ja kaipaa juttuseuraa. Saako sormuksellisen miehen kanssa jutella. Pitääkö vetää korvasta jos mies ryhtyy lähentelemään, vai pitäisikö vaan sormuksesta huomauttamisen riittää?

Jotta miehistä ei tulisi aivan väärää kuvaa, niin mainittakoon, että on myös niitä, jotka osaavat nostaa oman parisuhteensa mukaan keskusteluun kun juttu lentää ja ajatukset tuntuvat käyvän yksiin. Silloin on niin paljon selkeämpi olo. Mies osaa vetää rajan ja minä voin pitää rauhassa huolta vain omista tunteistani.

Näitä juttuja riittää, että jos pohdittavaa kaipaatte.
Onneksi viimeaikoina ei ole uusia tapauksia osunut kohdalle. Tai no on, mutta ei sellaisia, joihin en osaisi suhtautua.

[shaana]

Mä nyt ajattelin lueskella tän läpi ja ihmetellä asiaa itekseni kans vähän, kon joku sanoi ettei nyt niin löyhämoraalinen ole, että varattujen kanssa pelehtisi. Onko se "toinen" oikeasti niin löyhämoraalinen? Munsta se, joka pettää, on roisto, jos sellainen tarvitaan.

Jos tietää, että toinen on varattu, niin kyllä se melko ilkeämielistä/insert negative adjective here mennä pelehtimään sen kanssa. Pettäjä on tietenkin aina pahempi roisto ja syypää kaikkeen, mutta eipä pettäjän rikostoverikaan ihan viaton ole.

Minä sen taisin sanoa. Ja Shay jo sanoikin sen, mitä olisin itsekin kommentoinut.

Musta se nyt vaan on aika alhaista piirittää parisuhteessa olevaa ihmistä, kun maailma on miehiä/naisia puolillaan. Voihan sen sanoa, jos on tosi rakastunut toiseen, mutta tarkoituksellinen viettely on vaan jotenkin törkeetä.

En mäkään mitään tarkoituksellisia (?) viettelyitä tai varatun ihmisen piirittämistä hyväksy. Se, jos tunteet menee johonkin, sille ei voi mitään.

Mun käsityksen mukaan ihmisillä on vapaa tahto ja kukin tehköön niinkön parhaaksi näkee ja kokee. Jos mun mielikuvitusmies pettäisi mua yhden illan juttuna, en varmaankaan voisi syyttää siinä mukana ollutta ihmistä, mutta jos kyseessä olisi joku määrätietoisempi asia niin kyllä varmaan syyttäisin myös sitä toista, jos hän tietäisi mielikuvitusmieheni tilanteen. Äsh, en mä tiedä - sit jos siinä ois tunteet pelissä niin en tiedä miten suhtautuisin - varmaan yrittäisin järkeillä ja järkeistää kun minulla on kaikessa tunnemaailman saralla tapahtuvassa tapana, mutta samalla hajoaisin isosti. Kumpaakaan en antaisi anteeksi, en varmasti.

Omalla kohdallani kaveruussuhteesta tuli ajan kanssa ja tutustuessa enemmän, kuin varkain. Ei mitään seksiseikkailuja, mutta kuitenkin jotain huomattavasti enemmän kuin ystävyyttä. Ja tuo siis on loppu, lakkasin leikin jo aikaa sitten. Luulisin, että useimmiten yhden illan erehdykset etenee niin, ettei tämä parisuhteessa elävä osapuoli muista mainita olevansa parisuhteessa.

Musta tuntuu siltä, että kaikki pettää jossain vaiheessa, jollain tasolla. Parempi siis olla tämänkin takia ihan keskenään.

[Kibaya]

Mun ajatukset on pettämisen suhteen vähän kaksjakoiset. Ennen oli olevinaan kamalan selkeät ja mustavalkoiset ajatukset pettämisestä.
Mulla on ihan super-ylikireä moraali, joka on jättää kukkahattutädit ihan viivalle. Siis itseni suhteen. En osaa kuvitella että itse pettäisin tai olisin pettämisessä mukana.
Kunnes jouduin tilanteeseen. Mies oli baarissa kiva ja vaihdettiin numeroita ja ajattelin että se on ihan vaan kiva kaveri. Ei mikään tunteita herättävä tyyppi, mutta seurallinen. Sanoi olevansa sinkkumiehiä. Sitten se tuli yksi ilta käymään ja toi alkomaholia mukanaan ja leffantynkää ja niin edelleen. Ei mitään hajua mikä se elokuva oli. Kerätessään kamojaan ja vähän ennen kuin se tilasi taksia se kertoikin että hän on naimissa ja perheellinen. Mä olin ihan shokissa. Pienen lapsen isä. Mä olin totaalisen järkyttynyt! Se olisi halunnut tulla toistekin käymään, mutta mä sain vaan sanottua "ulos".
Se lähetteli aika pitkään viestejä ja oli tulossa kylään.
Mä tunsin olevani syyllinen ja olin tosi pahoillani sen vaimon ja lapsen suhteen.
Kunnes mulle valkeni, että enhän mä sitä päätöstä tehnyt. En mä valehdellut, enkä mä tiennyt että sillä on se perhe.
Mutta en mä myöskään toiseksi naiseksi jäänyt. Siinä kohtaa mun moraali vähän hölleni. Siis itselleni. Sen äijän mä tuomitsin aikalailla alimpaan helvettiin. Melkein jo ajattelin että käräytän sen sille vaimolle, mutta ei se olisi mitään auttanut. Eikä poistanut sitä mun tunnemaailmaa. Tuottanut vain lisää pahaa oloa.

Mikä on oikein ja väärin on juuri siinä jokaisen omassa moraalissa kiinni.
Toisilla on "löyhempi" tai sanoisin sitä ehkä joustavammaksi kuin toisilla. Joustavammaksi sitä toivoisi itselleenkin. Koska ei se kuitenkaan ole aina niin mustavalkoista.

Yhden ystävän avioliitossa on molemmilla osapuolilla kerran vuodessa henkilökohtainen tai kaveriporukalla tehtävä ulkomaanmatka.
"what happens in vegas, stays in vegas" on niiden reissujen motto. Aina. Koska on syytä. Ja ovat onnellisia yhdessä.
Tiedän ettei se mulla toimis, mutta eihän se sitten taas ole mun avioliitto. Niin kauan kun molemmat ovat onnellisia - se riittää.

[Shay]

Mä en oo koskaan kokenut mitään tän ketjun aiheista omakohtaisesti (sivusta olen seurannut kerran), mutta jotenkin muutamien viestit tuntuvat kovin mustavalkoisilta. Pettäjä (eli ilmeisesti parisuhteen osapuoli, joka harhautuu toisiin miehiin/naisiin) on aina roisto ja syypää kaikkeen. Kuulostaa todella jyrkältä.

Musta tuntuu, että lainasit tossa mua, mutta mää kyllä sanoin, että pahempi roisto ja syypää "kaikkeen" ja olin samoilla linjoilla kanssasi.

[Lyyra]

Lainailin mielestäni aika sekaisin kaikkia, mutta tuo oli vaan mun luenta ketjun viimeisimmistä viesteistä. Ei kannata ottaa aina kirjaimellisesti.
Mutta juu. Tää on monitahoinen juttu, en tiennyt itsekään enää kirjoittaessani tuota edellistä viestiäni, että olenko kenenkään kanssa eri mieltä mistään, vaiko edes samaa mieltä. Sekavaa.

[teuwo]

Mulla on ollu hyvin kireä pipo pettämisen suhteen, varsinkin kun noissa ulkoilmahommissa on joutunut todistamaan sitä "what happens in vegas, stays in vegas" -periaatetta vierestä. Lisäksi muinoin poikaystävä vaihtoi toiseen, kun itse olin menossa vakavaan leikkaukseen. Tuosta on aikaa, mutta pipo jäi
kiristämään pysyvästi. Mun määritelmä pettämiselle menee niissä tunteissa, että jos tunnetta on mukana, niin pusutki on pettämistä. Mua on syytetty varattujen miehien yrittämisestä (syyttä), koska periaatteena on aina ollut, ettei varattuihin miehiin kosketa. Ei ikinä, ei mistään syystä ja humala on vain huono tekosyy pettämisille.

[tilitys]
Firman pikkujouluissa tapasin saman yksikön toisessa pisteessä olevan kivan pojan, jonka kanssa juteltiin lähes koko ilta yhdessä. Poika tarjos juomia ja viihtyi mun seurassa. Mitään todellista yrittämistä en ainakaan huomannu ja jossain vaiheessa keskustelua poika viittasi kotioloihinsa "meillä". Siinä vaiheessa totesin, että tämä leikki päättyköön tähän.
Poika jäi kuitenkin vaivaamaan mieltä, meillä oli ollut hyviä keskusteluita ja se tuntui tosi kivalta muutenki. Ja mietin, että jos oon vain tulkinnu kaiken väärin. FB:ssä pojan tiedoissa ei lukenu, että seurustelee, mutta muutama yhteinen tuttu oli sitä mieltä, että ovat yhdessä. Myös paria kuukautta aikaisemmin kirjotettu lehtijuttu kertoi, että avovaimo löytyy kotoa. Hävetti ja harmitti, että olin mun oman tiimin edessä menny sähläämään jotain varatun miehen kanssa. Mä en tienny ja olin sinisilmäinen. Netissä seikkailessa sitten selvisi, että pojalla on lapsi nuoruudestaan. Hävetti vielä enemmän, etten ollu tunnistanu pelimiestä ja tajunnu juosta karkuun.
Hieman ennen joulua oltiin sattumalta istumassa iltaa samassa ravintolassa omissa porukoissa. Ollessani lähdössä kotiin kavereiden kanssa, poika pyysi liittymään heidän seurueeseensa. Mietin, että olis viisaampaa lähteä kotiin, mutta jäin sitten selvittämään parisuhdestatusta. Illan aikana ei kertaakaan mainittu avokista mitään ja poika avoimesti osoitti kiinnostuksensa ja mä unohdin koko mahdollisen seurustelun. Valomerkin jälkeen hoiputtiin kohti samaa kaupunginosaa, kun asutaan vierekkäisissä kortteleissa. Poika tahtoi mun luo yöksi, mutten päästäny, ku kämpässä oli hävettävä kaaos.
Pojasta ei kuulunu pitkään aikaan mitään, mutta viime viikolla meillä oli työpaikan yhteinen tilaisuus, jossa sitten tavattiin ensimmäisen kerran tänä vuonna. Pelkäsin etukäteen, että poika ei edes tunne, mutta toisin meni. Päädyttiin töiden jälkeen istumaan iltaa yhdessä ja sieltä mentiin iltatilaisuuteen katsomaan keikkaa. Keikalla poika tahtoi pitää salaa kädestä kiinni mun tiimin johtajien ja meidän yhteisen kaverin läsnäollessa. Yöllä poika sitten sai
tunnustettua työkavereiden kyselyiden jälkeen, että se seurustelee. Pian tunnustuksen jälkeen poika sitten totesi tykkäävänsä musta paljon ja haluavansa suudella mua. Totesin siihen, että en halua hajota palasiksi, ja että tilanne on epäreilu: se menee kotiinsa tyttöystävänsä viereen ja mä meen omaan kotiini yksin. Poika vastasi siihen, että molemmat haluais olla jossain muualla. Niin.
Eilen huomasin sitten pojan seinällä kuvan tyttöystävästä ja kuvatekstin: . Kuva on lisätty tilaisuuden jälkeisenä päivänä.
[/tilitys]

Tämä tyttö on palasina monestakin syystä. Itsesyytösten määrää en pysty edes kuvaamaan, oon rikkonu kaikkia omia periaatteita vastaan. Mä voisin vedota siihen, että mä en tienny, enkä ollu varma ennen viime viikkoa, mutta ei se silti estäny mua pussailemasta tiedon jälkeen. Paska fiilis kaikkien osallisten takia ja oon ite siihen syyllinen.

Tulipas tästä pitkä avautuminen.

[Aranwe]

Älä syyllistä itseäsi liikaa, kun selkeästi tämä poika tässä on se, joka toimii tietoisesti väärin kaikkia osapuolia kohtaan. Useimmiten pettämisessä on kyse siitä, että kotiolot eivät ole kunnossa ja lohtua tai hyväksyntää haetaan sitten muualta, mutta jotkut eivät kenties pysty kontrolloimaan itseään, vaan menevät mielensä mukaan kukasta kukkaan, vaikka olisi kotona mies tai vaimo ja lapset odottamassa. Joillakin voi olla pettämisestä myös hyvin vaihteleva käsitys. Yhdelle jo vastakkaisen sukupuolen ystävätkin ovat pettämisen rajamailla, toisille vasta sänkyyn meno ilman, että siitä sovitaan etukäteen. Eikä kannata yleistää pettämistä pelkästään pelimiesten puuhaksi, naiset tekee sitä ihan yhtälailla.

Jos hän kerran on mukava ihminen, niin se selittää hyvin sen, miksi viihdyit hänen seurassaan. Mukavien ihmisten kanssa usein unohtuu ajan kulku, ehkä saattaa jopa herätä pieni kiinnostus johonkin syvällisempäänkin. Mun mielestä tämä on ihan normaalia, eikä siitä kannata olla niin huolissaan, mikäli pystyy pitämään itsensä kurissa ja vetää selkeän rajan, mitä ei saa ylittää.

Sulla kuitenkin on huono omatunto aiheesta, myös hämmennys siitä, miksi hän tekee näin ja onko tilanne todellinen. Jos se tuntuu mielestäsi väärältä, niin silloin kannattaa otta etäisyyttä tai ainakin tehdä selväksi, että ei käy. Pelinappulaksi toisten parisuhdedraamaan ei kannata lähteä, koska on helppo saada siltä suhteen petetyksi tulevalta osapuolelta paskamyrsky niskaan, jos asia paljastuu, vaikka olisi ollut kuinka autuaan tietämätön kaikesta.

Omien havaintojen perusteella pettäminen on äärimmäisen yleistä. Useimmilla kavereilla on aiheesta omakohtaisia kokemuksia ja sivustakatsojanakin olen nähnyt sitä aivan liian usein.

Pari kertaa on omalle kohdalle osunut nainen, joka onkin ollut parisuhteessa, enkä ole syyllistänyt itseäni aiheesta mitenkään, vaan pikemminkin pitänyt vain hauskaa ja toivonut, ettei asia koskaan paljastu. Sitten kun itse sain kokea petetyksi tulemisen "ihanuuden", suhtauduin asiaan vakavasti, anteeksiantavasti ja ymmärtäväisesti ja yritin etsiä vikoja myös itsestäni. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt olla vaativampi, eikä päästää eksää niin helpolla. Siinä vaiheessa kun petin itse, ymmärsin, että kuolinkellojahan tässä parisuhteelle soitetaan, sillä kaipasin paljon läheisyyttä, hellyyttä, kosketusta, kehuja tai mitä kaikkea ihmisen kuuluisi puolisoltaan saada, jos asiat ovat kunnossa.

Oikea tapa olisi kuitenkin nostaa kissa pöydälle ja selvittää ongelmat, eikä räjäyttää niitä toisen silmille pahimmalla mahdollisella tavalla, eikä etenkään sotkea ulkopuolisia omien ongelmien pelinappulaksi. Miksi se onkin niin vaikeaa?

[marenkienkeli]

Pettäminen on aina kinkkinen asia.

Olen itsekin ollut tilanteessa, jossa varattu henkilö olisi halunnut tehdä kanssani lähempää tuttavuutta. Selän silittely ja lähentely-yritys loppuivat lyhyeen, kun kysyin, että eikös sinulla ole tyttöystävä. (Tiesin, että on. Olimme olleet kerran samassa porukassa viihteellä, mutta hän ei muistanut minua.) Nukuin kyseisen tyypin vieressäkin, mutta tein kyllä hyvin selväksi, että hänellä ei ole oikeutta koskea minuun. Minä en halua olla osallisena pettämisessä - erityisesti, kun tiedän hänen tyttöystävänsä. Jos olisin tuolloin ollut kovemmassa kännissä ja en olisi juuri aloittanut seurustelua Miehekkeen kanssa, jotain olisi saattanut tapahtuakin. Mutta onnekseni läheisin juttu oli se, että itkin hänen olkaansa vasten pahaa oloani.

En ole uskaltanut tätä aiemmin kirjoittaa, vaikka olen jo useampi vuosi sitten antanut itselleni anteeksi. Petin entistä seurustelukumppaniani kerran. Suhde tosin oli jo tuolloin ihan pystyyn kuollut (kai se oli sitä alkujaankin), mutta tajuan/tajusin kyllä kuinka väärin tein. Kerroin kyllä seurustelustani heti, kun kyseinen poika yritti lähestyä minua ensimmäisen kerran, mutta lopulta olin kuitenkin heikko ja taivuin suudelmaan (ja lopulta muuhunkin). Soimasin itseäni kyseisestä asiasta vuosikausia suhteen loppumisen jälkeenkin. Olinhan rikkonut omaa periaatettani vastaan ja tehnyt myös toisia kohtaan väärin.

Olen antanut pettämisenitselleni anteeksi. Se on asia, josta en ole todellakaan ylpeä, mutta se on asia, joka tuli tuolloin tehtyä. Asiaa on helpottanut se, että puhuin asiasta Miehekkeen kanssa jo suhteemme alkuaikoina (seurustelimmekohan me silloin edes ). Minua ei tuomittu menneisyyteni tähden, mistä olen äärimmäisen kiitollinen. Vasta tuon keskustelun jälkeen pystyin vähitellen hyväksyä tapahtuneen ja antaa itselleni anteeksi. Mutta tiedän, että en enää ikinä toimi samalla tavalla kuin silloin toimin! En enää ikinä halua repiä itseäni vuosikausiksi palasiksi pettämällä olinpa millaisessa suhteessa tahansa.

[Lyyra]

Tekisipä mieleni perua oikeastaan kaikki, mitä edellisessä viestissäni sanoin. Sehän oli yhtä ristiriitaa koko viesti! Ensin paheksun muiden mustavalkoisia ajatuksia ja sitten esitän omat, ihan yhtä mustavalkoiset ajatukseni. Pettämiseen ei todellakaan tarvita aina kahta ihmistä.

Tyydyn sanomaan vain, että yhden, tai edes kahden, kokemuksen perusteella ei kannata sanoa tästä aiheesta yhtään mitään. Jokainen tilanne on erilainen, ja siihen johtaneet syyt ovat erilaiset. En uskalla myöskään enää ennustaa omia reaktioitani, jos joutuisin pettämistilanteeseen. Jos nyt edes jonkinlaisen seurustelusuhteen kokeilisi ensin. Mietitään sitten erikseen sitä suhteen päättymistä, ja sen syitä.
(Ja viimeisellä virkkeelläni en todellakaan tarkoittanut, että pettämisen täytyy automaattisesti kaataa suhde.)

[Nugat]

Mielenkiintoinen keskustelu eilisessä Voimalassa.

Tämä on hirmuisen vaikea asia, jota ei millään pysty pistämään yhteen muottiin. Kun ajatellaan kuinka yksilöllinen ihminen on aina verrattuna muihin, ja kun sekoitetaan useampi ihminen yhteen ja ihmetellään mitä tilanteita niistä syntyy niin ollaan jo sellaisessa pulassa ja sotkussa, jota ei voi mustavalkoisesti rajata tiettyyn raamiin. Elämä ja tilanteet vievät tiettyjä polkuja pitkin, joissa risteää monien muidenkin polku.

Voimalan keskustelusta jäi vain Täysin puuttumaan eräs seikka, joka mahdollisesti voisi johtaa eroon. Miksi ihmiset ovat menneet yhteen? Ehkä ei välttämättä olla koettu Suurta Rakkautta, mutta toinen on koettu hyväksi ja mikäs siinä olessa toisen kanssa, kun ei yksinkään ole mukava olla tai mikä syy sitten voisikaan olla. Tässä tilassa voidaan olla vaikka kuinka pitkään, loppu elämäkin. Lapsia tulee, rakennetaan omaa pesää, käydän töissä ja eletään arkea... Sellaista tavallista miten kuuluu toimia. Mutta entäs sitten, jos rakastuu oikeasti ulkopuoliseen ihmiseen, pitkänkin suhteen jälkeen? Pysytäänkö vanhassa, vai romutetaanko se ja mennään tunteen mukana? Mikä on oikein? Mikä on elämässä oikeasti tärkeää? Kerran kuitenkin vain eletään...

Pakollinen tarve omistaa joku, yksinäisyyden pelko, rakkaus ja yhteenkuuluvuus, kun se vain kuuluu mennä näin...

Muistetaan kuitenkin, että tässä eletään suurimmaksi osaksi yhteiskunnan ja kulttuurin luomien normien äärellä. Kuinka on oikein elää ja mikä on hyväksyttyä. Nykyään on helpompi erota kuin vaikka vasta viisikymmentä vuotta sitten, tai sata! Kuinka häpeällistä se olikaan. Vaikka, useimmiten miehillä se katsottiin tavallisemmaksi, olisi ollut ulkopuolisia suhteita. Yhdessä oltiin hampaat irvessä hautaan asti. Onko se sitten elämää?

Jos aletaan pohtimaan missä menee pettämisen raja, niin itse ajattelen sen menevän niin, että pettäjä pettää alkaessaan tietoisesti vikittelemään ja ymmärtäessään tilanteen seuraukset. Tähän ei edes tarvita mitään läheistä kontaktia, eihän tilanteet koskaan ala silmät sidottuna hups suoraan sänkyyn ja lääppimään. Pakkohan sitä ennen on jo tapahtunut jotain, että sänkyasteelle päästään. Miksi sitten kukaan pettää? Miksi pettää henkilöä, jota rakastaa ja jonka kanssa haluaa arkensa jakaa? Jonka kanssa kaikki on hyvin? Sitten mielestäni päässä viiraa jo muutakin, jos oikeasti vain hakee seksiä, sama kenen kanssa kunhan saa. Sillä tuskin on mitään tekemistä parisuhteen tilanteen kanssa.

Entäs petetty? Hänhän on petetty ja maahan poljettu. Olisiko hän voinut huomata ajoissa, että ehkä parisuhteessa on jotain mikä ei toimi ja voisi johtaa toisen osapuolen syrjähyppyyn ja "lohdun" tai minkä lie hakemiseen? Ehkä ei. Kuinka sen edes voisi huomata? Voihan toinen olla täysin kiintynyt toiseen osapuoleen, vaikka toisen tuneet ovat väljemmät. Pitkässä suhteessa tulee kriisejä ja niistä selviämiseen tarvitaan molempia osapuolia. Petetyksi joutuminen ja sitä kautta hylätyksi tuleminen on kyllä hirveämpiä kriisejä mitä on.

Kolmas osapuoli? Kolmannesta osapuolesta riippuu, kuinka hän lähtee pettäjän mukaan. Tuntuu väärältä tietoisesti mennä pettäjän kelkkaan. Tunteet käyvät kuumina, mutta mistä kolmas osapuoli voi ikinä tietää onko pettäjä oikeasti rakastunut ja tosissaan, vai aikooko vain hakea itsellen jotain mitä ei parisuhteesta saa? Kannattaako ottaa riski, joka voi päättyä onnellisesti tai kurjasti; kaksi löytävät toisensa, vai meneekö vain rikki ja tulee myöskin petetyksi? Kävi miten kävi, ongelmilta ei ainakaan vältytä.

Hmm. Mieleeni tulee aina, että jos kolmas osapuoli on nainen niin hänhän on hirveä viettelijätär, joka vie toisen kumppanin. Mitä mies on? Ehkä sai vain paremman petikumppanin kuin aiemmin ja on vain kunnon mies. Nääh mitä näitä pohtimaan...

Mutta summarum. Asia on vaikea ja siihen liittyy usein monia osapuolia. Elämä on. Ja tämä on taas vain yhdeltä istumalta yhteen putkeen näpyteltyä omaa ja omiin kokemuksiin liittyviä pohdintoja ja tunnetiloja, jotka ovat todennäköisesti muilla erillaiset ja siitä on taas hyvä tapella.

Tuosta Voimalasta vielä, tai vanhaa tutkittua juttuahan tämä on. Tuossa tuli sellainen tunne, että kun se rakastumisen ihanuus kestää sen 2-3 vuotta, niin sen jälkeen on kaikki ovet niin sanotusti auki ja tahdon voimalla eletään. Voiko se olla näin karkeaa?

[Pascal Lemoix]

Suhteissahan on se lähtökohtainen ristiriita, että se rakkauden tunne etsittäisi ihmisellä jatkuvasti uusia kumppaneita ja ihminen ehtii hyvinkin tehdä 4-5 poikuetta. Kuitenkin lapsen psykologisen kehityksen kannalta olisi ihan positiivista olla täyspäiset vanhemmat.

Toivottavaa olisi, että lapsi tai lapset toisivat ihmisten elämään sellaista merkityksen tunnetta, että halutaan yrittää perheelle hyvää. Mutta kyllä aika usein taitaa ihmiselle se oma etu olla tärkein.