Sinkkuus

[Aranwe]

Juhlapyhät on just pahoja, kun sukulaisia ei jaksa päivää kauempaa ja kavereiden nurkkiinkaan ei kehtaa mennä. Viime joulun olin yksinäni ja se oli mukavin joulu pitkään aikaan. Herkuttelin juustoilla, lipittelin viiniä ja samoilin pitkin Skyrimin metsiä lohikäärmeitä metsästäen. Saas nähdä mitä tänä jouluna keksii. Baarissa ainakin tulee yleensä joka joulu pyörähdettyä viimeistään joulupäivänä.

[päivänpolttaja]

Juhlapyhät ovat ahdistavia riippumatta siitä, viettääkö niitä yksin vai sukulaisten kanssa. Sellaiseen tilanteeseen en ole kertaakaan päässyt, että varsinaisesti juhlapyhää viettäisin suhteessa olevana. En oikein voi siis tietää siitä muuta kuin sen, että ainakin kaikki tuntemani pariskunnat riitelevät juhlapyhinä ja erityisesti joulupyhinä.

[Outolintu]

Mulle sinkkuus tuntuu välillä siltä, kuin puuttuisi se lapsuuden paras kaveri. Se, jonka kanssa jaettiin kaikki ja hengattiin koulun jälkeen aina yhdessä. On mulla rakkaita kavereita, mutta aikuisiällä sitä ei tule hengattua sen yhden sinkkukaverin kanssa joka päivä, kun kotona on kumppani. Tai sitten ne asuu kaukana. Ei tule viestiteltyä joka päivä, aina ei edes joka viikko.

Silloin jää kaikki pienet asiat jakamatta. Jonain päivänä voi tapahtua jotain pientä, josta mainitsisin illalla, mutta jos en tapaa illalla ketään, se jää sanomatta. Sellaisia pikkujuttuja ei yleensä tule otettua puheeksi useamman päivän jälkeen. Sitä alkaa huomaamaan, että olisi kiva jakaa juuri se arki ja arjen pienet jutut toisen kanssa.

Ei mulla ole ongelmia olla parisuhteeton (jos olisi, olisin varmaan tehnyt asialle jotain aikaa sitten ), mutta useamman vuoden jälkeen sitä alkaa tuntea itsensä jotenkin... ei-kokonaiseksi? Hankala pukea sanoiksi. Juurikin siksi, että suurin osa elämästä tapahtuu vain mulle enkä koskaan jaa sitä kenellekään. Varsinkin matkustaminen on toisinaan rankkaa. Yleensä mun kavereilla ei ole rahaa, aikaa tai halua matkustaa mun kanssa. Jää siis kaksi vaihtoehtoa, joko matkustaa yksin tai ei matkustaa ollenkaan. Yksin reissatessa on puolensa, saa mennä ja tulla miten tahtoo jne. Kotiintullessa voi näyttää kuvia ja kertoa huippukohdista, mutta silti tuntuu, että 95% matkasta on vain mun muistissani. Näkymistä voi nauttia, mutta jotenkin olisi vielä hienompaa, kun voisi jakaa ihailun toisen kanssa eikä vain hiljaa omassa päässään.

Kaverit sanoo monesti, että olen liian nirso. Mutta ei mulla ole oikeastaan muita vaatimuksia kuin että pitää olla samalla aaltopituudella. En mä käsitä, miksi kannattaisi viritellä suhdetta jonkun kanssa, joka ei yhtään ymmärrä mun juttuja. Mutta ehkä se on se ongelma, löytää joku joka ymmärtää Pah, mä sanon aina että olen vain liian täydellinen

[Kibaya]

Kaverit sanoo monesti, että olen liian nirso. Mutta ei mulla ole oikeastaan muita vaatimuksia kuin että pitää olla samalla aaltopituudella. En mä käsitä, miksi kannattaisi viritellä suhdetta jonkun kanssa, joka ei yhtään ymmärrä mun juttuja. Mutta ehkä se on se ongelma, löytää joku joka ymmärtää Pah, mä sanon aina että olen vain liian täydellinen

No nimenomaan!
Ja vain siksi, että jotain pitäisi tehdä.

Aina välistä on semmonen olo myös, että olispa kiva jakaa asioita jonkun kanssa ja saada sitä kautta perspektiiviä. Kun tarpeeksi pyörittää juttuja vain oman itsensä kanssa, niin sitä kyllästyy. Ei jaksa enää miettiä monelta kannalta ja näinollen maailmankuva köyhtyy. Ei kovin nopeasti, mutta köyhtyy kuitenkin. Sen lisäksi, että olisi oikeasti välistä myös kiva kuulla muitakin kuin omia asioitaan.

Mullakin ehkä on liian tiukat kriteerit. Pitää olla suht' samoilla aaltopituuksilla, fiksu ja kestää mua. Mä luulen että tuossa yhtälössä on jotain liikaa. Fiksuuskin on suhteellinen käsite, koska koen sen muodostuvan huumorintajusta, maailmankuvasta ja elämänarvoista. Että mitäs se sitten pitääkään sisällään?

Sen lisäksi, että sinkkuus olisi helppo valinta. Turvallinen. Ei satuttaisi itseään, kun ei tarvitsisi yrittää pelata pelejä, eikä asettaa itseään altiiksi sydänsuruille.

[Kibaya]

Koska oon nykyisin yhden sinkkuryhmän ylläpitäjä fb:ssä niin joudun ajoittain kohtaamaan sitä, että mitä se sinkkuus mulle on.
Tai ehkä pitäisi kysyä, että mikä on parisuhde? Tähtääkö se johonkin? Perheen perustamiseen? Onko parisuhteessa, jos yhdessäolo ei tähtää siihen?
Nämä on retorisia kysymyksiä, en hae niihin välttämättä vastauksia.

Sinkkuus on mulle ehkä elämäntapa. Ainakin tässä hetkessä tämä sopii mulle tosi hyvin.

Hauska oli myös lukea tätä ketjua taaksepäin

Enää en väitä olevani vaikea, koska en mä ole. En vain mahdu perinteisiin muotteihin, eikä se tee musta vaikeaa