Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[Pvi]

En mäkään.
Mahtavaa, että Shay pystyy ottamaan yhteydenpidottomuuden miehisyyteen kuuluvana asiana. Mä en taida pystyä. Olen pikkasen herkistynyt hylkäämisille. Pelkään odottaa erityisesti tältä tyypiltä mitään, koska siitä on liian usein seurannut murhemieltä. Luultavasti muutenkin olen turhan varovainen. Niinkuin arka kani.

[kermit]

Minä taisin jossain vaiheessa niittää aika kattavaa mainetta raskaan sarjan deittailijana ja vuosien kokemuksella voin sanoa, että jos mies ei pidä yhteyttä, siihen on syy, ja se on se, mitä te epäilette mutta jota ette halua uskoa. Älkää hyvät ihmiset nyt jääkö nyhväilemään ja odottamaan parempia aikoja, koska niitä ei tule, jos siihen odottamaan jäätte. Etenkin alkuvaiheessa innostuksen pitäisi olla sitä luokkaa, että tekstarin laittaa vaikka vessasta jos ei muuten ehdi. Myöhemmin pitäisi normaalin arkikommunikaation toimia suhteellisen luonnostaan. Jos jollekin tuottaa vaikeuksia pystyä kommunikoimaan kerran päivässä tai kahdessa elossa olemisestaan sille, jonka pitäisi olla elämän tärkein ihminen, voi hyvällä syyllä olettaa, että ihan tärkeimmäksi ihmiseksi ei olla ylletty. Vastaatko itse kaikkien ihmisten yhteydenottoihin yhtä nopeasti, vai käykö niin, että joillekin vastataan välittömästi, kun toisille vastataan sitten seuraavassa sopivassa tilanteessa?

Ihminen tulee suhteeseen sellaisena kuin on. Jokainen tuo omat ihanuutensa ja omat vähän vähemmän ihanuutensa. On hyvä tiedostaa heti alussa, mitä toisessa on niin kovin ihanaa, mutta myös miettiä mitkä niistä ihanista piirteistä tekee vielä joku päivä hulluksi. Jos joku piirre on sellainen, jota ei voi hyväksyä tai joka tekee aidosti onnettomaksi, on parempi olla yrittämättä sen enempää. Teistä tulee molemmista vain onnettomia, kun toinen tai molemmat yrittävät hetken päästä muokata toisesta jotenkin parempaa. Sittenkö ollaan onnellisia, kun tuntuu ettei koskaan ole riittävä toiselle?

Mitkä ovat niitä asioita, joiden kanssa et voi elää ja mitkä taas niitä, joilla toinen näyttäisi tunteitaan ilmaisevan mutta jota et ole sellaiseksi ehkä käsittänyt? Tätä on hyvä välillä itsekseen miettiä. Insinöörimaailman putkiaivoinen mies voi todellakin keskittyä yhteen tiettyyn asiaan niin, että kaikki muu häviää ympäriltä. Se on useimmista naisista käsittämätöntä ja rasittavaa. Mutta kun se putkiaivo kohdistuu naiseen, harva valittaa. Alkuun on niin ihanaa, kun mies vakuuttelee ja todistelee tunteitaan kaikin mahdollisin tavoin ja kaikissa mahdollisissa paikoissa, mutta hetken päästä alkaa jo toivoa, että mies keksisi välillä jotain muutakin tekemistä kuin pelkän palvonnan.

Käyttäkää harkintaa ja valinnan varaa silloin, kun siihen on tilaisuus.

[Kibaya]

Sehän on juuri niin.

Järjen mukana pitäminen vaan ei ole se helpoin asia, kun tunteet ottavat vallan ja vievät. Useimmiten ne vievät sitten keulivalla mopolla päin seinää, mutta vievät kuitenkin.
Järkeillessä taas on kaikki kovin yksinkertaisen tuntuista - kuten tuo kermitin sanomakin. Onhan se nyt päivänselvä, että jos ei mies pidä yhteyttä siihen on syy. Harvoin käy vielä niin, että se oikea syy ei olisikaan se mitä itse ajattelee.

Siitäkin syystä sitä antaa aina vaikka miten monta mahdollisuutta ja uuden yrityksen mahdollisuuksia ihmisille (siis muillekin kuin miehille pum, pum, läpä, läpä - jutuissa), kun haluaisi ajatella hyvää ja sitä parasta. Joskus se toimii. Koska ihminen on kykenevä muutokseen - jopa isoon muutokseen - halutessaan ja havahtuessaan, mutta usein se mopo on myös päätynyt sinne seinään.

Väitän myös, että avoimuus näissä asioissa ei ole pahaksi. Tiedän, että osa miehistä ei esim. katso kännykkää kaveriporukassa, ettei rooli putoa. Tai etteivät kaverit ala kyselemään ja sitten täytyisi selitellä, jos ei halua sitä tehdä. Syitä kännykän käyttämättömyydelle voi olla, ja osa niistä on ihan ymmärrettäviä, jos ne vain tietää.

[Shay]

vuosien kokemuksella voin sanoa, että jos mies ei pidä yhteyttä, siihen on syy, ja se on se, mitä te epäilette mutta jota ette halua uskoa.

Vau. Siis kyllä mää pääsyynä omassa tapauksessani pidän sitä, että sillä on oma elämä ja että puolentoista vuoden
yhdessäolon jälkeen mua pidetään hieman itsestäänselvyytenä eikä toisella enää ole tarvetta olla mussunmussunpusipusi joka
toinen päivä... Mää oon epävarma ja kaipaan toista useammin, kun mulla ei ole kavereita eikä ketään muuta kenelle puhua
kuten sillä on. En kai minäkään olisi jatkuvasti näin sydän karrella, jos mulla ois kavereita, joiden kanssa viettää illat sen sijaan,
että istuisin kotona ja tuijottaisin seinää...

Kyllä mun viesteihin vastataan aina heti ja eilen (en mää osaa odottaa yhteydenottoa ja mököttää) kun sanoin, että oon loukkaantunut
siitä, että sillä ei tunnu olevan aikaa jutella mulle niin istuttiin yhdessä netissä koko ilta. Tuota miestä en vaihtaisi mihinkään.

[kermit]

Mää oon epävarma ja kaipaan toista useammin, kun mulla ei ole kavereita eikä ketään muuta kenelle puhua
kuten sillä on. En kai minäkään olisi jatkuvasti näin sydän karrella, jos mulla ois kavereita, joiden kanssa viettää illat sen sijaan,
että istuisin kotona ja tuijottaisin seinää...

Oi voi, tämä ei kyllä nyt näytä yhtään lupaavalta. Tällä menolla te ajatte suoraan kohti seinää ja rumaa jälkeä on luvassa. Mies aivan varmasti tykkää sinusta, mutten epäile, etteikö sillä olisi samalla melkoinen ahdistus päällä siitä, että se tietää aina poissa ollessaan sun odottavan. Jossain vaiheessa se siihen väsyy. Enkä minä epäile hetkeäkään ettetkö sinä olisi ihan yhtä väsynyt jo nyt. Se on hyvä suoraan sanoa mitä mieheltä haluaa, koska ne turjakkeet ei edelleenkään lue meidän ajatuksia. Eikä mekään miesten. Hirveän epäkäytännöllistä, mutta näillä on nyt mentävä.

Perusvastaus olisi ehdottaa kavereiden ja sen kuuluisan elämän hankkimista, mutta toteutus on kyllä pirullisen vaikeaa eikä se muutu siitä miksikään ellei mitään konkreettisia, entuudestaan kokeilemattomia, vinkkejä tule. Harrasteiden hankkiminen on kanssa hirveän suosittua, mutta oikean löytäminen on melkein yhtä hankalaa kuin oikean miehen tai oikean työpaikan löytäminen. Johonkin olisi kuitenkin hyvä sinun huomiosi saada suunnattua. Jos ideointi on ongelma, voin yrittää auttaa. Minä olen enimmäkseen erakkoharrastelija, koska tässä vaiheessa elämää olemme kavereiden kanssa levittäytyneet laajalle alueelle ja enin osa on vielä keksinyt tehdä elämällään sitä, mitä biologia ehdottaa meidän tekevän.

Tiedän, että osa miehistä ei esim. katso kännykkää kaveriporukassa, ettei rooli putoa. Tai etteivät kaverit ala kyselemään ja sitten täytyisi selitellä, jos ei halua sitä tehdä.

Ja tämä on juurikin asia, johon vain ikä tuo ratkaisun. Ajan myötä niillä ja niiden kavereilla alkaa olla vaimoja ja perheitä, joiden myötä naurettava roolin ylläpitäminen yleensä hiukan helpottuu. Ei ne kesken liikuntaharrastusten edelleenkään viestejä lähettele (ei pitäisi naistenkaan!), mutta kyllä semmoinen normaali arkikommunikointi alkaa hitaimmillakin sujua vähän luontevammin. Koulutus- ja järjenkasvukysymys, veikkaisin...

[Shay]

Perusvastaus olisi ehdottaa kavereiden ja sen kuuluisan elämän hankkimista, mutta toteutus on kyllä pirullisen vaikeaa eikä se muutu siitä miksikään ellei mitään konkreettisia, entuudestaan kokeilemattomia, vinkkejä tule. Harrasteiden hankkiminen on kanssa hirveän suosittua, mutta oikean löytäminen on melkein yhtä hankalaa kuin oikean miehen tai oikean työpaikan löytäminen. Johonkin olisi kuitenkin hyvä sinun huomiosi saada suunnattua. Jos ideointi on ongelma, voin yrittää auttaa. Minä olen enimmäkseen erakkoharrastelija, koska tässä vaiheessa elämää olemme kavereiden kanssa levittäytyneet laajalle alueelle ja enin osa on vielä keksinyt tehdä elämällään sitä, mitä biologia ehdottaa meidän tekevän.

Ihmiset ei pidä musta ja on vaikea löytää ketään, jota kiinnostais samat asia, joten se niistä kavereista.

On mulla harrastuksia paljonkin, liikunnallisia sellaisia, mutta kyllä silti, kun kotiin tulee illalla tekee mieli käpertyä
toisen kainaloon ja jutella päivän tapahtumista. Illat on pahimipia... Yritän pitää itseni kiireisenä ja olla valittamatta
ikävääni liikaa kullalle, ettei sitä ahdistaisi (kun se on vielä nuorikin eikä hingu avioon tai mitään ), mutta
tunteellisena ihmisenä on vähän vaikea olla aina toisinaan hajoamatta...

[kermit]

silti, kun kotiin tulee illalla tekee mieli käpertyä toisen kainaloon ja jutella päivän tapahtumista

Tietysti. Kenenkä ei. Toisten useammin kuin toisten. Minä joskus halipulassa kääriydyin ison untuvatakkini ympärille. En tiedä koska se tuli, mutta jossain vaiheessa management by tekstiviesti tuntui kyllä hirveen hyvältä jutulta ja oli niin huippua, kun sai lääväillä kotona ilman kommentin kommenttia. Tuossa voipi muuten käydä vielä niinkin, että justiinsa, kun sinä olet tottunut ja ruvennut jopa jollain tapaa nauttimaan nykyolosuhteista, tuleekin muut siihen suuntaan mitä halusit ja sitten alkaa taas ankara totutteleminen.

[Lyyra]

Ihmiset ei pidä musta ja on vaikea löytää ketään, jota kiinnostais samat asia, joten se niistä kavereista.

No pitäähän se sun mieheski susta. Ei kai se nyt ainoa voi olla? Menet johki työväenopiston pitsinnypläyskurssille (tms. aihe mikä sua itseäsi kiinnostaa), ja kummasti alkaa löytyä ihmisiä, jotka on kiinnostuneita samoista asioista. Tai meet mukaan jonkun sua kiinnostavan järjestön tai yhdistyksen touhuihin. Suomi on yhdistysten luvattu maa. Ei niitä kavereita ainakaan kotona yksikseen nyhjöttämällä löydy. Tiedän kokemuksesta.

Ja samat neuvot theialle, joka muistaakseni painii saman harrastuksettomuuden kanssa!

[Pvi]

Mä oon kyllä sitä mieltä, että ihmiset tykkää susta Shay. Ihan varmana. Jotkun ihmiset vaatii vaan enempi aikaa. Vuodenkin verran hissukseen lämmitellen ja puuhaten. Aikuisiällä ei ystävystyminen tapahdu enää samalla rytinällä kuin lapsena, jolloin päätettiin, että leikitään nyt yhessä. Paitsi tietysti voit vaan päättää, että pyydät jotakuta vähän leikkimään. Saattaa toimia.
Ja me ollaan täällä, tiiäthän.

Itse taas sain mieheltä juoksukutsun... Johon tietysti riemumielellä tartuin. Sen seurassa on vaan niin mukava. Harmi, että mulla on semmonen olo, että mun seura ei välttämättä ole sen ykkösvaihtoehto.
Luulin muuten, etten jaksaisi kirmata tyypin perässä, mutta mulla olikin paljon kevyempi askel. Mä olin vaan pötkötellyt ja punnertanut eilen kun taas hän oli vetänyt useamman tunnin tanssitreenit. En siis joutunut anelemaan, että mennään pliis hitaampaa.
Ehkä mun täytyy jossain vaiheessa kysyä siltä, että mitä mun pitäisi ajatella siitä. Ainoa vaan, että viimeksi kun yritin muodostaa jonkun sorttista keskustelua tuntemuksista tyyppi kyllä kuunteli, mutta katosi sen jälkeen vaikka sanoi, että nähdään.
Some people want to keep things light and easy...

[Kuolo]

Joo kivahan se on tietty jutella siitä, että miltä tuntuu ja missä mennään, mutta aika harva mies varmasti edes ajattelee asiaa jos ei kysytä. Eli jos tosiaan saatte ajatuksen, että nyt pitäs keskustella suhteen tilasta, niin kannattaa ehkä antaa aikaa ajatella koko asiaa, eikä tivata heti vastausta. Jos tivaat, niin sieltä tulee "ihan sama" "en tiiä" tai sit ei sanota mitään.

Mut näinhän tää on aina menny. Sit jos et osaa sanoa mitään, niin suututaan. Tai jos ei suututa, niin sitten kihistään itekeseen ja mietitään, että ehkä se ei tykkää kun se sano "ihan sama" tai "en tiiä". Ja sano varmaan osalta myös sen takia, että ei muuta uskalla edes sanoa.

[Shay]

Ihan viisaita sanoja, Kolo. Ei se auta, vaikka kuin lukis Miehet Marsista, ku ei niitä aina voi tajuta. Puhuminenki on niin vaikeaa.
Ei se auta kuin yrittää puurtaa eteenpäin ja yrittää ymmärtää toistaki välillä... And the fight continues...

[Pvi]

Kuolo! Kiitos!
Ei se 'mä tykkään susta tykkäätsä musta'-keskustelu ole välttämättä herkkua ja kivaa. Nyt se vaan tuntuu taas tarpeelliselta, koska mulle olisi tärkeää saada tietää haluaako tää olla mun kaveri vai onko se mun kanssa joskus vaan siksi kun ei haluta olla yksin vai jotain muuta ja mitä.

En siis vänkää tyypiltä vastausta heti, vaan kerron, jos joskus kohdataan että tämä häiritsee ja jos sillä on joskus joku vastaus, niin olisi kiva jos sen voisi kertoa mullekin.
Kaveri kysyi minulta, olenko menossa viikon tanssitapahtumaan. Hän oli kulema ajatellut mennä. Niin minäkin.
Voi olla että kohdataan, mutta ei olisi eka kerta, että tyypin suunnitelmat muuttuvat.

[damn]

Joo kivahan se on tietty jutella siitä, että miltä tuntuu ja missä mennään, mutta aika harva mies varmasti edes ajattelee asiaa jos ei kysytä. Eli jos tosiaan saatte ajatuksen, että nyt pitäs keskustella suhteen tilasta, niin kannattaa ehkä antaa aikaa ajatella koko asiaa, eikä tivata heti vastausta. Jos tivaat, niin sieltä tulee "ihan sama" "en tiiä" tai sit ei sanota mitään.

Eikä päde vain miehiin, itse olen yleensä ihan samanlainen. Tapailen parhaillaan kivaa poikaa, joka hyvin pian tavattuamme kysyi miltä tämä meidän juttu tuntuu ja voisinko kuvitella, että seurusteltaisiin. Vastaukseni oli just tuota "emmä tiiä" luokkaa ja jatkoin keskustelua jostain ihan liian turhanpäiväisestä . Eikä ole ensimmäinen kerta kun mies tuollaista kysyy ja minun vastaus on tuo en mä tiijä, tai en sano mitään. Jos yhdessä on kivaa viettää aikaa, niin pitääkö sitä kysellä, antaa vaan mennä ja viettää aikaa toisen kanssa miettimättä liikoja.

[Maija]

Etäsuhteilu on kyllä vaikeaa ja varsinkin yksinäisenä sitä alkaa pyöritellä asioita mielessään, useimmiten aivan turhaan. Been there, done that.

Jos on ollut itsellä hyvä päivä, ja haluaisi kertoa kaiken siitä toiselle, eikä se toinen sitten pystykään syystä tai toisesta ottamaan yhteyttä, rupeaa helposti kääntämään kaiken päälaelleen. Tuntee helposti itsensä arvottomaksi ja unohdetuksi, vaikka toinen siellä kaukana ajattelisi ja ikävöisi. Omat kurjat päivät tuntuvat entistä kurjemmilta, kun ei pääse rakkaan syliin pahaa mieltä purkamaan. Sitten kun ollaan yhteydessä, ja varsinkin yhdessä, hetkeä ei haluaisi pilata puhumalla omista solmuista. Ne eivät silti katoa minnekään eivätkä voi olla vaikuttamatta suhteeseen. En voikaan olla korostamatta puhumisen merkitystä. Vaikka vaikealta tuntuvaa keskustelua ei välttämättä haluaisi aloittaa, se kannattaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toista voisi kuormittaa omilla murheilla jatkuvasti, sillä siinä piilee vaara parisuhteen muuttumisesta terapiasuhteeksi. Tähän tarvitaankin vallan toinen taho.

Helpottaako, Shay, täällä asioiden purkaminen? Täällä on ihmisiä, jotka tykkäävät susta. Entä jos osallistuisit joihinkin miitteihin? Omat menot ja ihmisten tapaaminen tekee oikeasti hyvää myös suhteelle. (Terveisin kaveritonta elämää aiemmin elänyt.)

[Kibaya]

Etäsuhteilu on kyllä vaikeaa ja varsinkin yksinäisenä sitä alkaa pyöritellä asioita mielessään, useimmiten aivan turhaan. Been there, done that.

Se on kyllä ihan totta.
Erityisesti jos suhde kääntyy etäsuhteeksi aivan huomaamattaan. Siis olematta mikään 1000km välissä-tyyppinen etäsuhde. Tietysti on elämänvaiheita, kun ehtii näkemään vähemmän, mutta silti se tilanne kun ei ole moneen viikkoon ehtinyt näkemään ja suhdetta yritetään pitää kasassa vain jollain laastari-netillä, niin ei.
Ainakin mun kohdalla on käynyt ( ja käy varmaan toistekin ) niin, etten osaa tilanteessa käsitellä omaa pettymystä.
Tilannetta ei ole koskaan helpottanut se, että toisen osapuolen syyt vähäiselle yhteiselle ajalle on ollut sellaista "no dokataan poikien kanssa aina perjantaisin"-tyyppinen selittely.

Mun mielikuvitus on aiemmin ollut paha lähtemään käsistä.
Olen yllättynyt miten vähän millekään epävarmuudelle tai sille mielikuvitukselliselle kuvittelulle on nyt ollut tilanteita. Ja miten olen naureskellut omille ajatuksilleni välillä, enkä lähtenyt niiden matkaan.
Ehkä tämä johtuu osittain siitä, ettei tämän hetken -tilanteessa ole minkäänlaista pohjaa sille.
Toisaalta, en koe edes olevan mitään -tilannetta.
Eikä se haittaa ollenkaan!
Kevyttä, painotonta, rentoa ja ilman mitään odotuksia mihinkään suuntaan.

Se helpottaa myös siinä suhteessa, että joidenkin henkilöiden mielipiteitä omista ihastuksistaan sitä jännittää aina ihan sikana. Nyt kun ei ole mitään jännitettävää tai "selitettävää" niin on paljon helpompi hengittää.

[Shay]

Helpottaako, Shay, täällä asioiden purkaminen? Täällä on ihmisiä, jotka tykkäävät susta. Entä jos osallistuisit joihinkin miitteihin? Omat menot ja ihmisten tapaaminen tekee oikeasti hyvää myös suhteelle. (Terveisin kaveritonta elämää aiemmin elänyt.)

Helpottaahan se. Tosin, jos en hillitsisi itseäni olisin joka toinen päivä pistämässä tusina viestiä Euforiat ja ahdingot -ketjuun tunteiden myllertäessä.
Oishan se tosiaan kiva, jos pääsis useammin johonkin, missä olis ihmisiä, mutta useimmiten ei siihen ole mahdollisuutta. Enkä oikein tunne kuuluvani joukkoon täälläkään...

[Kibaya]

Helpottaako, Shay, täällä asioiden purkaminen? Täällä on ihmisiä, jotka tykkäävät susta. Entä jos osallistuisit joihinkin miitteihin? Omat menot ja ihmisten tapaaminen tekee oikeasti hyvää myös suhteelle. (Terveisin kaveritonta elämää aiemmin elänyt.)

Helpottaahan se. Tosin, jos en hillitsisi itseäni olisin joka toinen päivä pistämässä tusina viestiä Euforiat ja ahdingot -ketjuun tunteiden myllertäessä.
Oishan se tosiaan kiva, jos pääsis useammin johonkin, missä olis ihmisiä, mutta useimmiten ei siihen ole mahdollisuutta. Enkä oikein tunne kuuluvani joukkoon täälläkään...

Mulla on myös hetkiä kun tuntuu, että sitä kirjoittaa yhteen/kahteen ketjuun pelkästään ja aina asia on eri.
Että miten se tilanne voi muka niin nopeasti muuttua tai että miten voi olla asiasta uutta sanottavaa
Enkä mä tiedä, että onko se asia jotenkin eri vai pyöriikö se vain kehää.

Enkä mä osaa ottaa sitä niin, että ei saisi joka toinen päivä olla euforioissa ja ahdingoissa, jos kerta myllertää.
Josko se myllerrys vähenee kun sitä purkaa?

Ja aina voi avautua ilmarissa

[Shay]

Saa sanoa: I told you so.

Ihanan viikonlopun jälkeen pistin s-postilla viestiä huolistani kullalle. En arvannut, että näin avaisin hanat tuhooni.
Hän oli ahdistunut seurustelusta ja pisti välit poikki. Ei antanut minulle mitään mahdollisuutta. Oli kuulemma
miettinyt asioita jo pitemmän aikaa, mutta ei ollut vain kertonut minulle mitään. Viikonloppunakin näin hänen
silmistään, että kaikki ei ollut ok, mutta arvelin, että se ei välttämättä edes johdu minusta... Johtui.

Tämä oli juuri se, mitä pelkäsin tapahtuvan. Muistan kerran kertoneeni kullalle, kuinka eräs tuttuni jätettiin
niin, että häitä suunniteltaessa mies oli mielessään pyöritellyt yksin asioita ja eräs päivä vain soittanut
töistä morsiammelleen ja pistänyt homman poikki. Kulta pystyi sympatiseeraamaan tuota tunteetonta
kusipäätä. Olisi pitänyt arvata jo silloin...

Nyt olen enemmän rikki kuin olen koskaan elämässäni ollut. Ihminen, jota rakastin ja johon luotin repi sydämmeni
irti rinnastani ja heitti sen seinään ladellen samalla korulauseita... Olen kuulemma ihana ja paras jne. mutta hän
ei voi olla kanssani enää. En oikein ymmärrä mitään. En voinut suuttuakaan hänelle, kun puhelimessa puhuessamme
kuulin itkun myös hänen äänessään...

Toivon nyt vain, että ajan kuluttua voimme olla vielä yhteyksissä. Tuntuu ihan hirveältä ajatella, että joku joka oli
minulle niin tärkeä ja rakas katoaisi elämästäni kokonaan... Mutta nyt yritän vain selvitä päivä kerrallaan eteenpäin.
Olin yhden päivän poissa töistä kotona itkien... Tänään itkin vain tauoilla vessassa hieman. Nyt hajoilen
kotona.

[marenkienkeli]

Shay. Jaksamista!

[puolikarkea]

Voi Shay

[Suvi]

Voi ei. Shay.

[heartless]

Shay

[Lyyra]

(Mun viesti ei sit vissiin tullut mobiillina läpi. )

Shay
Ihan tyhmää tuollainen, että annetaan juttujen muhia omassa pääkopassa vain, eikä kerrota toiselle mitään. Mun ymmärtääkseni parisuhde on kuitenkin kahden kauppa. Pitää kertoa toiselle, missä mennään, eikä vaan tuolla tavalla pudottaa pommia toisen niskaan. Ois se tyyppi voinut edes yrittää vähän.

[kermit]

Shay, niin ikävä kuulla uutisistasi. Tunne on tuttu ja musertava. Sure, hyvä ihminen, sure ihan rauhassa. Ajan mittaan suru saa erilaisia sävyjä, elämä näyttää aavistuksen toisenlaiselta ja asiat tuntuvat tutuilta, mutta silti vähän uudenlaisilta. Siihen oikeaan törmäät elämässäsi joka tapauksessa, oli se sitten kuka tahansa, joku jonka jo tunnet tai joku, josta et osaa edes haaveilla. Ja silloin ihmissuhde solahtaa paikoilleen sovittamatta, säätämättä, virittämättä ja miettimättä. Ikään kuin se olisi aina ollut siinä. Sitä ennen sinulla on kokonainen vuoristorata ajeltavana.

[Shay]

Kiitos paijauksista. Ei kai tässä voi kuin yrittää jaksaa jatkaa, vaikka voimia ei ole.
Jos tämä itku ja tuska joskus loppuu...