Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[Mr. Smith]

Ajattelin valita sijaintini niin että minun ja uloskäynnin välissä ei olisi kauheasti esteitä. Tai ainakin niiden yli/läpi/ohi tulisi päästä suht' väkivallatta.
En oikein meinaan keksi mitä tehdä enää siinä vaiheesssa jos käy kuten Dannyn kappaleessa.

[Aurora B.]

Tsemppiä täältäkin

Kyynelten tai muun surun ilmaisujen mahdollisesti ilmaantuessa sanot olevasi pahoillasi. Ei siinä sen kummempia tarvitse. Jos vastapuoli haluaa puhua, kuuntele. Jos hän kysyy jotain, vastaa rehellisesti. Itse "jätettynä" pakenisin kyllä paikalta, mutta jos tunnelma ja tyttö jämähtää paikoilleen, voit hetken perästä kysyä, onko kaikki ok. Ehkä kysyä, pärjääkö hän, haluaako, että saatat johonkin tms. Ole herrasmies. Outoa tuo olisi järkyttyä noin lyhyen tapailun jälkeen, mutta ainahan tuo on mahdollista.

Henkinen pudotus ei tapa edes pilvilinnoista romahtaessa. Joskus olen kyllä harmitellut sitä. Mutta kunhan pikkuisen on toipunut, niin aina olen tullut siihen tulokseen, että parempi näin.



Huomasin, että vertasin edellisessä viestissä itseäni kuolleeseen ruhoon

[Mr. Smith]

Outoa tuo olisi järkyttyä noin lyhyen tapailun jälkeen, mutta ainahan tuo on mahdollista.

Samaa toivon minäkin.

K.o. henkilö on minua nuorempi, fiksumpi (jo pelkästään koulutustason ja kielitaidon perusteella) ja joko mainitsin, nainen.
Todennäköisyys sille että hän löytää jonkun minua paremman, jopa Turusta, on aika hitsin huima.

Lisäksi onhan aina mahdollisuus että eroamme...no siis vain eroamme ja nähdään-joskus-paitsi-jos-näen-sinut-ensin-heh-heh-ja-moi-sitten.
Mutta minullehan lasi ei ole koskaan puolityhjä, vaan se on lisäksi täynnä myrkkyä. Eli pahimman skenaarion kautta mennään aina.

[marenkienkeli]

Tän ketjun viimeaikaisten viestien lukeminen on ollut hienoa. Tuntuu, että monesta kohdasta on löytänyt palan itseään.

Tsemppiä Smithille huomiselle. Tämä ei ehkä helpota, mutta minä olisin juuri sellainen tyttö, joka jämähtäisi siihen kahvilan tuoliin. Saattaisin nieleskellä kyyneleitä, mutta tuskin niin avoimessa ympäristössä uskaltaisin itkeä (ehkä pari kyyneltä tirauttaisin). Eri asia toki olisi, jos olisin jossain turvallisemmassa ympäristössä. Itken nimittäin aika helposti. Mun ensireaktio pettymykseen tai ahdistukseen tai närkästykseen tai...on usein itku. (Tämä on usein hämmentänyt Miehekettä suuresti ja saanut hänet jopa hätääntymään. Mutta se on vain mun tapa käsitellä voimakkaita tunteita. Ensi aina itku, sitten rationaalisempi ajattelu. Nykyään Mieheke jo ymmärtää sen, että itkuni voi johtua todella monesta asiasta ja kunhan saan itkun laantumaan, olen valmis käsittelemään itkun aiheuttanutta tunnetta ja asiaa.)

Multa ei kannattaisi kysyä, onko kaikki ok - ei tietenkään ole. Mutta herrasmiesmäinen käytös auttaa kummasti. Olen ollut "jätettynä" (emme koskaan kunnolla edes tapailleet) ja vaikka sattui siinä hetkessä äärimmäisen paljon ja itkin melkein koko kotimatkan (en tainnut siinä tilanteessa itkeä), mulle jäi siitä hetkestä positiivinen fiilis. En enää muista, mitä hän sanoi. Ainakin hän oli lohduttava, mutta ei antanut minkäänlaista turhaa toivoa. Hän oli siinäkin hetkessä todellinen herrasmies. Kyseinen herra on edelleen ystäväni ja jopa niin hyvä, että vierailemme toistemme luona. Molemmilla on tosin aina avokit mukana (tai ainakin mulla on Mieheke mukana). Tosin on hän myös Miehekkeen kaveri, joten ihmekkös tuo. Tosin kyseisen herran avovaimo suhtautuu muhun edelleen pikkuisen varautuneesti, mutta samapa tuo.

Ihmissuhteilu on useimmiten aika hankalaa. On niin suuri mahdollisuus väärinkäsityksiin - varsinkin alussa. Joku on sanonut, että 90% viestinnästä epäonnistuu. Mä ainakin myönnän olevani huono ilmaisemaan tunteitani. Ja vielä jos mukana on sellaista, että vahvasti haluaisi tuntea jotain, mitä se sitten kuitenkaan tunne, melkoinen soppa on keitetty. Sitä voi olla vaikea setviä edes itsensä kanssa. Siinä sivussa saattaa lisäksi satuttaa toista.

[Pvi]

Aukku kirjoitti: "Henkinen pudotus ei tapa edes pilvilinnoista romahtaessa. Joskus olen kyllä harmitellut sitä. Mutta kunhan pikkuisen on toipunut, niin aina olen tullut siihen tulokseen, että parempi näin."

En halua pelotella, mutta mulla on kyllä käynyt niin syvän kautta, että ei tullut katsottua pariin kuukautteen tuleeko autoja kun ylitän tietä. Mitään ei kuitenkaan sattunut. Jokunen auto ehkä vähän joutui nostamaan kaasujalkaa. Siihen aikaan elin yksinäni, mutta muuten ihmisten ympäröimänä. Enkeleiden piirittämänä. Eikä siinä sitten sattunut mitään kun oli paljon siipiä suojana.

Koskaan ei ole kyyneleet nousseet silmiin sillä hetkellä, kun todellisuus rakastumisen toivottomuudesta alkaa valjeta. Vetistelyn aika on myöhemmin. Silmien kostumisen sijaan olen samoin tein oksentanut silkasta fyysisestä pahoinvoinnista. Outo kokemus. Itseasiassa neljästi vierailin pöntölä. Muutenkin tämä tapaus jätti minuun fyysisen onttouden. Painokin tipahti, kun ei ollut sisuskaluja mihin syödä.

Mutta elossa ollaan ja vielä elätellään ajatusta, että jos joskus osuisi kututähdet ja venukset jotenkin sillätavalla että siinä voisi rennosti elellä.

Kuka tietää.

Mietin myös mitä noloa Kibsu on ihastuspäissään oikein tehnyt, jos ei kehtaa mennä paikkaan, jossa kohtaa vanhan ihastuksen.

[Kibaya]

Mietin myös mitä noloa Kibsu on ihastuspäissään oikein tehnyt, jos ei kehtaa mennä paikkaan, jossa kohtaa vanhan ihastuksen.

En mä ole ihan varma oliko se noloa mulle vai sille toiselle.
Toisaalta, siitä on sen verran aikaa että aina on mahdollisuus ettei se henkilö muista mun noloiluja.
Mun muistissa (varsinkin tunnemuistissa) säilyy usein turhaa moskaa. Tämä on niitä.
En ole vielä päättänyt menosta. Toinen vaihtoehto todennäköisesti olisi olla Tuusin kanssa, joka ehkä voittaa tämmöiset epämukavuusalueen jutut. Helposti vieläpä.

[Mr. Smith]

Ketä kiinnostaa miten ollaan-vaan-ystäviä-ilmoitukseni kanssa meni?
Ei se mitään, kerron silti.

Vastapuoli ymmärsi vaikka olikin hiukan tunteellinen, ja kykenimme käyttäytymään kuin ystävät. Ilta päättyi baarikierroksen jälkeen halauksiin ja näemme illallisella ensi keskiviikkona.

Tunnen tänne asti miten facepalmien määrä ylitti juuri keskimääräisen toimistotilojen jukkapalmujen määrän Suomessa, mutta antakaa kun selitän.

Tämä ilmoitus otti minullekin koville (en olekaan niin kivestä kuin luulin), mutta se johti myös itsetutkiskeluun viikonloppuna (mm. sen pohjalta mitä baareissa keskustelimme).

Minä pidän hänestä oikeasti ystävänä, ja siksi haluan nähdä hänet mahdollisimman pian, jotta ei jää epäselväksi että tämä oli taas sellaista "mennään joskus lounaalle ja hei - soittele"-jutustelua (vielähän tässä on hänellä muutama päivä aikaa perua jos haavat ovat vielä liian tuoreet, ja ymmärtäisin sellaisenkin viestin.)

Tämä kaikki vain tapahtui niin nopeasti.
Jos se ei ole teksteistäni tullut esille, niin minä olen hidas; en kykene reaaliaikaiseen hauskaan kommentointiin, en osaa tehdä salamannopeita päätöksiä juuri sillä hetkellä tiedossa olevien faktojen perusteella, enkä kykene muutaman treffin jälkeen päättämään aletaanko seukkaamaan.

Muut siihen tuntuvat kykenevän ja kateellisuuspisteeni ovat +125, mutta minä en.
Ja en kokenut että minulla on oikeutta ylläpitää toisen toivoa niin kauan kunnes osaisin päättää, jos koskaan.

Miksi en osaa päättää, ja miksi seurustelun aloittaminen tuntuu olevan niin kovin vaikeaa, ovat kysymyksiä joita pitää nyt pohtia.
Milloin lähti seuraava maitojuna munkkiluostariin?

[kermit]

Ketä kiinnostaa miten ollaan-vaan-ystäviä-ilmoitukseni kanssa meni?
Ei se mitään, kerron silti.

Minua kyllä kiinnosti, mutta sitä ei varmasti lasketa kun lymyilin hiljaa pimeydessä enkä ilmaissut itseäni ääneen.

Ilta päättyi baarikierroksen jälkeen halauksiin ja näemme illallisella ensi keskiviikkona.

Anteeksi, että sanon tämän ääneen, mutta tiedät itsekin miltä illallinen kuulostaa. Jos on niin, että sinä haluat olla kaveri ja tyttö ei, illallinen on huono ajatus. Jo lounaankin viesti olisi hämmentävä, illallinen tuplaa hämmennyksen. Treffit, ei treffit, haluaa, ei halua, kaveri, ei kaveri. Jos olette tilanteessa, jossa sinä katsot rauhassa ja tyttö ymmärtää sen, illallinen on parempi ajatus, joskin silti aavistuksen vaarallinen.

Miksi en osaa päättää, ja miksi seurustelun aloittaminen tuntuu olevan niin kovin vaikeaa, ovat kysymyksiä joita pitää nyt pohtia.
Milloin lähti seuraava maitojuna munkkiluostariin?

Kuka on sanonut, että seurustelemisen aloittaminen on helppoa? Se saattoi olla sitä ala- ja yläasteella kun "seurusteltiin", mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeammaksi muuttuu. Kyllä alkuaika on lähes poikkeuksetta suurta kihelmöinnin, ihmettelyn ja epävarmuuden aikaa. Onko tämä nyt Se, kestääkö tämä, onko tämä sittenkin huono idea, olenko minä tähän valmis, onko tuokaan tähän valmis, miten tästä pitäisi lähteä eteenpäin.

Ehdottaisin että mietit, tekisikö mielesi suudella tyttöä. Jos tekee, hengitä syvään ja ota askel suuntaan, joka pelottaa. Menetät silloin enemmän, jos et tee mitään kuin jos teet eikä juttu sitten toimikaan. Jos ei, älä piinaa itseäsi miettimällä mikä on vikana sinussa ja ympäröivässä maailmassa ja pidä suhde kaveritasolla potematta huonoa omaatuntoa.

Ja sitten on pakko sanoa rumasti.

K.o. henkilö on minua nuorempi, fiksumpi (jo pelkästään koulutustason ja kielitaidon perusteella) ja joko mainitsin, nainen.
Todennäköisyys sille että hän löytää jonkun minua paremman, jopa Turusta, on aika hitsin huima.

Ei ole. Koulutus ja kielitaito ei kerro kenenkään fiksuudesta yhtään mitään. Se kertoo opiskelutaidoista ja -motivaatiosta. Kummallakaan ei ole tekemistä fiksuuden kanssa. Ja katso ympärillesi. Etenkin suuremmissa kaupungeissa aikuisten, perheenperustamisiässä olevien sinkkujen osalta on tilanne se, että fiksuja vapaita naisia on tarjolla paljon enemmän kuin saman tasoisia (kylmästi ilmaistuna) miehiä. Henkilökohtaiset kokemukseni Turun deittimarkkinoilta ovat vuosien takaa joten ns. markkina olisi juuri nyt hyvin toisenlainen, mutta voin sanoa, ettei tilanne silloinkaan paljon naurattanut.

[Shay]

Sarjassamme 'asioita, joita ei välttämättä kannattaisi tehdä'... Päädyin sänkyyn erään perhetutun kanssa.
Se aiko soitella mulle. En tiiä. En oo vieläkään valmis tapailemaan ketään enkä tiiä oisinko sittenkään halukas
tapailemaan sitä. Epäilen kyllä olevani ihan helevetin varautunut ja epäluuloinen kaikkia miehiä kohtaan, kun
mua satutettiin edellisessä suhteessa niin pahasti... En pysty luottamaan ollenkaan omiin tunteisiini, sillä
negatiiviset tuntemukset saattavatkin vain johtua varautuneisuudesta. No, saapa nähdä...

[Emilia]

Treffit tänään

[Emilia]

Treffit tänään

Ja ne meni loistavasti.



Tää on kyl niin outoa. Siis mulle tapahtuu joskus hyviä asioita ihmissuhdeasioissa.
Tai ainakin nyt tuntuu hyvältä ja semmoselta, et varmaan tuntuu vielä jonkin aikaakin.
Enpä olis ihan äkkiseltään uskonut...

...

[Pvi]

Ihan oikein.

[marenkienkeli]

Em. Ihanaa kuulla, että treffit sujuivat hyvin!

[theia]

Ihanaa Emilia.

Tuu sitten raportoimaan tänne mahd. paljon, haluan elää tarinaa mukana

Nimim. tylsä elämä

[puolikarkea]

Emilia hienoa, että menee hyvin.

[L-S]

Jee Emilian treffeille.

Ja kyllä muakin kiinnosti miten Smitin tarinassa kävi (varsinkin kun Smitin tarinat on aina niin hauskasti kerrottuja), vaikka en asiaan muutoin osannutkaan ottaa kantaa enkä osaa vieläkään. Vaikeitahan tällaiset on.

Itseäni "ihmissuhdeasiat" taas vaihteeksi rasittavat. Pitäisi taas saada jotenkin aivot nyrjäytettyä takaisin siihen olotilaan, missä kaiken maailman ihastukset olivat huono idea ja mahdollisimman kaukana mun elosta.

Jotenkin sitä on niin helppo tehdä asiat ja ihmisten tulkitseminen itselleen niin monimutkaiseksi, jos kuvittelee jotain romanttista jostakusta. Mietin tätä tänään, kun autoin (miespuolista) kaveria ja se heitti tekstarilla kiitokseksi, että rakastan sua. Vastasin, että syytä oliskin. Sekin oli ihan päivää piristävää sinänsä, koska en mä ainakaan tuollaista usein kuule, mutta silti hyvin ohimenevää ja merkityksetöntä.

Sitten taas on näitä toisia, joista ei ikinä saa selvää, että flirttailevatko ne oikeasti mun kanssa pöydän yli, kun vilkuilevat koko ajan tännepäin ja hymyilevät supernätisti, vai onko se vaan jotenkin niiden yleinen tapa.

[Mr. Smith]

Ja kyllä muakin kiinnosti miten Smitin tarinassa kävi (varsinkin kun Smitin tarinat on aina niin hauskasti kerrottuja), vaikka en asiaan muutoin osannutkaan ottaa kantaa enkä osaa vieläkään. Vaikeitahan tällaiset on.

Ajattelin että en kerro tänne koska...no tämä menee vaikeaksi.
Olen hyvin päättämätön ihminen; yritän aina löytää kaikesta sen kultaisen keskitien ja poimia molemmilta puolilta parhaatkukkaset, ohittaen nokkoset mutta silti jättäen tarpeeksi floraa että luonnon monilajisuus säilyy.

Joten olen kuin Psyduck (olen nörtti, joten...niin).
Sillä on jatkuvasti paha päänsärky, mikä estää sitä toimimasta, mutta aina välillä ahdistuksen tms. syyn takia päänsärky menee niin pahaksi että sen aivosolut alkavatkin toimia ja sen voimakkaat telekineettiset voimat aktivoituvat.

Minä en yleensä osaa siis päättää mistään vaan kävelen kuin sumussa miljoonien eri vaihtoehtojen välillä. Mutta toisinaan olen niin kovassa paineessa, että näen kerrankin asiat selkeästi hetken aikaa.

Joten.
Kävimme kahvilla, erosimme "ystävinä", pari kyyneltäkin tirautettiin, mutta sen jälkeen jatkettiin vielä lyhyellä baarikierroksella ja jotenkin tunnelma oli rentoutuneempi ja viihdyin hänen seurassaan todella paljon.

Mutta oloni ei parantunut. Jokin jäi taustalle vainoamaan minua, jokin jota en osannut nimetä.
Koko viikonloppu meni yrittäessä selvittää MIKÄ oli se asia joka vaivasi minua.
Kesken sunnuntain se selvisi minulle aivan yhtäkkiä.
Vauhdinpelko.

Minulla ei ole oikein muuta esimerkkiä seurustelevista pareista kuin muutama ystäväni ja he olivat suunnilleen jo viidensien treffien jälkeen muuttaneet yhteen (ja te varmaan luulette että vitsailen? Sovitaan niin, koska te ette kestäisi totuutta).

Mikään ihmissuhteeni ei koskaan ollut mennyt näin pitkälle. Minulla oli vain viidensien treffien jälkeen yhteenmuuttaneet kaverit esimerkkinä. Minä pelästyin.

Minä halusin olla tämän henkilön kanssa, mutta en minä nyt sentään vielä yhteen halunnut muuttaa!

Joten, me tapasimme maanantaina uudestaan. Ja keskustelimme asioista, mm. tästä tyhmästä pelostani. Ja se keskustelu jatkuu edelleen, näen hänet huomenna seuraavan kerran.

Joten tämä ei ole seurustelua, me...deittailemme

Dissaaminen voi alkaa nyt

Ps. Anteeksi että häiritsen kesken dissaamisen, mutta eniten pidän niistä ominaisuuksista minkä vuoksi hän on niin samanlainen kuin minä.
Vaikka siis viimeksi ne ahdistivat minua.
En vain osannut pukea todellisia pelkojani sanoiksi.
La Smitty e mobile.

[Lyyra]

En mä oikein ymmärrä, miksi odotat, että sua pitäis nyt sit dissata. Mun mielestä ei ole mitään järkeä (siis ei minkäänlaista) muuttaa yhteen viisien treffien jälkeen. Tiedänpä yhden parin, joka meni naimisiinkin parin kuukauden tuntemisen jälkeen. Sittemmin ovat eronneet, ja eroprosessi katumusaikoineen taisi kestää kauemmin kuin siihenastinen suhde. Toistan (kolminnan?): Ei mitään järkeä.

Mun mielestä on hyvä, että uskalsit sanoa pelostasi ja kertoa suoraan, että olet hitaammin etenevää sorttia kuin ystäväsi. Se on hyvä tunnistaa itsessään ja kertoa suoraan toiselle osapuolelle. Ja mun mielestä on hyvä, että te tapailette (deittailette?) rehellisesti ensin, ennen kuin ryntäätte suin päin suhteeseen. Parempi tutustua edes vähän, ennen kuin alkaa sitoutumaan mihinkään.

Onnea teidän toveruudellenne.

[Emilia]

Smitti

Hyvältähän tuo kuulostaa. Kissahiirijutut voi jättää taakse ja deittailla rauhassa.

* *

Mulla oli viime yönä nukkukaveri. Vähänks kivaa. Aamurutiinit, joita oon jokusen
vuoden saanut itekseni treenata, häiriintyivät vain vähän.

omg. Se on jättänyt tänne hammasharjansa.
poikamiestyttö ahdistuu. tai en sittenkään.

[kermit]

Smith Nyt muistat hengittää rauhallisesti ja avata suusi etenkin silloin, kun suun avaaminen ei ole helppoa.

[L-S]

En mäkään näe syytä dissata Smittiä, toihan on just hyvänkuuloista, että se mistä kiikastaa on selvitetty molemmille osapuolille ja voidaan katsella rauhassa. En itsekään näe järkeä viisien treffien jälkeen yhteen muuttamisessa (vaikka mikäpä minä olen sanomaan mikä kellekin toimii, saattaahan se joillakin toimia).

[Pvi]

Mahtavaa!
Rakkauden kesä on so last season.
Nyt puhutaan ihanasta hämyisän suojaisesta uusien alkujen talvesta.

[Mr. Smith]

Kiitos kaikille
Hassu juttu tämä puhuminen

Kun aloimme oikeasti keskustella, kävi ilmi että toisellakaan osapuolella ei tod. ole aikomuksia muuttaa yhteen tai muuta parisuhdehömpötystä.
Hänkin haluaa katsella ja kuulostella miten tässä käy, ihan rauhassa.
Eli me nyt sitten katselemme ja kuulostelemme molemminpuolin.
Itse ainakin olen nauttinut siitä

[Lyyra]

Hyvä juttu, Smith! Ottakaa ihan rauhassa vaan, ja nauttikaa tosiaan tutustelustakin.

"Niin emmekö voi vain pysyä alussa, tilapäisinä tietämättä jatkosta?"

[puolikarkea]

Smithin tilanne kuulostaa hyvältä, kumpikin osapuoli vaikuttaa olevan samoin ajatuksin liikkeellä. Jopa ihanteellinen tilanne, ettei tarvia arvailla mitä deittikumppani pähkäilee. Joidenkin ihmisten toiveista ja aikeista kun ei ota selkoa kysymälläkään.