Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[marenkienkeli]

ja Smithille. Kokemukset tosiaan kasvattavat. Hienoa, että pystyt suhtautumaan asioihin positiivisesti.

[Mr. Smith]

Nooh, molemmat tiesivät missä mennään ja kuitenkin kavereina tullaan törmäilemään, joten dramatiikkaa oli hyvin vähän. Jos tilanne olisi mennyt pidemmälle ja SITTEN oltaisiin erottu, niin olisi saattanut jo tuntuakin.

Kiitos kuitenkin tuen osoituksesta

[Shay]

Joskus tuntuu, että sosiaaliset taitoni ja kykyni kommunikoida ovat jotenkin niin käsittämättömän vajavaisia, että...

Olen yrittänyt viime aikoina kommunikoida ihmisten kanssa. Yleensä kyseessä on vastakkainen sukupuoli, koska
naiset on niin vaikeita, etten osaa niiden kanssa jutella ( ). Jotenkin tuntuu, että sanomiseni ymmärretään
aina ihan erilailla kuin miten ne on tarkoitettu. Huumorini menee ohi ja joudun selittämään vitsejäni, mikä on aina
todella järkevää hommaa... Ja kaiken lisäksi pystyn jotenkin antamaan itsestäni kuvan, että en ole kiinnostunut
keskustelemaan. En vain osaa.

[Kibaya]

shay
Kai sitä kommunikaatiotakin voi treenata.

Joskus mä hämmästyn itsekin tätä maailmaa.
Paniikkikohtaus-tyypin kanssa otetut askeleet ovat olleet hyviä. Sen kanssa on helppo puhua. Kun sekosin ja pyysin sen käymään luonani olin aivan sekopäänä koko sen ajan ennen kuin ovikello soi. Kun se taas soi, niin johan helpotti. Vaikka meidän keskustelun sisältö ei sinänsä tuonut mulle itelleni selvyyttä "olennaisiin asioihin", niin sen syväluotaava ja kokonaismerkitys taas oli todella valtava. Siitä seurasi mielenkiintoinen alitajunnan reaktio, uni ja tunnin mittainen keskustelu aihepiiristä, jonka tärkeys on mulle korkea. Ilman, että toin alkuun sitä esille. Kun sitten asia kävi ilmi, oli kaikki niin jotenkin taas kohdallaan. Ihan kuin joistain asioista ei edes tarvitse puhua, kun sen tietää jo. Tulee helposti sellainen "no niin tietenkin"-reaktio itselleen ja vastapuolelle.

Sen ihmisen lämpö on myös eri tasoilla, mitä olen koskaan aiemmin havainnut.

[Emilia]

Kämpässä alkaa olla pelottavan paljon Pomppuhymyn tavaroita, pesen jo sen pyykkejäkin.
Minä!? Se tuntuu kyllä ihan kivalta.

Tyyppi on ahdistavan täydellinen mulle. Oon ihan varma, että joku asia kusee kohta todella pahasti.
Ei se nyt oikeastaan näytä siltä, että mikään menisi ketuilleen mutta oon alkanut pelätä etukäteen pahoja asioita.
Tyhmää semmonen. Varsinkin, kun tuo ihminen tekee mustakin hyvää vauhtia parempaa ihmistä.

En muista, milloin viimeksi olisin tykännyt itsestäni yhtä paljon kenenkään kanssa ollessani. En varmaan koskaan.

No, johan tässä on se melkein neljä viikkoa deittailtukin.

(mistä tämä yhtäkkinen pessimistisyys tuli? ihan varmaan kohta tapahtuu jotain kamalaa.
aina teen tyhmyyksiä tai oon liian oma itteni, sulkeutunut simpukka. )

Oli miten oli, minä:

[theia]

Emilia, kuulostaa kyllä varsin ihanalta ja oikeastaan vähän samalta kun mulla sillon alkuun

Mietin juuri, miten kaipailin alkuaikojen ihastumista ja perhosia ja kaikkea sitä, mutta toisaalta, on tää vakiintunut ihanuuskin maailman parasta

Ja tuosta pessimistisyydestä - kyllä mullakin tulee edelleen "heikkoja hetkiä" kun alan miettiä, mitä kaikkea voisi vieläkin tapahtua ja mennä pieleen ja mitä kaikkea menettäisin, jos nyt jotain tapahtuisi että erottaisiin. Mun mieli ei vaan osaa olla onnellinen 24/7.

Oma suhde on edelleen kyllä ihan maailman ihanin, tuo toinen kun osaa tukea aina oikeaan aikaan. Ja osaa riidellä mun kanssa (sillon harvoin kun riidellään). Ihanuutta.

[marenkienkeli]

Em.

Mullakin on edelleen ajoittain sellainen olo, että tää on liian hyvää ollakseen totta. Kohta varmaan joku tulee nurkan takaa ja törkkää kasan ikävyyksiä syliin. Mutta silloin mietin Putron Mitäpä jos -biisiä.
"Muistathan että meidät tehtiin toisillemme mittatilaustyönä.
Mitäpä jos se työ on tehty hartaasti ja yksinoikeudella?
Yksinoikeudella"
Niin mitäpä jos asiat menevätkin hyvin. Mitäpä jos Mieheke onkin mun vierellä siihen asti, että ollaan jo ihan rupsahtaneita. Mitäpä jos.

[Pascal Lemoix]

Niin mitäpä jos asiat menevätkin hyvin. Mitäpä jos Mieheke onkin mun vierellä siihen asti, että ollaan jo ihan rupsahtaneita. Mitäpä jos.

Jos rakastaa vielä, kun olet ruttuinen, niin kannattaa varata Turku-Tukholma -risteily

[marenkienkeli]

Niin mitäpä jos asiat menevätkin hyvin. Mitäpä jos Mieheke onkin mun vierellä siihen asti, että ollaan jo ihan rupsahtaneita. Mitäpä jos.

Jos rakastaa vielä, kun olet ruttuinen, niin kannattaa varata Turku-Tukholma -risteily

Joo.

[Kibaya]

Mun nuorin veli ja sen tyttöystävä menivät tänään kihloihin

Oon aika liikuttunut.
Odotin, että jotain tämmöstä tulis vasta keväällä, sitten kun se heidän lapsi syntyy, mutta kyllä se nytkin on aika ihanan liikuttavaa.

Tirautin kyyneleen! Okei, ehkä kaksikin.

Mun Velli

[Lyyra]

Kaks ongelmaa.

Eka:
Mitä mä vastaan Australian-tyypille (ks. tän ketjun aiemmat viestit 3 vuoden takaa), joka ilmoitti olevansa tulossa Eurooppaan lokakuussa? Ensin on Ranskassa häät, joihin se on menossa, ja sit sen jälkeen olisi kuulemma tarkoitus nähdä mahdollisimman paljon Eurooppaa, ja mahdollisesti suunnata "Skandi-Suomeen". Kuulemma haluaa "tarkkailla minua luonnollisessa elinympäristössäni."
Vois olla ihan kiva nähdä, mutta en mä tiedä osaanko mä käyttäytyä. Nolottaa edelleen oma käytös niiltä ajoilta, kun tunnettiin. Mutta ei tosta tyypistä ota selvää.
Tuo tarkkailujuttu kuulostaa ihan siltä, kuin olisin joku "science project".
Mitä se oikeen haluaa musta?


Toinen:
Pitkäaikainen, todella läheinen ystävyys, iso riita 2 vuotta sitten, välit mun ahdistuksen takia poikki vuosi sitten (mm. facebook-blokin myötä). On ollut ikävä, ja otin facebook-blokin pois. Entä jos se ottaa yhteyttä? Entä jos ei? Miten mun pitää olla? Kannattaako sitä yhteyttä edes avata?

[Shay]

Lyyra, läheiset ystävät on katoava luonnonvara. En tiedä taustojanne, mutta varmasti kannattaa yrittää selvittää välinne.
Jos ei hän ota yhteyttä, niin miksi et sinä ottaisi? Jos uskot, että osaatte keskustella riidan aiheuttaneist asioista paremmin
nyt, kun aikaa on kulunut.

---

Sain kuulla, että ex-kullallani on uusi tyttökaveri. Miehellä, joka vielä puoli vuotta sitten ahdistui seurustelusta seurustelee taas.
Tuli sellainen olo, että olen varmaan maailman turhin ihminen, kun minut voi noin nopeasti unohtaa ja vaihtaa parempaan. Itse
selvittelen mielessäni vielä asioita eksään liittyen enkä kykene ihastumaan saatikka sitten rakastumaan. Menin niin rikki keväällä,
kun hän jätti mut. Vituttaa, että joudun kestämään tätä toipumispaskaa vielä kuukausia, kun toinen on jo onnellinen jonkun horon
kanssa. Riipaisee melko syvältä...

[marenkienkeli]

Jaksamista teille!

Lyyra, jos tilanne saattaisi olla korjattavissa ystäväsi kanssa, luulisin, että kannattaa yrittää. Luulen, että molemmille taitaa olla vaikea ottaa yhteyttä. Blokkauksen poisto voi olla hyvä alku. Jos sinä et pysty ottamaan yhteyttä, ehkä hän ottaa yhteyttä, jos on siihen valmis. Tosin jos on ollut pitkään blokattuna, voi olla, että kyseinen henkilö ei kovin helposti edes tajua, että voisi ottaa yhteyttä (olettaen siis, että hän on yrittänyt ottaa yhteyttä).

Luulisin, että tuo luonnollisessa ympäristössä tarkkailu oli joku vitsin tapainen. Vaikea arvella sellaisen henkilön, jota ei ole koskaan tavannut, mielen liikkeitä. Mutta ainakin vaikuttaisi siltä, että hän oikeasti haluaisi tavata sinut. Se onkin sitten vaikeampi kysymys, haluaako hän tavata ystävänä vai onko taustalla muitakin ajatuksia.
----------

Shay, sinä et ole turha ihminen! Ottaa aina oman aikansa ennen kuin suhteesta pääsee yli. Ei kuitenkaan ole ihan yksiselitteistä, kauanko on riittävästi aikaa. Se, että hänellä on uusi, ei tee turhiksi niitä tunteita, joita hänellä joskus oli sinua kohtaan. Ehkä hänen oli syystä tai toisesta helpompi päästä eteenpäin. Harvoin tapahtuu niin, että molemmat osapuolet olisivat juuri samaan aikaan valmiita jatkamaan eteenpäin.

Mulle tulee tuosta mieleen yksi vanha tilanne. Tyyppi ei siinä tilanteessa halunnut luokata minua ja sanoi, ettei ole valmis seurustelemaan. Välitti kai minusta liikaa, eikä siksi pystynyt sanomaan, että ei halua seurustelusuhdetta kanssani. Tosin oli aika karu tilanne, kun kuuli muutaman kuukauden kuluttua, että hän seurustelee. Onhan se toki aina karua, jos antaa turhia toiveita sanomalla, ettei ole vielä valmis, vaikka oikeasti ei ole koskaan valmis. Jälkikäteen olen kuitenkin antanut anteeksi. En tiedä, onko teidän jutussa mitään tämän tapaista taustalla, mutta... Äh, ihmissuhdejutut on keskimäärin ihan liian vaikeita mun pienelle pääkopalle.

[damn]

Menee hermot ihmissuhteisiin.

Ei ole viime aikoina tapahtunut mitään edistystä yhtään missään, vaikka kuukausi sitten hetken aikaa näytti lupaavalta ja olin kauhean ihastunut siihen minun miesmakua täysin vastaavaan Poikaan. Kyllä me ollaan moikattu nähdessä ja joku kerta juteltukin niitä näitä, mutta ollaan nähty tosi harvoin, eikä ole oikein päässyt mitään tapahtumaan ja kumpikaan ei ole osannut ottaa yhteyttä toiseen. Raivostuttavaa. Tilanne on taas palannut nollapisteeseen ja en elättele toiveita.

Hämmentävää oli, että vietin juuri neljä päivää minun eksän kanssa. Se vei minut syömään syntymäpäivänäni, juhlittiin yhdessä yhteisten kavereittemme kanssa ja oltiin ensin sen luona yötä ja sitten kaksi yötä mun luona. Oli aivan ihanaa, mutta fiiliksiä on vaikea kuvailla. Jos olisin kenen tahansa muun ihmisen kanssa viettänyt tuollaista aikaa, niin odotukset olisivat korkealla ja ajattelisin, että meillä on jotain säpinää. Nyt en ajattele, että meillä on mitään säpinää, vaikka tavallaan sitä haluisin, koska yhdessäolo tuntui niin mukavalta. Kyllähän me halailtiin ja pussailtiin ja oltiin käsi kädessä ja kaikki kosketus tuntui hyvälle ja se tuntui siltä, että voisi jäädä siihen tilanteeseen jatkossakin. Meidän välit on vaan niin vaikeat. Juteltiin kauheasti kaikesta ja yhtenä aiheena oli meidän ero. Kummallakin on jonkinlaisia tunteita toista kohtaan ja tykkää toisesta valtavasti. Mutta on asioita mitkä ei toimi. Olisin halunnut eron jälkeen palata yhteen ja saada ne asiat toimimaan, sillä asioissa on tapahtunut muutosta. Kummallakin on kuitenkin luonteessa sellaisia piirteitä mistä toinen ei tykkää. Esimerkiksi ihan sellaisia, että Tyyppi ei siedä minun huonoa itseluottamusta, ja se on sille maailman isoin ongelma ja kun se aina sen esille nostaa, niin se vaan entisestään saa minut stressaamaan omasta olemuksestani. Minä taas en tykkää, että Tyyppi on niin dramaattinen, kun taas itse olen rauhallinen järki-ihminen, enkä jaksa loputonta showta milloin mistäkin aiheesta. Ilman tälläisiä eroavaisuuksia me todennäköisesti oltaisiinkin yhdessä. Ja osa yhteisistä kavereistamme ihmettelee isoon ääneen miksei me olla yhdessä, kun molemmista näkee, että tykätään toisistamme hyvin paljon ja näytetään pariskunnalta.

Joten... Oli super kivaa hengailla ja haluaisin tehdä sitä jatkossakin, mutta kaikkien puheittemme perusteella meille ei varmasti mitään tästä ihmeellisempää tule. Meidän oli puhetta mennä tällä viikolla leffaan. Jotenkin järjen ääni kuitenkin huutaa, että onko järkeä ihan kauheasti kaveerata sen ihmisen kanssa koko ajan, koska se voi monimutkaistaa asioita. Molemmat myönsivät viikonloppuna olevansa mustasukkaisia toisesta. Väistämätön tosiasia on se, että jompi kumpi alkaa pian tapailla jotakuta toista ja itse en ainakaan halua olla sitä sivusta seuraamassa, kun se deittailee muita. Osaan olla tavallaan iloinen sen ihmisen puolesta jos se löytää kivan tytön, mutta mitä enemmän sen kanssa vietän ihanaa aikaa, niin pelottaa miten sydämessä kuitenkin tulee tuntumaan pahalta. En tiedä mitä pitäisi tehdä.

[Pvi]

Haluaisin huomauttaa, että on aika harvassa ne tyypit joista tykkää ja jotka tykkää takas. Ainakin monella on tuollai.
Ootteko koittaneet jotenkin selvittää yhdessä mikä olisi tapa jolla voisi selvitä toista ärsyttävän luonteenpiirteen kanssa?
Voisiko toisen antaa draamailla ja ottaa itse sivustakatsojan roolin. Vähän niinkuin katsoisi telkkaria ja viihdettä.
Millä tavalla toinen voisi tukea itsetuntokysymyksissä sen sijaan että antaisi ensimmäisen ärsytyksen purkautua ilmoille? Voiko sitä itsen arvostusta jotenkin kehittää?

...
Mua vähän jännittää näänkö kuun lopussa sydämen solmuttajaa. Siitä ei ole kuulunut mitään taas lähes puoleen vuoteen. Mä oon laittanut yhden lyhyen viestin...
Mulla ois ikävä, mutta en voi olettaa, että toinen haluaa tai voi sitä mitenkään täyttää.
Ei auta muu kuin jäitä hattuun ja lunta pöksyihin ja turvaa sydänalaan. Sillä mennään.

[damn]

Haluaisin huomauttaa, että on aika harvassa ne tyypit joista tykkää ja jotka tykkää takas. Ainakin monella on tuollai.
Ootteko koittaneet jotenkin selvittää yhdessä mikä olisi tapa jolla voisi selvitä toista ärsyttävän luonteenpiirteen kanssa?
Voisiko toisen antaa draamailla ja ottaa itse sivustakatsojan roolin. Vähän niinkuin katsoisi telkkaria ja viihdettä.
Millä tavalla toinen voisi tukea itsetuntokysymyksissä sen sijaan että antaisi ensimmäisen ärsytyksen purkautua ilmoille? Voiko sitä itsen arvostusta jotenkin kehittää

Onhan noista ollut puhe monestikin ja ollaan yritetty selvittää. Itse olen valmis tekemään kompromisseja ja olen tuon dramaattisuuden kanssa pystynyt elämään ja pystyisin edelleenkin, vaikka se välillä riepoo. Mutta Tyyppi ei voi elää minun huono itsetunnon kanssa, eikä se ole hirveästi tehnyt sen eteen mitään. Siis se kyllä kehuu ja koittaa nostaa itsetuntoani, mutta se tekee sen jotenkin väärin ja saa minut tuntemaan itseni huonoksi. Esimerkkinä jos se sanoo, että olen kaunis, niin se sanoo, että olen idiootti, kun en tajua kuinka kaunis olen. No siinä sitten tunnen itseni enemmän idiootiksi kuin kauniiksi. Ja lähes poikkeuksetta alan itkeä. Se jotenkin saa minut tuntemaan syyllisyyttä siitä, etten tajua jotain luonteenpiirteeni tai ulkonäköni hienoutta. Monet keskustelut ja itkut tästä on väännetty, mutta mikään ei muutu. Ja olen koittanut koko elämäni ajan jotenkin kehittää ajattelutapaa itsestäni parempaan suuntaan, mutta en vain onnistu ja jatkuva muistettelu huonosta itsetunnosta ja siitä aiheutuvat itkut ja riidat saavat minut vielä entistäkin surkeammaksi, kun tiedän että pitäisi muuttua, mutta en vielä ole osannut.
Njoo, on toki muitakin ongelmia. Tyyppi näyttää enemmän tunteitaan ja minä ujona ja vähemmän hellyydenkipeänä en aina osaa näyttää mitä tunnen. Sitten se toinen on pahalla päällä ja luulee, että en minä siitä tykkää, kun en sitä sano tai näytä. Näitä asioita on puolentoista vuoden ajan puitu jatkuvasti, silloin kun oltiin yhdessä ja nyt sen jälkeenkin kun ollaan nähty. Periaatteessa ne ovat asioita, joihin voisi koittaa vaikuttaa ja joita koittaa muuttaa, mutta en tiedä miten muuttaisin niitä, kun toinen olettaa, että muutun hetkessä. Haluan muuttua niissä asioissa, mutta nyt kun ei olla edes yhdessä, niin miten voin näyttää, että olenko muuttunut(jollain tavalla olenkin muuttanut käytöstäni).
Ja nyt tuli olo, että miksi minä yritän niin kauheasti muuttua kun se toinen ei tee mitään. ARGH.

[marenkienkeli]

En koe, että mulla olisi (enää) huono itsetunto. Mutta kyllä minäkin loukkaantuisin, jos minulle sanottaisiin, että olen idiootti, kun en tajua että olen kaunis tms. Kohteliaisuus kumoutuisi jo etukäteen, kun mielessä vain pyörisi, että mua pidetään idioottina.

Kuulostat minulta siinä mielessä, että mulla on kovasti halu muuttua (olla keskustelevampi jne.), mutta jotenkin ajattelen, että toisen ei tarvitse muuttua vaan mun pitää hyväksyä hänen erilaisuutensa. Ei jotenkin tule mieleenkään, että mitä jos molemmat muuttuisivat aluksi edes vähän.

Ei sillä. On tuo Mieheke hyvin oppinut ymmärtämään mun tunneilmausten erilaisuuden. Hän on analyyttinen ja pohtiva. Harvemmin hänellä on mitään suuria tunnereaktioita. Mun reaktio suureen iloon, suruun, pettymykseen, kovaan stressiin... on usein itkeminen. Sitten vasta kerään itseni ja pystyn tunteita pohtimaan. Se, että itken, ei ole välttämättä mitään vakavaa. Ja olen minäkin oppinut paremmin sanomaan, mitä mieltä olen. Vaikka edelleen olen liiankin sopeutuva.

[Maija]

En tiedä, mitä mieltä damn on tästä, mutta minun huonoon itsetuntooni on auttanut se, että olen saanut toisen puoliskon kanssa jutella niistä asioista, jotka siihen ovat vaikuttaneet. Mieltäni ovat jääneet vaivaamaan pitkiksi, pitkiksi ajoiksi tietyt esimerkiksi ulkonäköäni koskevat kommentit, jotka ovat saaneet minut nolostumaan jossakin tilanteessa. Muistan yhdenkin kerran varhaisnuoruudestani, kun olin tulossa saunasta kylpytakki päälläni ja eräs sukulaiseni totesi, että ohhoh, kun Maijallekin on tullut jo naisellisia muotoja. Tämä sai muut paikalla olleet nauramaan ja minä häpesin. En moneen vuoteen kehdannut käyttää kylpytakkeja, vaan löysiä pyjamia, ettei vain kukaan pääse huomauttamaan mitään "muodoistani". Jossakin seurustelumme vaiheessa kerroin tämän Pojalle, mikä auttoi häntä ymmärtämään minua paremmin. Hän otti minut syliin, katsoi silmiin ja sanoi, ettei kenellekään, varsinkaan tuon ikäiselle, pitäisi sanoa noin ja että olen kaunis ja hyvä juuri tällaisena kuin olen.

Tällä hetkellä uskon noihin Pojan sanoihin. Tiedän, että tuollainen kommentointi, jota olen saanut monen sukulaisen suunnalta sietää, on ollut väärin minua kohtaan ja siksi myös minun täytyy olla armollisempi itselleni. Tätä en olisi hoksannut, jos en olisi saanut ymmärrystä tunteitani kohtaan. Olisiko, damn, mahdollista, että sinäkin pystyisit selittämään konkreettisilla esimerkeillä eksällesi, miksi tunnet niin kuin tunnet? En haluaisi enkä edes osaa hirveästi neuvoa, sillä en tiedä tilannettanne, mutta tämä keino on meitä auttanut ymmärtämään toisiamme.

Joka tapauksessa

[Shay]

Että te tytöt olette herkkiksiä. Elkää ottako itteenne!

On mullakin toisaalta huono itsetunto, mutta en ole koskaan osannut ottaa itseeni kommenteista, joita
musta on lauottu, sillä loukkaannun enemmän siitä, mitä sanotaan (tai luulen, että sanotaan) selkäni takana
kuin siitä, mitä sanotaan päin naamaa, sillä arvostan rehellisyyttä yli kaiken.

Tsemppiä damnille asioiden selvittelyyn!

---

Mulla on miesongelmia, vaikka päätin olla onnellinen sinkku.

Tyyppi, jonka kanssa päädyin sänkyyn on kai oikeasti ihastunut minuun, vaikka
sanoin hänelle, etten halua mitään suhdetta ja kaikki suhteeseen viittaava
ahdistaa minua...

Tyyppi, jonka kanssa kävin treffeillä syksyllä ja jonka kanssa olen ohimennen
jutellut pisti minulle viestiä, että hänellä on lahja mulle...

Mulla on vaan semmonen tunne, että haluan juosta karkuun ja lujaa.

Mutta toisaalta olen ajatellut tyyppi kakkosta oltuani ohimennen tyyppi ykkösen kanssa,
sillä kakkosen kanssa tulin juttuun ja voisin nähdä meidän viettävän mielenkiintoisen
elämän yhdessä (yhtien treffien jälkeen ), mutta ykkösen kanssa meillä toimii
hommat fyysisesti todella hyvin, mutta meillä ei hirveästi ole juteltavaa, vaikka joitain
yhteisiä harrastuksia olisikin.

Musta molemmat on ihania miehiä ja vihaan ajatusta siitä, että tuottaisin mielipahaa
kenellekään, mutta taitaa olla parempi pitää molemmat etäisyyden päässä...
Mutta mitenpä senkin sanoo suoraan, mutta nätisti...

[damn]

Olen kyllä keskustellut eksän kanssa ihan kertoen esimerkkejä mistä huono itsetunto johtuu. Suhtautuminen tähän on se, että ennen oli ennen ja nyt on nyt, ryhdistäydy. Muuten ymmärtäväinen tyyppi, mutta nämä itsetunto-jutut eivät vaan mitenkään saa sitä ymmärtämään minun kantaa asioihin. Ja olen oppinut elämään oman huonon itsetuntoni kanssa, enkä mielestäni jatkuvasti valita. Tyyppi siis ihan normaalikeskusteluissa ja ihan ilman mitään asiaan liittyvää ottaa aina puheeksi huonon itsetuntoni. Se on käsittämätöntä. Jos siitä ei koko ajan jauhaisi ja sitä nostaisi koko ajan pinnalle, niin en itsekään muistaisi murehtia sitä niin usein.

Enkä ota turhan helposti itseeni, sillä minäkin arvostan sitä, että minulle sanotaan suoraan. Enkä itse välitä taas puolestani niistä, mitä minusta ehkä selän takana puhutaan. Otan suoraan sanomiset lähes aina rakentava palautteena tai vaihtoehtoisesti turhana kommenttina, josta en välitä. Huono itsetuntoni ei ole tullut siitä, että minulle olisi kerran tai pari sanottu pahasti, vaan siitä, että minut on kasvatettu siten, että minulle on aina sanottu etten ole tarpeeksi fiksu, tarpeeksi nätti, en pukeudu hyvin jne. Kasvoin koko lapsuuden ja nuoruuden niin, että minua vertailtiin muihin. Kokeista jos sain ysejä, niin siitä ei kiitosta herunut, vaan olisi pitänyt olla yhtä hyvä kuin siskot ja saada kymppi. Tai että pitäs urheilla enemmän, että olisin laihempi, vaikka urheilin lähes päivittäin ja olin silloin niin timmissä kunnossa kun ihminen voi olla. Se huonuuden tunne kumpuaa niin kaukaa, eikä nykypäivän tapahtumat tai ihmisten sanomiset niinkään siinä asiassa vaikuta. Tiedän järjellä mietittynä etten ollut lapsena tyhmä(päinvastoin) tai ruma, mutta siinä vaiheessa, kun sitä on hoettu koko ikä, niin on vaikea oppia toiseen ajattelutapaan.

[Emilia]

Damnille tekee mieli kommentoida, jotta "unohda se sika, ansaitset parempaa".

Mutta kuitenkin Ei vaan vaikuta tuo eksä kertomasi perusteella sellaiselta tyypiltä, jota oikeasti tarvitsisit. Kyllä suhteessa pitää molemmilla olla hyvä olo, ja jos toiselle on noin suuri ongelma sun luonteenpiirre niin parempi antaa sen mennä. Toivottavasti joku päivä löydät jonkun, joka jaksaa kuunnella ja ymmärtää eikä vaan dissaa koko ajan.

[Lyyra]

minut on kasvatettu siten, että minulle on aina sanottu etten ole tarpeeksi fiksu, tarpeeksi nätti, en pukeudu hyvin jne. Kasvoin koko lapsuuden ja nuoruuden niin, että minua vertailtiin muihin. Kokeista jos sain ysejä, niin siitä ei kiitosta herunut, vaan olisi pitänyt olla yhtä hyvä kuin siskot ja saada kymppi. Tai että pitäs urheilla enemmän, että olisin laihempi, vaikka urheilin lähes päivittäin ja olin silloin niin timmissä kunnossa kun ihminen voi olla. Se huonuuden tunne kumpuaa niin kaukaa, eikä nykypäivän tapahtumat tai ihmisten sanomiset niinkään siinä asiassa vaikuta. Tiedän järjellä mietittynä etten ollut lapsena tyhmä(päinvastoin) tai ruma, mutta siinä vaiheessa, kun sitä on hoettu koko ikä, niin on vaikea oppia toiseen ajattelutapaan.

Se on kyllä vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Yksin sitä on hankala tehdä, ja toisaalta Tyypin asenne ei tunnu kauheasti auttavan (Emilian kommentti ). "Ryhdistäydy" on pahinta mitä siinä tilanteessa olevalle voi sanoa.
Mutta sinusta itsestäsi se lähtee. Tää kuulostaa tosi keijolta, mutta mä ainakin uskon siihen, ja olen neuvonut samaa muillekin foorumilaisille. Kirjoita itsellesi lappuun joku lause, jonka haluaisit olevan totta, esimerkiksi: "Saan olla oma itseni ja riitän itselleni sekä muille juuri sellaisena kuin olen." Sitten kiinnität lapun johonkin, jossa näet sen joka päivä, vaikka jääkaapin oveen tai kylppärin peiliin. Ja sitten luet sen lauseen itsellesi joka päivä ajatuksen kanssa ainakin kerran. Kun toistat lausetta itsellesi tarpeeksi usein, alat uskoa siihen.

Se on pieni, keijolta kuulostava asia, mutta niin aivot toimivat. Lauseen lukeminen vie sun aikaa noin kaksi sekuntia päivässä. Mitään ei tapahdu vielä parissa päivässä, eikä välttämättä parissa viikossakaan, mutta parin kuukauden päästä saattaa jo jotain huomatakin. Eipä siinä paljoa menetä, jos kokeilee.

Mutta jos ei sovi sulle, saatpahan tästä vinkistä ainakin hyvät naurut.

[marenkienkeli]

En tiedä, mitä mieltä damn on tästä, mutta minun huonoon itsetuntooni on auttanut se, että olen saanut toisen puoliskon kanssa jutella niistä asioista, jotka siihen ovat vaikuttaneet.

Varsinkin yläasteella mua kiusattiin, kun olin todella laiha. Ei laihuus mua haitannut, mutta oli rankkaa kuulla siitä koulussa - joka päivä. Musta on edelleen loukkaavaa, että varsinkin vanhempien miesten mielestä heillä on oikeus huomautella siitä, että olen laiha ja että syönkö mä kunnolla. Joo, enemmän kuin moni jaksaa uskoa. Salakavalasti se vaan vaikutti. Edelleen mun on mahdoton mennä ruoan jälkeen vessaan ilman, että kuvittelisin pienen hetken, että toiset luulevat, että menen oksentamaan. Lisäksi opin noina aikoina, että omaa mielipidettä ei kannata ilmaista - siitä joutuu vain kärsimään. Hitto, että nuo jutut olivat aiemmin syvällä. Nykyään pystyn jo käsitellä niitä aika hyvin.

Että te tytöt olette herkkiksiä. Elkää ottako itteenne!

Joo. Mä koen sen nykyään vahvuudekseni, en heikkoudekseni. Mulle toi on ennemminkin kohteliaisuus.

"Ryhdistäydy" on pahinta mitä siinä tilanteessa olevalle voi sanoa.

[Pascal Lemoix]

Musta on edelleen loukkaavaa, että varsinkin vanhempien miesten mielestä heillä on oikeus huomautella siitä, että olen laiha ja että syönkö mä kunnolla. Joo, enemmän kuin moni jaksaa uskoa. Salakavalasti se vaan vaikutti. Edelleen mun on mahdoton mennä ruoan jälkeen vessaan ilman, että kuvittelisin pienen hetken, että toiset luulevat, että menen oksentamaan.

Ja tämän vastakohtana sitten kaikki "Kauhee läski ja syö vielä lisää!" Mukava kuulla esim. ruokajonossa.

Idiooteinkin meistä pystyy toisten kovaääniseen kritisoimiseen. Usein vielä täysin mielikuvituksettomasti. Esimerkiksi hiljattaisessa matkakumppanissani on sitä piirrettä, että ensimmäiseksi haukkumaan muut, kun itse on väärässä ja idiootti. Ja käyttää hyvin halventavaa kieltä yleisesti.

[marenkienkeli]

Keskimäärin ihmiset ovat ihan tymiä.