Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[urakka]

Oon ollut tässä melko pitkään yksin, ja miettiny aika paljonkin menneitä ihmissuhdekuvioita. On yksi eksä kenen luulin olevan Se Oikea ja kenestä eroamista oon surrut välillä paljonkin, mutta se soitti tässä viime viikolla, puhuttiin aika pitkään ja olin puhelun jälkeen aivan hämilläni. Se olikin ihan tavallinen tallukka, ja itseasiassa puhui välillä aivan käsittämättömän typeriä. Puhelun jälkeen tuli olo, että tämä on tässä, mun ei tarvi enää ajatella sitä eikä pitää yhteyttä. Voin lähteä omille teille aivan rauhassa.
Tämän jälkeen kaveri ilmoitti, että mie lähen viikonloppuna treffeille jonkun mulle tuntemattoman ihmisen kanssa. Aijaha, no kiva. Kankeilin pari tuntia ja lopulta melkein juoksin pois paikalta, en ole sokkotreffi-ihminen. Jostain syystä sekä eksä että tämä treffikumppani päättivät alkaa hiillostaa, että koska taas nähään, kummankaan seura ei kiinnosta.

Oon ollut yksin aivan omasta halusta, tykkään ko tavarat pysyy siellä mihin ne laittaa ja että saapii nukkua yksin, ja saan käyttää aikaani aivan kuten haluan. En halua, että tähän tulee joku sekoittelemaan kuvioita, haluan valmistua ja tehä töitä ja antaa noiden hommeleiden olla aivan omassa rauhassaan. Jostain syystä tämä on aivan käsittämätöntä lähipiirille, koska ihmistä ei ole luotu elämään yksin. Oli tai ei, en halua ketään vaan sen takia että kaikilla pitää olla joku. Omassakin persoonassa on aivan nokko mietittävää.

Ja Sippura, koita pitää siihen toipilaseen yhteyttä. Ammatillisesta näkökulmasta voin sanoa, että monet lääkärit suhtautuu pieniin operaatioihin aivan käsittämättömällä optimistisuudella. Ei siinä mitään, ei ketään tietenkään pidä pelotella toipumisajoilla jne, mutta oon monta kertaa nähnyt että potilas on vähän enemmänkin allapäin ko toipuminen ei tapahdukaan niin käsittämättömän nopeasti ko tohtori lupailee. Monesti tarvitaan sitkeyttä ja sinnikkyyttä, että saadaan toipuminen kunnolla käyntiin, mutta sitten ollaankin jo voiton puolella ja hommat lähtee etenemään rivakammin. Kärsivällisyyttä vaan.

[Sippura]

Ja Sippura, koita pitää siihen toipilaseen yhteyttä... Monesti tarvitaan sitkeyttä ja sinnikkyyttä, että saadaan toipuminen kunnolla käyntiin, mutta sitten ollaankin jo voiton puolella ja hommat lähtee etenemään rivakammin. Kärsivällisyyttä vaan.

Juu, ehdottomasti pidän. Olen tainnut hokea kyllästymiseen asti tuota samaa, että sitten
kun varsinainen paraneminen lähtee käyntiin niin se tapahtuu kunnon harppauksin. Tun-
tuu vaan niin hyödyttömältä sanoa noin, kun toinen on sillä hetkellä kivuissaan eikä vält-
tämättä pysty ajattelemaan niin pitkälle, että kivut ovat jossain vaiheessa ikävä muisto
vain

[Lyyra]

Noniin. Täällä on nyt sitten tipahdettu tukevasti maan pinnalle kun elämän realiteetit puskevat esiin. Sitä vaan oli niin kovin ihastunut yhdessä vaiheessa ja tunteet puskivat haaveiluvaihteen vähän liian kovalle.
Nyt on sovittu lopullisesti, että ollaan vaan ystäviä, mutta neuvotellaan vielä ystävyyden laadusta (eli että kuuluuko yökyläilyt asiaan vaiko eikö). Kummallakaan osapuolella ei ole käsittääkseni mitään ystävyyttä vakavampia haaveita enää. Jospa tämä tästä selviäisi vielä parhain päin.

[shaana]

Oli tai ei, en halua ketään vaan sen takia että kaikilla pitää olla joku. Omassakin persoonassa on aivan nokko mietittävää.

Ei mulla kai muuta, oon viettänyt aikaa lähinnä keskenäni viime aikoina.

[marenkienkeli]

Mua huolestuttaa. Ystäväpoikani ei ole ollut tämän viikon luennoilla. (Yleensä hän on joka luennolla. Joskus harvoin saattaa jäädä yksi luento väliin.) Hän ei myöskään vastaa puhelimeen. Puhelu menee vain vastaajaan. Ehkä vielä ei olisi syytä huolestua. Luentojen väliin jättäminen kahdelta päivältä merkkaa mitään. Mutta kun hän ei ole edes ilmoittanut mitään. Pelottaa, jos hänelle on vaikka sattunut jotain. Toivottavasti stressaan ihan turhaan.

Muoks. Stressasin onneksi turhaan. Raukka on vain ollut nukkumassa kotona kipeänä.

[marenkienkeli]

Ei mulla mitään elämää suurempaa asiaa ole. Tuli vain kauheen paha mieli eilen, kun olisin toiselta kaivannut vähän henkistä tukea. Tuntuu, etten koulussa osaa yhtään mitään enkä pääse yhestäkään kurssista läpi, vaikka yritän ihan älyttömästi. Poika tähän vain totesi, että "no eihän sille sit mitään voi" ja tyyliin "omapahan on vikas, jos oot huono". Ei tullu kyllä ainakaan parempi fiilis.

Mullakin on ollut vähän samanlainen fiilis tänä syksynä. Mutta kyllä tämä tästä. Kyllä me tästä nousemme! Vielä tulee paljon sellaisea kursseja, jotka sujuvat hyvin. Aina ei voi kaikki mennä putkeen. Tai ehkä joillain voi, mutta silloin ei ehkä osaisi niinkään nauttia niistä hetkistä, kun tentti menee hyvin. Tsemppiä opintoihin! Älä lannistu.

[Plei]

Ei mulla mitään elämää suurempaa asiaa ole. Tuli vain kauheen paha mieli eilen, kun olisin toiselta kaivannut vähän henkistä tukea. Tuntuu, etten koulussa osaa yhtään mitään enkä pääse yhestäkään kurssista läpi, vaikka yritän ihan älyttömästi. Poika tähän vain totesi, että "no eihän sille sit mitään voi" ja tyyliin "omapahan on vikas, jos oot huono". Ei tullu kyllä ainakaan parempi fiilis.

En nyt tiijä, mutta otatkohan sie vähän liikaa ittees nuo poikaystävän sanomiset? Ymmärrän, että kaipaisi siltä tärkeimmältä tukea ja henkistä paijausta, mutta ei aina voi toisellakaan olla se ideaali lohduttajapäivä meneillään. Joskus on huonoja päiviä poikaystävilläkin, eikä aina jaksa olla olkapäänä, vaikka kuinka periaatteessa haluaisi.

[Herkku]

Ei sitä aina hoksaa, mitä toinen on vailla. Joskus pitää sano suoraan, että lohduta mua! Tarviin lohtua ja piristystä!

Tuntuu tietysti erilaiselta, kun lohtua saa ns. pyytämättä, mutta koska niin ei voi aina olla, niin saa tuolla mukavampia hetkiä aikaiseksi kuin yksin murehtimalla. Etenkin, jos sitä ei tee ylivakavasti, vaan ennemminkin pilke silmäkulmassa.

[Plei]

Yleensäkin tuo pilkkeen silmäkulmassa pitäminen on hyvä vaihtoehto ihan jokapäiväisessä elämässä. Omakin elämä huomattavasti helpottuu, kun ei koko ajan tarvitse pähkäillä, mitä se nyt tuolla ja tuolla taas tarkoitti, ja tarvitsiko tuolleen vaan möläyttää, kun olisi pitänyt olla Silkkihansikasherrasmiehenä. Rennommalle otteelle opettelu on vaikeaa, mutta maksaa itsensä takaisin kiljoonakertaisesti.

Ja kyllä, olen oppinut tämän vähän kantapään kautta.

[Herkku]

Samaa mieltä, mutta aina ei vaan pysty. En ainakaan minä.
Eikä mielestäni aina tarvikaan pystyä.
No, harjoitukset jatkuvat joka tapauksessa.

[Forelock]

Ei tosiaan pysty. Yritys on kova, mutta aina päätyy hirveeseen ajatuskierteeseen ja lopulta vaan vituttaa. Vituttaa, että kantaa mukanaan ihan hirveetä painolastia, ei vaan osaa päästää irti. Kaataa siitä sitten murusia tärkeimpien niskaan ja potee syyllisyyttä, kun ei osaa pyytää oikeanlaista apua ja selittää mistä on kyse. Huutaa vaan tuskaansa ja toivoo, että joku siitä jotain ymmärtäisi. Puhumattakaan siitä, että muilla riittäisi kärsivällisyyttä. Lisäksi pitää olla niin ääliömäisen riippuvainen. Eikä tässä auta muu ku hitto vieköön ruotia koko elämä läpi, että pystyis kasvamaan tästä käyttäytymismallista ulos.

Pahoittelen typerää avautumista. Valvoin vaihteeksi koko yön. Huono perustelu. Kaipasin jotain johon huutaa ihmissuhteesta itseni kanssa. Tulinpa siis kiusaamaan teitä, saavat muut sitten hetken levätä.

Oikeesti nyt olis niin tarvetta avokille. Ollu nyt taas useampi viikko tavallista raskaampaa, enkä oo oikein sitä osannut pukea sanoiksi. Nyt kun avokki on kahden päivän työreissussa, iski sellanen romahdus taas että huh, lähinnä johtuen valaistumisesta kun ymmärsin itsestäni lisää. Piti sitten puida kaverin kanssa kaikki mahdollinen ja varmuudeksi valvoa koko yö, jotta olo olisi mahdollisimman paska sillä aikaa kun mies huitelee kollegoiden kanssa jossain ties missä riennoissa. Luennot yllättäen jää väliin, koska aivotoiminta on melko vähäistä tällä levolla joten nyt sitten pyörin ympyrää täällä iltapäivään asti että se avokki tulee kotiin luomaan taas turvaa ja puhaltamaan pipin hetkeksi pois. Äääääh....!!!!! Miten voikin taas kaivata toista näin? Ihan tosi perseestä. Olis niin mahtavaa olla se ihminen, joka osaa nauttia omasta elämästään ja saa ilon irti ihan itsekseenkin. Ei vaikeilisi sitä, että miten sitä nyt sitten osaa nukkua yksin. Ketuttaa nyt kuulkaas ihan tosissaan oma elämä, inhoan itteäni ku teen elämästäni vaikeeta. Turhauttaa. Ihan älyttömästi. En halua olla tämä ihminen. Koska kello on viis? Joko jo?

Kiitos, että sain vähän purkaa.

[Plei]

Samaa mieltä, mutta aina ei vaan pysty. En ainakaan minä.
Eikä mielestäni aina tarvikaan pystyä.
No, harjoitukset jatkuvat joka tapauksessa.

Niin, en mäkään koko aikaa tietenkään jaksa olla pilkkeenä menemässä maailmalla. Enkä usko, että kukaan pystyy.

Forelockille sen verran, että tuo kuulostaa musta jo vähän siltä, että pitäisi ehkä harkita ihan ammattiavun hakemista. Ei se puoliso saa olla koko elämä ja nojapuu, joka pitää omaa elämää pystyssä läsnäolollaan. Enkä nyt missään nimessä sano pahalla tai kritisoiden, olen vain huolissani.

Olen mietiskellyt aika paljon tuota, että pitäisi avata koko menneisyytensä ja repiä auki vanhat haavat, että oppisi olemaan ihmisiksi, luottamaan muihin ja tuntemaan olonsa hyväksi. Helvetin ahdistava ajatus kaiken kaikkiaan, mutta olen ajatellut, että se vain pitäisi tehdä, että voisi voida hyvin ja osaisi olla muiden kanssa. Viime aikoina olen kuitenkin tullut vähän siihen lopputulokseen, että ei sitä vanhaa paskaa välttämättä tarvitse ruotia koko loppuelämäänsä. Olen yrittänyt hyväksyä sen, että näin ja näin on käynyt ja pyrkinyt löytämään uusia ratkaisumalleja tilanteisiin, joissa yleensä olen hajonnut tai muutoin käyttäytynyt turhaan epäluottavaisesti ja huonosti. Ts. olen yrittänyt hyväksyä, että vituikshan on mennyt vaikka kuinka, mutta että ei sen tarvitse niin vahvasti mun loppuelämään vaikuttaa. Ja joo, ei ole helppo homma ja vaatii paljon voimia, mutta yritys on tähän asti ainakin ollut hyvä. Olen huomannut, että olen paljon, paljon vahvempi kuin luulin.

[LazyBastard]

Olen mietiskellyt aika paljon tuota, että pitäisi avata koko menneisyytensä ja repiä auki vanhat haavat, että oppisi olemaan ihmisiksi, luottamaan muihin ja tuntemaan olonsa hyväksi. Helvetin ahdistava ajatus kaiken kaikkiaan, mutta olen ajatellut, että se vain pitäisi tehdä, että voisi voida hyvin ja osaisi olla muiden kanssa. Viime aikoina olen kuitenkin tullut vähän siihen lopputulokseen, että ei sitä vanhaa paskaa välttämättä tarvitse ruotia koko loppuelämäänsä.

Oman kokemukseni mukaan se menneisyyden jatkuva tutkaileminen ei välttämättä auta. Itse kun olen ollut mielenterveysasiakkaiden kanssa tekemisissä, niin olen huomannut, että yleensä uusien toimintamallien löytäminen ja tulevaisuuteen suuntautuminen on ollut se tehokkain keino. Menneisyyden kanssa kun saatetaan jäädä jumiin niiden huonojen kokemusten jatkuvaan käsittelyyn. Elämä kuitenkin on nykyisyydessä ja siellä tulevaisuudessa. Eihän tätä toki osaa aina itsekään noudattaa, vaan oman menneisyyden mokat ja ääliömäisyydet nousevat kyllä esiin ihan tasaisin väliajoin.

Toki tämäkin on yksilöllistä, jotkut hyötyvät siitä, että käsittelevät menneisyyden kokemuksia.

[Pascal Lemoix]

Varmaan suhde menneisyyteen on juuri noin kaksiteräinen, kun Leisi kuvaili.

Ehkä voisi ajatella, että on tietyssä mielessä hyvä selvittää, mistä nykyiset tuntemukset tai reaktiot johonkin tilanteeseen johtuvat. Sitten, jos saadaan selville, että jaaha tunnekylmä isä, niin sitten se pitäisi ikään kuin laittaa kansioon ja siirtyä pohtimaan, että mitäs nyt sitten tehtäisiin.

Itsessäni olen havainnut tiettyä kriisikäyttäytymistä (kuten fordaaminen kirjoittamisen sijaan) viime aikoina ja koitan kovasti ohjelmoida itseäni positiivisempaan ajatteluun. Tänään jopa onnistuin

Yhdeltä lääkäriltä sain ohjeeksi, että pyri kohti ahdistusta. Sekin toimii joskus yllättävän hyvin. Eli pitää ensin tutkailla, mikä tässä haittaa eniten ja pyrkiä sitten tekemään kyseiseen asiaan edes pieni parannus.



Forelock:

"Ei tosiaan pysty. Yritys on kova, mutta aina päätyy hirveeseen ajatuskierteeseen ja lopulta vaan vituttaa. Vituttaa, että kantaa mukanaan ihan hirveetä painolastia, ei vaan osaa päästää irti."

Kuvittele, mitä sä tekisit, jos sulla ei olisi tuota painolastia niskassasi. Kuvittele, että sä sait sen just anteeksi. Joku Pascal sanoi netissä, että se on anteeksiannettu ja se siitä. Sitten teet tuon ensiksi kuvitellun asian.

Itse olen pari kertaa saanut tuollaisen "kivireen" anteeksi ja huomattavasti on aina helpottanut. Ainakin itselläni suurin osa reen lastista on ollut itse kasattua ja tarpeetonta.

[Herkku]

Minullekin tuli ammattiavun tarve mieleen. Eikä sen aina tarvitse olla sitä menneiden vatvomista, vaan työkalujen kehittämistä itsensä kanssa elämiseen tässä ja nyt.

[Forelock]

Nyt kun on hiukan saanut nukuttua niin jo ihan hävettää tuo avautuminen täällä. Kiitoksia kuitenkin kovasti kaikille, mutta nou hätä. Terapeutit sun muut kyllä on, mutta se kaikki on niin hidasta eikä millään tavalla helppoa. On raskasta tarkastella itseään ja menneisyyttään, jonka on painanut johonkin syvälle pois muistista. Pakko se on sieltä kaivaa, ainoa keino ymmärtää miksi tämä kaikki tapahtuu nyt ja toisaalta oppia hyväksymään ne kaikki asiat. Oppia hyväksymään, että ne nimenomaan on menneisyydessä, eikä niiden kaikkien tapahtumien tarvitse toistua koko ajan uudestaan, on ihan mahdollista, että olen ansainnut olla onnellinen ja on mahdollista, että ihmiset pysyvät elämässäni.

Yksi tuskaisimmista asioista on myös se jatkuva itsesyyttely. Ne kokemukset, joita olen joutunut käymään läpi, ovat sattuneet monelle muullekin, ei ehkä kaikki yhdelle ihmiselle, mutta kuitenkin. Sitten alkaa tuntua siltä, että miksi minä olen sellainen luuseri, joka traumatisoituu niistä niin paljon enemmän kuin muut. Näinhän ei tietenkään saisi ajatella, ihmiset ovat yksilöitä ja se on niin monen asian summa, miten lopulta reagoi eri asioihin ja mitä niistä kantaa mukanaan.

Ja ärsyttävintä on, että tuo kaikki vaikuttaa kaikkeen. Päältä päin elämäni on todella hyvää ja oikeasti olen niistä asioista onnellinen. Opiskelen juuri sitä mitä halua, työpaikkani on niin loistava että haluaisin aina olla siellä töissä edes vähän, on hyviä ystäviä, avomies on mitä parhain ja perhe...no...we're working on it. Kunhan pääsen irti menneisyydestä ja voin opetella tuntemaan itseni sellaisena kuin oikeastaan olen, enkä siis vain menneisyyteni vanki, niin se onnellisuus saa vallan. Hetkittäin se saa jo nytkin. En millään malttaisi odottaa. Haluaisin jo päästä nauttimaan elämästäni.

Nyt kivempaa ja minulta perinteisempää ihmissuhdeilmoittamista: eilen oli melko suoraa vihjailua kylpylälomasta Ja tämä on siksi ihan erityisen kivaa, koska avokilta tulee todella harvoin mitään tuollaista ideointia. Kyllä se aina lähtee mukaan ku sanon, että ostin meille liput sinne ja tänne tai että mitä jos käytäis siellä tai täällä jne. mutta hyvin harvoin avokki itse ehdottaa ja jos ehdottaa niin se merkitsee suuria

[tahris]

Yksi tuskaisimmista asioista on myös se jatkuva itsesyyttely. Ne kokemukset, joita olen joutunut käymään läpi, ovat sattuneet monelle muullekin, ei ehkä kaikki yhdelle ihmiselle, mutta kuitenkin. Sitten alkaa tuntua siltä, että miksi minä olen sellainen luuseri, joka traumatisoituu niistä niin paljon enemmän kuin muut. Näinhän ei tietenkään saisi ajatella, ihmiset ovat yksilöitä ja se on niin monen asian summa, miten lopulta reagoi eri asioihin ja mitä niistä kantaa mukanaan.

Sama täällä. Olen kuljettanut mukanani hirveän määrän traumoja luultavasti jo kauan sitten valmiiksi lyttyyn lyödyn itsetunnon takia ja monesti
katkeruutta myös. En ole uskaltanut antaa itsestäni paljoakaan toisille, koska olen kai pelännyt alitajuisesti jonkinlaista torjuntaa kuitenkin.
Että eihän mun jutut tai tekemiset voi olla mitään. Mutta pikkuhiljaa oman oppimisen ja toisista ihmisistä huomaamien asioiden perusteella
olen alkanut päästä irti näistä jutuista. Tunnen erään ihmisen, joka suorastaan piehtaroi katkeruudessa ja elämänsä traagisuudessa ja sitä on
suorastaan tuskallista katsella ja kuunnella. Noina hetkinä olen päättänyt, etten tule toistamaan tuota käytöstä, koska se syö elämää ja
energiaa aivan turhaan. Ja sairauteni takia olen oppinut elämään vain yhden päivän kerrallaan, hyvin harvoin suunnittelen huomista pidemmälle,
hyvä jos sitäkään. Ja olen huomannut, miten paljon helpompi näin on elää, eilinen on mennyt ja huomista on turha murehtia.

Mutta asiaan: Miehen kanssa ollaan siis vaihdeltu sähköposteja suht tiuhaan. Viime viikolla selasin lehteä ja huomasin, että lauantaina (eli eilen)
olisi eräs konsertti, jossa esiintyvää artistia ja yhtyettänsä en ole hirveämmin kuunnellut, mutta tuli sellainen olo, että tuonne voisi mennä
miehen kanssa. Kappas vain, seuraavana päivänä tuli mieheltä sähköpostia, että mentäiskö konsertiin, juuri siihen samaiseen.
Lauantaina sitten soiteltiin, vaihdettiin kuulumisia ja sovittiin, että hän hakee minut. Jutustelu oli heti ihan luontevaa eikä hiljaiset hetket
tuntuneet millään lailla vaivaannuttavilta. Konsertin puoliajalla haettiin kahvit ja suolapalat ja istuttiin pöytään vastakkain, puheltiin niitä näitä
ja tuijoteltiin silmiin. Mies alkoi nauraa ja minä kyselin, että mitä, se sanoi, ettei mitään. Minua alkoi sitten naurattaa ja mies kyseli, että mitä,
ja minä sanoin, että on niin mukava olla. Sisällä kupli. Konsertti jatkui ja yhtäkkiä mies otti kädestä kiinni ja siinä kädessä mun käsi sitten pysyi
koko loppukonsertin ajan. Lähdettiin sitten kävelemään autolle ja hoksasin yhtäkkiä, että mies sanoi: Missäs se meijjän auto onkaan
Käytiin kaupungilla syömässä pikkupurtavaa (tai hemmetin iso lautasellinenhan sitä salaattia ja kananrintaa oli) ihan kaikessa rauhassa (paitsi että
parkkitalo meni klo 23 kiinni ja mä olen hidas syömään, niin siinä vitsailtiin, että syö ihan rauhassa, kunhan nyt äkkiä lapat suuhusi ne einekset).
Sitten uskalsin ehdottaa, että piipahdetaan mun luona. Istuttiin sohvalla ja juteltiin ja katsottiin Deep Sea Bluen loppu ja Saw:n alku ja naurettiin,
että onpa romanttista, ihan unohtumatonta. Mutta sain olla lähellä ja kainalossa ja siinä oli niin hyvä olla. No, hyvä on, sitten pusuteltiin aika
pitkä tovi, taisi Sawitkin mennä täysin ohi (eikä varmaan hirveästi haitannut).
Tänä aamuna ollaan tekstailtu ja mä kerroin, että peilistä mua katseli nainen, joka hymyili ihan pöljänä, että kenen lienee syy?

Möyks: Unohdin mainita erään jutun, jonka takia meinasin melkein pistää pisteen tämän ihmisuhdejutun kehittymiselle; miehen ikä. Hän on mua 8 vuotta nuorempi. Mutta eipä kai se mitään haittaa, näemmä.

[Outolintu]

tahris, ihana kuulla!

Muakin rupesi hymyilyttämään pöljästi ihan vain siksi, että luin ton raportin.

[Sippura]

Outolinnun tavoin täällä hymyilee toinenkin luettuaan tuon tahriksen
raportin. Suloista

[marenkienkeli]

Oih. Ihana kuulla tuollaisia uutisia, Tahris.

Minä olen edelleen rakastunut ystäväpoikaani. Sisällä kuplii, kun ajatteleekin tiettyjä hetkiä Hänen kanssaan. Sydän tuntuu pakahtuvan. Mutta en uskalla tehdä asialle mitään. Kirjoittelen vain runoja meistä. Näistä tunteista, joita mulla häntä kohtaan on. Tunteista, jotka suljen sisääni. Tunteista, joista en Hänelle uskalla puhua. Miten voin ikinä saada mitään parempaa, jos pelkään menettämistä näin paljon?

[tahris]

Outolintu, Sippura, marenkienkeli
Mies tekstaili äsken, että oli niin onnellinen, että piti käydä palkitsemassa itseään ja ostamassa uusi takki ja kaulahuivi.
Vastasin, että hyvä, että herätin edes shoppailuhimon

Marenkienkeli, mulla on suhteita takana useampi, olen jättänyt ja tullut jätetyksi ja viimesimmän jälkeen pelkäsin pitkään, enkä uskaltanut
edes ajatella suhdetta, jopa toivoin, ettei koskaan tulisi ketään, ettei taas tarvitsisi pelätä. Nyt, no tämähän on niin tuoretta, mutta pelosta
ei ole tietoakaan. Tapahtuu se, mikä tapahtuu, olen valmis heittäytymään tähän. Jos juttu jostain syystä loppuu, niin ainakin se on koettu,
koettu nämä tunteet, tämä ihana kuplinta ja kaipuu ja toisen läheisyys. Niitä ei voi koskaan menettää, vaikka sen toisen menettäisikin.
Tosin helppohan mun on nyt tässä sanoa näin, mutta toisaalta tiedän kyllä mitä tarkoitat ja miltä sinusta tuntuu.
Toivon sulle kaikkea parasta mahdollista maailmassa ikinä.

[heartless]

Aww, tulipa hyvä mieli tuosta Tahriksen viestistä.

Mua vähän hämmentää, et miten hyvin mun ja Eksän kaveruus toimii. Ollaan baareiltu kaksin ja isommalla porukalla, tehty yhteisiä postimyyntitilauksia ( ) ja tänäänkin hengailin muutaman tunnin Eksän ja uuden tytön kans. Tykkään siitä tytöstä ja tullaan, ainakin mun mielestä, hyvin juttuun enkä usko että sitäkään haittaa mun olemassaolo ja Eksän kanssa kaveeraus.

En siis missään nimessä valita tilanteesta, mutta kyllä mä välillä mietin et onhan tää vähän outoa..

[Shay]

En siis missään nimessä valita tilanteesta, mutta kyllä mä välillä mietin et onhan tää vähän outoa..

Ei se nyt niin outoa ole. Mun kaveri on edelleen hyvä kaveri entisensä kanssa ja niillä on yhteisiä
koulujuttuja ja muita juttuja aina. Molemmilla on omat, uudet kaverit, joista toinen tulee hyvin
toimeen nykyisensä entisen kanssa. (Toinen on hiukka rasittava naikkonen. ) Kai sitä voi
kavereita olla, jos suhe on päättyny tunteen puuttumiseen tai ettei ole ollut mitään kauheita
sydänten särkymisiä ja tuskaista rakkauden paloa.

Ja tahrikselle onnea. Kyllä täsä kyynisinkin vanhapiika herkistyy, kun tuollaista lukee.

[Suvi]

Ei minulla mitään järkevää sanottavaa ole, paitsi että noita tahriksen viestejä oli ihana lukea.
Myös minulle tuli hyvä mieli niistä.

Ja heartlessin tilanne ei ole outo.

Omista jutuista sen verran, että olisi kiva olla ihastunut johonkuhun, mutta
toisaalta taas ei.

[marenkienkeli]

Kiitos sanoistasi tahris! Olo helpottui jotenkin kirjoitustasi lukiessa. Pahin olo oli mennyt jo ohi enemmin. Jotenkin sitä tuntee olevansa välillä yksinäinen (Tällainen tunne voi tulla erityisesti sunnuntaisin, kun on vain koko päivän kotona yksin.) ja silloin alkaa pyöritellä ystäväpojan ja mun juttua päässään normaaliakin enemmän. Silloin voi alata ahdistamaan aika paljon. Niin kuin tänäänkin kävi.

En halua tehdä mitään hätiköityä tän jutun suhteen. Katsotaan nyt, miten tämä juttu etenee. Yritän itselleni hokea, että vaikka meille ei kehittyisi seurustelusuhdetta, on mielettömän ihanaa, että mulla on hänen kaltaisensa ystävä. Ehkä juuri se mua tässä pelottaakin, että hän on niin hyvä ystäväni. Järki sanoisi, että parempi pysyä ystävinä. Mutta tunteet sanovat ihan eriä.

Monettakohan miljoonatta kertaa mä pyörittelen näitä samoja asioita tässä ketjussa?