teuwon ihmiassuhdemonologi jatkukoon
Paluu arkeen on jo alkanu, mutta nämä siistit sisätyöt ei oikein innosta ja onnistu. Tuota valkoista seinää ja ikkunasta avautuvaa maisemaa on tullut tuijotettua enemmän kuin näyttöä. Ajatukset kiertävät kehää, josta ei oo toistaiseksi ollu poispääsyä.
En hajonnut kappaleiksi torstai-iltana. Menomestassa ei ollu ketään parempaa mukaanpoimittavaa, joten Kulkuri päätyi jatkoille meidän mökkiin. Lopulta istuttiin kahdestaan, kateltiin valokuvia, kuunneltiin musiikkia ja juteltiin sekä tietenkin juotiin kaljaa. Oli ihan kivat iltamat silti, vaikka mielessä kummittelikin seuraavan päivän lähtö. Kulkurin lähtiessä mökilleen nukkumaan se hiippaili vielä ulko-ovelta halaamaan ja pussailemaan.Perjantaina sitten pitikin lähteä pois. Kulkurin kyydillä pääsin lähikaupunkin rautatieasemalle ja siitä alkoi paluu teuwon tavalliseen arkeen.
Periaatteessa kaikkihan on enemmän kuin hyvin, kun voi valittaa tämän tavallisen arjen kurjuudesta ja tylsyydestä. Arki vaan tuntuu tällä hetkellä melkoisen tyhjältä ja sisällöttämältä. Aivan liian usein käy mielessä, että joo, tämän vois sitten kertoa Kulkurille. Harmi vain, että sitä kertaa ei varmaan koskaan tule. Tai ainakin noin haluaisin ajatella, vaikka välillä mielessä käykin toive siitä, että nähtäis ennen ens talvea. Ehkä kesällä, ehkä joskus, ehkä ei koskaan.
Jos haluaisin kiertää veistä haavassa, voisin kirjoitella tähän vaikka mitä korusanoja, mutta eipä ne pahemmin totuutta muuksi muuta. Tai mikä se totuus sitten onkaan. Välillä pidän itseäni yhtenä niistä monista, jotka on jääny kulkurin perään nyyhkimään ja välillä kuvittelen, että olisin ollut jotain muuta, vaikkapa kaveri
Se, mikä helpottaa ja samalla pahentaa tätä järjen ja tunteiden taistelua, on se, että ulkopuoliset piti meitä jonkinlaisena parina. Työpaikan vanhuskaarti piti lähes itsestään selvyytenä sitä, että me nähdään jatkossakin, ja että meillä oli jotain läheisempää kuin pelkästään työkaveruus. Vanhusosaston mielestä Kulkuri on kaikinpuolinen hieno mies, josta kannattaa pitää kiinni

Mä en oo ihan samaa mieltä. Jos siitä joskus jotain kuuluu, niin kai siitä pitäis olla positiivisesti yllättyny. Unohtaminen ois vaan paljon helpompaa, jos siitä ei kuuluis enää ikinä mitään. Ehkä jonain päivänä poistan sen fb:n kaverilistalta, mutta ei vielä tänään. Joskus.