Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[marenkienkeli]

Oi, Maija on niiiin suloinen. Tulee itsekin iloiseksi noita viestejä lukiessa.

[Suvi]

Okei. Ei ole ehkä järkevin aika kirjoittaa tänne, kun tulee suoraan baarista, mutta huomasin taas, miksi kukaan maailman miehistä ei koskisi minuun pitkällä tikullakaan. (Tai toisinpäin.)

Ensin joku oli muka niin hiton ihastunut minuun, mutta itseäni ei kiinnostanut yhtään. Sitten toiselta sain kuulla olevani ihan helkkarin jäykkä ämmä tms.
Luultavasti vika on omassa päässäni, mutta miesten ei tarvitsisi tulla pilaamaan muuten ihan suhtkoht kivaa baari-iltaa.

Ei tässä viestissä mitään järkeä ole, mutta ottaa päähän sen verran että oli pakko laittaa tänne jotain. Pointtikin hävisi jonnekin, mutta päätin etten enää edes katso enää ikinä kehenkään päin, ettei kukaan saisi väärää käsitystä. Parempi olla yksin koko loppuelämäni.



Olen muutenkin hankala ihminen.

[damn]

Itsekin kirjoitan suoraan baarista tulleena, joten hieman paremman ajankohdan olisin toki voinut valita avautumiselleni... mutta... Ärsyttää kun olin just viihteellä ja siellä oli sama tyyppi, joka kertoi kiinnostumisestaan minuun n.kuukausi sitten. Samaa se sanoi edelleen, mutta minä taas en tiedä yhtään mitä minä haluan... Tai tiedän minä. Näin "exääni" joku aika sitten ja vietettiin iltaa kahden kesken ja tajusin, että se on ainut mies jota mä haluan ja rakastan. Mutta meistä ei varmaan ikinä tule olemaan mitään minusta riippumattomista syistä, joten pitäisi vain jatkaa elämää ja tapailla muita ihmisiä. Tämä on vaan niin vaikeaa, kun todellakin haluisin olla vaan sen exäni kanssa. Järki ja tunteet riitelevät nyt koko ajan. Olisi niin ihanaa jos edes kerran elämässäni saisin sen mitä haluan. Vituttaa kun kun kaikki menee niin metsään kun olla ja voi. Kerrankin haluaisin seurustella ja suunnitella tulevaisuutta jonkun kanssa, mutta kun ei... Herra on niin helvetin hankala ja elämäntilanne mitä sattuu. Minä en jaksa tätä . Viimeksi tänään exän kaveri tuli kyselemään kuulumisia ja aloitti keskustelun "niin sähän oot sen herra X:n tyttöystävä, niin mitäs sulle ja teille kuuluu?". Yritä siinä sitten rauhallisesti selittää että yhdessä ei olla, eikä virallisesti oo koskaan oltukaan, vaikka sydän sanoo, että kenenkään muun kanssa en haluu olla .

[Pvi]

Olen muutenkin hankala ihminen.

Kaikki on hankalia ja tyhmiä. Ja kivoja ja ihania. Ihan kaikki.

Ja sydänasiat on valitettavan usein perseestä.

[tiipetti]

Olen muutenkin hankala ihminen.

Höps. Tyyppiä, joka haluaa oikeasti tutustua sinuun ja on oikeasti arvoisesi, ei jäykkyys, tönkköys ja muu
asennevammailu hämää. Ihan toinen asia ovat nuo vain yhden illan juttuja metsästävät hyypiöt, joita baarit ja
maailma yleensäkin tuntuu olevan pullollaan. Ja joilla tuntuu olevan oikeus laukoa mitä sattuu, kun typykkä
ei heille lämpenekkään, tai toimi muuten heidän ajatustensa mukaisesti.

Jos baarireissusta jäi kuitenkin paha maku, kuuntele vaikka tuota Sparksin Lighten up, Morrissey -biisiä.
Tulee parempi mieli.

Omaan ihmissuhteiluuni olen tällä hetkellä tyytyväinen. Ympärilläni on ihmisiä, jotka tuntuvat tykkäävän minusta
oikeasti, vaikka olen jäykkis, tönkkö, asennevammainen ja puhunkin epäselvästi. Ihanat ihmiset.

[Sippura]

Suvi Ihana sä oot, älä sinä niistä ääliöistä välitä (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty).

damnillekin tsempitykset

[Shay]

Olen muutenkin hankala ihminen.

Niin ovat kaikki muutkin aina joskus.

On se kumma, miten yksi negatiivinen kommentti tuntuu imeytyvän paljon paremmin mieleen kuin useat positiiviset.

[Maija]

Olen muutenkin hankala ihminen.

Niin ovat kaikki muutkin aina joskus.

On se kumma, miten yksi negatiivinen kommentti tuntuu imeytyvän paljon paremmin mieleen kuin useat positiiviset.

Komp.

Ajattelin minäkin joskus, että olen hirveän vaikea ihminen, joka tuskin enää koskaan luottaa toisiin saati sitten löytää kumppania ja rakastuu. Ihmissuhdeasiat ovat vaikeita ja, tosiaan, useimmiten perseestä, mutta sitten kun se onni osuu kohdalle, siitä osaa ottaa kaiken irti. Ja sen toisen puoliskon löytyminen tapahtuu yleensä ihan täysin vahingossa. Itse en esimerkiksi ole kovin hyvä tutustumaan toisiin ihmisiin, mutta niin vain kävi, että joku tuli ja otti omaksensa. Sitä ei tiedä, kuinka kauaksi aikaa tai kuinka paljon taas tulevaisuudessa saa kärsiä, mutta sillä ei ole väliä tällä hetkellä.

Tuollaiset ilkeäsävyiset kommentit kertovat enemmän laukojastaan kuin niiden kohteesta. Suvi, usko pois, olet aivan ihana.

Myös damnille paljon jaksamisia vaikean tilanteen keskellä. Toivottavasti kaikki käy parhain päin ja poitsu tajuaa, kuinka paljon sinussa menettää, jos jättää tilaisuuden käyttämättä.

[marenkienkeli]

ja kaikille paijausta ja halitusta kaipaaville!

Suvi, ihana tyttö sinä oot! Ne baarissa olleet miehet vaan ovat ihan tymiä.

Damn, jaksamista.

Tavallaan odotan, koska olen samassa tilanteessa kuin damn. Pessimistinä on vaikea uskoa, että minä ja Hän saamme suhteemme toimimaan. Ja silti se optimisti puskee musta esiin ja sanoo, että kyllä me saadaan tää juttu toimimaan. Työtä se toki vaatii. Toisaalta taas tuntuu, että olisi molemmille helpompaa, jos luovutettais nyt. Mutta kuitenkin tiedän, että sitä ratkaisua en antaisi itselleni kovinkaan helposti anteeksi. Sekavaa, sekavaa, sekavaa.

[Pascal Lemoix]

Joo, kyllä nämä ihmissuhteelliset asiat eivät koskaan jätä hämmästyttämättä. Esimerkiksi sitä ihmettelen tällä hetkellä, että onko sellaista asiaa yleensäkään kuin rakkaus toiseen ihmiseen vai onko kaikki lopulta oman hätätilanteen lievennysyritystä. Onhan tietysti joitakin toisilleen oikeasti sopivia pariskuntia, mutta miksi niitä on se max. 10 prosenttia ja kaikki muut ovat suhteettomia tai vaikeassa vaiheessa suhdettaan? Mistä se käsittämätön vaikeus kaikkiin suhteisiin tulee?

Kai se sitten on niin, että ihminen osaa elää lähinnä sillä omalla tavallaan ja kaikki muu on outoa ja kauheata. Eli juuri nämä, kuinka päin vessapaperirulla on telineessä. Elämän suuret kysymykset siis.

[Suvi]

Kiitos tytöt!

Kun jälkeenpäin (ja selvinpäin) ajattelee, niin ne baarissa olleet miehet olivat kyllä idiootteja. (Lasku)humalassa kaikki taitaa tuntua pahemmalta kuin onkaan. Sitä paitsi sain tänään kuulla, että sen minuun "ihastuneen" tyypin kaverikin oli täysi paskiainen.

Että näin kivoja tyyppejä sitä tavattiin eilen.

[Dnd]

Tuo ilkeä ihmisryhmä. Selvinpäin ne ovat vmäisiä ja viinaa ottaneena aivan mahdottomia... Ne on just niitä, että kun juttu ei mene niinkuin ne haluaa, niin ne rupeaa laukomaan kaikkee ilkeetä. Eipä niitä kannata ottaa todellakaan tosissaan, vaikka niiden ilkeily voikin hetken harmittaa.

[Emilia]

Äääh. Mä vihaan kun miehet tulee vittuilemaan baarissa. Saatanan urpot.
Eikä tarvii edes vittuilla, riittää että tulee selittää jotain dorkaa.

Mut Suvi on ihana tyttö. Älä välitä tuommosista tyypeistä.
*
Mulla tänään taas taatelit. Jei.

[Emilia]

Oon sillei ehkä pikkasen lovettunut.

[Maija]

Em

--

Ei niin kivaa ihmissuhdeilmoa tältä suunnalta.

Pitkäaikainen kaverini on antanut ymmärtää, että häntä vain ei enää kiinnosta olemassaoloni/eloni sitten yhtään. Hänellä on synttärit tulossa ja hän kutsui kaikki muut kaveriporukastamme innoissaan niitä juhlimaan. Kaikki muut paitsi minut. Ja tämä tapahtui vieläpä silloin, kun olin itse paikalla. Olisi edes sanonut, ettei halua minua mukaan sen sijaan, että vallan sivuuttaa läsnäoloni. Well, fuck you very much.

Toisaalta, jos olen hänelle noin yhdentekevä, samapa tuo. Ei jaksa välittää.

[Sippura]

Maija Kuulostaa niin tutulta muutaman vuoden takaa. Totesin silloin omassa
kaveripiirissäni olleelle käärmeelle, että pitäköön tunkkinsa jos ei seurani kiinnosta
niin olkoon ilman.

Sä olet ihana ja fiksu tytsy, jos joku ei tajua sun arvoa niin oma vika.

[Suvi]

Maija

[Pvi]

No onpa Maijalle osunut kohdalle tahditon kaveri.
Tyhmiä tommoset.

*varoitus, seuraa avautuminen*
Mulle sattui vähän samanlainen tapaus kuukausi takaperin,
mutta siinä oli kaverin puolelta sentään edes yritystä säilyttää
jonkinasteiset välit. Hän järjesti (perhe)juhlat, joihin ei minusta
tarvitsekaan kutsua kavereita, mutta tapahtumaan oli kuitenkin
kutsuttu joukko yhteisiä ystäviä merten takaa. Siinä vaiheessa
kun tyypit saapuivat Suomeen, eikä heillä oikein tuntunut olevan
halua järjestää menojaan niin, että oltaisi voitu nähdä porukalla
minua rupesi ärsyttämään. Nielin kiukun ja tuumasin, että minä
haluan moikata kysyä kuulumisia ja voin joustaa, niin järkkäsin
itseni illanviettopaikkaan, joihin heidän oli tarkoitus saapua. Ja
johon he saapuivat kyllä, viimeiseksi puoleksi tunniksi viitsimättä
edes ilmoittaa että ovatko tulossa vai eivät.

Moneen otteeseen sain kokea, että heillä oli omat suunnitelmat
ja menot johin he armollisesti tarjosivat mahdollisuuden osallistua,
mutta joihin minua ei oltu ajateltu mukaan.

Voihan toki olla, että kaikki on vain kuvitelmaa ja olemassa vain
minun korvien välissä, mutta ihan hirvittävän riemullinen olo
tuommosesta no joo tuu säki nyt sitten mukaan -meiningistä ei
tule. Ennemmin olen sellaisten ihmisten kanssa, jotka haluavat
olla minun kanssa tai sitten vaikka yksin kuin se, jota ei haluta
mukaan mutta, jolle ei kehdata sanoa päin naamaa, että me
ei oikeesti haluta olla sun kaa.

[Kibaya]

Tätä ystävä-juttua on siis enemmänkin liikkellä pitkin maailmaa. Onhan se toki normaalia, että aikuistuessa ja elämän mennessä eteenpäin ystäväpiiri muuttuu ja kehittyy, mutta sitten kun tapahtuu jotain näinkin radikaalia, niin pirut että se sattuu ja on vaikeaa.

Olemme olleet tämän ystävän kanssa ystäviä jostain 12-vuotiaista. Tiesin, että hänen sairastuessa mielenterveysongelmiin meidän ystävyys-suhteemme tulisi muuttumaan väkisin, mutta en uskonut missään vaiheessa sen käyvän näin radikaalisti ja tylysti. Se tässä kai eniten vituttaa, ettei sille ihmiselle oikeasti voi puhua, kuten kenelle tahansa muulle pystyisi. Terveen ihmisen kanssa voisin keskustella tämän asian läpi, mutta pelkään oikeasti tuon ihmisen reaktiota. Se kun voi olla mitä vain. Se voi myös mennä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja hänen reagointityyli olisi sitten pahanlaatuinen mustamaalaus selän takana. Kaikille mahdollisille.

Ja järkyttävimpien asioiden hyväksyminen on todella vaikeaa. Asiat ovat hyvin epätodellisella kannalla ja hyväksikäytön myöntäminen itselleen on järjettömän vaikeaa. Olen miettinyt ja tarkastellut viimeisiä vuosia ennen hänen sairastumistaan ja tämän jälkeen ja todennut, että joko hän ei ole itse tajunnut ja tilanne on vain ajautunut siihen, tai sitten hän on tehnyt kaiken hyvin häikäilemättömän suunnitelmallisesti. Siis tämän henkisen puolen hyväksikäytön ja sen, että mä olen liian kiltti ystävilleni. Niinhän mä olen kaikille mun ystäville kiltti - miksen olisi? Ja se... sattuu. Melkein kenestä tahansa muusta sen olisi voinutkin uskoa, mutta että.... .

Teki myös hyvin pahaa perjantaina. En ollut kuullut hänestä mitään kahteen viikkon (olin itse laittanut pari viestiä ihan vain mielenkiinnosta) ja hän ei reagoinut Madonna-tapahtumaan mitenkään. Varmaankin jokainen fordelainen tietää miten iso asia koko tapahtuma minulle oli (on!). Odotin jopa yhden sanan viestiä, mikä olisi ollut hänelle tyypillistä. Se "tsemppiä"-viesti. Mutta ei mitään.. Enkä sitten kehdannut lähettää mitään "kerjäys"-viestiä hänelle päin. Selkä suoraksi ja eteenpäin, kuten mummini sanoisi. Tämä on sitä aikuistumista. Ei vain ole ketään kenen kanssa puhua näistä. Mitähän mä taas valitan...

Ehkä se tästä. Elämä muuttuu ja menee kuitenkin eteenpäin. Ehkä jaksan tästä eteenpäin eri tavalla. Onneksi on kavereita, irl ja netissä . Onneksi on forde, missä voi avautua.

edit. tässä ei kyllä ole mitään itua koko postauksessa, mutta... ei siitä selkeämpääkään saa, kun pää on ihan sekaisin itsessäänkin.

[marenkienkeli]

Paijaus Maijalle ja Kiballle sekä kaikille muille paijausta tarvitseville! Kuulostaa kammottavalta tuollainen tilanne. Tulee mieleen ala-asteaikainen ystäväni, joka (näin jälkikäteen ajateltuna) käytti mun ystävyyttäni aika häikäilemättömästi hyväkseen. Luojan kiitos tajusin asian lopulta ja lopetin hänen kanssaan kaveeraamisen. Ei ollut mitenkään helppoa katkaista lähes kymmenen vuoden ystävyyssuhdetta, mutta minkäs teet, kun ystävä osoittautuu kerta toisensa jälkeen ihmiseksi, joka ei ole luottamuksen arvoinen.

[damn]

Tämä ei voi olla todellista. Minulla oli jotenkin todella yllättävä viikonloppu, en todellakaan uskonut käyvän näin. Olen pari päivää viettänyt aikaa ihmisen kanssa, jota olen pitänyt todella saavuttamattomana. Siis niin saavuttamattomana, etten ole uskaltanut edes miettiä kyseistä ihmistä missään muussa kuin kaverimielessä, hyvä että olen uskaltanut edes jutella sille. Se on alunperin kaverin kavereita. Tai ilmeisesti nyt entisen kaverin, koska taisi mennä välit viime viikonlopun jälkeen ja tämän yllättävän käänteen takia. Ikinä en ketään haluaisi loukata ja tämä ei todellakaan ollut suunniteltu juttu. Oikeastaan en vieläkään oikein tajua mitä tapahtui. Kutakuinkin näin siinä kävi: . Jään odottamaan mitä tästä seuraa. En uskalla toivoa liikoja kun onnistun aina pilaamaan kaiken ja tämä on niin omituinen tilanne. Mutta silti .

[teuwo]

Plaah. Ihmissuhteet tai suhteettomuudet on ollu koko kesän taka-alalla ja hyvin on menny. Tänään kaikki tuntuikin romahtavan niskaan, vaikkei siihen periaatteessa olis syytäkään. Mitään maailmaa mullistavaa ei sinänsä tapahtunu, mutta päässä kumisee vain tyhjyys ja oman elämän surkeus.

Kuulin tänään sattumalta, että suurin piirtein saman ikäinen läheinen sukulainen on jälleen löytänyt itselleen miehen. Oon siis jälleen suvun musta lammas kulkumarisen luonteeni kanssa. Periaatteessa oon tyytyväinen tähän elämäntilanteeseeni, mutta just nyt ei siltä tunnu. Jotenkin päässä jyskyttää ajatuksia siitä, että miten tässä iässä pitäis jo olla parisuhde ja elämä lähes järjestyksessä. Pitäis, mutta kun ei ole. Toisaalta tähän päivään asti tämä pätkätyöläisyys ja reppuelämä on tuntunut ihan mielekkäältä, mutta nyt ei enää. Jotenkin on sellainen olo, että pitäisi kasvaa aikuiseksi, asua samassa paikassa ympäri vuoden, valmistua ja löytää se kumppani jostain. Päässä pyörii vain se, että tais nuo kumppanijunat mennä jo ohi ja kukapa kestäis meikäläisen matkassa, kun puolet talvi ja kevät menee rinteessä, kesä pöndellä ja syksy sitten toimistotöissä. Ja koko vuosi reissaamista noiden kolmen paikkakunnan välillä.
Jotenkin tuo sukulaisen onnistuminen miesrintamalla vain korostaa mun omia epäonnistumisia ja surkeutta. Ja kyllähän sitä itsekin toivois, että joskus olis jonkin syy, minkä vuoksi vois rauhoittua ja juurtua jonnekin.

Noh, meikän miesseikkailut on tuomittu epäonnistumaan, kun tulee aina löydettyä ne kaikista pahimmat kusipäät, pelimiehet ja retkut, joiden perään voi sitten vuoroin haikailla ja sitten hakata päätä seinään.

Miten sitä voiki tuntea olonsa näin surkeaksi ilman mitään järkevää syytäkään.

[Dnd]

"Kasvaa aikuiseksi". Onko se jotain syötävää?

Ei varmaankaan lohduta asiassa yhtään, mutta et ole ainoana kyseisessä tilanteessa.
Melkein kaikki tutut tuntuvat löytäneen itselleen "jonkun", (jotkut myös jo toisen ja joku jopa kolmannenkin..) muutamaa ikuista poikamiestä lukuunottamatta.

[päivänpolttaja]

Minusta aikuisuudella ei tarvitse olla mitään tekemistä pysyvän parisuhteen tai pitkäaikaisen työpaikan kanssa. Toki jokaisella on henkilökohtaiset tuntemuksensa näiden asioiden merkityksen suhteen, mutta itse näen aikuisuuden mittareina tiettyjen ulkoisten "saavutusten" sijaan pikemminkin sen, että on itse sinut itsensä ja oman elämäntyylinsä kanssa.

[Dnd]

...näen aikuisuuden mittareina tiettyjen ulkoisten "saavutusten" sijaan pikemminkin sen, että on itse sinut itsensä ja oman elämäntyylinsä kanssa.

:Tähän se kädenläpsäytyshymiö, jota kännyllä ei saa tehtyä, kuin muistamalla koodin: