No nyt kuoli sitten iso-setäni.
Vasta äsken sain tiedon tapahtuneesta, mutta vielä ei tiedetä mihin hän kuoli.
Tämä tuntuu paljon järkyttävämmältä kuin edellisen mummon kuolema. Iso-setä oli mun sielunkumppani, harvoin nähtiin ja vasta oikeastaan tutustuttiinkin, mutta yhteys oli uskomaton. Kuin samoja ajatuksia oltaisiin aina kuljettu, hän tietenkin vanhuuden viisauden kera. Pappathan mulla kuolivat niin kauan sitten etten heitä muistakkaan, tämä setä oli sitten erityisen tärkeä.
Rauha hälle. En mä tätä vielä oikein tajua. Toisaalta olen tosi helpottunut, kun hän oli niin yksin vaimonsa kuoltua ja syksyn pimeydessä sotamuistot ahdistivat. Lyhyt matka yhdessä kuljettiin, mutta se on kultaakin kalliimpi mun muistossa.