forde.munfoorumi.com

Kokemuksia tiedustelen. Onko rakkaasi löytynyt netistä? Kuinka kohtaamiset ovat sujuneet? Oliko tapaaminen pettymyt? Oletko ajatellut itse laittaa ilmoitusta, mutta et ole vielä tohtinut? Onko ystävillä kokemuksia? Mitä muita vaihtoehtoja on, jos baareilukaan ei innosta ja toinen vaihtoehto olisi Siwan ilmoitustaulu? Ja kaikkea muuta asiaan liittyen...

Itse olen alkanut ajattelemaan, että täytyykö sitä tosissaan pistää etsintäkuulutus nettiin. Ajatus on aikaisemmin ollut kauhistuttava, eihän netissä liiku kuin hörh...siis niinku tavalliset ihmiset kuten meikäläinen. Ajatuksen pisti päähäni vyöhyketerapeuttini, jolle taas manasin ruskeista silmistä ja yksinolosta ja turhautumisesta. Tyrmäsin asian heti, mutta... toivottomia aikoja eletään. Ehkä se olisi jännääkin, mutta en ole vielä aivan varma, kaipaanko sitä jännitystä kuitenkaan...

Ajatus muhii, mutta nyt olisikin mukava kuulla muiden ajatuksia netti-deittailusta. Paljon kuulee kyllä juttuja, kuinka ihmiset löytävät toisensa netin syövereistä, mutta jotenkin en osaa pitää "oikeana" tapana. Mutta mää oonki vissii vanhanaikainen. Enkä edes ymmärrä ajatustani, että miksei se muka voisi tosiaan olla tapa muiden joukossa.

Kotona valkoisella ratsulla saapuvaa rinssiä odotteleva .

Mulla oli joskus profiili City-lehden deittipalvelussa. Sitä kautta taisin käydä parillakin kahvilla mutta ei niistä jutuista koskaan sen enempiä tullut. Ihan kivoja, normaaleja tyyppejä, mutta ei mitään, mikä olisi vienyt jalat alta. Kaverini löysi samaisesta paikasta ex-miehensä. Toinenkin kaveri mulla on, joka on seurustellut jo vaikka kuinka kauan netissä tapaamansa miehen kanssa.

Mietin itsekin tätä samaa asiaa jokin aika sitten eli nettideittailun aloittamista. Jotenkin ajatus ei tunnu enää yhtä lailla hyvältä kuin joskus viisi vuotta sitten, jolloin se oli hauskaa ajanvietettä eikä ollut mitään isompia taka-ajatuksia. Nolottaa myöntää, mutta nyt alkaa jo olla tositarkoituksella-taka-ajatuksia ja ahdistaa ajatuskin lähteä mukakasuaalisti kahvittelemaan, kun kumpikin miettii salaa, että tuoko se on, jonka kanssa ollaan loppuelämä. En tiedä, miksi ajattelen, että se olisi tuollaista, mutta ainakin itse varmaan olisin kovastikin paineissa löytää "se oikea". Ihan tällei kotona odotellessa on paljon rennompaa. Ei mua haittaa yhtään ajatella, että prinssi (Carl-Philip huhuu..) tulee kun on tullakseen. Jos sitä alkaisi ihan tarkoituksella etsimään, tuskin löytyisikään.

En kuitenkaan pidä nettideittailua sinällään huonona tapana tavata uusia ihmisiä ja mahdollisia deittailukumppaneita. Oikeastaan se on ihan hyvä tapa siihen! Ehkä sitä voisi kuitenkin koettaa.. En oikein keksi muitakaan keinoja, jos kaikki kaverien kaverit on jo nähty, baarit ei kiinnosta ja kauppajonossakaan ei näe kuin paikallisia spugeja. Autokaupassa näin tänään aivan söpön ilmestyksen, mutta mitä sillekin nyt olisi voinut sanoa. "Vitsi et oot muuten söpö ja ihanan suomenruotsalainen, lähetkö jäätelölle?" En mä ainakaan osaa. Siksikin netti on hyvä, on jotenkin helpompi aloittaa se juttelu eikä toinen voi vaivaantua, jos pyytää ulos, koska sen takiahan sen treffi-ilmon on palveluun laittanut. Kutsusta voi toki kieltäytyä, mutta so not ja seuraava.

Kokeile edes! Voihan sen lopettaa, jos ei tunnu kivalta.

Se, mitä mä olen kokeillut deittailua netti-ilmoitusten pohjalta, ei mielestäni ole niinkään ollut kauheiden ihmisten tapaamista. Enemmän siinä ongelmaksi nousee se, ettei ole oikein mitään yhteistä ja käydään nyt kerran kahvilla ja rupatellaan niitä näitä, mutta mitä sitten. Jos ei yhden eikä vielä kahdenkaan kerran jälkeen ala syntyä mitään "imua", niin mitäpä sitä väkisin pitkittämään.

Oih, mulla on kokemusta nettideittailusta!

Muutama kesä sitten tympäännyin sinkkuelämääni. Joka viikonloppu notkuttiin paikallisessa baarissa ja ei se valikoima siitä parantunut. Joskus jos kaapunkiin pääsi, niin ei sieltä mitään kunnollista löytänyt. Ja sitten kun näin kesällä serkkuni ja hänen uuden tyttöystävänsä, jotka olivat tavanneet Suomi24:n ( ) treffipalstalla, niin päätin kokeilla onneani. No, Suomi24-sivustoon tutustuin kyllä, mutta siellä oli kaikilla valmiita vastauksia, profiilikuvia ei ollut juuri kenelläkään ja muutenkin... siis Suomi24, äh! Sitten googlettelin muita treffisivuja ja päädyin sitten match.comiin. Muistaakseni sinne liittyminen ei maksanut mitään, mutta jos halusi päästä kunnolla selailemaan muiden profiileja ja näkemään että kuka on käynyt selailemassa omaa sivua, niin siitä piti sitten pulittaa rahaa. Ja minä sitten päätin, että okei, kokeillaan kuukausi.

Yhteydenottoja tuli jonkin verran. Osa oli hieman nuorempia kuin minä ja jotkut oli todella paljon vanhempia, jotka ehdottelivat... hmm.. hävyttömyyksiä. Yhteen ehdotukseen liittyi porkkanat ja punasilmäisten kaniinien parittelutapa. En halua muistella sitä enempää. Eräänä päivänä bongasin yhden tyypin, joka oli käynyt mun profiilia kattomassa. Tyyppi oli seitsemän vuotta vanhempi ja hänen profiilinsa sai minut hymyilemään. Se oli nokkelasti kirjoitettu, mutta ei siis liian nokkelasti. Jalat maassa -tyyppi ja maalaishenkinen, selkeesti mun tyyppinen. Joten tein jotain, mitä en ennen ollut tehnyt; otin häneen yhteyttä.

Tuolloin hän asui Joensuussa, mutta sitten kävi ilmi, että hän on melkein minun naapurikaupungista kotoisin. Viestittelimme, kerroimme itsestämme asioita. Mesetimme, aloimme feisbuukissa kavereiksi, lopulta soittelimme. Ja eräs sunnuntai hän tuli tapaamaan minua. Kävimme kahvilla ja keihäsmuseossa ( ) ja puhuimme monta tuntia. Treffien jälkeen jatkoimme tiivistä yhteydenpitoa ja muutaman viikon päästä hän tuli uudestaan kylään... ja jäi yöksi. Puoli vuotta myöhemmin muutimme yhteen Jyväskylään, siitä vuosi eteenpäin ja aloitimme talon rakentamisen ja sitten... Niin. Sillä tiellä siis ollaan.

----

Itse siis suosittelisin maksullisia treffipalveluita. Se karsii kyllä jonkun verran niitä valopäitä siitä joukosta. Ja muutenkin palsta on useimmiten hieman tasokkaampi. Ei muuta ku rohkeasti kokeilemaan!

Mäkin olen kokeillut tuota samaista maksullista palvelua, mutta kyllä siinäkin ihan pirusti saa töitä tehdä, jos jonkun vastauksen haluaa. Ja nekin on vaan yleensä sellaisia: "Vois tavata, sithän sen näkee." Ja joskus ei silti tavata.

Varmaan se menee niin, että miesten ongelmana on saada mitään vastakaikua ja naisilla mitään fiksua vastakaikua.

Janet, aww...

Ei mulla mitään fiksua sanottavaa tähän oo, piti vaan tulla hymistelemään tuota onnea.

En ole koskaan laittanut itsestäni nettiin deitti-ilmoitusta. Ajattelin tulla vinkkaamaan, että Aikuisen naisen päiväkirjassa on käsitelty netti-deittailua.

Mä olen kertonutkin, että tuo rakas sohvaperuna on periaatteessa netin kautta haalittu saalis

Aikoinaan pyöriskelin paljonkin erilaisissa chateissa, silloin kun se oli muotia, muistattekste? Paikkakuntakohtaisiin chatteihin en juurikaan eksynyt, paitsi sitten kerran, kun edellinen paikka koki kuoleman ja etsin uutta virtuaalikotia. Siellä olikin ihan kivaa väkeä, eikä juurikaan vonkaajia kuten olin pelännyt. Pääporukka oli varsin tiivis ja pari tyyppiä järjesteli miittejä vähän joka välissä. Yhteen sitten uskaltauduin ja se oli huisin kivaa Siinä tuli sitten käytyä useammassakin iltamassa, ihan vaan sosiaalisen elämän piristämiseksi, kun olin ainut sinkku omasta kaveripiiristäni. En siis ollut varsinaisesti haku päällä, vaan ystävystymässä ja pitämässä hauskaa. Jonkun verran joutui ottamaan vastaan humalaista vikittelyä ja vonkausta. Sitten yksi tyypeistä kerran soitti ja sanoi kaverinsa ihastuneen muhun En ollut huomannut mitään siihen viittaavaa. Sitten kun me seuraavalla kerralla nähtiin, niin oltiin niinku "Hei ", "No hei " etc., ja paremmalla tutustumisella sieltä kaivautuikin tosi ihana tyyppi esiin. Sit oltiin niinku "Hei ", "No hei ", ja nyt ollaankin jo naimisissa ja yhden lapsen vanhemmat

Ei tämä varmaan täytä varsinaisen netti-deittailun määreitä, mutta ilman nettiä en olisi tuota luultavasti koskaan tavannut. Sinänsä jännä juttu on, että pelkän chattailun perusteella taas (soffis siis pyöri samassa chatissa, joskin vähemmän) en välttämättä olisi suostunut treffeille soffiksen kanssa. En mä aina ymmärrä sen kirjoitteluja nykyäänkään, vaikka ollaan tunnettu jo kohta 9 vuotta


Voisin kirjoitella pidempäänkin, mutta pitää hakea se "Hei ":n seuraus hoidosta

Kokeiltu on, mutta mitään vakavaa tai edes lupaavaa ei ole löytynyt. Tiedän kyllä useammankin kaverin, jotka ovat jostain deittipalstalta puolisonsa löytäneet, joten ilmeisesti se on ihan mahdollista. Suhtaudun itse melko kevyesti noihin ja lähinnä yritän saada jonkinlaisen kontaktin, ja mahdollisimman nopeasti näkemään kasvokkain. Aika usein juttu kulkee hyvin ja toinen tapaaminenkin järjestyy, mutta jos siinä vaiheessa ei ala mitään vahvaa emotionaalista tai seksuaalista kiinnostusta syntymään, niin se kuihtuu kasaan aika nopeasti.

Nettideiteissä on ihan totaalisesti naisten markkinat ja naiset voivat poimia parhaat päältä. Aloittelijaa närkästyttää suuresti se, että viesteihin ja profiiliin pitäisi panostaa suuresti, mutta loppujen lopuksi se on se naamataulu, joka määrittää 90% kokonaisuudesta. Eikä niihin viesteihin tyypillisesti saa mitään vastausta, mikä on tylyä ja epäkohteliasta, mutta käsittääkseni naiset saa niin paljon rivoja ehdotuksia ja kohteliaisiin "kiitti, mutta ei" -vastauksiinkin usein pelkkää haistattelua, joten on ymmärrettävää, että pääsee helpommalla, kun ei vastaa mitään.

Suomi24:ssä on suurin valikoima, mutta taso myös sen mukainen ja koko palvelu on ominaisuuksiltaan jostain viime vuosituhannelta. OkCupid on selkeästi paras, mutta suomalainen tarjonta hyvin hyvin pientä.

No mutta tässä asiassahan minä olen lähes ammattilainen.

Päädyin nettideittailuun siksi, etten jaksanut ravata baareissa, joissa en koskaan viihtynyt. Ei niin, ettenkö olisi uskonut sieltä oikean löytyvän, päinvastoin. Edellinen avomieheni oli nimenomaan baarista mukaan tarttunut. Iän myötä vain kiinnostus baarielämää kohtaan oli hiipunut ja toisaalta mietin, haluanko miehen sitten olevan kovin aktiivinen yöeläjä. Ja mikä todennäköisyys on löytää baareissa viihtymätön ja harvoin käyvä mies baarista.

Siirryin siis nettiin. Budjettinaisena käytin lähinnä ilmaispalveluja. Deitti.netistä Cityn sivuilta löytyikin muutama oikein mukava tyyppi ja yksi niin ihana, että sukat pyöri jaloissa vielä vuosi kuvion tyrehtymisen jälkeenkin. Suomi24:n deittipalstalla olen viettänyt varmasti eniten aikaa ja käynyt kymmenillä treffeillä sitä kautta vuosien aikana. Yhdessäkään tapaamassani miehessä ei ole ollut minkäänlaista vikaa (ja kenellä on oikeus ja varaa sanoa, että toisessa ihmisessä on vikaa, ei minulla ainakaan). Monien kanssa oli tosi hauskaa ja tavattiin muutaman kerran, mutta ylivoimainen enemmistö oli kaverikivoja, ei elämänkumppanikivoja.

Kokeilin pitkän harkinnan jälkeen myös Match.comia. Ilmaispalveluihin verrattuna siellä oltiin selvästi enemmän tosissaan liikkeellä. Syrjähyppyä ja pelkkää seksiä etsiviä tuli siellä vastaan paljon vähemmän, joskin kokonaan ei niiltä sielläkään välttynyt. Yhdet tai kahdet treffit sitä kautta sovin, mutta niissä oli vähän sama syndrooma kuin ilmaispalveluissa: hyviä kavereita, ei muuta kipinää.

Nettideittailu on hirveän kätevää: uusia ihmisiä voi tavata mukavasti omalla sohvalla mukavimmissa kotipöksyissä, tukka sotkussa ja meikittä. Ja mikä parasta, silloin kun se itselle sopii eikä silloin, kun kansalla on yleensä tapana ravitsemusliikkeisiin mennä.

Siinä on kuitenkin omat ongelmansa. Kylmästi sanottuna valikoiman suhteen on oltava todella ronkeli. Yhteenkään viestiin tai profiiliin ei kannata vastata, jos vastaaminen tuntuu hankalalta, luontevaa juttua ei tahdo tulla. Yhteenkään yhteydenottoon ei kannata vastata, jos lähettäjä ei selvästikään ole lukenut sinun profiiliasi ja on kaikkea sitä mitä et halua. Muuten menettää elämänhalunsa eikä ehdi tehdä vapaa-ajallaan juuri muuta. Toisaalta netissä on tutustuu helposti todella kapea-alaisesti ihmisiin. Kun profiileja voi hakea tarkoin kriteerein, jää todennäköisesti joku jostain kriteeristä ulos jäänyt helmi löytymättä. Hakukriteerien käyttämisessä pitää oikeasti olla osaamista ja ajatusta ennen kuin hommassa voi menestyä.

Maksullisessa palvelussa on suurempi todennäköisyys törmätä vakiintumisaikeissa liikkuvaan kuin ilmaispalvelussa, mutta kynnys maksullisen nettideitin käyttämiseen on suurimmalla osalla melko korkea. Suurin osa ei koskaan kokeile.

Kun netissä on valtava valikoima tarkoittaa se samalla sitä, että todennäköisesti oikean löytyminen edellyttää melkoista määrää deittejä. Matkan varrella homma alkaa puuduttaa ja kyllästyttää ja lopulta alkaa miettiä, haluaako oikeasti viettää vähän vapaa-aikansa näin. Monet pitävätkin nettideittailusta taukoja, laittavat profiilinsa piiloon ja ilmestyvät taas, kun oma fiilis on vähän parempi.

Omassa ystäväpiirissäni on viimeisen kymmenen vuoden aikana erottu ja pariuduttu koko lailla. Jokainen uusi pari on löytänyt toisensa netin kautta ja vain yksi pari löysi toisensa keskustelupalstalta eikä deittipalvelusta.

No joo oman emännän löysin kanssa netin kautta, ekan kerran hokasin "kohteen" sellasessa keskusteluhuoneessa. Sen jutuissa tuntu olevan hiukan enemmän järkeä kuin muilla saman sukupuolen edustajilla, ei tosin paljoa kuitenkaan. Siitä sitten "sattumalta" tavattiin jossain jos oikein muistan ja siitä se kai lähti . Yhteinen ystävämme tietysti oli hieman vedellyt langoista taustalla joten täysin sattumaa ei mikään ilmeisesti ollut.

Tällä hetkellä olemme naimisissa ja 1-vuotiaan pojan onnelliset vanhemmat, pojan jutuista saan jo enemmän selkoa kun emännän, mutta ehkä se tästä helpottaa vielä...

edit:

Niin ja suurin osa tuosta netissä pyörineestä porukasta oli hyvällä tavalla "harmittomia" ei niinkään normaaleja

Aurora B. kirjoitti:Ei tämä varmaan täytä varsinaisen netti-deittailun määreitä, mutta ilman nettiä en olisi tuota luultavasti koskaan tavannut.

Samassa veneessä, avo löytyi chatista silleen vahingossa, enkä usko, että oisin tuohon muuten törmännyt. Huvikseni kävin chateissa juttelemassa, joista yhdessä tuli käytyä ahkerammin ja aikani muiden kanssa juteltuani uskaltauduin myös miittiin. Silloin ei vielä kipinä iskenyt, toki jutut soljui miitin jälkeen vähän tuttavallisemmin kuten muidenkin siellä tavattujen ihmisten kanssa. Seuraavassa miitissä, johon molemmat osallistuttiin, humalluttiin iltaa kohden ja aikansa minua tiirailtuaan mies uskaltautui pussaamaan. Siitä se lähti.

Varsinaisia nettideittejä en oo harrastanut, että oisin pistäny profiilia jonnekin ja vonkaillut/tullut vongatuksi treffeille.

puolikarkea kirjoitti:

Aurora B. kirjoitti:Ei tämä varmaan täytä varsinaisen netti-deittailun määreitä, mutta ilman nettiä en olisi tuota luultavasti koskaan tavannut.

Samassa veneessä, avo löytyi chatista silleen vahingossa, enkä usko, että oisin tuohon muuten törmännyt.

Me tosin emme tavanneet chatin, vaan erään keskustelufoorumin miitissä. Avo on kertonut ihastuneensa minuun jo ekalla tapaamisella, mutta seurustelin silloin vielä toisen kanssa. Yhteen päädyimme lopulta pari vuotta ensitapaamisen jälkeen. Tuolta samaiselta foorumilta on siunaantunut avon lisäksi myös kokonainen kaveriporukka. Tuskin olisin ilman nettiä tavannut sen enempää avoani kuin kavereitanikaan.

Varsinaisista nettideiteistä minulla ei ole kokemusta. Nettideittailua harkitseville sanoisin kuitenkin, että go for it! Aina kandee kokeilla.

Uskoni loppui ja poistin profiilini nettideittipalstoilta. Keskitytään oikeaan elämään vaihteeksi. Useita treffejä, joidenkin kanssa pariinkin otteeseen, mutta oikeastaan vain yksi potentiaalinen suhteentynkä, jonka sitten itse päädyin lopettamaan, kun en löytänyt tarpeeksi suuria tunteita. Ehkä se kuuluisa oikea tulee vastaan sitten, kun lakkaa etsimästä.

Nämä olivat sellainen asia, jota en koskaan ikinä uskoisi tekeväni. Kuitenkin sitten kerran tosi ikävänä ja tylsänä iltana ajattelin huvikseni kokeilla, ja sitten sovittiin tapaaminen. Tapaamishetkellä toinen osapuoli katsoi minua nopeasti päästä varpaisiin ja totesi, etteivät tainneet matchit nyt oikein osua ( ), hänellä taitaakin olla yksi toinen meno nyt, ja tilanne oli ohi puolessa minuutissa.

Joten entistä varmempi olin tuon jälkeen, että mitään nettitreffejä tai vastaavia en rupea harrastamaan.

Aivan samalla tavalla ajattelen siis kuin Aranwe.

Mä olin kerran nettideiteillä ja sille tytölle oli edellinen mies tehnyt noin, että vilkaissut ja "juuei". Kyllä nyt mun mielestä jo peruskohteliaisuus vaatii, että vähän puhellaan ja eihän siitä mitään jatkoa ole pakko sopia. Mä näin sen tytön kanssa 2-3 kertaa ja sitten se raukesi aika lailla molemminpuolisesti. Mutta vaikka sitten nähtiin myöhemmin yleisurheilun MM-kisoissa, niin kyllä siinä muutama sana vaihdettiin, vaikka hän oli miehen löytänytkin rinnalleen.

Joo, aika törkeää tuollainen, että puolessa minuutissa päätetään, että ei tää toimi.
Itsekin olen muutaman kerran käynyt nettitreffeillä joskus aikoinaan, yleensä se jäi siihen yhteen kertaan kun molemmilla oli tylsää, mutta kyllä siinä nyt edes jonkin aikaa kuitenkin istuttiin. Jonkun tyypin kanssa taisin käydä kahdesti jossain, mutta se puhui koko ajan urheiluharrastuksistaan ja olisi halunnut viedä mut suunnistamaan, niin en sitten uskaltanut enää lähteä. EI se oikein muutenkaan ollut mun tyyppiä.

Sikäli tällainen juuri on ärsyttävää, että ihmiset tuppaavat tekemään päätöksiään kovin nopeasti. Onko se oikeasti niin, että heti pitää tavata ja jos ei ekan viiden minuutin sisällä nappaa, niin joo sori, mutta olet tylsä, ja pahimmassa tapauksessa tämä kerrotaan päin naamaa tai jälkikäteen viestillä? Itse mieluummin kirjoittelisin hetken aikaa, siinä näkisi paremmin miltä vaikuttaa ja olisi sitten tavatessa helpompi jutella, mutta yleensä ihmiset haluaisivat heti kahville, että pääsee sitten päättämään että jooko vai ei. Vaikka niinhän se kai menee, kuten kermit tuossa aiemmin on kuvaillut, että esim. epäkiinnostaviin viesteihin vastaaminen on ajanhukkaa, jne.

SIlti itsekin tiedän ihmisiä, jotka ovat netistä jonkun löytäneet, että kai se mahdollista on.

No ei kai olisi keksitty pikadeittejä, jos ihmiset haluaisivat edetä hitaan kaavan mukaan. Mutta kyllähän ihmisillä on joko päissään kuvia siitä unelmakumppanista tai he muuten vain odottavat treffeiltä jotakin älytöntä kolahdusta. Odotuksiinsahan ihminen pettyy.

Ja vaikka se kasvokkain näkeminen ajautuu helposti tylsyyteen, niin samahan se on oikeastaan kirjoittaessa. Viesteistä ja profiileista tulee yleispyöreän varovaisia, jengi harrastaa lähinnä pitkiä kävelylenkkejä koiran kanssa tai ilman, vaikka profiilikuvassaan olisivatkin nakit silmillä ja rööki suussa.

Ei mee niinku elokuvissa, joissa aina ensisilmäyksellä näyttää tuntuvan tulta ja halua syöksyä toisen kanssa peiton alle tai vähintäänkin on romanttinen olo.
Voiskohan olla, että ihmiset odottavat jotain samantapaista tunnetta oikeassakin kohtaamisessa ja kun sitä ei tule, niin adjö, hyvää loppuelämää.

Ihan älytöntä tuollainen toisen teilaaminen suoralta kädeltä. Että jos tyypin ulkonäkö ei vastaakaan kuvaa unelmien miehestä/naisesta niin eteenpäin vaan. (Taitavat tuollaiset tyypit jäädä ikiajoiksi yksin.) Hyvin harva, jos kukaan, todellisuudessa on juuri sellainen täydellinen unelmatyyppi ulkoisesti. Ja jos onkin, tuskin luenne on sellainen kuin haluaisi. En minä ainakaan haluaisi edes mitään täydellistä ihmistä kumppanikseni. Mitä siitä tulisi, jos toinen olisi täydellinen, kun itse ei kuitenkaan ole?

Jos tuolla pikakaavalla olisi menty, en ikinä seurustelisi Miehekkeen kanssa. Pidin häntä nimittäin aluksi aika ärsyttävänä (vaikkakin mukavana) tyyppinä. Vielä puoli vuotta ensitapaamisen jälkeen olin sitä mieltä, että hänen kanssaan en voisi ikinä seurustella. Onneksi kuitenkin ystävystyin hänen kanssaan. Muuten ei olisi tuota ihmistä vierellä kulkemassa.

L-S kirjoitti:Sikäli tällainen juuri on ärsyttävää, että ihmiset tuppaavat tekemään päätöksiään kovin nopeasti. Onko se oikeasti niin, että heti pitää tavata ja jos ei ekan viiden minuutin sisällä nappaa, niin joo sori, mutta olet tylsä, ja pahimmassa tapauksessa tämä kerrotaan päin naamaa tai jälkikäteen viestillä? Itse mieluummin kirjoittelisin hetken aikaa, siinä näkisi paremmin miltä vaikuttaa ja olisi sitten tavatessa helpompi jutella, mutta yleensä ihmiset haluaisivat heti kahville, että pääsee sitten päättämään että jooko vai ei. Vaikka niinhän se kai menee, kuten kermit tuossa aiemmin on kuvaillut, että esim. epäkiinnostaviin viesteihin vastaaminen on ajanhukkaa, jne.

Samoilla linjoilla minäkin; mieluiten tutustuisin kirjeitse paremmin ennen kuin nähdään, mutta tuntuu että kaikki kaverini ovat "eikun mahdollisimman äkkiä tapaamaan että sitten tietää että onko siitä mihinkään"-koulukunnan lisensiaatteja.

Uskoisin tietäväni jo ensimmäisen treffien jälkeen kannattaako nähdä toiste muuten kuin kavereina, mutta tuollainen satasen aitojen MM-ennätyksen rikkova vilkaisu on kyllä pikkaisen liian nopeaa minulle.
Olen pinnallinen sika, mutta en nyt sentään noin pinnallinen sika.

Olen taas mietiskellyt pitäisikö laittaa uusi ilmoitus nettiin, mutta ainakaan vielä ei ole inspiraatiota löytynyt. Katsellaan josko auringonpaiste saisi tekemään tyhmyyksiä

Onpa hassua etsiä seuraa netistä ja sitten teilata toinen heti pelkän ulkonäön takia. Eikö nettideittailun idea kuitenkin ole vähän siinäkin, että unohdetaan tuollaiset pinnallisuudet ja etsitään omanhenkistä seuraa? Luulisi olevan itellekin helpompaa mennä vaikka baariin valitsemaan kiinnostavan näköisiä kohteita, jos on niin nirso, ettei edes kahvia viitsi deiteillä jäädä juomaan.

Vähän tuli sellainen ajatus mieleen, että tämä kyseinen toinen osapuoli oli itse epävarma itsestään. Jotenkin tuli kaikesta sellainen vaikutelma, ettei hän oikein itsekään tiennyt, mitä teki tai mitä halusi, ja siten hänellä oli joku ensisilmäyksen perusteella päälle menevä torjunta-asetus valmiina. Voi siis olla, että se lyyli halusi tarkoituksella antaa pikapakkeja pönkittääkseen omaa egoaan ilman, että välttämättä itse kunnolla edes asiaa tiedosti.

Mä pelkäsin nettideittaillessa että törmään tuttuihin.
Ihan tyhmä pelko, mutta aina jotenkin sellainen olo, että jos se onkin joku tuttu tai kaverin kaveri

Nyt en ole deittaillut netissä tai sen ulkopuolella ikuisuuksin

Kibaya kirjoitti:Mä pelkäsin nettideittaillessa että törmään tuttuihin.
Ihan tyhmä pelko, mutta aina jotenkin sellainen olo, että jos se onkin joku tuttu tai kaverin kaveri

Nyt en ole deittaillut netissä tai sen ulkopuolella ikuisuuksin

Deittipalstoilla olen törmännyt mm. entisen työkaverin ja parin opiskelukaverin profiileihin ja treffeillä käydessä on tullut vastaan mm. naapuritalossa asuva ja siskon paras kaveri, joten Suomen kokoisessa maassa aika todennäköistäkin törmätä tuttuihin.