forde.munfoorumi.com

Lyyra sanoo pohtineensa tätä asiaa ja itselläkin on joitakin ajatuksia tullut mieleen, joten uutta ketjua auki vaan.

Avioliitto on kokenut inflaatiota, sen lienee melko selvää. Aika faktana sanotaan jo ennen heitäkin, että puolet liitoista päätyy eroon. Eli jos itse menee naimisiin ja paras kaveri samoin, niin toinen liitoista ainakin karahtaa...

Jos prosentit ovat näin huonot, niin onko avioon mitään syytä edes mennä? Välillä tuntuu, että ihmisten tietoisuus on mennyt turhankin pitkälle. Suhteita saatetaan aloittaa sillä ajatuksella, että katellaan toistaiseksi. Avioliitossa luvataan loppuelämäksi, mutta uskotaanko siihen oikeasti?

Oikeastaan koko suhdestatus on laimentunut paljon siitä, mitä joskus. Ei ole enää jyrkkää rajaa avioituneiden ja aviottomien välillä, vaan pikemminkin sen välillä, onko suhdetta vai ei.

Mun mielestä on hyvä että avioliitto on kokenut inflaation. Ei tarvitse naimattomana tuntea turhaa syyllisyyttä kun ei ole naimisissa tiettyyn ikään mennessä. Ja suhteiden monimuotoisuuden lisääntyminen on vain plussaa. Kaavoihin kangistunut instituutio heiluu ja hyvä niin.

Juridisesti avioliitto on edelleen kai kannattava liike. En tiedä, kun en ole perehtynyt asiaan. Ainakin siinä kohtaa kun toisesta aika jättää. Tietääkseni.

Mulla on ehkä optimistinen ajatus siitä, että meidän eliniän aikana saataisiin se keskustelua herättänyt sukupuolineutraali avioliittolaki. Tokihan tässä on elinikää (oletuksellisesti) aika tavalla jäljellä.

Siitäkin mä olen tyytyväinen että enää ei nainen tarvitse miestä pärjätäkseen tai ollakseen yhteiskuntakelpoinen. Länsimaissa. Kun sitten katsoo vähän pidemmälle, niin tilanne on jo toinen.

Mulle avioliitto on yhtä kuin parisuhteen virallistaminen. Ei mitään sen kummempaa.

Virallistamisen myötä on oikeus periä puoliso, saada leskeneläkettä puolison kuoltua, oikeus asua yhteisessä asunnossa puolison kuoleman jälkeen (vaikka lapset sen perisivätkin), eikä miesten tarvitse tunnustaa isyyttä erikseen. Etenkin tuo asumisoikeus on erittäin tärkeä ja ilman sitä esim. meikäläisen mummi olisi riitaisten perillisten toimesta ajettu pihalle kodistaan jo 25 vuotta sitten ja talo myyty.

Avioliitosta eroaminen maksaa joitakin kymppejä ja hoituu kahdella vapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella. Ensin jätetään avioerohakemus ja 6kk harkinta-ajan jälkeen toinen vahvistava hakemus. Eroaminen on siis helppoa (paperilla), mutta toki omaisuuden jakaminen tuo omat kommervenkkinsä, mikäli avioehtoa ei ole tehty.

Monet vastustaa avioliittoa ja haluaa jonkinlaisen virallisen avoliitto-instituution, mutta usein perusteluissa mainitaan kirkko, vaikka avioliitolla ja kirkolla ei ole mitään tekemistä keskenään. Kirkko on vain yksi instituutio muiden joukossa, jolle valtiovalta on antanut oikeuden vihkiä pariskuntia avioliittoon. Mun mielestä millään virallista avoliittoa tai erillistä rekisteröityä parisuhdetta ei tarvita. Joko ollaan kimpassa ilman oikeuksia ja velvollisuuksia ja virallista statusta, tai sitten ollaan avioliitossa.

Miksi pitäisi olla jotain välimuotoja?

Pascal Lemoix kirjoitti:Jos prosentit ovat näin huonot, niin onko avioon mitään syytä edes mennä? Välillä tuntuu, että ihmisten tietoisuus on mennyt turhankin pitkälle. Suhteita saatetaan aloittaa sillä ajatuksella, että katellaan toistaiseksi. Avioliitossa luvataan loppuelämäksi, mutta uskotaanko siihen oikeasti?

Niin, iso osa parisuhteista (virallistettuja tai eivät) menee kuralle. Sitä, kannattaako siksi edes yrittää voi ajatella ammatin kautta. Moni hakeutuu esim. kulttuuri- ja media-alan opintoihin, vaikka työllistymisen todennäköisyys ei ehkä päätä huimaakaan. Osa hakeutuu tietoisesti taiteilijoiksi, joiden elanto on vielä epävarmempi. Moni (en väitä, että kaikki) ajattelee ammattia edelleen koko elämän mittaisena asiana siitä huolimatta, että harva kuvittelee enää säästyvänsä yt-potkuilta ja useat pitävät myös ihan mahdollisena ammatin vaihtamista myöhemmällä iällä, jos siltä alkaa tuntua ja näyttää.

Samaa henkeä on minusta parisuhteessakin. Minä valitsen olla tämän ihmisen kanssa loppuelämäni. Koska elämästä ei koskaan tiedä, on mahdollista, että eroamme, mutta sen pelossa en voi elämääni elää.

Onko meillä varaa olla yrittämättä (todennäköisyyksiä vastaan) tehdä sitä, mikä sen hetkisen parhaan tietomme mukaan tekee meidät onnelliseksi? Millainen elämä on odotettavissa, jos päättää pysytellä erossa ihanistakin tytöistä/pojista vain siksi, että pelkää sen karahtavan jonain päivänä? Millainen elämä on odotettavissa, jos valitsee järkevän ammatin eikä sitä, mistä on aina haaveillut?

Aranwe kirjoitti:Virallistamisen myötä on oikeus periä puoliso, saada leskeneläkettä puolison kuoltua, oikeus asua yhteisessä asunnossa puolison kuoleman jälkeen (vaikka lapset sen perisivätkin), eikä miesten tarvitse tunnustaa isyyttä erikseen. Etenkin tuo asumisoikeus on erittäin tärkeä ja ilman sitä esim. meikäläisen mummi olisi riitaisten perillisten toimesta ajettu pihalle kodistaan jo 25 vuotta sitten ja tal

Itse mietin avioliittoa enemmänkin juuri tältä Aranwen mainitsemalta kannalta. Minulla ja tyypillä, jonka kanssa asun, ei ole lapsia eikä niitä myöskään tule. Asumme hänen asunnossaan, minun oma asuntoni on vuokralla. Taloutemme ovat tavallaan erilliset ja jos toinen kuolee, toisella on oma omaisuutensa eikä maailma siksi taloudellisesti romahda. Mielestäni on järkevää, että me emme peri toisiamme vaan nuoremmat sisaruksemme (ja etenkin heidän lapsensa) perivät meidät. He tarvitsevat rahaa enemmän kuin kumpikaan meistä. Siinä mielessä avioliitto on meidän kohdallamme tarpeeton.

Leskeneläke on kuitenkin hyvä kysymys. Pitkäaikainenkaan avopuoliso ei sitä saa. Tämä on nyt vähän tyhmästi ilmaistu kunnen fiksumminkaan osaa, mutta tällainen ns."taivaalta tipahtava" etu kannattaisi kyllä hyödyntää, kun sen saaminen ei ole keneltäkään pois. (Tiedän kyllä, että veronmaksajat nämä maksavat kollektiivisesti, ei mikään raha tipu koskaan pyytämättä ja yllätyksenä taivaalta kuin kypsä omena.) Itsekkäästi ajattelen, että jos minä kuolen, haluaisin läheisteni hyötyvän siitä taloudellisesti mahdollisimman paljon.

Ellei leskeneläkkeen maksamiseen tule mitään muutoksia, saatan jonain päivänä ryhtyä puhumaan avopuolisolleni ylimääräisen vokaalin hankkimisesta.

Ja nyt tässä avioliiton talouskatsauksen yhteydessä haluaisin muistuttaa jokaista fordelaista siitä, miten teidän solmimanne avioliitto vaikuttaa, kun vanhempanne kuolevat. Ellei vanhempanne ole toisin määränneet, teidän puolisonne (vaikka olisi silloin jo ex) on oikeus osuuteen perinnöstänne. Tämä kannattaa muistaa myös, kun itse vanhenette ja lapsenne alkavat tulla perheenperustamisikään. Muistakaa kieltää lastenne puolisoiden avio-oikeus perintöönne ja pyytäkää vanhempianne tekemään samoin.

Ja jottette nyt kuvittele, että kermit on tyypillinen juppihippioravanpyöräjakkupukupiru, joka ymmärtää vain eurojen kilinää, kyllä minä pidän avioliittoa myös tietyllä tapaa romanttisenakin asiana. Vaimous kuulostaa korvaani lukuisista vitseistä ja naljailuista huolimatta kauniilta. En vain siitä huolimatta (enää) kuvittele, että avioliitto muuttaisi jotain tai toisi arkipäivään jotain, jota ei avoliitossa ole.

Mä halusin mennä naimisiin. Olisin voinut mennä jo aiemminkin, mutta armaan sohvaperunan piti sulatella ajatusta jokunen vuosi Siinä vaiheessa, kun jälkikasvu ilmoitteli tulemisestaan, niin ukkokin heltyi ja polvistui. Oli meillä jo yhteinen talous ja omistusasuntokin ennen sitä, ja siinä pyörteissä sitä avioliittoakin mietittiin. Että mitä jos toiselle sattuu jotain. Otettiin siihen väliin sitten hyvät henkivakuutukset, joiden edunsaajina olimme toisillemme. Jotain testamenttijuttujakin pyörittelimme ajatuksissa, mutta jotenkin se vaan jäi.

Mulle avioliitto on Taloudellinen turva, parisuhteen virallistaminen ja sama sukunimi koko perheellä. Ehkä myös ripaus romanttisempaa yhteenkuuluvuutta, asteen voimakkaampaa kuin avoliitto. Mitään konkreettista muutosta arkeen tuo aviopuolisoiksi julistus ei tuonut sen 7 vuoden yhteiselon jälkeen, paitsi että joutui opettelemaan uuden allekirjoituksen

Mä tiedän kyllä eroprosentit, mutta mulle avioliitto on ikään kuin vahvistus sille, että suhteen eteen tehdään kaikki mahdollinen ja vähän mahdottomiakin, eikä luovuteta ensimmäisen koetuksen tullen. Ajatuksena on aina ollut, että hautaan asti. Tottakai kaikkea tapahtuu, eikä tulevasta koskaan tiedä, mutta ei avioon ole mitään järkeä mennä, jos aikomuksena on vain katsoa, kuinka nämä ensimmäiset 5 vuotta menee. Realistina kyllä yritin saada soffista tekemään avioehdon koskien hänen mahdollista perintöään, ei mulla ole tarvetta appivanhempien rahoihin, mutta ei tuo halunnut. No meille ei raha-asiat muutenkaan ole mitenkään erityisen tärkeitä, kunhan toimeen tullaan ja voidaan välillä ostella, mitä huvittaa, niin aivan sama Yritin kyllä sanoa, että riitatilanteessa ei ehkä sitten ajatellakaan noin, mutta en saanut järjen ääntä uppoamaan. Perintöriitoja tässä on kuitenkin tullut katseltua sekä omasta suvusta että sivusta seurattuna. Kamalaa katseltavaa


Vaikka melko perinteinen olenkin avioliittokäsityksineni, niin odotan Kiban lailla sukupuolineutraalia avioliittolakia. Koko rekisteröity parisuhde on ihan pöljä Ehkä se kuitenkin oli tarpeellinen otollisen ilmapiirin luomiseksi, harppaus suoraan sukupuolineutraaliin avioliittoon olisi voinut olla sen verran kova pala, että sitä olisi saanut odottaa maailman tappiin asti. Mun nähdäkseni rekisteröity parisuhde on noita Aranwen mainitsemia välimuotoja, mitä en itsekään ymmärrä. En kaipaa myöskään mitään virallista avoliittoa. Lain tulee asettaa tietyt rajaehdot parisuhteisiin mm. tukia ja perimysoikeuksia varten, mutta siihen riittää kyllä avo- ja avioliitot. Kaikki pariskuntakohtaiset variaatiot pystyy sitten kukin itse hoitamaan omien mieltymystensä mukaan muun muassa testamenteilla.


Mä itse pohdin sitä, miksi joillekin olisi tärkeä saada avioliittoon liittyvät oikeudet, mutta avioon ei kuitenkaan haluta. Avioliitto on selkeästi kokenut inflaation, mutta miksi se ilmenee em. tavalla?

Ai kauhia. Mun kävi melkein sääliksi Pentti Oinosta, joka yrittää aamutv:ssä perustella kielteistä kantaansa sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Tai ehkä se oli myötähäpeää. Onneton esitys joka tapauksessa. Perustelut kuten "biologia", "raamattu" ja "terve järki" (siinä mielessä kuin Oinonen sen käsittää) ei vaan kuulu tähän päivään eikä edes tähän keskusteluun.

Vasemmistoliiton edustaja koitti purra huulta, ettei repeäisi nauruun noista Oinosen jutuista.

Toivottavasti aloite menee läpi.

Mä en edelleenkään ymmärrä miksi ihmiset tunkee sitä raamattua ja jumalaa samaan keskusteluun kun puhutaan avioliitosta. Eihän millään uskonnolla ole mitään tekemistä avioliiton kanssa!

Toivon myöskin että aloite menee läpi.

Oinonen teki sitten itsestään taas julkisen vitsin.
Valitettavaa vain on, että tuolla äijällä on aika paljon kannattajia

Samoin itsestään teki naurettavaksi se persujen edustaja joka iltasanomien sivuilla kertoi nukkuvansa makuupussissa päästäkseen ensimmäisenä sanomaan painavan sanansa asiassa. Ei sitten raukka tajunnut ettei se hänen sanansa ratkaise sitä asiaa.

Toivon aloitteen menevän läpi ja tukkivan Oinosten suut.

Hiljattain kuulin muuten tarkennuksen eroprosentteihin. Vaikka noin 50 prosenttia solmituista avioliitoista päättyykin eroon, menee se myös niin, että joku runsas 70 prosenttia avioliitoista kestää loppuun asti ja ne, jotka eroavat, solmivat useampia avioliittoja.

Pascal Lemoix kirjoitti:Hiljattain kuulin muuten tarkennuksen eroprosentteihin. Vaikka noin 50 prosenttia solmituista avioliitoista päättyykin eroon, menee se myös niin, että joku runsas 70 prosenttia avioliitoista kestää loppuun asti ja ne, jotka eroavat, solmivat useampia avioliittoja.

Matemaattisesti rajoittunut kysyy (osa 500 000): miten runsas 70 prosenttia avioliitoista voi kestää loppuun asti (millä kai tarkoitetaan siihen asti, kunnes toinen puolisoista kuolee), jos 50 % päättyy eroon? Eikö noista tule yhteensä jo 120 %?

Eikö toi 50 % lasketa jotenkin ihan hassusti, että jos vuodessa 60000 paria menee naimisiin ja 30000 eroaa niin sanotaan, että 50 % liitoista päättyy eroon? Vaikka eihän noi eronneet ole edes samoja pareja, jotka on menneet naimisiin.

Niin, siis sillä tavalla, että 70 prosenttia solmituista avioliitoista kestää loppuun asti.

Oletetaan, että on 1000 avioliittoa. Näistä 700 kestää loppuun asti ja ne 300 muuta avioliittoa ovat sellaisia, että siellä useampia avioliittoja niillä samoilla ihmisillä. Eli siinä on alle 300 paria pyörittämässä useampaa avioliittoa.

En nyt osaa tarkemmin selittää tätä.

Aaaa no nyt mä tajusin! Siis että suurin osa pysyy naimisissa, mutta se loppuosa säätää sitten niidenkin edestä.

Olen miettinyt viime aikoina paljon avioliittoa. Sen etuja ja haittoja. Aiemmin en oikein edes ole kyseenalaistanut sitä, haluanko naimisiin. Naimisiinmeno on ollut tavallaan itsestäänselvyys. Mieheke on asian jo aikaisemmin kyseenalaistanut ja itsekin alan olla sitä mieltä, että en keksi yhtään hyvää syytä mennä naimisiin.

Hyvät puolet liittyvät pitkälti raha-asioihin, mikä on sinäänsä aika yllättävää. On pienempiä perintöveroja, lesken eläke (En tosin ymmärrä, miksi tämä on sellaisenaan edelleen olemassa. Toki se voi olla joillekin lapsen elatuksen kannalta ensiarvoisen tärkeää, mutta noin muuten en kyllä ymmärrä.) ja joillekin armeijan maksamat asumiskorvaukset myös aviopuolisolle (Tätäkään en ymmärrä, jos parilla ei ole lapsia.).

Huonoja puolia ovat ainakin perimisasioiden vaikeutuminen. (Avioehtohan meille ehdottomasti tulee, jos joskus mennään naimisiin. En halua Miehekkeen puolen omaisuutta mahdollisen eron hetkellä. Enkä halua, että mahdollisuuden lapsettomuuden seurauksena omaisuutta ajautuu väärälle suvulle, jos testamentteja ei ole ehditty tehdä kunnolla tms.) Myös isyyden tunnustamisen puute on mielestäni kyseenalaista. Mielestäni kaikkien pitäisi tunnustaa isyys eikä vain olettaa, että aviopuoliso on isä. Jos meille ei tule lapsia, on perinnön jako helpompaa ilman avioliittoa. Molemmille omat testamentit ja sillä hyvä.

En oikein ymmärrä, miksi avioliitto oikeuttaa etuuksiin, joihin pitkä avoliitto ei oikeuta. Miksi meitä "ajetaan" avioliittoon? Mikä hyöty siitä on yhteiskunnan kannalta? (Muuta kuin se, että saadaan käsityöläisille, cateringeille ja krääsäputiikkien myyjille lisätyötä...ja eikun kansantalous nousuun.)

On tämä elämä vaikeaa. Pidän kovasti häistä (olen ihan liekeissä kaasoilusta, monista hääohjelmista jne. ) ja haluaisin omat häät, mutta en ehkä naimisiin. Kyse ei ole siitä, että en halua sitoutua tähän suhteeseen loppuelämäkseni vaan siitä, että avioliiton seuraukset ovat monimutkaiset.

Kai ne häät (tms. sitoutumisjuhlan) voi järjestää, vaikkei menisikään naimisiin.

Juu, niin voi. Tai sitten katsellaan seuraavat pari kymmentä vuotta, josko niitä lapsia ilmaantuisi ja jos ilmaantuu, mennään sitten vaikka viiskymppisinä naimisiin.

Mä oon ajatellut avioliittoa käytännön kautta jo pitempään. Kun tuon miehekkeen kanssa nyt varmaankin tulee oltua vielä pitemmän aikaa (odotan jo yhteisiä eläkepäiviä), niin luulen, että olisi käytännöllistä olla naimisissa. Esimerkkinä tulee mieleen se, että sitten on automaattisesti toisen lähiomainen, jos toiselle sattuu jotain ikävää, kuten auto-onnettomuus. Kaiken tiedon saisi joka paikasta varmasti ilman sen suurempaa kommervenkkiä siitä, onko lähiomainen vai ei. Muutenkin tuntuu, että kaikki viranomaisasiat ainakin talojutuissa olis ollut helpompia, kun olis ollut sama sukunimi kummallakin ja oltais naimisissa.

Romanttisessa mielessä olen sitä mieltä, että yhteinen sukunimi avioliiton kautta olisi ihana juttu, sillä se tekisi meistä vielä yhteenkuuluvampia.