Yhteiset intressit tai lähinnä niiden puute on miun suurin dilemma parisuhteissa.
Kompastun aina tähän samaan kysymykseen ja löydän ihteni suhteesta, jossa miulla ei ole toisen kanssa mitään yhteistä.
Molen aina ollut sellainen, että tuun helposti toimeen ihmisten kanssa ja oon melko sosiaalinen, siksi kaverit väittääkin miun löytävän miehiä helposti. Nyttemmin, jälleen kerran sinkkuna ollessani, oon kuluttanut helkkarinmoisen määrän aikaa siihen, että puntaroin entisten suhteideni ongelmakohtia ja yhteisten intressien vähyys on ehdottomasti suurin syy.
Edellinen suhde päättyi siihen, että vaikka meidän olikin helppo hengata toistemme kanssa, oli hauskaa ja noin, niin se ei tuntunut johtavan mihkään. Kaikki miulle tärkeät asiat oli sille yhdentekeviä ja päinvastoin, ja vaikka molemmilla olikin halua suvaita toista, niin loputon kompromissisuo kypsytti. Mie en tarkoita sitä, että suhteessa ei pitäis osata tulla vastaan, mutta jossain vaiheessa tuntui kuitenkin siltä, että molempien oli -erosurusta huolimatta- helpompi jatkaa elämää enemmän omilla ehdoillaan ja antaa sitten joskus uusille suhteille mahdollisuus.
Mie esimerkiksi nautin ihan julmetusti siitä, että saan viikonloppuna lukea rauhassa Hesaria punkassa, jota toinen ei voinu käsittää. Vaihtoehtoina oli sitten se, että mie joko herään aiemmin, jotta ennätän kahlata sunnuntain epistolan ennen miehen heräämistä tai kuuntelen vihjailua siitä, että jotain muutakin vois sängyssä tehä kö lukea lehteä.
Mieheke tykkäs katsoa elokuvia. Mie en niinkään. Mie oisin tahtonut harrastaa liikuntaa. Mieheke ei niinkään.
Kaikki arvot yms. oli aivan erityyppisiä, vaikka toisillemme uskoteltiinkin toisin. Lopulta mitään muuta yhteistä ei ollut kuin seksi ja samanlainen huumorintaju. Älysimme erota.
Tottakai se, että viihtyy yhdessä tekemättä juuri mitään ihmeellistä on tärkeää, mutta miulle se ei ainakaan riitä. Tahon miehen, jonka kanssa voin tehdä itselleni tärkeitä juttuja tai ainakin osaa niistä - molemmilla pitää olla myös omaa elämää. Mie en taho jämähtää sohvalle kahtomaan telkkaria - tätä ei millään pahalla niitä kohtaan, jotka siitä tykkää. Miekin tykkään rajoitetussa määrin, mutta myös muuta pitää olla. Viime vuosina tilanne on ollut se, että joko mie oon semiraahannut tyyppejä esim. keikoille, jossa oon koko illan ollut myötähäpeässä sen takia kö tiiän että toista ei oo voinu vähempää kiinnostaa ja päinvastoin. Ongelmana voi tietty olla se, että miulla on liikaa mielipiteitä - en esmes pysty nauttimaan jostain autourheilusta, kun oon tällainen ekohipiksi purnattu.
Jotenkin on sellainen hytinä, että tästä tullee pitkä sinkkuus. No, toisaalta parempi sekin kuin ikuinen puntarointi suhteessa, että "riittääkö tää nyt syyksi olla yhdessä".
Tulipa pitkä avautuminen
Kannetaan omenoita laavuun - siellä on tämän firman konttori.
) ja siinä sanottiin, että yksi parisuhteen tärkeimmistä jutuista on, että on samanlaisia kiinnostuksenkohteita/harrastuksia. Rupesin siinä sitten miettimään. Onhan meillä kanssanisäkkään kanssa joitan samoja kiinnostuksenkohteita - vaikkapa nyt jotkut ympäristöasiat ja ekologisuusseikat, mutta siihen se sitten melkein jääkin. Ollaan monissa seikoissa suunnilleen etelä- ja pohjoisnapa. 
Ja se on oikeesti molemmista mukavaa. Tottakai välillä tulee sellainen tappofiilis, että nyt jumalauta niittaan tuolle sellasia palloja, ettei sillä ole mitään mahkuja tai että nyt juoksutan tuota niin että se itkee verta, mutta pääsääntöisesti se on kivaa. 
