forde.munfoorumi.com

No täähän aukesi kuin tilauksesta!

Luin tuossa Voi Hyvin-lehteä ( ) ja siinä sanottiin, että yksi parisuhteen tärkeimmistä jutuista on, että on samanlaisia kiinnostuksenkohteita/harrastuksia. Rupesin siinä sitten miettimään. Onhan meillä kanssanisäkkään kanssa joitan samoja kiinnostuksenkohteita - vaikkapa nyt jotkut ympäristöasiat ja ekologisuusseikat, mutta siihen se sitten melkein jääkin. Ollaan monissa seikoissa suunnilleen etelä- ja pohjoisnapa.

Joku aika sitten kääntyi kuitenkin uusi lehti. Alettiin pelata yhdessä sulkkista. Ja se on oikeesti molemmista mukavaa. Tottakai välillä tulee sellainen tappofiilis, että nyt jumalauta niittaan tuolle sellasia palloja, ettei sillä ole mitään mahkuja tai että nyt juoksutan tuota niin että se itkee verta, mutta pääsääntöisesti se on kivaa.

Mutta en mie silti näe, että tuo välttis meidän parisuhdetta jotenkin kaatais tai vahvistais.

Onko meidän suhde ihan tuhoon tuomittu?

Miten teillä muilla? Onko jo samanlaiset tuulitakit?

No, miullahan ei sitä parempaa (vai huonompaa puoliskoa) vielä ole, mutta vastaan silti.

Munsta tuntuu, että osaksi se on ihan miten itse sen määrittelee - pitääkö tärkeänä, että vapaa-ajalla tehdään samoja asioita aina yhdessä, jne. Otan esiin taas ainaisen musiikkimaun - mulle on tärkeää, että toinen osapuoli tykkää musiikista, paljon, ja mielellään samantyyppisestä musiikista kuin minä. Ja kyllä mä enemmän oon kiinnostunut ihmisestä, jolla on samat intressit, mutta.. toisaalta jos ollaan tosi samanlaisia ja kaikki tehdään yhdessä, voi liika samanlaisuus ahdistaa.

Eli joo, nyt kun oon puhunut itseni pussiin, voin todeta että se varmaan on taas suhdekohtaista.

pampula kirjoitti:Tottakai välillä tulee sellainen tappofiilis, että nyt jumalauta niittaan tuolle sellasia palloja, ettei sillä ole mitään mahkuja tai että nyt juoksutan tuota niin että se itkee verta, mutta pääsääntöisesti se on kivaa.

Eikö se nimenomaan ole parempi, että pystyy purkamaan parisuhteen aggressioita noinkin kehittävästi, ettei sitten kotona tarvitse riipaista känniä ja ajaa perhettä kirveen kanssa lumihankeen? Ainakin, jos pystyy yhdessä nauramaan asialle jälkeenpäin.

Kiinnostuksenkohteiden tai harrastusten ei välttämättä tarvitse olla kovinkaan samoja, kunhan vaan pystyy ymmärtämään niitä toisen valintoja ja keskustelemaan niistä. Mua aina jaksaa hämmentää se, että vaikka olen vannoutunut lihansyöjä ja enemmän oikealle suuntautunut, tunnun usein haksahtavan noihin kasvissyöjiin ja enemmän hipahtaviin tyyppeihin

Vielä tuosta theian musiikkimakuhommasta. Ainakin mulle on tärkeämpää se, että ylipäätään kuuntelee musiikkia kuin se, että kuuntelee samanlaista musiikkia. Jos se toinen ei pysty ymmärtämään mun intohimoista suhtautumista musiikkiin ja kertoo kuuntelevansa "mitä radiosta nyt sattuu tulemaan", on asioilla aika huonot lähtökohdat. Musiikkimaun olisi tietenkin jossain määrin hyvä olla samansuuntaista, sillä en voisi kuvitella hengailevani jonkun iskelmäfriikin kanssa

Alex kirjoitti:Vielä tuosta theian musiikkimakuhommasta. Ainakin mulle on tärkeämpää se, että ylipäätään kuuntelee musiikkia kuin se, että kuuntelee samanlaista musiikkia. Jos se toinen ei pysty ymmärtämään mun intohimoista suhtautumista musiikkiin ja kertoo kuuntelevansa "mitä radiosta nyt sattuu tulemaan", on asioilla aika huonot lähtökohdat. Musiikkimaun olisi tietenkin jossain määrin hyvä olla samansuuntaista, sillä en voisi kuvitella hengailevani jonkun iskelmäfriikin kanssa

Mut niinhän miekin sanoin, että musiikistä täytyy tykätä ja mielellään samantyyppisestä. Eli samoilla linjoilla ollaan

theia kirjoitti:Eli samoilla linjoilla ollaan

Toisten viestien lukeminen kunnolla on täydellisen yliarvostettua

Meillä mies on suorastaan intohimoinen pitkänlinjan musiikkiharrastaja jolla on vielä aika valikoiva musamaku. Löytyy jaskaa ja progea, bluesia ja kaikenmaailman kummallisia juttuja jotka ei kiinnosta mua pätkääkään. Tyyppi on kerännyt levyjä ja livetallenteita jo parikymmentä vuotta ja vaalii kokoelmaansa suurella hellyydellä. Muhun taas uppoaa lähinnä tuo Iron Maiden - Teräsbetoni -akseli eikä musiikki oikeastaan herätä mussa mitään ihmeellisiä väristyksiä, kunhan sitä jaskaa ei tarvitse kuunnella Kuusamosta Helsinkiin.

Mulla on sitten taas omat intohimoni kädentaitojen puolella ja toteutankin niitä varsin estottomasti.

Mielestäni toisen kotkotuksia ymmärtää ja hyväksyy paremmin jos itselläkin on jokin tosi tärkeä juttu. Ainiin, ja sitten pitää vielä viihtyä tosi hyvin yhdessä.

Mutta myös se on huvittavaa, kun toinen kritisoi sinua sitten sillä sinun omalla osaamisalueellasi. Siitä saattaa olla leikki kaukana, jollei tajua miten tärkeä se asia voi sille toiselle olla. Meillä tällaisia leimahduksia saattaa sattua esim. sisustamisen ja muiden esteettisten harrasteiden parissa.

Itsehän satun opiskelemaan tuota sisustamisalaa juurikin, ja muutenkin aina olen ollut sellainen kovin visuaalisesti ajatteleva ihminen. Raksu taas ei hirveesti oo paneutunut niihin asioihin, mutta totta hemmetissä sillä on mielipiteitä esim. kotimme sisustamisen suhteen. Itse välillä erehtyy ajattelemaan, että oma maku on niin kehittynyttä niin kehittynyttä että. Ja sitten kun on löytänyt kierrätyskeskuksesta jonkun aivan SAIRAAN upean huonekalun ja aattelee, että se sopii TÄYDELLISESTI olkkariin, niin raksu tulee ja lohkasee, että "onpa muuten aivan s****nan ruma tuoli!"



No, tätä tapahtuu tietenkin myös toiste päin. En minä tajua mitään jostain teknisistä laitteista tai mekaanisten kellojen hienoudesta tai BMX-pyöristä. Olen aika paljon opetellut sellaista innostunutta äänensävyä kyllä tämän meidän yhteisen taipaleen kuluessa.

Mun murulla on tosi laaja musiikkimaku, jonka sisälle mahtuu myös mun suosikkiartisteja. Sillä suunnalla menee siis hyvin. :virne:
Meidän ajatusmaailmat ja arvotkin tuntuvat kohtaavan aika hyvin, ja molemmat on aika käytännönläheisiä. Kämppis myös väittää, että me ollaan saman näköisiäkin noin niin kuin piirteiltämme.

Muru ei innostu baletti-illoista, mutta kuuntelee kyllä mun hehkutuksia ja yrittää muutenkin opetella tuntemaan mun ammattiin liittyviä juttuja. Vastaavasti taas mä kyselen murulta inttijutuista ja muista. Eli vaikka meidän intressit ei aina kohtaa, ollaan kuitenkin jossain määrin kiinnostuneita toistemme kiinnostuksenkohteista. Se on musta kiva.

Toinen meistä on tekninen, elektroninen jne insinööri ja toinen ihmisläheinen semihumanisti kasvatustieteilijä, mutta siitäkin huolimatta ollaan yllättävän samanlaisia. Noiden ääripäiden välillä kulkee sellanen kaunis kultainen keskitie, jolla voidaan sitten yhdessä tallustella. Kyllä välillä tulee hiukan otettua yhteenkin enemmän tai vähemmän leikillään näiden eroavaisuuksien pohjalta, mutta toisaalta todella usein tuntuu että todellakin ollaan samalla puolella. Vähän vaikea nyt selittää Silleen, että toisinaan jaetaan sellasia mielipiteitä, jotka joidenkin korvaan voi kuullostaa vähän extremeltä tai jotenkin...hmm...no kuitenkin.

Harrastetaan urheilua myös jossain määrin yhdessä. Sulkapallo olisi täälläkin yksi mikä kiinnostaisi, katsotaan saadaanko aikaiseksi. X-boxiakin hakataan yhdessä Mun mielestä on ihan hauskaa välillä jotain pelailla ja toinen taas tykkää tosi paljon niin voihan sitä sitten yhdessä tehdä. On kuitenkin jonkin verran sellasiakin juttuja mitä toinen tykkää tehä mut toinen ei oo koskaan, niin molemmat voi vähän tutustua niihin toisen juttuihin ja ne voikin olla ihan hauskoja yhdessä suoritettuna. Toinen esimerkiksi tykkää kovasti suunnistaa ja minäpä sitten lupauduin lähteä itsekin kokeilemaan. Ja mulle ainakin on ollut tosi tärkeetä, että meillä on yleisesti ottaen samanlaiset käsitykset siitä, miten vapaa-aikaa halutaan käyttää. Että ei ole sellasta, että toinen haluaa aina lähteä baariin ja toinen ei koskaan. Ollaan samoilla linjoilla siitä, että mielellään käydään kavereilla, mutta toisaalta on kivaa ihan vaan olla kotona. Molemmat tykätään urheilla ja syödä hyvää ruokaa

jajajajajaja....joku muu saa välillä ilmaista mielipiteitään

Eipä ole samanlaiset tuulitakit, tai muutkaan takit.
Olen aika usein miettinyt juuri sitä, kuinka erilaisia loppujen lopuksi ollaan miehen kanssa. Kummallakin ihan eri intressit, harrastukset ja muut. Kun vielä tietää ne toisen unelmat, haaveet ja toiveet tulevasta elämästä ja itsellä ne on ihan erilaiset, niin kyllä siinä välillä vähän tuppaa epätoivo iskemään. Että voiko tästä koskaan mitään suurempaa tullakaan.. Toinen tahtoo villiä rokkielämää ja toinen perhe-elämää pikkukaupungissa. Mulla on vielä se epäkiitollinen ja masentava tapa, että näen helposti miehen ympärillä juuri sellaisia ihmisiä, joiden kanssa sen kuuluisi kaikkien intressiensä ja halujensa yhtenäisyyden takia olla. Itsellä kun on ollut tyyliin pienestä pitäen olemassa jonkunlainen ihannekuva parisuhteesta, jossa tosiaan ihmisillä olisi yhteisiä juttuja. Yhteisiä intohimoja ja toiveita elämältä. Ja kyllä mä nytkin toivoisin, että olisi joku yhteinen harrastus, joka olisi molemmille todella tärkeä, mutta ei. Taitaa se yhteinen intohimo lähinnä olla teeveen ääressä istumista ja sipsin nassuttamista, no onhan sekin jotain.

Mullakin toisinaan on iskenyt toi ajatus, että onko meillä mitään yhteistä, kun välillä tuntuu että kaikki menee niin ristiin jne. Mut mikä sitten on se syy miksi kaksi ihmistä on yhdessä? Jotain yhteistä on pakko olla. Onko se sitten menneisyys, rakkaus ja välittäminen toisiaan kohtaan, tottuminen toiseen, asuntolaina, lapset, harrastukset jne. mene ja tiedä. Siinä sitä sitten on ja puntaroi mikä on tarpeeksi ja milloin yhteisten intressien puuttuminen on liikaa. Toisaalta ne voi olla vaiheitakin, hetken päästä tuntuu taas että yhteistä on vaikka kuinka, vaikka ei osaisikaan nimetä niitä. Toisaalta niitä voi korjata, voi sitten aloittaa jonkun yhteisen jutun. Oli se sitten säännöllinen siivousurakka, saunailta tai lenkkeily. Vaikeita kaikki suhdejutut. Saa päänvaivaa jo pelkästään harrastuksista

Itseasiassa mie meinasin ostaa samanlaisen tuulitakin kuin Miehellä , mutta sattuneesta syystä ei kantti kestäny. Ja onneksi se toinen saman merkin malli oli sittenkin hitusen mieleisempi. Tarkennan kuitenkin, että samanlaisen takin ostoa en harkinnut siksi, että se oli samanlainen vaan siksi, että se oli hyvä takki ja alennuksessa. On meillä muitakin samanlaisia tai samantyyppisiä pukimia ja tavaroita, mutta se johtuu siitä, että meillä on niin samanlaiset maut eikä kumpikaan halua tinkiä valinnastaan vain siksi, että ei oltais samiksia. Ei me mitenkään identtisesti silti pukeuduta, joten huolestun asiasta vasta sitten, kun Mies alkaa katsella kynähameitani sillä silmällä.

Meillä ei oikeastaan ole yhteisiä harrastuksia, enkä erityisesti kaipaakaan niitä. Tavallaan harrastukset on meillä kummallekin semmoista omaa tonttia. Minusta (meidän tapauksessa) tärkeämpää on se, että viihdytään yleisesti ottaen yhdessä arjessa. Ajatellaan suurista kuvioista samalla tavalla, nauretaan samoille jutuille ja suututaan samoista asioista.

irvikissa kirjoitti:Meillä ei oikeastaan ole yhteisiä harrastuksia, enkä erityisesti kaipaakaan niitä. Tavallaan harrastukset on meillä kummallekin semmoista omaa tonttia. Minusta (meidän tapauksessa) tärkeämpää on se, että viihdytään yleisesti ottaen yhdessä arjessa. Ajatellaan suurista kuvioista samalla tavalla, nauretaan samoille jutuille ja suututaan samoista asioista.

Hyvin sanottu, tuli hyvä mieli

irvikissa kirjoitti:Meillä ei oikeastaan ole yhteisiä harrastuksia, enkä erityisesti kaipaakaan niitä. Tavallaan harrastukset on meillä kummallekin semmoista omaa tonttia. Minusta (meidän tapauksessa) tärkeämpää on se, että viihdytään yleisesti ottaen yhdessä arjessa. Ajatellaan suurista kuvioista samalla tavalla, nauretaan samoille jutuille ja suututaan samoista asioista.

Tuo lainaus kiteytti aikalailla myös meidän tilanteen. Yhteisiä harrastuksia ei ole ja muutenkin mielenkiinnon kohteet ovat aika erilaisia, minä käyn tallilla ja tykkään lukea, piirrellä, askarrella yms. ja tuo uros harrastaa kaikkea miehisempää Mulle tuo on kyllä ihan ideaali tilanne, en ees välttämättä haluais mitään yhteistä harrastusta kun nuo harrastukset on mulle sellaista oman pään nollausta ja vaihtelua arkeen.

Eräs tuttavani joskus harmitteli olevansa liian kiinni avopuolisossaan, muita kavereita ei juuri ole, ei ole töitä eikä mitään kotoa poistumista vaativia harrastuksia eli se avopuoliso on ainoa ihminen, jonka kanssa aikaa tulee vietettyä. Mietin tuolloin asiaa, ja totesin että mä en pystyisi varmaan elämään tuollaisessa tilanteessa. Mulla on ystäviä, työkavereita, harrastuksien kautta parikin eri kaveriporukkaa ja sit tietysti tuo uros. Jokaisessa seurassa olen ja käyttäydyn eri tavalla ja haluan pitää nämä elämäni eri osa-alueet erillään toisistaan. Jos joku harrastus mättää, niin silti parisuhde ja työt sujuu ongelmitta tai jos työ ottaa päähän niin harrastuksista saa taas energiaa jatkaa jne.

Niin, eli ei ole yhteisiä harrastuksia, mutta samanlainen huumorintaju ja ajatusmaailma yhdistävät.

heartless kirjoitti:Niin, eli ei ole yhteisiä harrastuksia, mutta samanlainen huumorintaju ja ajatusmaailma yhdistävät.

Musta just tuo samanlainen ajattelutapa ja huumorintaju on just niitä tärkeämpiä
asioita suhteen kannalta toisin kuin yhteiset harrastukset. Ei siitä tietenkään haittaakaan
ole, jos osa harrastuksista on yhteisiä, muttei kaikkea tarvitsis tehä yhesä. Molemmilla
pitäisi olla omat juttunsa yhteisien juttujen lisäksi.

Kas.Kaksi kesää sitten hankimme 11 vuoden yhdessäolon jälkeen ensimmäiset yhteneväiset asut , laadukkaat tuulitakit. Kyllä näillä nyt kelpaa yhdessä sunnuntaisin kolmea lasta ulkoiluttaa :) Vielä kun ostaisimme V70 volvon ja mahdollisesti kultaisennoutajan niin tuntisimme varmatsi 100% yhteenkuuluvuutta asuinseutuumme. Sen verta vaimolla oli takkiostoksilla pelisilmää että ottipa pykälää vaaleamman, eli ei nyt ihan sit kuitenkaan 1:1 olla takkiamme kanssa.

Suhteen alussa heitettiin aika paljon pojan kanssa läppää siitä, ettei meillä oo muuta yhteistä kuin nikkeliallergia. Olihan niitä muitakin yhteisiä juttuja, kuten musiikin suhteen, mutta niin. Nyt reilun vuoden jälkeen, itseasiassa siitä ei ole edes kauaa, kun asian huomasin, ollaan muuttumassa hyvin paljon samanlaiseksi. Molemmat on opittu toisiltamme paljon hyviä juttuja, että melkein kaikkea pystyy kuuntelemaan ja katsomaan yhdessä ja menemään yhdessä kaikkialle. Ja onhan meillä yhtä hyvä maku kavereiden suhteenkin, koska kaks mun kaveria alkoi seurustelemaan pojan läheisimpien kavereiden kanssa :virne:
On oikeastaan mukava, ettei toiseen ihan kaikki samat jutut mene, se ei esimerkiksi ymmärrä mun netin käyttöä ollenkaan tai sosialisuuttani täysin, mutta saapa sitten välillä enemmän omaa aikaa. On tässä kuitenkin tullut oltua melkein koko seurustelun ajan kaikki vapaa aika yhdessä ja pojan takia muutin pois tampereeltakin.

Tässä nyt meni varmaan aika paljon ohi aiheesta, mutta ajatus oli se, että ollaan muututtu huomaamatta samanlaisiksi ja mä oon paljon onnellisempi nykyään.

Itsellä tärkein puolison kanssa yhteinen asia on musiikki. Sitä kuunnellaan yhdessä, keikoilla käydään yhdessä ja musiikista keskustellaan paljon. Musiikkimakukin on pääasiassa varsin yhtenevä (mitä nyt puoliso ei Iron Maidenille lämpiä. No en minäkään Supperheadsille). Itsellä on vielä siinä sivussa soittoharrastuskin.

Sitten muut harrastukset ovat varsin erilaisia, puoliso ei välitä urheilun katsomisesta ja suorastaan inhoaa jääkiekkoa. Urheiluharrastuksetkin ovat osiltaan erilaisia (itse tykkään pelata joukkuepelejä kun puoliso mielellään taas ei). Käsityöt ja kukkienhoito eivät taas itseäni kiinnosta laisinkaan.

Eli intressit ovat osittain samanlaiset ja osittain erilaiset. Yhteistä alaa löytyy, mutta joistakin asioista sitten ollaan hyvinkin erimielisiä. Ehkäpä se yhteinen ala onneksi sitten löytyy niistä molemmille tärkeimmistä asiosita.

Ja tuulitakit ovat muuten eri paria.

LazyBastard kirjoitti:Ja tuulitakit ovat muuten eri paria.

Jospa ne tuulitakit oli hankittu jo ennen yhteisen taipaleenne alkua?

Ehkä ne samanlaiset tuulitakit, ja ehkä housutkin, löytyy sitten myöhemmin alennusmyynneistä? :juoni:

Gluu kirjoitti:Jospa ne tuulitakit oli hankittu jo ennen yhteisen taipaleenne alkua?

Ehkä ne samanlaiset tuulitakit, ja ehkä housutkin, löytyy sitten myöhemmin alennusmyynneistä? :juoni:

Tuulitakkien hankinta on ennemminkin ollut epäkeskoa. Puolisolla oli jo hyvä tuulitakki, kun tavattiin. Minä sitten ostin uuden, kun entinen, vanhan potkupalloseurani logoilla varustettu, takki alkoi näyttää meleko huonolta. Nyt sitten juuri puoliso osti sitten itselleen uuden ja minä en, koska se vanha-uusi on vielä aivan hyvä. Tällä menolla ei yhteisiä tuulitakkeja tule, ellei sitten veikkausvoitto mahdollista moisten hankkimista ihan turhanpäiten.

Täällä ollaan niin erilaisia kuin vaan olla voidaan. Me ei tykätä samasta musiikista, me ei tykätä samoista telkkariohjelmista, leffoista, saman tyyppisistä vaatteista, sisustusmakumme poikkeavat suuresti ja muutenkin ollaan aika erilaisia. Samoille asoillekin nauretaan aika harvoin.

Mitenköhän tässä on kohta 7 vuotta oltu yhdessä. Ei voi ymmärtää.
Kaippa meissä sitten kumminkin on jotakin sellasta, että voidaan olla toistemme kanssa.

Täällä onkin jo hyvin kirjoiteltu siitä, että yhteisiä intressejä tärkeämpää on se, että pyrkii ymmärtämään toisen intressejä ja on kiinnostunut toisen jutuista. Niin ajattelen itsekin.

Piti oikein miettiä, mitä yhteisiä / ei-yhteisiä intressejä meillä miehen kanssa nyt sitten onkaan näiden isojen juttujen (perhe, parisuhde, arvot) lisäksi. Jotenkin kaikki nivoutuu varsin luontevaksi kokonaisuudeksi. Yhteistä konkreettista tekemistä edustaa tällä hetkellä ihan tämä perusarjen pyörittäminen, joka on aika täysivaltaista. Siitä on kummankin hyvä poiketa omiin juttuihin.

Meillä on molemmilla ihan omia osa-alueita, joista voidaan halutessamme toki avautua toiselle ja toinen tietää, mistä puhutaan. Lisäksi on juttuja, joita ei pääsääntöisesti tehdä yhdessä, mutta jotka ovat molemmille tuttuja ja joita voidaan halutessamme /tarvittaessa tehdä yhdessäkin.

Elämäni ensimmäisen tuulipuvun ajattelin ostaa lähivuosina. En usko, että meitä nähdään koskaan yhtenevissä ulkoiluasuissa, vaikka ulkoilu yhdessä onkin kivaa ja sitä aika paljon harrastetaan.

Herkku!

Yhteiset intressit tai lähinnä niiden puute on miun suurin dilemma parisuhteissa.
Kompastun aina tähän samaan kysymykseen ja löydän ihteni suhteesta, jossa miulla ei ole toisen kanssa mitään yhteistä.

Molen aina ollut sellainen, että tuun helposti toimeen ihmisten kanssa ja oon melko sosiaalinen, siksi kaverit väittääkin miun löytävän miehiä helposti. Nyttemmin, jälleen kerran sinkkuna ollessani, oon kuluttanut helkkarinmoisen määrän aikaa siihen, että puntaroin entisten suhteideni ongelmakohtia ja yhteisten intressien vähyys on ehdottomasti suurin syy.

Edellinen suhde päättyi siihen, että vaikka meidän olikin helppo hengata toistemme kanssa, oli hauskaa ja noin, niin se ei tuntunut johtavan mihkään. Kaikki miulle tärkeät asiat oli sille yhdentekeviä ja päinvastoin, ja vaikka molemmilla olikin halua suvaita toista, niin loputon kompromissisuo kypsytti. Mie en tarkoita sitä, että suhteessa ei pitäis osata tulla vastaan, mutta jossain vaiheessa tuntui kuitenkin siltä, että molempien oli -erosurusta huolimatta- helpompi jatkaa elämää enemmän omilla ehdoillaan ja antaa sitten joskus uusille suhteille mahdollisuus.

Mie esimerkiksi nautin ihan julmetusti siitä, että saan viikonloppuna lukea rauhassa Hesaria punkassa, jota toinen ei voinu käsittää. Vaihtoehtoina oli sitten se, että mie joko herään aiemmin, jotta ennätän kahlata sunnuntain epistolan ennen miehen heräämistä tai kuuntelen vihjailua siitä, että jotain muutakin vois sängyssä tehä kö lukea lehteä.
Mieheke tykkäs katsoa elokuvia. Mie en niinkään. Mie oisin tahtonut harrastaa liikuntaa. Mieheke ei niinkään.
Kaikki arvot yms. oli aivan erityyppisiä, vaikka toisillemme uskoteltiinkin toisin. Lopulta mitään muuta yhteistä ei ollut kuin seksi ja samanlainen huumorintaju. Älysimme erota.

Tottakai se, että viihtyy yhdessä tekemättä juuri mitään ihmeellistä on tärkeää, mutta miulle se ei ainakaan riitä. Tahon miehen, jonka kanssa voin tehdä itselleni tärkeitä juttuja tai ainakin osaa niistä - molemmilla pitää olla myös omaa elämää. Mie en taho jämähtää sohvalle kahtomaan telkkaria - tätä ei millään pahalla niitä kohtaan, jotka siitä tykkää. Miekin tykkään rajoitetussa määrin, mutta myös muuta pitää olla. Viime vuosina tilanne on ollut se, että joko mie oon semiraahannut tyyppejä esim. keikoille, jossa oon koko illan ollut myötähäpeässä sen takia kö tiiän että toista ei oo voinu vähempää kiinnostaa ja päinvastoin. Ongelmana voi tietty olla se, että miulla on liikaa mielipiteitä - en esmes pysty nauttimaan jostain autourheilusta, kun oon tällainen ekohipiksi purnattu.

Jotenkin on sellainen hytinä, että tästä tullee pitkä sinkkuus. No, toisaalta parempi sekin kuin ikuinen puntarointi suhteessa, että "riittääkö tää nyt syyksi olla yhdessä".
Tulipa pitkä avautuminen

Uusi suhde, uudet eroavaisuudet.

Kuten edellisessäkään suhteessa (jota en ala sen enempää ruotimaan enää tässä vaiheessa) ei tässä uudessakaan ole minulla ja miehellä oikeastaan mitään sellaista, joka yhdistäisi meidät automaattisesti. Harrastamme ja teemme työksemme täysin erilaisia asioita ja olemme erilaisista taustoista lähtöisin... Oikeastaan melkein kaikki sellaiset asiat, joita ihminen kertoo, kun hänelle sanotaan, että "kerro itsestäsi", ovat meidän kohdallamme täysin erilaisia.

Silti ainakin vielä tässä alkuhuuman vaiheessa (jota on kuitenkin kestänyt jo vuosi, vaikka virallisesti olemmekin seurustelleet vasta muutaman päivän ) on tosi kivaa tehdä miehen kanssa kaikkea sellaista, mitä en yksikseni välttämättä tekisi, eikä hänkään. Ja tarkoitan siis tällä nyt muutakin, kuin seksiä. Olemme siis tavallaan luoneet eroavaisuuksistamme huolimatta yhteisiä intressejä, jotka ovat nimenomaan yhteisiä, eivätkä kummankaan omia. (Onko tässä mitään selkoa?)

Mutta tämän ketjun avattuani ja varsinkin surunmurhaajan viestin luettuani aloin miettiä, (tyhmä minä), ettei alkuhuuma kuitenkaan kestä ikuisesti ja joskus alkaa kaavoihin kangistuminen, jolloin yhteisiä intressejä ei enää niin vain keksitäkään, jollei niitä entuudestaan ole.
Ja kuten entinen suhteeni, voi tämä uusikin joskus kaatua juuri siihen...

Mutta nyt en vielä halua miettiä sitä... Enkä oikeastaan sen syvällisemmin osaisikaan miettiä, sillä elän alkuhuumaa, hemmetti soikoon