forde.munfoorumi.com

Jatkoa Let's tanssitaan! -ketjulle. :D Tänne kaikki tanssimiseen liittyvät hässäkät: tanssitunnit, esitykset, näytökset, baarisheikkailut...

Pakko päästä avautumaan omista steppiangsteista ja -ahdingoista. Toivotaan nyt kuitenkin, ettei tästä aivan yksinpuhelu(/blogi..) tule.

Kevätnäytös lähenee uhkaavasti. Aluksi osallistujia oli reilut kymmenen, nyt ilmeisesti vain neljä (joista yksi melko varmasti skippaa koko homman). Pelottaa ihan sikana! :D En koe olevani mikään esiintyjä. Sarja alkaa muistumaan pikku hiljaa mieleen ja askeleet menee jo suht keveästi, mutta kun pitäis sen lisäksi muistaa esiintyä. OMG.

Miten ramppikuume voitetaan?

***

Olin muuten jollain tasolla pettynyt, kun huomasin, että Molly Malone'siin oli pykätty dancefloor. Olihan se taas hauskaa veivata Thrilleriä, mutta joihinkin paikkoihin tanssilattia ei vaan sovi.. *huoh*

kaneli kirjoitti:

Emilia kirjoitti:Miten ramppikuume voitetaan?

Mä en oikeastaan osaa muuta neuvoa antaa kuin että ramppikuume voitetaan lavalle nousemalla.

Ramppikuumeeseen tosiaan auttaa kummasti se, kun vain nousee lavalle.

Tai siis, ainakin mulla on verhoissa yleensä ihan kamala jännitys, paniikki ja blackout
kaikesta, mitä lavalla pitäisi muutaman sekunnin päästä tehdä, mutta tilanne laukeaa
heti, kun astuu yleisön eteen. Omalla tavallaan auttaa myös, kun on ehtinyt sisäistää
kulloisenkin lavaroolinsa; tanssija harvoin esiintyy täysin omana itsenään.

Tällä hetkellä on kyllä itselläkin melkoiset rimakauhut päällä: kevätnäytökseen
vajaa 2 viikkoa, meitsillä tanssittavana (ja näyteltävänä!) koko shown päärooli.
Eilen treenattiin vastaparin ja ohjaajan kanssa puoleenyöhön, ja saatiin kaiken
väsyhihityksen lomassa aikaiseksi jopa ihan hyviä juttuja. Enää on sit saatava
loppuunmyyty katsomo ostamaan stoori..

Jänskättää niin pirusti! Mutta pintaan alkaa vihdoin nousta se hyvä fiilis,
kun keskeneräisestä treenisotkusta alkaa vähitellen tulla valmista lavakamaa.
Jos joku tietää, mistä saa tilata vielä näytöspäiväksi ylimääräisen annoksen
itseluottamusta ja sisäistä säteilyä, vinkatkaa!

Tsemppiä esityksiin Duussille ja Emilialle! Lavalla oleminen on ihan oma juttunsa. Siihen kun kasvaa, saa ihmisten edessä olemisesta sitä tarvittavaa itseluottamusta ja rohkeutta. Minusta nuo asiat lähtevät kasvamaan nimen omaan silloin, kun on lavalla oma itsensä... vaan ymmärrän kyllä että kaikki eivät jaa näkemystäni.

Kanelille taas toivottelen hyviä lepohetkiä, kyllä se esiintyminen taas hetken päästä tuntuu tärkeälle.

Kevätnäytös oli ja kaksi esitystä meni. Ensimmäinen esitys meni hyvin, toinen huonosti. Ihan hyvä saldo siis. Tokaa esiintymistä en olisi suonut videoitavan, mutta munhan ei (toivottavasti ikinä) tarvitse nähdä sitä. Ei edes jännittänyt paljon yhtään. Tohon voisi melkein tottuakin.

Oli oikein leppoisa päivä. Kiva nähdä, miten eri ryhmien tyypit sulautuu yhdeksi tanssikouluksi. Loppuillasta kattelin vielä muutaman esityksen katsomosta. Alkoi tehdä mieli tanssia hiphopia tai showta.

Emilia kirjoitti::jami:

Kevätnäytös oli ja kaksi esitystä meni. Ensimmäinen esitys meni hyvin, toinen huonosti.

Meilläkin! Mutta mulla meni toinen näytös ekaa paremmin. Tokassa on aina varmempi olo,
kun on jo testannut lavan kenraalissa ja ekalla vedolla. Ei tarvi enää miettiä paikkoja sun
muita, vaan voi keskittyä jännittämään muuten vaan.



Hyvin meni kyllä! Pientä horjumista ja haparointia nyt on aina siellä täällä, mutta katsojat ostivat jutun,
ja tuntui ihan parhaalta päästä taas lavalle. Ja kerrankin olla se kirkkain tähti - tässä nää sooloilut sit tais
ollakin, koulu kun on täynnä nousevia about lukioikäisiä tanssitähtösiä.. nasta lautaan, mummot hautaan!

Heppu sanoi että ihan kiva mutta vähän liian taiteellinen (eikä ees ollu haha), äiti kehui
dramaattisia aksentteja ja anoppilan väki oli yllättynyt siitä, että pääsen spagaatin.

Onnittelut minulle!
Jee, hyvä ja parasta!
Sain nimeni seuraksi tittelin.
Sain myös stipendin. Niin ja paljon halauksia.

Kanelin kesätreeni kuulostaa hyvältä... Pitäsiköhän minunkin liittyä seuraan? Tavallisesti olen kesäliikkunut uimalla, mutta jotain yhdessä tehtävää olisi myös kiva harrastaa. Jooga voisi olla just sopiva laji tähän saumaan.

So I think I can dance.
Nyt olisi pakkopakko uskoa ja lujaa.
Tai uskoa, että on riittävä juuri tälläisenä kuin nyt olen.
Tänään on eka oikea esiintyminen Helsingissä, kuten huomennakin ja
tiistaina olisi sitten työhöntestausta koetanssin muodossa.

Tulevaisuus....

Sori en ole ollut nettilöisen äärellä... Kun olen ollut hommissa ja tyyppien kanssa.
Mutta ensikerralla, jos sellainen tulee, ilmoittelen vähän aiemmin ja pistän Kanelin listalle, jos siihen minulla vaan valtuudet riittää.
Kaapelilla oli se.
Kivaa oli.
Sunnuntaina Kuopiossa miniversiolla.

Steppailut jatkuvat taas kesätauon jälkeen. Oih, mä niin tykkään. Eilen jopa pysyin rytmissä (!! "tanssija", joka ei tajua rytmeistä, tahdeista ja iskuista hölkäsen pöläystä ). Hoksasin, että on paljon helpompaa polkea jalkaa ja lyödä käsiä yhteen eri tahtiin, kun ei ajattele. Hehhee. Tätähän voin harjoitella kotonakin.

Reggaeton- ja hiphoppitunnit eivät ole vieläkään alkaneet. Jää eka hiphop väliin häiden takia vieläpä. En malta odottaa, varsinkaan reggaetonia.

Mitähän sitä kertoisi tanssin maailmasta...
No vaikka sen että viime viikolla sain kiepautettua itseäni hieman pidemmän ja muutenkin isomman miehen olalle... niinkuin tossa kuvassa http://www.python.org/~guido/ClaymontJPEGS/070.JPG
Ja itse ollessain open olalla sain jatkaa matkaa, niin että pyörähdin open niskan takaa vaakasuorassa ja laskeuduin hänen rintakehäänsä vasten alas. Eka kerta!!! Vähänkö oli makeeta! Kun joskus kahdeksan vuotta sitten näin kyseisen tempun ekaa kertaa videolta ja mietin, että siinä vasta on taitavia ihmisiä... ja nyt mä itse pääsin kieppumaan. (tosin opehan sen teki, en minä, mutta silti!)

Olin myös baletti tunnilla ja vaikka musta ei balleriinaa tulekaan, niin oli silti ihan superkivaa. Ja sain huomata, että kyllä sitä on jotakin oppinut elämässä. Melkein osaan hypätä. En ihan oikein baletin estetiikkaan, mutta se on jo jotain, jos pääsee irti lattiasta. Samoin olisin kuvitellut, että en pysty seuraamaan kunnolla sarjoja keskilattialla, kun mulla ei ole vankkaa balettitaustaa, niin silti tommonen edistyneiden harrastelijoiden tunti meni ihan hyvin.

Hyvä mieli

Oooh, kivaa kun joskus joku tähänkin ketjuun kirjoittelee.

Itse kävin vetkuttamassa reggaetonia. Se oli kivaa.
Mulla on nyt selkeesti liian monta eri juttua meneillään, mutta olkoon tän syksyn nyt. Voin sitten sen jälkeen miettiä, jaksaako keskittyä vain yhteen tai kahteen juttuun. Kehittymisen kannalta olis tietty parempi käydä useamman kerran viikossa yhtä lajia veivaamassa, mutta ajatus tuntuu kyllästyttävältä. Mä tykkään kokeilla erilaisia. Steppi on kyllä vienyt mukanaan, sitä voisi olla sen parikin kertaa viikossa. Täytyy sitten syksyn jälkeen katsoa, mistä luopuu. Eilen en päässy steppitunnille, kun oli reisi vielä niin kipeä. Harmittaa. Onneksi tuo on nyt parantunut, niin pystyn tänään jo tekemäänkin jotain.

Emilia kirjoitti:Oooh, kivaa kun joskus joku tähänkin ketjuun kirjoittelee.

Mä koitan hillitä itseäni tämän ketjun suhteen... Muuten repeää tumppu, eikä nyt jaksa parsia.
Mutta sen verran vielä hehkutusta, että enää kuukausi Barcelonan kontsukurssiin!
Mä lähden nosteleen. Ja leikkimään tyyppien kanssa. Parasta.

Emilia kirjoitti:Oooh, kivaa kun joskus joku tähänkin ketjuun kirjoittelee.

Kyllä mäkin kirjoittelisin, mutten ehdi kun pitää tanssia!

Emilia kirjoitti:Itse kävin vetkuttamassa reggaetonia. Se oli kivaa.

Itsekin kävin eilen elämäni ekalla reggaeton-tunnilla! Hauskaa oli ja sopivan hikistäkin pikkuruisessa salissa
(ja ehkä sillä komealla kuubalaisella opettajallakin oli osansa asiaan, muy caliente!). Tuollaiset rennot tunnit
tekis tosi hyvää kaiken sen "jalka korkeemmalle" ja "hyppää ylemmäs" ja "pidä se tasapaino" -suorittamisen
oheen, varmasti silloin tällöin tulee käytyä tuolla tanssikoulussa vierailemassa. Mukavaa rytkyttelyä, vaikka ei
mitään ihan helppoa saada sellaista liikettä kroppaan luontevasti. (Välillä meinas kyllä aivoissa nyrjähtää, kun
laskut oli ekalla kerralla yhdenlaiset ja toisella toisenlaiset. Senkin suhteen pitäis kai opetella sitä rentoutta.)

Emilia kirjoitti:Mulla on nyt selkeesti liian monta eri juttua meneillään, mutta olkoon tän syksyn nyt. Voin sitten sen jälkeen miettiä, jaksaako keskittyä vain yhteen tai kahteen juttuun. Kehittymisen kannalta olis tietty parempi käydä useamman kerran viikossa yhtä lajia veivaamassa, mutta ajatus tuntuu kyllästyttävältä. Mä tykkään kokeilla erilaisia.

Mä taas koen, että kehittymisen kannalta on nimenomaan treenattava mahdollisimman paljon erityyppisiä juttuja
ja samojakin suuntauksia eri opettajien kanssa. Olen jälkeenpäin harmitellut älyttömästi, että "tuhlasin" niin monta
vuotta vain yhden opettajan showjaskatunneilla - kehittyminen pysähtyi kuin seinään, ja nyt aikuisempana saa tehdä
urakalla töitä, että oikeasti oppii uutta. Nykyisessä tanssikoulussa onneksi on tunti- ja opettajavalikoima ihanan laaja,
tulee tosiaan treenattua monenlaista! Terv. nimim. Onnellinen mustelmakokoelman omistaja

En olisi ihan heti arvannut tähän ketjuun kirjoittelevani, mutta menkööt nyt sitten.

Tilanne on siis tämä, että en osaa tanssia. En sitten hiukkaakaan. Ja sekös minua keljuttaa. Useasti on meikäläistäkin pyydetty tanssimaan paritansseja ynnä muuta, mutta olen aina joutunut toteamaan, että "sori, mutta en osaa tanssia".
Wanhoissakaan en ollut tanssahtelemassa lukion tokalla, niihin kuuluneet rinsessakrumeluurit eivät oikein tuntuneet sopivan mulle. Sekin siis jäi.

Ainoat tanssimiseni tapahtuvatkin siis normaalisti saatuani vereeni promillen tai pari alkomahoolia. Ja se taas ei välttämättä ole mitään kovin kaunista katseltavaa.
Tähän kun lisätään vielä näkkileivän notkeutta henkivä kroppani, setti on valmis.

Olen aina ihaillut tanssijoiden kehonkieltä. Siinä on jotakin ihanaa varmuutta - he tuntuvat olevan niin sinut oman kroppansa kanssa. Sitä olen aina kadehtinut. Tällaisena amatsoonina olen jotenkin aina tuntunut pyytelevän anteeksi pituuttani, enkä ole oikein koskaan ollut sujut sen kanssa. Uskoisin, että tanssi voisi auttaa minua tuntemaan kroppaani paremmin ja voisin kantaa itseäni "oikein". Mulla on ollut aina ihan suht hyvä rytmitaju, mutta en ole ikinä osannut sitä hyödyntää, sillä multa puuttuu kyky heittäytyä kunnolla tanssiin. Tanssimiseni onkin lähinnä sellaista suomalaista pönötystä hartiat jäykkänä.

Siispä kysyisin teiltä, arvon tanssijat, miten tanssiharrastus olisi helpoin aloittaa? En tiedä, olenko valmis vielä itseäni julkisesti missään häpäisemään.
Miten ja milloin olette itse tanssimisen aloittaneet? Vinkkejä, kokemuksia?

Kiitos jo etukäteen.

Maija, ilmottaudu jollekin alkeiskurssille rohkeasti. Kaneli jo sanoikin, että useassa paikassa voi käydä kokeilemassakin ensin. Itsekin aloitin tanssimisen vasta noin vuosi sitten (no, joskus teininä kävin hetken jollain show-kurssilla..) ja alkuun kyllä tuntui, ettei erota oikeaa vasemmasta ja polven nosto on mahdottomuus. Mutta yhtä surkeita ne oli muutkin, joten sitä ei parane harmitella.

Maija:
Myös kansalaisopistoilla tai vastaavilla on tanssitunteja joissa osallistumiskynnys on vielä matalammalla. Katsomaan ja koittamaan vaan! Mä olen 180 cm ja todellakin jos en olisi koko ikääni tanssinut, niin suhteeni vartalooni olisi varmasti ihan toinen. Ihan hassuinta on huomata, kuinka ammattikoulutuksen aikana olen muuttunut ja kasvanut. Vaikka siis olen tanssinut paljon jo aikaisemmin, niin nyt on ihan uudenlaiset kasvun vuodet edessä. Vaikea selittää, mutta aivomme ovat osa ruumistamme...

Mä tykkäsin bailatinosta, täysin aloittelijana menin tanssiseuran järjestämälle kurssille. Oli useampi vaihtoehtokin, aloittelijoille, edistyneemmille, vanhemmalle väelle jne. Ei ollut mainittavaa kynnystä kokeilla, vaikken mitään osannutkaan

Kivaa oli se, alussa hieman ärsytti, kun ei mitään osannut. Ohjaaja sanoi, että joraa mukana vaan, vaikkei askelia osaakaan, ne tulee sitten myöhemmin. Epäilen muistuttaneeni alussa sammakkoa tehosekoittimessa, mutta hauskaa oli, kun vetelin siellä miten sattui En tiedä, miksi latinomusa vipattaa kinttua niin vimmatusti, mutta muhun se vaan iskee. Siis kroppaan. Vaikken muuten sitä välttämättä kuuntelisikaan.


Tanssimisesta noin yleensä. Olen törmännyt hämmentävään seikkaan. Lähityöporukalla kun ollaan jossain juhlistamassa, niin mehän pistetään jalalla koreasti, oltiin sitten diskoteekissa tahi hunppalavalla. Tyylillä ei ole väliä, kunhan on hauskaa. Sitten kun on jotain juhlistamisentapaista laajemmalla työkaveripiirillä, siis muualtakin kuin Pohjanmaalta, niin muut istuu seinäkukkasina ja katsoo, kun me jammataan Parina kertana on tullut jopa palautetta siitä, että miksi me aina mennään tanssimaan, kun jossain baarissa tms. ollaan. Negatiiviseen sävyyn siis. Emmä ymmärrä. Mekin kuitenkin aina haetaan heitäkin tanssimaan, yritetään saada mukaan hommaan, mutta muut mielummin istuu baarin nurkassa ryyppäämässä ja jurottamassa, ja nälvii meille.

No en mäkään aina humppapuolella viihdy, mutta sitten jätän väliin koko homman, ehdotan jotain muuta paikkaa tai istun pöydässä (tms.) horisemassa hassuja. Miksi pitää murjottaa ja yrittää pilata toistenkin ilo? Aikuiset ihmiset

Uuh jeah!
Tanssia on ollut ikävä. Ihana huomata, sillä siitä tiedän, että tämä on jotain oikeaa. Semmoista jota haluan oikeasti tehdä.
Nyt Barcelonan kurssin jälkeen pohdin pitäisikö lähteä jouluksi Israeliin... Ois aika kiva.

Ja sitten koitan jotenkin haalia itselleni tapoja ja mahdollisuuksia tehdä ja olla mukana. Aika raskasta, kun pitää itse järjestää kaikki alusta lähtien. Haaveita on. Ja muutamia ihmisiä, jotka näyttäisivät olevan sitä mieltä, että "Joo tehdään"
... Ja tuosta ei ota kukaan mitään tolkkua
Haluan siis tanssia. Haluan tehdä juttuja ihmisten kanssa, mutta siihen tarvitaan rahaa, yhteistä aikaa ja tilaa. Kaiken tuon järjestäminen on melko hankalaa. Ei mahdotonta kuitenkaan.
---
Barcelonasta löysin iloisen aurikoisen avoimet silmät. Ne olivat yhden kolmesta opettajastamme. Oli aivan mahtavaa nähdä joku, joka oli niin auki ja innostunut asioista. Ne silmät vetivät minua puoleensa... ei ehkä kuitenkaan sillai, mutta loppuviikosta kyllä jo vähän nolottikin kun aina vaan oma katseeni tuntui hakeutuvan open silmiin.
Ehkä hänkään ei sitten tule unohtamaan minua... Ja hyvä niin sillä olisi kiva vielä tanssia yhdessä.

Tanssiterveisin: Pvi

Kaneli. Höpsö.
Siinä se on iso homma kasvaa uskomaan, että on tarpeeksi, vaikka ei ole paras mahdollinen.
Minä en osaa sitä, vaan aina välillä huonoilen oikein urakalla. Sitten kaikki energia menee
sen ajatteluun, kun jos olisi vähän lempeämpi itselleen, niin voisi huomata että osaa jotain.

Mä muistan, että ykkösellä oikein pyysin yhtä luokkakaveriani välillä vähän tsemppaamaan
mua tunnelilla, kun v irheitä ja huonouksia sitä koulussa tarkastellaan. Se auttoi vähän, että
joku kuiskutti välillä korvaan, että nyt meni hyvin.

Et todellakaan ole yksin tuntemuksiesi kanssa. Toivottavasti voit vähän jutella niistä luokka-
kavereille. (en tiedä kummalla puolella olet, mutta Meri, Miina ja Emmi on ihania... niille voi
jutskata ainakin)

Ja muista vielä se että Susta tulee tanssinope. Niinpä kaikkin tuntemukset mitä käyt läpi on
vaan etenemistä kohti sitä. On tosi tärkeää tietää opena millaisien vaikeuksien eteen oppi-
laat joutuvat. Tietää omat hankalat juttunsa ja opetella niiden kautta tuntemaan itseään ja
muita paremmin. Kun jotakin joudut työstämään oikein urakalla itse, on sinulla enemmän
kosketuspintaa ja työkaluja sen asian suhteen kuin jollain sellaisella, jolla on ns. täydellinen
vartalo eikä mitään vaikeuksia...

Mullakin on isoja kuvia päässä siitä mikä olisi hyvää ja parasta. On hitsin iso kysymys,
että mistä nämä toiveet tulee ja missä määrin niitä on tarpeen toteuttaa.

Kävin tänään showjazz-kokeilutunnilla.
Oli ihan ookoo. Hyvä mulle, että pääsin liikkeelle ja sain taas todeta, että voi kun kaikessa olisi parantamisen varaa. Laji ei ole ihan oma juttu, mutta tolla tunnilla ei kuitenkaan vedetty ihan yli showmeiningin kanssa.Koska tunti oli vaan 55 min niin päätin jäädä vielä seuraavaan jumppaan. Ihanan pirteä ohjaaja sai hyvälle mielelle. Ihan jopa niin pitkälle, että melkein nauratti loppurentoutuksessa hänen pirteäksi puristettu äänensä.

Eilinen kontaktitreenikin on vielä mielessä ja kipuna pepussa...
Se oli todellakin pelastus. Sain tanssia hyvien tyyppien kanssa, että siinä ehkä oppi jotain uutta. Ainakin sai minut paremmalle tuulelle maailmankaatumisviikonlopun jälkeen.

Tanssiyksinpuhelua...
Tänään oli melko erikoinen kerta. Osoittautui varsin henkilökohtaiseksi.
Tanssin vain yhden naisen/tytön kanssa. Jossain vaiheessa kesken tanssia hän pysähtyy selittämään tanssiaan. Kommentoi vammaansa ja esittäytyy. En tiedä kerroinko hänelle omaa nimeäni, kun samassa tajusin että tämän naisen luokse minun sydämeeni reiän tehnyt mies on kaipaillut. Aikamoinen nainen olikin. Tanssimme illan loppuun asti. Hän puristi kerran rinnastani (kyllä vain poijjaat, ja tervetuloa mukaan tanssimaan...) ei tarkoituksella tosin. Minä katselen tanssin loputtua hänen kasvojaan. Poimin kasvoiltaan pari hiussuortuvaa, jotka ovat lähestymässä suuta. Lopuksi suutelin hänen kipeän jalkansa jalkapohjaa.

Ja kun kävelen pois yksi toinen nainen hymyilee minulle. Hymyilen takaisin, mutta vähän ujostelen... Minä puolestani olen ollut ihastunut kysesen naisen entiseen poikaystävään. Mitään ei koskaan tapahtunut, mutta oli kyllä käynyt kerran jos toisenkin mielessä. Sinäänsä mihinkään suureen vääryyteen en koe syyllistyneeni sillä jos miehen sanoihin on uskominen niin heidän suhteessaan oli silloin mietintätauko käynnissä.

Omituista.

Oho! ja hups.

Mä nyt sitten ilmeisesti ryhdyn oikeesti puuhaamaan biisiä. Hakemaan lisää rahaa ja hätyyttelemään tyyppejä, että tulkaa tekeen mun kaa. Ja ettimään harjotustiloja ja esityspaikkoja ja tuottamaan ja mainostamaan ja ja ja vaikka mitä!
Kauheesti ois hommaa mutta mua vähän pelottaa.
Toivottavasti joku auttaa.

Kaivoin steppikengät kaapista ja juutuubista opastusvideoita. Aloitin alkeista, vaikka varmaan olisin voinut tehdä vähän edistyneempiäkin juttuja. Tosin ei noi pelkät varpaan ja kantapään taputtelutkaan nyt liian helpoilta enää tuntuneet!

Miten tulikin ikävä steppiä. Ehkä joku päivä palaan tanssitunneillekin. Ihan vain siksi, että pääsen naputtelemaan kunnolla. Kotona kun ei oikein raaski laminaattia pilata eikä alakertalaisetkaan varmaan arvostaisi.

Pohkeissa tuntuu hassulta, kun jalat ei ole tottuneet varpailla/ päkiöillä oloon.

Edit: Kanelin viestit on kadonneet tästä ketjusta. Onkohan ne kadonneet muualtakin fordelta?

Oon näköjään vuonna 2008 harkinnut tanssitunnille menoa. No, tuumasta toimeen heti vuonna 2017.

Miehen kanssa aloitimme lavatanssin alkeet kansalaisopiston tunnilla. Miehen kärtettyä asiaa nelisen vuotta.

Mullahan on siis tosi kova kilpailuhenki, joka on viime aikoina ilmennyt mm. festareilla itse aiheutettuna kiivaana Uno-turnauksena (pitkä ja polveileva tarina). Nyt tosi moni ystäväpariskunta on aloittanut tanssikurssilla ja enhän minä tietenkään halunnut jäädä heitä huonommaksi! Tämä oli sytykkeenä kurssille ilmoittautumiseen, mutta nyt olen hurahtanut täysin tanssiin. Ei edes haittaa olla huono. Ja meillä on miehen kanssa yli kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen ensimmäinen yhteinen harrastusta etäisesti muistuttava aktiviteetti.