Onko kyseessä tieto siitä, että Nadalin suosikikseen valitsemalla oma kannatettava voittaa suurimman osan otteluistaan ja pettymys tappioiden kohdalla on minimaalinen?
Ei ainakaan mun kohdalla. Vuosien varrella on ollut monta suosikkia (sekä miehissä että naisissa), jotka eivät pitkiin aikoihin ole pärjänneet, mutta silti olen kannattanut. Rafa nyt vaan sattuu pärjäämään - mikä on tietysti fanista mukavaa.

Onko kyseessä vanhanaikaisen voimapelin ihannointi ja valtava arvostus hidasta ja pakkomielteistä kenttätyöskentelyä kohtaan?
Hell no! Eihän Rafa edes ole mikään varsinainen voimapelaaja siinä mielessä kuin vaikka Sampras oli aikoinaan - sivuhuomautuksena todettakoon, että Sampras ei ollut niiden aikojen suosikkeja, vaan Agassi, joka ei tosiaankaan muuten ollut mikään voimapelaaja. Kyllä mun mielestä voimapeliin kuuluu esim. suuri määrä ässiä, joita Federerillä on paaaljon enemmän kuin Nadalilla.
En mä ole ikinä osannut sanoa, miksi kannatan jotain pelaajaa. Joku vaan sytyttää ja joku toinen ei: esimerkiksi Federer on loistavuudestaan huolimatta mun silmissä vaan aina jotenkin aneeminen, ei mitään karismaa. Mutta ehkä se tosiaan on niin, että makuasioista ei vaan kannata kiistellä.
Myönnän Nadalin olevan myös ilo silmille, mutta ei se ole ainut fanituksen syy.