Keikkaraporttiröpötin!

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja theia » Ma 11 Kesä 2018 14:32

A Perfect Circle @ Fryshuset (Arenan), Tukholma

Huhujen mukaan keikka alkaisi jo kahdeksalta, joten ennakkoon mietittiin, että valutaan paikalle vähän ennen. Mutta koska siskon kanssa ollaan aina etuajassa paikalla, lopputuloksena oltiin vähän jälkeen seitsemän (kun ovet aukesivat seitsemältä). Jonossa jo on useita kuvauksen kieltäviä lappuja, ennakkoon onkin jo kuultu, että edellisiltä keikoilta on heitetty ulos kuvanneita ihmisiä.

Ollaan molemmat siskon kanssa hämmästyneitä, että tuo Fryshuset ihan oikeasti on joku koulun jumppasali :jaaha: Kiivetään rappusia ylöspäin, ja mulle tulee samanlainen jännitys kun aikoinaan koulun diskoon mennessä :virne: Kurkataan missä on vessat ja asettaudutaan hurjan pitkään kaljajonoon. Sivusta kuitenkin joku huikkaa englanniksi, että älkää turhaa odottako, lavan puolella, takaseinälläkin myydään kaljaa. Otan kokiksen, sisko kaljan, ja sisko suuntaa ulos tupakalle. Suomea on kuultu jo siellä ja täällä. Mä kurkin samalla merchiä, mutta totean, että bändipaidat jää aina käyttämättä. Kuitenkin siinä seisoskellessa huomaan lippiksen, ja päätän ostaa sen muistoksi.

Lämppäriä (oliskohan se ollut Black Peaks tai vastaava) kuunnellaan muutama biisi, ei pöllömpi, mutta toisaalta ei jaksaisi odottaa. Lava näyttää olevan tosi matalalla, ja kun nykyään on ollut tapana jättäytyä sivummalle/taaemmas, tulee vahva tunne, että tästä keikasta ei tulla näkemään juuri mitään.

Lämppärin lopettaessa tulee muutamia vahvalla jenkkiaksentilla varustettuja kuulutuksia kuvaamiskiellosta, "put your electronic devices away and enjoy the ride".

Keikka pääsee alkamaan lähemmäs puolta yhdeksää, ei niin yllättävästi Eat the Elephantilla, jota seuraa levylläkin seuraava biisi, Disillusioned. Lava toden totta on matalalla, lavalla on savua paljon, ja näen hyvin vähän mistään mitään :P Valot lavalla on mielenkiintoiset ja Maynardin hahmo erottuu, satunnaisesti myös rumpali (koska ovat korkeammalla). Kitaristia ja basistia en näe juurikaan.

Disillusionedin jälkeen tulee the Hollowed, joka saa koko vartalon kylmät väreet menemään (on edelleen yksi mun lempparibiiseistä). Sitten Weak and Powerless (joka taitaa olla mun allekirjoituksessa edelleen). Me heilutaan siskon kanssa, mutta tuntuu, että oon itse ainakin jotenkin koko ajan ihan väärässä tahdissa :virne: Muuten jengi näkyy olevan mukana, osa ulkona jatkuvan pitkässä kaljajonossa, joka mutkittelee pitkin baaria, kun ei muuallekaan mahdu. Muutama yrittää kuvata, mutta järkkärit tulevat kertomaan, ettei niin saa tehdä. Seuraava biisi on So Long and Thanks for All the Fish (joka on yks uuden levyn lemppareista olemalla niin eri tyylinen), joita seuraa Rose ja Thomas, jotka ehkä vähän ihmetyttää mua :sori: Seuraava biisi saa molemmat, mut ja siskon, nostelemaan kulmia, mutta huudoista päätellen biisi on muille tutumpi. Se on Depeche Mode -cover People are People. Sen jälkeen tulee the Noose, joka on itselle tärkeä biisi :sydän: Seuraava biisi aiheuttaa taas ihmetyksiä, kunnes tunnistetaan biisi joksikin oudoksi versioksi 3 Librasista :virne:
Tässä vaiheessa muistaakseni Maynard heittää välispiikin, kiittelee että kaikkien vuosien jälkeen ollaan paikalla, ja miten he teki "hieman" poliittisen levyn ja ovat silti tässä. Ja sitten alkaa uudelta levyltä biisejä, The Contrarian, TalkTalk, Hourglass ja The Doomed, joista viimeinen saa taas kunnon kylmät väreet, varsinkin biisin viimeinen lause "Fuck the doomed, you're on your own" :tipahdus: Sitten soikin Counting Bodies Like Sheep to the Rhythm of the War Drums, jota sisko ei tunnista, ja miettii vaan että onko sekin joku outo remix Petistä (no onhan se tavallaan).
Sitten bändin esittelyt, taas kiitokset ja ilmoitus että pitää lopetella, että Maynard pääsee ostamaan lakua :keijo: (Joku, oliskohan Rumba, kirjoitti että Maynard piikitteli puuttuvalle James Ihalle ja mietti onko Ihalla mitään asiaa APC:hen, mutta mä en kyllä kuullut sitä piikittelynä? Se ilmaisi jotenkin "Some bad news, and some good news and some good news", joista bad news oli, että James Iha ei ole paikalla, good news oli että Ihan näkee Smashing Pumpkinsin re-union -kiertueella ja good news Ihaa paikkaa Greg Edwards Failuresta. :raps: )
Vikat biisit on the Outsider, the Package ja maagisesti keikan päättävä Gravity. Valot syttyy, ja toive Judithista on menetetty :P Lähdetään valumaan metrolle ja metrolla pari pysäkkiä hotellille.

Musiikki oli just niin hyvää kun osasi toivoa :pilvi: Keikkapaikka oli sen sijaan aivan kökkö, ja jos vaan voin välttää, en toivottavasti joudu tonne enää uudestaan :P
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Suvi » Ke 12 Syys 2018 17:17

Missä viipyy rapsa Cheekin viimeisestä keikasta? :salaliitto:



Franz Ferdinand @Allas Sea Pool 26.8.2018, Helsinki

Mä en oo pitkäään aikaan tehnytkään keikkaraporttia. Näitä (muiden ja omia) on jälkikäteen aina niin kiva lukea, joten yritän rapsata jotain edes lyhyesti.

Alkutunnelmia: mä olin kuunnellut Franz Ferdinandia viimeksi kunnolla varmaan joskus 2009. Kakkoslevy taisi olla viimeisin bändin levy, jonka olen ostanut, mutta jossain vaiheessa vaan "kyllästyin" ja tuli kaikkea muuta. Hyvä, että edes tiesin, että bändiltä on tullut uusi levy alkuvuodesta. :o Ekaa levyä olen joskus luukuttanut itsekseni ihan hulluna ja olin siinä vaiheessa lähes "fani".

Olin nukkunut keikkaa edeltävänä yönä neljä ja puoli tuntia ja olin muutenkin ollut jo siinä vaiheessa liikaa ihmisten kanssa tekemisissä, niin aamupäivällä vielä mietin, että miksi hiivatissa olen hankkinut lipun keikalle, joka on sunnuntai-iltana? Sunnuntai-iltaisin tarvitsen nykyään rauhoittumista seuraavaa päivää varten. :munmo: Kun vielä melkein suoraan herättyäni lähdin veljen luokse syömään ja sieltä sitten käytännössä suoraan keikalle, niin ajatuksen tasolla ei olisi millään jaksanut lähteä. Kaiken lisäksi en ollut koskaan ollut Altaalla, niin en tiennyt yhtään millainen se on keikkapaikkana, niin sekin kaikkien muiden ajatusten lisäksi jännitti. Ja pitkästä aikaa olin menossa yksin keikalle.

Keskustaan ja keikkapaikkaan saavuttuani alkoi jo sataa oikein kunnolla. Kiroilin useasti itsekseni miksen laittanut kumisaappaita tai edes vähän enemmän vaatetta päälle. Allas Sea Poolin keikkapuoli oli tilana oikein miellyttävän tuntuinen. Siellä oli nurmikenttää ja hiekkakenttää ja istuttava katsomo, joka näytti siltä, että siitä näkisi hyvin keikan. Toki mieleeni ei tullut edes kokeilla istumista siinä, koska penkit olivat ihan märät sateen takia. Keijouden tuntua toi se, että ihmiset tulivat pukuhuoneesta sinne varsinaiselle altaalle uimaan aidan toisella puolella. Yritin etsiä jotain alkoholitonta juotavaa, joka vähän virkistäisi tai jotain lämmintä, mutta jokaisella kojulla, joita siellä ulkona oli, myytiin oikeastaan vaan viinaa. (Jälkikäteen mietin, että voi hyvinkin olla, että sieltä olisi saanut jotain limuakin... ja sisällä oli ehkä joku kahvila, mutta en jaksanut ottaa siinä vaiheessa selvää, pääsikö keikkapuolelta sinne) Onneksi siellä oli Novelle-koju, josta sai vähän piristystä.

Mutta jaarittelut sikseen ja itse keikkaan:

Lämppärinä oli Kynnet, joka oli mulle täysin uusi tuttavuus. Olin kuunnellut pari biisiä Spotifysta, mutta ne kuulostivat (luultavasti tarkoituksella) niin kotikutoisilta, etten ollut jaksanut ihan kamalasti keskittyä niihin. Bändi oli livenä itse asiassa oikein mainio: Solisti (Sohvis-Teemu muuten) antoi kaikkensa. Bändin soundista tuli vähän joku 1970-luvun lopun bändi mieleen, vähän kuin jotain tanssittavaa punkkia :P
Sanoituksissa oli myös hauskoja oivalluksia (etsin joskus esimerkkejä, kun muistan niiden biisien nimiä). Yhden biisin nimi oli Laulu Lapinlahden Linnuille, mitä arvostan kovasti. :virne: Uskalsin jossain vaiheessa tulla pois katoksen alta ja aloin itsekin varovasti tanssia musiikin mukana. Vielä ei kuitenkaan ollut niin lämmin, etten olisi kaivannut kaulahuivia.
Kaikki Kynsien biisit olivat kamalan lyhyitä: Tuntui, että bändi veti varmaan 30 biisiä ja kuitenkin lämppärikeikka kesti vaan puoli tuntia. :virne:

Sitten odotusta: Porukkaa alkoi kerääntyä lavan edustalle. Mietin, että jäänkö siihen etuosaan, missä olisi vielä tilaa vai menisinkö suosiolla kauemmas. Päätin jäädä siihen etuosaan. Toki eturivien paikat oli jo aikoja sitten viety... Siinä odottaessa oli mielenkiintoista katsella ihmisiä: Osa porukasta näytti niin järkyttävän nuorelta, että mietin olivatko he edes syntyneet Franz Ferninandin ekan levyn aikoihin. :o: Mutta kai he olivat täysi-ikäisiä kun keikka oli K-18. Odotus meni siinä ihmisiä katsellessa yllättävän nopeasti. Mulla oli hyvä paikka ja paljon tilaa, joten jännitti, tuleeko sieltä joku urpåporukka viime hetkellä viemään sen tilan. Ei tullut, kenenkään takaraivo ei ollut edessä, suora näköyhteys lavalle siten että näkisin mitä kaikki bändin jäsenet tekevät. :täpinä:

Sade loppui ja keikka alkoi. Nyt alkoi jännitys nousta: Noita mä oon kuunnellut nuorena! :tipahdus: Keikka aloitettiin uuden levyn nimikappaleella. Alkutunnelma oli hieno ja Alexin (solisti) matala ääni toi mulle hyvällä tavalla kylmiä väreitä. Rakastuin muutenkin heti ensisekunneista Alexin ääneen ja karismaan. :sydän: Toki olen siitä äänestä olen tykännyt aikaisemminkin, mutta just se mahtava karisma oli mulle täysin uutta, ja se ettei hän vaikuttanutkaan joltain ylimieliseltä taiderokkarilta niinkuin olin luullut. Hän muistaakseni puhui pari ihan ymmärrettävää lausetta suomeakin. :virne: Vähän harmi, että muu bändi oli vähän liikaakin taustalla, eikä kukaan muu noussut enemmän esiin.
Tanssin muun yleisön mukana, vaikka en tiennyt uusista biiseistä hölkäsen pöläystä. :keijoei: Vähän harmittaa nyt, kun en ollut ennen keikkaa kuunnellut uuden levyn biisejä, koska en yhtään muista miltä esim. mun lemppari uudelta levyltä Lazy Boy kuulosti livenä. Walk Awayssa oli hieno tunnelma, kun yleisö lauloi mukana, mutta sitten joku otti mun edessä padilla kuvaa/videokuvaa, niin se vähän pilasi sitä tunnelmaa. :norsu: Muutenkin mua on alkanut näin "keski-ikäisenä" ärsyttää se keikoilla kuvaaminen... Michaelin tanssin ihan täysillä, vaikka se tuntui vähän löysältä. Jälkeenpäin tajusin, että biisin sanoja oli vähän muutettu. Bändin suosituin biisi Take Me Out tuli hassusti setin keskellä ennen ekaa(?) encorea, mutta oli hauska fiiliksennostattaja. Myös uusi biisi Feel The Love Go kuulosti kivalta livenä, ja muistaakseni siihen liittyi Alexilta biisin keskellä hauska puhe, jossa mennään kaikki jatkoille sinne altaan puolelle ja nähdään siellä. (P.S. Ei menty. :P )
Lisäjännitystä keikkaan toi ukkonen, joka ilmeisesti kai jossain vaiheessa jyrisi (en kuullut kuitenkaan mitään) ja salamanisku näkyi ihan Altaan vieressä olevan maailmanpyörän takana. Ensin luulin sitä joksikin tehosteeksi, mutta ihan oikea salama se oli. :keijo:
Keikan viimeisenä biisinä kuultiin This Fire, josta mulle tulli hassuja nostalgiamielleyhtymiä taannoisiin Don Johnson Big Bandin keikkoihin, missä laitetaan yleisö kyykkyyn. Tässä tehtiin nimittäin samalla tavalla ennen loppuhuipennusta.
Sen jälkeen keikka loppui ja mulle iski pieni keikan jälkeinen melankolia. Olisin halunnut kuulla vielä lisää ja samalla fiilistellä keikkaa vielä jonkun kanssa (tämän takia musta on tylsää nykyään mennä keikoille yksin).

Vähän harmitti, että ainakin Hesarin arvostelussa keikkaa sanottiin vähän löysäksi, mutta ei se kyllä siltä tuntunut ainakaan siellä tanssiessa. Mulle tämä keikka antoi ihan hirveästi energiaa sitä seuraaviin viikkoihin ja toi mulle todella hyvän mielen. Samalla tuli nostalgia-assosaatioita muistakin bändeistä, joita kuuntelin 2000-luvun alkupuolella. Kuuntelin muuten silloin ihan pirun hyvää musiikkia ( :keijo: ), jota on ollut hauska kuunnella nyt uudestaan.


Laitan vielä tähän biisilistan, jonka otin muistaakseni jostain setlist.com (tms.) sivuilta.


Always Ascending
Lazy Boy
The Dark of the Matinée
Paper Cages
Walk Away
Come On Home
Michael
Do You Want To
Take Me Out
Feel the Love Go
Slow Don’t Kill Me Slow
Love Illumination
Ulysses

Encore:
Finally
This Fire
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 16 Syys 2018 23:50

Suvi kirjoitti:Missä viipyy rapsa Cheekin viimeisestä keikasta? :salaliitto:


Cheekin Valot sammuu -konsertti Lahdessa 25.8.2018

Yleisön pyynnöstä (ks. yllä) aloin tehdä tätä rapsaa, vaikka en ollut tähän mennessä sitä aloittanutkaan. :keijo: Heti alkuun ei jaksanut ja sen jälkeen ei ole ehtinyt ja/tai muistanut, enkä ollut myöskään varma että kiinnostaako ketään edes. Mutta onhan se totta, että näitä on kiva lukea jälkikäteen. Alkuun päästyä tämä kuitenkin alkoi paisua aika pitkäksi, koska onhan tämä kiva kirjoitusharjoitus, jossa tekee mieli myös pohtia eikä vain raportoida tapahtumia, joten laitan sen nyt parissa osassa.

Valot sammuu -keikalle oli ostettu liput jo ajat sitten. Jo toukokuussa Wildis keksi, että kannattaisi vuokrata auto, koska Lahden junat olisivat todennäköisesti täynnä. Se osoittautui hyväksi ideaksi, ainakin kuulemamme mukaan juna oli tosiaan ollut täynnä kuin Turusen pyssy sitten illalla. :P

Oma matkani alkaa jo aamulla, autovaraus on Helsingistä puolen päivän aikaan. Olimme myös löytäneet kimppakyytiin kaksi muuta keikalle menossa olevaa ihmistä, jotka osallistuivat kustannuksiin. Auto pitää noutaa Hakaniemestä jonkun hotellin tallista, ja kyytiläisemme odottelevatkin siellä. He eivät onneksi olleet teinejä, vaan meitäkin vanhempi pariskunta, joka oli tullut pitkän matkan takaa katsomaan Cheekkiä. Nainen esittelee kuvaa pojastaan, jonka hän kertoi muistuttavan Cheekiä. :D

Auto on hieno punainen Lexus, mutta Bluetooth-yhteyttä ei saada toimimaan, että olisi voitu kuunnella matkan varrella asiaankuuluvaa musiikkia. Road trip sujuu joka tapauksessa hyvin, Wildis on taitava kuski. Meillä on parkkipaikka Lahdesta katsottuna valmiiksi.

Lahdessa pariskunta lähtee omille teilleen, ja me lähdemme Lahden keskustaan. Menemme Sokokselle, jossa on Cheek-tuotteiden myyntipiste, josta emme lopulta osta mitään. Myös Sokoksen henkilökunta on pukeutunut Cheek-paitoihin. Jonkun satunnaisen paikalliseen liikkeen ikkunassakin on vanhoja kuvia Cheekistä. Herttaista, että koko kaupunki osallistuu oman pojan uran päättäjäisjuhliin. :D

Istuskelemme hetken aikaa Lahden torilla. En muista koskaan käyneeni Lahden keskustassa, joten kokemus tämäkin. Meillä on pöytävaraus Mamma Mariaan, jonne mukaan tulee pari Wildiksen paikallista kaveria. Pizza oli siellä oikein hyvää, mutta palvelua joutui odottamaan käsittämättömän kauan. Toki suurtapahtuma lisää kiirettä.

Tämän jälkeen lähdemme kohti hyppyrimäkiä. Meillä on VIP-liput (itse maksettu, ei voitettu tällä kertaa :P). Niillä pääsee omasta sisäänkäynnistä sisään melko kivuttomasti jonottamatta. Vip-alueen baarista ostamme muistoksi Cheek-muovituopit, joita on tätä varten painatettu. Se maksaa kaksi euroa ja siinä lukee "Erikoiset elämät luo erikoisii ihmisii - Kiitos Cheek - Lahden erikois". :keijo: Ihanan keijoa.

Alueella on porukkaa kuin pipoa ja valtavia jonoja. Wildis kysyy joltain järkkäriltä neuvoa johonkin, en enää muista mihin, mutta järkkäri vastaa siihen, että "jos mä oisin sä, niin menisin tonne". :virne: Sitten Wildis yrittää ostaa paitaa, mutta jonottaminen päättyy ei-oohon. Seuraavaksi onkin aika suunnata varsinaiseen mäkimonttuun. Vip-lippuihin kuuluu early entry ja pääsee jonottamatta sisään, mikä on hyvä, katselen tavallisen sisäänkäynnin kohdalla olevaa teinijonoa, joka näyttää pelottavalta. Kun menemme portista, on vielä rauhallista, mutta sitten vasta pelottavaa onkin, kun yhtäkkiä jonottava teinilauma päästetään sisään varmaan puoli tuntia etuajassa (se siitä early entrystä :P) ja he alkavat juosta kohti lavan edustaa. Härtsygelit sentäs! Olemme mummoja ja kävelemme rauhallisesti.

Vip-lipulla pääsee lavan edustalla olevaan monttuun, siihen hyppyrimäkien kohdalle niin, että seistään hyppyrimäen alastulon kohdalla. Hyppyrimäen alaosan pinta on vihreä, ja olen luullut sitä ruohoksi, mutta se onkin vihreää muovilankaa, ei mitään tekonurmea vaan pitkiä lankoja. Kummallista. :keijo:

Asetumme monttualueen takaosaan aidan kohdalle. Monttupaikka on niin syvällä, että sieltä ei näe taakseen ylöspäin, sinne korkeammalle missä loput ihmiset ovat, joten paikalla olevasta ihmismäärästä ei ole oikein käsitystä. Näemme vain vip-ihmiset ja lavan. Hahmotan vasta poistuessamme ja myöhemmin televisiotallenteesta miten paljon porukkaa on paikalla. Väkeä on tosi laidasta laitaan, ei suinkaan pelkkiä teinejä, myös keski-ikäisiä ja vanhempiakin.

Sitten on odotettavaa, vaikka kuinka kauan. Jotkut ottavat telemark-alastulokuvia hyppyrimäkien edessä. :keijo: Porukkaa valuu paikalle ja mäenedusalue täyttyy vähän turhankin täyteen, mikä on hieman ärsyttävää.

Lava on suuri ja komea, paljon valtavia videoscreenejä. Jossain lehdessä lueteltiinkin speksejä lavarakennelmien massiivisuudesta ja siitä, että tätä on tekemässä 1000 ihmistä. Lopulta lavan yläosaan ilmestyy kello, joka alkaa näyttää aikaa konsertin alkuun.

[Lisää ensi jaksossa! Jos et malta odottaa, voit ostaa Extra Golden VIP -paketin, josta voit lukea seuraavan jakson jo ennen muita! :keijo: ]
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja L-S » Ke 19 Syys 2018 22:59

[Extra Golden VIP myytiin loppuun 30 sekunnissa! :keijo: Mutta nyt on aika paljastaa kaikelle kansalle raportin loppuosa.]

Cheekin Valot sammuu -konsertti, osa 2

Ja sitten ollaan nollassa ja konsertti alkaa superkeijolla videopätkällä, jossa Cheek ratsastaa mustalla hevosella ja on pukeutunut karvaiseen taljaan ihan kuin olisi Game of Thronesissa, ja Jare ja Jere tappelevat hevosten selässä istuessaan miekoilla. :keijo:

Ensimmäinen biisi on Kuka muu muka. Tunnelma on iloinen ja mahtipontisen latautunut. Videoscreeniviritelmät ovat hienoja, jos kohta välillä koomisiakin, varsinkin silloin, kun Chekkonen-biisin aikaan screenille ilmestyy Mount Rushmore, jossa Yhdysvaltain presidenttien sijaan on jonkinlainen aurinkolasipäinen Kekkosen ja Cheekin risteytys. :rolf:

Mitään suuria musiikillisia yllätyksiä keikalla ei koeta. Keekin uran alkuaikojen tuotannosta mukana taitaa olla lähinnä Avaimet mun kiesiin. Itselleni keikan kohokohtia on lempibiisini Jippikayjei, joka kuulostaa kunnon bändin kanssa hyvältä, ja ylipäätään se on vain harmittomalla tavalla kannustava tsemppikappale.

Vierailijoita lavalla nähdään ihan hyvä määrä, näitä mitä nyt Cheekin biiseissä on ollut fiittaamassa. Kuullaan jopa Kaija Koon ja Cheekin Nää yöt ei anna armoo, josta Kaija on päävastuussa. Elastinen on mukana tietysti ja siinä sitten kiitellään puolin ja toisin ja Cheek hyppää Elastisen selkään. Elan kanssa esitetyssä Yhtäcciissä kuulostaa jo vähän siltä, että sanat menevät sekaisin. :P

Cheek tuo lavalle myös uuden suojattinsa Lukas Leonin, jolta kuullaan kappale nimeltä XTC, jossa Cheek fiittaa. Se on ihan hauska, vaikka en hirveästi olekaan jaksanut Lukas Leonia kuunnella noin muuten, ja sisäinen kukkahattutätini miettii myös, että tässähän viitataan aika vahvasti huumeisiin ja täällä tämä nuoriso nyt sitä sitten hoilaa... ("Ku poppais pillerii, tää on ekstaasii, tää on ekstaasii"), vaikka se onkin olevinaan vain joku ihastumismetafora. Lukas Leon saa nyt joka tapauksessa kuvaannollisesti viestikapulan. (Mietin joku päivä sitä, miten koomista on, että Lukas Leonin esikoisalbumin nimi on Simba, jonka nimistä biisiä levyllä ei kuitenkaan ole - viittaako tämä nyt siihen, että LL on Cheekin saagassa kuin Simba, jonka Cheek ojentaa nähtäväksi maailmalle uutena kuninkaana niin kuin leijonakuningas Simbansa elokuvan alkukohtauksessa? :virne: (Toki elokuvassa Simban nostaa nähtäväksi apina, mutta tämä johtui kai siitä, että leijonaisällä ei ole käsiä :keijo: .) En ole saanut tästä mitään todisteita mutta veikkaan, että tämä on ihan todennäköinen selitys levyn nimelle. Vertauskuva pätee taatusti, jos muistetaan, että leijona on ollut Cheekin toteemieläin jo Kuka muu muka -levyn kannesta lähtien, ja nähdään sitä tälläkin keikalla screeneillä ja Cheekin takin selässä kultakirjailtuna. :keijo: )

Sä huudat -biisin alussa on taas erikoinen videonpätkä, jota en konsertissa täysin hahmota, mutta jälkeenpäin tallenteelta katsottuna sekin on harkittu. Siinä Cheek istuu keinu-pallotuolissa vakavan näköisenä ja välillä vilahtelee pätkiä ja kuvia Cheekin uran varrelta, mm. kohtaukset, joissa hän sanoo "Mä mokasin sen" ja "Mun pitäis olla parempi, mä en tiedä miten mutta jotenkin". Hip hop -jumalan pojan suuruutta ja mahtavuutta ajaa hänen epätäydellisyytensä, se että hän ei koskaan riitä itselleen. Vaikka hän väittää meille olevansa suurin, kaunein ja rohkein, hän myöntää samalla myös epätäydellisyytensä ja sen, että mitään tästä ei olisi ilman sitä. Se on särö, joka tekee tästä kaikesta mielekästä.

Cheekin "saagan" finaaliosassa huipentuvat kiinnostavalla tavalla hänen mahtipontisuutensa ja suuruudenhulluutensa. Ei, en kannata Cheekin edustamia arvoja ja tietenkin itsekeskeisyys ja machoilu on typerää. Tietenkin Cheekissä on ollut sellaista, mille olen joutunut irvistelemään. Mutta tarinana, jonkinlaisena kaikenkattavana fiktiona se on täydellinen kuva ajastamme, jossa oman tarinansa rakentaminen sekä itsensä brändääminen (esim. somessa) ovat kaiken aikaa tärkeämpiä. Nostan hattua ja pyörittelen huvittuneesti päätäni sille tarinalle, jonka Jare on artistiminästään rakentanut ja sitten lopulta päättänyt tuhota sen tarkassa koreografiassa, viimeistä piirtoa myöten suunnitelman mukaan. Juuri oma bränditarina on se, joka hänen on tuhottava, jotta se ei tuhoaisi häntä, mutta bränditarinan tuhoaminen vaatii oman tarinansa ja rinnakkaistarinan todellisesta Jaresta ja näin ollaan jo jollain sellaisella metatasolla, että sitä on vaikea hahmottaa. Jotain siinä kiteytyy nykymaailmasta, enkä nyt tarkoita, että Cheekin visio olisi luonut jonkinlaisen kriittisen näkemyksen, vaan että tällainen projekti räjäyttää sellaisen kiteytyksen spektaakkelimaisesti ilmoille.

Ja pistäähän Cheek pystyyn hyvät bileet, joissa hän antaa ihmisille jotain, eikä varmaan kaikille samoja asioita. Itse olen saanut siitä iloista energiaa ja tsemppejä tarvittaessa. Pidän myös multiriimeistä ja keijoista oivalluksista joidenkin biisien sanoituksissa. Viime aikoina en ole tullut hirveästi kuunnelleeksi Cheekiä, ja pari viimeisintä keikkaakin on tuntunut vähän vanhan toistolta, mutta nyt on mukava olla tässä hetkessä katsomassa tällaista kummallista show'ta, jossa kaikki tarkkaan asetellut palaset loksahtelevat paikoilleen.

Toki välillä mietin, että itse olen sentään kasvanut aikuiseksi ihan muulla musiikilla, ja nyt voin poimia tästä sen minkä haluan ja jättää loput huomiotta, mutta nykynuorilla on nyt tämä, ja miten se vaikuttaa ajatteluun. Ehkä voi toivoa, että he keskittyvät tunteisiin uhon ja machoilun takana. :munmo: Ja ehkä uskonkin siihen, varsinkin kun katson jälkeenpäin konserttitallennetta, jossa kamera kuvaa Niille joil on paha olla -biisin aikana ahkerasti eturivien yleisöä, ja näen nuorten ilmeet, ryhmähalaukset ja kyyneleet.

Jos joku ei tiedä (mutta jos sattuisi kiinnostamaan) millaisella paatoksella Cheekin saaga viedään päätökseen, kannattaa kuunnella Enkelit ja Valot sammuu. Jälkimmäisen Cheek on millintarkkaan suunnitellen kirjoittanut loppuaan varten jo viimeiselle levylleen Alpha Omegalle, joka ilmestyi jo 2015. :P

Mitä tänne jää -kappaleesta alkavat encoret ja ilotulitukset. Valot sammuu on viimeinen biisi, ja Cheekin ilme näyttää koko ajan tuskaisemmalta. Ja kohta hän itkee, screeni heijastaa sen tarkasti yleisöön, jossa moni suree hänen kanssaan, ehkä yhtä lailla omia asioitaan siinä missä yhteisen kokemuksen päättymistä.


Lopuksi valumme pois ja kiipeämme muiden perässä mäkimontusta pois oikotietä pienen rinteen ylös ja aidan alta. Täytyy kai sitä urheilla, kun mäkimontussa ollaan.

Sitten takaisin keskustaan ja autolle, jossa kyytiseuramme jo odottaa. Helsingin keskustassa ollaan sopivasti siten, että ehdin yhdeltä lähtevään bussiin. Etukäteen olin vähän jännittänyt ehdinkö siihen, koska seuraava olisi mennyt 2.50. :keijo: Kotona olen silti vasta noin neljältä. Seuraavana päivänä on järkyttävä väsymyskrapula, joka tuntuu koko kropassa fyysisenä jumitustilana (enkä ole nauttinut yhtään alkoholia edellisenä päivänä).
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 12 Loka 2018 10:24

Dir en grey @circus 10.10.2018.

Jännitystä, kauhua, pelkoa, odotusta, innostusta ja lisää pelkoa. Siinä muutama niistä tunteista mitä kävin läpi kuullessani dirppojen tulevan Helsinkiin keikalle. Liput ostettiin toukokuussa ja monen monta kertaa jo ehdin unohtaa koko keikan.
Sitten tuli keskiviikko ja jumankepakko että mua jännitti. Oltiin ensin mind pride –tapahtumassa Narinkkatorilla, mutta ei siitä tullut mitään kun vaan jännitti. Olin yrittänyt kysellä Circuksesta etukäteen mahdollisuutta päästä sisään niin että muu jengi ei ryysää niskaan. En koskaan saanut vastausta, joten maanantaina kontaktoin järjestäjät, Jrock Suomi –yhdistyksen, mutta kaikki selkeni vasta vartti ennen ovien avaamista. Päästiin lopulta kaikkien jonojen ohi (in your faces kiljuvat fanitytöt :keijo: ) ja saatiin ihan turvallinen paikka. Siihen saapui lopulta toinenkin pyörätuolillinen ja yksi kyynärsauvainen henkilö. Meillä oli oma ”loossi” siinä.
Muutaman tyypin hätistin pois meidän edestä ennen keikan alkua, ja toisen mokoman keikan aikana. Kaksi kysyi ”miksi?” ja kävi inttämään että muualta ei näe (mutta voit silti mennä terveine jalkoines kokeilemaan, kiitos) ja yksi kävi inttämään että hänelläkin on vähän jalka kipee (kiva, voitko nyt vaan mennä heevettiin kun oot kuitenkin kipeine jalkoines kykenevä seisomaan), ja yksi vielä niin että jäi jotain urputtamaan, mutten kuunnellut. Meidän vieressä seisoi järkkäri, jota oli aika helppo osottaa sille urputtajalle ja uhkailla sen puuttumisella :tilt:.
Se toinen pyörätuoli-ihminen oli ekaa kertaa missään pyörätuolin kanssa ja oli aika kauhuissaan siitä miten ihmiset suhtautuu pyörätuolissa istuvaan ihmiseen. Hän oli 22-vuotias, eikä koskaan aiemmin joutunut siihen tilanteeseen missä oli nyt ja kyllähän se havahduttaa aika rajustikin joutua pyörätuolin kanssa liikkumaan, vaikkakin olisi siinä vain väliaikaisesti.

Mitä lähemmäs keikan alkamisaika tuli, sitä huonommin mä voin. Oksetti jännityksesti niin paljon, että oli vaikea olla. Oli jotenkin vaikea ymmärtää sitä omaa reaktiota, mutta keho reagoi minkä reagoi. Yritin siinä sitten vain hengitellä ja rauhoitella itseäni. En onnistunut kauhean hyvin.

Keikka alkoi introvideolla :sydän:
Bändi saapui lavalle aivan järjettömän mylvinnän saattelemana. Möykkä oli niin kovaa, että mua oikeasti sattui korviin. Keikkasetti oli ihan järjetön. Tai no, aika tavallinen diru-setti. Jossain kolmannen biisin kohdalla nousin hetkeksi seisomaan, koska Shinya veti NIIN kovaa settiä pää vinossa. Se oli niin täydellistä :sydän: Shinya oli aivan kuin enkeli siellä lavalla :sydän: Tuntui että pakahdun siihen paikalleni!
Kappaleet vyöryivät toinen toisensa perään. Puolen välin jälkeen oli vuorossa Kyon ihan oma performanssi. Kyohan on ihan tunnettu siitä, että jossain kohtaa keikkaa pitää kokeilla niitä yleisön rajoja, että mitä kaikkea katsojat kestää. Tällä kiertueella on käytössä go po –kamera jollain negatiiviasetuksilla, koska Kyon naama oli värikäs ja kummallinen. Esim. naama oli ihan punakeltainen ja siinä oli outoja viiruja ja silmien värit myös oli jotain ihan kummallista. Mutta siis kappale kesti valehtelematta melkein 10 minuuttia, jonka aikana Kyon naama oli heijastettu taustakankaalle järjettömän kokoisena ja siinä hän suoritti performanssinsa, joka sisälsi mm. sormien syömistä ja omalla sylkilimalla leikkimistä. Eniten siinä mua kiinnosti se semmoinen ”sekoamisen” kuvasto, joka syntyi kuvaamalla silmää niin läheltä ettei kuvaan mahtunut muuta ja se tietynlainen elehtiminen, mikä yhdistetään esimerkiksi mielenterveyssairauksiin. Miten pienillä eleillä se oli mahdollista toteuttaa sen ällöttävän kuvan kautta. Yleisöhän rakasti tätä performanssia. Bändi soitti koko esiintymisen ajan liikkumatta ja kasvot suurimman osan ajasta maahan suunnattuina.

Loppua kohden meno vain yltyi, tuntui että pää räjähtää siitä kaikesta. Diella oli koko keikan ajan tuulikone ja viimeisen biisin kohdalle (ennen encorea) tuulikonetta laitettiin kovemmalle. Myös alkukeikan ilmeettöminä olleet bändin jäsenet rupesivat liikehtimään ja ilmehtimään enemmän. :sydän:

Encorea saatiin odottaa muulilauman kaltaisessa mylvinnässä. Aivan järjetöntä ja silti ihanaa!
Bändi osasi odotuttaa ja nostattaa tunnelmaa mm. kävelyttämällä lavalle teknikot siirtämään kitaraa, kokeilemaan rumpuja, ja mitä kaikkea tämmöistä. Ja aina yleisö mylvi. Lopulta encore käynnistyi The Finalin alkutilutuksella :sydän: :tulipää: :sydän: :tulipää: :tipahdus: :sydän: :pilvi: Itkin. Itkin ja huusin. Itkin, huusin ja lauloin. Se on ihan mielettömän tärkeä ja rakas kappale, jonka livenä kuuleminen oli aika mieletöntä. Ainoa mikä vähän haittasi, oli ettei Kyon ääni kestänyt sitä kunnolla. Ja sitten tapahtui jotain uskomatonta. Kyo laulatti yleisöä!! LAULATTI! :rolf: Ei kuulu tämän bändin tapoihin laulattaa yleisöä, joten se oli outoa, erikoista ja koskettavaa. Kaksi biisiä lisää ja toinen historiallinen kokemus, kun välispiikki tapahtui ennen viimeistä biisiä! Ei ne spiikkaa, koska ei tartte! Nyt ”HELSINKI” ja ”LAST SONG!” –spiikit/huudot tuntui oikeasti niin henkilökohtaiselta, että taas liikutuin.

Keikan päätteeksi taustascreenille heijastettiin vielä uuden sinkun video salin ollessa täysin pimeä. Ranunculuksen video on kyllä performanssi itsessään, joten oli kiva nähdä se isona. Lisäksi kappale on muodostunut yhdeksi uudeksi suosikiksi, joten vielä parempi. Ranunculus on kuin paluu vanhaan, mutta uudella twistillä. Siinä on yhdessä kappaleessa kaikki se, mihin olen bändissä rakastunut. Mun dirpat :sydän:

Olen niin tyytyväinen, etten ole antanut menneisyyden haamujen vaikuttaa siihen että olisin luopunut bändistä. Onhan siinä se oma sävynsä edelleen, se ettei tiettyjä kappaleita voi kuunnella ilman että menneisyydestä tulee haamuja, mutta onneksi tekevät uutta musiikkia.

Ja oikeesti. Bändi, jonka basistilla on hämäriä sooloja, kitaristilla oma (!) tuulikone, rumpali kuin pieni nukke ( :sydän: ), toinen kitaristi tavallaan hiljainen kantava voima ja laulaja yks psyko. Onhan ne roolit, tiedän.

:sydän: :sydän: :sydän: :sydän: :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Su 09 Joulu 2018 11:28

Maija Vilkkumaa Sellosalissa

Melkein jo perinteiseksi muodostunut keikka (eli viime vuonnakin oli). Nyt ei ollut hautajaisia samalla päivää, niin jotenkin tuli enemmän keskityttyä. :huoh:

Keikka alkoi niin, että Maija istui lavalla flyygelin ääressä, kun ihmiset valuivat sisään. Moikkaili aktiivisimpia ja sitkeimmät vaihtoivat kuulumisiakin. Siinä muisteltiin ääneen, kuka on viimeksi ja millä keikalla Maijan nähnyt. Itse en enää keikkamäärästä ole perillä, veikkaisin lähelle kahtakymmentä. Eri paikkoja muistin 9, joten jotakin sekin kertoo. Niistä Tavastian keikoista ei voi muistaa. Vuosittainhan niitä silloin aikanaan oli.

"Uusi" kokoonpano on nyt soittanut osittain vuodesta 2015 alkaen ja ainakin viime vuonna oli jo sama ryhmä. Alun hitaiden flyygelibiisien jälkeen tuli pari "normaalilla" tyylillä. Ja sitten rakennettiin sellainen akustisempi ryhmittymä aivan lavan etuosaan muutaman biisin ajaksi. Toisella puoliajalla sitten paiskottiin menemään taas vähän rokimmin.

Viihdyin hyvin. Auoin suuta tuttujen biisien sanojen kohdalla, siellä täällä jopa vähän lauloin. Heiluttelin käsillä muutaman klassikon avainkohdissa, vaikkei tuolla istuva yleisö kauheasti käsielkeisiin äitynytkään. Uudempia biisejä sitten vain kuuntelin.

Kokonaisuutena tämmöinen järkevä aikuiskeikka selvin päin ja yhdeksältä kotia kohti. :D (Ja silti meinasi silmä lupata.)
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Aranwe » Su 09 Joulu 2018 13:14

Nightwish Wembley SSE Arenalla 8.12.2018

Wembley Arena. No, eihän se Wembley Stadium ole (sen vieressä kuitenkin), vaan keskiverto-jäähallin kokoluokkaa oleva moderni areena.

Päätin skipata suosiolla lämppärin virkaa toimittaneen Beast In Blackin (onko tää nyt sama kuin Battle Beast?) koska se nyt ei vaan kiinnostanut. Pikainen kävely Wembley Parkin metroasemalta, oikea portti löytyi hetkessä, ei kamalasti jonotusta vaikka turvatarkastus oli tavallista tiukempi metallinpaljastimineen. Olin sisällä noin 5 minuutissa. Sisätiloista tulee välittömästi mielleyhtymiä Helsingin Nordenskiöldinkadun vanhaan jäähalliin. Kokoluokkakin taitaa olla suunnilleen sama. Samanlaiset betonirakenteet, käytävät ja nakkikioskit.

Kyltissä lukee "Craft Beer" joten kävelen sinne. Lagunitas IPA maksoi £6.80 ja se oli todennäköisesti kallein Britanniassa ostamani tuoppi. Konserttiareenoilla hinnat on yleensä viilattu tappiin ja jostain Carlsbergin litkustakin voi joutua maksamaan reilusti yli vitosen. Normihinta pubissa on Lontoossa noin 4-5 punnan välillä, maaseudulla rapiat 3 puntaa.

Siemailen oluttani rauhassa ja räplään puhelinta aikaa kuluttaakseni. Olen yksin liikkeellä enkä ole sosiaalisella tuulella. Bongailen muutamia suomalaisilta näyttäviä kasvoja, mutten kuule kenenkään puhuvan suomea. Konserttiyleisö on vahvasti keski-ikäistyvää sorttia ja hyvin tavanomaiselta vaikuttavaa. Ei sentään täti-ihmisiä ekaa kertaa rokkikonsertissa kuten Nightwishin keikoilla Suomessa. Bändipaitoja näkyy jonkin verran: Within Temptation, Lacuna Coil, Sonata Arctica. Ei yllätä.

Beast In Black lopettaa ja vessajono pitenee. Päätän siirtyä areenalle saadakseni paremman paikan, mutta eihän siellä ole mitenkään kamalaa ryysistä. Keikka tuskin on loppuunmyyty, mutta melko täynnä kuitenkin. Mulla on ihan reippaasti tilaa ympärillä hengittää. Introvideo alkaa, kehottaa nauttimaan konsertista ja pitämään kännykät taskussa. Asiallista.

Olen sen verran väsynyt etten oikein pysty nauttimaan tarjonnasta täysin rinnoin. Kiertue perustuu tuoreimpaan kokoelmalevyyn, eli materiaali on uutta ja vanhaa laidasta laitaan. Siellä tulee vanhoja klassikoita kuten Gethsemane ja The Carpenter, mutta yleisö liikehtii selkeästi enemmän radiohittien aikana: Nemo, Élan, Wish I Had an Angel. Pari toivomaani vanhaa biisiä jää puuttumaan, mutta ei se niin haittaa. Onhan tää ihan kivaa kuunneltavaa.

Lavan taustalle heijastetaan tykillä jatkuvasti videota. Siellä on kimaltelevia tähtimaisemia, kynttilöitä, kallioita meren rannalla, lumisia talvimaisemia, liekkejä. Kaunista! Pommeja ja liekkejä on myös lavan etureunalla. Pyrotekniikkaa!

Puhelinkielto ei mennyt ihan kaikille perille. Muutamat ottavat kuvia ja videota salamavalon kanssa. Ärsyttävää.

Floor hoitaa valtaosan spiikkaamisesta, mutta myös Troy ja Marco pääsevät ääneen. Ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää Marcon aksenttia, vaikka se ei mitään tankeroa olekaan. Painotukset vain menee pieleen kuten suomalaisilla tyypillisesti. Yleisö kuulee "Romans", minä mukaanlukien, kunnes tajuan että hän tarkoittaa "romance".

Kai Hahto soittaa luotettavasti kuin kone, kunnes tekee pienen kämmin ja paikkaa sen taitavasti. Tuomas Holopainen nauraa ja katselee rumpukorokkeelle päin. Sattuu sitä näemmä paremmissakin piireissä.

Mietin, että livistäisinkö ennen loppua jo ulos pahimmat ruuhkat välttääkseni, mutta päätän jäädä. Se kannatti, koska sieltä tulee setin päätteeksi mahtipontiset The Greatest Show on Earth ja Ghost Love Score. Aivan upeat päätösbiisit!

Setti loppuu, ihmiset alkavat liikkua ulos. Kävelen niin nopeasti kuin pystyn, sillä haluan välttää pahimman ruuhkan metroasemalla. Väki kulkee sujuvasti kiirehtien eteenpäin. Saavun asemalle ja löydän oman laiturini. Metropolitan Linen juna saapuu juuri sopivasti. Ovet aukenevat kohdallani, astun sisään ja saan istumapaikan. Tämähän meni paljon paremmin kuin odotin!

Settilista
Avatar
Aranwe
 
Viestit: 1257
Liittynyt: Ti 28 Joulu 2010 00:37
Paikkakunta: Brexit Wasteland

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 09 Joulu 2018 22:55

Imogen Heap - Savoy-teatteri 8.12.2018.

Theia kyseli joskus jossain sosiaalisen median piirissä, että oisko kiinnostuneita. En ole pahemmin kuunnellut Heapia koskaan, mutta innostuin keikasta ja huutelin haluavani mukaan.
Savoy on aika perinteinen teatteri katsomoineen ja parvineen. Parasta tässä katsomossa on nouseva katsomo ilman askelmia (!).

Saavuimme aika hyvissä ajoin ja ryystimme lasilliset mielettömän hyvää seljankukka-kuohuvaa :kuola:.

Keikka alkaa ehkä pari minuuttia myöhässä. Yhtäkkiä verhojen välistä saapuu tyyppi, joka näyttää vaatimattomalta ja supisee jotain. Koko yleisö hiljenee kuuntelemaan mitä sanottavaa tuolla henkilöllä on. Imogen on huumorintajuinen, koska heti alkuun meille esitelään miten hänen käsissään olevat taikahansikkaat pystyvät esimerkiksi avaamaan esiripun! Ooh!

Taikahanskat, ovat oikeastaan osa soittimia. Niiden avulla kontrolloidaan ääntä, luodaan looppeja ja äänimaailman hallinta on täysin Imogenin käsissä - kirjaimellisesti.
Hän esimerkiksi tuottaa kitaran ääniä ja käsite "ilmakitara" on aivan uudessa merkityksessä.
Silti samalla lavalla on bändi, joten äänimaailman ulottuvuudet ovat syvemmällä kuin vain elektronisesti tuotettujen äänten varassa. Lavalla on sello, kitara, rummut, kaksi syntikkaa ja pöytäpedaalirumpuhässäkkä (mikä sen virallinen nimi on) ja monen monta tietokonetta.
Bändi on keikan ajan myös olennainen osa. Vain yhden biisin Heap vetää pelkkien hanskojen kanssa.

Hanskojen ohjaus tapahtuu sormiyhdistelmin ja liikkein. Esim. "rock"-käsimerkki on ilmeisesti yksi tapa käynnistää ohjaus. Ääniloopit, kaiut, äänen sijoittelu eri puolille, ja mitä kaikkea hän saa aikaan vain muutamalla liikkeellä. Hanskoilla voi myös äänittää ääntä ja tehdä siitä loopin, luoda moniäänistä laulua ja lopettaa kaiken äänen kerralla. :tipahdus:
Liike itsessään on myös huumaavaa. Se soljuu kuin tanssi, siinä missä ääni vain imeytyy korvien kautta jokaiseen soluun, luoden taianomaisen illusion, jossa kaikki on kuin unta. Kaikessa on puhtautta, kaikessa on ehdotonta kauneutta ja mikään ei ole riidoissa keskenään. Se rentouttaa ja vapauttaa.
Keikan jatkuessa on vaikea erottaa koska liike luo ääntä ja koska se on vain liike, kuten theia sanoi kotimatkalla. Kaikki on niin hypnoottista, mikä edesauttaa sitä että ei voi olla varma onko liike vain keino saada meidät hypnotisoitua vai tuleeko siitä joku äänimaailmaan vaikuttava asia.

Väliajalla Heap saapuu testaamaan teknisiä asioita, eikä yleisö oikeastaan kiinnitä siihen mitään huomiota. Siinä hän vain hiipparoi paljain jaloin, säätää asioita ja vähän ennen keikan jatkumista häviää verhoihin. Euroopankiertuetta vetävä maailmanluokan artisti, joka on mm. luennoinut Slushissa aiemmin teknologiasta, jonka avulla on mahdollista musiikintekijöille saada rahansa heti, eikä kahden vuoden sisällä. Ei mitään äänitekninoita tai muita tekemässä testejä, vaan hän ihan itse.
Muutoinkin Heap on hyvin vaivattoman oloinen lavalla. Tuntuu, että hänellä on jalat maassa, ei mitään suuria luuloja itsestään, eikä missään kohtaa tule ilmi mitään egoboostailua tai oman itsen pönkittämistä. Eikä se ole vain opeteltu rooli tai teeskennellyn oloista "sanon tämän joka keikalla"-tyylin opeteltua lätinää. Hän puhuu linnanjuhlista, tyttärestään ja tyyliin että mitä ostin kaupasta viime viikolla. Hän mokaa biisin, jatkaa sitä, eikä se ole kuitenkaan mikään naureskelun tai pilkan asia, eikä siinäkään hetkessä kun hänen muusikkoystävänsä mokaa hetken päästä uudestaan. Oh well, sellasta sattuu ja biisi jatkuu kuin ei mitään. Ehkä vähän itseironiaa on muutamissa kommenteissa, mutta nimenomaan itseltä itselle.

Keikan jälkeen on uudistunut olotila.
Nukkumaan mennessä laitan spotifysta soimaan yhden levyn ja myönnän että se tuntuu äärettömän hyvältä. :sydän:

Theialla voi olla jotain muuta sanottavaa :keijo:

Ainiin, vielä lisäksi yhden blogin rapsa tähän perään. Sisältää kuvia mm. niistä hanskoista. Musiikkiblogi
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja päivänpolttaja » Ti 01 Tammi 2019 18:32

Aranwe kirjoitti:Nightwish Wembley SSE Arenalla 8.12.2018


Minä näin tämän saman yhtyeen Hartwall Areenalla 15.12. :D

Paikkani oli piippuhyllyllä, mutta sieltä näki yllättävän hyvin kokonaisuuden ja penkkikin oli yllättäen siellä ergonomisempi kuin vuosi sitten UB:n keikalla permannolla, josta myöskään ei nähnyt niin hyvin kaikkea. Yleisössä oli aika kirjava kattaus kaikenikäistä ja -näköistä mummoista ja vaareista alakouluikäisiin. Varsinaisia hevareiksi tunnistettaviakin oli, muttei mitenkään enemmistönä. Lämppärinä oli Hartwallillakin se minulle ennestään tuntematon Beast in Black. Se oli ihan OK, vaikkei nyt mitenkään omaan makuun parhaiten kolahtava. Jännää oli, että tämä käsittääkseni suomalainen lämppäribändi spiikkasi englanniksi, kun taas Floor NW:n konsertin aikana koitti puhua suomea ihan kelpo aksentilla. Marcokin spiikkasi suomeksi, ja sanoi, että se tuntuu oudolta pitkän kiertueen päätteeksi.

Show oli aika samanlainen kuin Webleyllä vaikutti olleen. Tällä kiertueellahan on soitettu juuri niitä kolmen ekan levyn biisejä, joista tykkään NW:n tuotannossa eniten. Aloin silloin 00-luvun alussa kuunnella ensin Oceanbornia ja sitten siirryin Wishmasteriin ja Century Childiin. Sitten oli Oncen jälkeen aika pitkä tauko ennen kuin muutama vuosi sitten aloin taas kuunnella. Helsingissä yleisö otti kyllä vanhatkin biisit tosi hyvin vastaan, ja esim. Devil & the Deep Dark Ocean oli aivan huikea.

Pommeja ja valoja oli. Myös joissain kappaleissa liekit, joiden lämpö tuntui kasvoissa kauas ylös istumapaikalleni asti. Wishmasterissa kiinnostava vierailija oli harmonikan soittaja Netta Skog. Visuaalisesti oli hienoja taustoja, ja jotenkin siinä upposi sellaiseen nightwishmaiseen tarinamaailmaan, joka vei unenomaisesti mukanaan. Soundimaailma ei ehkä areenaympäristössä ole paras mahdollinen, muttei se haitannut.
Meillä on kuule kaikilla rajoitteemme. :keijo:
päivänpolttaja
 
Viestit: 1033
Liittynyt: Su 26 Huhti 2009 22:58

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 04 Helmi 2020 12:47

Dir en Grey @Circus 29.1.2020.

Taas ne on täällä, dirut, dirpulat, nuo japanian häiriintyneisyyden lähettiläät ja örinän ilosanomaa levittävät monin tavoin nimetyt tyypikkeet.
Lipun ostin kesäkuussa.
Olen sopinut että pääsen vip-tyyppien kanssa samaan aikaan sisään, koska pyörätuoli.
Kaveri ilmoittaa edellisenä iltana että ei oikeesti oo luvannut lähteä mun kanssa, vaan on harkinnut sitä. On vähän : friikkipeukku: -fiilis kun luen sitä viestiä. Mun muistikuvat kun on että hän oli innostunut siitä että bändi tulee suomeen ja haluaa lähteä mukaan. Ei siinä, ensin vituttaa ihan urakalla ja sitten totean että keikan ollessa tiistaina, mä menen sitten yksin. En jaksa säätää.
Viestittelen tarkemmista aikatauluista fanipuolen järkkäritiimin kanssa ja järjestelyt sujuvat ihan älyttömän hyvin. Ei tartte perustella, selittää, eikä mitään. Saan tietooni että edellisen keikan jälkeen lipunmyyntiin otettiin käyttöön p.tuoli lippu just siksi kun silloin olin keikalla ja järkät tajus ettei he ole tajunneet ottaa tätä huomioon. Nyt oli myös eristetty valmiiksi alue pyörätuolia varten. Miten helpottavalta se tuntuu!

Aikatauluni meinaa mennä pitkäksi, koska taksin tulo kestää.
Meinaa hermostuttaa.
Saavutaan kuitenkin ihan ajallaan Circuksen eteen. Saapuessani luokseni kiiruhtaa yksi järkkäreistä ja ensi töikseen tervehtii todella iloisesti ja sen perään kysyy ”haluaisitsä mahdolliesti vip-upgraden ilmaseks?”.
FLIPPAAN!
Edellisenä päivänä just puhuin kämppiksen kanssa, että kun ei ollut rahaa vippiin (enkä näe järkeä maksaa 100e siitä paketista) mut oishan se joskus kiva. VIP-hässäkän seuraaminen sivusta on kyllä ihan hiton keijoa. Nyt, kun on noita drag-tapahtumien m&g-hässäköitä käynyt läpi, niin tämä vaikuttaa ihan järjettömältä touhulta. Jengi tönii, kiljuu ja itkee. Okei, okei, niin mäkin itken, mutta mulle on vasta vartti aiemmin selvinnyt että pääsen kohtaamaan bändin, vaikkakin se on hyvin pikainen hei ja moi ja that’s it. Drag-tilaisuudet on semmoisia missä nauretaan ja se on kollektiivinen tilanne. Tää on vaan tehokkuuden huipentuma, missä on panikoivia ihmisiä osallisena.
Jengi on tuonut bändille lahjoja, jotka kiikutetaan suoraan bäkkärille. Koko ajan hoetaan ”no touching” ja jengi on tästä pettynyttä. Mä oon vaan shokissa siitä, että Shinya-saatana (ei kissa).
Meen vikana, kahden muun tyypin kanssa.
Bändi tervehtii, kysyy onko meitä vaan kolme, koska muita on ollut viisi.
Die osottaa mun keppiä ja sanoo ”i’m sorry for you” semmoisella semillä englannilla. Mitäpä minä? ”It’s fine, it’s my superpower!”
Nonni.
Sit se yhteiskuva. Istun Shinyan ja Dien eteen ja yritän hymyillä, vaikka tekis mieli irvistellä. Ja nauraa. Ja itkeä. Heinytheikeijous.
Ja sitten se on siinä. Kiitokset bändille. Joku niistä huutaa meille vielä ”enjoy” ja mua jeesannut järkkäri sanoo että nehän rupes meille ihan puheliaiksi, kun muille ne vaan nyökytteli tai joku niiden crew:sta hoiti kysymyksiin vastaamiset. Noni! VIP indeed.

Mut jeesataan paikoilleen, ehdin jopa käymään vessassa ennen normikansan päästämistä sisään. Jee! Luksusta!

Sit venaillaan.
Ja venaillaan.
Ensin hengailen netissä, sit pelaan jotain tyhmää peliä kännykällä.

Keikka alkaa minuutilleen aikataulussa. Ah, tätä tarkkuuden noudattamisen kulttuuria! Ihanaa.
Rummuilla on koroke ja omat valot. Taustascreenin video on häirintynyttä kamaa, miten pitääkin.
Dien tuulikone on taas läsnä ja jotku hipit yrittää tulla kolmeen kertaan mun eteen seisomaan.
Saatana.

Dirpuloilta on tulossa uusi levy. Soittavat nyt tulleet sinkut ja jeskamandeeras kun se notkistaa polvissa.
Jenkkajalka vipattaa. Lisäksi soittavat materiaalia mitä ei ole vielä julkaistu ja ihan oikeasti haluan sen uuden levyn!
Yhden biisin taustavideolla lukee ”Just that I was born this way”. Niin että Lady gaga? Kaksi maailmaa valui juuri yhteen mun sisällä ja se on ihanaa. Ja keijoa. Ihanan keijoa.
Dir en Gaga?
Yhdessä uudessa biisissä on niin tiukka rumpusetti että Shinya on ihan kyyryssä ja siitä näkyy vain pieni, yodamainen vilaus aina välillä. Kädet käy niin kovaa ettei niistä näy kuin sumua. Se on jotain ihan uskomattoman täydellistä.
Kiitos Shinya, olet edelleen mun lempirumpali.
Sitten keikka loppuuu. Encorea odotetaan hemmetin kauan. The Final jää tulematta, mutta ei se haittaa.
Lopussa vielä perinteiset kamojen heittelyt yleisöön, kiitos ja kumarrus ja sitten se on siinä.
Ehkä keikka ei yltänyt ihan viime keikan tasolle, mutta silloin ei ollut niin paljoa uutta matskua tarjolla.
Nyt on kuitenkin puolet keikasta uutta kamaa ja se on hyvä.
Voi myös olla että mä olin keikan shokissa siitä vip-kohtaamisesta.
Kyon ääni oli niin kaunis ja soi ihan hiton hyvin. Se varmaan kyllä taas tuhoaa äänensä parin vuoden aikana, koska samassa biisissä örinää ja selkeitä korkeita ääniä. Mutta, se on hänen oikeutensa.

Keikka iski myös kunnolla tajuntaan oikeasti vasta jälkikäteen. Se, miten hyvin ne veti, miten tyylikästä se oli ja mikä intensiivisyys. Kyon perinteiset sekoilut ja itsensä konkreettiset vahingoittamiset oli aika maltillisia. Show nojasi enemmän musiikkiin ja taustaprojisointeihin. Mikä sopi kyllä mulle. Kyon maneerit oli tuttuja ja turvallisia, mikä on ihanaa päästä sanomaan! Siellä se hakkasi itseään ja teki viiltelyä muistuttavia liikkeitä, mutta ne ei ahdistaneet yhtään, koska ei se oli Kyo jos ei se tekis niin.
Dien tuulikone oli mukana, ja se tukka, ah! Kuin lakana hulmuten ja muodostaen kuvioita se välillä leijui ilmassa. Shinya - : sydän: SHINYA!!!! En mä syyttä sitä tyyppiä fanita niin paljoa. Eikä mulla ole sanoja sille miten täydellinen se oli. Kaoru oli niin boss man ja mitenkä paljon mulla meni jalat alta, no aikalailla. Ja Toshiyan tän hetken imago nojaa johonkin maskuliisineen Matrix-hahmoon :virne: Soittaessaan se hipsterityyli on vähän off muista, mutta miten sitten kokonaisuutena bändi on lavalla synkassa keskenään.

Olen nähnyt Dirpulat todennäköisesti enemmän kuin Stam1nan, tai mitään muuta bändiä. Tajusin sen kun rupesin miettimään että olen nähnyt ne Ankkarockissa, Tavastialla, Nosturissa ja Circuksessa. Joissain paikoissa useamman kuin kerran, paitsi Ankkarockissa ne oli vaan kerran – d’uh. En ole pysynyt laskuissa mukana että montako kertaa on oltu Tavastialla ja montako kertaa muualla. Eikä se haittaa. Kun ne tulee saavutettavaan paikkaan, mä meen. Ja vaikkei tuliskaan, mä todennäköisesti meen. Koska niiden musiikki ja livet on mulle merkityksellisempää kuin vain bändi. Ne on osoitus mistä mä tulen, mistä mä olen selvinnyt ja että kaikesta huolimatta mun jalkojen alla on aika paljon tukevaa maata, vaikka ne jalat ei ehkä kannakaan. Dir en Grey heittää mut suoraan kaikkiin niihin muistoihin, joista mun on mahdotonta puhua ja joita mun on mahdotonta ymmärtää, mutta samalla siellä on se muistutus siitä mistä kaikesta mä olen jo tullut läpi. Sen rinnalla aika moni asia on ihan merkityksetöntä. Se antaa mulla perspektiivin, jota ei saa puhumalla, eikä oikeastaan yhtään millään. Eikä sitä voi ymmärtää kukaan, koska en pysty avaamaan sitä kenellekään, mitenkään. Yksi ihminen voi päätellä siitä osan, mikä on helpottavaa, koska tiedän että sillä päättelyllä hän on jo lähempänä ymmärrystä kuin kukaan ikinä tulee olemaan. Eikä pidä ollakaan. Se on elämänkokemus, jolle ei löydy jakajia, ei vertaistukea, eikä pidäkään. Samankaltaisuuksia voi olla olemassa, ja varmasti onkin, mutta silti ne on aivan eri asia ja kaukana siitä mun kokemuksesta. Siksi Dirpuloilla on biisejä mitä en kuuntele, enkä voi kutsua bändiä Diruksi, kuten monet vanhat fanit.
Silti bändi on mulle niin rakas, että pakahdun.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ti 04 Helmi 2020 16:30

Kibaya kirjoitti:Saan tietooni että edellisen keikan jälkeen lipunmyyntiin otettiin käyttöön p.tuoli lippu just siksi kun silloin olin keikalla ja järkät tajus ettei he ole tajunneet ottaa tätä huomioon. Nyt oli myös eristetty valmiiksi alue pyörätuolia varten. Miten helpottavalta se tuntuu!

:sydän: :sydän: :sydän: Ihanaa, että ovat ottaneet asian huomioon. Hienoa, että ovat olleet oma-aloitteisia asian suhteen ja haluavat kaikkien parasta. :löööv:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 06 Helmi 2020 15:39

marenkienkeli kirjoitti:
Kibaya kirjoitti:Saan tietooni että edellisen keikan jälkeen lipunmyyntiin otettiin käyttöön p.tuoli lippu just siksi kun silloin olin keikalla ja järkät tajus ettei he ole tajunneet ottaa tätä huomioon. Nyt oli myös eristetty valmiiksi alue pyörätuolia varten. Miten helpottavalta se tuntuu!

:sydän: :sydän: :sydän: Ihanaa, että ovat ottaneet asian huomioon. Hienoa, että ovat olleet oma-aloitteisia asian suhteen ja haluavat kaikkien parasta. :löööv:


No kyllä!
Me ollaan mun aktivismia harrastavien kavereiden kanssa puhuttu tästä, että tässä sen näkee miten yhdellä ihmisellä on iso vaikutus yhteisölle. Se, että olen nyt ollut ainoa pyörätuolitarpeinen on nyt, entäs seuraavilla kerroilla? Lisäksi tiedän että vammaispiireissä on niitä, jotka ei lähde jos ei lipuissa ole mainintaa avustajalipusta ja pyörätuolipaikasta. Se on oikeasti raskasta duunia mitä tehdä pitää tehdä kun setvii näitä esteettömyyksiä.
Annoin kyllä positiivista palautetta!
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Pe 07 Helmi 2020 17:01

Hieno rapsa, Kiba!

Itselle tarpeellinen muistutus, että... Shinya on muutakin kuin kissa! : keijo : Jotenkin tästä kaikesta palautuu mieleen, miten kävin ekan kerran luonasi ja oli J-rockia ja kissoja ja mitä siihen kaikkeen silloin kuului. : ) En muista muistelematta vuotta, mutta onhan siitä tovi jos toinenkin.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 31 Loka 2023 01:54

Madonna @ Tele2 arena, Tukholma 28.10.2023

Aloitan keikkarapsan siitä kun saavuimme avustajan kanssa areenalle.

Olimme käyneet aiemmin päivällä alueella, joten suunnistaminen oli helppoa. Toki päivällä oli ollut valoisaa, nyt oli pimeää. Päästessämme alueelle tajuan että en todellakaan katsonut yhtään missä on esteetön sisäänkäynti. No, eipä mittään, kun Liven appissa on karttaa ja ohjetta ja vaikka mitä. Siellähän sitä on selkeästi merkitty. Suunnistetaan sitä kohti, siinä on edessä portit ja jonot... portaissa. Mitä vidua?! Meidän edessä jotkut vanhat humalaiset sedät (keski-ikä 65) levittelevät takkejaan että päästäkkee sissään. Sekrehetsvakter (tms) hätistää sedät. Saadaan huudettua heidät avuksi, että mistäs me päästäis. Toinen vakt lähtee selvittämään, kun kukaan ei vastaa turvapuhelimiin. Meidät ohjataan yhteen sivuun, missä vartija vaan nostaa palan aidoista sivuun. Joudun vääntämään aika tiukkaan ettei mua lähestytä magneetilla ja mun avustaja meinaa jäädä mun alle. Lopulta menee läpi että mun sisuksissa olevat magneetit hajoaa ja vidu oon liian kaukana kotoa tätä varten. Oikeasti meinaa paniikki nousta tästä taistellessa, vaikka se kestää vain muutaman minuutin. Meidät turvatarkastetaan tarkkaan käsikopelolla, myös mun pikkuinen pussi käydään läpi ettei siellä ole mitään.

Pyörätuolimerkitty ovi on selkeästi esillä. Siinä oleva henkilökunta ei tiedä mihin meidän pitää mennä. Lopulta "menkää tonne, mut jos ei se katsomo ole siellä ni tulkaa takaisin" :läps:.
Ihan perus. Avustaja nauraa että miten ihmeessä tää on tämmöstä, ihan sama missä sitä on. Miten noi tyypit kuitenkin saa rahaa tosta hommasta ja niillä on vaan se yks duuni: ohjata jengiä paikoilleen.
Onneksi me osataan ja löydetään paikka tosi nopeasti. Ei tartte käydä vessassa, en voi juoda mitään ja jännittää niin että päässä suhisee.
Ohjelma-aikataulun mukaan klo 20 pitäisi aloittaa. Tiedän, että Bob the Drag Queen aloittaa tasan samaan aikaan kun Madonna aloittaa koko show:n, joten en odota mitään lämppäriä.

Ollaan ekoja pyörätuolilaisia.
Ihan törrrrkeet paikat. Suora näkymä lavalle, helvetin hyvin.
Liikutun, ei-niin-yllättävästi.

Viestittelen permannolle meneville kavereille. Dissosioin. Haaveilen. Mietiskelen ja mitä kaikkea ehdinkään.
Jossain kohtaa viereen tulee seuraava pyörätuolin käyttäjä. Hän ja hänen ystävänsä aloittavat juttelun. Jutellaan ensin Madonnasta, sitten aivan kaikesta. Euroviisut, vammaispalvelut, liikkuminen, keikat, artistit, musiikki, Malmön, Helsingborgin ja Helsingin ja Keravan eroista ja yhtäläisyyksistä, esteettömyydestä ja ja ja.
Siinä pyörii jengiä aina välillä edessä seisoskelemassa, osa kuvaa itseään lavan ollessa taustalla, sellaista perustouhua. Ensin kello tulee kahdeksan, sitten se tulee yhdeksän ja puoli kymmenenkin. Keikka on merkitty loppumaan 23.15. Kymmeneltä alkaa jo hermostuttaa ja vituttaa. Päivä on ollut helvetin pitkä ja voimia siihen odotteluun ei oikein olisi.
Jossain kohtaa sammuu osa valoista.
Silti edelleen odotellaan jäätävän pitkään.
Ja sitten se vain alkaa.
Tässä odottelun viimeisen vaiheen aikana olen hätistänyt ihmisiä pois mun edestä. Vapaa tila houkuttaa, mutta me ei nähdä sieltä takaa mitään.
Muutamat vain kohauttelee olkapäitä ja menee pois, osa alkaa ensin selittää jotain, mutta en kuule mitä ja oikeastaan ei edes kiinnosta. Ette tule mun eteeni seisomaan.
Yksi jää siihen viereen seisomaan, selkeästi vähän närkästyneenä. Jaahas. Kuhan ei seiso mun edessä, se riittää. Menee muutama hätistely keikan aikana, kun tämä viereen seissyt alkaa myös sanomaan eteen aikoville, ettei ne voi jäädä siihen ja näyttää sen jälkeen meidän korokkeelle. Kukaan ei jää eteen. Myös mun avustaja huomaa ja sanoo että olipa jännä havaita tämmöinen muuttuva käytös.

Keikka alkaa sormia napauttamalla.
Pim ja on pimeää, Bob ilmestyy golden pittiin ja sitten mennään. Rytinällä. Yhtäkkiä Madonna on siinä, tanssijoiden keskellä.
Nothing Really Matters.
En tiedä kestänkö.
Keho alkaa täristä, on vähän vaikea hengittää ja on vain pakko antaa kaiken tulla. Onneksi on nenäliinoja. Nothing really matters, love is all we need.
Ensimmäiset biisit vain vyöryy. Ollaan kasarilla. Alusta alkaen on selvää, että nyt on tunnettava Madonnansa. Sori vaan ne joille artisti on tuntemattomampi tai tunnet vain hittejä, koska syvässä päädyssä meillä on ihanaa. Ei riitä että tunnet levyt ja biisit, on tunnettava musavideot, kiertuesettilistat (konserttitaltiointitallenteet) ja leffat. Toki ilman niitä biisit toimii, mutta kun hehkutetaan keikan jälkeen kavereiden kesken asioita, on mun avustaja "jaa, en ees tienny"-osastolla. Musavideot on sinänsä helppoa nykyisellään, mutta kuinka moni on nähnyt kaikki keikkataltioinnit niin, että osaa nimetä introt keikoilta.

Everybody, Into the Groove ovat hyvin näyttäviä ja tanssijoita käytetään erittäin hyvin hyödyksi. Burngin up on selkeästi tuntemattomampi, vaikka Madonna teki siitä jo Re-Invention -kiertueelle version missä hän itse soittaa kitaraa. Samaan aikaan soitto ja lauluhan ei ole Madgen parhaimpia talentteja ja tuntuu että vuosien aikana soitto on pysynyt vakaana, mutta laulu todella vaihtelee. Visuaalisuus on tässä kuitenkin raskaan kasarin sävyinen. Liikkuvat screenit muodostaa kasettidekin kaltaisen illuusion ja siinä on hyvin kasarimainen tunnelma värien ja kuvien avulla. Mulle toimii, mutta ympärillä on ihmisiä jotka mm. keskustelee ja tunnelma on aivan erilainen kuin mitä tunnetumpien biisien aikana.

Open your heart on taas vahvasti musavideossa. Taide taustalla, peep show-viittaukset ja koreografia. Toki myös pari kiertueviittausta löytyy. Tunnelma meidän ympärillä latistuu. Hämmentävää, sillä Open your heart on yksi kasarin helmiä ja on mahtavaa että se on settilistassa. Poskeni on aivan märät ja kädet tärisee edelleen, mutta yllättävän hyvin tää menee...
Holiday saa taas tunnelman nousemaan. Haluan pompata ylös ja joudun taistelemaan etten nouse. Koreografia on tuttu, stemmatkin löytyy (tai sitten oli helvetin hyvä playback) ja haluan vain jäädä tähän.

Ensimmäinen interlude, jonka jälkeen yläilmoista Live to tell. Madonna "lentää" liikkuvassa laatikossa. It will burn inside of me tuntuu kirjaimelliselta.
Taustalla pyörii kuvia, nimiä. Lopuksi kynttilä, joka muistuttaa että 80- ja 90-luvuilla kuoli turhaan liian moni ihminen AIDSiin.

Madonna laskeutuu Live to Tellin päätteeksi keskimmäisen catwalkin päähän ja pukeutuu munkkikaapuun. Lavalle, kauas catwalkin päästä nousee keskelle pyörivä taso. Sisällä on tanssijoita oudoissa asennoissa. Reunoilla on pleksilasit ja heidät on laitettu ns. "koppeihin". He roikkuvat siellä ja ajoittain vaihtavat asentoa. Munkkikaapuiset tanssijat saattavat samanlaisessa asussa olevan Madonnan catwalkkeja pitkin kohti pyörivää osiota, jonka vauhti kiihtyy hiljalleen. Lopulta Madonna on aivan lähellä, taustalle on heijastettu tummalle taustalle sinisiä ristejä ja tanssijat roikkuvat ristimuodostelmassa pyörivän kuution sisällä. Yksi vaikuttavimmista hetkistä illan aikana. Like a prayer on tälle täydellinen biisi. Liian täydellinen.

Seuraava interlude tuleekin jo näin pian. Like prayerin jälkeen se toisaalta on ihan hyvä, sillä tähän versioon on ympätty sämplejä ja mielestäni siellä kuului myös palanen Act of Contrititionia, mikä on mulle Likea Prayerin salainen helmi.
Erotican soidessa maailma on täydellinen. Odotan mitä tältä ajanjaksolta on muuta, sillä Erotican levyllä on ne biisit mitkä mut on saaneet Madonnan pauloihin. Erotican aikaan ilmestynyt Sex-kirja kohuineen oli se miksi mä kiinnostuin. Miksi joku kirja on kielletty ja levy vaarallinen. Ai Madonna, no juu, kiinnostaahan se. Ja sitten oli se video missä oli kissa ja se oli meidän videolla ja se oli kuulkaa siinä valmis se.
Mikään muu kuin Justify my Love ei voi tulla Erotican jälkeen. Tanssijoilla on ihojensa väriset asut ja kauempaa näyttää että kaikki ovat alasti. Tanssijat möyrivät lavalla kasassa erottiisesti Madonnan ensin seistessä ja katsellessa ja sitten vain imeytyen osaksi koreografiaa. Kyllä, se on erittäin eroottista, mutta samalla järisyttävän kaunista liikettä ilman mitään seksuaalista.
Yleisössä on monia, jotka eivät olleet valmiita tähän ja he kaikki ovat minun lähellä. Voi voi.

Jotta nämä järkyttyneet sedät ja tädit ja tyypit, jotka eivät tienneet mitä Madonna on, saadaan taas takaisin raiteille on settilistaan laitettu tähän kohtaan Hung up.
En keksi mitään muuta syytä kuin nostaa tunnelmaa erotican ja justifyn jälkeen, koska nyt se on vain savuinen ja tahmainen kuin takimmaisen homobaarin kopin seinä viikonlopun jälkeen. Hung up kyllä nostaa bileet, ei siinä. Mua harmittaa vähän että jos ysäriltä ei tulekaan kuin se yksi minkä tiedän vielä tulevaksi.

Bad girlin alkusoinneista meinaan pyörtyä. Oikeasti. Kirjaimellisesti suhisee niin paljon että on pakko yrittää vain olla pyörtymättä.
Tämä on se biisi missä on se kissa. Bad girl. Mun biisi, ei kenenkään muun. Mun. Itken ja huutoitken ja laulan mukana ja en muista yhtään mitä tässä tapahtui samaan aikaan.
En ole ottanut kuin yhden kuvan ja sen mun kengästä. Avustaja ei tajunnut kuvata tätä koska en saanut sanottua sitä.
Bad girl soi aina kun on ollut vaikeaa. Aina. Teininä kuuntelin tätä niin että jouduin hommaamaan uuden kasetin kahteen kertaan.
I don't wanna feel blue. Frozen voi olla mun lempibiisi, mutta tämä on kaiken mun Madonna-fanittamiseni takana. Ja vaikka lopussa painaudunkin kaksinkerroin että saan huudettua ulos kaiken pahan olon mitä olen vain padonut sisääni. Biisiin on vielä otettu mukaan soittamaan flyygeliä Mercy, Madonnan tytär ja se on vain jotenkin... huhhuh.

Interlude.
Tästä osiosta olen spoilaantunut, eikä se haittaa. Interluden aikana tanssijat ilmestyvät lavalle, siihen pyörivään osioon, jonka keskellä, ylimpänä on nyt dj-pöytä. Siellä hyvin pieni, lapsen näköinen henkilö soittaa biisiä. Yksi kerrallaan tanssijoita tulee voguingin askelein lavalle ja asettuu asentoon. Bob tulee viimeisenä. Bob on tässä numerossa huikea. Hän toimii ballroom-juontajan tyyliin ohjaajan kaltaisessa roolissa ja kokonaisuus on aivan hemmetin hieno. Vogue onkin yksi ballroom-numero, missä on mukana vogueta, ballroom-scenen catwalk-osiota ja pisteiden jakoa, tuomareiden (Madonnan ja Roccon) hurmaamista ja se päättyy Madonnan Estelle-tyttären voguing-vetoon. Estelle oli myös se, joka oli soittamassa musiikkia interluden aikana.

Voguen perään ns. "parina" kuuluu Express yourself. Niin nytkin. Eräällä tanssijalla on asunaan musiikkivideon mukainen lateksiasu, lisäksi mukana on taas koreoita musavideolta ja kiertueilta.
Express tuntuu silti pieneltä isojen järkäleiden jälkeen. Crazy for you tuntuu ihanalta hengähdystauolta ennen seuraavaa interludea.
Crazyn aikana vain katson. En laula mukana, en mitään, vain katson ja kuuntelen ja hengitän. Kädet tuntuu painavan kolme tonnia.

Interludena Beast within.
Beast within on Re-Invention -kiertueen backdrop, mihin on yhdistetty samankaltainen tanssinumero mitä Confessions-kiertueen aikana nähtiin useampaan otteeseen. Sotilas-asuisia tanssijoita ottaa yhteen ei-sota-asuisten tanssijoiden kanssa. Yhtä mm raahataan jaloista tämän yrittäessä karkuun, mutta sotilaat vievät hänet vain pyristellessä pois lavalta. Se hiljentää koko areenan. Kaikki tietää maailmantilanteen. Itse mietin että tämähän on koreoitu reilusti ennen nykytilannetta, mutta on avoin kommentti tällä hetkellä niin moneen asiaan.

Die another Die ei nosta bileitä, en itsekään kykene edes liikkumaan.
En oikeastaan ilman kuvia ja videoita tilanteesta muistaisi kuin oman tunteiden sekamelskan ja voimattomuuden.
Siksi tunnelmanvaihto on raju. Don't tell me kun on aivan eri maailmasta. Backdroppina hevosia aavikolla, sekä musiikkivideon taustat. Osaan musiikkivideon jalkakoreon aivan liian hyvin ja hattukoreostakin puolet osuu yksiin. Asut on aivan yksi yhteen musavideon kanssa. Jotenkin niin ihanan keijoa!

Mother and Father tuntuu irralliselta, vaikka on uskomaton livenä.
Tässä kohtaa yritän taas vain keskittyä keikkaan. Ei, en voi antaa itselleni tilaa yhtään. "I made a vow that I would never need another person ever
Turned my heart into a cage, a victim of a kind of rage"


Kitara käteen.
Mikki eteen.
Akustinen kitara.
Oh. Shit.
Puhe, joka on... no, etuoikeutettua ja tuntuu ehkä vähän jotenkin oudolta omasta positiosta, mutta ei kai sekään ole ihme.
Sen jälkeen akustinen, hemmetin outo versio I will Survivesta. Yleisö tietysti laulaa täysillä mukana, mutta keijouden ytimessä ollaan aika vahvasti tässä kohtaa.
No, not I. I will survive.

Akustisella kitaralla on tietty helppo siirtyä La Isla Bonitaan. Siinä aiemmin jo ilmassa roikkuneessa laatikossa hengaa nyt kitaran kanssa kaveri.
Bonita on miksattu Don't Cry for Argentina-mash upiksi ja päättyy siihen, että Madonnan selkään asetellaan sateenkaarilippu, yleisö villiintyy ja viereen saapuu tyyppi, jonka selässä lukee No Fear. Taustalla pyörineet menehtyneiden ihmisten kuvat, mm. David Bowie ja Sinead O'Connor.

Seuraavasta tapahtumasta en juurikaan muista mitä Interludessa oli, aloin olla kipeä ja väsynyt. Mikä ajoittain haittasi olemista.
Interluden jälkeen kuitenkin Bedtime Story. Lavaratkaisu tässä on kummallinen videolaatikko, vähän kuin joku nouseva mausoleum-makuualusta mistä kuva heijastetaan screeneille takaseinille ja siihen laatikon seinään. Lopputuloksena vähintään erikoinen ja psykedeelinen, kuten koko kappale ja musiikkivideokin.
Tähän perään Ray of Light ja olemme päässeet outouksien ääreen, sen ysäripsykedelian, mitä ei voi selittää mitenkään. Kaikki vaan sinkoilee ja sinkoutuu.
Sitten on pakko sataa vettä, jotta kaikki vähän rauhoittuu ja Rain valuu korviin.

Viimeisen vaiheen interludena on nerokas backdrop.
Ensin lavalle astelee Michael Jacksonin näköinen tanssija, sitten Like a Virgin-asuinen tanssija. Taustalla pyörii yhteiskuvia Madonnasta ja Michaelista.
Keskelle tulee varjokuvina tanssivat hahmot. Biiseihin on yhdistetty Michaelin kappaleita ja Madonnan biisejä pääosin kuitenkin Billie Jean ja Like a Virgin ja niiden mash-up kertoo Michaelin ja Madonnan ystävyydestä. Video on koskettava kokonaisuus, sillä tosi paljon ysärillä oli M&M-fanien välillä eripuraa, mutta myös lehdistö yritti ajoittain saada artisteja vastakkain, siinä koskaan onnistumatta.

Bitch I'm Madonna tuntuu irralliselta.
Koreografia on jälleen musavideolta sämplättyä. Ilahduttaa että tässä on vahvasti käsikoreografia mukana.
Kyllähän tässä hyvät bileet lähtee käyntiin ja jeejee.
Celebrations suoraan perään, lavalle eri vuosikymmenten Madonnoja (vai oliko ne jo Bitchissä, mutta en vain havainnut kaikkea, voi olla?).

Celebrations on kyllä erittäin toimiva ja nostaa tunnelman kattoon.
Mutta kun Madonna on kadonnut lavan alle, valot rävähtää päälle ja jengi het pihalle. Ei ehdi edes tajuta että tässäkö se oli? Thank you kuuluu jostain kaukaa.

Kello on 00.45.
Ei kai ihme, että siinähän se sitten.

Joitain asioita mitä en osaa sijoittaa oikeille paikoilleen on välähdyksiä. Kuten se, että missä kohtaa oli minkäkin näköinen Madonna lavalla oikean Madonnan lisäksi. Biiseissä vaihteli eri aikakausien Madonnat, jotka eivät suoraan olleet musavideoista, paitsi Express Yourselfin, mikä oli niin selkeästi muistettava, mutta mm. legendaarinen Blond Ambition -tourin sänky ja masturboiva Madonna oli BA-kiertueella Like a Virginissä, mutta nyt ei, se oli reippaasti aiemmin. Se saattoi olla joku Interlude myös. Se saattoi olla Vogue, oikeastaan melkein mikä vaan.

Ja olihan se. Kaikkea sitä mitä en osannut odottaa ja kaikkea mitä vähän pelkäsin.
Elämys, kokemus, show. Kokonaisuus, missä lopulta oli järkeä ja fiksusti kasattu settilista, vaikka ajoittain oli että mitä heevettiä se tämä nyt on.

On vain yksi Madonna.
Ikinä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 07 Marras 2023 23:44

Go_A @ Tavara-asema, Tampere 5.11.2023

Go_A julkisti joskus alkusyksystä Ukrainian magic-kiertueen missä Suomen keikkapaikaksi oli buukattu Tampereella sijaitseva Tavara-asema.

Käytiin kesällä Theian kanssa katsomassa bändin keikkaa ulkoilmakeikkana, joten klubikeikka kiinnosteli isosti. Go_A on yksi mun tän hetken suosikkibändejä. Oli helppo lähteä Theian kanssa Tampereelle.
Muistelin ettei Tavara-asema ole keikkapaikkana kovinkaan vanha ja kävin yytsimässä interkitselistä koskas se olikaan avattu. Heidän omilta sivuiltaan löysin infon, että tämän vuoden tammikuussa on ilmeisesti järjestetty ensimmäinen tapahtuma uudistetuissa tiloissa.

Tilanahan paikka on ihan ookoo. Kahdessa tasossa, äkkiseltään tulee vähän mieleen vanha Nosturi, mutta vain vähän.
Erikoispiirteenähän tässä tunnelmallisessa tilassa on mielenkiintoinen odotteluvalaistus, mutta myös keskellä lavaa oleva rautapalkki. Vaikka heidän nettisivuillaan markkinoidaan "notkea palvelumuotoilu"a en ihan saa sitä tukipilaria notkeaksi millään tavalla. Illan keikkaa varten oli anniskelualue ja ikärajaton alue rajattu erilleen catwalkilla/runwaylla, minkä keskelle palkki jäi.

Olin etukäteen ollut paikkaan yhteydessä ja kysellyt mihinkäs pääsen, että näkisin jotain ja olisi kiva jos se olisi muutakin kuin muun yleisön hanurit. Etukäteiskeskustelu sähköpostilla oli oikein sujuvaa. Paikan päällä tilanne meinasi kuitenkin vähän mennä pieleen, mutta vastuuvuorossa olevan järkkärin asenne oli, että eikun hoidetaan semmoinen mikä on hyvä. Päästiin sitten siihen catwalk/runwaylle, sinne aitojen väliin turvaan. Alkuun vähän pohditutti että mitenhän tässä käy, mutta paikka oli aivan loistava. Ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin nauttia musiikista. Kesällä ajoittain pelkäsin että putoan korokkeelta missä olin, mikä ei ollut mitenkään pyörätuolikatsomo. Nyt ei tarvinnut jännittää tai varautua ollenkaan.
Sen tajuaa vasta noissa hetkissä missä ei tarvitse kuin nautiskella, miten paljon se kuluttaa siitä keikasta kun pitää varautua pitämään puoliaan. Ei kai kukaan tahalleen tule eteen tai meinaa kävellä yli, mutta silti siihen varautuminen kuluttaa ja vie huomion itse keikasta.

Go_A veti aikalailla saman perussetin mitä kesälläkin. Shum, Kalyna, Solovey, Rano-ranenko, Rusalochki, ne muut joiden nimiä en tiedä ja lisäksi ainakin kaksi uutta biisiä. Toinen juuri ilmestynyt Vorozhyla. Keikka on laadultaan aika tasainen. Jonkin verran ehkä Katerinan äänessä on väsymystä, mutta muussa olemuksessa sitä ei huomaa. Viikon sisään viisi keikkaa on kuitenkin aika paljon, siihen kaikki matkustaminen päälle. Itselle ainakin tulee fiilis, että yleisö tanssii ja on mukana, mutta se palkki siinä vähän häiritsee kaikkia, myös esiintyjiä.

Täytyy sanoa että kun vertaan edellisviikon Madonnaan, mikä on megaluokassaan aivan toisenlainen, on Go_A juuri sitä mitä tarvitsen. Eikä vain keikka, vaan kokonaisuus. Ajomatka Tampereelle hämärtyvässä, harmaassa, utuisassa illassa, ruoka hoaxissa (vaikka siinä vissiin oli jotain maustetta mikä ei ollut paikallaan), keikka ja ajomatka takaisin sumussa ja pimeydessä. Seurasta puhumattakaan :sydän:. Very keijotic.

Ei sinänsä voi verrata jotain areenakeikkaa ja klubikeikkaa, mutta molempia tarvitaan.

Olen iloinen että liput oli jo olemassa ja tuli lähdettyä.
Jos olisi pitänyt tehdä päätös esimerkiksi viime viikolla lippujen ostosta, se olisi ollut sula mahdottomuus.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Keikkaraporttiröpötin!

ViestiKirjoittaja L-S » La 11 Marras 2023 13:39

Samuli Putro Joensuun Kerubissa

Mulla oli lippu.fi-lahjakorttia käyttämättä, joten päädyin Samuli Putron keikalle. Lipun olin ostanut jo hieman aiemmin, voi olla että olisin jättänyt menemättä, jos olisin tällä viikolla tehnyt päätöstä, kun tuntuu että nyt on joka toisella ihmisellä korona. :P Voihan se toki tulla mistä vaan, ei siinä, normiarjessakin olen paljon ihmisten joukossa. Ei vaan olisi aikaa sairastaa.

Mutta kyllähän sinne kannatti mennä. Samuli Putron musiikki on jotenkin sellaista, että se on pysynyt mulla suosikkina jo Zen Cafén ajoista ja sen jälkeen. Vaikka välillä kuuntelen muuten tosi erilaista musiikkia, palaan aina silloin tällöin Putron pariin. Tänä syksynä olen kuunnellut paljon Muuttolaatikot-kappaletta, kun itsekin täytin muuttolaatikoita, vaikka eri syistä kuin kappaleen eronnut isä. Arvostan Putron tarinankerrontaa ja inhimillisyyden tajua. Tiedän monia, joita se ärsyttää. :keijo:

Keikalla kuultiin tasaisesti uudempaa ja vanhempaa tuotantoa. Putron musiikissa keikkamusana on hienoa se, että osa suurimmista biiseistä, kuten Elämä on juhla, ovat sellaisia, että yleisökin kuuntelee ihan hiljaa ja hartaasti sen sijaan, että laulettaisiin täysillä mukana, niin kuin monilla keikoilla on tapana tehdä. Keikkaan mahtuikin sopivasti rauhallisia hetkiä sekä niitä, joissa laulettiin mukana. Eniten yleisöä innosti laulamaan uudehko Kakarat-kappale. Tätä keikkaa varten Putro kertoi harjoitelleensa bändin kanssa sovituksen Älä sammu aurinko -kappaleesta, jossa mainitaan Ilosaarirock. Tämä kohta biisissä innosti paikallista yleisöä hurraamaan. :keijo: Kerubia ja Joensuuta Putro kehui kovasti, keikkapaikkana se on kuulemma Suomen parhaita ja Joensuustakin Putrolla oli enemmän hyviä muistoja kuin Raahesta (josta hän on kotoisin). Muutenkin hän esiintyi vapautuneesti ja taputteli jossain vaiheessa hanuriaan kuin Antti Tuisku ikään. :keijo:

Keikkapaikkana Kerubi on kiva, melko pieni tila lopulta, mutta miellyttävä. En ollut aiemmin käynyt täällä keikalla, mutta muuten kyllä, siellähän voi myös ruokailla ja yksityistilaisuuksiakin paikassa järjestetään. Yhteen yksityistilaisuuteen olenkin päässyt paikassa osallistumaan, siellä oli hyvä ruoka.

Kerubi ei vaikuttanut kylläkään kovin esteettömältä, portaita ja kummallisia ratkaisuja on paljon. :( Oli siellä kuitenkin turvallisemman tilan periaatteet seinällä.

Keikalle meneminen ja sieltä pois tuleminen oli turhan hankalaa. Täällä kulkee busseja vain puolen tunnin välein. Useimmilla bussipysäkeillä ei ole edes katosta, joten keikalle mennesssä odottelin bussia loskassa ja vesisateessa seisten. :epäilevä: Meinasi mennä hermot, ja siinähän sitä oli hyvä kiroilla, kun lähistöllä ei näkynyt pimeässä illassa yhtään ihmistä. :keijo: Keikan jälkeen piti odottaa sisällä jonkin aikaa, koska niin myöhään busseja kulkee enää tunnin välein. Onneksi bussilippu maksaa iltaisin ja viikonloppuisin vain kaksi euroa.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Edellinen

Paluu Musiikki



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron