Esittäytymisketju

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Deni » To 01 Touko 2008 11:58

Moikka ja hei, olen Deni, 26-vuotias tursulainen tyttöhenkilö. Tursussa oon asunut nyt seitsemisen vuotta, sitä ennen kasvoin ja kukoistin pohjanmaan peräkylällä. Virallinen status on humanistiopiskelija, käytännössä keräilen voimia että saisin raahattua opintoni loppuun ja sillä aikaa paistelen hanpurilaisia ja etsiskelen mukavampaa hanttihommaa tehtäväksi.

Tykkään hauvastani, joka on vallannut myös tärkeimmän harrastuksen paikan. Maleksiminen pelloilla, rannalla ja metsässä on mukavaa. Lisäksi tykkään näperrellä kukkien kanssa - joita minulla onkin aivan liikaa - kuunnella hyvää musiikkia sen tarkemmin erittelemättä ja tuijottaa Gilmoren tyttöjä, Babylon viitosta ja Monty pythoneita. Poltan liikaa tupakkaa ja saatan syödä aamupalaksi jätskiä, en viihdy isoissa porukoissa vaan teen tuttavuutta pienemmissä kuvioissa. Enimmäkseen olen kiva, joskin vähän varautunut, mutta jos toinen osapuoli kerjää verta nenästään, saatan heittäytyä ikäväksi. Omasta mielestäni olen aina oikeassa.

Rakastan lukea kirjoja, mutta vihaan kirjallisuustieteen nuivuutta. En siedä komentelua, ja ahdistun huutamisesta ja hokemisesta. Yksin ollessani laulan ja lepertelen hauvalleni, ja tanssin sen kanssa riverdancea, ihmisten ilmoilla yritän useimmiten käyttäytyä paremmin.
What's so amazing about really deep thoughts?
Avatar
Deni
 
Viestit: 356
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 21:46
Paikkakunta: Tursu

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja tome_ » To 01 Touko 2008 15:34

monessa viestissä on jo tullut ilmi omiakin piirteitäni, mutta ehkäpä vaan väsäilen tässä oman esittäytymiseni :D

Mie olen siis tomealaviiva, lappeenrantalainen, jota olen ollut koko pienen ikäni. Ajattelin asua täällä vielä pari vuotta ennenkuin sitten lähden opiskelemaan jonnekin urbaanimmalle alueelle. Tällä hetkellä painiskelen vielä kansainvälisen ylioppilastutkintoni kanssa, joka on vaikeaa koska tunnen olevani sukka englannissa :sekopää: Tällä hetkellä yritän panostaa taloustieteeseen ja historiaan, tulevaisuudessa kovasti kiinnostaisi kauppakorkea tai jokin yhteiskuntatieteellinen ala. Minulla ei ole matemaattisia lahjoja.

Pidän itseäni hieman sosiaalisesti rajoittuneena, enkä usko uskovani ikuiseen ystävyyteen, vaikka haluaisinkin. Tuttujen ihmisten seurassa olen kovaääninen ja puhelias, vieraiden kanssa sulkeutunut ja hiljainen. Joskus tosin alkoholi saattaa aiheuttaa tietynlaista puheliaisuuden lisääntymistä myös vieraiden ihmisten seurassa :jaaha:

Kiinnostusten kohteisiini kuuluvat musiikki, elokuvat, TV, kirjallisuus ja matkailu. Näistä aiheista keskustelen fordellakin mieluiten. Musiikkipuolella pidän kaikesta eniten huutavista naisista, ja tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi kun kuuntelen musiikkia, jota muut eivät ymmärrä tarpeeksi kuunnellakseen. last.fm saattaa kertoa asiasta lisää, siellä hillun samalla nimimerkillä. Ykkösenä listalla on Sleater-Kinney, joka oli saanut vanhalla fordella yhden ainoan maininnan minun hehkutukseni lisäksi.
Suhtaudun epäluuloisesti suuren yleisön suosikkeihin, myös elokuvapuolella.

Haluaisin olla sivistynyt ja tuntea kirjallisuuden klassikoita paremmin sekä osallistua poliittisiin keskusteluihin, mutta olen liian laiska seuraamaan uutisia ja kahlaamaan tiiliskiviä läpi.

Olen helposti manipuloitavissa. kannatan pasifismia,hedonimsia, individualimsia ja muita hienoja aatteita.

+ minusta ruisleivän dippaaminen banaanijukurttiin on hyvä idea :D
"Toivottavasti kriitkot ovat hukkuneet!"
Avatar
tome_
 
Viestit: 67
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 21:34

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Plei » To 01 Touko 2008 16:43

Pöö. Mie olen Plei a.k.a. PlayDead. 24-vuotias humanistiopiskelijarenttu, josta
ilmeisesti on jonain päivänä kuoriutumassa opettaja. Kotoisin olen P-Pohjanmaalta,
nykyisin punkkaan P-Karjalassa.

Olen kasvissyöjäviherpiipertäjähippi
ja tykkään kauhistella maailman kovuutta ja suorituskeskeisyyttä sekä pelottavia
riistosuuryrityksiä, muutaman kammottavuuden mainitakseni. Politiikkaa seuraan
suht. aktiivisesti, joten siitä on muistaakseni tullut joskus jauhettua täälläkin. Olen
myös suunnattoman kiinnostunut kirjoista ja musiikista, mutta ensimmäisestä
jauhan ihan tarpeeksi opinahjossa ja jälkimmäisestä musiikkiyhdistyksemme
foorumilla, joten fordella en ihan kamalasti näistä höpise. Sen sijaan suollan
sujuvasti huuhaata. Niin ja suhdesäätöjä. :oops: Tykkään myös napista n00beille
netiketistä ja kieliopista. 8-) Ja muillekin.

Vapaa-ajalla musiikin ja kirjojen lisäksi liikun paljon esim. lenkkeillen, uiden ja salilla
käyden. Olen lisäksi entinen pesispelaaja ja -valmentaja. Liikunta on hirmuisen tärkeää
ollut mulle aina ja musta tulee kärttyinen ja flegmaattinen, jos ei pääsee liikkumaan muutamaan
päivään.

Fordeuraani mahtuu vaikka ja mitä, ja olen aika avoimesti kertonut kaikenlaisesta
mieltäni painavasta. Fordelle olen suoltanut ihmissuhdesotkuni ja pettämiseni, depression ja
muut sotkut, mitä elämässä vastaan on tullut. Samanluontoinen - avoin ja suorasanainen -
olen myös oikeassa elämässä. Hyvässä ja pahassa.


Viime aikoina ei foorumille tullut paljoa kirjoiteltua, joten vähän vaikea muistaa,
mistä silloin aktiivisempina aikoina höpäjäsin. Mutta jotain tuohon suuntaan kai.

Muoks. Niin joo. Olen tyttö.
Viimeksi muokannut Plei päivämäärä To 01 Touko 2008 16:45, muokattu yhteensä 1 kerran
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa.
Avatar
Plei
 
Viestit: 309
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 20:13
Paikkakunta: Joensuu

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja heartless » To 01 Touko 2008 16:45

Moi vaan kaikille, oon heartless. Ikää on 24 vuotta ja vaikutan Tampereella. Olen asunut oikeastaan koko ikäni täällä, kokeilin vuoden verran opiskelua pikkupaikkakunnalla, mutta pää ei kestänyt siellä ja palasin juurilleni. Fordelle eksyinkin juuri tuolloin pikkupaikkakunta-aikoina ja teidän juttujen lukeminen ja keskusteluihin satunnaisesti osallistuminen piristi mua huomattavasti ja auttoi jaksamaan kun siellä ei ollut ollenkaan samanhenkisiä kavereita. Että kiitos vaan kaikille, ootte ihania. :halitus:

Oon vähän huono osallistumaan keskusteluihin, kun tuntuu, että joku muu ehtii kuitenkin sanoa sen, mitä minäkin aioin sanoa.. oon mä aika aktiivinen ihmissuhdeilmoittelija (oikeestaan mun parisuhteen löytäminenkin on osittain Forden ansiota :D) ja tykkään keskustella kaikesta hömpästä, mitä telkasta tulee. :)

Työkseni pönötän erään marketin kassalla, mutta uranvaihto on sunnitteilla, mutta ei siitä sen enempää vielä. Vapaa-ajalla askartelen, piirrän, käyn ratsastamassa ja touhuilen välillä koiran kanssa. Koira asustelee suurimman osan ajasta vanhempieni tykönä, mutta aina työvuorojen ja muun elämän salliessa otan sen karvapalleron kotiini. Ihanaa, kun on joku, joka pakottaa lenkille. ;) Tykkään Darth Vaderista, rikossarjoista ja Himistä. Olen hieman ärhäkkä, jos en saa säännöllisesti kahvia.
Doors are for people with no imagination.
(Skulduggery Pleasant)
heartless
 
Viestit: 490
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 15:59

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja kantris » To 01 Touko 2008 18:14

moi vain!

olin äksän fordellakin sivustaseuraaja, nimimerkillä deekaksi, ja luulen, että jatkan samaa meininkiä täälläkin. tuntuu, että joku aina ehtii kertomaan sen mitä aion, mutta paremmin -niinpä olen ollut hiljaa. juttujanne oli kuitenkin ikävä tauon aikana ja ihanaa, kun löysin tänne. toivottavasti yksi katselija ei haittaa!

olen parikymppinen kulttuurialan opiskelija etelä-savosta. teatterin tekemistä opiskelen ja sille alalle koitan työllistyä -tekniikan puolelle, en näyttämölle.
kantris
 
Viestit: 17
Liittynyt: To 01 Touko 2008 16:29

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Maija » To 01 Touko 2008 18:42

Tervehdys!

Maija on nimeni ja kotoisin olen Satakunnasta. Minulla ei ole harrastuksia, varsinkaan liikuntaan liittyviä, sillä olen hyvin mukavuudenhaluinen ihminen, joka mieluummin juoksemisen sijasta nauttii kupillisen, jos toisenkin, vahvaa kahvia lukien samalla hyvää kirjaa.

Pidän kirjoittamisesta, lukemisesta ulkoilmassa, kauniista asioista, hyvästä ruuasta sekä kesäisistä öistä. Musiikkimakuni on hyvin laaja, mutta ehdoton lempparini on eräs aika tuntematon kiteeläisbändi. Rakastan lentopalloa, tosin vain penkkiurheilun muodossa, ja kannatan uskollisesti yhtä tiettyä joukkuetta.

Olen ollut elämässäni sekä hyvin onnellinen että äärettömän surullinen. Molemmista kokemuksista olen kiitollinen, sillä ne ovat antaneet minulle paljon uusia näkökulmia eri asioihin. Olen vahvasti tunneihminen, vaikka ulkokuori saattaakin antaa toisenlaisen kuvan.

Elämänasenteeni on aika Que sera, sera -tyyppinen. Otan vastaan sen, mitä eteen tulee ja elän sen mukaisesti. Olen hirveän huono tekemään suunnitelmia ja päätösteni kanssa saatan olla kuin tuuliviiri.

Laiskakin olen.

Eiköhän tämä nyt alkuun riitä. :D
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Nugat » To 01 Touko 2008 18:43

Päivää. Olen Nugat. :kättely:
Olen parikymppinen opiskelija, joka opiskelee unelma ammattiaan ammattitaidottomassa koulussa. Arjet kyrvistelen opiskelijaboksissa ja viikonloppuiksi syöksyn kotiin nauttimaan paapottavana olemisesta.

Luen innolla kirjoja aina kun ehdin ja leffoja katson yhtä innokaasti. Pidän ruuanlaitosta, vaikken siinä hyvä olekkaan, mutta kaikkea uutta on hauska kokeilla. Lenkkeilen koirien kanssa pitkin metsiä ja kaikki uudet reitit ja paikat tutkitaan tarkasti. Pidän luonossa oleskelusta ja tämän hetkinen kaupungissa asustaminen pistää alakuloiseksi. Pidän myös valokuvaamisesta ja kunhan saan saan tarpeeksi säästöön rahaan ostan itselleni järkkärin ja luovun tuosta puolihökötyksestä. Musiikkia kerkiän kuuntelemaan oikeastaan vain auto- ja bussimatkoilla. Olen jokseenkin kaikkiruokainen, mutta yleensä soittimesta soi Kotiteollisuus, Viikate tai CMX.

Ennen tiesin tietokoneista kaiken, nyt en mitään. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta se ärsyttää.

En pidä siitä, että en osaa kieliä. Kielet ovat aina olleet itselleni vaikeita vaikka innostus on ollut aivan käsittämätön.
En siedä ihmisiä, jotka eivät puhu suoraan mielipiteitään vaan rupevat mielistelemään. Itse olen peruspositiivinen ihminen ja minut harvoin näkee masentunena ja valittamassa, joten en siedä myöskään henkilöitä, jotka keskustelevat vain itsestään ja kuinka huonosti itsellään asiat on. Perus valitukseni on siis muiden ihmisten ainainen negatiivisuus.:sekopää:

Haavenani on joskus (toivottavasti mahdollisimman pian) muutta pois etelä-suomen hulinasta johonkin mahdollisimman metsään ja metsässä saisi olla vanha talo, jonka saisin omin pikku kätösin itselleni kunnostaa, mies, 2 koiraa, 2 kissaa, 2 autoa, 2 lasta, vuohi ja pieni paja missä voisin puuhastella ja yrittää olla luova. Kuva

Kiitos kaikille tästä puheevuorosta! 8-)
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Suvi » To 01 Touko 2008 20:16

Minä täällä, hei! :hei:

Olen tänä vuonna 25 vuotta (huh) täyttävä ikisinkku (eli ikuinen vanhapiika?) Helsingistä.
Vaikka asunkin Stadissa (muoks. siis keskustassa), en käy paljon missään muualla kuin
töissä. Muutama kaverikin on olemassa jossain päin Suomea ja välillä saatan löytää
itseni keikalta tai baarista.

Pidän levyjen ostosta ja niiden kuuntelusta. En haluaisi olla kovin musiikkirajoitteinen,
joten kaikkea tulee kuunneltua laidasta laitaan. Pidän myös lukemisesta ja leffojakin
tulee välillä katseltua, mutta telkkaria katson käytännössä aika vähän.

Olen hurahtanut vanhempien kissoihin, vaikka muuten olen ollut tekemisissä enempien
koirien kanssa (jos niidenkään). Itselleni en voisi koskaan ottaa eläintä, koska olen
oikeastaan allerginen kaikelle mikä liikkuu.

Vihaan suurinta osaa itsestäni otetuista kuvista. Kuulemma minulla on kuitenkin nätti hymy.

En kamalasti enää pidä työstäni.
Viimeksi muokannut Suvi päivämäärä To 01 Touko 2008 20:38, muokattu yhteensä 1 kerran
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Shay » To 01 Touko 2008 20:34

Hei, olen Shay!

Olen 25-vuotias työläinen Pohojos-Pohojanmaalta ja musta tullee isona
insinööri, muttei musta isoa saa millään. Kuva Harrastan liikuntaa,
juopottelua ja yleistä häröilyä. Tykkään miehistä, koirista ja autoista. En
tykkää tupakoitsijoista, ötököistä tai kaupungeista. Luonteeltani olen
vieraitten kans varautunut kyräilijä ja kavereitten kans iloinen härpäköijä.

Fordella huuhailen ahkerasti, vaikka toisinaan eksyn vienosti asialinjalle...
tosin en kovin asiallisesti. Kuva Mua ei kannata ottaa ihan tosissaan
aina, sillä harjoitan paljon huumoria, sarkasmia ja kettuilua. Toimin myös
toisinaan koppipolliisina ihan teijän kaikkien omaksi hyväksi. Kuva

Enkä mää oikiasti oo kovin paha... Kuva
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Duussi » To 01 Touko 2008 21:38

No Duussi täs moi!

Olen vuonna 1981 syntynyt tursulaistyttö. Vietän päiväni töissä käännöstoimistossa
ja illat + viikonloput kotona töissä kaiken kansan iloksi telkkaritekstityksiä tehtaillen.
Lisäksi käyn jossain mystisissä väleissä myös tanssitunneilla lähes joka ilta. Nykyään
paras ystäväni onkin univelka.

Tykkään tiedostojen zippaamisesta, jogurtista, pikkukissojen tassuista, kanacaesarsalaatista,
omaa näkökulmaa avartavista perustelluista mielipiteistä, ojennetuista nilkoista ja pussailusta
(enemmän kuin poikaystäväni, hankalaa kyllä). En osaa kävellä hitaasti, ellei jalkaan satu.
Inhoan silti varsinaista juoksemista.

Kuvittelen olevani rennompi ja rokimpi kuin olenkaan; todellisuudessa peilistä katsoo
aika tylsä nipottaja. Ahdistun sooloilusta ja yksinäni huomion keskipisteenä olemisesta,
mutta rakastan esiintymistä osana ryhmää. Vaikka sivutyöni onkin pitkälti tiivistämisen
taidetta, en osaa puhuessani kertoa juttuja lyhyesti ja ytimekkäästi vaan aloitan aina
jostain Afrikasta pointti kadoksissa ja sit kukaan ei jaksa kuunnella.

Koitan olla ihan kiva tyttö ja elää niin, että muillakin olisi kivaa. :)
Eikä tässä, yhtään missään
ole mitään normaaliuteen viittaavaa
Avatar
Duussi
 
Viestit: 53
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 11:26
Paikkakunta: Tursu

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Haahuilija » To 01 Touko 2008 22:17

Moro!
Olen päälle 30v mieshenkilö, perheellinen, raivoraitis. Lähtöisin etelä-savon rajalta, viimeiset viisi vuotta turun rajakunnassa, omassa talossa.
Työkseni teen hydrauliikkaa (letkuja ja liittimiä enimmäkseen), pidän työstäni erittäin paljon.
Harrastuksia ei ole, ennen muinoin autot.

Radiota kuuntelen paljon: päivät yleX:ää, illat Radio Suomea, inhoan kaupallisia kanavia ja kuuntelen mielummin puhetta kuin musiikkia.(vanhus) :roll:
Televisiota seuraan nykyään aika vähän, muutamia sarjoja.

Vaikutin ennen YleX-Foorumilla nimellä MrEscort, onnistuin mokaamaan rekisteröitymiseni tänne :sekopää: , joten oli pakko vaihtaa nimimerkkiä, vaan samapa tuo.

Yritän nyt olla aktiivisempi kirjoittaja, tai sitten en, foorumilla viestimäärä taisi jäädä johonkin 150?, joka päivä lueskelin/lueskelen kuitenkin.
Paikka on kyllä mahtava :peukku:
Kiitos.
Avatar
Haahuilija
 
Viestit: 135
Liittynyt: Ke 30 Huhti 2008 09:29

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja puolikarkea » To 01 Touko 2008 22:54

Hei vaan! :tsau:

Nimimerkin takana pörrää ( :sekopää: ) 23-vuotias tyttölö, joka leikkii kotia miekkosensa kanssa ja opiskelee vielä tovin. Vietän paljon aikaa kotona, harrastan käsitöitä, saatan litkiä litratolkulla teetä ja rakastan eläimiä. Saunon mielelläni ja tykkään laittaa ruokaa, mutta olen laiskanpuoleinen huushollaaja, joten tiskivuoret keittiössä ovat tavallinen näky.

Kuuntelen ahkerasti musiikkia, seuraan telkkarista muutamia sarjoja (mm. Ruma Betty, Studio 60, Myytinmurtajat ja C.S.I.) ja yleensä katson ihan järkeviä elokuvia, mutta joskus saatan haksahtaa katsomaan jonkun romanttisen hömppäleffankin varsinkin silloin, jos on huono päivä.

Kerrottakoon loppuun vielä muutama omituinen tapa. Syön mielelläni jäisiä pakasteherneitä, olen jatkuvasti pesemässä käsiäni ja kotoa lähtiessä joudun tarkistamaan ainakin kolmeen kertaan ettei missään pala valo, uuni ja hellanlevyt eivät ole päällä ja että lompakko, kännykkä ja avaimet ovat varmasti mukana. Kuva
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja irvikissa » To 01 Touko 2008 23:11

Hei, olen irvikissa, syntynyt armon vuonna 1982 Pohjois-Suomeen mutta sieltä opintojen ja työllistymisen perässä pääkaupunkeihin päätynyt. Ensin vanhaan ja nyttemmin nykyiseen.

Olen enimmäkseen pitkähermoinen mutta välillä kiehahteleva,varsinkin tietyistä naruista vedettynä. Niitä naruja en tässä paljasta. Kuuntelen mieluummin kuin puhun, niinpä täällä foorumitodellisuudessakin luen enemmän kuin kirjoitan.

Haaveilen onnellisesta talosta jonka ympärillä on piha. Tykkään käydä katsomassa miltä Suomi näyttää ulkomailta katsottuna. Viime aikoina olen opetellut käyttämään syömäpuikkoja. Juuri nyt suuri asia elämässäni on ammattikorkeakoulusta valmistuminen ja työn etsiminen. Olen kiltti tyttö ja ylpeä siitä, mutta olen huomannut, että työnhaussa se on heikko valtti.

Muoks: mulle tuli äsken esikatseluun tuo Puolikarkean omaani edeltävä viesti. Uuden systeemin kronkleja?
Avatar
irvikissa
 
Viestit: 169
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:02

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Kuolo » To 01 Touko 2008 23:23

Haahuilija kirjoitti:Vaikutin ennen YleX-Foorumilla nimellä MrEscort, onnistuin mokaamaan rekisteröitymiseni tänne :sekopää: , joten oli pakko vaihtaa nimimerkkiä, vaan samapa tuo.

Jos tahdot, niin mie pystyn muuttamaan nimimerkkejä kyllä. Je se on helppoa vielä :)
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Jorssi » Pe 02 Touko 2008 00:15

irvikissa kirjoitti:Muoks: mulle tuli äsken esikatseluun tuo Puolikarkean omaani edeltävä viesti. Uuden systeemin kronkleja?
Siis jos joku on kirjottanut viestin ketjuun sillä aikaa, kun itse sävellät omaasi, systeemi kysyy, että haluat varmaan tarkastaa mitä se toinen on kirjoittanut ennen kuin lähetät omasi, jos vaikka se uusi viesti muuttaisi oman viestisi sisältöä. Siitä siis johtunee tuo Puolikarkean viestin ilmestyminen ruudullesi hämäävän esikatselumaisesti. Olikohan nyt tarpeeks monimutkaisesti selitetty?
"Hope is a good thing, maybe the best of things, and no good thing ever dies." - Red (The Shawshank Redemption)
Avatar
Jorssi
 
Viestit: 3287
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 11:29

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Lyyra » Pe 02 Touko 2008 02:04

Hiisi, että näitä on kiva lueskella. :popkorni:
Tykkään aina näistä tämmösistä "kerro itsestäsi vapaamuotoisesti" -systeemeistä. Niitä pitäisi tehdä säännöllisesti, vaikka jo tuntiskin kaikki kirjoittajat.

Nyt tekis mieli mennä moukaroimaan omaansa ja jaarittelemaan lisää kaikista asioista joista tykkään ja en tykkää.

Jatkakaa!

:pomppuhymy:
(en ookkaan vielä käyttänyt tuota)
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Vanilla » Pe 02 Touko 2008 10:41

Olen aika huono esittelemään itseäni, mutta yritetään. :keijo:

Hei vain, olen Vani, olen syntynyt vuonna 1988 ja asunut eri puolilla Pohjois-Suomea koko pienen ikäni. Ouluun asetuin viime syksynä, ja kyllä tämä aivan kodilta tuntuu.

Tykkään erityisesti suomen kielestä, mutta myös (britti)englanti on aevan ihanaa. Haluaisin oppia saamea ja enemmän ranskaa. Vapaa-ajallani yritän opettaa suomea vuoden täällä asuneelle kanssaeläjälleni. Tykkään myös sipsien ja suklaan syönnistä (ihan liikaa), tupakoinnista (ikävä kyllä), koirista (vaikka avassani näkyvä kaunokainen asustaakin isän ja äidin luona :( ), laulamisesta (etenkin humalassa), pehmoleluista, lukemisesta ja kodistani.

Vanhalla Fordella minulla oli kirjoittamisen suhteen aktiivisempia ja vähemmän aktiivisia kausia. Aina jaksoin kuitenkin käydä lukemassa muiden juttuja. Suollan paljon helpommin huuhaata kuin oikeaa tekstiä. Tuntuu aina, että joku muu osaa sanoa tärkeät asiat paremmin kuin minä.
"Kyllä se hyvin menee, kun vaan muistaa hengittää oikein."
Avatar
Vanilla
 
Viestit: 343
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 18:39
Paikkakunta: Oulu

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 02 Touko 2008 12:10

Ensimmäinen viesti :shock:

Moi. Oon 25v tyyppi Uudeltamaalta. Osa väittää, että ollaan idän puoleista ja osa että lännen. Puun ja kuoren välissä, might be.
Helsingissä käyn työssä (joka on perseestä) ja siellä täällä hengailen muuten vain.
Kotona mulla häärii kaksi kissaa, jotka on tällä hetkellä mun kaikkeni. Kuulun siihen samaan ikisinkku-piiriin mihin Suwikin.

Fordella mä olin aika pitkälti taka-alalla. Ensimmäiset vuodet meni siinä, että pääsin äitiltä lukemaan fordea vain viikonloppuisin, jolloin kirjoittaminen jäi paljolti vähemmälle. Kun sain oman koneen ja nettivempeleen aktivoiduin hieman. En kuitenkaan mikään megalomaaninen höpöttelijä ollut koskaan.

Tykkään (edelleen) japanilaisesta musiikista tietyin ehdoin. Musiikki, meri ja valo ovat minulle tärkeitä.

Kirjallinen ilmaisu ei myöskään ole koskaan ollut minun niitä vahvimpia puoliani, joten päätän esittelyni tähän.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Sade » Pe 02 Touko 2008 13:22

Sade, 33 vuotta, Helsinki.

Asustelen kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja pysähdyn mielelläni katselemaan ikkunasta yli kaupungin kattojen. Asuinkumppaneina ovat poikaystävä ja kaksi laiskanpulskeaa kissavanhusta. Olen itsekin aika laiskanpulskea, viihdyn kotona, tykkään ruuanlaitosta ja sohvalle kirjan kanssa käpertymisestä.

Pidän aamu- ja iltavalosta, pitkistä kävelyretkistä, punaviinistä, feminismistä, suklaasta, merestä, nauramisesta, sukupuoliroolien pohdiskelemisesta, teestä, syksystä ja kirjoista.

En tykkää autoista, pakkososiaalisuudesta, flegmaattisuudesta enkä kauhuelokuvista.

Olen enemmän kuuntelija kuin puhuja. Fordella luen tarkkaan muiden kirjoitukset ja mietin omiani varmaan liiankin yksityiskohtaisesti. Minulla on suuri tarve ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, olen hurjan kiinnostunut ihmisten mielipiteistä ja yritän kovasti olla pitämättä omiani ainoina oikeina.
Avatar
Sade
 
Viestit: 194
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 12:51

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja heidiz » Pe 02 Touko 2008 13:39

Heippamoi!

Oon Heidi 20 vuotta ja Kajaanista.
Opiskelen tällä hetkellä lähihoitajaksi ja tämän hetkinen työssäoppimispaikkani
on viemässä innon koko opiskelusta, joka noin muuten on mennyt ihan hirmuisen hyvin.

Fordella olen ehkä hieman sellainen sivustaseuraaja, koska pelkään, että en
osaa koskaan kirjoittaa mitään fiksua, siispä vain luen ja suollan typerää huuhaa tekstiä.

Intohimona on telkkarinkatselu, aurinko, musiikki ja mun hauva. :pönde:
heidiz
 
Viestit: 55
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 10:37
Paikkakunta: Kajaani

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Yabba » Pe 02 Touko 2008 14:04

Hei, mä oon Yabba ja mie oon paaljon kaikenlaista, ainakin seuraavia: aviomies, kummi, setä, eno, nörtti, hedonisti ja koodari. Lisäksi minua on ainakin luonnehdittu seuraavilla termeillä: v**tumainen, ärsyttävä(?), lapsellinen(??), kaikkitietävä (???), itserakas ja ajattelematon.

Minä en pidä: Saippuasarjoista, hipeistä, applesta tai MSOffice 2007:sta. Minä en myöskään pidä mainosrahoitteisista radiokanavista (Rockia ei lasketa sellaiseksi :P ), "tuunatuista" autoista (kyllä minäkin osaan porata reikiä, mutta ei ne ajotaitoa/moottoria paranna), poikabändeistä, räpistä tahi suomiräpistä.

Minä pidän rockista, teknosta, pingviineistä, ilmaisista asioista ja kaljasta. Lisäksi minä pidän siitä että osaan käyttää tietokonetta ja tehdä sillä mitä vain. Lisäksi minä pidän siitä että valmistuminen lähenee, eikä tarvi enää kituuttaa kuin ens kevääseen (toivottavasti) opintotuella.

Wanhalla foorumilla olin aluksi hyvinkin aktiivinen keskustelija (taisin kävästä jopa top-listallakin) mutta sitten minä muutin tänne ihmekaupunkiin, mänin töihin, armeijaan, töihin ja kouluun ja siinä samalla jäi kirjoittelu puolitiehen ja loppui lopulta kokonaan. Tietenkin tuohon vaikutti sekin että aluksi ei ollut konetta+nettiä ja sitten ei ollut aikaa... Tuota uutta stageahan minä en ole edes käynyt kattomassa :mrgreen:

Keskustelussa minä tykkään päästä pätemään, heittämään läppää ja joskus jopa auttamaan. Minusta on myös kivaa, jos pääsen väittelemään jostakin asiasta kunnolla. Poliittisesti minä olen epäkorrekti ja sosiaalisesti rajoittunut (tosin parasta huumetta, eli elämääkin on tullut kokeiltua). Minun juttuja ei kannata aina ottaa tosissaan (varsinkin jos siinä on paljon lyöntivirheitä) toisaalta, ei niitä kannata täysin sivuuttaakaan ;)
Minä lähden Pohjois-Karjalaan / vaihdan farkut verkkarihousuun
kotiseudulle Pohjois-Karjalaan / juon kaljaa auringon nousuun"
Avatar
Yabba
 
Viestit: 2090
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 21:31
Paikkakunta: Karhunpäässä

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja irvikissa » Pe 02 Touko 2008 15:06

Jorssi kirjoitti:
irvikissa kirjoitti:Muoks: mulle tuli äsken esikatseluun tuo Puolikarkean omaani edeltävä viesti. Uuden systeemin kronkleja?
Siis jos joku on kirjottanut viestin ketjuun sillä aikaa, kun itse sävellät omaasi, systeemi kysyy, että haluat varmaan tarkastaa mitä se toinen on kirjoittanut ennen kuin lähetät omasi, jos vaikka se uusi viesti muuttaisi oman viestisi sisältöä. Siitä siis johtunee tuo Puolikarkean viestin ilmestyminen ruudullesi hämäävän esikatselumaisesti. Olikohan nyt tarpeeks monimutkaisesti selitetty?

Oli, koska ymmärsin. :kyl: Sittenhän tämä onkin odottamattoman nerokas systeemi.
Avatar
irvikissa
 
Viestit: 169
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:02

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Shifty » Pe 02 Touko 2008 15:12

Shifty moi.
Etsin ja onneksi löysin teidät ja ruplatuksenne täältä :palvoo: . Vaikken itse usein suutani kerkeä aukaista, luin vanhaa fordea kuin piru raamattua ja tuli oikein helpottunut olo kun osuin tänne.

Moon syntyny herran vuonna 79, tyttönainen kotoisin pohjoisesta Keski-Suomesta mutta asustan eteläisessä Keski-Suomessa. Työskentelen matkailualalla. Oon pari viikkoa sitten muuttanut elämäni ensimmäistä kertaa saman katon alle pojan kanssa, josta olen suht shokissa. Harrastan musiikin kuuntelua, pyrin käymään keikoilla mahd.usein ja viime aikoina koittanut löytää taas urheilukipinän, joka hukkui kun tajusin että yöjalassa juokseminen on paljon mukavampaa kuin lenkkeily. Minulla on alituinen kaukokaipuu.

Keskustelijana olen aivan aloittelija, enemmänkin taidan olla offtopiccia koko emäntä.
Mutta kirkasta vapun jälkeistä elämää kaikille! :halitus:
"If I were two-faced, would I be wearing this one?"
- Abraham Lincoln (1809-1865)
Avatar
Shifty
 
Viestit: 10
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 14:57

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja Haahuilija » Pe 02 Touko 2008 15:21

Kuolo kirjoitti:
Haahuilija kirjoitti:Vaikutin ennen YleX-Foorumilla nimellä MrEscort, onnistuin mokaamaan rekisteröitymiseni tänne :sekopää: , joten oli pakko vaihtaa nimimerkkiä, vaan samapa tuo.

Jos tahdot, niin mie pystyn muuttamaan nimimerkkejä kyllä. Je se on helppoa vielä :)



No- jospa nyt antais olla, ei kai se nimi miestä pahenna- jne.
kiitoksia kuitenkin, mietitään.
Avatar
Haahuilija
 
Viestit: 135
Liittynyt: Ke 30 Huhti 2008 09:29

Re: Esittäytymisketju

ViestiKirjoittaja poppanen » Pe 02 Touko 2008 18:22

Hola!

Mie olen poppanen, parikymppinen neiti Pohjois-Suomesta. Ylioppinut, yliopisto-opiskelusta haaveileva, työttömyyteen kyllästynyt. Pidän teestä, viinistä, elokuvista, kirjoista, sanomalehdistä, urheilusta, valokuvista, matkustelusta (erityisesti junalla) ja vaikka mistä muusta. En pidä ennakkoluuloista, iltapäivälehdistä taikka kirsikoista.

En seurustele, ystäviä on sopivasti ja tykkään myös olla yksin. Fordea olen seuraillut jo pitempään, mutta aiemmin en ole tekstiä uskaltanut tuottaa, rimakauhu vaivannut kun niin hyvää tekstiä noiden "veteraanien" näppäimistä tullut. Olen enemmän kuuntelevaa kuin puhelevaa sorttia, mutta haluaisin oppia paremmaksi keskustelijaksi ja ilmaisemaan mielipiteeni järkevässä muodossa.

Eipä mulla nyt muuta. Kiva tutusta kaikkiin!
jo vain
poppanen
 
Viestit: 4
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 16:36

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron