Musiikin ilmoitusluonteinen

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja tome_ » Ti 12 Elo 2008 16:43

Jorssi kirjoitti:Mitä Live Through Thisiin tulee, niin se on mielestäni ehkä paras Holen levy ja en todellakaan usko, että Cobainilla sen tekemisessä on mitään suurta roolia ollut, jos on ollut roolia ollenkaan. Sehän tiedetään, että Cobain lauloi parille biisille taustoja.



Joo, kuten mainitsin, en usko kenekään järjellisen ihmisen näihin salaliittoteorioihin uskovan :) Olen pitänyt tuota provoamista lähinnä Courtney Love -vihan kohdistamisena koko bändiin (koska Courtney on murdering whore, ei hänen bändinsäkään voi olla hyvä ja se on varmasti myös vaan pöllinyt Kurtin biisit), angstiset grunge-fanit unohtavat että Holeen kuului muitakin muusikoita Loven lisäksi. Hole levyjen perusteella esimerkiksi Eric Erlandson on melko lahjakas kitaristi, ja kun kerta viralliset tahdot sanovat että Eric ja Love olivat Live Through Thisin takana, onhan se uskottava. Tai siis kyllä mä mieluummin uskon heitä ja levy-yhtiötä kuin provoja jotka samaan hengenvetoon väittävät Loven tappaaneen aviomiehensä :friikki:. Tuo Cobainin tekemä LTT on näköjään ihan wikipediassa asti oleva huhu. Yleensä kun joku Cobain-fani nostaa tuon esille, tulee vain kuitattua sillä että miksi joku muusikko olisi tehnyt ensin levytolkulla tylsää keskivertokamaa ja sitten jättänyt parhaat biisinsä jonkun varastettavaksi :jaaha:

--
Tämän kesän ehdoton hurahdus on omalla kohdallani pintandwefall! :hymyhali: :superhymy:
Musiikki on tarttuvaa garage-henkistä rockia, tosin ensimmäisenä tuli mieleen punk kun kuulin somewhere I'd be worshipped kappaleen. Tyttöjen energinen meininki ja tarttuvat melodiat tekevät tästä kyllä hurahdusmatskua, ja kun biisien sanoituksia kuuntelee, ei voi olla ihastumatta:

"Little girl likes Poets Of The Fall,
it's almost Pintandwefall,
so she's our fan

Song number twelve and eleven,
those are the great songs
Pintandwefall doesn't actually have
that many songs yet
We're getting there though with a new set of songs
I think they're all brilliant!
Everyone participates in our band,
I think it's also brilliant!"


Tämän hetken suosikki on That X-Box:

"
Backgammon I can't spell YEH
so I won't play it
and oak it is too dull it's got
only two colours

I dislike playing cards YEH
because the hearts always
slip away from my hands
it's so depressing

Roulette is too tough YEH
and alias I like but
no-one ever get's my
explanations

Sex is one I like YEH
but I don't think it
qualifies as a game so
all I know is

I have an X-Box,
You've got Nintendo,
But that's a bit different, YEH"


Nerokasta :sydän:
"Toivottavasti kriitkot ovat hukkuneet!"
Avatar
tome_
 
Viestit: 67
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 21:34

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Jorssi » Ti 12 Elo 2008 23:37

theia kirjoitti:Uusimmalla levyllä on kyllä suatanan huono biisisuora Shadow of the Day - What I've Done - Hands Held High, kolme niiiiiin turhaa biisiä jotka vois kyllä tuotannosta pyyhkiä kokonaan pois. :epäilevä:
Hybrid Theoryllakin on huono biisisuora: koko levy :virne: Joo en siis todellakaan tykkää Linkin Parkista, älkää ottako itteenne.
"Hope is a good thing, maybe the best of things, and no good thing ever dies." - Red (The Shawshank Redemption)
Avatar
Jorssi
 
Viestit: 3287
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 11:29

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja theia » Ke 13 Elo 2008 00:21

Jorssi kirjoitti:Hybrid Theoryllakin on huono biisisuora: koko levy :virne: Joo en siis todellakaan tykkää Linkin Parkista, älkää ottako itteenne.
:pitsläp: toki pitää ottaa itseensä. dih! :nirppa: :virne:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Plei » Ke 13 Elo 2008 11:25

Jorssi kirjoitti:
theia kirjoitti:Uusimmalla levyllä on kyllä suatanan huono biisisuora Shadow of the Day - What I've Done - Hands Held High, kolme niiiiiin turhaa biisiä jotka vois kyllä tuotannosta pyyhkiä kokonaan pois. :epäilevä:
Hybrid Theoryllakin on huono biisisuora: koko levy :virne: Joo en siis todellakaan tykkää Linkin Parkista, älkää ottako itteenne.


:virne: :femmat:

Mun pikkuveikka aikoinaan piti kovasti Linkkareista. Erehdyin ostamaan joululahjaksi levyjä. Arvatkaa, mitä loppuloma sit kuunneltiin? :läps:
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa.
Avatar
Plei
 
Viestit: 309
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 20:13
Paikkakunta: Joensuu

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja theia » Ke 13 Elo 2008 11:28

No hei, meillä kuunneltiin viime (tai sitten sitä edellinen? en mä muista) pelkkä Basshunteria, erityisesti Boten Annaa. :epäilevä: pikkusysteri. :epäilevä:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Emilia » Ke 13 Elo 2008 19:32

theia kirjoitti:No hei, meillä kuunneltiin viime (tai sitten sitä edellinen? en mä muista) pelkkä Basshunteria, erityisesti Boten Annaa. :epäilevä: pikkusysteri. :epäilevä:

Ai s---tana. Tohon on muuten kettumaista herätä darrapäivänä.
Ihan vaan vinkkivinkkinä, jos haluutte joskus kiusata kanssa-asukkeja. :p
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja lightlykilled » Su 17 Elo 2008 00:22

Wes Borland rupiaa Marilyn Mansonin kitaristiksi. :tipahdus:

:sekopää: Mää en kestä jos en pääse todistaan tuota livenä! Manson :hymyhali: Wes :hymyhali: :sydän:
Tulispa Manson Suomeen pian! :pomppu:
Avatar
lightlykilled
 
Viestit: 113
Liittynyt: Ma 30 Kesä 2008 00:39
Paikkakunta: Oulu

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Shay » To 21 Elo 2008 19:30

Haluaisin ostaa jonku Three Days Gracen levyn, mutku semmosta ei ollu con.domissa. :(

Tosin ostoslista alkaa taas lisääntyä uhkaavasti, sillä aijoin aikaisemmista aikomuksista
huolimatta ostaa Incubuksen kaksi uusinta levyä, vaikkei niillä olisikaan Enjoy Incubuksen
kaltaisia innovaatioita tai mielivaltaista laulantaa. Morning view oli kuitenkin jonkinmoinen
pettymys.
What if I had a mustard drenched cucumber tied to my leg and I didn't want to pants to get dirty? :kailotus:

Miksi yhtyeet aina lopsahtaa valtavirran mukaan vanhetessaan? Rasmus lienee näistä karmein
esimerkki. Miten alkuaikojen funkista päädyttiin hiton purkkagoottipoppiin tjsp? Yhtyeiden pitäisi
pystyä säilyttämään alkuaikojen särmikkyys eikä antaa levy-yhtiöiden tuotantokoneistojen hioa
kaikkia vinksahtaneita jujuja lapsiturvalliseksi pullamössöksi. :p
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Galileo » Pe 22 Elo 2008 08:27

Metallicalta uusi kappale: The Day That Never Comes


Kuva


Ymmärrettävää, että kappale tuntuu tylsältä, koska St.Anger oli kumminkin yhtyeen taiteellinen huippukohta, jonka jälkeen elo on kuin Aku Louhimiehen elokuvissa "mustamikääneitunnumiltään".
Rock out, rock out, with your cock out.
Impress your lady friends,
Rock out, rock out, rock out,
'Til your life is at an end.
Avatar
Galileo
 
Viestit: 1326
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 10:52

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja LazyBastard » Pe 22 Elo 2008 08:32

Kuulostaa siltä, että joku yläastepändi on päättäny tehä metallica-piisin.

Ja rumpusaundit kuulostaa yhtä paskalta kuin edelliselläkin.
Et in Arcadia ego.
Avatar
LazyBastard
 
Viestit: 737
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 12:49

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja sybe » Pe 22 Elo 2008 08:51

Mä en pidä St.Angeria minään. Ride The lightning,Master Of Puppets ja And justice for all, siinä suosikkini. Tykkään myös Load ja Re-Load levyistä, muistaakseni bändi on lytännyt surkeaksi munattomaksi aikuisrokiksi ed.main. levyt siinä dokumenttipläjäyksessään. Burtonin pois menon myötä myös bändin muusikista kuoli paljon. Ostan silti uuden Metallican, kehuskelivat että olisi progea.Porcupine Tree tekee progea, saa nyt siten nähdä mitä Metallica mukamas tällä saralla saa aikaiseksi.
- - -
Uusi biisi sopisi Load tai Reload levylle jatkeeksi. Vähän väkisin tehdyn oloinen,yli pitkä. Biisi tempoilee huonojen rumpukomppien saattelemana kliseisen munattomana.Rumpiujen saundi on Metallicalle tyypillinen, tulee osin mieleen vanhat hyvät ajata, mutta mutta, siihen se hyvänolon väristys sitten jääkin. Biisin lyttään höttöiseksi proge tapailuksi. Ei mitään uutta Kirkinkään riffeissä. Tuntuu välillä että biisi on tehty useasta osasta liimaa ja teippaa tyylillä. Kirkillä on taas lupa soittaa sooloja :) Kirk olisi voinut tehdä St.Anger sekoilussa ja vähän ennen sitä omaakin musaa, taitaa jäädä taidot osin vakan alle Metallicassa. Porcupine Tree on progea, Metallica saa saundit hakkaamaan ja jumittamaan kuten progeen kuuluu, mutta ei pojat, ei pojat näin.
Wanhakin oppii uutta - tosin toistoa kaivataan
sybe
 
Viestit: 403
Liittynyt: Ti 13 Touko 2008 00:02

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Maija » Pe 22 Elo 2008 17:12

sybe kirjoitti:Mä en pidä St.Angeria minään. Ride The lightning,Master Of Puppets ja And justice for all, siinä suosikkini. Tykkään myös Load ja Re-Load levyistä...


Komp.

St.Angerin syvin olemus tiivistettynä. :virne:

Uusi biisi kuulostaa kovin väsyneeltä tekeleeltä. Ei sillä, että aina siitä vanhemmasta materiaalista pitäisi muka uskottavuuden vuoksi pitää enemmän, mutta minkäs teet, jos ukkojen parhaat tuotokset ovat syntyneet jo kauan sitten. Mitään rummuista, kitaroista ynnä muista soittamiseen liittyvistä häppeninkeistä en osaa mitään sanoa, sivistymätön kun tässä suhteessa olen. Sen kuitenkin huomaan, toimiiko jokin vai ei. Nyt ei jytise.
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Walker » La 23 Elo 2008 13:27

Maija kirjoitti:
sybe kirjoitti:Mä en pidä St.Angeria minään. Ride The lightning,Master Of Puppets ja And justice for all, siinä suosikkini. Tykkään myös Load ja Re-Load levyistä...

Komp.

Juu, ei jytise. Ride the lightning ja "black" kolahtavat eniten. St.Anger ja muut viimeiset tuotannot
jäänyt suosiolla väliin. Enemmän odotan vaihtovirta/tasavirta (Ac/Dc) poikien lokakuun Black ice levyn
olevan syksyn rock-levy, joka putsaa pöydät.
"Without music, life would be a mistake" - Nietzsche
Walker
 
Viestit: 2259
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 10:42

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Lyyra » La 23 Elo 2008 13:53

Galileo kirjoitti:Metallicalta uusi kappale: The Day That Never Comes

:ei: Ei näin. Toivoin salaa, että Metallica tekisi vielä jotain uraauurtavaa ja hienoa. Uuden pasistin ja st. angerin ja some kind of monsterin kautta purkautuneen turhautumisen häviämisen piti olla uusi alku.
Niin ne lapsuuden sankaritkin kaikkoaa. :huoh:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja viima » Su 24 Elo 2008 12:27

Nyt kyllä suoraan sanottuna hieman v*tuttaa. Ostin muutama viikko sitten lipun Scandinavian Music Groupin keikalle Tavastialle, kun ne oli Ruisrockissa kivoja ja Tavastian-alennuslippu oli menossa juuri vanhaksi.

Tästä eilisestä SMG:n keikasta Tavastialla, jolle olin siis lippuni ostanut, mulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, joskaan ei ole kyllä mitään huonoakaan. Unohdin nimittäin mennä sinne. Muistui mieleen tässä aamupäivällä. :norsu: :norsu: :norsu:
viima
 
Viestit: 88
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:04

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Emeritus » Ma 25 Elo 2008 14:22

Maija kirjoitti:
sybe kirjoitti:Mä en pidä St.Angeria minään. Ride The lightning,Master Of Puppets ja And justice for all, siinä suosikkini. Tykkään myös Load ja Re-Load levyistä...


Komp.

St.Angerin syvin olemus tiivistettynä. :virne:

Joskus oli yuotubessa videokin mihin oli tehty loistelias parodia änkyrän biisimateriaalista. Tallentelin koneellekin sen, muttei näytä enää olevan tubessa. Kappaleen nimi oli "Kill, Kill, Kill" ja oli olevinansa uuden albumin maistiaisia. :virnu:

Mutta nyt toiseen thrashin "Big Fourin" jäseneen, eli Slayeriin. Nehän pyörähtelevät nyt Suomessa harva se vuosi. Nytkin Unholy Alliance III on tähän vuoteen toinen vierailu. En valita. Siis pilettiä hain tänään. Yhden kaverin sain suostuteltua mukaan, parilla muulla kuulemma ei budjetti anna myöten. Yhteen en saanut yhteyttä eilen, oli kuulemma ottamassa ööliä. Kyllä sitä aina juopotteluun riittä eurot, muttei kultuuriin... :jaaha:
Mutta keikkaan taas. Onkin tänä vuonna hyvämmät bändit messissä, Mastodon, Amon Amarth ja Trivium. Ne vuoden 2006:n In Flamesit ja bodomit ei niin napanneet.
Ovatko ne muuten lippupalvelussa taas korottaneet "toimituskulujen" hintaa? Muistelisin ettei kauaa ollut kun oli puolitoista euroa. Nyt ottivat 1,80/lippu. Melkoista ryöstöä sanon minä. :norsu:
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja sybe » Ma 25 Elo 2008 21:42

Mastodonin uusinta olen kuunnelut juoksulenkeillä, aika ok. Bändi ei taida olla kovin tuottelias? Sleeping Giant on ehdoton suosikkini uusimmalta levyltä. Siistiä kitarariffiä ja muuta herkkua ko biisi tulvillaan. Tämän perusteella Mastodonin vois bongata joskus,nyt ei natsaa aikatauluihin.Slayeristä olen jo vieraantunut, tarvitsee haalia uusinta matskua.
- - -
Metallican Cyanide keikka vetona on ilmeisen ok, rummutkin kuullostaa ok:lta.Tosin keikkatallenne Dallasista on aika kelvoton.Onkohan Metallican uusimmalla CD:llä taasen tökkö miksaus rummuissa ja DVD versiossa on rummut ok? Näin se oli St.Angerin kohdalla.

http://www.youtube.com/watch?v=jyY3Gn9r054
Wanhakin oppii uutta - tosin toistoa kaivataan
sybe
 
Viestit: 403
Liittynyt: Ti 13 Touko 2008 00:02

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Galileo » Ti 26 Elo 2008 08:31

Galileo kirjoitti:Kuva

Jee, toinen.

My Apocalypse
Rock out, rock out, with your cock out.
Impress your lady friends,
Rock out, rock out, rock out,
'Til your life is at an end.
Avatar
Galileo
 
Viestit: 1326
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 10:52

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja LazyBastard » Ti 26 Elo 2008 08:50

Suosittelen kaikille muuten Laika & The Cosmonautsin keikalle menemistä tänä syksynä. Ihan vaan siksikin, että se on viimeinen mahdollisuus, koska pändi laittaa pillit pussiin. Itse kävin täällä Oulun 45:sessa katsomassa ja erinomaisen hyvä oli se.
Et in Arcadia ego.
Avatar
LazyBastard
 
Viestit: 737
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 12:49

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Emeritus » Ti 26 Elo 2008 15:42

Galileo kirjoitti:
Galileo kirjoitti:Kuva

Jee, toinen.

My Apocalypse

Ja sehän potkiikin paljon paremmin. :viileä:
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja sybe » Ke 27 Elo 2008 16:17

Kyllä pelkästään tämän perusteella pitäisi saada ajärkkääntymään aikaa mastodonin keikalle
http://www.youtube.com/watch?v=y-2alwdcmrs
tätä biisiä olen ipodista luukutellut hartaasti,video on no,ihan jees :keijo:
Wanhakin oppii uutta - tosin toistoa kaivataan
sybe
 
Viestit: 403
Liittynyt: Ti 13 Touko 2008 00:02

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Kuolo » Ti 02 Syys 2008 06:07

LazyBastard kirjoitti:Kuulostaa siltä, että joku yläastepändi on päättäny tehä metallica-piisin.

Miulle tulee heti alusta mielleyhtymiä Staindiin tai Nickelbackiin. Se jo pelkästään aiheuttaa sen, että loppun metallica-osuus jää kuuntelematta vaan menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Jälkimmäisestä biisistä ei sit jääny mitään käteen, mut eipä sitä ekalla kuuntelulla odottais jäävänkään.
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja sybe » Ti 02 Syys 2008 07:50

Hitusen day that never comes biisi aiheuttaa positiivisia väpinöitä, kaikesta huolimatta. Kirkin kitarointi on sittenkin ihan jees.Särmää uupuu,kaippa kuitenkin uusi metallican levy täytyy ostaa. Youtubessa saa näemmä kuunneltua etukäteen uutuus levyt,ei tule ostettua sikaa säkissä.
Wanhakin oppii uutta - tosin toistoa kaivataan
sybe
 
Viestit: 403
Liittynyt: Ti 13 Touko 2008 00:02

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Lyyra » Pe 05 Syys 2008 05:14

Ilmoitanpahan vaan, että Luciano Pavarotti :sydän:

It's a Man's Man's Man's World (duetto James Brownin kanssa)
Nessun dorma
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Musiikin ilmoitusluonteinen

ViestiKirjoittaja Sade » La 20 Syys 2008 20:22

Kävin Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla katsomassa Gogol Bordello -dokkarin Gogol Bordello Non Stop.

Tykkäsin. Kyseessä ei ollut mikään bändihistoriikki, vaan enemmänkin puolitaiteellinen fiilistelypala, joka koostui haastatteluista, livepätkistä, treenikämppäsessioista ja yleisestä haahuilusta. Haahuilua oli ehkä hitusen verran liian paljon: hiukan tiivistämällä elokuva olisi ollut energisempi ja toimivampi. Mutta toisaalta pidin kyllä siitä haahuilun tuomasta boheemista ja huolettomasta tunnelmasta. New York, pienet hikiset klubit, keikkamatkat pakettiautolla, omalaatuiset ihmiset, värikkyys, paikallaanpysymättömyys.

Ja koska Gogol Bordello on minulle ennen kaikkea loistava livebändi, keikkataltioinnit saivat kaipaamaan bändin näkemistä soittopuuhissa.

Ja jos en ole kertonut, niin olen vähän ihastunut bändin tanssityttö-rumpalityttöön Pamelaan. :sydän:

Kuva
Avatar
Sade
 
Viestit: 194
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 12:51

EdellinenSeuraava

Paluu Musiikki



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron